Tag Archives: sisäpyöräily

Jumppakärpänen täällä hei!

Posted on by

No niin, pitkästä aikaa treenipostausta. Kuinkas harjoitukset sujuvat ruudun toisella puolella?

Itse tein syyskuussa 24 treeniä, vaikka olin lomalla viisi päivää ja myös sairastelin. Vain kerran kävin juoksemassa, mutta sitäkin suuremmassa porukassa ja paremmalla syyllä. Sanoisin, että syyskuu olikin melko Bodypumpin täyteinen kuukausi, mutta lokakuu tulee onneksi olemaan monipuolisempi. Treenisaldoon olen kuitenkin erittäin tyytyväinen. Ja myös siihen, että liikkuminen kantaa hedelmää. Ennen kaikkea iloitsen siitä, että raskauskilot vihdoin karisevat. Vaaka sitä ei vielä kerro, mutta vaatteet kyllä ja pulloposketkin ovat kaventuneet. Vaikka pääasiallinen syy liikkumiseen on treenin jälkeinen hyvä fiilis, stressin nollaus ja välitön onnellisuuden lisääntyminen, ei minulla ole mitään sitä vastaan, että keho alkaa myös näyttää siltä, että teen muutakin kuin istun persiilläni päivät pitkät.

Eilen olin ohjaamassa Otaniemessä sisäpyöräilyn perustunnin ja body-tunnin. Body-tunnilla olikin tupa täynnä ja naisten joukossa kuusi miestä. Kas vain, vallan yllätyin! Ja totta kai juuri eilen vietin collegehousupäivää kotitoimistolla, enkä ollut vaivautunut edes laittamaan ripsiväriä. Heh.

Noooo leikki leikkinä. Kyllähän tuollainen lihaskuntotunti sopii hienosti miehillekin, että tervetuloa vain. Tunnin lopussa vaikutti siltä, että sukupuolesta riippumatta jokainen sai itselleen riittävän kovan treenin. Tykkään muuten tehdä noilla freestyle-tunneilla kokonaisvaltaisia liikkeitä, joissa keho on samanaikaisesti mahdollisimman tehokkaasti töissä. Tulipa eilen haastettua itseä ja muita lisäksi myös tasapainotreenillä lihaskuntoliikkeiden lomassa. Mukavaa on nähdä myös oma kehitys. Valitettavasti vain alaselkäni vieläkin rasittuu hyppimisestä. Tunnilla se vielä menee vaivatta, mutta eilen nukkumaan mennessä oli vaikea kumartua vaihtamaan nukkuvan taaperon vaippaa. Aamulla selkä tosin oli ihan kondiksessa jo, joten lieneekö tässäkin suhteessa etenemistä ilmassa. Tiedän, että minun olisi syytä mennä salille vahvistamaan keskivartaloani eikä pilatestreenikään olisi pahasta.

Erityisen iloinen olen kuitenkin siitä, että treeni kulkee eikä tunnu pakkopullalta. Ohjaaminen on ollut innostavaa ja vaikka tunteja on tässäkin kuussa vajaan kymmenen viikkotahtia, joka kerta lähden paikalle iloisin mielin. Ja kun väsyttää, mietin vain, että jokainen treenikerta on kotiinpäin. Ja pyrin muistuttelemaan myös asiakkaita siitä ihanasta olosta, mikä viimeistään treenin jälkeen tulee, ellei jo sen aikana.

Kyllä liikunta vain on yksi arkeni kulmakivistä. Vielä kun saisin juoksun kulkemaan. Veikkaan, että kun paino tästä putoaa ja askel keventyy, juoksukin alkaa rullata.

Juuri tänään on hyvä päivä mennä urheilemaan. Sitä, minkä voi tehdä tänään, ei kannata jättää huomiseen, kyl. Ja hei, vielä yksi pyyntö: peskää niitä treenikuteitanne! Taannoin olin pyörtyä, vaikka ohjaankin sisäpyöräilyä porukan edessä. Eräs asiakkaista ei selkeästi ollut pessyt urheiluvaatteitaan edellisen treenin jälkeen, huuuuuh, ei kiva. Hien haju oli niin pistävä, että hyvä kun pystyin hengittämään.

Itse heitän Niken treenikuteeni jokaisen harjoituksen jälkeen 60 asteen pesuun. Tehdäämme kaikki samoin ja annetaan toistemme nauttia raikkaasta ilmasta myös sisäurheillessamme.

Iloisia treenejä!

Jaksaa jaksaa, vielä jaksaa puristaa!! Se on kuulkaas useimmin pääkopasta kiinni kuin mistään muusta. Onneksi voimme tehdä valintoja!

 

 

 

Goodbye karppaus

Posted on by

Olipa muuten hyvä Spin75 eilen. Vedin vasta toista kertaa samaa ohjelmaa, ja uusi ohjelmahan on aina uusi ohjelma. Uutta ohjatessa pieni jännitysmomentti on aina mukana, että toimiiko homma. Kyllä, jopa vielä näin 12 vuoden jumppaohjausvuoden jälkeen, eikö ole kummallista.

