Tag Archives: haastateltavien etsiminen

Duunissa töissä

Posted on by

Pieni työmuurahainen täällä hei! Töitä on paiskittu, mutta enpä ole aikoihin postannut kirjoittamistani artikkeleista. Nyt kuitenkin mainitsen muutaman uusimman, koska niistä saattaa olla hyötyä juuri sinulle. Teinpä muuten huomion, että myös lehtijuttuni ovat nykyään melko hyvinvointi-, terveys- ja liikuntateemaisia. Ohhoh! Ja minähän olen kirjoittanut näiden 10 vuoden aikana melkeinpä mistä vain, kuten verovinkeistä, perintöasioista, tehnyt kotijuttuja sisustuslehtiin, leffa- ja kirja-arvioita ja kirjoittanut myös autoista ja vaikka mistä aina kulttuurista siivousvälineihin. Taidanpa taas hilata repertuaariani hieman monipuolisempaan suuntaan, mutta hauska nähdä, että näin sitä vain jotenkin ajautuu tekemään enimmäkseen sitä, mikä sydämessä kiinnostaa.

Uusimmassa Kodin Kuvalehdessä (4/2013) on kirjoittamani juttu Terveyttä mahan täydeltä (s. 92-96), jossa kuusi eri alan asiantuntijaa paljastaa omat terveysvinkkinsä ruokavaliota ja masennusta, sydän- ja verisuonitauteja, syöpätauteja, kakkostyypin diabetesta, muistisairauksia ja osteoporoosia ajatellen. Juttua oli haastava tehdä, mutta samalla se oli myös todella innostavaa. Näiden gurujen haastattelujen ja artikkelin kirjoittamisen ansiosta olen parantanut omaa ruokavaliotani tässä pikku hiljaa.

Kodin Kuvalehti 4/2013

Kodin Kuvalehti 4/2013

Uusimmassa Vauva-lehdessä on juttuni Liikkeessä läpi raskauden (s. 62-65). Haastattelin juttuun kolmatta lastaan odottavaa Heliä, joka kahden ensimmäisen raskauden jälkeen oli laihduttanut huikeat 30 kiloa ruokavaliota muuttamalla ja säännöllisellä liikunnalla. Nyt Heli kaipasi neuvoja siihen, miten voi jatkaa liikuntaharrastustaan turvallisesti, mitkä liikkeet sopivat vatsan kasvaessa ja mitä muuta tulee huomioida. Neuvoja Helille jutussa antaa fysioterapeutti. Kannattaa lukea, jos aihe on ajankohtainen.

Uusin Vauva-lehti 2/2013

Uusin Vauva-lehti 2/2013

Uusimmassa Fit-lehdessä on kotijumppatreeniä (s. 40-41) ja myös repparia FIT250-muuttujanaisten lajiviikonlopuista (s. 56-62). Minähän olen viettänyt muuttujien kanssa aina noin viikonlopun verran kuukaudessa ja kun reilu 9 kuukautta kestänyt projekti nyt maaliskuussa loppuu, täytyy sanoa, että haikea mieli tulee. Niin hauskaa meillä on ollut, että en ole oikein edes muistanut olevani töissä. Ai niin, olen muuten ideoimassa uusia kotijumppajuttuja, joten jos sinulla on joku rautainen idea (itse asiassa ihan mihin tahansa aiheeseen liittyen), anna tulla! Jutuista olisi myös hauska kuulla palautetta, sillä harvoin se kantautuu kirjoittajalle asti.

Uusin Fit (1-2/2013)

Uusin Fit (1-2/2013)

Ei muuta kuin lehti käteen ja lukemaan!

P.s. Arvonta on päättynyt. Iso kiitos jokaiselle osallistujalle. Arvonta tapahtuu pian ja voittajat julkistan myös täällä blogissani. Ilmoitan voittajille asiasta myös henkilökohtaisesti.

 

 

 

Onni on saada kirjoittaa

Posted on by

Aijettä sentään, tänään mietin, miten onnellista on, että saan kirjoittaa työkseni! Saan kirjoittaa kirjaa, saan kirjoittaa lehtijuttuja, saan kirjoittaa tätä blogia kuin myös Hidasta elämää -sivustolla sijaitsevaa Onnen äärellä -blogiakin. Jälkimmäisen suksee on muuten ollut täysi yllätys, tykkääjiä on ollut satoja, oohhoh. Tiedän, etten saisi olla riippuvainen tai innostua liikoja siitä, mitä toiset ajattelevat, mutta kyllä vain palaute vaikka sitten tykkäilyjen muodossa lämmittää mieltä ja motivoi kirjoittamaan lisää. Tuntuu kliffalta!

