Tag Archives: anteeksianto

Pim, päästin irti!

Posted on by

Ah, olisikin se noin yksinkertaista!

Perjantaina sain osallistua luennolle, jonka teemana oli muun muassa rakkaus, irti päästäminen ja anteeksianto. Näitä samoja teemoja tosin olen pyöritellyt tässä jo pidemmän aikaa ja näin se menee, että ne itselle ajankohtaiset asiat tupsahtelevat eteen milloin mistäkin. Uskon siihen, että kun on valmis ottamaan vastaan, myös saa. Vetovoiman lakikin toimii: sitä saa, mitä tilaa (=ajattelee). Kaikelle on hetkensä.

Viime aikoina tämä on muuten toiminut erittäin hyvin myös ihmisten kanssa. He joita olen ajatellut riippumatta siitä, olenko toivonut heidän tapaamistaan tai en, he ovat ilmestyneet eteeni milloin missäkin, jopa kummallisissa tilanteissa. Myös eräs ystäväni on ollut paljon ajatuksissani ja putkahtanut päähäni eri tilanteissa. Eilen sitten samainen ihminen laittoikin minulle viestin, että olen ollut paljon hänen mielessään, ja ehkä “viesti” on tullut perille. Aikamoista!

Perjantain luennon jälkeen jotenkin aloin hieman ymmärtää sitä, mitä se tarkoittaa kun sanotaan, että kaikki on jo meissä. Ilmeisesti nyt jonkin sortin viimeinen oivallus ja asian loksahtaminen ymmärryksen tasolle tapahtui. Meitä kehoitettiin miettimään jotain asiaa, josta haluaa irti, eroon tai jättää sen taakseen. Hommahan ainakin itselläni menee niin, että niin kauan kun ajattelen, että minun pitäisi tehdä jotain jollekin asialle (esimerkkinä vaikkapa syyllisyyden tai riittämättömyyden tunne, jotka kalvavat minua toisinaan), kuten unohtaa se, se ei todellakaan unohdu. Asia vaivaa minua ehkäpä päivittäin, mutta eroon siitä en pääse, koska aina vain ajattelen sitä ja pyörittelen päässäni. Meitä kehotettiinkin sitten miettimään asiaa uudesta näkökulmasta ja pohtimaan itse asian (tai tapahtuman, ihmisen tai ajanjakson) sijaan sitä, millainen olen, kun olen päästänyt asiasta irti, päässyt eroon siitä, jättänyt sen taakseni.

Itse tulin siihen tulokseen, että silloin olen totta kai rauhallisempi, iloisempi, onnellisempi, energisempi, minulla on henkisesti kevyempi olo kuin myös enemmän mielenrauhaa. Saimmekin sitten hienon ja yksinkertaisen reseptin toimia: tulisi keskittyä juuri edellä mainittuihin fiiliksiin. Eli minun tulisi tehdä kaikkea sitä, joka tekee minusta rauhallisemman, iloisemman, onnellisemman, energisemmän, olostani henkisesti kevyemmän ja antaa minulle enemmän mielenrauhaa. Eli mieltäni vaivaavan homman sijaan keskitynkin välineisiin ja keinoihin, jotka nostavat fiiliksiäni. Ja kun alan sallia itselleni enemmän hyvää, sen seurauksena mieltäni vaivannut asia unohtuu ja jää taakse.

Emme siis tarvitse mitään taikakeinoja, vaan kaikki mahdollisuudet ovat jo meissä ainakin jollain tasolla, ja oman hyvän mielen lisäämisen voi aloittaa tältä istumalta. Monet onnellisuutta tai hyvää mieltä lisäävät asiat kun ainakin itselläni ovat helposti tavoitettavissa: rakkaiden seura, riittävä uni, treenaaminen, kirjojen lukeminen, metsässä samoilu ja tätä rataa.

Onpas tämä välillä vaikeaa! Moni asia olisi niin paljon helpompi, jos sitä ei järjellä pyörittelisi, vaan antaisi sydämen ratkaista. Mutta kun sekin on toisinaan niin hankalaa!

