Tag Archives: Eckhart Tolle

Elämä on ihanaa! Helppoa!

Posted on by

Vaikka silmät avatessa niiskututti ja köhitytti, aloitin (hyvin aikaisen, kiitos kellojen siirron) aamuni fiilistelemällä upeaa tulevaa päivää. Huomasin muuten, että mitä enemmän tästä hetkestä ja päivästä innostun, sitä helpompaa innostuminen oli. Jännä, miten itsensä saa luotsattua tuosta noin vain pirskahtelevan iloiseksi. Toimii muuten myös päinvastoin, megavatutuksen lisääminen pienen vatutuksen päälle on äärimmäisen helppoa sekin.

Miten voin nauttia tästä päivästä kaikista eniten?

Elämä on ihanaa! Elämä on helppoa! Hyviä asioita tapahtuu!

Kun olimme syöneet aamupalaa, lukeneet kirjoja ja asetelleet pienet Little Pet Shop -hemmot uuteen järjestykseen, aloin tiskata eilistä tiskivuorta.

Tiskaaminen sujui, kun muistelin Eckhart Tollen ohjeita. Keskityin tekemiseen, fiilistelin tiskiaineen ihanaa tuoksua (uusi suosikkini on muuten Ajaxin melon) saippuavaahtoista vettä ja kätteni jälkeä: puhtaita astioita.

Vaikka minulla on hoitamistaan odottavia työasioita, päätin sallia itselleni vapaapäivän ja jatkaa hommia illalla. Lähetän muutaman kysymyksen haastateltavalle ennakkoon, kirjoitan kuvatekstit matkajuttuuni, vastailen sähköposteihin, sovin tapaamisia, luen ajatuksella läpi kirjoittamiani tekstejä, viimeistelen muutaman jutun kehittämällä niihin ingressit ja otsikot.

Joskus ennen olisin miettinyt yllä olevia työjuttuja koko päivän, ja silti luultavasti olisin tehnyt ne vasta illalla. Nytpä en podekaan huonoa omatuntoa, vaan nautin päivästä.

Välillä on olo, että pitäisi tehdä jotain nyt justiinsa, mutta asian tekemistä lykkää ja lykkää ja lykkää. Silti asia pyörii päässä koko ajan, vaikka sitä ei saa tehtyä. Sen sijaan, että pilaa päivänsä miettimällä asioita, joita pitäisi tehdä, kannattaa kyseiset asiat tehdä joko nyt heti tai sitten vain päättää, että nyt fiilistelen.

Iloista sunnuntaita!

Täällä ollaan ulkoisesti nuhanenäisiä, sisäisesti kauniita. (Kuva: Pinterest)

 

 

Keskity tekemiseen

Posted on by

Juu, siis yhden asian tekemiseen kerralla! Tai monen, jos se sujuu sinulta.

Jees-kesän jälkeen on ollut mahtavaa päästä hommiin toden teolla. Vaikka taapero tekee tarhassa toistaiseksi lyhennettyä päivää, on minulla aivan eri tavalla aikaa paneutua työhön kuin kesällä. Viime viikkoisen alkukankeuden jälkeen olen todellakin saanut hyvän vaihteen päälle. Huomasin jälleen sen, että kevyt kiire (ja pieni stressi) tekee hyvää ja saa minut toimimaan tehokkaammin. Ilmeisesti olen lepäillyt tarpeeksi, vaikka unet ovat olleet hieman katkonaisia. Viime yönä taas nukuttiin, jei!

Viime päivinä olen kirjoittanut myös yhtä haastavaa artikkelia, joka on vienyt aikaani paljon enemmän kuin osasin odottaa. Silti huokailunkin (huom. ei kiroilun) lomassa olen löytänyt asiasta hyviä puolia. Haastattelemani asiantuntija oli aivan mainio ja erittäin pätevä ja sen vuoksi hyvin innostava, minkä lisäksi olen oppinut juttua kirjoittaessani paljon uutta asiaa itsekin.

Kyllä vain omasta duunista aidosti innostuminen on yksi onnellisuuden lisääjistä omassa arjessani.

