Tag Archives: tavoitteet

Motivaatiosta ja unelmistakin

Posted on by

Keskiviikkona Facebookkasin oivalluksestani, joka kolahti minuun hyvin vahvasti alkuviikon kurssin aikana. Alitajunnastani kumpusi seuraava lause: ei tarvitse tietää, riittää, että uskoo ja luottaa. 

Olen paljon kirjoittanut unelmista, tavoitteista ja haaveista ja omat unelmanihan ovat olleet sitä luokkaa, että ne ovat vain vahvasti kummunneet esiin jostakin itsestäni. Olen saanut jonkin idean, päättänyt saavuttaa sen ja alkanut järjestelmällisesti urakoida homman eteen. Vaikka olen toki myös kurssittautunut ja opiskellut, niin loppujen lopuksi esimerkiksi niin liikunnanohjauksen kuin kirjoittamisenkin olen lopulta oppinut kyseisiä töitä tekemällä: ohjaamalla ja kirjoittamalla. Ne ovat sama kuin autoa ajaisi, hyväksi kuskiksi oppii vain kokemuksen kautta.

Ajattelen vahvasti niin, että unelmien toteuttamisessa on aivan yhtä tärkeä tehdä paljon töitä kuin myös uskoa unelmaan ja ennen kaikkea itseensä. Esimerkiksi Naisen iholla -kirjan alkumetreiltä lähtien uskoin vahvasti ideaani ja siihen, että kustannussopimus heruu jostakin. Ei ehkä ensimmäisestä kustantamosta johon otan yhteyttä, mutta sitten jostain toisesta. En olisi ikinä ryhtynyt koko kirjaa tekemään, jos en olisi uskonut itseeni ja ideaani.

Olen siinä suhteessa onnekas, että olen aina suurinpiirtein tiennyt, mitä haluan. Toki tilanteet ovat muuttuneet oman kasvamisen ja elämäntilanteiden muuttumisen myötä. Aina se oma intohimo ei ole kuitenkaan ollut kestävää laatua. Esimerkiksi täysi-ikäiseksi tultuani opiskelin ravintolakoulussa ja olin töissä baarissa. Ihan jees, mutta nopeasti tajusin, ettei se ollut minun juttuni ja yötyö oli mahdotonta pienen lapsen kanssa. Ei muuta kuin seuraavan intohimon pariin: urheiluopistoon liikunnanohjaajaksi lukemaan. Ihan jees, mutta ei sekään ollut minun juttuni, en kokenut saavani koulussa riittävästi haasteita. Sitten otinkin aikalisää ohjaamalla jumppaa ja tenttimällä lukion ja kirjoittamalla ylioppilaaksi. Hengähdystauko on hyvä, jos ei tiedä, mitä haluaa. Sitten löysin lapsuuteni kirjoittamisen uudelleen. Sillä tiellä olen yhä edelleen 10 vuoden jälkeen enkä usko luopuvani tästä ikinä.

Monia eri asioita kannattaa kokeilla. Aina ei ole niin selvää, mitä itse haluaa, mutta kun se oma kiinnostuksen kohde löytyy, sen vain tietää. Ei kuitenkaan kannata lannistua, jos oma juttu on vielä hakusessa. Ei se ole jokaiselle mikään itsestäänselvyys. Kuitenkin jos joku asia tuntuu pakolta, se tuskin on se oma juttu. Silloin voi olla, että motivaatio asian tekemiseen on tullut ulkoapäin eikä kanna kovin pitkälle. Motivoituminen ja inspiroituminen ovat meidän jokaisen omalla vastuulla ja se tulee sisältämme. Toki esimerkiksi raha voi motivoida ja itsekin menestyn mielelläni myös rahallisesti, mutta raha ei todellakaan ollut esimerkiksi se juttu, minkä takia vaikkapa Naisen iholla -kirjan pusersin kasaan. Suomessa ei liene kovin montaa kirjailijaa, joka todella elättää itsensä kirjoja kirjoittamalla.

Noita omia motivaation lähteitä on hyvä miettiä aina välillä. Teenkö asioita siksi, että itse haluan tehdä niitä? Teenkö asioita siksi, että minun on pakko? Jos, niin kuka pakottaa? Mitä haluan elämääni juuri nyt? Mitä olen valmis tekemään saavuttaakseni haluamani? Ja mikä tärkeintä, aina kannattaa miettiä, mikä on se minun ensimmäinen askeleeni kohti minun unelmaani. Ensimmäinen askel nimittäin on usein se vaikein ottaa, koska päässämme saattavat soida niin epäilys, pelko kuin häpeä epäonnistumisesta – ja ajatelkaa, jo ennen kuin on pannut tikkua ristiin asian eteen! Emmä kato viitti ku mä kuitenkin mokaan ja kaikki menee pieleen. Ääh ei se onnistu kuitenkaan niin ihan turha ees yrittää. Ne ovat vain vanhoja uskomuksia, jotka on mahdollista karistaa lopullisesti pois harteiltamme.

Jos ihminen ajattelee, että hänellä ei ole motivaatiota, sitten on aika löytää jotain uutta tekemistä tai miettiä, miten se motivaatio voisi löytyä. Otan esimerkiksi kaksi kuukautta sitten aloittamani elämäntaparempan. Vaikka jo aikaisemminkin tiesin, että kun pidän itsestäni parempaa huolta, syön terveellisemmin, liikun enemmän, lisään arkeeni aktiivisuutta, voin varmasti paremmin. No, kuitenkaan en toiminut niin, vaikka tiesin, että se olisi varmasti hyvä juttu.

Vasta kun löysin motivaation itsestäni ja halu elämäntapojen muuttamiseen kumpusi omista toiveistani, ryhdyin hommiin ja nyt parin kuukauden jälkeen työ kantaa tulosta: voin paremmin kokonaisvaltaisesti, olen entistä energisempi ja jopa hoikistunutkin. Itsellä tulee olla se tahtotila, oli kyse sitten mistä tahansa asiasta aina kirjan tekemisestä laihtumiseen tai tupakoinnin lopettamiseen.

No entä sitten, jos ei tiedä lainkaan, mitä haluaa tehdä ja mikä itseä motivoi? Silloin olen ajatellut, että kannattaa etsiä omasta arjesta niitä asioita, mistä nauttii. Minkä asian tekeminen tuntuu itsestä hyvälle? Mikä on se juttu, josta itse saan iloa? Tunnen lukemattomia ihmisiä, jotka ovat olleet esimerkiksi työssään tyytymättömiä, mutta ovat luoneet rakkaasta harrastuksesta lopulta uuden työn. Itsekin taidan olla sellainen.

