Vietin tänään tovin hiekkarannalla. En bikinimallina, kuten ehkä ehditte jo kuvitella, vaan kävin haastattelemassa hiljattain Varpu Tavin kanssa Maanantaisoturit-kirjan julkaissutta urheilija Kukka Laaksoa. Kukkahan voitti pari vuotta sitten MM-kultaa kahvakuulailussa. Koska ilma oli kuin morsian, istuimme Lauttasaaren rannalla juttelemassa. Kukka oli ottanut matkaan myös yhden paristakymmenestä kahvakuulastaan.
Kysymysten ja jutustelun lomassa istuskelin penkillä, katselin Kukan treenaamista ja grillauduin auringossa. Fiilis oli erinomainen myös työkeikan jälkeen. Aktiivisten ja aikaansaavien ihmisten tapaaminen on aina inspiroivaa, siitä saa itsekin vauhtia. Ja sporttisten ihmisten katselu on myös ehdottoman motivoivaa, mitä tulee liikuntaan.
Siellä istuin, alkukesän helteessä ja mietin, että vau. Kyllä mulla on sitten hauska työ. Olen kiitollinen. Ja ettei kukaan kuvittelisi minua turhan onnekkaaksi, voin kertoa sen, että olen tehnyt kovasti töitä tämän eteen. Ja pyrkinyt aktiivisesti tavoitteisiini.
Mieletön treenipaikka! Kuka kaipaa enää hikistä kuntosalia tämän jälkeen?
Koska en ole vielä saanut raijattua työpöytääni Kaapelille, olen vielä tämän viikon kotona töissä. Pidinkin sitten pidennetyn lounastauon puolison ja Piksun kanssa lähipuistossa. Hups, kaksi tuntia lisää auringossa ja sisälle tultua huomasin kärähtäneeni. Alkukesästä ikävää on se, että palaa helposti kun ei tajua suojautua auringolta ja sitten muistuttaa seepraa, kun punoitus alkaa tasaantua.
Piksun valtakunnassa on kaikki hyvin. Tänään hän kokeili ensimmäisen kerran kukkakaalia ja sametinpehmeä sose hupeni suuhun vauhdilla.
Voi namskutti mä sitten tykkään näistä soseista.
