Keskiviikkona Facebookkasin oivalluksestani, joka kolahti minuun hyvin vahvasti alkuviikon kurssin aikana. Alitajunnastani kumpusi seuraava lause: ei tarvitse tietää, riittää, että uskoo ja luottaa.
Olen paljon kirjoittanut unelmista, tavoitteista ja haaveista ja omat unelmanihan ovat olleet sitä luokkaa, että ne ovat vain vahvasti kummunneet esiin jostakin itsestäni. Olen saanut jonkin idean, päättänyt saavuttaa sen ja alkanut järjestelmällisesti urakoida homman eteen. Vaikka olen toki myös kurssittautunut ja opiskellut, niin loppujen lopuksi esimerkiksi niin liikunnanohjauksen kuin kirjoittamisenkin olen lopulta oppinut kyseisiä töitä tekemällä: ohjaamalla ja kirjoittamalla. Ne ovat sama kuin autoa ajaisi, hyväksi kuskiksi oppii vain kokemuksen kautta.
Ajattelen vahvasti niin, että unelmien toteuttamisessa on aivan yhtä tärkeä tehdä paljon töitä kuin myös uskoa unelmaan ja ennen kaikkea itseensä. Esimerkiksi Naisen iholla -kirjan alkumetreiltä lähtien uskoin vahvasti ideaani ja siihen, että kustannussopimus heruu jostakin. Ei ehkä ensimmäisestä kustantamosta johon otan yhteyttä, mutta sitten jostain toisesta. En olisi ikinä ryhtynyt koko kirjaa tekemään, jos en olisi uskonut itseeni ja ideaani.
Olen siinä suhteessa onnekas, että olen aina suurinpiirtein tiennyt, mitä haluan. Toki tilanteet ovat muuttuneet oman kasvamisen ja elämäntilanteiden muuttumisen myötä. Aina se oma intohimo ei ole kuitenkaan ollut kestävää laatua. Esimerkiksi täysi-ikäiseksi tultuani opiskelin ravintolakoulussa ja olin töissä baarissa. Ihan jees, mutta nopeasti tajusin, ettei se ollut minun juttuni ja yötyö oli mahdotonta pienen lapsen kanssa. Ei muuta kuin seuraavan intohimon pariin: urheiluopistoon liikunnanohjaajaksi lukemaan. Ihan jees, mutta ei sekään ollut minun juttuni, en kokenut saavani koulussa riittävästi haasteita. Sitten otinkin aikalisää ohjaamalla jumppaa ja tenttimällä lukion ja kirjoittamalla ylioppilaaksi. Hengähdystauko on hyvä, jos ei tiedä, mitä haluaa. Sitten löysin lapsuuteni kirjoittamisen uudelleen. Sillä tiellä olen yhä edelleen 10 vuoden jälkeen enkä usko luopuvani tästä ikinä.
Monia eri asioita kannattaa kokeilla. Aina ei ole niin selvää, mitä itse haluaa, mutta kun se oma kiinnostuksen kohde löytyy, sen vain tietää. Ei kuitenkaan kannata lannistua, jos oma juttu on vielä hakusessa. Ei se ole jokaiselle mikään itsestäänselvyys. Kuitenkin jos joku asia tuntuu pakolta, se tuskin on se oma juttu. Silloin voi olla, että motivaatio asian tekemiseen on tullut ulkoapäin eikä kanna kovin pitkälle. Motivoituminen ja inspiroituminen ovat meidän jokaisen omalla vastuulla ja se tulee sisältämme. Toki esimerkiksi raha voi motivoida ja itsekin menestyn mielelläni myös rahallisesti, mutta raha ei todellakaan ollut esimerkiksi se juttu, minkä takia vaikkapa Naisen iholla -kirjan pusersin kasaan. Suomessa ei liene kovin montaa kirjailijaa, joka todella elättää itsensä kirjoja kirjoittamalla.
Noita omia motivaation lähteitä on hyvä miettiä aina välillä. Teenkö asioita siksi, että itse haluan tehdä niitä? Teenkö asioita siksi, että minun on pakko? Jos, niin kuka pakottaa? Mitä haluan elämääni juuri nyt? Mitä olen valmis tekemään saavuttaakseni haluamani? Ja mikä tärkeintä, aina kannattaa miettiä, mikä on se minun ensimmäinen askeleeni kohti minun unelmaani. Ensimmäinen askel nimittäin on usein se vaikein ottaa, koska päässämme saattavat soida niin epäilys, pelko kuin häpeä epäonnistumisesta – ja ajatelkaa, jo ennen kuin on pannut tikkua ristiin asian eteen! Emmä kato viitti ku mä kuitenkin mokaan ja kaikki menee pieleen. Ääh ei se onnistu kuitenkaan niin ihan turha ees yrittää. Ne ovat vain vanhoja uskomuksia, jotka on mahdollista karistaa lopullisesti pois harteiltamme.
