Tag Archives: ryhmäliikunta

Iloisia terveisiä!

Posted on by

Eilinen päivä oli ihan mahtava! Sain kuulla, että eräs monivuotinen, välillä kuopattunakin ollut haaveeni tulee nyt varmasti toteutumaan. Vielä pitää malttaa odotella hetki ennen kuin voin jakaa suuren iloni kanssanne. Ja kyllä vähän epäilen sitäkin, jaksaako kukaan siitä niinkään innostua kuten minä itse, mutta näinhän se menee, meillä jokaisella on ne omat ilot, haaveet ja tavoitteemme. Joka tapauksessa tämä oli hyvä esimerkki siitä, että jos todella haluaa tehdä jotain koko sydämellään, uskoo itseensä ja rohkeasti uskaltaa, unelma voi toteutua. Mutta, yhä edelleen painotan sitä, että töitä on tehtävä. Kukaan ei hae kotoa sohvalta.

Tosin alkuviikosta kärsin juuri samaiseen projektiin liittyen kamalia itsetunto-ongelmia. Vaikka kirjoitin Onnen äärellä -blogissani itsensä likoon laittamisesta, uskaltamisesta ja siitä, että jos jokin idea kerran lytätään, se ei tarkoita sitä, että aina kävisi niin, niin jotenkin kyllä nyt olivat rouvalta hetkellisesti omat opit pahasti hukassa. Onneksi skarppasin, sillä ei sitä valivalivali-soundia olisi jaksanut perheeni kauaa kuunnella. Aloin sitten luoda positiivisia mielikuvia asiasta ja yöllä heräsin tunteeseen, että kaikki järjestyy. No niin toden totta teki.

Tänään aamulla kun ajoin ohjaamaan Bodypumpia, olin niin iloinen, että itkeä tirautin muutaman onnenkyyneleen! Viimeksi olen tainnut itkeä ilosta silloin, kun kuopukseni syntyi ja päästi ensirääkäisynsä.

Aamun Bodypumpista vielä, kyllä huomasi, että meno oli hieman jähmeää. Olen syönyt pääsiäisen jälkeen liian vähän hiilareita kaikkeen puuhasteluuni nähden. Hyvin jaksoin kyykätä 15 kg per tangon pää, mutta onneksi en lisännyt painoja esimerkiksi hauiksessa. 3,5 kiloa per pää oli haastavampi kuin yleensä, sillä kädet tuntuivat olevan yhtä loppumatonta spagettinauhaa. Illalla täytynee vähän tankata jotain hiilaripitoista, sillä huomenna aamulla tuuraan sisäpyöräilyn ja Bodypumpin.

Arvontakin on suoritettu, iso kiitos kaikille osallistuneille!

Helsinki Day Spa:n Voimistavaan Body Holiday -hyvinvointipäivään 22.4. osallistuu mariaelina. Kukka Laakson ja Varpu Tavin Maanantaisoturit-kirjan voitti nimimerkki Annie. Ilmoitan voittajille myös henkilökohtaisesti.

Nauttikaa perjantaista, elämä on nyt!

Kuopukseltani opin tässä ja nyt -elämistä, mutta hän on myös oivallinen keskittymisen ja kärsivällisyyden opettaja!

Hulluna virtaa!

Posted on by

Aurinko ja treeni antavat ihan järkyttävät määrät virtaa! Tällä viikolla urheilin vain kolme tuntia, mutta hyvällä fiiliksellä ja täysin treeniin keskittyen. Tosin uuteen Spin75-ohjelmaani en ollut aivan täysin tyytyväinen, muutama biisi koitoksesta menee vaihtoon ensi torstaiksi. Kas, pieni perfektionisti minussa nosti päätään, pitkästä aikaa.

Maanantaiksi pitää opetella myös uusi Bodypump-ohjelma, sen ohjaamistakin odotan innolla. Olen päättänyt ottaa liikunnallisesti joka toisen viikon kevyemmin ja joka toisen viikon reippaammin. Jos sitten alkaisi niitä tuloksiakin syntyä, kun keho saa uusia ärsykkeitä. Olen myös ajatellut alkaa käydä kuntosalilla tekemässä puhdasta voimatreeniä, isoilla painoilla lyhyitä sarjoja. Se auttaisi varmasti myös lisäämään painoja pumppitunneilla. Ensi viikolla onkin taas se reipas viikko, kun kaiken muun ohjelman lisäksi olen lupautunut tuurailemaan.

Katselin juuri seuraavien kahden tulevan viikon kalenterimerkintöjäni, ei käy kateeksi. Taitaa mennä iltatöiksi. Toisaalta minua ei haittaa ollenkaan, sillä kaikki on mieleistä, mielekästä ja kiinnostavaa. Enemmänkin olen tosi innostunut, sellainen vaikea pysyä paikoillaan -olo on pahasti päällä. Ja mikäs siinä, kun pyrkii keskittymään yhteen asiaan kerrallaan, niin hommat kyllä hoituvat. Oikeastihan homma tulee menemään niin, että kirjoitan useampaa juttua päällekkäin, etsin haastateltavia ja buukkaan kuvauksia, mutta joskus on vain hauskaa olla tehokas ja saada paljon aikaan. Selkeästikään en myöskään ole talvi-ihmisiä, vaan alan heräillä heti kun kevät ilmoittelee tulostaan. Tekee mieli alkaa tehdä kesäsuunnitelmia ja kaivaa flip flopit esiin. Tai pomppia, kuten kuvasta näkyy!

Eilen ilmestyi uusin Vauva-lehti, jossa on kolme kirjoittamaani juttua. Ja iloa lisäsi se, että jokainen jutuistani oli päässyt kanteen, jei!