Mutta hommahan toimi. Mestoilla olivat niin Rihanna, Mustaschin Ralf, DAD, 50 Cent, Billy Talent ja monet muut. 75 minuuttiin mahtuu melko paljon, sanoisin. Mutta on se kumma, että ikinä ei tule oloa, että apua, mitäs musaa nyt laittaisin. Enemmänkin tilanne on sillä lailla, että voisinkohan laittaa 150 minuuttia musaa 75 minuutin tunnille. Ja kyl, toki lopetettiin kuulemma tavaramerkikseni muodostuneeseen noin seitsemän minuutin trance-tahkoamiseen. Vielä lähtee, jaksaa jaksaa. Tunnin loputtua sain ihanan palautteen siitä, kun olin jossain vaiheessa sanonut, että vahvat jalat kyllä jaksaa, homma on nyt enemmän kiinni pääkopasta. Asiakas sai uutta puhtia ja oli kokenut, että juuri näin. Ja eräs vakioasiakas näytti peukkua loppujäähdyttelyssä. Mukavata.

Tällä kertaa en huomannut tunnin rakenteessa edes mitään korjattavaa, Herra Mixmeisterin iloksi. Ja kylläpä lähes täynnä oleva iltatunti on aina iltatunti, joka on lähes täynnä. Fiilis oli huikeahko! Kello kolmen pyöräilyssä on välillä sen verran vähemmän väkeä, että olo on kuin puolitäydessä (hahaa, olen kehittynyt, ei tullut edes mieleen kirjoittaa puolityhjässä) yökerhossa. Vaikka periaatteessahan väen määrän ei pitäisi vaikuttaa, niin kyllä vain on helpompi saada itsestään kaikki irti silloin, kun sali on täynnä ja porukka innostunutta.

Keskustelin muuten tänään (ulko)pyöräilyä tosissaan harrastavan isäni kanssa, joka lupasi lainata minulle maantiepyörää. Sen kokemuksen jälkeen en kuulema tahdo enää polkea sisällä, en ehkä ikinä. Hm. Nyt mietinkin, että yes or no. Ulkopyöräily kun on merkinnyt minulle lähinnä jopoilua kesäleningissä, korkokengissä ja tukka nätisti kammattuna. Spinussa taas treenaan kovaa, hikisenä ja annan kaikkeni, tyyliin huomista ei ole. Ovat muuten endorfiinipöllytkin aina sen mukaiset, suosittelen. Pitää ehkä vielä kalastella oikeaa pyöräilyä harrastavien mielipiteitä tai sitten pysytellä jopoilussa ja sisäpyöräilyssä.

Hah, avasin juuri sipsipussin. Kuukauden karpanneena päätin lopettaa koko touhun. Olisi pitänyt ehkä kuunnella ystävää, joka meinasi tikahtua nauruun kuullessaan tästä uudesta aluevaltauksestani. No juu, oli siinä jotain hyvääkin: ei neljän kilon painonpudotus, vaan se, että ruoka-aikani säännöllistyivät eikä karkkilakossa oleminen tee edes tiukkaa. Eilen maistoin suklaata, jota vedin ennen helposti viikonlopussa koko levyn. Kuukauden tauon jälkeen yksi rivi oli ällömakea. Hyih. Päätinkin, että jatkossa syön mitä syön, mutta vain silloin kun on nälkä. Eikä se nyt tarkoita sitä, että alkaisin ahtaa pastaa ja leipää suuhuni. Eihän. Ei.

Karppauksesta luopumisessa on kyse myös puhtaasti mukavuudenhalusta, en enää jaksa kaupassa miettiä, mitä voimme syödä saati laittaa perheelle eri safkoja kuin itselleni. Uskon, että moni saa karppauksesta hyötyä itselleen ja erityisesti silloin se on varmasti toimiva keino, jos liikapainoa on kymmeniä kiloja. Mutta itse en jaksa kelailla jatkuvasti ruokaa ja syömisiä, minun on paljon helpompi olla kaikkiruokainen ja keskittää sitten energiani aivan muihin asioihin. En ole ikinä ollut kovin kiinnostunut ruokavalioasioista tai dieeteistä.

Rouskis. Lanseeraan nyt itselleni sellaisen ruokavalion ja treenilukkarin, että riittävästi liikuntaa ja sopivasti ruokaa. Ja sipsithän on ruokaa. Sillä mennään.

Ehkä meitsi vain unohtaa noi polkuhommat ja alkaa treenata pikku Beckhamia, joka löytyy ihan omasta kodista.

 

 

 

Tuohtuneen juNppaopen tilitystä

Posted on by

Sairastapauksien vuoksi en päässyt tällä viikolla kertaakaan työhuoneelle, vaan kirjoitin kotona. Kävin kyllä ohjaamassa muutaman tunnin sisäpyöräilyä ja bodypumpia. En vain osaisi olla ilman liikuntaa, koska siitä tulee niin hyvä olo!! Tunnille lähteminen voi olla jotenkin nihkeää, mutta heti kun pääsen paikan päälle, fiilis on mainio. Ja tunnin jälkeen olo on vähintään supermegahyvä, suorastaan loistava. Lisäksi pomoni kertoi eilen, että olin saanut hyvää palautetta 75 minuutin sisäpyöräilytunnistani. Sellainen saa mielen kirkastumaan ja ison tsempin päälle, jei!

Mutta, aina vain ovat ne tutut pari asiaa, jotka minut saavat hiiltymään aika ajoin.

