Tag Archives: stressittömyys

Ei huolia!

Posted on by

Tai huolia ehkä, mutta ei murehtimista!

Eilisillan mielikuvaharjoittelun sujumisesta ei ole muistikuvia, sillä nukahdin alta aikayksikön. Tänään ovat fiilikset olleet kuitenkin virkeät. En menettänyt hermojani edes aamuruuhkassa, sillä pinnan palaminen ei olisi saanut loputonta autojonoa liikkumaan yhtään nopeammin. Saavuin siis vartin myöhässä infotilaisuuteen, mutta välillä tämä ennakointi ei mene odotusten mukaan. Se on sitä elämää se. Enkä edes puristanut rattia stressaantuneena, vaan ajattelin, että nyt on näin. Stressi kun on pitkälti omien ajatusten tulosta. Ja mitä enemmän stressaa, sitä pahemmaksi se käy.

Toisinaan stressaamatta oleminen on superhelppoa. Välillä kevyt stressi on pelkästään hyvä asia, joka työntää minua kohti parempia lopputuloksia. Joskus epätoivottu stressi taas imaisee mukaansa äärimmäisen helposti ja jopa huomaamatta. Epätoivotulla stressillä tarkoitan sitä, että jahkaa, hermostuu tai ahdistuu asioista, joihin ei voi itse vaikuttaa. Jos niihin voi vaikuttaa myöhemmin, hyvä, sitten niihin vaikutetaan myöhemmin. Jos niihin ei voi vaikuttaa lainkaan, silloin olisi syytä lakata murehtimasta.

Kirjoitettuna helppoa, käytännössä ei kovin.

Mutta kuitenkin, elämä on liian lyhyt turhaan murehtimiseen. Joskus vain tuntuu siltä kuin olisi sisäinen pakko murehtia ja stressata. Silloinkin tiedän, ettei se johda mihinkään. Tunne kannattaa käydä läpi kerran ja kylmästi vain päättää, että vellomisen katkaisee siihen paikkaan.

Kun elämästä ei oikein ikinä ole varmuutta, olisi tyhmää pyhittää siitä liikoja murehtimiselle.

Enkä nyt tarkoita mitään sellaista, että elämän loppumista pitäisi jatkuvasti pelätä. Elämää voisi vain arvostaa enemmän. Jos lähtö (fyysisestä kehosta) koittaisi huomenna, voisinko minä rehellisesti sanoa, että olen elänyt sellaisen elämän, mitä halusin? Iloitsinko pienistä hetkistä ja näinkö vastuksissa myös sen hyvän puolen? Nautinko oikeasti vai oliko arki pelkkää eteenpäin kituuttamista? No, en olisi omaan panostukseeni kyllä nyt täysin tyytyväinen. Voisin todeta valittaneeni liikaa, kiukutelleeni typeristä asioista, nähneeni monessa asiassa helpommin sen huonon kuin hyvän. Voisin sanoa keskittyneeni enemmän siihen, mitä en halua kuin siihen mitä todella tahdon.

Olisin oikeasti elänyt aika monia päiviä ilman, että olisin todella elänyt.

Elämä on oikeasti kallisarvoinen lahja, jonka saamme ja vieläpä ilmaiseksi.

Meidän ei tarvitse muuta tehdä kuin ottaa se vastaan ja nauttia.

Juuri nyt tuntuu, että se on aika yksinkertaista.

Aamen!

 

Tunteiden virtaa

Posted on by

Tiedätte varmaan sen tunteen, kun joskus vain meinaa mennä hermo. Kun jokin oikeasti aika mitätön pikku asia sujuu eri tavoin, kun olimme sen kuvitelleet mielikuvissamme.

Olen ollut toukokuusta lähtien osittaisella hoitovapaalla ja tänään yhtäkkiä ymmärsin, miten opettavaisia nämä viikot ovat olleet. Nukutin 1 v 7 kk vanhaa tytärtäni, joka ei ollut tahtonut syödä lounastaan ja venkoili vieressäni samalla minua tuuppien sekä kaulakorustani ja hiuksistani kiskoen. Pienten sormien minulle antama tukkapölly tuntui järisyttävän ärsyttävältä ja minua otti muutenkin päähän. Lopulta nostin lapsen omaan sänkyynsä, jonne hän pienen vastahankaisuuden ja lyhyen kirkumisen saattamana simahtikin. Ja näytti muuten maailman suloisimmalta! Onhan nukkuva pienokainen sydäntä pakahduttava näky.

Olen kirjoittanut blogissanikin siitä, miten tunteet kannattaisi ottaa vastaan, niiden olisi hyvä vain antaa tulla. Tunteita tulisi kuulostella, ne tulisi hyväksyä ja sitten niistä olisi hyvä päästää irti. Olen vakaasti uskonut, että niin on, mutta rehellisesti: kuinka usein johonkin asiaan ärsyyntyneenä olen todella tehnyt niin. Aika harvoin. Ärräpäät ovat saattaneet lennellä eikä siinä kuulkaas ehdi miettiä, miltä musta nyt tuntuu.

Siinä pinnasängyn vieressä istuessani pysähdyin kerrankin kuulostelemaan tunteitani, oikeasti. Olin aivan hiljaa, annoin lapsosen meuhkata ilman, että noteerasin häntä. Olin kuitenkin paikalla ja läsnä. Samalla tunnustelin, miltä minusta tuntui ja mitä ajattelin. Voi prkle että mua ärsyttää ihan hitosti, eka se ei syö ja sitten se hilluu eikä ala nukkua. Miks toi mukula ei ymmärrä omaa parastaan? Mulla olis niin paljon parempaakin tekemistä kun notkua täällä.