21-vuotias Jenni kertoo, miten hän on synnyttänyt kahdesti tukihenkilö seuranaan ja kolmannen lapsensa yksin. Hänen miehensä ei ollut innokas osallistumaan synnytyksiin, neuvola- tai ultrakäynteihin. Jenni sanoi hienosti, että vaikka synnytys on ainutlaatuinen kokemus, hän ymmärtää miehensä näkökannan, eikä edes yrittänyt pakottaa häntä mukaan. Toinen artikkeli kertoo Elsasta, joka on sairastanut masennusta ja sai tukea vauva-arkeen ensikodista. Ensikodissa Elsan äitiyttä ei ole kyseenalaistettu kertaakaan. Hän toteaa siellä olon olevan vain yksi elämänvaihe, joka auttaa häntä ja vauvaa. Olipas aivan mahtavaa päästä kirjoittamaan juuri Elsan ja Jennin tarinat. Juuri heidänlaisten ihmisten takia tätä työtä on upeaa, mahtavaa ja ihan mielettömän siistiä tehdä. Tulee hyvä fiilis, kun saavuttaa haastateltavan luottamuksen ja hänelle tulee olo, että minulle on helppoa puhua. Lisäksi lehden Näin me asutaan -sarjassa oli vielä juttuni nuoren perheen kodista. Yksiössäkin mahtuu asumaan vauvan ja koiran kanssa, kun karsii tavaran minimiin. Itse pystyn hyvin samaistumaan heihin, vaikka emme yksiössä asukaan. 80 m2 ei nimittäin ole paljon viidelle ihmiselle.

Uusin Vauva-lehti nyt lehtikipsalla!

Eipä tässä muuta kuin että mikä intohimosi sitten ikinä onkaan:

 

Hei, pois sieltä takarivistä!

Posted on by

Joku aika sitten postasin ryhmäliikuntatunnin etiketistä. Nyt kirjoitan muutaman rohkaisevan sanan ensikertalaisille! Tässä muutama vinkki, jos harkitset sisäpyöräilyyn tai bodypumpiin tulemista ekaa kertaa elämässäsi.

1 Pois takarivistä! Lähes jokaisella ohjaamallani tunnilla on aina joku ensimmäistä kertaa, oli sitten kyse sisäpyöräilystä, bodypumpista tai muusta jumpasta. Tuntinimikkeestä riippumatta ensikertalaiset tai vasta vähän aikaa harrastaneet sijoittavat itsensä aina jumppa- tai sisäpyöräilysalin perimmäiseen peränurkkaan. Ymmärtäähän sen, että uusi juttu voi jännittää, mutta ohjaajana toivon aloittelijat eturiviin lähelleni. Toki tarkkailen jokaista salissa olijaa, mutta jos uusi ihminen on tunnilla kaikista kauimpana ja muiden takana, en välttämättä näe häntä koko aikaa. Enkä tahdo nähdä aloittelijaa kunnolla siksi, että hän olisi jotenkin silmätikkuna pitkään harrastaneiden joukossa, vaan sen vuoksi, että pystyn paremmin tsekkaamaan hänen tekniikkaansa, korjailemaan ja ennen kaikkea neuvomaan. Lisäksi on myös hyvä, että vasta-alkaja näkee itsensä peilistä mieluiten sekä sivusuunnasta että edestäpäin. Peilistä ei tarvitse tarkistaa sitä, onko tukka hyvin tai kasvot punaiset, vaan mieluummin sitä, miltä oma treenaaminen näyttää, pysyykö selkä suorana maastavedoissa tai eihän polvi tule etujalan varpaiden yli askelkyykyissä.

2 Käsi pystyyn rohkeasti, kun ohjaaja kysyy, onko tunnilla ensikertalaisia. Tiedon saatuaan hän osaa opastaa sinua tarvittaessa vielä enemmän pyörän säädöissä, pumppitunnin välineissä ja liikkeissä. Jos jokin asia on epäselvä, ohjaajaa saa nykäistä hihasta ennen tunnin alkua tai sen jälkeen. Muista, että jokainen on joskus ollut tunnilla ensimmäistä kertaa, myös ohjaaja.

3 Tule ajoissa! Erityisesti silloin, jos olet epävarma tunnin sisällöstä ja tarvittavista välineistä. Jos tunnille tulija säntäilee päättömästi hakemaan varusteita silloin, kun tunnin pitäisi alkaa, se tarjoaa stressimomentin kaikille. Monesti myös sisäpyöräilyyn tullut ekakertalainen ei tiedä, että pyörän satula ja tanko tulee säätää omille mitoille sopiviksi. Olen monta kertaa lopettanut polkemisen heti alkuunsa, kun viime tipassa paikalle syöksynyt asiakas alkaa polkea polvet lähes suussaan pyörällä, jossa satula ja tanko kolisevat ilman, että niitä olisi säädetty ja säätöjä kiristetty.

4 Pukeudu asuun, missä viihdyt. Jos haluat treenata äidin vanhoissa sisäpelitossuissa ja isältä perityissä Kappan verkkareissa, treenaa. Niihin verhoutuneena sinua luullaan korkeintaan punavuorelaiseksi hipsteriksi. Uusimpia treenivaatteita ei siis tarvitse omistaa, mutta oman mukavuuden vuoksi sisäliikkumiseen valmistetut varusteet ovat suositeltavat. Jos innostut sisäpyöräilystä, hanki pyöräilykengät, mutta vasta sitten, kun olet varma harrastuksen jatkumisesta.

5 Muista vesipullo ja hikipyyhe. En tahdo sinun pökertyvän nestehukasta. Pikku pyyhkeen käyttäminen tunneilla on kohteliasta ihan hygieniasyistä.