No, nyt tuntuu tältä, mutta vielä tulee se synkkä ja harmaa syksy, kun tuskailen ehkä juuri sen kevyen kiireen (ja pienen stressin) takia ja olisin valmis menemään takaisin Alepan kassalle (tätäkin virkaa on tullut toimitettua nuorempana eikä siinäkään mitään vikaa ole) suorittamaan säännöllistä virka-aikaa ja jättämään työt töihin, kun ovi sulkeutuu.

No juu. Sinä sateisena ja harmaana aamuna aion muistaa Eckhart Tollen sanat:

Jos omasta työstä puuttuvat ilo, keveys ja mielihyvä, aina ei tarvitse vaihtaa työtä, vaan keskittyä siihen, miten sen tekee.

Tollehan myös kehottaa kiinnittämään huomiota enemmän itse tekemiseen kuin lopputulokseen. Ihan sama, mitä sitten teemmekään.

Ja vielä yksi lempilausahduksistani:

Älä huolehdi tekojesi hedelmistä. Keskity tekemiseen. Hedelmät tulevat aikanaan.

No well, TÄNÄÄN tuntuu tältä, hih! (Kuva:workisnotajob.com)

 

 

 

 

Voihan havahdus

Posted on by

Jokin aika sitten tilasin Adlibriksestä muutamalla eurolla Anthony de Mellon teoksen Havahtuminen (Like), jota kutsutaan elämäntaitokirjallisuuden klassikoksi. Jostain syystä se oli jäänyt itseltäni lukematta.

Ensimmäisten parinkymmenen sivun jälkeen olin ensin jotenkin pettynyt. Minua alkoi nyppiä de Mellon äksyhkö tyyli tarjota näkökulmiaan lukijalle, mutta sitten kai totuin siihen. Kun lueskelin kirjan läpi vielä toiseen kertaan, se avautui paremmin ja loppujen lopuksi oli ihan kiinnostava teos. Silti täytyy sanoa, että elämäntaitoalalla suosikkejani ovat muun muassa nämä: Wayne W. Dyer, Sonia Choquette, Louise L. Hay, Paulo Coelho, Judith Orloff ja Eckhart Tolle. Tolle on mielestäni mainituista korkealentoisin, muut käsittelevät asioita hyvinkin käytännöllisesti, ihmisläheisesti ja helposti ymmärrettävästi. Ja tällaiselle väsähtäneelle perheenemännälle onkin helpotus, jos asia menee jakeluun kohtuullisen vähällä vaivalla.

De Mellon kirjassa mainiota on se, että eri aihepiirit on jaettu sivun, parin osa-alueisiin ja ne on otsikoitu selkeästi. Eli jos tahtoo lukea vaikkapa vain anteeksiannosta, onnellisuudesta tai muutoksen esteistä, kohdat löytyvät kirjasta vaivatta selailemalla.

De Mello kirjoittaa, että maailmassa vaikeimpia asioita ovat kuunteleminen ja näkeminen. Emme halua katsoa, sillä niin tekemällä saatamme muuttua. Mieluummin olemme unessa ja sinnittelemme aamusta iltaan näkemättä, kuulematta tai edes ajattelematta. Hän toteaa heräämisen ja havahtumisen olevan valmiutta oppia uutta. Hänen mielestään moni meistä pelkää muutosta, sillä pelkäämme tunnetun menettämistä.

Näinhän se taitaa olla. Monelle tuttu helvetti on turvallisempi kuin tuntematon taivas. Mutta entäs jos se ihana elämä alkaisi vasta silloin, kun uskaltaa päästää irti vanhasta epätoivotusta? Miksi lie se voi olla niin vaikeaa? Estääkö pelko kontrollin menettämisestä, epävarmuudesta vai epäonnistumisesta? Ei uskalleta hypätä mukavuusalueelta? Itse mietin, että se oma mukavuusalue voi toisinaan olla myös epämukavuusalue ja hyppy pois voi avata aivan uusia ovia. Kukaan meistä ei ole täydellinen eikä aina edes parhaansa tekiessä voi onnistua, niin tavallaan mitä väliä. On luonnollista epäonnistua ja kokea epävarmuutta. Sekin on luonnollista, ettei kaikkea voi hallita. Muutos on kuitenkin useimmiten hyvästä.