Itselleni sisäinen motivaatio merkitsee seuraavia asioita: Teen asioita, koska itse tahdon tehdä juuri niitä. Olen löytänyt oman polkuni, koen, että elämäni on vahvasti merkityksellistä kaikin puolin, niin työssä kuin vapaalla. Itse asiassa en edes haluaisi erotella noita kahta, siis työtä ja vapaata, sillä ne ovat niin lähellä toisiaan. Ja sitä paitsi saman pääkopan kanssa olen täällä työhuoneella kuin kotonakin. Ja toki annan mielelläni kaiken hyvän, kuten rahan ja menestyksen virrata elämääni, mutta ne eivät ole ne asiat, jotka minua motivoivat tekemään itselle tärkeitä juttuja. Niitä paljon paljon tärkeämpää on se, että tiedän, mitä haluan tehdä ja tiedän, miksi olen täällä tällaisena ihmisenä kuin juuri nyt olen. Teen asioita sydämestäni ja ilolla, en siksi, että minun olisi pakko. En myöskään tee asioita muita miellyttääkseni tai asettaudu kenenkään kynnysmatoksi.

Itseäni on auttanut motivaation kartoittamisessa ja niiden omien mieltymysten kohteiden löytämisessä ehkä eniten juuri se, että olen miettinyt, miltä jonkin asian tekeminen tuntuu. Jos oma duuni tuntuu jähmeältä, matalaenergiseltä ja siltä, että en usko siihen tai ole valmis ottamaan vastuuta, olen väärässä paikassa. Jäädäkö kitumaan vai lähteäkö? Jokaisen oma valinta.

Jos oma työ tai vaikka sitten koko arki taas tuntuu useimmiten iloiselta, kepeältä, energiseltä, ja oman konkreettisen panostuksen lisäksi uskon, otan vastuuta, toivon ja luotan, tiedän, että olen siellä missä pitääkin. Kun otan haasteetkin vastaan ajatuksella, että ne ovat vain hidasteita, eivät esteitä, teen sitä omaa juttuani, mistä nautin.

Kun uskallan heittäytyä ja oivallan, että kaikki järjestyy ja elämä kantaa, se on makea fiilis. Ja jos sinusta ei juuri nyt tunnu siltä, ei hätää, se löytyy vielä!

Iloista ja energistä perjantaita!

P.s. Radio Helsingin Kyselytunti-ohjelman, jossa olen mukana, voit kuunnella täältä.

Tänään! Heti voi aloittaa! (Kuva: Pinterest)

Tänään! Heti voi aloittaa! (Kuva: Pinterest)

 

 

 

Mitä minä haluan?

Posted on by

Kas, sitäpä olen pohtinut koko viime viikon.

Mutta ensin, terveisiä työhuoneelta! Vaikka tämä maanantai on pitänyt sisällään niin kuvausvaatteiden hakemista, jumppakuvaukset, haastattelun ja vielä on yksi työtapaaminen edessä, yhtään ei ahdista. Sykettäni ei edes nostattanut se, että kaksivuotias oli aamulla erityisen yhteistyöhaluton kumppani. Lopulta kun pääsimme ulos, tarhaan ja minä uudestaan bussiin, palkitsin itseni hyvistä hermoistani jättikokoisella latte-kahvilla ja yhden pitkän pysäkinvälin kävelemisellä ja upeaa aurinkoa fiilistelemällä. Ja toki mieltäni lämmitti jo aamulla saamani tieto, että Naisen iholla -kirja keikkuu Adlibriksen Mitä Suomi lukee top100 -listalla sijalla 13 juuri nyt. Huikeaa!! Myös viikonlopun kundaliinijoogasessarit ovat yhä mielessäni. En yhtään ihmettele, että kundaliinijoogaa kutsutaan myös onnellisuusjoogaksi, kuten Loomis tuossa aiemmassa postauksessa kommentoi.

Ja siihen haluamiseen.

Homman pohtiminen sai alkunsa siitä, kun kaveri-kollega välitti minulle työpaikkailmoituksen kiinnostavasta duunista ja kehotti hakemaan sitä. Ihan oikeasti puntaroin, että olisin hakenut tuota määräaikaista työtä, mutta sitten huomasin, että en sittenkään halua sitä riittävästi ja jätin asian sikseen. Minulle on jotenkin hyvin selkeää juuri nyt, onko jokin asia oma juttuni vai ei. En tiedä, onko tämä (tämän loputtoman) itsetutkiskelun tulosta, mutta nykyään vain heti aistin, olenko oikealla raiteella. Käytännössä jos jokin asia yhtään epäilyttää ja joudun pohtimaan sitä pidempään, hyvin usein se myös osoittautuu itselleni vääräksi asiaksi.

Ja miten edes voisinkaan mennä nyt jonnekin päivätöihin, kun niin siistejä juttuja tapahtuu koko ajan. Saan nytkin kirjoittaa, pian valmentaa ja luennoida ja lisäksi jumpata ja ohjata. Pyrinkin arjessani keskittymään asioihin, jotka tuntuvat itsestäni hyvältä. Teen asioita, joita haluan tehdä. Pyrin välttämään asioiden tekemistä pakolla. Ja jos joku asia tuntuu huonolta, se tuskin on itselleni hyväksi. Välillä tunnun etenevän tässä kyllä kantapään kautta, mutta sekin on mahtavaa, että koko ajan oppii lisää. Enkä nyt puhu mistään siivoamisesta tai muista asioista, jotka nyt vain on elämässä “pakko” tehdä. Kun oikeasti pysähtyy tunnustelemaan, miltä jokin asia tuntuu, aika hyvin sitä ajan kanssa alkaa osata irrottautua sellaisista asioista, tilanteista ja ihmissuhteistakin, jotka eivät enää ole toimivia. Sitä löytää kaikesta tarjonnasta ne itselle sopivimmat vaihtoehdot. Toki monet asiat vaativat, että ihminen sietää hieman epämukavuutta ennen palkintoa, mutta jos koko elämä tuntuu yhdeltä epämukavuudelta, silloin on aika tehdä jotain toisin. Oma tunne onkin hyvä mittari kertomaan, mikä sopii itselle ja mikä ei.

Kaikki tekeminen tai kokeminen ei tietenkään aina ole yhtä ruusuilla tanssimista vaan joskus hieman tasapaksuakin ja vaikeuksia tulee vastaan, se on selvä. Mutta kun uskoo mahdollisuuksiin ja vaihtoehtoihin, rohkenee luottaa, niin huomaa, että kaikelle löytyy oma, täydellinen ratkaisunsa. Sitä paitsi vanhan, itselle tarpeettoman tai epäsopivan haihtuminen tai siitä irti päästäminen tarkoittaa uuden syntymistä. Aina kun itse olen luopunut jostakin, joskus jopa vasten tahtoani ja pitkän taistelun jälkeen, asiasta irrottautuminen on lopulta tuonut jotain uutta, freesiä ja entistä parempaa elämääni. Siihen on vain ensin tarvittu tilanteen hyväksymistä.