Siinä miettiessäni huomasin, etten kohta ollutkaan enää lainkaan ärsyyntynyt. Kaikki vatutus ja vastustus katosivat. Sitten aloin miettiä sitä, että okei, no nyt mä ehdin miettiä miltä musta tuntuu ja käsitellä fiiliksiäni, mutta miten ensi kerralla, kun on kiire tai tilanne päällä muuten vain.

Sitten ymmärsin, että jos hermostun yllä olevasta tai mistä tahansa muusta pikku asiasta ja pilaan sillä luultavasti koko päiväni (todennäköisesti myös jonkun muun ihmisen päivän), hukkaan paljon enemmän aikaa ja erityisesti energiaa kuin silloin, jos hengitän syvään ja otan kahden minuutin aikalisän. Kun tuon pikku hengähdystauon aikana käy läpi tilanteen ja sen aiheuttamat tunteet, sitten voi jatkaa hyvällä tai ainakin paremmalla mielellä eteenpäin.

Onhan totta, että ilman kielteisiä tunteita ihminen vain nyt toimii niin paljon tehokkaammin ja järkevämmin. Negatiiviset fiilarit tekevät meistä sokeita, kaventavat näkökulmaamme ja silloin suorastaan tulvimme oikeassa olemisen pakkoa. Sellaisena hetkenä pikku asia voi paisua pullataikinan tavoin.

Olisikin mahtavaa, jos me hallitsemme tunteita sen sijaan, että tunteet hallitsevat meitä. Tai ainakin opimme elämään niiden kanssa. Harjoittelua se vaatii, mutta jälleen yhden etapin saavuttaminen, kuten tänään, tuntuu upealta.

Itse ajattelen, että liikenteen lisäksi oma perhe on paras mahdollinen kärsivällisyyden opettaja. Itse olenkin sen suhteen erinomaisessa tilanteessa, sillä kaikki kolme tytärtäni ovat eri-ikäisiä: on teini, esiteini ja taapero. Jokaisen kanssa siis on hieman eri säännöt ja lähtökohdat sekä esimerkiksi neuvottelutilanteessa saa luovia välillä parhaiden taitojensa mukaan. Mutta ei toki kannata unohtaa katsoa peiliin. Lasteni mielestä minäkin osaan varmasti olla todella ärsyttävä toisinaan.

Olen yrittänyt olla vähemmän ärsyttävä kuin myös enemmän läsnä. Siellä hiekkalaatikon reunalla ei ole ihan pakko tarkistaa Facebookia vartin välein. Vielä pyrin pääsemään irti siitä odota hetki, äiti kuuntelee ihan just -lausehirviöstä.

Että tässä päivän kärsivällisyys- ja opi käsittelemään tunteitasi -harjoitus.

Mistä asiasta sinä ärsyynnyit viimeksi?

Annetaan ystävällisyyden kuplan ympyröidä meidät, eikä turhauduta pienistä, eihän.

Vaikka taivas putoaisi niskaan tai löisit pikku varpaan ovenkarmiin, kannattaa muistaa tämä! Eikä tartte edes laskea kymmeneen! (Kuva FB/Melissa Ambrosini)

P.s. Vastaisku ankeudelle on myös Facebookissa! Kun 200 tykkääjää tulee täyteen, arvomme Rhonda Byrnen Voima-kirjan!

Onni on saada kirjoittaa

Posted on by

Aijettä sentään, tänään mietin, miten onnellista on, että saan kirjoittaa työkseni! Saan kirjoittaa kirjaa, saan kirjoittaa lehtijuttuja, saan kirjoittaa tätä blogia kuin myös Hidasta elämää -sivustolla sijaitsevaa Onnen äärellä -blogiakin. Jälkimmäisen suksee on muuten ollut täysi yllätys, tykkääjiä on ollut satoja, oohhoh. Tiedän, etten saisi olla riippuvainen tai innostua liikoja siitä, mitä toiset ajattelevat, mutta kyllä vain palaute vaikka sitten tykkäilyjen muodossa lämmittää mieltä ja motivoi kirjoittamaan lisää. Tuntuu kliffalta!

Viime päivinä olen kirjoittanut valittamisesta, liikuntaa harrastavista äideistä, odottajan terveellisestä ruokavaliosta ja vuokra-asumisesta. Koska olen osittaisella hoitovapaalla, en yli kuukauteen ole ehtinyt Kaapelitehtaalle työhuoneelleni. Sujuu se työskentely näinkin, vaikka sitten hieman ääriolosuhteissa. Tänäänkin aamulla tein puhelinhaastattelua parvekkeelle suljettuna, persus jäässä kylmällä lattialla istuen, läppäri ja vihko sylissäni ja leikin, että en ole kotona. Jos taapero (josta muu perhe huolehti) nimittäin olisi tiennyt, että olen silläkin hetkellä mestoilla, homma olisi mennyt hankalaksi. Mielessäni kyllä naureskelin, että onpa ollut mukavempiakin asentoja ja paikkoja tehdä haastattelua, ja että pöytä olisi kyllä tosi jees juttu. Sitten päätin, että ääriolosuhteissa työskentelystä selviytyminen kertoo vain rautaisesta ammattitaidosta, hih.