6 Osallistu tekniikkaopetukseen. Jos sisäpyöräilyssä tai pumpissa järjestetään tekniikkatunteja tai opi spinnaamaan -hetkiä, kannattaa niihin osallistua. Niillä opetetaan pyörän säätäminen tai liikkeiden oikeaoppista, turvallista suorittamista.

7 Tiedä, millaiselle tunnille osallistut. Kysy, jos olet epävarma. Intervallisisäpyöräily ei ole oikea tunti ihmiselle, joka on aloittanut liikunnan pitkän tauon jälkeen. Kun tuntitaso kohtaa kuntotasosi, saat myös onnistumisen iloa ja hyvää minä osaan -fiilistä.

8 Muista monipuolisuus ja vapaapäivät. Alussa on helppo innostua jostain lajista niin paljon, että tahtoisi treenata sitä koko ajan. Se kuitenkin usein kostautuu sillä, että motivaatio katoaa muutaman viikon jälkeen ja hyvin alkanut treeni tyssää heti alkuunsa. Eli, ei liikaa samaa ja muista levätä.

Ennen kaikkea, olet äärimmäisen tervetullut! Nähdään tunnilla!

 

 

 

Jumppaohjaus sivutyönä

Posted on by

Voi apua tätä pimeyttä ja sen mukana tullutta uuvahdusta! Oman mausteensa kaamosväsymykseen tuonee ihanainen Piksu, 10 kk, joka tuntuu nukkuvan joka toisen yön hyvin ja joka toisen yön hyvin huonosti. Pikku Tukholman-retkemme sotki Piksun yöunet totaalisesti, joten viime yö oli taas niin sitä itseään: Tilanne vaati tänään monta palaa Tobleronea! Onneksi myös olen armelias pomo itselleni, ja aloitinkin aamuni rennosti kampaajalla. Enää ei tarvitse kulkea hattu päässä! Kampaajakäsittelyn jälkeen käväisin muutamassa Pr-toimistossa: Marsaanassa sekä uudessa paikassa nimeltään Why not Pr, mutta niissä käynnin jälkeen päätinkin ottaa iltapäivän vapaata. Ensi viikolla tällainen hissuttelu ei enää sovikaan, mutta alan kyllä innolla taas hommiin täysillä.

En nyt täysin ole sluibaillut kuitenkaan, sillä uudessa Fit-lehdessäkin oli kolme juttuani: 250 päivän muuttujanaisten loppuraportti, hyvinvointijuttu tietokoneella työskentelevälle ja kolme ryhmäliikuntaohjaajaa kertomassa kaksoiselämästään eli siitä, mitä he tekevät työkseen silloin, kun eivät ohjaa.

Moni tuntemani ja tietämäni ohjaaja kun leipätyökseen tekee jotain aivan muuta kuin liikuntaa, ja nyt jutussa puheenvuoron saivat arabian kielen tulkki, lääkäri ja kirjaston tietopalveluassistentti. Tiedän myös ainakin vaatekaupan myyjän, toimittajan, luisteluvalmentajan, poliisin, palomiehen, tutkijan, sihteerin ja mainostoimistoduunarin, jotka ohjaavat kokopäivätyönsä ohella liikuntaa. Sivutyönä jumppien vetäminen onkin aivan loistoduuni. Itse olen ohjannut myös kokopäiväisesti, mutta minulle se ei sopinut. Pari vuotta sitä jaksoin, mutta olin jatkuvasti ylikunnossa ja aivan totaalipoikki. Päivän ensimmäinen tunti saattoi olla seitsemältä aamulla, viimeinen taas puoli yhdeksältä illalla. Tiistaisin jumppasin usein jopa kahdeksan tuntia ja keskiviikkona heräsin järkyttävän päänsäryn kera. Toki olisin voinut vaikuttaa tuntimääriin ja aikatauluihini, mutta olin tuolloin huono sanomaan ei ja omien parinkymmenen viikkotunnin lisäksi minulla ei ollut sydäntä kieltäytyä sijaistuksista.

Arvostan todellakin jokaista, joka jaksaa liikkua työkseen lähes päivittäin. Ja vastailla tuttuihin, ah niin kuluneisiin kysymyksiin: Voi vitsi, onpa varmasti kivaa, kun saat jumpata työksesi! Onpa varmaan hauskaa, kun saat liikkua ja siitä vielä maksetaan sulle! No onpa!

No toki tietenkin sitäkin, mutta monella tuntuu unohtuvan myös se, että tuntien vetäminen on paljon muutakin kuin se kivahyväbranaminamishow siellä lavalla tai salissa asiakkaiden edessä. Tunteja täytyy suunnitella ja harjoitella, ohjaajan täytyy uudistua koko ajan, ja vaikka itsellä olisi superpaska päivä, sitä ei sovi näyttää asiakkaille. Ja kyllä esimerkiksi sisäpyöräilytunnin tekeminen ja siihen sopivan musiikin löytäminen vie oman aikansa.

Että on se liikunnanohjaaminen ihan oikeaa työtä siinä missä mikä tahansa muukin. Mutta jokaiselle, joka sitä sivutyökseen harkitsee, voin todella suositella lämpimästi! Mikään ei karkota väsymystä tai huonoa tuulta paremmin kuin tunnin vetäminen salilliselle innokkaita ja iloisia liikkujia.

Uusin Fit ja ihana Anne näyttävät upealta! Kipi kapi lehtikipsalle!