Sitä vain niin helposti tottuu monenlaisiin asioihin, sellaisiinkin, joita emme oikeasti halua arkeemme. Joskus mukana saattaa olla myös yksinkertaisesti sitä, että ei osaa tai uskalla sanoa ei. Joskus tuntuu siltä, että jotkut mieluummin miellyttävät enemmän muita kuin itseään. Ja toisaalta, miksi tyytyä ihan ok:hon, kun voi saavuttaa vielä enemmän ja oikeasti elää sitä unelmiensa elämää. Toki unelmaelämässäkin on haasteita ja vastoinkäymisiä, mutta oikeasti jos suurin osa päivän tekemisistä on sitä, mitä oikeasti sydämessään tahtoo tehdä, ja suurimman osan ajasta on iloinen ja nauttii arjesta, on todellakin oikealla tiellä. Se ei tarkoita sitä, etteikö enää ikinä tarvitsisi tiskata tai etteikö ongelmia ja surua tulisi, mutta ne satuttavatkin tilanteet osaa käsitellä toisella tapaa kuin ennen, kun on vahva ja varma siitä, että on siellä, missä kuuluukin olla, juuri nyt.

Ja hei, ihan liikaa mietimme esteitä! Sen sijaan kannattaa mieluummin miettiä sitä, miten me saavutamme haluamamme. Juuri nyt voi alkaa toimia, aika on oikea. Me kaikki voimme päästä tavoitteisiimme. Ei ilo elämässä, arjesta nauttiminen ja unelmien toteutuminen ole mikään harvojen ja valittujen juttu, vaan asia, joka kuuluu meille kaikille.

Joskus on hyvä vaientaa se tuttu ja turvallinen ja toivottaa vieras tervetulleeksi. Tällä kertaa tosin ei ollut minun aikani toivottaa vierasta tervetulleeksi ainakaan tuon työnhaun suhteen, joten istun yhä turvallisesti samalla pallilla jatkossakin.

Mahtavaa maantantaita!

Tiedän, tiedän! Tämä on ollut ennenkin, mutta tämä vain on niin mahdottoman osuva! (Kuva: Pinterest)

Tiedän, tiedän! Tämä on ollut ennenkin, mutta tämä vain on niin mahdottoman osuva! (Kuva: Pinterest)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Life coaching -sessarit vol. 1

Posted on by

Kiitos kaikille vastauksista arvonnan onnellisuuskysymykseen! Vielä ehtii vastata. Suosittelen lukemaan toistenne kommentteja, niistä saa rutkasti ajattelemisen aihetta. Ja ehdottomasti, kukaan tuskin on 24/7 onnellinen, mutta itse koen usein pakahduttavia onnellisuuden tunteita juurikin silloin tällöin milloin vain ja missä tahansa. Lähinnä ne ovat lämpimiä, juuri niiden pienten suurten asioiden aiheuttamia läikähdyksiä ja hetkellistä mielenrauhaa, että juuri nyt ei ole mitään hätää vaan kaikki on, kuten tulee ollakin. Uskon, että onnellisuus on sitäkin, että on tyytyväinen omaan elämäänsä eikä aina tahdo jotain sellaista, mitä itsellä ei ole.

Mainitsinkin aikaisemmin, että kaverini opiskelee life coachiksi ja saan kunnian olla kuudesti hänen harjoitusoppilaanaan. Eilen tapasimme ensimmäistä kertaa asian puitteissa ja minusta tuntuu, että hyödyin jo kerrasta valtavasti.

Ensinnäkin oli hienoa kuulla oma ääni puhumassa niinkin järkevästi elämästäni, ehehe. Huomasin, että olen oppinut ja ennen kaikkea omaksunut paljon asioita, jotka tekevät elämästäni merkityksellisempää, innostavampaa, positiivisempaa ja jopa vaivattomampaa. Siitä tosiaan on nyt viitisen vuotta, kun aloin kiinnostua näistä elämäntaidon ja henkisemmän arjen asioista. Ja härskisti vain itsekkäistä syistä: olin umpikujassa ja aikani siellä lilluttuani tahdoin tehdä kaikkeni, jotta voisin paremmin. Umpikujaan asti tosin olin porskuttanut vauhdikkaasti eteenpäin ilman, että olisin suonut ajatuksilleni tai vaikkapa tunteilleni kovinkaan montaa hetkeä tai ajatusta. Ego oli ollut äänessä, sanoisin näin jälkikäteen. Mutta näin sitä ihminen kasvaa, usein kriisien kautta, mutta ei siihen kasvamiseen mitään kriisejä tai elämänmuutoksiakaan tarvita. Itse voi päättää ja valita polkunsa, vaikka juuri nyt.

Eilisessä istunnossa jaoin elämäni neljään osa-alueeseen, jotka olivat henkinen, mentaalinen, emotionaalinen ja käytännöllinen osa-alue. Nämä neljä teemaa sitten jaettiin kukin vielä kolmeen ala-alueeseen. Sitten mietin ja numeroin, mitä kukin kohta merkitsee minulle ja millä tolalla se on juuri nyt. Kyllähän sen olen tavallaan tiennyt, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta jotenkin tuolla tavoin paperille hahmotellessa asia vielä selkiytyi. Jos ajatellaan vaikkapa terveyttä ja esimerkiksi omaa tilannettani, kun saimme heräillä kuopuksen kanssa lähes kahden vuoden ajan ja unet jäivät vähiin ja väsymys oli valtaisa, niin se jakso vaikutti vahvasti esimerkiksi sosiaalisiin suhteisiini. En todellakaan jaksanut nähdä ystäviäni, kun arki oli silloin pitkälti selviytymistä töistä ja muista hommista, jotka oli hoidettava, väsytti tai ei. Toinen esimerkki: jostain työasiasta aiheutuva stressitilanne taas saattaa vaikuttaa mielialoihin ja sitä kautta siihen, millainen olen kotona (vaikka ei saisi). Onneksi olen oppinut kysymään itseltäni mahdollisen ärsyyntymisen tunteeni todellista syytä. Vituttaako minua todellakin se, että kaksivuotias makaa lattialla 20 minuuttia eikä suostu ulkovaatteisiin, vai se, että haastateltava on perunut haastattelun viime hetkellä, deadline painaa pahasti päälle ja saan aloittaa koko homman alusta ja kaiken olisi mieluiten pitänyt olla valmiina jo mieluiten viime viikolla. Kummankaan ei tietenkään soisi aiheuttavan ahdistusta, mutta koska aina en kykene olemaan niin zen kuin haaveilen olevani, jälkimmäisen vaihtoehdon kaltaiset tilanteet kiristävät joskus hermoja ja tunne voi purkautua ärsytyksenä tilanteessa numero yksi, vaikka tiedän, että tuollainen käytös on kaksivuotiaalle normaalia.

