Tag Archives: tavoite

Askeleen lähempänä unelmaa

Posted on by

Mietin tässä tänään, että onpa mahtavaa, että olen pian toteuttanut yhden unelmani. Ja että miten mahtavaa olisi, että te kaikki muutkin innostuisitte toteuttamaan unelmianne! Unelmat kun ovat jotain, jotka helposti jäävät arjessa kaiken muun alle. Ei siinä kuulkaas paljon unelmat päätä pakota kun ajaa ruuhkassa päiväkodille hakemaan lasta viimeisten joukossa syöksyäkseen ruokakaupan kautta kotiin, jossa muu perhe odottaa läsnäoloa ja vastauksia kaikenlaisiin kysymyksiin, kuten missä mun herätyskello on? Mitä me syödään tänään? Hankitaanko me ensi jouluna joulukuusi? Siis minne me lähdetään talvilomalla?

Fiilikset ovat olleet kevyet tällä viikolla kaikesta tekemisestä huolimatta. Olen työstänyt unelmaani töiden ohella, deadline lähestyy huimaa vauhtia. Vielä keväällä kuvittelin, että voisin pitää toimittajan töistä edes muutamia viikkoja puhdasta kirjan kirjoitusvapaata, mutta eihän se perheellisenä onnistu. Kaikki on mennyt kuitenkin erinomaisen hyvin. Olo on kiitollinen.

En ole ollut stressaantunut, vaan olen pystynyt löytämään tielle tulleille esteillekin ratkaisuja. Jos jokin asia on mennyt pieleen, olen kyennyt ajattelemaan, että sen ei ollut tarkoitus tapahtua. Lisäksi olen tehnyt periaatepäätöksen ainakin yrittää pysyä lungina, mitä sitten tapahtuukaan. Teini-ikäisen, esiteinin ja taaperon kanssa siinä tuntuu tosin olevan välillä tekemistä. Ah, rakkaat keskenään nahistelevat tyttäreni. Olen myös päättänyt olla enemmän läsnä ja paikalla, välillä kun tuo työ tunkee ajatuksiin niin voimakkaasti, että edes kotona en tunnu kuulevan tai näkevän mitään. Inspiraation hetkellä inspiraatiota on vaikea estää. Se tulee ja pyyhkäisee kuin pyörremyrsky ja ohittaa kaiken muun.

Ja oikeasti. Mitäänhän ei kannata yrittää, vaan yksinkertaisesti tehdä. Niin kauan kun yrittää tai vain ajattelee yrittävänsä, ei saa mitään aikaan. Kun ryhtyy hommiin ja tekee ne ilolla, niin johan sujuu. Itselläni monesti se aloittaminen on vaikeaa, tulee tehtyä kaikenlaisia sijaistoimintoja sukkalaatikon järjestämisestä lähtien. Mutta kun pääsen vauhtiin, mikään ei estä minua.

Kirjaprojekti etenee siis kohti loppuaan ja voin sanoa, että tämä on ollut aika mieletön matka. Heti kun Tammen ensi kevään kirjoja esittelevä Tammenlehti-katalogi on julkaistu, voin alkaa kertoa kirjastakin enemmän. Moni muuten kuvittelee, että julkaisen elämäntaitokirjan. Sitä se ei ole. Eikä se ole myöskään romaani, kuten itse ajattelin vielä tovi sitten esikoiskirjani olevan. Romaanikässärini on jäissä, enkä edes tiedä, tahdonko sen pariin palata.

Joka tapauksessa ajatus teoksesta nousi päähäni jo noin pikaisesti laskettuna seitsemän vuotta sitten. Vuosi sitten minulle tuli tunne, että nyt se on tehtävä. Aika oli lopulta kypsä ja aloitinkin hommat kahden valokuvaajan Lauran ja Raisan kanssa. Kun saimme kustannussopimuksen, fiilis oli ihan mahtava. Elokuussa minuun iski epäusko, olin valmis nakkaamaan koko projektin ikkunasta ulos. Onneksi tätä fiilistä kesti vain noin viisi minuuttia ja se johtui pitkälti aikataulujen yhteensovittamisen aiheuttamista ongelmista. Minua lohdutettiin, että se on normaali reaktio. Nyt on aika hyvä fiilis, kun viime metrit ovat todella käsillä.