Tämä on kyllä ollut oikea oivallusten alkutalvi, saa nähdä, minne tässä vielä joutuukaan. Pohjatyötähän olen tehnyt jo usemman vuoden, mutta uskon siihen, että kaikella on oikea aikansa. Niin asioiden, ihmisten kuin tapahtumienkin suhteen.

Ja kaikki, mitä tapahtuu, sillä kaikella on jokin tarkoitus. Usein sitä ei siinä hetkessä huomaa, mutta myöhemmin, sitten kun on oikea aika. Tuli mieleeni se, kun joskus mietin elämäni ikävimpiä tapahtumia, sellaisia, joista sillä hetkellä luulee, ettei niistä voi ikinä selvitä ja luulee hiipuvansa siihen paikkaan. Kun antaa ajan kulua, huomaa, että myös sellaiset asiat ovat tuoneet jotain hyvää mukanaan, toiset enemmän ja toiset vähemmän, mutta hyvää kuitenkin. Eikö!

Hienoa sunnuntaita, paljon valoa ja rakkautta.

Eilen lumikenkäilin ja potkukelkkailin metsässä. Ihanan rauhoittavaa. Sielu lepäsi. Menen useamminkin.

 

Tunteista ja anteeksiannosta

Posted on by

Edellinen postaukseni ihmissuhteista nostatti keskustelua, kiitos kommenteista. Muutama kertoi hankalasta tilanteestaan jonkun itseä epäoikeudenmukaisesti kohtelevan ihmisen kanssa. Meitä kun mahtuu tänne monenlaisia. Osa ei ehkä edes ymmärrä loukkaavaa käytöstään. Toinen taas ymmärtää, mutta ei osaa toimia toisin. Kolmas ei edes ehkä halua toimia muuten kuin totuttuun tapaansa.

Yhä tahdon painottaa sitä, että blogissani kirjoitan vain ajatuksista, joita itselläni herää eri asioihin liittyen. Kirjoitan asioista, joita itse kohtaan elämässäni. En kirjoita siksi, että neuvoisin ketään toimimaan tietyllä tapaa, vaan tahdon jakaa kokemuksiani ja kertoa minun mielikuvistani, ehkä samalla oivalluksia herättäen.

Jos toinen ihminen käyttäytyy v-mäisesti, oli tilanne mikä tahansa, pyrin itse ajattelemaan niin, että kyseisellä ihmisellä on varmasti todella paha olla itsensä kanssa. Huomaan sen itsestänikin. Jos esimerkiksi rähjään kotona, se johtuu lähes aina jostain omasta, negatiivisia fiiliksiä itsessäni aiheuttavasta jutusta. Deadlinet lähestyvät, hommat eivät suju kuten minä olen toivonut, olen nukkunut huonosti, olen väsynyt, olen stressaantunut. Nykyään sentään onneksi tiedostan sen, että rähjääminen johtuu siitä, että minua itseäni stressaa jokin asia. Joskus pystyn lopettamaan sen samantien, joskus se taas vaatii itseltäni selvää tilanteesta poistumista. Kun ottaa pienen aikalisän, tilanne ja myös sen mukana tuoma oma käytös alkavat usein näyttää naurettavalta.

Sain eilen käsiini Kimmo Takasen kirjan Tunne lukkosi (Wsoy 2011), joka vaikuttaa mainiolta opukselta. Terapeutti ja kouluttaja Takanen kirjoittaa esimerkiksi vihasta, että vihan tunteen taustalla on oma haavoittuvuutemme. Jos kaikki tarpeemme tyydyttyisivät, meillä ei olisi mitään syytä olla vihaisia. Jos emme kuitenkaan tiedosta tunteitamme, emme voi tiedostaa myöskään tarpeitamme. 

Daa. Kaiken alkuna onkin jälleen miettiä, mitä kirjoitin edellisessä postauksessanikin. Jotta ensinnäkin tiedämme, mitä haluamme, meidän tulee pysähtyä miettimään, miltä meistä tuntuu. Mitä jokin tunne tahtoo meille kertoa?