Ja jos vaikka mietin esiintymisjännitystäni (tai siis uskomustani siitä, että jännitän esiintyessä), niin kyllähän siitä irti pääseminen vaikuttaisi taas moneen asiaan, kuten työhön, uraan ja toisi varmasti vielä lisää itsevarmuutta.

Jännittävää, millaisia oivalluksia tämän life coach -sessaroinnin vuoksi pintaan nouseekaan. Sain ensimmäiseksi tehtäväksi listata muutamia kehityskohteita elämässäni ja lupasin hoitaa sen huomenna kello 14. Konkreettinen tekeminen eli tässä tapauksessa asioiden kirjoittaminen paperille on jo askel eteenpäin ja kun kellon aikakin tekemiselle on varattu kalenteriini, en vain voi luistaa siitä. Samalla tapaa muuten merkitsen tulevan viikon treenit sunnuntaina kalenteriin. Kun ne ovat mustaa valkoisella, en voi luistaa niistäkään, enkä itse asiassa edes tahdo.

Vaikka aamuni alkoi kuumalla kahvikylvyllä taaperon juostessa vimmattua kyytiä syliini ja kahvit kupistani päätyivät kaikkialle paitsi suuhuni, tämä päivä on ollut hyvä päivä, kun niin itse päätin. Lisäapuna siihen olivat jälleen muutamat hassut kohtaamiset rämpiessäni hangessa kohti tarhaa. Olemme jo kolmena aamuna kävelleet vastaan koiriansa ulkoiluttavaa mummelia, jonka kanssa tänään jäimme taas vaihtamaan muutaman sanan, olemmehan jo tuttuja! Lisäksi R-kioskin myyjäpoika hihitteli huumorilleni ja bussiakin ajoi lempikuskini, minulla on mahtavat eväät (parsarisottoa ja siikaa) mukanani työhuoneella ja kohta lähden ohjaamaan Bodypumpia.

En voisi toivoa mitään lisää, juuri nyt!

Valoa torstaihin!

Useimmiten, kyyyyyyllä! (Kuva: Pinterest)

Useimmiten, kyyyyyyllä! (Kuva: Pinterest)

 

 

 

 

 

 

 

 

Kohti unelmia ja tavoitteita

Posted on by

Vietin tänään ajatuksia herättävää Hyvä minä ja mukava elämä -retriittipäivää Valmentamossa life coach Anne Karilahden johdolla. Minulla on ollut ilo tutustua Anneen työasioissa ja pidän hänen mutkattomasta tyylistään luennoida. Hän saa minut oivaltamaan asioita. Kerran Anne kyseli eräällä luennollaan, ovatko ajatuksemme sellaisia, että ne vievät meitä kohti unelmiemme elämää. Tuo lause jäi varmasti lähtemättömästi päähäni ja sinetöityi tänään hienoilla oivalluksilla, jotka tuntuivat pulpahtavan suoraan sydämestäni.

En käy kursseilla tai lue elämäntaito-opuksia siksi, että olisin itseeni tyytyymätön ja tahtoisin jotenkin muuttua paremmaksi. Ei ei. Toki minussa on oivallisia kehittämisen kohteita, mutta näen asian niin, että kun kerran treenaan kehoani liikkumalla, miksen myös harjoittaisi pääkoppaani erilaisin keinoin. Pyrin mieluummin vahvistamaan hyvää kuin keskittymään huonoon, myös itsessäni.

Retriitissä teimme runsaasti mielikuva- ja kirjoitusharjoituksia. Osa omasta kynän jäljestä sitten luettiin ääneen ennestään tuntemattomille pareille, mutta kumma kyllä se oli yllättävän helppoa eikä lainkaan häpeällistä tai jäätävää. Mietimme omia arvojamme, kartoitimme elämäntilanteitamme ja pohdimme, mistä asioista saamme energiaa. Minun muistivihkooni soljui tajunnan virtaa, runsaasti. Erityisen ison oivalluksen koin siinä, kun kirjasimme paperille oman unelmaelämämme käsikirjoitusta. Itse käsittelin harjoituksessa niin parisuhteen kuin muutkin ihmissuhteet, raha-asiat, vanhemmuuden, työn, uran ja menestymisen, fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin, uuden kodin ja auton. Sen jälkeen meidän tuli miettiä, että a) mistä voin päättää itse b) mihin voin itse vaikuttaa c) mistä en voi päättää enkä voi vaikuttaa. No yllättäen kaikki kirjaamani asiat olivat joko a- tai b-vaihtoehtoa. Tajusin, miten iso rooli minulla itselläni on omassa elämässäni. No daa, tietenkin! Ja toki olen tiennyt tämän ennenkin, mutta pim, nyt se konkretisoitui kuin salama kirkkaalta taivaalta. Suosittelen kokeilemaan harjoitusta.

Meidän tuli myös miettiä, miten paljon asiat ja ihmiset elämässämme antavat meille energiaa ja miten paljon vievät. Itse arvelin luvuiksi 80 % ja 20 % eli olen hienosti plussan puolella. Kirjasin ylös hyvin arkipäiväisiä asioita, jotka minua energisoivat: esimerkiksi tyttäreni, työ, liikunta, taaperon kainalo, hellepäivä kesällä, meren tuoksu, raitiovaunun kolina, luonnon hiljaisuus ja tuoksu, syvän sininen väri. Jotkin asiat, esimerkiksi jotkut elämässäni olevat ihmissuhteet ja tietyt työasiatkin pohdituttivat minua. Olisin halunnut kirjoittaa ne ylös, mutta en vain voinut, sillä tällä hetkellä ne tuntuvat vievän enemmän energiaa kuin antavan sitä. Tilanne voi muuttua, sillä mikään ei ole niin varmaa kuin muutos. Olin ylpeä siitä, että olin uskaltanut olla itselleni rehellinen. Ymmärsin myös sen, että ne pienet asiat oikeasti ovat niitä isoja asioita.

Tavoitteiden toteuttamiseen saimme hyviä neuvoja. Tavoite tulee asettaa preesensiin ja se saa olla tarkka ja yksityiskohtainenkin. Ei-sanaa kannattaa välttää, sillä se, minkä kiellät, voi vahvistua. Näinhän olen asian huomannut omassakin elämässä. Ei kannata miettiä sitä, mitä ei halua, vaan sitä mitä haluaa. Toimii!

Meitä muistutettiin myös siitä, että voimme muuttaa vain itseämme. Törmään säännöllisin väliajoin tietynlaisiin ongelmiin esimerkiksi eri ihmissuhteissa. Tämä herätti minua jälleen miettimään myös omaa käytöstäni ongelmatilanteissa. Kun toistaa samaa kaavaa, muutosta ei tapahdu. En voi muuttaa toisia ihmisiä, muutan siis omia toimintamallejani. Lopputulos on erilainen, jos olen toiminut eri tavoin Tästä olen kirjoittanut aiemminkin, mutta aina vain se unohtuu itseltäni. Ah kertaus ja toisto, rakastan teitä!