Jaa, mikäs opus tää on? Mahtaisko tää maistua hyvältä?

Kielteisistä tunteista de Mello kirjoittaa, että syytämme toisia, vaikka meidän itsemme olisi muututtava. Tämä on varmasti totta, usein on paljon helpompi projisoida omaa kiukkua toiseen kuin pysähtyä miettimään, mistä oma olo kumpuaa. Samaa mieltä olen de Mellon kanssa siitäkin, että ilman kielteisiä tunteita ihminen toimii tehokkaammin. Kielteisten tunteiden noustessa esiin ihminen näkee vain oman kantansa asiasta. Mutta oikeasti, onko pakko olla aina “oikeassa”?

Rakkaudesta de Mello kirjoittaa ihanasti: Täydellisessä rakkaudessa ei ole pelkoa, ei vaatimuksia, ei odotuksia tai riippuvuutta. Hän kehottaa ajattelemaan ja sanomaan sen jopa ääneenkin: En tarvitse sinua ollakseni onnellinen. Sinä voi tarkoittaa tässä työtä, rahaa, puolisoa, ystävää. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei kyllä aina ole sitä. Itse saan onnellisuuden ja tyytyväisyyden tunteita työstäni ja läheisiltäni. Raha luo turvallisuuden ja vapauden tunteita, jotka vähentävät stressiä ja saavat sitä kautta voimaan paremmin. Kuinka moni voi rehellisesti sanoa, ettei oikeasti välittäisi? Kyllähän se ilahduttaa, kun saa toiselta vaikkapa positiivista palautetta. Mielestäni ilahtuminen ei tarkoita kuitenkaan riippuvuutta toisesta tai hänen mielipiteistään. Mielestäni tuollainen “en tarvitse ketään tai mitään” -asenne kertoo enemmän ihmisen epävarmuudesta ja siitä, että hän on ehkä pettynyt niin monesti, että ajattelee, että ainoa vaihtoehto on selvitä yksin. Toki ripustautuminen tai halu kontrolloida toista ovat pahasta. Silti en lähtisi ihan noin jyrkälle linjalle kuin de Mello.

Äh jaa tää olikin taas yks noista mutsin hihhulikirjoista. Mä kyl luen mieluummin sitä min egen djurbokenii, siel on niin söpösii eläimii.

Onnellisuus on illuusioiden pois heittämistä, sanoo de Mello. Oletan, että hän tarkoittaa sillä asioiden, ihmisten ja itsensä ottamista ja hyväksymistä sellaisina kuin ne ovat.

Se on ihana ajatus.

 

 

Kaikki on sinussa

Posted on by

Sain herra Eckhart Tollelta viikkomeilin, jonka voi tilata hänen nettisivuiltaan. Tovi sittenhän luin hänen Läsnäolon voima -kirjansa, ja pitänee lukea se heti miten uudestaan. Kirjassa oli selkeitä pointteja, mutta myös asiaa, joka itselläni vaatii kypsyttelyä. Joka tapauksessa, viikkomeilissä luki näin: It’s all in you. If a book or any other teaching is powerful, how else do you feel it? There must be something in you that recognizes it because there are others to whom a spiritual book or teaching would be meaningless.

Ihan totta! Näinhän se on. Itse olen lueskellut näitä elämäntaito-opuksia, ja mitä enemmän niitä luen, sitä enemmän niitä tahdon lukea. En oikein muista, mistä alunperin innostukseni lähti käyntiin. Luulen, että sen aiheuttivat isot muutokset elämäntilanteessani ja se, etten enää tahtonut tuntea itseäni onnettomaksi. Kaipasin muutosta. Tahdoin itse pyrkiä helpottamaan oloani ja ymmärtämään enemmän. Ja kas, lukemalla kirjoja, joita olin ennen pitänyt hihhulihuuhaakirjallisuutena, tai no, en ehkä niin minun juttunani, (ja jotka useimmiten ovat muuten bestsellereitä!) huomasin oppivani jatkuvasti lisää muista ihmisistä, ja ennen kaikkea itsestäni.