Reilun neljän kuukauden päästä pääsemme hypistelemään oikeaa kirjaa. Ei sitä vielä oikein voi todeksi edes uskoa. Well, ensin työ ja sitten huvi. Jonkun pitänee hommata itselleen Louboutinit ennen maaliskuuta.

Uskon, että olen ollut tämän viikon niin mahdottoman hyvällä tuulella siksi, että olen kovasti työskennellyt ajatusteni kanssa. Yhtäkkiä mieleeni tuli, voiko tämä aina vain jatkuva olotila johtua lauantaisesta yin-joogasta!?

Anyways, olen pyrkinyt ajattelemaan hyvää erilaisista asioista ja ihmisistä. En ole murehtinut raha-asioita, vaan olen miettinyt niitäkin kääntöpuolen kautta keskittyen siihen, miten voisin lihottaa rahapussiani. Emme taaskaan saaneet toivomaamme asuntoa, mutta silläkin lienee jokin merkityksensä, jotain vielä parempaa on siis tulossa.

Vielä hieman pohdintaa siitä, mikä arkikiireiden lisäksi saattaa olla omien unelmien esteenä.

Uskon, että unelmien toteutumisessa ei ole kyse olosuhteista, vaan tahdosta, uskosta ja omasta määrätietoisesta pyrkimyksestä niitä kohti. Ihmeitä tapahtuu, kun niitä tehdään.

Monella meistä on haaveita, unelmia ja tavoitteita, joita emme kuitenkaan edes lähde tavoittelemaan. Usein se voi johtua siitä, että olemme asettaneet itsellemme kuin huomaamatta erilaisia kieltoja. Meillä saattaa olla olettamuksia, tottumuksia ja tapoja, jotka pitävät meitä aloillaan. Uskonkin siihen, että sen, joka tahtoo kehittyä ja oikeasti saavuttaa jotain uutta, sen kannattaa tulkita omia vanhoja tapojaan: miksi teen näin? Mitä siitä hyödyn? Voisinko tällä kertaa toimia toisin?

Kriisitilanne usein sysää ihmistä kohti uutta, mutta jonkin uuden tai unelman tavoittaminen ei vaadi kriisitilannetta. Millä tahansa hetkellä, vaikka juuri nyt, voimme havahtua näkemään asiat toisin. Oletko aina haaveillut kukkakauppiaan ammatista? Anna palaa, olet oman elämäsi arkkitehti! Oletko aina halunnut oppia laulamaan? Mars laulutunneille, siis.

Pelkkä olosuhteiden muuttaminen ei kuitenkaan riitä, vaan nimenomaan hampaat on iskettävä kiinni omiin uskomuksiin, ajatuksiin ja pelkoihin. Mikään ei muutu kuin hetkeksi, vaikka olosuhteet muuttuvat, mutta omat uskomukset eivät.

Sitä vain on niin helppo uskoa omiin valheisiin eli itse keksimiin ajatuksiin. Ihan turha edes yrittää. Tää on mun kohtalo ja tässä ollaan. Meitsin kortit on semihuonot, turha odottaa parempaa. Katojoo ei tää kyl nyt lähde täst ollenkaan. 

Tuttua? Kun mielikuvitus lähtee laukkaan, sitä on vaikea pysäyttää.

Olen tainnut todella jo päästä ajatuksieni työstämisessä plussan puolelle, sillä nykyään ajattelen, oli asia mikä tahansa, että esteitä ei ole, on vain hidasteita.

Mikä vain on mahdollista, kun itse uskoo. Näytä itsellesi, että pystyt!

Pirteää perjantaita!

Ehhehe, tässä on “ennen”-kuva. Tuskin maltan odottaa, että pääsen esittelemään “jälkeen”-kuvaa! Pysykää linjoilla!

 

Minä uskon…

Posted on by

…itseeni ja siihen, että kaikki on mahdollista! Useimmiten ainakin.

Kuinka usein sinä ajattelet, että äh, ei kannata, en kuitenkaan onnistu? No emmä oikeestaan ees viitsi yrittää, kun ei siitä kuitenkaan mitään tule.