Vielä yksi sana tavoitteista, unelmista ja haaveista. Tänään meinasi mennä aamukahvi väärään kurkkuun, kun surffasin Tammen sivuille katsomaan, joko uusi Tammenlehti-kuvasto (katsokaa s. 76) on ilmestynyt. Joko joko joko? No kyllä se oli! Pienen tärinän jälkeen oli pakko mennä kylmään suihkuun rauhoittumaan, niin vain menivät pasmani sekaisin innostuksesta.

Tuntui ihan huikealta nähdä oma monen vuoden takainen haave, unelma ja lopulta tavoite konkretisoituvan tällä tavalla. Vaikka timantti on yhä hionnassa ja työtä on vielä jäljellä, niin kyllä vain, pian unelma on totta. Tuntuu hyvältä ja nautin tästä olosta.

Tänään kun ajoin takaisin kotiin, maisema oli pakahduttavan upea. Taivas hohti vaaleanpunaisena ja maata peitti usva. Meinasin räjähtää hyvään fiilikseen! No, itseni tuntien sieltä tullaan taas kolinalla alas, mutta nautinpa tästä hetkestä.

Valoisaa lauantai-iltaa, teitä on jo paljon!

Tässä jälleen yksi unelmani muuttuu todeksi! Elämä on hyvä.

 

 

Onni on saada kirjoittaa

Posted on by

Aijettä sentään, tänään mietin, miten onnellista on, että saan kirjoittaa työkseni! Saan kirjoittaa kirjaa, saan kirjoittaa lehtijuttuja, saan kirjoittaa tätä blogia kuin myös Hidasta elämää -sivustolla sijaitsevaa Onnen äärellä -blogiakin. Jälkimmäisen suksee on muuten ollut täysi yllätys, tykkääjiä on ollut satoja, oohhoh. Tiedän, etten saisi olla riippuvainen tai innostua liikoja siitä, mitä toiset ajattelevat, mutta kyllä vain palaute vaikka sitten tykkäilyjen muodossa lämmittää mieltä ja motivoi kirjoittamaan lisää. Tuntuu kliffalta!

Viime päivinä olen kirjoittanut valittamisesta, liikuntaa harrastavista äideistä, odottajan terveellisestä ruokavaliosta ja vuokra-asumisesta. Koska olen osittaisella hoitovapaalla, en yli kuukauteen ole ehtinyt Kaapelitehtaalle työhuoneelleni. Sujuu se työskentely näinkin, vaikka sitten hieman ääriolosuhteissa. Tänäänkin aamulla tein puhelinhaastattelua parvekkeelle suljettuna, persus jäässä kylmällä lattialla istuen, läppäri ja vihko sylissäni ja leikin, että en ole kotona. Jos taapero (josta muu perhe huolehti) nimittäin olisi tiennyt, että olen silläkin hetkellä mestoilla, homma olisi mennyt hankalaksi. Mielessäni kyllä naureskelin, että onpa ollut mukavempiakin asentoja ja paikkoja tehdä haastattelua, ja että pöytä olisi kyllä tosi jees juttu. Sitten päätin, että ääriolosuhteissa työskentelystä selviytyminen kertoo vain rautaisesta ammattitaidosta, hih.

Asiat rullaavat ja kun olen ottanut rennosti, haastateltavatkin ovat löytyneet vaivatta. Yhtä onnistunutta asiaa on seurannut toinen samanmoinen. Olen huomannut taas elävästi sen, miten rentous lisää rentoutta. Iloisuus lisää iloisuutta, innostus lisää innostusta, hyvä fiilis lisää hyvää fiilistä. Ja mikä parasta, olen huoletta tuhlannut näitä tuntemuksia myös ympäristööni. Saammehan takaisin sitä, mitä ympärillemme jakelemme. Uskon myös täysin siihen, että jos jauhaa aina niistä pieleen menneistä asioista, lisää asioita menee pieleen. Joskus sellainen vatvominen on ihan ok, mutta omaa oloani se ei ikinä paranna, enemmänkin päinvastoin. Mutta niitä huonoja hetkiäkin tarvitaan: jos huonoja fiiliksiä ja epäonnisia sattumuksia ei olisi lainkaan, tuskin tietäisimme, miten mahtavalta hyvä olo ja onnekkaat tapahtumat tuntuvat.

Elämän tulisi pääosin olla iloista, hauskaa ja onnellista. Se ei olekaan mikään hullumpi tavoite tai aikomus. Just do it!

Kiinalaisfilosofi Laotse on sanonut, että kun tajuat, ettei mitään puutu, maailma on sinun.

Juuri näin. (Kuva: Pinterest)

Kirkkohäät ja muita toiveita

Posted on by

Hahaha! Ensin kelasin, että joku luuli, että vappuni oli ollut kosteampi ja kaipaan tasoittavia. Työpöydälläni nimittäin odotti tänään kuusi pulloa lonkeroa mainiossa retrokuosissa. No ei sentään, kyseessä olikin Hartwallin Lonkero-juoman 60-vuotisjuhlakamppis, jonne olin saanut kutsunkin, mutta en vain ehtinyt paikalle. Enpä vielä eilen tiennyt, että lonkeroa tarjoiltiin ensimmäistä kertaa Helsingin Olympialaisissa vuonna 1952. Kesäkuussa juoma tekee comebackin stadikalle, jossa järjestetään yleisurheilun EM-skabat. Cin cin!

No, en kuitenkaan aloittanut enkä myös lopettanut päivääni lonkerolla. Paitsi että istuin tänään ihastuttavan Hanna-kampaajani käsittelyssä, olen kirjoittanut, sopinut haastatteluja ja saanut ihan hullun paljon aikaan. Ja kotona totta kai tiskasin vuorellisen astioita ja imuroin. Tuntuu supermahtavalta, että vihdoin on taas energiaa olla sellainen tyyppi kuin oikeasti olen. Armas pienin päivänsäteeni, 16 kk, on alkanut nimittäin siunata vanhempiaan jopa 12 tunnin katkeamattomilla unilla. Überluksusta sen kaiken helvetillisen valvomisen jälkeen! Ja ehkä myös lohdullista informaatiota heille, jotka vielä joutuvat taaperonsa kanssa valvomaan. Vielä koittaa se päivä, kun saa nukkua. Ja minä rakastan sitä päivää. 

Mutta kuten olen ennenkin havainnut, ihminen selviää monesta, vaikka sillä hetkellä ei siltä tuntuisikaan. Jälkeenpäin voi sitten katsoa taaksepäin ja ihmetellä, että miten oikeasti siitä kaikesta suoriutui. No, jos ei ole vaihtoehtoja, ihminen toimii kuin robotti. Oli kyse sitten mistä tahansa. Olen miettinyt paljon sitä, mikä tämän kammottavan valvomisen ja heräilemisen opetuksena on mahtanut olla. Nyt ainakin osaan arvostaa jokaista hyvin nukuttua yötä. Olen erittäin kiitollinen kahdeksan tunnin yöunista. Ja voi tätä virkeyttä.