 

Pikku muistutuksia perjantaille

Posted on by

Aargh! Huomasin eilen, että olenpas ollut kireä viime aikoina. Vaikka tyllerö, 10 kk, nukkuukin taas hyvin ja herättää vain kerran yössä, kolme kuukautta jatkuneesta sata kertaa yössä heräämisestä toipuminen vie aikansa. Toista se oli nuorena äitinä muuten, kyllä silloin jaksoi! Lisäksi huomasin, ja mikä tärkeintä, myös myönsin itselleni, että tulipa taas kahmittua liikaa liikunnanohjauksia kirjoitustöihin, perheen pyörittämiseen ja huonoihin uniin nähden. On ollut nimittäin aamuja, jolloin sisäpyöräily on tuntunut kuolemalta, heh. Kun kuluva kausi loppuu, keskityn enemmän sijaistuksiin kuin vakkaritunteihin.

Oma kireyteni on johtunut selvästi huonoista unista. Juuri luinkin Markku Partisen ja Maarit Huovisen Unikoulu aikuisille -kirjasta (Wsoy 2011), että unettomuus aiheuttaa masennusta, ärtyisyyttä ja mielialan heittelyä. Kah, minustako puhutaan!

Olen kuitenkin tyytyväinen itseeni, että olen edes huomannut asian, jolloin voin siihen vaikuttaa ja puuttua. Jotkut kun taas porskuttavat pahantuulisina läpi elämänsä ilman aikomustakaan muuttaa käytöstään. Onneksi pahantuulisuus on itselläni ainakin hyvin nopeasti ohi menevää. Mutta tässä taas pari asiaa muistuttamaan, myös minulle, että toisinkin voi elää.

1) Kiitollisuus. Kun alkaa miettiä kiitollisuuden aiheita, huomaa sen, mitä itsellä on. Miten hyvin asiat jostain vastoinkäymisestä huolimatta ovatkaan. Ikävä kyllä tuppaamme usein iloitsemisen sijaan miettimään liikaa sitä, mitä meiltä puuttuu, mikä asia on huonosti, mitä emme osaa. Aina voi ajatella toisin!

Kuva: www.onthedotcreations.com

2) Elämän ei missään nimessä tulisi olla helvettiä, mutta kukaan ei ole väittänyt, että se olisi aina yhtä juhlaa tai paratiisia. Sinun, minun, meidän elämä voi kuitenkin olla täysin nautinnollista. Siihen, miten asiat koet, vaikuttaa paljon perspektiivi, jolla elämääsi katselet. Kokeile vaihtaa näkökulmaa, jotain voi tapahtua. Mitä jos ajattelisitkin tänään toisin asiasta, johon olet tottunut suhtautumaan tietyllä tapaa?

Kuva: www.andiloveyoushesaid.com

3) Tähtää mielenrauhaan. Kun sinulla on hyvä olla, elämä sujuu harmonisemmin eivätkä pikku asiat enää hikeennytä niin helposti.

4) Jos jokin elämäsi asia ei miellytä sinua, tee sille jotain. Sinulla on vastuu omasta elämästäsi. Kukaan muu ei saa sinua tekemään asioita eri tavalla tai muuttumaan ihmisenä. Vain sinä.

5) Onnellisuus lisääntyy, kun et pimitä sitä itselläsi, vaan levität fiilistä huoletta ympäriinsä. Pienillä sanoilla ja pienillä teoilla on suuri merkitys. Kannattaa kokeilla.

Kuva: www.etsy.com/shop/twamies

 

 

 

Innostunut jumppakärpänen

Posted on by

Olipas hyvät treenit tänään. Otaniemen maanantain Bodypump on yksi lempitunneistani. Sama pätee aamuseiskan sisäpyöräilyihin, vaikka herääminen on joskus nii-in vaikeaa! Kukonlaulun aikaan sisällä polkeminen voittaa ehdottomasti hesarin ja aamukahvin. Lisäksi leppoisan meiningin ohella tarjotaan usein tahatonta komiikkaa: ohjaajalla on toisinaan housut väärinpäin jalassaan tai sitten hän polkee Vans-tossuilla, koska spinningkengät ovat unohtuneet eteiseen! Kauhulla odotan sitä päivää, kun treenihousut ovat unohtuneet eteiseen! Siispä Note to myself: Pakkaa laukku illalla, jos on aikainen lähtö.

Minulla on ollut nyt syyskuun alusta keskimäärin yhdeksän omaa ohjaustuntia viikossa, ja puolentoista kuukauden kokemuksella voin sanoa, että niitä on hitunen liikaa päätyön ohessa. Kevätkaudella ajattelinkin höllätä tahtia, ottaa vähemmän omia tunteja ja sijaistella enemmän. Välillä nimittäin tuntuu siltä, että päivystyspuhelin on ollut paras tai ainakin eniten kontaktia ottavin ystäväni, viestiä pukkaa flunssakaudella montakin päivässä. Mieluummin kuitenkin sijaistelen enemmän kuin olen naimisissa jumppatuntieni kanssa. Välillä sijaiset nimittäin ovat kiven alla.

Ihmettelen itsekin, että ohhoh, ryhmäliikuntaa veivatessa on tässä kulunut jo yli kymmenen vuotta. Ja aina vain sivubisnekseni yllättää kanssaihmisiäni. Viimeksi tänään kuulin, että siis sä teet… mitä… sivutyöksesi? Voiko tästä tehdä johtopäätöksen, etten ole kovin urheilullisen näköinen, hihih? No, vielä voin hetken vedota kolmannen lapsen saantiin, mutta en kauaa enää. Nooooo, myös pulskemmalla tytöllä voi olla hyvä peruskunto. Ja mitä ulkomuotoon tulee, siihen on tulossa iso muutos. Aika Rolfille on jo varattu. No ei sentään.

Olen tainnut ennenkin mainita, että minulla on ollut hieman ongelmia löytää omaa lajiani. Olen pelannut squashia, korista, futista, olen suunnistanut, harrastanut karatea ja jujutsua, olen juossut, yleisurheillut… Jossain vaiheessa on aina tullut seinä vastaan ja treeni loppunut kertalaakista. Joten siksikin olen ylpeä, että jumppakuviot ovat olleet osa elämääni näinkin pitkän ajan.