Kun itselleni tulee yllämainittu hetki, lainaan tyttäreltä, 11, Lewis Carrolin kirjaa Alice Peilintakamaassa (Wsoy 2010). Sieltä, sivulta 80, luen seuraavan pätkän:

“Mutta koetapa uskoa tätä: olen täsmälleen satayksi vuotta, viisi kuukautta ja yhden päivän vanha”, sanoi kuningatar Alicelle.  ”Sitä minä en voi uskoa!”, sanoi Alice. ”Etkö?”, säälitteli kuningatar. “Yritä uudestaan: vedä syvään henkeä ja pane silmät kiinni.” Alice nauroi: “Ei kannata yrittää, ei mahdottomia asioita voi uskoa.” ”Et ole kovin paljon tainnut harjoitella”, sanoi kuningatar. “Sinun iässäsi minä harjoittelin sitä puoli tuntia joka päivä. Joskus minun oli onnistunut uskoa jopa kuusi mahdotonta asiaa ennen aamiaista!”

Satunnaisia huonoja hetkiä lukuun ottamatta uskon nykyään vahvasti siihen, että mikä vain on mahdollista. Päättäväisyydellä, uskomisella ja toki omalla ahkeralla panostuksella meistä jokaisella on valmiuksia ja mahdollisuuksia yltää lähes mihin tahansa toivomaansa asiaan.

Toki jokaisen ihmisen lähtökohtainen tilanne on aina erilainen. Silti uskon, että aina on mahdollisuus valita. Ja aina on myös mahdollisuus valita toisin kuin aikaisemmin. Vaikka elämä olisi kulkenut miten tahansa, aina on mahdollisuus uuteen alkuun. Vaikka juuri tällä hetkellä. Tärkeintä on se oivallus, että oma arki ja oma elämä ovat todellakin omissa käsissä.

Jos haluat vaihtaa työtä, muuttua ihmisenä, laihtua, nousta masennuksesta, mitä vain, se on tehtävä itse. Kukaan muu ei voi meitä muuttaa. Toki ihmiset ympärillä voivat tukea ja tsempata, mutta lähtökohtaisesti jokaisen ajatuksen pitää lähteä meistä itsestämme.

Tuon oivalluksen lisäksi ykkösasia on se, että itse uskoo lopputulokseen, riippumatta siitä, mikä se on. Jos vaikka uutta duunia hakiessa ajattelee, että haenpa nyt tätä työtä, vaikka en varmasti sitä saa, veikkaan, että lopputulos on juuri se, minkä itse on jo “tilannut” ennen kuin on edes paikkaa hakenut. Jos liikuntaprojektia aloittaessaan ei sydämellään usko siihen, että voi kiinteytyä, parantaa hapenottokykyä tai saada lisää lihaksia, miten luulet, että projektin käy?

Itsestäni olen huomannut sen, että jos tulee hetki, että en usko johonkin asiaan, en oikeastaan edes viitsi täysillä siihen panostaa. Ja hällä väliä -asenteella ei taas saa kovin kummoisia aikaan.

Jos itse et usko omiin asioihisi, kykyihisi, taitoihisi, niin kuka sitten? Voisi juurikin ajatella, että miksi edes yrittää, jos on jo kerran niin varma pieleen menneestä lopputuloksesta. Kyse voi olla pelosta. On helpompi vähätellä lopputulosta tai sen merkitystä ja ikään kuin sallia itsensä epäonnistua jo ennen kuin on edes yrittänyt. Jos asia ei mene toivotulla tavalla, pettymys ja jopa häpeä eivät tunnu ehkä niin suurelta, jos ei ole asiaan alunperinkään uskonut. Ja mitä ne muut oikein minusta nyt ajattelevat? Mutta oikeasti, jos joku asia ei mene putkeen, mitä väliä. Itse mietin aina, että mikä voi olla pahinta, mitä tässä asiassa voi tapahtua, jos en saavuta toivomaani lopputulosta. Ja usein se pahin on aika pientä, mitätöntä ja jotain, mitä muut eivät ehkä edes huomaa. Tai ainakaan he eivät muista sitä enää tovin päästä.

Ja kyllä vain usko omaan itseeni ja vaikkapa asioiden järjestymiseen on ollut koetuksella. Kun riittävän monta kertaa vedetään mattoa jalkojen alta, jopa ne pienimmistä pienimmät vastoinkäymiset alkavat tuntua lähes liian rasittavilta.