Ihastuttavat Helene ja Laura bloggasivat unelmistaan ja asioista, joihin he tähtäävät juuri nyt. Mainio idea pysäytti myös minut miettimään suuntaa suuntia elämälleni. Minusta tuntuu, että vaikka välillä on ollut todella hard times, olen niistä huolimatta saanut niin paljon, että ainakin hyvin nukutun yön jälkeen tuntuu, etten voisi enempää edes toivoa saati vaatia! Heh, tämä ei tosin päde hyvin valvotun yön jälkeen, jolloin olen ollut lähinnä valmis pakkaamaan pikku kapsäkkini ja ottamaan lentolipun Berliiniin. Juuh, pelkkä meno ja yksi kappale, kiitos. 

Yksi kerrallaan olen jo toteuttanut unelmiani. Ensi keväänä julkaistava esikoiskirja on yksi tämän hetkisistä suurimmista haaveistani, joka näkee päivänvalon oikeasti. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu pidellä valmista kirjavauvaa käsissäni. Sitä ennen on tosin paljon työtä tehtävänä.

Välillä tuntuu siltä, että olen etuoikeutetussa asemassa, kun saan tehdä työksenikin juuri niitä asioita, mitä olen halunnutkin ja joita useimmin rakastan: kirjoittaa ja urheilla. Tosin olen tehnyt hemmetisti töitäkin unelmieni eteen, enkä ole ikinä olettanut saavani mitään “ilmaiseksi”. Aijoo paitsi just ne kuus lonkeroa. Mutta ah että voi tuntua hyvältä, kun ihan itse ja omin avuin saa hommeleita aikaan ja saavuttaa asioita.

Mutta aina on hyvä olla lisää unelmia ja päämääriä. Osa niistä toteutuu pian, osa ehkä myöhemmin. Tässä top viisi juuri nyt -unelmaani, härskisti siis Helenen ja Lauran ideaa matkien.

1) Nelikymppisenä vetäydyn kirjoittelemaan kirjoja eikä minun tarvitse vaivata päätäni työasioilla. Okei, no ainakin fifty-fifty vuodesta.

2) Toivon, että saan urheilla loppuelämäni. Ohjaamillani tunneilla käy eläkkeellä oleva, arviolta seitsemänkymppinen teräsnainen, joka juoksee maratoneja ja bodypumppaa tuosta vain. Minäkin tahdon isona sellaiseksi.

3) Asun talvet ainakin osittain jossain lämpimässä ja vietän kesät Järvi-Suomessa ja Suomen ulkosaaristossa. Minulla on mahdollisuus viettää aikaa kummassakin kotomaan kohteessa kesäisin jo nyt, ja se on kliffaa, arvostan.

4) Haluan isot kirkkohäät! Olenhan avioitunut maistraatissa, jossa ystäväni vapaamuotoisen valokuvatulkinnan mukaan Salkkarien Lasse vihki meidät. Who the hell is he? On siistiä pitää isot bileet ja saada papin siunaus. Todellakin pukeudun valkoiseen ja tahdon vähintään noin kaksimetrisen laahuksen päähäni.

5) Toivon, että ystäväni antavat minulle anteeksi ja ymmärtävät sen, ettei heikko yhteydenpitoni ole johtunut heistä, sillä hehän ovat ihan huippuseuraa, tosin jokainen omalla tavallaan. Valvominen ja arki veivät mehut, mutta viimeistään nyt olen taas täällä. Ring ring!

Ja tietty toivon sitä terveyttä, rakkautta ja maailmanrauhaa kans.

Sulle, mulle ja ihan jokaiselle.

Taapero osaa nukkua, kesä on just täällä ja mulla on uusi tukka. Mitä muuta sitä voi enää toivoa!

P.s. Pliis, enhän ole kaupungin saati koko maan ainoa 34-vuotias, joka unelmoi kirkkohäistä, tsihhihii!

 

 

 

 

Iloisia terveisiä!

Posted on by

Eilinen päivä oli ihan mahtava! Sain kuulla, että eräs monivuotinen, välillä kuopattunakin ollut haaveeni tulee nyt varmasti toteutumaan. Vielä pitää malttaa odotella hetki ennen kuin voin jakaa suuren iloni kanssanne. Ja kyllä vähän epäilen sitäkin, jaksaako kukaan siitä niinkään innostua kuten minä itse, mutta näinhän se menee, meillä jokaisella on ne omat ilot, haaveet ja tavoitteemme. Joka tapauksessa tämä oli hyvä esimerkki siitä, että jos todella haluaa tehdä jotain koko sydämellään, uskoo itseensä ja rohkeasti uskaltaa, unelma voi toteutua. Mutta, yhä edelleen painotan sitä, että töitä on tehtävä. Kukaan ei hae kotoa sohvalta.

Tosin alkuviikosta kärsin juuri samaiseen projektiin liittyen kamalia itsetunto-ongelmia. Vaikka kirjoitin Onnen äärellä -blogissani itsensä likoon laittamisesta, uskaltamisesta ja siitä, että jos jokin idea kerran lytätään, se ei tarkoita sitä, että aina kävisi niin, niin jotenkin kyllä nyt olivat rouvalta hetkellisesti omat opit pahasti hukassa. Onneksi skarppasin, sillä ei sitä valivalivali-soundia olisi jaksanut perheeni kauaa kuunnella. Aloin sitten luoda positiivisia mielikuvia asiasta ja yöllä heräsin tunteeseen, että kaikki järjestyy. No niin toden totta teki.

Tänään aamulla kun ajoin ohjaamaan Bodypumpia, olin niin iloinen, että itkeä tirautin muutaman onnenkyyneleen! Viimeksi olen tainnut itkeä ilosta silloin, kun kuopukseni syntyi ja päästi ensirääkäisynsä.

Aamun Bodypumpista vielä, kyllä huomasi, että meno oli hieman jähmeää. Olen syönyt pääsiäisen jälkeen liian vähän hiilareita kaikkeen puuhasteluuni nähden. Hyvin jaksoin kyykätä 15 kg per tangon pää, mutta onneksi en lisännyt painoja esimerkiksi hauiksessa. 3,5 kiloa per pää oli haastavampi kuin yleensä, sillä kädet tuntuivat olevan yhtä loppumatonta spagettinauhaa. Illalla täytynee vähän tankata jotain hiilaripitoista, sillä huomenna aamulla tuuraan sisäpyöräilyn ja Bodypumpin.

Arvontakin on suoritettu, iso kiitos kaikille osallistuneille!