Pari viikkoa sitten kävin tuuraamassa bodypump-tunnin, jossa hätäisesti laskiessa sain osallistujamääräksi noin 50 tyyppiä. Kun reippaasti pinkaisin saliin edelliseltä spinningtunnilta ja sanoin ovella kuuluvasti HUOMENTA, sain oikeasti vain yhden vastauksen. Okei, osa ihmisistä oli minuun selin eivätkä he ehkä heti huomanneet minua, mutta pikkuisen kypsyttävä fiilis tuli. On tosi urpoa huudella iloisena toivotuksia kuin tyhjille seinille. Tosin tämä yksi minulle vastannut henkilö, jota en ollut ikinä ennen nähnyt, sai minut tervehdyksellään hymyilemään. Iso kiitos hänelle.

Yhä edelleen kuitenkin peräänkuulutan sitä, että jos ohjaaja sanoo tai kysyy jotain, hänelle kyllä saa vastata! Ohjaaja ei pure sinua eikä hän naura vastauksellesi. Hän ilahtuu.

Torstaina olin polkemassa omaa tuntiani, kun viime hetkellä saliin saapui kaksi tyttöä. Kun laitoin levyn pyörimään alusta ja julistin tunnin alkaneeksi, niin kaksikko aloitti toki polkemisen, mutta he myös alkoivat puhua musiikin yli kovaan ääneen keskenään ilmeisen tärkeitä asioista. Kun he eivät ymmärtäneet lopettaa, totesin, että nyt pulinat pois ja keskitytäänpä edessä olevaan 75 minuutin koitokseen. Onneksi kertakieltäminen tehosi, mutta mitä helvettiä, joutua nyt komentamaan aikuisia ihmisiä olemaan hiljaa ryhmäliikuntatunnilla! Aivan älytöntä.

Ja mitä tapahtuikaan sitten, kun poljimme jäähdyttelyä ja venyttelimme? Sama kaksikko puhua pulputtaa jälleen kovaan ääneen. Niin äänekkäästi, että myös muut ihmiset tuntuivat häiriintyvän tästä. Ei voi olla niin vaikeaa olla hiljaa 75 minuuttia! Vai voiko? Ymmärrän sen, että kaverin kanssa on kiva treenata ja jutella, mutta silloin oikea paikka ei ole ryhmäliikuntatunti vaan vaikka lenkkipolku.

Minua turhautti heidän käytöksensä sen verran, että en enää toistamiseen pyytänyt heitä olemaan hiljaa. Sellainen pitää kyllä itse tajuta, jos täysi-ikäisyys on ohitettu ajat sitten.

Ohjasin joskus teinien aerobic-tuntia vuoden verran. Aluksi tunnilla käyneet tytöt eivät millään jaksaneet keskittyä liikkumiseen. Oli paljon kiinnostavampaa jutella kaverien kanssa ja tehdä kaikkea muuta paitsi sitä, mitä minä sanoin. Muutaman kerran kävin avaamassa salin oven ja ystävällisesti totesin, että täällä ei ole pakko kenenkään käydä. Että tässä on ovi, josta saa poistua vapaasti. Mutta jos täällä ollaan, täällä keskitytään treeniin. Pari kertaa riitti, ja loppukauden tytöt treenasivat reippaasti ja meillä oli tosi hauskaa yhdessä. Teineiltä tuollaisen käytöksen vielä ymmärrän, mutta en aikuisilta ihmisiltä.

Mukavaa viikonloppua toivottaa juNppaope, ei enää niin tuohtunut. Avautuminen auttaa aina.

 

 

Ei enää aamuliikuntaa…

Posted on by

…totesin pari viikkoa sitten, vaan kuinkas sitten kävikään. Hahahaha! Tähän pienet naurut. Ikinä ei kannata sanoa ei ikinä.

Löysin nimittäin itseni tuuraamasta tänään klo 7.15 aamuspinningiä, vaikka olin juuri samoille asiakkaille iloisesti kertonut kyseisen tunnin ohjaajan vaihtumisesta. Huolimatta siitä, että olin lähtökiireessä silmät unenpöpperössä pukenut jumppatopin väärinpäin ylleni, polkeminen sujui ja hiki virtasi. Tupa oli lähes täysi, mikä paransi tunnelmaa entisestään. Oli jälleen niin siistiä aloittaa päivä hikoilemalla!

Olen vuosia ohjannut aamutunteja, joten tänä keväänä päätin armahtaa itseäni sen verran, että en ota niitä enää vakituisesti itselleni. Sijaistamaan saa silti kysyä, tuskin osaan kieltäytyä.

Joillekin aamu-urheilu sopii, toiset eivät saa aamuisin itsestään mitään irti. Vaikka itse kuvittelin hetken lukeutuvani jälkimmäisiin, tulee aamuliikunnasta silti supermahtava olo!  On ihanaa syödä aamiaista sen jälkeen, kun on ensin käynyt liikkumassa. Ja energiat alkavat jyllätä täydellä teholla: Virtaa tuntuu riittävän kuin pienellä sähköjäniksellä aina iltaan saakka. Ja sitä paitsi, urheilut on urheiltu siltä päivältä. Työpäivän jälkeen ei tarvitse enää raahautua treenaamaan tai miettiä sitä, jaksaisiko lähteä jumppaan.

Minulla taitaa olla viha-rakkaussuhde aamutreenaamiseen. Ensimmäiset 10 minuuttia vihaan sitä, sitten alan rakastaa. Olen aluksi todellakin mukavuusalueeni ulkopuolella, mutta kas, se on se mesta, jossa tapahtuu ihmeitä.