Viime päivinä olen kirjoittanut valittamisesta, liikuntaa harrastavista äideistä, odottajan terveellisestä ruokavaliosta ja vuokra-asumisesta. Koska olen osittaisella hoitovapaalla, en yli kuukauteen ole ehtinyt Kaapelitehtaalle työhuoneelleni. Sujuu se työskentely näinkin, vaikka sitten hieman ääriolosuhteissa. Tänäänkin aamulla tein puhelinhaastattelua parvekkeelle suljettuna, persus jäässä kylmällä lattialla istuen, läppäri ja vihko sylissäni ja leikin, että en ole kotona. Jos taapero (josta muu perhe huolehti) nimittäin olisi tiennyt, että olen silläkin hetkellä mestoilla, homma olisi mennyt hankalaksi. Mielessäni kyllä naureskelin, että onpa ollut mukavempiakin asentoja ja paikkoja tehdä haastattelua, ja että pöytä olisi kyllä tosi jees juttu. Sitten päätin, että ääriolosuhteissa työskentelystä selviytyminen kertoo vain rautaisesta ammattitaidosta, hih.

Asiat rullaavat ja kun olen ottanut rennosti, haastateltavatkin ovat löytyneet vaivatta. Yhtä onnistunutta asiaa on seurannut toinen samanmoinen. Olen huomannut taas elävästi sen, miten rentous lisää rentoutta. Iloisuus lisää iloisuutta, innostus lisää innostusta, hyvä fiilis lisää hyvää fiilistä. Ja mikä parasta, olen huoletta tuhlannut näitä tuntemuksia myös ympäristööni. Saammehan takaisin sitä, mitä ympärillemme jakelemme. Uskon myös täysin siihen, että jos jauhaa aina niistä pieleen menneistä asioista, lisää asioita menee pieleen. Joskus sellainen vatvominen on ihan ok, mutta omaa oloani se ei ikinä paranna, enemmänkin päinvastoin. Mutta niitä huonoja hetkiäkin tarvitaan: jos huonoja fiiliksiä ja epäonnisia sattumuksia ei olisi lainkaan, tuskin tietäisimme, miten mahtavalta hyvä olo ja onnekkaat tapahtumat tuntuvat.

Elämän tulisi pääosin olla iloista, hauskaa ja onnellista. Se ei olekaan mikään hullumpi tavoite tai aikomus. Just do it!

Kiinalaisfilosofi Laotse on sanonut, että kun tajuat, ettei mitään puutu, maailma on sinun.

Juuri näin. (Kuva: Pinterest)

Kakkuöverit

Posted on by

Tänään on ollut luksuspäivä pikku elämässäni. Paitsi että sain viettää sen kuopukseni kanssa, hommat menivät nappiin: Löysin pari erinomaista haastateltavaa ja sain vetoapua kollegalta, jota en edes tunne. Kiitos hänelle! Löysin myös kirjastosta loisto-opuksia ja voitin kasvohoidon kahdelle hulppeassa Kämp Spa:ssa. Kaveriksi kasvohoitoon uhrautui tytär, 14. En useimmiten liene parasta seuraa yhtään minnekään, mutta nyt hän vapaaehtoisesti lupautui mukaan. Kas kummaa!

Vielä siitä auttavasta kollegasta. Tiedän, että olen hehkuttanut asiaa blogissani useinkin, mutta törmään nykyään päivittäin auttavaisiin, empaattisiin ja upeisiin tyyppeihin. Itsekin pyrin laittamaan hyvää kiertoon, mutta silti vain en voi lakata ihmettelemästä ja ihailemasta sitä, että jengi viitsii nähdä vaivaa toisten eteen, tuntemattomienkin. Se tekee aina vain yhtä hyvän mielen. Ihan mieletöntä, että uskaltaudutaan pois omalta tontilta etenkin siinä tapauksessa, kun tiedetään, ettei vaivanpalkaksi saa “muuta” kuin kiitoksen. Kun vilpittömästi tahtoo auttaa toisia ja saada heidät hyvälle mielelle, saa sen jossain muodossa takaisin, siitä olen varma. Saahan siitä loistofiiliksen itsellekin, kun voi auttaa jotakuta ja näkee, miten hyvä mieli siitä toiselle tuleekaan. Parasta!