Mutta tahdonko sitten luopua toivosta, vaikka vastoinkäymisiä tuleekin? No en todellakaan.

Audrey Hepburnkin sen jo tiesi: Nothing is Impossible. The Word itself says: I’m Possible!

Ei muuta kuin tavoitteita ja unelmia kohti! Kivaa keskiviikkoa.

P.s. Uusi Fit250-muutosprojekti on käynnistynyt! Minulla on ilo ja kunnia seurata noita upeita naisia heidän tiellään kohti tavoitteitaan. Tytöt ovat myös Facebookissa, jossa voit klikata heidät kavereiksi. Kurkkaa samalla myös tänne, jos et vielä ole tykkääjä!

Eka askel on tärkeä!

 

Työn merkitys

Posted on by

Olen pohtinut paljon työn merkitystä elämääni. Minulle työllä on iso rooli. Okei, no valtava.

Tänään oli ihan mahtava 75 minuutin sisäpyöräilysessio. Tupa oli täynnä ja hiki virtasi. Erityisen ilahduttavaa oli nähdä tunnilla monta vakkaria, joita en ole nähnyt toviin tuntini usealle sopimattoman kellonajan vuoksi. Koska tänään oli pyhä, moni pääsi paikalle. Kiitos kaikille, todellakin nautin joka sekunnista! Tunnin jälkeen olin niin täynnä virtaa, ettei tosikaan. Ah, liikunta!

Eilen palautin pari kirjoittamaani artikkelia ja vaikka yksi niistä tuli hentojen muokkaustoiveiden kanssa takaisin, olin tosi tyytyväinen itseeni. Sain myös sovittua muutaman haastattelun ja jotenkin vain hommat luistavat.

Tänään olenkin ollut sellaisissa mietteissä, että vaikka voittaisin lotossa (mikä on hyvin todennäköistä, sillä lottoanhan joka viikko noin eurolla), en varmastikaan lopettaisi kumpaakaan työtäni, en kirjoittamista enkä ryhmäliikuntatuntien ohjaamista. Toki pitäisin pienen loman (Karibialla), mutta kuukauden päästä olisin takuulla takaisin sorvin ääressä.

(Kuva: Workisnotajob.com)

Koen usein olevani etuoikeutetussa asemassa, sillä teen työtä (okei, no töitä), joista todella useimmiten pidän (kivassakin duunissa on ne megascheisset päivänsä). Olen löytänyt ne asiat, joita teen sydämellä. Ja oikeastaan löysin ne etsimättä. Aikanaan vain tiesin, mitä haluan tehdä. Tiedän, etteivät kaikki ole yhtä onnellisessa asemassa eli löytäneet itselle merkityksellistä duunia. Tiedän senkin, etteivät kaikki edes tahdo löytää intohimoaan, vaan ovat täysin tyytyväisiä, kun vain käyvät töissä.

Kuitenkin jos tahdomme löytää elämämme ammatin, voisimme ehkä miettiä seuraavia asioita työnteon kannalta:

Mitä haluan eniten juuri nyt? 

Filosofian tohtori Martha Beck toteaa Onnellisuusdieetti-kirjassaan (Basam Books 2011), että ensin mieleen tupsahtavat halun kohteet ovat toteuttamiskelpoisia ja loogisia. Haluan uuden tietokoneen, haluan kurssille, haluan tehdä lyhempää työpäivää. Mutta jos ne eivät herätä itsessä todellista intohimoa, kannattaa jatkaa pohdintaa, kunnes esiin nousee voimakkaita tunteita. No pirhana, tahdon edetä esimiesasemaan! Tahdon kukkakauppiaaksi näiden toimistohommien sijaan!

Beckin mukaan todelliset halujemme kohteet ovat siroteltu sinne tänne kuin kivet polun varrelle. Yhden asian haluaminen johtaa toiseen ja kolmanteen. Aito halu auttaa alkuun omalla polulla. Hommaa pitää tutkiskella, jolloin todellinen tahtomisen kohde erottuu siitä, mikä ei ole niin tärkeää. Beck muistuttaa, että kun kiinnittää joka päivä huomion siihen, mitä todella haluaa, ennemmin tai myöhemmin halu lakkaa olemasta pelkkä tarina siitä, mitä saattaisi tapahtua. Se muuttuu sanoista Kunpa voisin sanoiksi Minä aion. Alkakaamme siis pitää itseämme henkilöinä, jotka eivät vain halua, vaan myös aikovat ja toteuttavat haaveensa.