Asiat rullaavat ja kun olen ottanut rennosti, haastateltavatkin ovat löytyneet vaivatta. Yhtä onnistunutta asiaa on seurannut toinen samanmoinen. Olen huomannut taas elävästi sen, miten rentous lisää rentoutta. Iloisuus lisää iloisuutta, innostus lisää innostusta, hyvä fiilis lisää hyvää fiilistä. Ja mikä parasta, olen huoletta tuhlannut näitä tuntemuksia myös ympäristööni. Saammehan takaisin sitä, mitä ympärillemme jakelemme. Uskon myös täysin siihen, että jos jauhaa aina niistä pieleen menneistä asioista, lisää asioita menee pieleen. Joskus sellainen vatvominen on ihan ok, mutta omaa oloani se ei ikinä paranna, enemmänkin päinvastoin. Mutta niitä huonoja hetkiäkin tarvitaan: jos huonoja fiiliksiä ja epäonnisia sattumuksia ei olisi lainkaan, tuskin tietäisimme, miten mahtavalta hyvä olo ja onnekkaat tapahtumat tuntuvat.

Elämän tulisi pääosin olla iloista, hauskaa ja onnellista. Se ei olekaan mikään hullumpi tavoite tai aikomus. Just do it!

Kiinalaisfilosofi Laotse on sanonut, että kun tajuat, ettei mitään puutu, maailma on sinun.

Juuri näin. (Kuva: Pinterest)

Muutoksesta ja fiiliksistä!

Posted on by

Muutama päivä sitten lueskelin erästä yli vuosi sitten kirjoittamaani tekstiä, jossa käymäni uniryhmän muodossa ruodin näkemääni unta ja mietin ryhmäläisten avustuksella sen merkityksiä. Tuntui hassulta, että en tunnistanut itseäni tekstistä lainkaan. Toki muistin jutun kirjoittaneeni, mutta artikkelissa käsittelemäni tunteet tuntuivat täysin vierailta. Tulin iloiseksi. Tekstiä lueskellessani nimittäin tajusin todella, että olen huomaamattani ja lopullisesti antanut anteeksi eikä minulla ole lainkaan enää minkäänlaisia vihan, kaunan, katkeruuden tai surun tunteita ei itseäni eikä ketään muutakaan kohtaan. Se oli erittäin puhdistava ja harmoninen kokemus! On hienoa tajuta, että on osannut jättää taakseen asioita, jotka eivät kuulu nykyisyyteen tai tulevaisuuteen. Kirjoitin muuten anteeksiannosta joskus täällä. Postauksessa käsittelen asiaa siitä näkökulmasta, että anteeksiannon kohteena olisi ihminen. Nyt ajattelen, että kohde voi olla jokin tapahtunut asiakin.

Mutta näin sitä ihminen muuttuu ja kasvaa ilman, että edes huomaa asiaa. Enkä nyt puhu fyysisestä itsestäni, jonka laitan pian bodycombatilla teräskuntoon.

Sitä paitsi aina murheet tai ongelmat eivät välttämättä tarkoita huonoa. Ne voivat oikeasti aktivoida voimavarojamme ja saattaa meitä sellaisiin muutoksiin, saavutuksiin, unelmiin ja tavoitteisiin, joita emme olisi ikinä toteuttaneet ilman sitä tapahtumaa, joka pakotti meidät liikkeelle. Tosin jos joku olisi tullut minulle vuosia sitten sanomaan, että suurin osa tuskasta on itse rakentamaa ja omaa keksintöä, olisin ehkä tintannut häntä turpaan. Nyt vuosien jälkeen voin sanoa, että edellä oleva tuntuu minusta todelta. Heh.

Toinen asia, jota olen viime aikoina paljon pyöritellyt päässäni on se, kuinka vaikeaa on antaa toisen olla sellainen kuin hän on. Kyse voi olla ystävästä, sukulaisesta, puolisosta, työkaverista, kenestä tahansa. Kuinka paljon energiaa voimmekaan hukata yritykseen muuttaa toista ihmistä, vaikka jo sydämessämme tiedämme, ettei se tule onnistumaan. Pyrinkin tästä eteenpäin antamaan ihmisten vain olla. Se lienee toimivin ratkaisu, sillä se, mitä väkisin yrittää pakottaa, lipuu vain kauemmaksi. Toivottavasti muistan tämän hienon ohjeen vielä huomenna!

Ongelmana ei suinkaan aina edes ole se ympäristö, ihmiset ja sen tosiasialliset tapahtumat, vaan se, miten me asiat ymmärrämme, mitä niistä ajattelemme ja mitä tunteita ne meissä herättävät.

Kohtaamme aina ihmisiä, jotka yksinkertaisesti vain ottavat meitä kupoliin. Jos jokaisen antaisi vaikuttaa omiin fiilareihin, sitä saisi olla koko ajan ihan persiiseen ammuttuna karhuna. Tänäänkin joku vanha fabu ajoi edessäni vauhtia 30 km/h, vaikka rajoitus oli 60 km/h. Voitte kuvitella, että minä se olin aivan hiilenä. Siis todella turhautunut. Mietin heti, että no oooohhoh, onpa vattumainen tyyppi, kun tulee hidastelemaan minun eteeni. Sitten päätin alkaa miettiä, että tuskin papparainen tahallaan ajaa etanavauhtia juuri minun edessäni, siihen on varmasti jokin syy (ehkä pelko tai epävarmuus) ja sen jälkeen pystyinkin köröttelemään hänen perässään lähettämällä hänelle mielessäni hyvää energiaa. Tosin Länsiväylälle päästyämme karautin kyllä hänen ohitsensa niin, että autoni perävalot olivat pian muisto vain hänen silmissään.