Suosittelen kuitenkin aamutreeniä lämpimästi joka iikalle. Kannattaa kokeilla, voit yllättää itsesi ja oikeasti nauttia siitä.

Ja tämä pätee monessa asiassa!

 

 

 

Spinninghurmiossa

Posted on by

Flunssa on kellistänyt 2/5 osaa perheestä sairastupailemaan, mutta itse olen taistellut täysillä kipeyttä vastaan koko viikon. Vaikea tosin on olla saamatta pöpöjä, kun 1-vuotias räkänokka käy vähän väliä hieromassa nuhanaamaansa minuun ja juurikin hän aivasti komeasti suoraan naamalleni tässä päivä pari sitten. Omat tuntini ja yhden sisäpyöräilysijaistuksen olen ohjannut, mutta nyt viikonloppuna keskityn lepoon, jotta tauti ei pääse todella niskan päälle.

Treenisalit pullistelevat liikkujia, kuten aina tammikuussa. Olisipa tosi kiva, jos tämä buumi jatkuisi pidemmällekin kevääseen. On aika eri fiilis vetää jumppaa täydelle salille kuin puolitäydelle (Hah, enpäs sanonutkaan puolityhjä, huomasin näin valmista tekstiä lukiessani!), vaikka eihän sellainen tietysti saa ohjaajan fiiliksiä muuttaa. Paljon helpompi kuitenkin innostua, joskus jopa liikaakin, kun porukkaa on paljon. Tulee sellainen tekemisen fiilis, että hei, me tehdään tätä yhdessä. Sä jaksat, mä jaksan ja hän jaksaa.

Kyllä se vain niin on, että liikunta on parasta hoitoa mielenterveydelle. Itselläni se toimii niin vatutukseen, matalaan mielialaan kuin väsymykseenkin. Asiakkaistakin sen näkee: jopa ennen tuntia haukottelevat ja työpäivästä stressaantuneet liikkujat ovat treenin jälkeen aina yhtä hymyä.

Eilen 75 minuutin sisäpyöräilytunnin jälkeen kuuntelin, kun asiakas kertoi toiselle: Mä luulin 30 minuutin kohdalla, että mä en selvii loppuun, mietin vain, että voiku tää loppuis jo. Tuntu ihan kauheelta. Mut sit se alko sujua, ja nyt on superhyvä olo. Jei! Kun itsekin pääsin fiilikseen, 75 minuuttia tuntui loppuvan heti alkuunsa. Jos on juoksijan flow, niin salettiin on myös sisäpyöräilijän flow. Se on se tunne, kun voisi pyörittää polkimia loputtomiin eikä ikinä lopettaa. Rakastan spinninghurmiota, ah ja nam! Ja mikä olo minulla olikaan tuntini jälkeen: Hikisenä, kaikkeni antaneena, onnellisena ja hyvällä tapaa väsähtäneenä todella tunsin eläväni.

Liikunnan harrastamisessa omasta mielestäni pahinta on se lähteminen ja itsensä hinaaminen treenipaikalle. Siihen on yksi hyvä apukeino: ystävät! Sovi kaveritreffit treenipaikalle, niin on tuplasyy mennä. Ja jos ulkoilma kammottaa, liiku sisällä. Toki moni juoksee ja pyöräilee kesät talvet, mutta itse en kyllä nauti liikkumisesta tuolla pimeässä, loskassa, liukkaassa ja märässä. Yök.

Alku on aina vaikeaa, mutta kyllä se siitä lähtee. Ja sitä paitsi vielä ehtii, kesäkuntoon 2012!

Tässä meille kaikille pikku motivaatiokuva. Hyviä treenejä! (Kuva: Ecco Biom)

 

 

Santiago de Compostela haaveissain

Posted on by

Kävipä tuuri! Perjantainen pulahdukseni järvessä tuli tehtyä viime hetkillä, vain 20 tuntia myöhemmin järvi oli jäätynyt. Avannon tekeminen ei lukeudu osaamiseeni, joten voi olla, että järven sijasta olisi pitänyt tyytyä hangessa kieriskelyyn, heh.

Talvi tuli! 20 tuntia myöhemmin ei kuulema enää näyttänyt tältä.

Saa nähdä, josko sitä alkavalla viikolla uskaltautuisi vaikkapa Vantaan Kuusijärvelle. Siellä on sentään saunakin. Espoossakin on 8 avantouintipaikkaa, mutta vain Oittaalla pääsee löylyihin.

Kuopus on todella kovassa flunssassa, toivottavasti pöpö ei tartu meihin muihin. Edellisen kerran hän oli kipeä viikon ikäisenä, joten olemme olleet todella onnekkaita. Toivottavasti uimareissuni suojaisi minut pöpöltä, sillä huomenna alkaa Unisportilla uusi aikataulu! Omia tunteja ei ole kuin 3 eli kaksi bodypumpia ja yksi sisäpyöräily 75 minuuttia. Jei!

FST5-kanavalta tuli muutamia viikkoja sitten kiinnostava norjalaisdokumentti Kohti Santiago de Compostelaa. Kolmiosainen ohjelma tulee nyt alkuvuonna uusintana YLE Teemalta. Huomasin sattumalta, että huomenna klo 17 alkaa FST5-kanavalla tanskalaistoimittajan 24 osainen vaellus kohti kyseistä mestaa.