Oivallamme haluavamme asioita, joita emme ikinä uskoneet haluavamme. Tiedostamme sen lisäksi aikovamme käyttää kaiken energian ja tahdonvoiman niiden saavuttamiseen. Kyllä! Kuulostaa tutulta. Juuri noin minä toimin aikanaan, kun päätin hankkiutua ammatteihini. Tein sikana duunia, jotta pääsin sinne, minne tahdoin.

Ja vielä, täytyy muistaa poistua valmiiksi tallatulta polulta. Joskus tarvitaan epätavallisia ratkaisuja. Ja miten niitä sitten löytää? Joskus on pakko pakottaa itsensä keksimään sellaisia!

Kun kohtaat esteen, keksi kahdeksan tapaa ylittää se.

 

 

Toteutetaanpa yksi tavoite, kas näin

Posted on by

Mietinpä tässä taas haaveitani ja tavoitteitani ja sitä, miten ne eroavat toisistaan. Mielestäni haave on asia, joka olisi ihan kiva toteuttaa, mutta mikä ei ole juuri nyt mahdollinen. Eli toisin sanoen en usko sen toteutumiseen itsekään tällä hetkellä. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi muutto Berliiniin ja lottovoitto, joista ensimmäinen on jälkimmäistä takuulla helpommin toteutettavissa.

Tavoite taas on mielestäni asia, jota kohti tähtään tosissani ja jonka saavuttamiseen uskon itsekin sataprosenttisesti. Tavoite on hieman kuin haave, mutta aikataululla varustettuna. Vaikka yhtä lailla tavoite voisi olla vaikka samainen muutto Berliiniin ja pullea kukkaro (lottovoiton sijaan).

Vaikka erityisesti työarkeni on vaihtelevaa eikä yksikään päivä ole samanlainen (joku voisi kutsua sellaista epävarmuudeksi), en silti suinkaan ajelehdi. Minulla on selkeä visio tulevasta. Tiedän tarkkaan mihin tähtään ja mitä haluan saavuttaa. Olen vakuuttunut siitä, että se on ainoa keino saada kaikki se, mitä kokee itsensä tarvitsevan. Pohdin paljon toiveitani ja teen niitä selväksi itselleni. Mietin paljon sitä, millaista elämää minä tahdon elää.

Toive kannattaa lausua vähintään mielessään, mielellään ääneen. Oli kyse sitten tavoitteesta tai avunpyynnöstä. Jokainen meistä uskoo mihin haluaa, mutta itse olen huomannut ääneen pyytämisen olevan tehokasta. Aina olen selviytynyt kenkustakin tilanteesta eteenpäin. Enkä nyt tarkoita sitä, että pyytämisen hetkellä taivaasta tipahtaa ihmekeiju eteeni taikojaan tekemään. Monesti jotain vain tapahtuu, ratkaisu löytyy. Ehkä se johtuu siitäkin, että silloin uskon itsekin asioiden hoituvan parhain päin. Oli tilanne mikä tahansa, pyrin ajattelemaan, että Tästä seuraa pelkkää hyvää. Kas, siinä tuli uusi suosikkiaffirmaationi, olkaa hyvä.

Ja sieltä soffaltahan ei tule kukaan hakemaan. Kukaan ei myöskään voi laihduttaa puolestasi tai ratkoa henkilökohtaisia huoliasi. Jokaisen on tehtävä se…tadaaaa… itse!

Itse olemme vastuussa omista haaveistamme ja tavoitteista ja niiden saattamisesta oikeaan kuosiin. Mitä ihmettä sitten tarvitaan, että ajatuksissamme luodut mielikuvat toteutuisivat?

