Hidasta elämää -sivuston onnellisuutta käsittelevä Onnen äärellä -blogini on palannut pitkäksi venähtäneeltä kesätauolta!
Kun aloitin kyseisen blogin kirjoittamisen, sain muutamia palautteita siitä, että onpa turha blogi, oohhoh mikä höpöhöpöjuttu. Että miksi elämän pitäisi olla aina muka onnellista. Että mihin tuollaista blogia tarvitaan. Että onnellisuus on jenkkien hapatusta. Että ainainen onnellisuus on feikkiä eikä kukaan sellaiseen kykene.
Näinikkäästi! Post it -lappunen työpöydältäni.
Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Meillä kaikilla. Olin kyllä hieman otettu siitä, että jokunen näki vaivan meilata minulle ja kertoa, että oli ärsyyntynyt siitä, että käytän aikaani (oman) hyvinvoinnin lisäämiseen noin typerällä tavalla, kirjoittamalla onnellisuudesta. Hih! Ajatelkaa, jos kaikkeen tekemiseen tulisi tartuttua yhtä hanakasti, mitä maailmaa mullistavaa me voisimmekaan saada aikaan.
En ole enää pitkään aikaan kuvitellut, että mielipiteineni ja ajatuksineni olisin jotenkin oikeammassa kuin joku toinen. En tietenkään ole. Minulla ei ole enää edes tarvetta olla oikeassa. Mutta toki muistan ne ajat, kun halusin vääntää ihan vain vääntämisen takia. Enkä enää edes kuvittele, että voisin muuttaa maailmaa, vaikka se hieno ajatus olisikin. Voin ainoastaan muuttaa itseäni. Kirjoittelen asioista, joita kohtaan omassa arjessani. Kirjoitan ennen kaikkea muistaakseni ja muistuttaakseni itseäni.
En myöskään ajattele, että onnellisuus olisi sitä, että aina olisi onnellinen. Onnellisuus tarkoittaa itselleni enemmän sellaista sisäistä rauhaa, johon kuuluvat myös kielteiset tunteet ja ajatukset, varsinainen vatutus ja kärsimyskin. Mutta jos pienillä teoilla tai sanoilla voi parantaa omaa hyvinvointiaan, en näe siinä mitään haittaa. Ja jos jonkun toisenkin hyvinvointi tai edes hyväntuulisuus nousee hitusen, sehän on vain hienoa.
En kuitenkaan paranna hyvinvointiani, muuta itseäni tai halua olla onnellisempi siksi, että kelpaisin jolle kulle tai itselleni jotenkin paremmin. En ajattele, että minun tulisi olla jotenkin erilainen, jotta olisin hyvä. Bullshit. Onko kaikkeen toimintaan aina pakko olla jokin oikea ja vakava syy? Itse teen asioita myös siksi, että kun minua nyt vain sattuu huvittamaan ja joku homma tuntuu sillä hetkeltä hyvältä vaihtoehdolta.
Ja tuolloin, viime keväänä, minua nyt sattui huvittamaan pistää pystyyn onnellisuusasioita käsittelevä blogi, kun sain niin upean mahdollisuuden. Tässä muuten ihka ensimmäinen postaukseni. Loput löytyvät täältä.
Omat ajatuksemme ovat kuin kulta-arkku sateenkaaren juurella. Meidän itsemme vain täytyy uskoa, että juuri omilla ajatuksillamme on merkitystä. Kun ymmärrämme, että vain me itse olemme vastuussa omasta onnestamme tai onnettomuudestamme, olo voi helpottua, elämäntilanteesta huolimatta. Onnellinen voi olla vain tässä ja nyt, koska muuta hetkeä meillä ei ole kuin nykyisyys.
Onnellista tiistaita!
P.s. Stadium Soc Running Team -joukkueemme voittama 2 000 euroa lähti lahjoituksena Hope-yhdistykselle. Juoksuun sain voimaa paitsi kanssajuoksijoista, myös siitä ajatuksesta, että pistämällä jalkaa toisen eteen mahdollisimman vauhdikkaasti autan lapsia.
Maisemani, jossa sielu lepää ja onnellisuus kukoistaa!