Olen haaveillut löytäväni lajin, josta innostuisin niin, että jaksaisin oikeasti alkaa treenata sitä. Viime viikolla se sitten tapahtui! Minulle uusi tuttavuus, crossfit, suorastaan ryösti sydämeni. En tiedä, johtuiko se siitä, että olin lajissa tosi huono, mutta tiettyjä apukeinoja käyttäen pystyin kuitenkin tekemään liikkeitä puhtaasti. Ja oikeasti, mitä siinä enää voi tehdä muuta kuin nauraa itselleen ja tavoitella jatkossa parempia tuloksia!?

Olen viime kuukausina lähes ainoastaan sisäpyöräillyt ja vain seitsemän viikkoa vetänyt myös lihaskuntojumppia. Kuten sanon asiakkaillenikin, hyvä kondis ei tule itsekseen, vaan kovalla työllä. En siis minäkään kuvitellut olevani teräskunnossa, en todellakaan. Vaikka kroppani on alkanut muuttua ja painokin hiljalleen pudonnut, tiesin kyllä sen, että lihaskuntoni on karmeassa jamassa. Enkä ollut yhtään väärässä.

Vaikka minua huvitti minä itse ja rapakuntoni, toisaalta otin crossfit-harjoituksen ihan tosissani. Enpä muuten ole aikoihin treenannut niin, että lopussa on pakko huilata kädet reisiä vasten ja haukkailla hiljakseen happea. Olin myös räjähtää innosta! Tuli olo, että tätä on pakko saada lisää, tahdon oppia enemmän ja kehittyä paremmaksi. Taivas on rajana. Eikä tietenkään six packistäkään ole mitään haittaa, tässä on jo joitain vuosia vierähtänyt ilman sellaista. Jääkiekkoilijan reisiä en kuitenkaan kaipaa itselleni, sekin on koettu kuumimpina pumppivuosinani.

No, ilmoitinpa siis itseni (ja myös erään toisen, joka ei ollut yllätyksekseni kovinkaan vastahankainen) tammikuussa alkavalle On Ramp -kurssille. Tavoitteenani on vetää kymmenen viisitoista leukaa putkeen ennen kuin täytän kesäkuussa 35.

Jään innolla odottamaan, mitä uusi harrastus tuo tullessaan. Nyt vain täytyy toivoa, että innostukseni pysyy yllä kurssiin asti. Siihen saakka siis ryhmäliikutaan ja juoksennellaan, selvä se. Liikunnan iloa itse kullekin!

Viime aikoina on tullut vedettyä tennarit jalassa. Tähän asiaan täytyy tulla muutos, pohjetreeniähän sekin, korkkarikävely.

Ajatuksia likapyykin lomasta

Posted on by

Tänään vietän vapaapäivää treenisalilta ja kasvattelen levossa lihaksiani. On ollut hauskaa urheilla, mutta pyykkikone on saanut laulaa huolella. Kassini sisältö kun on viime aikoina näyttänyt lähes joka päivä tältä:

Kollegani mielestä työtoppimme näyttää uimapuvulta!

Minulla on myös ollut hauskoja ja erilaisia työkeikkoja. Esimerkiksi tänään olen menossa Kansallisoopperaan katsomaan balettia. Maanantaina konttasin mutaisella nurmella – siis ihan oikeasti! Siitä lisää pian.

Tiistaina minulle olisi tehnyt hyvää myös lukea omaa blogiani, sillä kiukutti ja hermostutti. Vaikka perusvire elämässä olisikin tyytyväisyys ja onnellisuus, näitä päiviä näköjään ei voi tässä vaiheessa vielä välttää. Mieleeni singahti jopa ajatus, että miksi edes yrittää olla positiivinen, kun siitä huolimatta törmään säännöllisesti muutamaan ongelmana kokemaani asiaan. No, aina ei voi päivä paistaa, vaikka kuinka haluaisi. Onneksi kuitenkin tällaiset hetket kestävät nykyään yhä vähemmän aikaa. Ja väsymykselläkin oli selkeästi osansa. Nyt taas Piksu, 9 kk, on ymmärtänyt viimeiset pari yötä sen, että yöllä nukutaan, ei kukuta.

Muistuttelinpa sitten itseäni muutamista asioista.

Ilo voi olla luonnollinen olotilamme. Toki kaikenlaiset tunteet kuuluvat elämään, mutta silloin kun väsyttää, ahdistaa, masentaa, riitelyttää tai kiukuttaa, on vaikea muistaa sitä, että sellaisten tunteiden ei tarvitse ohjailla meitä ainakaan kovin kauaa. Jos negatiiviset tunteet eivät tahdo kadota, itse yritän miettiä, että mitä hyötyä niistä on. Aivan. Useimmiten sellaisista tunteista on vain haittaa.

Stressi voi olla omien ajatusten seurausta eikä johdu ulkomaailmasta. Negatiiviset ajatukset ovat haittana iloisten ja hyvien asioiden tapahtumiselle. Olen kuolemanväsynyt, huono duunissani, minusta ei kukaan välitä, olen täysin surkea tapaus -tyyppiset ajatukset vetävät puoleensa lisää samanlaisia keloja. Oikeasti, jos sinulla on kaksi jalkaa ja pääset kävelemään, se on jo paljon. Näin ajattelen itse aina, kun ajatukseni uhkaavat paisuttaa pikku ongelmani maailman suurimmiksi.