Minä väitän, että tarvitaan rutkasti intohimoa, innostusta ja rakkautta tekemäänsä kohtaan. Tarvitaan uskoa siihen, että juuri minulla on mahdollisuus onnistua missä tahansa asiassa. Taito tai tieto eivät tietenkään ole pahitteeksi, mutta innostunut, iloinen, asialle panostava ja omaan itseen uskova asenne on tärkein. Sanomme siis hus epäilyille! Lakkaamme kuluttamasta energiaa kaikkeen sellaiseen, mihin emme sisimmässämme usko itsekään. Elämä on sen jälkeen paljon leppoisampaa.

Nyt tekis gutaa päästä biitsille. Mutta olkoon se vain haaveilun asteella, ei malta eikä ehdi, kun arki on niin kliffaa.

P.s. Olen huomannut, että välttyäkseen dissaajilta omat haaveet ja tavoitteetkin kannattaa toteuttaa omassa rauhassaan sen kummemmin erittelemättä. Mikä kumma siinä sitten onkaan, että toisen päämäärät ja niihin pyrkiminen voivat jopa ärsyttää muita.

 

Pikajuoksijan pakarat ja muita tavoitteita

Posted on by

Kävely pimenevässä illassa pikku pakkasessa selkiytti ajatuksia hienosti. Mietiskelin lähinnä tavoitteitani. Koska kaiken saavuttaminen kerralla tuskin onnistuu (minkä Laurakin tietää) olen asettanut tavoitteeni tärkeysjärjestykseen. Ykkönen on tietysti tärkein, jonka tultua paremmalle tolalle keskityn kakkoseen ja siitä jälleen kolmoseen.

Ainakin mutsi osaa laskee kolmeen! Kyl ne sen tavoitteetki varmaan toteutuu!

Jotta tavoitteet eivät jäisi vain sanahelinäksi, olen toiminut seuraavasti.

1) Kirjasin tavoitteeni muistivihkoon. 2) Listasin kunkin tavoitteen toteutumisen hyödyt. Niin tehdessä motivaatio kasvaa ja tavoite konkretisoituu. Epämääräisiä tavoitteita on hankala toteuttaa. Miten ne voisivatkaan toteutua, jos itsekään ei tiedä, mihin tähtää tai mitä haluaa. 3) Loin mielikuvia siitä, että tavoite on jo toteutunut yli odotusteni. Lopputuloksesta on hyvä aloittaa, sillä se vahvistaa myös omaa uskoa tavoitteen toteutumismahdollisuuksiin. 4) Mietin, mistä saan energiaa tavoitteideni toteuttamiseen ja teen kyseisiä asioita. 5) Jaoin tavoitteeni vaatimattomampiin osa-alueisiin, tarvittaessa olen kyllä erittäin valmis myös harppaamaan pienten askelien sijaan.

Joskus tarvitaan myös tätä!

Näillä mennään. Erittäin tärkeää on mielestäni juuri tuo lopputuloksen mielikuvien vahvistaminen, oli tavoitteena sitten pullea kukkaro, lihaksikkaampi takapuoli tai uusi duuni. Ja tietenkin se on merkittävä asia, että itse uskoo omiin mahdollisuuksiinsa, muiden mielipiteistä ei väliä. Jos sisimmässään ei edes ajattele onnistuvansa, sitten tavoitekin on turha.

Jossain vaiheessa voi myös julkistaa oman tavoitteensa esimerkiksi perhepiirissä tai Facebookissa, jotta saisi tukea muilta. Sosiaalinen paine tuuppaa eteenpäin ja pakottaa toimimaan. Julkisesti kannattaa toimia erityisesti liikuntaan liittyvissä tavoitteissa. Kaikkia tavoitteita en julkistaisi, on kiva puuhastella myös omassa rauhassa.

Muilta ihmisiltä voi myös pyytää apua. Kukaan ei oikeasti pärjää yksin tässä maailmassa, jossa olemme kaikki lopulta yhtä ja samaa. Jostain myös luin, että tavoitteelle kannattaa keksiä vetävä nimi, jotta se houkuttelisi itseäkin enemmän askaroimaan sen parissa. Lihaksikkaampi takapuoli (joka ei ole valitettavasti omien tavoitteideni joukossa) voisi olla nimeltään vaikkapa pikajuoksijan pakarat. Ja hei, niiltä epätoivon hetkiltä ja takapakilta tuskin voi välttyä. Silloin kannattaa miettiä niitä asioita, joissa on jo onnistunut ja tuuletella ihan täysillä. Itsensä palkitsemistakaan ei kannata unohtaa, se taas lisää motivaatiota.