Olen jo aikaisemminkin miettinyt, että olisipa siistiä päästä vaeltamaan ainakin osa tuosta Camino de Santiagosta. Olisi muuten kiinnostava kuulla ihmisten kokemuksia, millaista siellä on. Reittejähän on monia ja kilometritkin vaihtelevat. Pariksi viikoksi lähtisin sinne lähivuosina mielelläni, pidempi aika lienee hieman hankala irrottaa näin perheellisenä. Minä lähtisin mielelläni sinne yksin. Olisikin aika mahtavaa saada olla pari viikkoa itsekseen vain omien ajatustensa kanssa. Tosin onhan matkalla samaan aikaan tuhansia vaeltajia.

Ulkona on upea talvipäivä, pakkasta yli 10 astetta!!

Hei, pois sieltä takarivistä!

Posted on by

Joku aika sitten postasin ryhmäliikuntatunnin etiketistä. Nyt kirjoitan muutaman rohkaisevan sanan ensikertalaisille! Tässä muutama vinkki, jos harkitset sisäpyöräilyyn tai bodypumpiin tulemista ekaa kertaa elämässäsi.

1 Pois takarivistä! Lähes jokaisella ohjaamallani tunnilla on aina joku ensimmäistä kertaa, oli sitten kyse sisäpyöräilystä, bodypumpista tai muusta jumpasta. Tuntinimikkeestä riippumatta ensikertalaiset tai vasta vähän aikaa harrastaneet sijoittavat itsensä aina jumppa- tai sisäpyöräilysalin perimmäiseen peränurkkaan. Ymmärtäähän sen, että uusi juttu voi jännittää, mutta ohjaajana toivon aloittelijat eturiviin lähelleni. Toki tarkkailen jokaista salissa olijaa, mutta jos uusi ihminen on tunnilla kaikista kauimpana ja muiden takana, en välttämättä näe häntä koko aikaa. Enkä tahdo nähdä aloittelijaa kunnolla siksi, että hän olisi jotenkin silmätikkuna pitkään harrastaneiden joukossa, vaan sen vuoksi, että pystyn paremmin tsekkaamaan hänen tekniikkaansa, korjailemaan ja ennen kaikkea neuvomaan. Lisäksi on myös hyvä, että vasta-alkaja näkee itsensä peilistä mieluiten sekä sivusuunnasta että edestäpäin. Peilistä ei tarvitse tarkistaa sitä, onko tukka hyvin tai kasvot punaiset, vaan mieluummin sitä, miltä oma treenaaminen näyttää, pysyykö selkä suorana maastavedoissa tai eihän polvi tule etujalan varpaiden yli askelkyykyissä.

2 Käsi pystyyn rohkeasti, kun ohjaaja kysyy, onko tunnilla ensikertalaisia. Tiedon saatuaan hän osaa opastaa sinua tarvittaessa vielä enemmän pyörän säädöissä, pumppitunnin välineissä ja liikkeissä. Jos jokin asia on epäselvä, ohjaajaa saa nykäistä hihasta ennen tunnin alkua tai sen jälkeen. Muista, että jokainen on joskus ollut tunnilla ensimmäistä kertaa, myös ohjaaja.

3 Tule ajoissa! Erityisesti silloin, jos olet epävarma tunnin sisällöstä ja tarvittavista välineistä. Jos tunnille tulija säntäilee päättömästi hakemaan varusteita silloin, kun tunnin pitäisi alkaa, se tarjoaa stressimomentin kaikille. Monesti myös sisäpyöräilyyn tullut ekakertalainen ei tiedä, että pyörän satula ja tanko tulee säätää omille mitoille sopiviksi. Olen monta kertaa lopettanut polkemisen heti alkuunsa, kun viime tipassa paikalle syöksynyt asiakas alkaa polkea polvet lähes suussaan pyörällä, jossa satula ja tanko kolisevat ilman, että niitä olisi säädetty ja säätöjä kiristetty.

4 Pukeudu asuun, missä viihdyt. Jos haluat treenata äidin vanhoissa sisäpelitossuissa ja isältä perityissä Kappan verkkareissa, treenaa. Niihin verhoutuneena sinua luullaan korkeintaan punavuorelaiseksi hipsteriksi. Uusimpia treenivaatteita ei siis tarvitse omistaa, mutta oman mukavuuden vuoksi sisäliikkumiseen valmistetut varusteet ovat suositeltavat. Jos innostut sisäpyöräilystä, hanki pyöräilykengät, mutta vasta sitten, kun olet varma harrastuksen jatkumisesta.

5 Muista vesipullo ja hikipyyhe. En tahdo sinun pökertyvän nestehukasta. Pikku pyyhkeen käyttäminen tunneilla on kohteliasta ihan hygieniasyistä.

6 Osallistu tekniikkaopetukseen. Jos sisäpyöräilyssä tai pumpissa järjestetään tekniikkatunteja tai opi spinnaamaan -hetkiä, kannattaa niihin osallistua. Niillä opetetaan pyörän säätäminen tai liikkeiden oikeaoppista, turvallista suorittamista.

