Aijettä sentään, tänään mietin, miten onnellista on, että saan kirjoittaa työkseni! Saan kirjoittaa kirjaa, saan kirjoittaa lehtijuttuja, saan kirjoittaa tätä blogia kuin myös Hidasta elämää -sivustolla sijaitsevaa Onnen äärellä -blogiakin. Jälkimmäisen suksee on muuten ollut täysi yllätys, tykkääjiä on ollut satoja, oohhoh. Tiedän, etten saisi olla riippuvainen tai innostua liikoja siitä, mitä toiset ajattelevat, mutta kyllä vain palaute vaikka sitten tykkäilyjen muodossa lämmittää mieltä ja motivoi kirjoittamaan lisää. Tuntuu kliffalta!
Viime päivinä olen kirjoittanut valittamisesta, liikuntaa harrastavista äideistä, odottajan terveellisestä ruokavaliosta ja vuokra-asumisesta. Koska olen osittaisella hoitovapaalla, en yli kuukauteen ole ehtinyt Kaapelitehtaalle työhuoneelleni. Sujuu se työskentely näinkin, vaikka sitten hieman ääriolosuhteissa. Tänäänkin aamulla tein puhelinhaastattelua parvekkeelle suljettuna, persus jäässä kylmällä lattialla istuen, läppäri ja vihko sylissäni ja leikin, että en ole kotona. Jos taapero (josta muu perhe huolehti) nimittäin olisi tiennyt, että olen silläkin hetkellä mestoilla, homma olisi mennyt hankalaksi. Mielessäni kyllä naureskelin, että onpa ollut mukavempiakin asentoja ja paikkoja tehdä haastattelua, ja että pöytä olisi kyllä tosi jees juttu. Sitten päätin, että ääriolosuhteissa työskentelystä selviytyminen kertoo vain rautaisesta ammattitaidosta, hih.
Asiat rullaavat ja kun olen ottanut rennosti, haastateltavatkin ovat löytyneet vaivatta. Yhtä onnistunutta asiaa on seurannut toinen samanmoinen. Olen huomannut taas elävästi sen, miten rentous lisää rentoutta. Iloisuus lisää iloisuutta, innostus lisää innostusta, hyvä fiilis lisää hyvää fiilistä. Ja mikä parasta, olen huoletta tuhlannut näitä tuntemuksia myös ympäristööni. Saammehan takaisin sitä, mitä ympärillemme jakelemme. Uskon myös täysin siihen, että jos jauhaa aina niistä pieleen menneistä asioista, lisää asioita menee pieleen. Joskus sellainen vatvominen on ihan ok, mutta omaa oloani se ei ikinä paranna, enemmänkin päinvastoin. Mutta niitä huonoja hetkiäkin tarvitaan: jos huonoja fiiliksiä ja epäonnisia sattumuksia ei olisi lainkaan, tuskin tietäisimme, miten mahtavalta hyvä olo ja onnekkaat tapahtumat tuntuvat.
Elämän tulisi pääosin olla iloista, hauskaa ja onnellista. Se ei olekaan mikään hullumpi tavoite tai aikomus. Just do it!
Kiinalaisfilosofi Laotse on sanonut, että kun tajuat, ettei mitään puutu, maailma on sinun.
Juuri näin. (Kuva: Pinterest)