Olin myös usean vuoden tehnyt todella paljon töitä ajautuakseni työurallisesti pisteeseen, jossa olin. Olin tehnyt kovasti duunia haaveideni eteen ja yhtäkkiä huomasin, ettei saavuttamillani asioilla ollutkaan enää niin väliä. No, turhautuminen on yleensä merkki muutoksen tarpeellisuudesta. Olen toki yhä kunnianhimoinen, mutta eri lailla. Asiat ovat ehkä nykyään eri arvojärjestyksessä.

Itse siis muutin asioita, mutta itse asiassa viimeksi tänään olen pohdiskellut sitä, mitähän oikeasti haluan tehdä isona. Kun kävin tapaamassa kuukausia sitten Claudia Eveä, hän oli sitä mieltä, että minä tulen tekemään jotain, missä autan ihmisiä. Jo ennen Even tapaamista minulla oli ollut selvä plääni, josta jouduin luopumaan jota jouduin lykkäämään ajanpuutteen vuoksi. Yhä aion luultavasti toteuttaa alkuperäisen ajatukseni. Tahdon yhdistää kirjoittamisen, toisten auttamisen ja maailman tekemisen edes vähän paremmaksi paikaksi. Toisaalta olen kyllä välillä melkoinen tuuliviiri. Keksin ensin jotain mielestäni loistavaa josta innostun kauheasti, mutta sitten kiinnostus lopahtaakin. No, se lienee inhimillistä.

Kirjojen myötä elämääni on tullut muutenkin muutosta: Pyrin minimalismiin, vältän (useimmiten) turhuuksien hankkimista, pyrin iloitsemaan pikku asioista tässä ja nyt, yritän välttää tulevassa tai menneessä elämistä, pyrin huomioimaan muita ihmisiä enemmän ja ajattelemaan vähemmän itseäni, pyrin tuntemaan itseni paremmin, pyrin hillitsemään paikoin hyvin terävän kieleni, yritän miettiä mikä minulle on tärkeää ja pyrin keskittymään siihen, olemaan henkisesti vapaa… Voi kuulkaa, tämä käy aivan työstä! (Ja kuulostaa kolmenkympin kriisiltä, hahahah).

Toinen suosikkipapparaiseni Wayne W. Dyer antaa mainioita ohjeita Löydä henkinen minä -kirjassaan. Tässä muutama oma suosikkini kirjan runsaasta tarjonnasta:

1. Yritä joka päivä palvella toisia edes hieman kertomatta siitä kellekään. Jos etsit omaa onneasi, se karkaa aina, mutta jos pyrit tekemään toiset onnelliseksi, löydät onnen itsekin.

2. Harjoittele merkityksellisten sattumien tuottamista. Kuvittele uutta työtä, hyvää ihmissuhdetta ja keskity mielikuviisi. Sitä saa, mitä tilaa, vaikka en sattumiin uskokaan, vaan tarkoitukseen.

3. Uhraa aikaa kauneuden havaitsemiseen. Katso auringonnousua, vanhaa tuulipukupariskuntaa kävelemässä käsi kädessä, pienen vauvan toilailuja. Lähetä muille ajatuksissasi rakkautta! (Oma suosikkini on nykyään lähettää liikenteessä tonttuileville rakkautta sadattelun sijaan, heh).

4. Antaudu! Lakkaa olemassa ristiriidassa sen kanssa, mikä on tai voi olla, ja anna periksi. Älä enää kysele, että “miksi minä?”. Hyväksy tilanne ja mene eteenpäin. Päästä irti.

5. Varaa joka päivä aikaa hiljaa olemiseen. Sanotaan, että rakkaus saa ihmisen sanattomaksi. Anna itsellesi aikaa olla sanaton, täysin vaiti. (Vielä kun Dyer kertoisi, miten tämän voi järjestää kolmen lapsen työssäkäyvänä äitinä, olisin tosi kiitollinen!)

Näillä mennään. 

Kauneutta on kaikkialla. Hän on hyvä ja avaa silmänsä!