Sen sijaan, että mietin sedän olleen vattumainen ja että olisin tehnyt turhia ohituksia, aloin miettiä mitä hän tekee ja miltä se minusta tuntuu. Mitä vähemmän tuomitsemme toisia ja heidän tekojaan, sitä vähemmän tunteemme ohjailevat meitä. Toimii, funkar!

Silti on pakko vähän ihmetellä, että miksi tämä muistikirjaani kirjoittama lause on välillä niiiiiin vaikeaa toteuttaa:

Hyväksyn ihmiset, tilanteet, olosuhteet ja tapahtumat sellaisina kuin ne nyt ovat.

Entäs sitten tämä:

Näe jokainen tapahtuma mahdollisuutena kasvaa vahvemmaksi ja viisaammaksi.

Koska en tiedä vastausta, jatkan siis harjoittelemista. Valoa alkavaan viikkoon!

Heti kun mutsi saa sen lonkkarin sen 25-vuotislahjaks, niin me laitetaan pillimehut pussiin ja lähetään yhes skedee ja rullaa. Vai hetkinen, täyttiks se sittenkin 45? Aika hienoa, että se tolleen keski-iäs uskaltaa nolata itsensä longboardin päällä, respect! Toivottavasti ei mee kesä kipsis!

 

Fiilarit kattoon!

Posted on by

Tai jos nyt ei aivan kattoon, niin ainakin niitä on mahdollista muuttaa hieman paremmiksi. Ihan itse. Täälläkin postasin taannoin aiheesta.

Arvonta on suoritettu! Tällä kertaa Lauttasaareen NLP-opiston päivän kestävälle Unelmiesi elämä -kurssille 10.6. lähtee Mervi R. Laitan Mervi sinulle sähköpostia! Kaunis kiitos kaikille osallistuneille. Teillä oli aivan upeita pohdintoja kommenteissanne.

Onpas mukavaa, kun on mainio fiilis. Alkuviikosta stressailin erinäisistä maallisista asioista. Tähän väliin voinkin heti kertoa, ettei tilanne muuttunut miksikään murehtimalla. Yhtä hyvin olisin voinut siis porskuttaa iloisena, lopputulos oli täysin sama. Aikaa meni hukkaan ja olin huonoa seuraa. Ikävä ihminen.

Ei ole mitään järkeä hermostua sellaisista asioista, joihin et voi vaikuttaa, mutta ei ole järkeä huolestua niistäkään, joihin voit vaikuttaa. Sillä jos voit kerran vaikuttaa niihin, ei ole mitään syytä huolestua. 

Välillä vain en osaa lakata murehtimasta ja hätäilemästä. Joskus vastoinkäymisten kierre tuntuu loputtomalta. Se, mihin kohdistamme huomion, suurenee. Silloin on äärimmäisen helppo ajatella niin, että mitään hyvää ei tapahdu, ikinä. Silloin kannattaa nipistää itseään ja kysyä, että eikö ikinä? Eikö mitään hyvää? Jaahas. Useimmiten huomaa, että oikeasti niitä hyviä asioita on tapahtunut enemmän kuin huonoja. Huonoihin on helppo jäädä jumiin ja ne hyvät tulee kuitattua jotenkin ohimennen. Oikeasti tämän kannattaisi olla päinvastoin. Huonoihin asioihin ei kannata tuhlata huomiota, aikaa tai energiaa.

Uskon täysin siihen, mitä miljoonia myyneessä Salaisuus-kirjassakin sanotaan, että todellisuutemme muuttuu, kun alamme muuttaa ajatuksiamme ja tunteitamme. Sehän näyttää näin kirjoitettuna jopa aivan itsestäänselvyydeltä. Tietenkin hommat alkavat rullata, kun muuttaa ajatteluaan (positiiviseksi). Teoriassa se on erittäin helppoa, käytännössä ei aina. Joskus on pakotettava itsensä uskomaan hyvään. Joskus on pakotettava itsensä pois epätoivosta ja ahdistuksesta. Silloin on hyvä tehdä hieman inventaariota siitä, mitä hyvää itsellä jo on. Hyvin voi aloittaa vaikka ihan perusasioista: on terve, voi urheilla, on katto pään päällä ja ystäviä ympärillä. Kun on ollut omassa mittakaavassaan riittävän syvällä suossa, edellä mainitut asiat alkaa nähdä aivan eri näkökulmasta. Niitä ei pidä itsestäänselvyytenä. Ne ovat oikeasti merkittäviä. Ja kun alkaa arvostaa enemmän sitä mitä itsellä jo on, lisää myönteisiä asioita alkaa tapahtua.

Ja vielä siitä pakosta. Toisinaan taidan hienosti sellaisen masentuneen marttyyrin roolin, juuh, juuri sellaisen kuin alkuviikosta. Silloin tosin onneksi lopulta kyllästyin itsekin itseeni. En todellakaan ollut se tyyppi, jonka seurassa olisin halunnut itse viettää vapaapäivääni. Yritin korjata tilannetta päiväunilla. Ei auttanut. Seuraavaksi tuijotin kattoon viisi minuuttia. Ei auttanut sekään. Siinä sitten olin ja mietin, miltä minusta tuntuu ja miksi. Yhtäkkiä jostain iski hyvin kirkkaasti ajatus, että miksi hemmetissä minä mökötän, kun voin olla jotain aivan muuta. Aluksi vähän kuin pakotin itseni hyvälle tuulelle. Se toimi.