Jos ihminen ajattelee, että hänellä ei ole motivaatiota, sitten on aika löytää jotain uutta tekemistä tai miettiä, miten se motivaatio voisi löytyä. Otan esimerkiksi kaksi kuukautta sitten aloittamani elämäntaparempan. Vaikka jo aikaisemminkin tiesin, että kun pidän itsestäni parempaa huolta, syön terveellisemmin, liikun enemmän, lisään arkeeni aktiivisuutta, voin varmasti paremmin. No, kuitenkaan en toiminut niin, vaikka tiesin, että se olisi varmasti hyvä juttu.
Vasta kun löysin motivaation itsestäni ja halu elämäntapojen muuttamiseen kumpusi omista toiveistani, ryhdyin hommiin ja nyt parin kuukauden jälkeen työ kantaa tulosta: voin paremmin kokonaisvaltaisesti, olen entistä energisempi ja jopa hoikistunutkin. Itsellä tulee olla se tahtotila, oli kyse sitten mistä tahansa asiasta aina kirjan tekemisestä laihtumiseen tai tupakoinnin lopettamiseen.
No entä sitten, jos ei tiedä lainkaan, mitä haluaa tehdä ja mikä itseä motivoi? Silloin olen ajatellut, että kannattaa etsiä omasta arjesta niitä asioita, mistä nauttii. Minkä asian tekeminen tuntuu itsestä hyvälle? Mikä on se juttu, josta itse saan iloa? Tunnen lukemattomia ihmisiä, jotka ovat olleet esimerkiksi työssään tyytymättömiä, mutta ovat luoneet rakkaasta harrastuksesta lopulta uuden työn. Itsekin taidan olla sellainen.
Itselleni sisäinen motivaatio merkitsee seuraavia asioita: Teen asioita, koska itse tahdon tehdä juuri niitä. Olen löytänyt oman polkuni, koen, että elämäni on vahvasti merkityksellistä kaikin puolin, niin työssä kuin vapaalla. Itse asiassa en edes haluaisi erotella noita kahta, siis työtä ja vapaata, sillä ne ovat niin lähellä toisiaan. Ja sitä paitsi saman pääkopan kanssa olen täällä työhuoneella kuin kotonakin. Ja toki annan mielelläni kaiken hyvän, kuten rahan ja menestyksen virrata elämääni, mutta ne eivät ole ne asiat, jotka minua motivoivat tekemään itselle tärkeitä juttuja. Niitä paljon paljon tärkeämpää on se, että tiedän, mitä haluan tehdä ja tiedän, miksi olen täällä tällaisena ihmisenä kuin juuri nyt olen. Teen asioita sydämestäni ja ilolla, en siksi, että minun olisi pakko. En myöskään tee asioita muita miellyttääkseni tai asettaudu kenenkään kynnysmatoksi.
Itseäni on auttanut motivaation kartoittamisessa ja niiden omien mieltymysten kohteiden löytämisessä ehkä eniten juuri se, että olen miettinyt, miltä jonkin asian tekeminen tuntuu. Jos oma duuni tuntuu jähmeältä, matalaenergiseltä ja siltä, että en usko siihen tai ole valmis ottamaan vastuuta, olen väärässä paikassa. Jäädäkö kitumaan vai lähteäkö? Jokaisen oma valinta.
Jos oma työ tai vaikka sitten koko arki taas tuntuu useimmiten iloiselta, kepeältä, energiseltä, ja oman konkreettisen panostuksen lisäksi uskon, otan vastuuta, toivon ja luotan, tiedän, että olen siellä missä pitääkin. Kun otan haasteetkin vastaan ajatuksella, että ne ovat vain hidasteita, eivät esteitä, teen sitä omaa juttuani, mistä nautin.
Kun uskallan heittäytyä ja oivallan, että kaikki järjestyy ja elämä kantaa, se on makea fiilis. Ja jos sinusta ei juuri nyt tunnu siltä, ei hätää, se löytyy vielä!
Iloista ja energistä perjantaita!
P.s. Radio Helsingin Kyselytunti-ohjelman, jossa olen mukana, voit kuunnella täältä.
Tänään! Heti voi aloittaa! (Kuva: Pinterest)