Illalla meillä syötiin kakkua. Siitä piti huolen ruotsalainen, myös meidän perheemme suosima lastenvaatemerkki Polarn O. Pyret, joka täyttää kunnioitettavat 35 vuotta. Perjantaina kannattaa mennä POP:ille shoppailemaan, sillä raitamalliston asuista saa 35 prosentin alennuksen. POP:in myymälöissä kerätään muuten samana päivänä myös ehjiä ja hyväkuntoisia lastenvaatteita hyväntekeväisyysjärjestöille annettaviksi. Eli jos sinulla on kaapissasi ylimääräisiä lastenvaatteita, nyt pääset niistä helposti eroon ja voit samalla vielä auttaa.

Jaahas, huomaan epäkohdan! Mua odottaa puurolautanen, kun muut saa vetää kakkua.

Mä aion ihan just lätkäistä mun käden tohon kakkuun, jos sitä ei ala herua tähän suuntaan.

No ei sit, ehhehhee. Arvaa kumpi joutuu lähtee lenkille, se joka syö kakkua, vai se, joka vetää iltapuurot.

P.s. Kävimme myös Piksun kanssa Bestsellerin showroomilla tutkailemassa muun muassa Vilan, Selectedin, Onlyn ja Vero Modan tulevaa kautta. Piksu istui muina miehinä lattialla syömässä patonkia, toisten vieraiden laukkuja ja omia kenkiään, jotka olivat pysyneet jälleen jaloissa noin kaksi sekuntia. Kyllä olin tyytyväinen, kun pikku sokeripalani näytti parhaat puolensa räpyttelemällä pitkiä ripsiään ja esittämällä parasta tekonauruaan! Äidin tyttö.

Missä olet?

Posted on by

Haastateltavien etsintä on hauskaa, mutta toisinaan myös aikaa vievää puuhaa. Joskus taas sopiva henkilö löytyy hetkessä. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että muutaman jutun kanssa olen saanut kääntää kivet ja kannot ja silti tehtävä on haasteellinen.

Tällä hetkellä etsinkin nyt vaikka ketä: a) Kaiken ikäisiä tatuoituja naisia b) yksiössä asuvaa vauvaperhettä c) yhteisössä lasten kanssa asuvia d) sateenkaariperhettä jossa useampi vanhempi tekee saumatonta yhteistyötä keskenään hyvällä meiningillä e) perhettä, jossa vauvakuumetta lieventämään hankittiin ensin “korvikelemmikki”, esimerkiksi hauva.

Tunnistitko itsesi? Puhuinko kenties naapuristasi, kollegastasi, sukulaisestasi?

Olen kiitollinen jokaisesta sähköpostista tai kommentista!

Onkohan tolla naapuripöydän naisella tatuointeja? Asuukohan toi nuori pari yksiössä ton mukulan kanssa? Onpas kiinnostavan näköinen tyyppi, voisikohan tosta tehdä jotain juttua?

 

Naisellisuutta ja uusia perunoita

Posted on by

Tänään olin todella tehokas työntekijä. Senpä vuoksi istun nyt sohvalla ja taputtelen itseäni tyytyväisenä olkapäille. Taptaptap.

Lähetin yhden nettisivujen käännöksen, yhden artikkelin, etsin ja löysin haastateltavia, sain sovittua haastatteluja, jalostin ideoita, myin niistä kaksi. Kun asiat sujuivat, motivaationi kasvoi.

Kuin palkinnoksi tästä aktiivisesta toiminnastani kolahti postiluukusta uusin Fit-lehti. Oman jutun näkeminen lehdessä kun yhä edelleen tuntuu järkyttävän ihanalta! Fit-lehdessä oli parikin kirjoittamaani juttua, repparia 250-päivää muuttujien treeniviikonlopusta ja sitten naisellisuusjuttu, joka oli saanut ruhtinaallisesti tilaa ja oli kuvitettu hienosti.

Artikkelissa naisellisuutta pohtivat burleskitaiteilija Ulrika Bachér, pienen vauvan kolmikymppinen äiti Heidi ja näyttelijätär Satu Silvo. Juttua oli todella hauska tehdä ja jokaisella haastatelluista oli omanlaisia, kiinnostavia mielipiteitä. Erityisesti samaistuin samassa tilanteessa itseni kanssa olevaan, pienen vauvan tuoreeseen äitiin, joka totesi, että “Vastasynnyttänyt nainen on kuin matkalla, eikä tiedä, millaiseksi kroppa palautuu koitoksesta.”  Jutussa on myös kehoterapeutti Hannele Tampion neuvoja siitä, miten oman kehon pikku epäkohtia voi oppia sietämään.