Helsinki Day Spa:n Voimistavaan Body Holiday -hyvinvointipäivään 22.4. osallistuu mariaelina. Kukka Laakson ja Varpu Tavin Maanantaisoturit-kirjan voitti nimimerkki Annie. Ilmoitan voittajille myös henkilökohtaisesti.

Nauttikaa perjantaista, elämä on nyt!

Kuopukseltani opin tässä ja nyt -elämistä, mutta hän on myös oivallinen keskittymisen ja kärsivällisyyden opettaja!

Voihan innostus 2.0

Posted on by

Postasin jo aikaisemmin siitä, että muutosta on ilmassa. Vaikka silloin en sen enempää itsekään oikein tiennyt, enkä tosin täysin tiedä vieläkään, mitä kevät tuo tullessaan, olen todella innostunut. Itselläni muutos on aiemminkin useimmiten tarkoittanut hyviä asioita. Asian positiivisia puolia ei ehkä ole osannut nähdä juuri kyseisellä hetkellä, mutta jälkeenpäin kyllä ja hyvinkin kirkkaasti. Muutos avaa ovia. Kun päästää irti vanhasta, voi suunnata minne tahansa. On aika makea fiilis punnita eri vaihtoehtoja ja miettiä, että voi ryhtyä mihin vain. Ainoa, mikä estää valloittamasta maailmaa, on raha. Mutta jos sitä ei lasketa, niin lähes kaikki voi tapahtua!

Itse olen miettinyt jo pitkään, mitä minä haluan elämälläni tehdä. No, ainakin haluan kokea, että minulla ja teoillani on jokin tarkoitus. Haluan tehdä asioita, joilla on oikeasti merkitystä. Senpä vuoksi hankin juuri pääsykoekirjat ja nyt motivaationi on niin kova, että todellakin aion päästä opiskelemaan näin vanhoilla päivilläni. Ihannetilanne itselläni olisi puolet työajasta töitä, puolet opiskelua. Olen miettinyt pitkään ja kaivellut sydäntäni ja lopulta melko helposti päädyin alaan, jossa voin sekä jatkaa että hyödyntää myös nykyistä toimittajan ammattiani ja tehdä rakastamaani asiaa: kirjoittamista. Pitäkäähän peukkuja.

Tavoitteeseen pääsemisessä tärkeää on se, että todella uskoo omiin mahdollisuuksiinsa. Minun ei ole tarvinnut pinnistellä, uskon mahdollisuuksiini täysin. Toki se vaatii työtä, mutta minun ei ole lainkaan vaikea nähdä itseäni heinäkuun loppupuolella avaamassa paksua kirjekuorta. Jei!

Yksi muutos koskee lähinnä kehoani. Mässytin koko syksyn ja talven makeaa väsymykseeni, kärsin ylikunnosta, huonosta nukkumisesta, olemattomasta treenimotivaatiosta ja jopa stressistä. Yhtäkkiä nekin tuntuvat menneen talven lumilta. Maanantaina (hahaha, jo kolme päivää takana) aloitin herkkulakon ja aion nyt saada itseni kuntoon ihan oman itseni vuoksi. En väitä, että olisin onnellisempi timmimpänä, mutta sekin voi kyllä olla, heh. 10 kiloa pois ei ole kuitenkaan ylitsepääsemätön urakka, vaan kohtuullinen tavoite, joka on toteutettavissa. Ryhmäliikunnan ohjaamiseen olen rakastunut uudelleen vaisumman kauden jälkeen. Minusta on ihanaa saada ihmiset ylittämään itsensä ja tsemppaamaan vielä silloinkin, kun se viimeinen punnerrus tuntuu mahdottomalta.

Keväällä olen osallistumassa monellekin kiinnostavalle kurssille, joita odotan innolla. Ohjelmassa on ainakin NLP-koulutusta, joogan alkeita (kyllä, yritän jälleen ja aina vain tulla joogiksi), meditaatiota, astrologiaa ja muitakin erilaisia keho-mieli-pohjaisia kursseja ja luentoja. Ja voijjettä kun tämä niiden odotus on jännää ja hauskaa puuhaa! Erityisesti odotan myös tapaavani samanhenkisiä ihmisiä kursseilla. Ne oikeat ihmiset kun ovat tähänkin mennessä tuntuneet jostain tupsahtavan elämääni juuri silloin, kun on ollut aika. Ja vaikka osa koulutuksista ja kursseista on työjuttuja, se ei haittaa lainkaan. Joka tapauksessa mieli kaipaa treeniä kuten kehokin. Ei ole järkeä pumpata voimaa pelkästään lihaksiin! Kun on voimaa myös mielessä, mikään ei ole mahdotonta.

Yksi kevään selkeä muutos koskee pientä ihmistä kodissamme. Minä jään taas osittaiselle hoitovapaalle, kun puolisoni alkaa palailla työelämään. Saan viettää viikosta pari kolme kokonaista päivää tuon tanssivan pienen ihmeen kanssa. Ja se tekee minut iloiseksi.

Oikeasti moni asia on järjestelykysymys ja kiinni siitä, mitä itse elämältään tahtoo. Sitten ei muuta kuin tuumasta toimeen, ei kuitenkaan suorittamaan. Itselläni on hyvät fiilikset nyt ihan kaiken suhteen. Se varmaan kumpuaa siitä, ettei mikään yllä mainituistakaan tunnu pakolta, vaan hommat lähtevät omasta halustani ja innostuksestani.

Life is good. Pysyköön se sellaisena!

Ja kohta on kesäkin, voijettä sentäs!

Because I can

Posted on by

Tämä päivä on kyllä ollut aivan syvältä. En muista, milloin viimeksi olisin ollut näin kipeä ja kärttyinen. Olen aivastanut noin sata miljoonaa kertaa ja yrittänyt nukkua nenäliinameren keskellä. Outoa tässä on se, että kun muulla perheellä kuume paukkui lukemasta 39 aina 40 asteeseen saakka, itse mittasin onnettomat 37.2. Ainoa mikä itselläni on paukkunut, on ollut pinna. Ihailen ihmisiä, jotka pysyvät coolina sairainakin.

Ilon vuosi -blogin Katja ilahdutti minua haasteella, jossa tulee listata asioita, jotka tapahtuvat, koska minä saan/voin valita. Ensiksi sanon sen, että olen yhä samaa mieltä kuin ekaluokan ystäväkirjassani. Silloin toivoin, ettei maailmassa olisi sotia, humppuja tai nälänhätää. Nyt aikuisena lisäisin kirjaan vielä pyynnöt maailman väkivallattomuudesta ja siitä, ettei kukaan joutuisi kituuttelemaan köyhyysrajan alapuolella. Mutta koska noita edellä mainittuja on vaikea täysin estää, listaan nyt asioita, jotka ovat itseni saavutettavissa. Koska voin valita. Because I can (choose).