On olemassa vain yksi paikka, missä voimme olla onnellisia. Se on tässä ja nyt. 

Ja kun itselläni on oikein tiukka paikka, mietin, mikä voisi olla pahinta, mitä mieltäni vaivaavasta asiasta voi seurata. Usein se ei kuitenkaan ole mitään ihan järkyttävän kauhistuttavan hirvittävää.

Moni on varmasti nähnyt tämän jo aiemmin linkittämän videopätkän, mutta laitanpa sen uudelleen, ihan itseänikin varten.

Ihanaa viikonloppua!

Vain pari viikkoa, niin tämä merikarhu löytyy elpymästä merta tuijottamasta.

 

 

Pikku muistutuksia perjantaille

Posted on by

Aargh! Huomasin eilen, että olenpas ollut kireä viime aikoina. Vaikka tyllerö, 10 kk, nukkuukin taas hyvin ja herättää vain kerran yössä, kolme kuukautta jatkuneesta sata kertaa yössä heräämisestä toipuminen vie aikansa. Toista se oli nuorena äitinä muuten, kyllä silloin jaksoi! Lisäksi huomasin, ja mikä tärkeintä, myös myönsin itselleni, että tulipa taas kahmittua liikaa liikunnanohjauksia kirjoitustöihin, perheen pyörittämiseen ja huonoihin uniin nähden. On ollut nimittäin aamuja, jolloin sisäpyöräily on tuntunut kuolemalta, heh. Kun kuluva kausi loppuu, keskityn enemmän sijaistuksiin kuin vakkaritunteihin.

Oma kireyteni on johtunut selvästi huonoista unista. Juuri luinkin Markku Partisen ja Maarit Huovisen Unikoulu aikuisille -kirjasta (Wsoy 2011), että unettomuus aiheuttaa masennusta, ärtyisyyttä ja mielialan heittelyä. Kah, minustako puhutaan!

Olen kuitenkin tyytyväinen itseeni, että olen edes huomannut asian, jolloin voin siihen vaikuttaa ja puuttua. Jotkut kun taas porskuttavat pahantuulisina läpi elämänsä ilman aikomustakaan muuttaa käytöstään. Onneksi pahantuulisuus on itselläni ainakin hyvin nopeasti ohi menevää. Mutta tässä taas pari asiaa muistuttamaan, myös minulle, että toisinkin voi elää.

1) Kiitollisuus. Kun alkaa miettiä kiitollisuuden aiheita, huomaa sen, mitä itsellä on. Miten hyvin asiat jostain vastoinkäymisestä huolimatta ovatkaan. Ikävä kyllä tuppaamme usein iloitsemisen sijaan miettimään liikaa sitä, mitä meiltä puuttuu, mikä asia on huonosti, mitä emme osaa. Aina voi ajatella toisin!

Kuva: www.onthedotcreations.com

2) Elämän ei missään nimessä tulisi olla helvettiä, mutta kukaan ei ole väittänyt, että se olisi aina yhtä juhlaa tai paratiisia. Sinun, minun, meidän elämä voi kuitenkin olla täysin nautinnollista. Siihen, miten asiat koet, vaikuttaa paljon perspektiivi, jolla elämääsi katselet. Kokeile vaihtaa näkökulmaa, jotain voi tapahtua. Mitä jos ajattelisitkin tänään toisin asiasta, johon olet tottunut suhtautumaan tietyllä tapaa?

Kuva: www.andiloveyoushesaid.com

3) Tähtää mielenrauhaan. Kun sinulla on hyvä olla, elämä sujuu harmonisemmin eivätkä pikku asiat enää hikeennytä niin helposti.

4) Jos jokin elämäsi asia ei miellytä sinua, tee sille jotain. Sinulla on vastuu omasta elämästäsi. Kukaan muu ei saa sinua tekemään asioita eri tavalla tai muuttumaan ihmisenä. Vain sinä.

5) Onnellisuus lisääntyy, kun et pimitä sitä itselläsi, vaan levität fiilistä huoletta ympäriinsä. Pienillä sanoilla ja pienillä teoilla on suuri merkitys. Kannattaa kokeilla.

Kuva: www.etsy.com/shop/twamies

 

 

 

Miltä susta tuntuu?

Posted on by

Olen viime aikoina haastatellut useampia pikku lasten vanhempia, ja tuntuu, että monilla erityisesti vauva-aika koettelee: Rahaa on vähän, vanhempien yhteistä aikaa on vähän, jos itse käy töissä, aikaa vauvan kanssa on vähän. Ja jos lapsi on tarhassa, aina tulee jokin asiantuntija, joka syyllistää siitä, ettei hoida lastaan itse kotona. Sitä voi tuntea olevansa jotenkin väärässä paikassa väärään aikaan. Tai sitten kun luppoaikaa on, sitä on niin väsynyt, ettei kykene mihinkään ylimääräiseen, mutta pyykit, tiskit, siivoaminen ja ruoanlaitto eivät hoidu itsestään. Ja on pakko pyykätä, siivota, tiskata, sillä sekaisessa kämpässä oleminen stressaa entisestään. Ymmärrän isien ja äitien huolta, sillä toisinaan pystyn itse samaistumaan tuollaiseen tilanteeseen. En pidä sanasta ruuhkavuodet, mutta sitä nämä taitavat olla.