Itse olen vasta alkanut selailla Takasen kirjaa, jossa puhutaan paljon lapsuudesta, vanhemmuudesta ja parisuhteista. Kirjassa on myös erilaisia tehtäviä, joita voi tehdä päästäkseen eroon omista huonoista käyttäytymismalleistaan ja tunnelukoistaan. Lisää kirjaan pohjautuvasta teemasta voi lukea täältä.

Itse en allekirjoita kyllä sitä, että kaikki negatiiviset asiat tai luonteenpiirteet johtuisivat lapsuudesta tai nuoruudesta. Kyllähän ihmiset jatkuvasti imevät vaikutteita esimerkiksi parisuhteistaan, ystävyyssuhteistaan tai missä tahansa liikkuvatkin.

Vielä haluan poiketa siihen, kun eräs kommentoijista kertoi, että häntä ärsyttää tuttu ihminen, jonka kanssa joutuu olemaan tekemisissä. Ihminen aiheuttaa hänelle kiukun, katkeruuden ja ärsyyntymisen tunteita.

Ah, kuulosta niin tutulta, ikävä kyllä. Tunnistan itsenikin törmäävän yllä mainittuihin tunnetiloihin aina toisinaan, tiettyjen ihmisten kanssa. Usein nämä ihmiset ovat tuttuja, ja olen yrittänyt miettiä pääni puhki, mikä heissä ärsyttää. En usko, että tunne johtuu kateudesta, kuten ehkä joskus nuorempana, sillä koen nykyään useimmiten eläväni itselleni täydellisen sopivaa elämää. Tällaisten tutumpien ihmisten kanssa peiliajattelu on vaikeampi toteuttaa. Syy kuitenkin lienee joku enemmänkin itsessä ärsyttävä asia kuin siinä toisessa.

Itseäni on ihmissuhteissa ja niiden ongelmissa auttanut suuresti kaksi asiaa. Tilanteen hyväksyminen ja anteeksi antaminen (jos toinen on “oikeasti” tehnyt väärin). Olen ollut tilanteessa, jossa olen kuvitellut, että en ikinä voisi antaa anteeksi. Lopulta ymmärsin, että minun oli pakko antaa anteeksi, ei sen toisen, vaan itseni takia. Se ei ollut helppoa eikä tapahtunut niin, että olisin vain päättänyt antaa anteeksi. Työstin asiaa pitkään ja lopulta vain tunsin, että olen valmis. Anteeksiannosta kertominen sille toiselle henkilölle oli kuin piste iin päälle. Sen jälkeen olen ollut täysin rauhassa asian kanssa. Aina kertominen ei ole mahdollista, mutta itse koin sen myönteisenä.

Ajattelen niin, että anteeksiannolla on iso rooli eheytymisessä (ja aijettäsentään inhoan tuota sanaa eheytyä, melkein yhtä ihon kananlihalle nostattava kuin sana voimaannuttava!) Jos ajattelee, että ei voi antaa toiselle anteeksi, aivot ovat sisäistäneet kyseisen kaavan. Mutta kuka siinä häviää: itse rypee huonossa olossa ja kostaa tällä tavoin itselleen loukkaajan sijaan.

Ja se on hyvä muistaa, että vaikka toinen ei osoittaisi katumuksen merkkejä, hänelle voi silti antaa anteeksi. Vain siten voi antaa hänen olla ja edetä itse omassa elämässä.

Ja näin! Ensi kerralla sitten jotain kevyempää. Valoa tiistaihin!

Empiirinen tutkimustieto: toimii.

 

 

 

Muutoksesta ja fiiliksistä!