Voit muuttaa ajatuksiasi milloin tahansa. Tee se tänään, älä ensi maanantaina. Älä jätä sitä iltaan, vaan aloita nyt. Sillä hetkellä kun tunnistat olevasi pikkuruinen pahanilmanlintu, se on juuri oikea hetki muuttaa ajatuksiasi positiivisemmiksi.

Ajattele asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi tai hyväntuuliseksi. Omat lapset, onnistuneet työjutut, mukavat tuokiot ystävien kanssa… Viime aikoina minua on hihityttänyt erityisesti kaverin Facebookiinsa laittama valokuva alle parivuotiaasta lapsestaan, joka sai rumpusetin lahjaksi ja paukutti niitä kuvassa aivan hullaantuneena.

Ota mallia lapsista. Omista, ystävän lapsista, sukulaisista. Yksi hauskoista asioista vauvoissa on se, että he ovat hyvin vähään tyytyväisiä. He tarvitsevat rakkautta, huomiota ja huolenpitoa, ja silloin heidän maailmassaan on kaikki hyvin. Vauvat myös ilmaisevat tunteitaan vapautuneesti eivätkä jumita vanhassa. Vauvoillahan on oikeasti vain tämä läsnä oleva hetki käytössään.

 

Päiväni jumppamaikkana

Posted on by

No niin, nyt mennään jo tiistaita tämän viikon treeniputkessa. Eilen ohjasin Otaniemessä ensimmäistä kertaa Bodypumpin 79-ohjelmaa. Uuden ohjelman vetäminen ekaa kertaa on aina hiukan jännittävää, mutta selvisin suuremmitta mokitta. Erityisen katala on tilanne, jossa ohjaa vanhaa ohjelmaa ja opettelee uutta. No, olen joskus saanut totaalisen black outinkin hetkeksi, mutta sitten on vain pitänyt soveltaa kunnes muisti alkaa taas toimia. Eilen sain positiivista palautetta siitä, että olen iloinen, mutta en hössötä. Enkö? No, hyvä, jos en. En itsekään tykkää ylihössöistä ohjaajista.

Päivällä siirryin sitten Meilahteen, jossa vuorossa oli lihaskuntoa ja sykkeennostoja vuorotteleva intervallistep. Totaalista omaa revittelyä esti se, että mikki ei toiminut. Huutaminen ja hengästyminen ovat nimittäin aika killeriyhdistelmä, mutta siitäkin selvittiin. Ja ainakin porukka vaikutti tunnin lopussa melko väsähtäneeltä, joten eiköhän tunti ollut sujunut ihan jeeskivahyväbra. Olipa muuten hauska askeltaa pitkästä aikaa steplaudalla. Minulla on ollut ennen muinoin koreografisiakin steptunteja.

Mieleeni muuten palasivat ohjaajaurani alkuhetket, kun jumppaa tuli vedettyä ties missä koulun liikuntahalleissa ilman mikkiä ja pikkuruisen mankan kanssa, heh. Eipä ole ikävä niitä aikoja! Erityisesti paljon ohjatessa tahdon varjella ääntäni. Ei ole kiva mennä illalla kotiin säikyttelemään lapsia, kun suusta kuuluu vain pientä pihinää tai matalaa raakuntaa.

Jumppasalista siirryin sisäpyöräilysaliin toteamaan, ettei mikki toimi sielläkään. Tässä vaiheessa meinasi päästä ruma sana. Onnistuin hillitsemään itseni, sillä olen kiroilulakossa (kiroileminen on epänaisellista ja typerää). Yritin kuitenkin saada mikkiä pelittämään, ja kas, ollessani aivan hiljaa kaiuttimista kajahti silti heleä ääni. Ja ääni ei siis ollut minun, vaan alakerrassa Bodypump-tuntia aloittelevan ohjaajan! Ensijärkytyksestä toettuani kipitin alakertaan vaihtamaan mikkejä, ne olivat jostain syystä menneet sekaisin. Ja hyvin alkoi toimia. Intervallisisäpyöräilykin sujui ongelmitta, mutta pakko sanoa, että tänään seiskan aamutunnilla hieman painoi väsymys jaloissa.

No, tällä viikolla onkin enää 10 tuntia ohjauksia ja yksi vapaaehtoinen työperäinen liikuntatuokio, pääsen testaamaan Elixian Cardio Energy 30 -tuntia Salmisaareen. Jospa samalla poimisi respasta sen siellä odottavan jäsenkorttini…Tähän asti olen maksanut jo parisataa tyhjästä, shame on me. Hankin toukokuussa ensimmäisen jäsenyyteni yli 10 vuoteen ja sitten olen kahminut itselleni niin paljon ohjauksia, etten kovin usein taida ehtiä kollegojen tunneille.

Ehkä alan käydä Salmisaaressa saunomassa.

 

 

 

Sano hei ja muut ryhmäliikuntatunnin säännöt

Posted on by

Ehkä olisi voinut olla pehmeämpi lasku ryhmäliikuntakauteen, mutta ihmeen hyvin selvisin kolmesta tunnista. Huomenna ohjelmassani on vielä pumppi ja intervallispinu, sunnuntaina lepoa ja kotoilua. Tästä se lähtee. Olen langettanut itselleni kolmen kuukauden kuntoprojektin, mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt tärkeään asiaan, nimittäin ryhmäliikuntaetikettiin.

Tässä itserakas jumppaohjaaja filmaa itseään. HUOM! Ennen ryhmäliikuntatuntia. Tunnilla hän keskittyy sinuun. Hei, juuri sinuun.