Erityisesti huonosti nukkuneena tilanne voi tuntua katastrofaalisen kammottavalta. Eräs tässä totesi, että “Sateessa vaunujen lykkiminen valvotun yön jälkeen sai olon tuntumaan siltä kuin arki olisi maanpäällistä harmaata helvettiä.”

Kommentti tuli niin sydämestä, ihmiseltä, jonka tiedän rakastavan lastaan yli kaiken. Ja tyypiltä, joka on positiivinen ja elämäniloinen lähes 24/7. Joskus vain tuntuu tuolta, sitä ei ainakaan kannata hävetä. Omat huolenaiheet, murheet ja ongelmat ovat ihan yhtä tärkeitä kuin nälänhätä tai pankkikriisi. Vaikka yritinkin lohduttaa häntä, hihittelimme sitten yhdessä tuolle lausahdukselle. Vaikutti siltä, että ystäväni koki olonsa helpottuneeksi, kun oli saanut jakaa asiansa kanssani.

Rehellisyys ja välittömyys tekevät sinut haavoittuvaksi. Ole rehellinen siitä huolimatta. 

Onneksi lapset antavat myös hyvin paljon. Ja arki tai siis elämä ylipäänsä on joskus harmaata maanpäällistä helvettiä, oli sitten lapsia tai ei. Välillä voi oikeasti tuntua siltä, että elämä on vastoinkäymisestä toiseen ajelehtimista. Silti ei auta, pakko on jaksaa. On mielestäni aivan normaalia, että silloin kun on rämpinyt läpi suuresta määrästä vastoinkäymisiä, voi alkaa usko loppua, että helpottaako tämä ikinä.

Kyllä helpottaa. Empiiristä tutkimustietoa.

Vaikka annat maailmalle parhaasi, se voi lyödä sinua kasvoihin. Anna parhaasi siitä huolimatta. 

Se ei tee kenestäkään huonoa vanhempaa eikä ihmistä, jos jonain päivänä tuntuu siltä, että nyt ei suju. Se ei satuta ketään, jos ajattelee, että ei tämä ole sitä, mitä mä tilasin. Ei tällaista arkea minulle, tässäkö tää oli, elämä.

Paitsi puhua, melkeinpä tärkeämpää on mielestäni myös istua alas miettimään, miksi minusta tuntuu tältä ja miltä minusta nyt edes juuri nyt tuntuu. Itsekin aina vain harjoittelen noita omien fiilisten tuntemisia: Usein kun sorrun siihen, että epämukavassa tilanteessa säntään ensimmäisenä soittamaan jollekin ystävälleni ja vuodattamaan hänelle kaiken, ennen kuin olen edes ehtinyt hengähtää ja tunnustella fiiliksiäni. Hätäisenä tulee myös tehtyä vääriä johtopäätöksiä, jolloin koko tilanne voi saada isommat mittasuhteet kuin silloin, kun olisi hetkeksi tarttunut tunteeseen ja hengitellyt.

Tärkeää on myös antaa anteeksi. Antaa anteeksi itselle, ja antaa anteeksi toiselle.

Ja kaikesta huolimatta sanoa kiitos kaikelle menneelle. Ja sanoa kyllä kaikelle tulevalle.

Kunnollinen aamukahvi saa maailman näyttämään paremmalta paikalta valvotun yön jälkeen.

 

Ajatuksia likapyykin lomasta

Posted on by

Tänään vietän vapaapäivää treenisalilta ja kasvattelen levossa lihaksiani. On ollut hauskaa urheilla, mutta pyykkikone on saanut laulaa huolella. Kassini sisältö kun on viime aikoina näyttänyt lähes joka päivä tältä:

Kollegani mielestä työtoppimme näyttää uimapuvulta!

Minulla on myös ollut hauskoja ja erilaisia työkeikkoja. Esimerkiksi tänään olen menossa Kansallisoopperaan katsomaan balettia. Maanantaina konttasin mutaisella nurmella – siis ihan oikeasti! Siitä lisää pian.

Tiistaina minulle olisi tehnyt hyvää myös lukea omaa blogiani, sillä kiukutti ja hermostutti. Vaikka perusvire elämässä olisikin tyytyväisyys ja onnellisuus, näitä päiviä näköjään ei voi tässä vaiheessa vielä välttää. Mieleeni singahti jopa ajatus, että miksi edes yrittää olla positiivinen, kun siitä huolimatta törmään säännöllisesti muutamaan ongelmana kokemaani asiaan. No, aina ei voi päivä paistaa, vaikka kuinka haluaisi. Onneksi kuitenkin tällaiset hetket kestävät nykyään yhä vähemmän aikaa. Ja väsymykselläkin oli selkeästi osansa. Nyt taas Piksu, 9 kk, on ymmärtänyt viimeiset pari yötä sen, että yöllä nukutaan, ei kukuta.

Muistuttelinpa sitten itseäni muutamista asioista.

Ilo voi olla luonnollinen olotilamme. Toki kaikenlaiset tunteet kuuluvat elämään, mutta silloin kun väsyttää, ahdistaa, masentaa, riitelyttää tai kiukuttaa, on vaikea muistaa sitä, että sellaisten tunteiden ei tarvitse ohjailla meitä ainakaan kovin kauaa. Jos negatiiviset tunteet eivät tahdo kadota, itse yritän miettiä, että mitä hyötyä niistä on. Aivan. Useimmiten sellaisista tunteista on vain haittaa.