 

Jättiläisnorsu baletissa

Posted on by

Olin työkeikalla Kansallisoopperassa. Siinäpä vasta jännittävä talo! Kerran aikaisemmin olen käynyt siellä pikaisesti tutustumassa, mutta nyt vietin siellä useita tunteja ihastuttava balettitanssijatar seuranani. Pääsin muun muassa seuraamaan vuosikymmeniä Kansallisoopperassa ensin tanssineen ja nyttemmin siellä opettavan Jarmo Rastaan vetämiä harjoituksia. Ihan mieletöntä! Ihailen tanssijoita, jotka ovat työskennelleet vuosia ja vuosia saavuttaakseen unelmansa.

Ja mikä tunnelma: Pianistin tahdittamat treenit saivat ihoni kananlihalle. Miten jotkut liikkuvatkaan kuin höyhenet ja taipuvat joka suuntaan! Ja ah, entäs ne ylväät ryhdit sitten, vau! Tunsin itseni kankeaksi jättiläisnorsuksi vaikka vain istuin paikallani, hihih. Olisipa muuten mahtavaa treenata joskus itsekin elävän musiikin tahdissa. Pääsin myös kurkistamaan korupajaan, peruukkilaan ja suutarilaan. Ja hipeltämään tyllihameita ompelimoon. Päivä oli mukavan erilainen ja viihdyttävä.

Viikko onkin hyvin työpainotteinen, joten tähän väliin oli siis luonnollista saada flunssa. Krääh! Ihan nuijista nuijinta. Hyvin alkaneet treenitkin ovat nyt sitten tauolla ainakin huomisen. Torstaina olisi Bodypump-jatkokoulutus, jonne minun on pakko mennä, kun en ole käynyt aikoihin. Muutenkin on haastatteluja, infoja ja monenlaista kivaa työpuuhastelua. Ensi viikolla istunkin sitten tiiviisti Kaapelitehtaalla kirjoittamassa nenä kiinni ruudussa. Niin ja tietenkin urheilemassa.

Hieman pelkäsin, millaista Otaniemessä olisi alkaa ohjata, mutta nyt kolmen tunnin kokemuksella voin sanoa viihtyväni siellä. Vanha, lähes eläköitynyt ohjaaja kun ei jaksa enää mitään mullistavia muutoksia, heh. Tomahawkin sisäpyöräilypyörät ovat muuten oikein kelpo vehkeet, kun vain löytää itselleen sopivat säädöt. Eli tulkaapas sinne!

Ensi viikolla onkin sitten jännitystä ilmassa, kun Piksu, ikää lähes 9 kk, menee ensimmäistä kertaa hoitoon famulle. Kyse on vain muutamasta tunnista, mutta silti. Me aiomme lähteä…tattadaa…elokuviin, ensimmäistä kertaa noin 10 kuukauteen. Voi kuinka sitä olen odottanutkaan, jee, jee, jee! Pätkä on ranskalainen lastensuojeluyksiköstä kertova Poliss.

Suosikkimieheni Eckhart Tolle kirjoitti muuten Facebook-sivuillaan vallan näppärästi. “Freedom is what you do with what’s been done to you. How you respond to what happens, is more important than what happens.

True dat. 

 

 

 

Elämä on nyt

Posted on by

Piksu on nyt viikon verran heräillyt öisin 1-2 tunnin välein ja päivälläkin meillä asustaa pieni herhiläinen. Toinen yläkulmahammas on puhjennut, mutta toisen kulma vielä ikenessä. Voin vain kuvitella, millaista tuskaa tällainen saattaa pienelle aiheuttaa. Eilen koettiin silti jälleen edistysaskel. Pinnasängyssään leikkimässä istunut Piksu kohosi yhtäkkiä kymmeniä senttejä ylöspäin. Hän oli tarrannut pinnoihin ja hivutti itsensä ensimmäistä kertaa seisomaan.

Joka ilta kun menemme nukkumaan, toivon, että tämä on se yö, kun todella nukumme. Itse toimin kahvin, itse puristetun sitruunamehun ja vitamiinien voimin. Silti nuhainen olo meinaa pukata päälle, toivottavasti menee ohi ilman kummempia sairastumisia. On vaikea nähdä hyvää tässä hetkessä, kun nuokkuu sängyn laidalla ruokkimassa pikku tyyppiä, jolla ei siis niin varmasti ole nälkä, mutta ilman kyseistä toimenpidettä hän herättäisi koko kämpän karjumisellaan.