Ei muuta kuin hommiin!

Siellä se maailma on, ja kaikki tiet ovat avoinna! Aikas jännä fiilinki.

Juuri nyt, ei ensi maanantaina!

Posted on by

Ajatteletko sinäkin toisinaan, että aloitat jonkin uuden asian huomenna. Tai hoidat jonkun asian kuntoon huomenna.

Huomenna on se maaginen päivä, kun alan liikkua. Huomenna irtisanoudun työstä, jota en rakasta. Huomenna selvitän asiat hankalassa ihmissuhteessa. Huomenna pyydän anteeksi ystävältä, jonka poistin suutuspäissäni Facebookista, koska välillämme vallitsi liuta väärinkäsityksiä. Huomenna jatkan kesken jääneen villasukan neulomista. Huomenna soitan iäkkäälle sukulaiselleni. Huomenna aloitan elämän parempana ihmisenä. Huomenna teen sitä ja tätä. No just joo, yeah right!

Huomisen lisäksi myös ensi maanantai on erityisen hyvä päivä tehdä isoja tai pieniä muutoksia elämään. Usein siinä vain tuppaa käymään niin, että ensi maanantai siirtyy viikolla, ja sitten taas viikolla. Sitten onkin helppo valitella, että voi voi, kun aika rientää. Yhtäkkiä on kulunut vuosi, eikä mitään ole tapahtunut. Olet yhä sama ihminen, ja samat, pienet tai isot, asiat vaivaavat mieltäsi.

Miksi aloittaminen sitten on niin vaikeaa?

Ehkä se johtuu siitä, ettei sinulla ole kunnollisia tavoitteita. Tai tavoitteet ovat mielessäsi, mutta et ole kirjannut niitä ylös. 1) Tee listoja. 2) Pidä muistivihko aina mukanasi. 

Ennakkokäsitykset omista kyvyistä usein rajoittavat meitä. 3) Älä pidä itseäsi tyhmänä. Kaikkea ei tarvitse eikä edes voi hallita tai osata, mutta ajattele mieluummin, että olet luova.

Ratkaisut pulmiin tai itse itsellesi asettamiisi ennakkokäsityksiin voivat hyvinkin löytyä alitajuiselta tasolta. 4) Kuuntele sisäistä ääntäsi. 5) Luota vaistoosi. 

Aina ei voi onnistua, ja usein asiat opitaan kantapään kautta. 6) Jos et teoillasi ja toiminnallasi saa aikaan toivomaasi tulosta, kokeile jotain muuta. 7) Harjoittele! 8 Salli itsellesi virheet, kukaan ei ole täydellinen.

Toista et voi muuttaa, mutta itseäsi voit. Kokeile siis toimia toisin. 9) Muuta omaa käyttäytymistäsi, kunnes saat toiseltakin kaipaamasi reaktion vastaukseksi. Jos toimit itse eri lailla kuin mihin toinen on tottunut, hänenkin on pakko muuttaa tyyliään. 

Kun luot itsellesi tavoitteita, luo myönteisiä tavoitteita. Mitä haluat saavuttaa nykytilanteen sijaan. Näe tavoite jatkuvana prosessina. 10) Tavoitteen kannattaa olla voimavaroillesi sopiva, sinulle mahdollinen ja konkreettinen.

Mieti, mikä on ensimmäinen askel valitsemallasi tiellä.

11) Voitko tehdä jotain juuri nyt?

Kuva: Cool Hunter

 

Kohti tavoitteita

Posted on by

Olen viime aikoina miettinyt paljon elämääni, unelmiani, tavoitteitani ja pyrkimyksiäni. Samaa ikäluokkaa olevien ystävien kanssa käytyjen keskustelujen mukaan sellainen taitaa olla ihan normaalia tässä elämävaiheessa. Tulevaisuuden pohtiminen ei poissulje tässä hetkessä elämistä. Pääasia kun mielestäni on se, että ei elä tulevaisuudessa tai tulevaisuutta varten. Suunnitelmia, haaveita ja pyrkimyksiä on hyvä silti olla.