Stressi voi olla omien ajatusten seurausta eikä johdu ulkomaailmasta. Negatiiviset ajatukset ovat haittana iloisten ja hyvien asioiden tapahtumiselle. Olen kuolemanväsynyt, huono duunissani, minusta ei kukaan välitä, olen täysin surkea tapaus -tyyppiset ajatukset vetävät puoleensa lisää samanlaisia keloja. Oikeasti, jos sinulla on kaksi jalkaa ja pääset kävelemään, se on jo paljon. Näin ajattelen itse aina, kun ajatukseni uhkaavat paisuttaa pikku ongelmani maailman suurimmiksi.

Voit muuttaa ajatuksiasi milloin tahansa. Tee se tänään, älä ensi maanantaina. Älä jätä sitä iltaan, vaan aloita nyt. Sillä hetkellä kun tunnistat olevasi pikkuruinen pahanilmanlintu, se on juuri oikea hetki muuttaa ajatuksiasi positiivisemmiksi.

Ajattele asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi tai hyväntuuliseksi. Omat lapset, onnistuneet työjutut, mukavat tuokiot ystävien kanssa… Viime aikoina minua on hihityttänyt erityisesti kaverin Facebookiinsa laittama valokuva alle parivuotiaasta lapsestaan, joka sai rumpusetin lahjaksi ja paukutti niitä kuvassa aivan hullaantuneena.

Ota mallia lapsista. Omista, ystävän lapsista, sukulaisista. Yksi hauskoista asioista vauvoissa on se, että he ovat hyvin vähään tyytyväisiä. He tarvitsevat rakkautta, huomiota ja huolenpitoa, ja silloin heidän maailmassaan on kaikki hyvin. Vauvat myös ilmaisevat tunteitaan vapautuneesti eivätkä jumita vanhassa. Vauvoillahan on oikeasti vain tämä läsnä oleva hetki käytössään.

 

Keho ei ole kone

Posted on by

Yle Teemalta tuli eilen illalla todella kiinnostava dokkari Mielen salattu voima, jonka ensimmäinen osa käsitteli sitä, millainen vaikutus ajatuksen voimalla on sairauksiin ja niistä parantumiseen. Katsokaa se! Dokkarin eka osa on mahdollista nähdä uusintana ja sen voi katsoa myös netissä.

Olin aivan innoissani, sillä ohjelma esitti painavaa tutkimustietoa asioista, joista jatkuvasti myös elämäntaito- ja itsensä kehittämiskirjoissa kerrotaan. Toki asiat saavat monen silmissä ihan erilailla uskottavuutta, kun niistä puhuvat huippuyliopistojen professorit ja tutkijat.

Useat erimaalaiset tutkijat nimittäin kertoivat ihmisen oman asenteen vaikutuksesta sairauksien hoidossa ja myös niiden synnyttämisessä. Dokumentissa kerrottiin nuoresta miehestä, joka oli osallistunut mielialalääketutkimukseen. Riideltyään tyttöystävänsä kanssa mies veti suutuspäissään yliannostuksen lääkkeitä, mutta pääsi viimeisillä voimillaan sairaalaan, jossa hänen todettiin kärsivän myrkytysoireista. Mies sai muun muassa kuusi litraa suolavettä suoneen, mutta nopea pulssi ja matala verenpaine eivät alkaneet kohentua. Lopulta hoitohenkilökunta soitti lääketutkimusta vetäneelle lääkärille, jotta sairaalassa saataisiin selville lääke, jota mies oli ottanut. Kävi ilmi, että hän oli saanut lumelääkettä, syönyt siis 29 kalkkitablettia ja kehittänyt myrkytysoireet omassa päässään. Tämän selvittyä miehen tila normalisoitui vartissa ennalleen! Mielen, kehon ja ajatustoiminnan vaikutus on uskomatonta. 

Ohjelmassa myös kerrottiin, että ihmisen kielteisen odotukset pahentavat tilannetta. Ja että potilas voi kehittää itse oireita siitä, mistä lääkäri on häntä varoittanut. Ajatuksen voima voi siis jopa sairastuttaa ja omalla asenteella on iso merkitys.

Olenhan itsekin sitä mieltä, että ajatuksen voimalla on iso vaikutus ihan joka päiväisessä arjessa ja esimerkiksi omissa mielialoissa. Jos aamulla jo herää vattuuntuneena ja ajattelee, että päivästä tulee ihan surkea, näin tapahtuu. Kun ajattelee positiivisia, pysyy positiivisemmalla mielellä. Kun ajattelee hyviä asioita, tapahtuu hyviä asioita. Kun pyrkii näkemään epäonnistumisissa ja epäonnessa jonkun opetuksen, pääsee asiasta nopeammin yli kohti hyviä juttuja. Jos jatkuvasti kieriskelee negatiivisuudessa ja pahassa olossa, takuulla juuri nuo tuntemukset lisääntyvät.

Ohjelmassa puhuttiin myös stressistä, joka on yksi vaarallisimpia nykyaikamme sairauksia. Sen on tutkittu jopa muuttavan geenien toimintaa ja ohjelmassa kerrottiin, että yli puolet länsimaisista lääkärillä käynneistä johtuvat stressin aiheuttamista sairauksista. Muun muassa unettomuus, korkea verenpaine, hedelmättömyys ja levottomuus olivat stressistä aiheutuvia oireita. Voin yhtyä tähän, sillä kun itse olen aikaisemmin kärsinyt stressistä, se on ilmennyt vaikeina unihäiriöinä, vatsaoireina ja ihottumina. Kun olen alkanut panostaa stressin hallitsemiseen, ja muuttanut elämääni stressivapaammaksi, oireeni ovat kadonneet. Ohjelmassa muuten suositeltiin erityisesti liikuntaa stressin poistamiseen. Toimii!