Eilen aloitin Eckhart Tollen kirjan Läsnäolon voima. Liekö johtui väsymyksestä vai mistä, mutta alku oli pettymys: Tunsin itseni typeräksi enkä tuntunut ymmärtävän lausettakaan. Sitkeästi kuitenkin jatkoin lukemista ja nyt sivulle 96 päästyäni voin todeta kirjan olevan loistava.

Tolle on esimerkiksi sitä mieltä, että suuri osa ihmisten kärsimyksestä on tarpeetonta, ja he aiheuttavat sitä itse itselleen, sillä antavat mielen (ja sitä kautta menneisyyden) hallita itseään. Hän kirjoittaa paljon ajan harhasta, psykologisesta ajasta ja siitä irti päästämisestä.

Onhan totta, että mitään ei ole ikinä tapahtunut menneisyydessä, vaan tuolloin vallinneessa läsnä olevassa hetkessä. Mitään ei myöskään tapahdu tulevaisuudessa, vaan sekin tulee tapahtumaan läsnä olevassa hetkessä. Hän kehottaa luopumaan elämäntilanteen jatkuvasta murehtimisesta ja ajattelemaan elämää, sillä elämäntilanne tapahtuu ajassa ja elämä on nyt. Hän kehottaa miettimään, onko sinulla juuri nyt ongelmia. Siis nyt, ei kymmenen minuutin päästä tai huomenna.

Aivan, sitä minäkin. Minulla ei ainakaan ole.

Olemisen ilosta Tolle toteaa, että jos siitä mitä tekee eli siis omasta työstä puuttuu ilo, keveys ja mielihyvä, aina ei tarvitse vaihtaa työtä, vaan keskittyä siihen, miten sen tekee. Hän kehottaa kiinnittämään huomiota enemmän itse tekemiseen kuin lopputulokseen. Ihan sama, onko kyse tiskaamisesta, työn teosta, juoksemisesta. Kun keskittyy tekemiseen, on läsnä. Tämä on kuin oravanpyörä, ihminen ei keskity mihinkään, odottaa vain palkintoa ja elämä valuu ohitse.

Älä huolehdi tekojesi hedelmistä. Keskity tekemiseen. Hedelmät tulevat aikanaan.

Tolle kehottaa myös luopumaan kielteisyydestä. Kuulostaa helpolta, mutta jokainen tietää, miten vaikeaa sellainen on. Hän käyttää vertauskuvana kuumaa hiiltä ja kysyy, miten heität kuuman hiilen pois kädestäsi?

Sietämättömiä tilanteita varten hän antaa kolme vaihtoehtoa 1) tilanteesta vetäytymisen 2) tilanteen muuttamisen 3) tilanteen hyväksymisen.

Jokainen meistä tietää tilanteen, että on olo, että pitäisi tehdä jotain juuri nyt, mutta sen tekemistä lykkää mahdollisimman pitkälle. Silti se vaivaa päätä koko ajan. Eilen esimerkiksi mietin, että pitäisi siivota ja pestä pyykkiä. Sen sijaan, että olisin tehnyt niin, kävimme kävelyllä, söin suklaata ja lettuja ja luin kirjaa. Morkkis!!! Kirjassaan Tolle kehottaa, että sen sijaan, että potisi huonoa omatuntoa, tulisi joko tehdä asiat nyt heti tai sitten vain nauttia olosta ja laiskotella täydellä antaumuksella. No, minäkin sitten olin tasan niin laiska kuin olin. Oikeasti, kuka muu otti paineita siitä, että en siivonut eilen. Aivan, ei kukaan, siis itseni lisäksi.