7 Tiedä, millaiselle tunnille osallistut. Kysy, jos olet epävarma. Intervallisisäpyöräily ei ole oikea tunti ihmiselle, joka on aloittanut liikunnan pitkän tauon jälkeen. Kun tuntitaso kohtaa kuntotasosi, saat myös onnistumisen iloa ja hyvää minä osaan -fiilistä.

8 Muista monipuolisuus ja vapaapäivät. Alussa on helppo innostua jostain lajista niin paljon, että tahtoisi treenata sitä koko ajan. Se kuitenkin usein kostautuu sillä, että motivaatio katoaa muutaman viikon jälkeen ja hyvin alkanut treeni tyssää heti alkuunsa. Eli, ei liikaa samaa ja muista levätä.

Ennen kaikkea, olet äärimmäisen tervetullut! Nähdään tunnilla!

 

 

 

Päiväni jumppamaikkana

Posted on by

No niin, nyt mennään jo tiistaita tämän viikon treeniputkessa. Eilen ohjasin Otaniemessä ensimmäistä kertaa Bodypumpin 79-ohjelmaa. Uuden ohjelman vetäminen ekaa kertaa on aina hiukan jännittävää, mutta selvisin suuremmitta mokitta. Erityisen katala on tilanne, jossa ohjaa vanhaa ohjelmaa ja opettelee uutta. No, olen joskus saanut totaalisen black outinkin hetkeksi, mutta sitten on vain pitänyt soveltaa kunnes muisti alkaa taas toimia. Eilen sain positiivista palautetta siitä, että olen iloinen, mutta en hössötä. Enkö? No, hyvä, jos en. En itsekään tykkää ylihössöistä ohjaajista.

Päivällä siirryin sitten Meilahteen, jossa vuorossa oli lihaskuntoa ja sykkeennostoja vuorotteleva intervallistep. Totaalista omaa revittelyä esti se, että mikki ei toiminut. Huutaminen ja hengästyminen ovat nimittäin aika killeriyhdistelmä, mutta siitäkin selvittiin. Ja ainakin porukka vaikutti tunnin lopussa melko väsähtäneeltä, joten eiköhän tunti ollut sujunut ihan jeeskivahyväbra. Olipa muuten hauska askeltaa pitkästä aikaa steplaudalla. Minulla on ollut ennen muinoin koreografisiakin steptunteja.

Mieleeni muuten palasivat ohjaajaurani alkuhetket, kun jumppaa tuli vedettyä ties missä koulun liikuntahalleissa ilman mikkiä ja pikkuruisen mankan kanssa, heh. Eipä ole ikävä niitä aikoja! Erityisesti paljon ohjatessa tahdon varjella ääntäni. Ei ole kiva mennä illalla kotiin säikyttelemään lapsia, kun suusta kuuluu vain pientä pihinää tai matalaa raakuntaa.

Jumppasalista siirryin sisäpyöräilysaliin toteamaan, ettei mikki toimi sielläkään. Tässä vaiheessa meinasi päästä ruma sana. Onnistuin hillitsemään itseni, sillä olen kiroilulakossa (kiroileminen on epänaisellista ja typerää). Yritin kuitenkin saada mikkiä pelittämään, ja kas, ollessani aivan hiljaa kaiuttimista kajahti silti heleä ääni. Ja ääni ei siis ollut minun, vaan alakerrassa Bodypump-tuntia aloittelevan ohjaajan! Ensijärkytyksestä toettuani kipitin alakertaan vaihtamaan mikkejä, ne olivat jostain syystä menneet sekaisin. Ja hyvin alkoi toimia. Intervallisisäpyöräilykin sujui ongelmitta, mutta pakko sanoa, että tänään seiskan aamutunnilla hieman painoi väsymys jaloissa.

No, tällä viikolla onkin enää 10 tuntia ohjauksia ja yksi vapaaehtoinen työperäinen liikuntatuokio, pääsen testaamaan Elixian Cardio Energy 30 -tuntia Salmisaareen. Jospa samalla poimisi respasta sen siellä odottavan jäsenkorttini…Tähän asti olen maksanut jo parisataa tyhjästä, shame on me. Hankin toukokuussa ensimmäisen jäsenyyteni yli 10 vuoteen ja sitten olen kahminut itselleni niin paljon ohjauksia, etten kovin usein taida ehtiä kollegojen tunneille.

Ehkä alan käydä Salmisaaressa saunomassa.

 

 

 

Jättiläisnorsu baletissa

Posted on by

Olin työkeikalla Kansallisoopperassa. Siinäpä vasta jännittävä talo! Kerran aikaisemmin olen käynyt siellä pikaisesti tutustumassa, mutta nyt vietin siellä useita tunteja ihastuttava balettitanssijatar seuranani. Pääsin muun muassa seuraamaan vuosikymmeniä Kansallisoopperassa ensin tanssineen ja nyttemmin siellä opettavan Jarmo Rastaan vetämiä harjoituksia. Ihan mieletöntä! Ihailen tanssijoita, jotka ovat työskennelleet vuosia ja vuosia saavuttaakseen unelmansa.

Ja mikä tunnelma: Pianistin tahdittamat treenit saivat ihoni kananlihalle. Miten jotkut liikkuvatkaan kuin höyhenet ja taipuvat joka suuntaan! Ja ah, entäs ne ylväät ryhdit sitten, vau! Tunsin itseni kankeaksi jättiläisnorsuksi vaikka vain istuin paikallani, hihih. Olisipa muuten mahtavaa treenata joskus itsekin elävän musiikin tahdissa. Pääsin myös kurkistamaan korupajaan, peruukkilaan ja suutarilaan. Ja hipeltämään tyllihameita ompelimoon. Päivä oli mukavan erilainen ja viihdyttävä.