No mistä sitten haaveilen? Tähän kohtaan kai pitäisi sanoa, että maailmanrauhasta ja nälänhädän loppumisesta. Toki, mutta jokaisella meistä on myös ne omat pikku ajatuksensa, joiden toteutumiseen tai ehkä enemmänkin toteuttamiseen tahtoo uskoa. Minulla haaveideni kohteena on esimerkiksi se, että voisin keskittyä muunkinlaiseen kuin ainoastaan lehtijuttujen kirjoittamiseen niin, että saisin jotain konkreettista aikaiseksi. Työt kun tuppaavat toisinaan haittaamaan tätä harrastamista, heh. (Ja sitten pitää totta kai saada se talo omalla laiturilla meren rannalle!)

Mutta useimmiten kuitenkin esteenä lienevät töiden sijaan omat ajatukset. Olen lukenut viime aikoina erityisesti suosikkisetäni Wayne W. Dyerin kirjoja. Tykkään niistä siksi, että ne ovat selkeätajuisia opuksia, joissa on paljon konkreettisia neuvoja itsetutkiskeluun ja oman elämän muuttamiseen.

Waynella oli taas sanansa sanottavana siihen, miten päästä kohti pyrkimyksiään. Tässä muutama sovellettu neuvo Pyrkimyksen voima -kirjasta:

1. Tarkkaile sisäistä puhettasi, ajatuksiasi. Huomioi, miten paljon pyörittelet päässäsi mietteitä siitä mitä sinulla ei ole, vääristä olosuhteista, menneisyydestäsi ja toisten ihmisten mielipiteistä. Pyri vaihtamaan negatiivinen surkuttelu täysin päinvastaiseksi puheeksi. Aluksi tätä joutuu ehkä tekemään muuten hieman väkisin, mutta ei se sixpackikaan päivässä kasva!! Oloasi ei kuitenkaan saletisti kohenna se, jos aamulla herätessäsi ajattelet, että “Voi vattu sentään, ulkona sataa, ihan paska päivä ja huonot fiilarit, en varmasti saa töitä ajoissa valmiiksi.” Voisit ehkä heti paremmin, jos ajattelisitkin näin: “Jopas on kaunis syysilma ulkona, onpa kiva päivä tulossa. Näin hyvällä fiiliksellä saan duunitkin hoidettua alta aikayksikön.”

2. Unohda ei-sana. Usko itseesi, onnistumisiisi ja sano asioille ja ihmisille ei:n sijaan kyllä. Vaihda tutut jankutukset “No just joo, mun tuurilla tää ei kyllä tule onnistumaan. Ei tässä ole mitään järkeä. Ei tästä tuu mitään!!” myönteisiin sanoihin. “Kyllä, tämä onnistuu. Kyllä, tämä kannattaa ehdottomasti. Kyllä, tää homma menee hienosti.” Kyllä-sanaa ei voi ikinä viljellä liikaa! Sen myötä alat ajatella myönteisemmin kuin myös levität positiivista fiilinkiä ympäristöösi: Perheeseen, ystäviin ja työkavereihin.

3. Muuta ajattelutapaasi, niin miettimäsi asiatkin muuttuvat. Ajattele asioita, ah, ilon kautta. Tätä kannattaa oikeasti pohtia: Kuinka paljon mietit asioita pessimistisellä näkökannalla? Onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä? Laura postasi tästä lyhyesti ja osuvasti.

4. Kirjoita pyrkimyksesi ylös paperille ja kehitä itsellesi halu toteuttaa se. Teki mieli kirjoittaa halu-sanan sijaan pakkomielle, mutta se ei ehkä ole paras katsantokanta asioihin, hehe. Itse olen kirjoittanut 101-toivelistan kerran kokonaan, ja nyt toista kertaa se on jäänyt hieman vaiheeseen, pitää hoitaa homma loppuun. Jo iso osa ensimmäisen listan asioista on toteutunut.

5. Seuraa ihmisiä, jotka toteuttavat tarkoitustaan, pyrkimyksiään ja haaveitaan. Jokaisella on varmasti ollut myös vastoinkäymisiä tiellään. Mikä on se asia, joka potkii heitä eteenpäin? Jos Pirkko onnistuu saavutuksissaan, sinäkin!

Kiva tunnelmallinen syysilma vai persiistä oleva sadesää? Se on sinun valintasi.