Jaetaanko Vuoden paskin ystävä -palkintoja? Tänne vissiin voi postittaa yhden.
Minulla lienee aivan väärä käsitys koko hommasta. Luulin, että tosiystävä on sellainen, joka ymmärtää sinua silloinkin, kun ei ole aikaa tai voimia tavata.
En olisi kuvitellut, että tosiystävä alkaa vertailla tyyliin “Kyllä mun muutkin lapselliset ystävät ehtivät tavata” tai “on täällä muutkin väsyneitä ja stressaantuneita”. Olen kuopukseni syntymän jälkeen kokenut vastaavan kahdesti, ja kummassakin tapauksessa kyse on ollut lapsettomasta henkilöstä. Ja kyllä, kumpikin hyökkäys on tuntunut todella ikävältä. Kyllä, olen molemmilla kerroilla pahoittanut mieleni.
En todellakaan kaipaa mitään mitaleja arjen saavutuksista enkä varmastikaan ole ollut kuluneena vuonna se paras ja ajattelevaisin ystävä kaikista, mutta toivoisin ihmisiltä jonkinlaista suhteellisuudentajua. Lupaan katsoa peiliin itsekin.
On vähän eri asia asua yksin tai puolison kanssa kuin huolehtia perheestä. Samalla käydä töissä. Valvoa huonosti nukkuvan vauvan kanssa. Ja voin kertoa, että ei sitä ihan pelkästä liikunnan ilosta niitä jumppia ole tullut vedettyä, vaan kyllä kakkostyöni on myös tärkeä tulonlähteeni.
Halooo! Kun herää sata kertaa vauvan kanssa ja tekee kahta työtä perheen ohella, on pakko karsia siitä, mistä vain voi. Ja se on sosiaalinen elämä. Halleluja!
Naivisti kuvittelin, että tosiystävyys odottaa, vaikka välissä olisi tuhansia kilometrejä tai elämän ruuhkavuodet. Useimpien kanssa se onneksi odottaakin. Minulla on monia ystäviä, joita tapaan vain harvoin, mutta aina homma jatkuu siitä, mihin se on jäänytkin.
Jos minä kaipaan jotakuta, sanon kyllä hänelle suoraan, että olisipa kiva nähdä! Syyllistäminen on itselle vieras tapa käsitellä asioita. Kyseisessä tapauksessa olenkin sanonut monesti, että olisi kiva tavata. Sitä olen tarkoittanut aivan vilpittömästi. Sekin onnistuttiin kääntämään epämääräiseksi asiaksi, että parempi olisi ollut sanoa, että on kiire.
Ystäväni, joka menetti juuri läheisensä, oli sitä mieltä, että jos ei ole kokenut vastaavaa, ei vain voi ymmärtää täysin. Hän taisi olla oikeassa, oli asia sitten mikä tahansa.
Ei se mitään. Opin tästä monta asiaa.
Kuten sen, että nykymaailmassa ei näköjään ole tarpeeksi, että riittää ja kelpaa itselleen. Pitää riittää ja kelvata myös lopulle maailmalle.
Mutta ah, miten ihana olikaan huomata, miten olen kehittynyt tunteideni hallinnassa. Ensin minulla todellakin niin sanotusti kuohahti, mutta hetken jälkeen olin jo täysin zen. Ennen vastaava olisi saanut minut niin pois tolaltani, että se olisi pilannut koko viikonloppuni.
Ja kyllä, olen samaa mieltä, että kohtele ihmisiä niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Eikä kenenkään pidä sallia mitä tahansa kohtelua.
Tässä kohtaa en huomannut minkään olevan vialla. Ehkä olen naivi, tyhmä, väsynyt tai kaikkea näitä kolmea.
Ah, skål ihmissuhteille!
Niille ihanille, monimutkaisille, rasittaville mutta antoisille.