Koko lehti oli taas täynnä ainakin itseäni motivoivia treenikuvia. Kummasti jäi suklaa kauppaan, kun mietin kuvien siivittämänä tulevaa minääni. Sporttinen, kiinteä eikä liian laiha. Yksi sellainen kiitos.

Ulrikan ja muut naiset kirjoittamaani juttuun kuvasi Marek Sabogal.

Hyvin sujuneen työpäivän lisäksi parasta tässä päivässä olivat uudet perunat. Namskutti! Tuskin maltan odottaa, että mallorcalaisversiot voi vaihtaa supisuomalaisiin pottuihin. Kyllä alkaa treenikin luistaa perunan voimalla!

Huomenna meillä onkin Piksun kanssa jännittävä työtilaisuus: Osallistumme pikku kirahvin viisikymppisille.

Saakohan bileisiin ottaa oman kirahvin mukaan?

 

 

Pikku apuri

Posted on by

Facebook on kyllä kätevistä kätevin, mitä tulee haastateltavien etsintään. Olen löytänyt sen avulla viime aikoina niin isojalkaisia naisia, uuden kielen opiskelijoita, lasitettuja parvekkeita, alkoholistivanhempien lapsia, retrotyyliin sisustettuja koteja kuin vauvamallin jumppajuttuunkin (Hanna B. tällä en tarkoittanut sitten sinua, hihi).

Itsekin olen jaellut kommenttejani tiuhaan facebookin kautta niin kollegoille kuin muillekin avun tarvitsijoille. Ja jos kaupungissa tapahtuu jotain uutta, tieto siitä leviää kyllä nopeiten fb:ssä. Kuinka moni uusi kahvila, kiinnostava mielenosoitus, tyylikäs putiikki, pakko nähdä -näyttely ja muu tapahtuma olisikaan jäänyt huomaamatta ilman tätä amerikkalaista ihmekeksintöä.

Ja vähintäänkin aina joku upea tyyppi omalta kaveri-tuttava-kollega-työkontakti-sukulainen-ystävä-perheenjäsenlistaltani tuntee jonkun, joka sopii johonkin juttuun tai jolle on käynyt jotain, josta e h d o t t o m a s t i pitää kirjoittaa. Juuri minun. Kliffaa! Jatkossakin otan mielelläni kaikenlaisia vinkkejä vastaan.

Jos ihmistä ei saa kiinni meilillä tai puhelimella, hänet saa usein kiinni facebookista. Erään kerran olin sopinut siskoni kanssa tapaamisen kotiini aamupäiväksi. No, hän oli sitten aamuyhdeksän jälkeen yrittänyt tavoitella minua puhelimitse, mutta paha vastata, kun puhelin on äänettömällä. Sitten luinkin vielä aivan yöasuisena ja hyvin valvotun yön jäljiltä naamakirjasta, että sisko tyttärineen posotti jo vauhdikkaasti pitkin Länsiväylää kotiamme kohti. Ehdin kuin ehdinkin suihkuun, hätäisesti. (Ja kyllä, meillä on a i v a n eri käsitys siitä, mikä on aamupäivä!)

Kun ennen ihmeteltiin, miten hommat hoituivat ilman nettiä, niin nyt voimme kai ihmetellä, miten hommat hoituivat ilman facebookia.

No hoituivathan ne, mutta se aika tuntuu lähinnä yhtä kaukaiselta kuin aika ennen Kristusta.

Viime viikot ovat kuluneet laiskoissa merkeissä töitä ajatellen. Olen tehnyt henkistä valmistautumista kunnolliseen töihin paluuseen. Hieman jännittää, miten maltan olla erossa Piksusta, joka muuttuu päivä päivältä hurmaavammaksi.

Hän on oppinut jälleen uuden taidon: raikuvan räkänaurun.

Se tarttuu!

Ensi viikosta on lisäksi pehmeä lasku kaukana, mutta ei haittaa, nastoja juttuja tiedossa. Eikä yhtään stressiä ilmassa!

P.s. Entinen työkaverini ehdotti, että tekisin Piksulle omat fb-sivut. Kannattajia tulisi kuulema takuuvarmasti enemmän kuin persuille konsanaan. 9-vuotiasta tytärtäni ei naamakirja kiinnosta eikä 14-vuotias tyttäreni hänkään ole enää facebookissa, sillä se on “Ihan no life -mesta. Kuka siellä nyt tahtoo olla, kun mutsikin on siellä.” Kelatkaas sitä!