Ohjaajakollegani Facebook-status innosti minua pohtimaan ihmisten käytöstä ohjatuilla tunneilla. Kollegani ohjaamalla sisäpyöräilytunnilla oli asiakas lukenut lehteä, välillä poistunut pyörän päältä kaivelemaan kassistaan tavaroita ja lopulta tyyppi oli häipynyt paikalta ennen tunnin loppumista. Siis häh? Mielestäni aika, no jos ei härskiä, niin melko epäkohteliasta toimintaa. Ohjatun ryhmäliikuntatunnin ideahan on nimenomaan se, että on a) ryhmä ja b) ryhmän ohjaaja. Kuntosalilla tai lenkkipolulla voi soveltaa itse miten tykkää, mutta mielestäni tuollainen hihhulointi ohjatulla tunnilla on jo epäkunnioittavaa sekä tunnin vetäjää että muita asiakkaita kohtaan. Ohjaaja ohjaa eli tekee työtään työpaikallaan. Tuskin tällainen hihhuloija menee häiriköimään muidenkaan työpaikoille?

Olen itse ohjannut vuosien varrella todella monessa paikassa ja kohdannut tunneilla kaikenlaisia tyyppejä. Pääosa asiakkaista osaa totta kai käytöstavat ja tulee tunnille liikkumaan yhdessä, sitä ei sovi unohtaa. Mutta sitten on heitä, jotka ilmeisesti saavat mielihyvää toisen mielen pahoittamisesta tai sitten eivät vain ymmärrä käytöstään. Ja nyt en tarkoita missään nimessä rakentavaa kritiikkiä, se on aina tervetullutta.

Vuosia sitten ohjasin paikassa, jossa kävi muutama vanhempi rouva treenaamassa ryhmäliikuntatunneilla. Heille ei ikinä kelvannut mikään. Ihan sama kuka tunnin veti ja mikä tunti oli, aina heillä oli negatiivista sanottavaa, ja ikävä kyllä usein täysin aiheetta. Muistan erään aerobictuntini, jossa yksi rouvista ei pysynyt koreografiassani mukana (kyseessä oli siis nimenomaan koreografinen aerobic). No, rouva ei jäänyt toimettomaksi, huusi vain kovaan ääneen että “JOPAS ON PASKA TUNTI” ja keksi omat kuvionsa! Vuoron perään rouvat itkettivät meitä ohjaajia olemalla tylyjä, töykeitä ja suoraan sanottuna inhottavia. Itsekin sain tästä kohtelusta oman osani, kunnes eräänä päivänä satuin törmäämään yhteen rouvista ystäväni äidin hautajaisissa. Siitä päivästä lähtien ääni kellossa muuttui täysin, ja olinkin yllättäen….tadaaa…… lempiohjaaja! Nyt muuten osaisin suhtautua tällaiseen käytökseen eri lailla, nuorempana ja kokemattomampana ohjaajana se vei vain yöuneni. Sääntö numero yksi: Mieti, miten käyttäydyt. Et voi ikinä tietää, missä ihmisen tapaat uudelleen. 

Samaiset rouvat muuten fanittivat täysillä yhtä salin miespuolista ohjaajaa. Jos hänen tuntejaan meni sijaistamaan, auta armias sentään. Vaikka veti kuinka täydellisen tunnin tahansa, haukut tulivat takuuvarmasti. Ymmärrän sen, että ihmisillä on lempiohjaajia, mutta kannattaisi miettiä, että vaikka sairaustapauksessa tunti voidaan joutua perumaan jos sijaista ei saada. Sääntö numero kaksi: Anna sijaiselle mahdollisuus. Lyttää hänet vasta tunnin jälkeen, jos on aihetta. Heh.

Olen myös ohjannut tuntia, jossa asiakas on kertoillut kuulumisiaan kännykkäänsä suureen ääneen. Huuda siinä sitten kilpaa, kun Terttu-Helena kertoo naapurin Reijalle vatsavaivoistaan. Olen myös ohjannut tuntia, jossa kaksi ihmistä on keskustellut keskenään niin, että se on häirinnyt muita. Kummassakin tapauksessa olen pyytänyt kyseisiä henkilöitä lopettamaan ja keskittymään tuntiin tai sitten poistumaan paikalta. Eihän kenenkään ole pakko tulla ohjatulle tunnille. Mutta jos sinne kuitenkin tullaan, ei mielestäni voi käyttäytyä aivan mielivaltaisesti. Sääntö numero kolme: Kuunnellaan ohjaajaa ja hänen ohjeitaan. Päivitetään omat kuulumiset tunnin jälkeen.

Tunnille on kohteliasta ottaa pikkupyyhe mukaan. Sellaiseen on kätevä pyyhkiä turhat hiet.

Myös viime tipassa tunnille saapuminen aiheuttaa ongelmia ja voi jopa olla turvallisuusriski. Viimeksi tänään sisäpyöräilytunnillani huomasin, että paikalle viimeisten joukossa saapunut polkija ei ollut ymmärtänyt säätää pyöräänsä lainkaan, vaan polki satula ja tanko alimmassa mahdollisessa asennossa ikävästi klenksuen. Siinä sitten hyppäsin pois satulasta ja menin antamaan yksityisopastusta pyörän säätämisestä. Ihan kiva, mutta kunpa hän olisi tullut edes viisi minuuttia ennen kuin tunti alkoi. Minulla meni tässä puuhassa ensimmäinen lämmittelybiisi  ohi, jolloin yleensä kertaan polkutekniikkaa. Sääntö numero neljä: Saavu ajoissa paikalle. 

Joskus asiakas joutuu lähtemään pois kesken tunnin. Siitä on mielestäni kohteliasta ilmoittaa ohjaajalle ennen tuntia. Olisi myös tosi kiva, kun saliin saapuessa ja asiakkaita tervehtiessä joku uskaltaisi vastata tervehdykseen. Joskus reippaan moikkaamisen vastauksena on syvä hiljaisuus, ja tulee kyllä vähän typerä olo. Asiakkaat tervehtivät ruokakaupan kassaakin, miksei sitten ohjaajaa? Olenkin joskus vastannut hiljaisuudelle, että jopas on äänekästä porukkaa. Sääntö numero viisi: Sano hei. 