Tolle kirjoittaa myös ikuisista odottajista. Suuren luokan odottaja odottaa aina lomaa, lasten kasvamista, merkittävää ihmissuhdetta, menestystä. Ei ole harvinaista, että ihminen viettää koko elämänsä odottaen elämän alkamista! Hänen mukaansa odottaminen merkitsee sitä, että ihminen haluaa tulevaisuutta, ei tätä hetkeä. Ihminen haluaa sitä, mitä ei ole saanut, ei sitä, mitä on saanut. Tolle vielä toteaa, ettei ole huono asia, jos pyrkii parantamaan elämäntilannettaan, asettaa tavoitteita ja toteuttaa niitä. Ongelma on siinä, että nämä tahtovat mennä elämän kokemisen tilalle.

Ihanan monimutkaista, mutta ah, niin totta ja järkevää! Kirja on herättänyt itselläni paljon ajatuksia.

Nyt aamupalaa! Puolison valmistama brunssi odottaa nälkäistä itsensä etsijää, heh.

Syksy on uuden alku! Ja myös hyvä hetki pohtia omaa elämäänsä.

Rakkauden sillalla

Posted on by

Tänä aamuna tein sen, mitä olen pelännyt: Laitoin herätyskellon kiinni ja jatkoin uniani. Näin unta, että voitin puolisoni 800 metrin uintikilpailussa. Inhoan uimista! Piksu kukkui yöllä taas monta kertaa, joten ei ihme, että klo 8 herätys tuntui haastavalta. Klo 8.22 kuitenkin säpsähdin unestani ja ehdin kuin ehdinkin kymmeneksi sijaistamaan intervalli-sisäpyöräilyä. Ihmeen hyvin jaksoin polkea pelkän aamukahvin voimalla. Kaikki eivät olleet olleet Flowssa, sillä porukkaa oli ihan kiitettävästi. Hyvä me reippaat!

Tunnin jälkeen tahdoin käydä Katajanokalla. Ensin kävelimme hieman vanhoilla kotikulmilla. Turisteja riitti Tuomiokirkon ympärillä.

Yksi suosikeistani.

Sen siitä saa kun muuttaa Espooseen, ei tiedä enää mistään mitään. Eilen nimittäin satuin lukemaan Fit-lehden muuttujan Tytin blogista Rakkauden sillasta, ja pakkohan sinne oli päästä.

Ooooh, miten romanttista! Toiset olivat kaiverruttaneet nimensä lukkoihin kauniisti. Minä kiitän Yliopistoliikuntaa lukosta (palautan sen kyllä, mutta en samaa), heh.

Miten ihanan romanttinen ajatus, tuollaisiahan on Euroopan metropoleissa, miksei sitten meillä. Lukkoja tosin ei vielä ollut kovin montaa kymmentä, vaikka silta on ollut virallisesti käytössä jo toukokuusta lähtien. Laitoimme omamme ja hetken pohdittuamme mitä teemme avaimelle viskasimme sen mereen.

Löytyihän se juuri oikea..ja myös hyvä paikka lukolle!

Tyytyväinen turisti naapurikaupungista.

Piksu pitäisi saada nukkumaan taas täysiä unia. Olen harkinnut unikoulua, mutta minulla ei taida olla sydäntä huudattaa pientä. Pian kuitenkin työt taas käynnistyvät täysillä, joten yhtenäinen uni tulisi tarpeeseen. Asioilla on taipumusta kuitenkin järjestyä.

Nyt aion vain lukea sikäli mikäli kun saan lukurauhaa. Sain eilen käsiini muun muassa Eckhart Tollen teoksen Läsnäolon voima, joka jostain syystä minulla on vielä lukematta. Kätevää jakaa innostus samantyyppiseen kirjallisuuteen lähisukulaisen kanssa, voimme aina vierailla toistemme kirjahyllyillä!

Lisäksi lainasin kasan Wayne W. Dyereita sekä Åsa Linderborgin koskettavan omakohtaisen kirjan Minua ei omista kukaan, jonka olen lukenut muutama vuosi sitten, mutta tahdon lukea sen uudelleen. Harva kirja on sellainen, että siihen tulee palattua.

P.s. Sain tänään palautepostia ihan sähköpostiini asti. Se teki minut hyvin, hyvin iloiseksi. Mukavaa, että vain kirjoitellessaan omaksi ilokseen voi antaa ihmisille ajatusten aiheita ja jopa vertaistukea.