Koska minä saan valita,

1 Minulla on työ, josta pidän paljon. Freelanceriksi jättäytyminen oli oma valintani, enkä ole sitä katunut.

2 Olen työstäni huolimatta ehtinyt viettää rutkasti aikaa myös yksivuotiaan kuopukseni kanssa. Hän on pieni ihme ja koko perheemme lellikki.

3 Ohjaan sivutyönä liikuntaa, joka on aina (paitsi viime vuonna) ollut henkireikäni, joskus jopa pakkomielteeni.

4 Vietän aikaa ihmisten kanssa, joiden kanssa ystävyys perustuu vastavuoroisuuteen. Kyllästyin tyyppeihin, jotka aina vain tahtoivat jotain eivätkä huomioineet toisia lainkaan.

5 Pyrin ottamaan asiat vastaan sellaisina kuin ne ovat. Pyrin pysymään coolina tilanteessa kuin tilanteessa ja valitsemaan omat tunnetilani (vieläkin toisinaan vaikeaa!). Pyrin tarttumaan hetkeen ja nauttimaan siitä. (Tänään mikään näistä ei onnistunut).

Ja koska minä saan valita, minulla tulee olemaan

1 Talo meren rannalla. Rakastan merta. En tiedä parempaa kuin aamu-uinti suoraan omalta laiturilta. Taloon kuuluu luonnollisesti myös riittävän tilava auto sen omalla parkkipaikalla ja kerran viikossa käyvä siivooja.

2 Riittävästi rahaa, jotta voin olla huoleton ja vapaa, mutta samalla voin myös auttaa heitä, jotka apua tarvitsevat.

3 Aikaa tehdä hyväntekeväisyystyötä ja ylipäänsä työtä, jolla on merkitystä. Menen opiskelemaan alaa, joka minua syvästi kiinnostaa ja innostaa.

4 Onnellinen elämä ja rakkaat ihmiset lähettyvilläni. Aikaa ja mahdollisuuksia nukkua, syödä hyvin, urheilla ja pysyä terveenä. Kehittyä ihmisenä niin, että olen itsenikin mielestä tosi jees tyyppi.

5 Aikaa toteuttaa itseäni ja tehdä todellakin vain asioita, joista nautin tai jotka tuntuvat minusta tärkeiltä.

Uskon siihen, että omat konkreettiset tavoitteet on mahdollista saavuttaa. Ne on hyvä tehdä itselleen selväksi, jotta voi alkaa työskennellä niiden parissa.

Jos ei edes itse tiedä, mitä tahtoo, kuka tietää? Täällä lisää teemasta.

Atshii! Haasteen aivastan eteenpäin Anzille ja Pinjalle. Rakkaudella, kera basillien.

Päivän asento: Jalat rahilla. Päivän teema: Roskaa telkkarista. Päivän asu: Pitkät kalsarit, villasukat ja villapaita. Päivän look: Au Naturel.

 

Toteutetaanpa yksi tavoite, kas näin

Posted on by

Mietinpä tässä taas haaveitani ja tavoitteitani ja sitä, miten ne eroavat toisistaan. Mielestäni haave on asia, joka olisi ihan kiva toteuttaa, mutta mikä ei ole juuri nyt mahdollinen. Eli toisin sanoen en usko sen toteutumiseen itsekään tällä hetkellä. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi muutto Berliiniin ja lottovoitto, joista ensimmäinen on jälkimmäistä takuulla helpommin toteutettavissa.

Tavoite taas on mielestäni asia, jota kohti tähtään tosissani ja jonka saavuttamiseen uskon itsekin sataprosenttisesti. Tavoite on hieman kuin haave, mutta aikataululla varustettuna. Vaikka yhtä lailla tavoite voisi olla vaikka samainen muutto Berliiniin ja pullea kukkaro (lottovoiton sijaan).

Vaikka erityisesti työarkeni on vaihtelevaa eikä yksikään päivä ole samanlainen (joku voisi kutsua sellaista epävarmuudeksi), en silti suinkaan ajelehdi. Minulla on selkeä visio tulevasta. Tiedän tarkkaan mihin tähtään ja mitä haluan saavuttaa. Olen vakuuttunut siitä, että se on ainoa keino saada kaikki se, mitä kokee itsensä tarvitsevan. Pohdin paljon toiveitani ja teen niitä selväksi itselleni. Mietin paljon sitä, millaista elämää minä tahdon elää.

Toive kannattaa lausua vähintään mielessään, mielellään ääneen. Oli kyse sitten tavoitteesta tai avunpyynnöstä. Jokainen meistä uskoo mihin haluaa, mutta itse olen huomannut ääneen pyytämisen olevan tehokasta. Aina olen selviytynyt kenkustakin tilanteesta eteenpäin. Enkä nyt tarkoita sitä, että pyytämisen hetkellä taivaasta tipahtaa ihmekeiju eteeni taikojaan tekemään. Monesti jotain vain tapahtuu, ratkaisu löytyy. Ehkä se johtuu siitäkin, että silloin uskon itsekin asioiden hoituvan parhain päin. Oli tilanne mikä tahansa, pyrin ajattelemaan, että Tästä seuraa pelkkää hyvää. Kas, siinä tuli uusi suosikkiaffirmaationi, olkaa hyvä.

Ja sieltä soffaltahan ei tule kukaan hakemaan. Kukaan ei myöskään voi laihduttaa puolestasi tai ratkoa henkilökohtaisia huoliasi. Jokaisen on tehtävä se…tadaaaa… itse!

Itse olemme vastuussa omista haaveistamme ja tavoitteista ja niiden saattamisesta oikeaan kuosiin. Mitä ihmettä sitten tarvitaan, että ajatuksissamme luodut mielikuvat toteutuisivat?

Minä väitän, että tarvitaan rutkasti intohimoa, innostusta ja rakkautta tekemäänsä kohtaan. Tarvitaan uskoa siihen, että juuri minulla on mahdollisuus onnistua missä tahansa asiassa. Taito tai tieto eivät tietenkään ole pahitteeksi, mutta innostunut, iloinen, asialle panostava ja omaan itseen uskova asenne on tärkein. Sanomme siis hus epäilyille! Lakkaamme kuluttamasta energiaa kaikkeen sellaiseen, mihin emme sisimmässämme usko itsekään. Elämä on sen jälkeen paljon leppoisampaa.

Nyt tekis gutaa päästä biitsille. Mutta olkoon se vain haaveilun asteella, ei malta eikä ehdi, kun arki on niin kliffaa.

P.s. Olen huomannut, että välttyäkseen dissaajilta omat haaveet ja tavoitteetkin kannattaa toteuttaa omassa rauhassaan sen kummemmin erittelemättä. Mikä kumma siinä sitten onkaan, että toisen päämäärät ja niihin pyrkiminen voivat jopa ärsyttää muita.