Korjaathan lelut paikoilleen! Kiitos.

Myös välineet, joilla on treenannut, tulee laittaa takaisin sinne, mistä ne on ottanutkin. Välillä mietityttää, kun on vuosien varrella joutunut opastamaan asiakkaita tällaisissa itsestäänselvyyksissä. Kyllähän jo pieni lapsikin tietää, että lelut korjataan leikin jälkeen pois omille paikoilleen! Ymmärrätte varmaan, että jos ohjaaja alkaa korjata 50 bodypumppaajan välineitä telineisiin, hän on vielä aamullakin siivomassa jumppasalia. Sisäpyöräilypyörä tulee myös putsata tunnin jälkeen ja säädöt poistaa. Tämäkin jää välillä tekemättä, vaikka ainakin itse muistutan siitä joka tunti. Haloo?! Se vie minuutin elämästäsi. Sääntö numero kuusi: Korjaa jälkesi.

Myös nämä!

Ja summa summarum. Ohjatun ryhmäliikunnan tarkoitus on ehdottomasti olla miellyttävää ja hauskaa. Oikeasti nuo “säännöt” ovat vain pikku asioita, joiden huomiointi ei vaadi ponnisteluja. Ne takaavat sen, että meillä kaikilla on niin mukavaa liikunnan parissa.

Nähdään jumppasalilla!

P.s.

Jos musiikin volyymi on liian kovalla, sano siitä heti tunnin ALUSSA. Jupina tunnin jälkeen ei enää auta. Kiitos.

 

 

Persus liekeissä, mutta ilman stressiä

Posted on by

Onpas mahtava olo!! Viime yö mentiin vain kahdella heräämisellä. Vaikka kävin melko myöhään nukkumaan kiitos Dr. Wayne W. Dyerin opuksen Löydä henkinen minäsi ja heräsin jo 6.15, olo on jälleen kuin uudella ihmisellä. Ja tämä fantastinen virkeys ja upea olo eivät siis tällä kertaa johtuneet Dyerista, vaan siitä, että sain nukkua! Olen kiitollinen.

Tänään päivä on vielä niin hajanainen, että kirjoittelen juttuja kotoa käsin. Ohjelmassa on myös kolme tuntia liikuntaa: sisäpyöräilyä, intervallia ja bodypumpia. Aamun olen viettänyt myös pumppiohjelmaa mieleeni palauttaen, sillä edellisestä BP-ohjauksesta on aikaa kolme pitkää kuukautta! Cd:n kertakuuntelun jälkeen tunnen osaavani ohjelman suht hyvin, ja tämän päivän jälkeen seuraava tunti onkin jo huomisaamulla, joten en todellakaan aio stressata asiasta. Enemmän minua mietityttää se, miten sunnuntaina pääsen ylös sängystä, lihaskipu tulee olemaan todella käsin kosketeltavaa ja tuskallista, hih. Voi olla niin sanotusti persus liekeissä. Siitä huolimatta odotan innolla myös pumppiohjausten alkamista. Paitsi että se on hauskaa, saan sen avulla myös viime aikoina reistailleen selkäni kuntoon. Ja sanotaanhan sen olevan maailman nopein tapa päästä huippukondikseen… Odotan innolla sitä, että saan viimeisetkin jenkkakahvat karistettua vyötäröltäni.

Netissä leviää Stressitön syyskuu -hanke. En ole aivan täysin selvillä, onko siinä kyse muusta kuin stressivapaasta syyskuusta (hyvä sekin toki), mutta oma projektini Stressitön loppuelämä on käynnissä ihan mukavasti. Tietenkään stressikäyrää kohottavia tilanteita ei voi kokonaan välttää. Itselläni ne tilanteet liittyvät usein väsymykseen eli tsiljoonaan yöherätykseen. Silloin ei ole helppoa nähdä maailmassa niitä kauniita asioita, joita se tarjoaa.

Loppujen lopuksi stressaamisen välttäminen on kuitenkin itselleni aika helppoa. Tarvitsen riittävästi unta, säännöllisesti ruokaa. Hippasen laiskottelua, paljon liikuntaa, sopivasti yhdessä oloa rakkaiden ja ystävien kanssa. Ei liikaa säntäilyä edes takaisin. Ei liian kireitä aikatauluja. Nykyään en ota enää liian montaa asiaa samalle päivälle tehtäväkseni, vaikka ne asiat olisivat kuinka kivoja. Ja jos asia ei johdu minusta, esimerkiksi en saa kysymykseeni vastausta tai sähköpostiani ei noteerata, ei sitten. Kyllä nekin asiat hoituvat, kun niiden aika on. Itselläni päivä kerrallaan eläminen on tehnyt oloni huomattavasti stressivapaammaksi. Kaikkeen ei voi tietenkään suhtautua kyseisellä mentaliteetilla, on asioita, joista on pakko sopia etukäteen ja jotka on huomioitava, vaikka ne eivät tänään tapahdukaan.

Jossain vaiheessa huomasin stressaavani siitäkin, että en ehtinyt nähdä ystäviäni riittävästi tai sitten jouduin perumaan näkemisiä esimerkiksi siksi, että huonosti nukutun yön jälkeen olin niin väsynyt, että en vain yksinkertaisesti jaksanut tavata ketään. Siitä opin sen, että en sovi ainakaan kovin pitkän ajan päähän yhtään mitään.

Voihan sitä ottaa puhelimen käteen ihan ex tempore, soittaa ja kysyä, nähdäänkö tänään.