Kiinnostavaa oli, että (uskonnollisen tai vakaumuksettoman) meditoinnin vaikutuksia stressin alenemiseen oli tutkittu. Meditoinnin oli katsottu laskevan verenpainetta ja hidastavan sykettä, aineenvaihduntaa ja hengitystahtia. Itse olen meditoinut aiemmin, ja muistan silloin nukkuneeni paremmin ja olleeni muutenkin iloisempi. Ohjelmassa todettiin jo 10 minuutin päivittäisen meditaation auttavan… Pitäisiköhän taas alkaa itsekin… ehkä yritän ainakin.

Myös mielikuvaharjoittelulla oli todettu olevan paljon vaikutuksia sairauksien parantumiseen ja visualisointia käytettiin parantumisprosessissa muun hoidon ohessa.

Ohjelmassa sanottiin niin osuvasti, että keho ei ole kone, jota korjataan vain lääkkein ja leikkauksin. Ihmisen psyykellä on valtava voima. 

Tässäpä ajateltavaa! Ja myös paikka omien asenteiden tarkastelulle ja asennemuutokselle. Sanoo eräs, joka juo taas inkivääri-sitruunajuomaa ja psyykkaa itseään parantumaan flunssasta.

P.s. Seuraavassa jaksossa käsitellään telepatiaa. Tuskin maltan odottaa!

Persus liekeissä, mutta ilman stressiä

Posted on by

Onpas mahtava olo!! Viime yö mentiin vain kahdella heräämisellä. Vaikka kävin melko myöhään nukkumaan kiitos Dr. Wayne W. Dyerin opuksen Löydä henkinen minäsi ja heräsin jo 6.15, olo on jälleen kuin uudella ihmisellä. Ja tämä fantastinen virkeys ja upea olo eivät siis tällä kertaa johtuneet Dyerista, vaan siitä, että sain nukkua! Olen kiitollinen.

Tänään päivä on vielä niin hajanainen, että kirjoittelen juttuja kotoa käsin. Ohjelmassa on myös kolme tuntia liikuntaa: sisäpyöräilyä, intervallia ja bodypumpia. Aamun olen viettänyt myös pumppiohjelmaa mieleeni palauttaen, sillä edellisestä BP-ohjauksesta on aikaa kolme pitkää kuukautta! Cd:n kertakuuntelun jälkeen tunnen osaavani ohjelman suht hyvin, ja tämän päivän jälkeen seuraava tunti onkin jo huomisaamulla, joten en todellakaan aio stressata asiasta. Enemmän minua mietityttää se, miten sunnuntaina pääsen ylös sängystä, lihaskipu tulee olemaan todella käsin kosketeltavaa ja tuskallista, hih. Voi olla niin sanotusti persus liekeissä. Siitä huolimatta odotan innolla myös pumppiohjausten alkamista. Paitsi että se on hauskaa, saan sen avulla myös viime aikoina reistailleen selkäni kuntoon. Ja sanotaanhan sen olevan maailman nopein tapa päästä huippukondikseen… Odotan innolla sitä, että saan viimeisetkin jenkkakahvat karistettua vyötäröltäni.

Netissä leviää Stressitön syyskuu -hanke. En ole aivan täysin selvillä, onko siinä kyse muusta kuin stressivapaasta syyskuusta (hyvä sekin toki), mutta oma projektini Stressitön loppuelämä on käynnissä ihan mukavasti. Tietenkään stressikäyrää kohottavia tilanteita ei voi kokonaan välttää. Itselläni ne tilanteet liittyvät usein väsymykseen eli tsiljoonaan yöherätykseen. Silloin ei ole helppoa nähdä maailmassa niitä kauniita asioita, joita se tarjoaa.

Loppujen lopuksi stressaamisen välttäminen on kuitenkin itselleni aika helppoa. Tarvitsen riittävästi unta, säännöllisesti ruokaa. Hippasen laiskottelua, paljon liikuntaa, sopivasti yhdessä oloa rakkaiden ja ystävien kanssa. Ei liikaa säntäilyä edes takaisin. Ei liian kireitä aikatauluja. Nykyään en ota enää liian montaa asiaa samalle päivälle tehtäväkseni, vaikka ne asiat olisivat kuinka kivoja. Ja jos asia ei johdu minusta, esimerkiksi en saa kysymykseeni vastausta tai sähköpostiani ei noteerata, ei sitten. Kyllä nekin asiat hoituvat, kun niiden aika on. Itselläni päivä kerrallaan eläminen on tehnyt oloni huomattavasti stressivapaammaksi. Kaikkeen ei voi tietenkään suhtautua kyseisellä mentaliteetilla, on asioita, joista on pakko sopia etukäteen ja jotka on huomioitava, vaikka ne eivät tänään tapahdukaan.

Jossain vaiheessa huomasin stressaavani siitäkin, että en ehtinyt nähdä ystäviäni riittävästi tai sitten jouduin perumaan näkemisiä esimerkiksi siksi, että huonosti nukutun yön jälkeen olin niin väsynyt, että en vain yksinkertaisesti jaksanut tavata ketään. Siitä opin sen, että en sovi ainakaan kovin pitkän ajan päähän yhtään mitään.

Voihan sitä ottaa puhelimen käteen ihan ex tempore, soittaa ja kysyä, nähdäänkö tänään.