Viikko onkin hyvin työpainotteinen, joten tähän väliin oli siis luonnollista saada flunssa. Krääh! Ihan nuijista nuijinta. Hyvin alkaneet treenitkin ovat nyt sitten tauolla ainakin huomisen. Torstaina olisi Bodypump-jatkokoulutus, jonne minun on pakko mennä, kun en ole käynyt aikoihin. Muutenkin on haastatteluja, infoja ja monenlaista kivaa työpuuhastelua. Ensi viikolla istunkin sitten tiiviisti Kaapelitehtaalla kirjoittamassa nenä kiinni ruudussa. Niin ja tietenkin urheilemassa.

Hieman pelkäsin, millaista Otaniemessä olisi alkaa ohjata, mutta nyt kolmen tunnin kokemuksella voin sanoa viihtyväni siellä. Vanha, lähes eläköitynyt ohjaaja kun ei jaksa enää mitään mullistavia muutoksia, heh. Tomahawkin sisäpyöräilypyörät ovat muuten oikein kelpo vehkeet, kun vain löytää itselleen sopivat säädöt. Eli tulkaapas sinne!

Ensi viikolla onkin sitten jännitystä ilmassa, kun Piksu, ikää lähes 9 kk, menee ensimmäistä kertaa hoitoon famulle. Kyse on vain muutamasta tunnista, mutta silti. Me aiomme lähteä…tattadaa…elokuviin, ensimmäistä kertaa noin 10 kuukauteen. Voi kuinka sitä olen odottanutkaan, jee, jee, jee! Pätkä on ranskalainen lastensuojeluyksiköstä kertova Poliss.

Suosikkimieheni Eckhart Tolle kirjoitti muuten Facebook-sivuillaan vallan näppärästi. “Freedom is what you do with what’s been done to you. How you respond to what happens, is more important than what happens.

True dat. 

 

 

 

Sano hei ja muut ryhmäliikuntatunnin säännöt

Posted on by

Ehkä olisi voinut olla pehmeämpi lasku ryhmäliikuntakauteen, mutta ihmeen hyvin selvisin kolmesta tunnista. Huomenna ohjelmassani on vielä pumppi ja intervallispinu, sunnuntaina lepoa ja kotoilua. Tästä se lähtee. Olen langettanut itselleni kolmen kuukauden kuntoprojektin, mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt tärkeään asiaan, nimittäin ryhmäliikuntaetikettiin.

Tässä itserakas jumppaohjaaja filmaa itseään. HUOM! Ennen ryhmäliikuntatuntia. Tunnilla hän keskittyy sinuun. Hei, juuri sinuun.

Ohjaajakollegani Facebook-status innosti minua pohtimaan ihmisten käytöstä ohjatuilla tunneilla. Kollegani ohjaamalla sisäpyöräilytunnilla oli asiakas lukenut lehteä, välillä poistunut pyörän päältä kaivelemaan kassistaan tavaroita ja lopulta tyyppi oli häipynyt paikalta ennen tunnin loppumista. Siis häh? Mielestäni aika, no jos ei härskiä, niin melko epäkohteliasta toimintaa. Ohjatun ryhmäliikuntatunnin ideahan on nimenomaan se, että on a) ryhmä ja b) ryhmän ohjaaja. Kuntosalilla tai lenkkipolulla voi soveltaa itse miten tykkää, mutta mielestäni tuollainen hihhulointi ohjatulla tunnilla on jo epäkunnioittavaa sekä tunnin vetäjää että muita asiakkaita kohtaan. Ohjaaja ohjaa eli tekee työtään työpaikallaan. Tuskin tällainen hihhuloija menee häiriköimään muidenkaan työpaikoille?

Olen itse ohjannut vuosien varrella todella monessa paikassa ja kohdannut tunneilla kaikenlaisia tyyppejä. Pääosa asiakkaista osaa totta kai käytöstavat ja tulee tunnille liikkumaan yhdessä, sitä ei sovi unohtaa. Mutta sitten on heitä, jotka ilmeisesti saavat mielihyvää toisen mielen pahoittamisesta tai sitten eivät vain ymmärrä käytöstään. Ja nyt en tarkoita missään nimessä rakentavaa kritiikkiä, se on aina tervetullutta.

Vuosia sitten ohjasin paikassa, jossa kävi muutama vanhempi rouva treenaamassa ryhmäliikuntatunneilla. Heille ei ikinä kelvannut mikään. Ihan sama kuka tunnin veti ja mikä tunti oli, aina heillä oli negatiivista sanottavaa, ja ikävä kyllä usein täysin aiheetta. Muistan erään aerobictuntini, jossa yksi rouvista ei pysynyt koreografiassani mukana (kyseessä oli siis nimenomaan koreografinen aerobic). No, rouva ei jäänyt toimettomaksi, huusi vain kovaan ääneen että “JOPAS ON PASKA TUNTI” ja keksi omat kuvionsa! Vuoron perään rouvat itkettivät meitä ohjaajia olemalla tylyjä, töykeitä ja suoraan sanottuna inhottavia. Itsekin sain tästä kohtelusta oman osani, kunnes eräänä päivänä satuin törmäämään yhteen rouvista ystäväni äidin hautajaisissa. Siitä päivästä lähtien ääni kellossa muuttui täysin, ja olinkin yllättäen….tadaaa…… lempiohjaaja! Nyt muuten osaisin suhtautua tällaiseen käytökseen eri lailla, nuorempana ja kokemattomampana ohjaajana se vei vain yöuneni. Sääntö numero yksi: Mieti, miten käyttäydyt. Et voi ikinä tietää, missä ihmisen tapaat uudelleen. 

