Vaikka tänä kesänä työrintamalla on ollut mielestäni hiljaisempaa kuin viime vuonna, olen painanut hommia, jotta voisin pitää ansaitun loman. Yrittäjänä jos mielii olla vapaalla, on oltava ahkera.

Erityisesti tällä viikolla on mennyt hommat putkeen. Olen kirjoittanut lapsuudenkodista luopumisesta, yrittäjänaisista, fiftari-ilmiöstä ja ihastumisesta. Viime viikon jumppajutut on väännetty ja sain hetken hengähtää liikunnasta. Lenkillä tosin olen käynyt.

Eilen laskeskelin, että elo-syyskuussa juttujani ilmestyy kahdeksassa eri aikakauslehdessä. Rikastumaan en ole päässyt, ikävä kyllä, mutta lomaa voin pitää. Jeeee. Osa näistä lehdistä on uusia, osa vanhoja tuttavuuksia. Osa sellaisia, joihin olen kirjoittanut koko ajan. Lähiaikoina olen tehnyt ensimmäiset juttuni kolmeen minulle uuteen lehteen, ja ainakin kaksi heistä tahtoo jatkaa yhteistyötä. Ja vieläpä mielellään. Se tuntuu hyvältä ja on lukijoiden viestien ohella parasta palautetta, mitä voin saada. Yhä edelleen liikuttavin palaute oli erään lehden toimitukseen tullut ytimekäs versaalilla kirjoitettu meili: LISÄÄ JENNY HENRIKSSONIA!!

Väistämättä tulee päiviä, jolloin homma ei luista vaikka työtä kuinka diggailisi. Paska palaute ei hivele mieltä vaan aiheuttaa lähinnä syvää ahdistusta ja huonommuuden tunteita. Silloin on niin helppo kyseenalaistaa oma osaaminen ja ammattitaito.

Itse pyrin siihen, että hetken masentelun jälkeen otan myös takapakin opetuksena ja hetkenä, jolloin voin miettiä, olenko tuudittautunut liikaa taitoihini, annoinko sittenkään parastani vai meninkö tällä kertaa sieltä, missä aita oli matalin? Aina ei kykene ja jaksa toimia parhaansa mukaan, vaikka pitäisi.

Jos työ ei enää anna onnistumisen tunteita ja vain turhauttaa sinua, mieti, mitä muuta voisit tehdä.

Itselläni on työmielessä ollut vain kaksi oikeaa haavetta. Esikoiseni syntymän jälkeen tahdoin työskennellä liikunnan parissa ja hieman myöhemmin olla toimittaja. Molempien eteen olen tehnyt hulluna töitä ja kummankin tavoitteeni olen toteuttanut. Ne eivät ole toteutuneet, vaan olen ne itse toteuttanut.

Kun 12 vuotta sitten aloin ohjata ryhmäliikuntaa ja vähän myöhemmin toimia myös Personal trainerina, tein sitä muutaman vuoden ajan kokopäiväisesti. 20-30 tuntia jumppaa viikossa oli lopulta liian raskasta, ja oli keksittävä jotain muuta. Siirryin sitten liikunnan parista toisen intohimoni, kirjoittamisen pariin.

Toimittajuuteni alkutaipaleella kahdeksan vuotta sitten olin reilun vuoden ohjaamatta jumppia. Olin niin täynnä sitä duunia, etten tahtonut mennä lähellekään ainuttakaan kuntokeskusta. Kun hetken aikaa olin sulatellut asiaa ja saanut olla rauhassa, kas vain, löysin itseni taas ohjaamasta. Nyt yhdistän molemmat duunit sujuvasti, ja olen yhtä ylpeä kummastakin ammatistani. Vieläkään en tosin syö mielelläni banaaneja!

Tahdon vain sanoa, että mitä tahansa teetkään työksesi, tärkeintä on uskoa itseensä. Kun tietää, mitä tekee ja on valmis toimimaan koko sydämestään, homma alkaa rullata. Tee itse! Älä jää kotiin odottamaan, että joku tulee hakemaan.

Laita itsesi likoon ja seiso rohkeasti sanojesi takana. Silloin mikään ei voi kaataa sinua. Ei edes se paska palaute.

Pian me reissataan!! TJ 6!