Samaiset rouvat muuten fanittivat täysillä yhtä salin miespuolista ohjaajaa. Jos hänen tuntejaan meni sijaistamaan, auta armias sentään. Vaikka veti kuinka täydellisen tunnin tahansa, haukut tulivat takuuvarmasti. Ymmärrän sen, että ihmisillä on lempiohjaajia, mutta kannattaisi miettiä, että vaikka sairaustapauksessa tunti voidaan joutua perumaan jos sijaista ei saada. Sääntö numero kaksi: Anna sijaiselle mahdollisuus. Lyttää hänet vasta tunnin jälkeen, jos on aihetta. Heh.

Olen myös ohjannut tuntia, jossa asiakas on kertoillut kuulumisiaan kännykkäänsä suureen ääneen. Huuda siinä sitten kilpaa, kun Terttu-Helena kertoo naapurin Reijalle vatsavaivoistaan. Olen myös ohjannut tuntia, jossa kaksi ihmistä on keskustellut keskenään niin, että se on häirinnyt muita. Kummassakin tapauksessa olen pyytänyt kyseisiä henkilöitä lopettamaan ja keskittymään tuntiin tai sitten poistumaan paikalta. Eihän kenenkään ole pakko tulla ohjatulle tunnille. Mutta jos sinne kuitenkin tullaan, ei mielestäni voi käyttäytyä aivan mielivaltaisesti. Sääntö numero kolme: Kuunnellaan ohjaajaa ja hänen ohjeitaan. Päivitetään omat kuulumiset tunnin jälkeen.

Tunnille on kohteliasta ottaa pikkupyyhe mukaan. Sellaiseen on kätevä pyyhkiä turhat hiet.

Myös viime tipassa tunnille saapuminen aiheuttaa ongelmia ja voi jopa olla turvallisuusriski. Viimeksi tänään sisäpyöräilytunnillani huomasin, että paikalle viimeisten joukossa saapunut polkija ei ollut ymmärtänyt säätää pyöräänsä lainkaan, vaan polki satula ja tanko alimmassa mahdollisessa asennossa ikävästi klenksuen. Siinä sitten hyppäsin pois satulasta ja menin antamaan yksityisopastusta pyörän säätämisestä. Ihan kiva, mutta kunpa hän olisi tullut edes viisi minuuttia ennen kuin tunti alkoi. Minulla meni tässä puuhassa ensimmäinen lämmittelybiisi  ohi, jolloin yleensä kertaan polkutekniikkaa. Sääntö numero neljä: Saavu ajoissa paikalle. 

Joskus asiakas joutuu lähtemään pois kesken tunnin. Siitä on mielestäni kohteliasta ilmoittaa ohjaajalle ennen tuntia. Olisi myös tosi kiva, kun saliin saapuessa ja asiakkaita tervehtiessä joku uskaltaisi vastata tervehdykseen. Joskus reippaan moikkaamisen vastauksena on syvä hiljaisuus, ja tulee kyllä vähän typerä olo. Asiakkaat tervehtivät ruokakaupan kassaakin, miksei sitten ohjaajaa? Olenkin joskus vastannut hiljaisuudelle, että jopas on äänekästä porukkaa. Sääntö numero viisi: Sano hei. 

Korjaathan lelut paikoilleen! Kiitos.

Myös välineet, joilla on treenannut, tulee laittaa takaisin sinne, mistä ne on ottanutkin. Välillä mietityttää, kun on vuosien varrella joutunut opastamaan asiakkaita tällaisissa itsestäänselvyyksissä. Kyllähän jo pieni lapsikin tietää, että lelut korjataan leikin jälkeen pois omille paikoilleen! Ymmärrätte varmaan, että jos ohjaaja alkaa korjata 50 bodypumppaajan välineitä telineisiin, hän on vielä aamullakin siivomassa jumppasalia. Sisäpyöräilypyörä tulee myös putsata tunnin jälkeen ja säädöt poistaa. Tämäkin jää välillä tekemättä, vaikka ainakin itse muistutan siitä joka tunti. Haloo?! Se vie minuutin elämästäsi. Sääntö numero kuusi: Korjaa jälkesi.

Myös nämä!

Ja summa summarum. Ohjatun ryhmäliikunnan tarkoitus on ehdottomasti olla miellyttävää ja hauskaa. Oikeasti nuo “säännöt” ovat vain pikku asioita, joiden huomiointi ei vaadi ponnisteluja. Ne takaavat sen, että meillä kaikilla on niin mukavaa liikunnan parissa.

Nähdään jumppasalilla!

P.s.

Jos musiikin volyymi on liian kovalla, sano siitä heti tunnin ALUSSA. Jupina tunnin jälkeen ei enää auta. Kiitos.