Posted on by

Muutama päivä sitten lueskelin erästä yli vuosi sitten kirjoittamaani tekstiä, jossa käymäni uniryhmän muodossa ruodin näkemääni unta ja mietin ryhmäläisten avustuksella sen merkityksiä. Tuntui hassulta, että en tunnistanut itseäni tekstistä lainkaan. Toki muistin jutun kirjoittaneeni, mutta artikkelissa käsittelemäni tunteet tuntuivat täysin vierailta. Tulin iloiseksi. Tekstiä lueskellessani nimittäin tajusin todella, että olen huomaamattani ja lopullisesti antanut anteeksi eikä minulla ole lainkaan enää minkäänlaisia vihan, kaunan, katkeruuden tai surun tunteita ei itseäni eikä ketään muutakaan kohtaan. Se oli erittäin puhdistava ja harmoninen kokemus! On hienoa tajuta, että on osannut jättää taakseen asioita, jotka eivät kuulu nykyisyyteen tai tulevaisuuteen. Kirjoitin muuten anteeksiannosta joskus täällä. Postauksessa käsittelen asiaa siitä näkökulmasta, että anteeksiannon kohteena olisi ihminen. Nyt ajattelen, että kohde voi olla jokin tapahtunut asiakin.

Mutta näin sitä ihminen muuttuu ja kasvaa ilman, että edes huomaa asiaa. Enkä nyt puhu fyysisestä itsestäni, jonka laitan pian bodycombatilla teräskuntoon.

Sitä paitsi aina murheet tai ongelmat eivät välttämättä tarkoita huonoa. Ne voivat oikeasti aktivoida voimavarojamme ja saattaa meitä sellaisiin muutoksiin, saavutuksiin, unelmiin ja tavoitteisiin, joita emme olisi ikinä toteuttaneet ilman sitä tapahtumaa, joka pakotti meidät liikkeelle. Tosin jos joku olisi tullut minulle vuosia sitten sanomaan, että suurin osa tuskasta on itse rakentamaa ja omaa keksintöä, olisin ehkä tintannut häntä turpaan. Nyt vuosien jälkeen voin sanoa, että edellä oleva tuntuu minusta todelta. Heh.

Toinen asia, jota olen viime aikoina paljon pyöritellyt päässäni on se, kuinka vaikeaa on antaa toisen olla sellainen kuin hän on. Kyse voi olla ystävästä, sukulaisesta, puolisosta, työkaverista, kenestä tahansa. Kuinka paljon energiaa voimmekaan hukata yritykseen muuttaa toista ihmistä, vaikka jo sydämessämme tiedämme, ettei se tule onnistumaan. Pyrinkin tästä eteenpäin antamaan ihmisten vain olla. Se lienee toimivin ratkaisu, sillä se, mitä väkisin yrittää pakottaa, lipuu vain kauemmaksi. Toivottavasti muistan tämän hienon ohjeen vielä huomenna!

Ongelmana ei suinkaan aina edes ole se ympäristö, ihmiset ja sen tosiasialliset tapahtumat, vaan se, miten me asiat ymmärrämme, mitä niistä ajattelemme ja mitä tunteita ne meissä herättävät.

Kohtaamme aina ihmisiä, jotka yksinkertaisesti vain ottavat meitä kupoliin. Jos jokaisen antaisi vaikuttaa omiin fiilareihin, sitä saisi olla koko ajan ihan persiiseen ammuttuna karhuna. Tänäänkin joku vanha fabu ajoi edessäni vauhtia 30 km/h, vaikka rajoitus oli 60 km/h. Voitte kuvitella, että minä se olin aivan hiilenä. Siis todella turhautunut. Mietin heti, että no oooohhoh, onpa vattumainen tyyppi, kun tulee hidastelemaan minun eteeni. Sitten päätin alkaa miettiä, että tuskin papparainen tahallaan ajaa etanavauhtia juuri minun edessäni, siihen on varmasti jokin syy (ehkä pelko tai epävarmuus) ja sen jälkeen pystyinkin köröttelemään hänen perässään lähettämällä hänelle mielessäni hyvää energiaa. Tosin Länsiväylälle päästyämme karautin kyllä hänen ohitsensa niin, että autoni perävalot olivat pian muisto vain hänen silmissään.

Sen sijaan, että mietin sedän olleen vattumainen ja että olisin tehnyt turhia ohituksia, aloin miettiä mitä hän tekee ja miltä se minusta tuntuu. Mitä vähemmän tuomitsemme toisia ja heidän tekojaan, sitä vähemmän tunteemme ohjailevat meitä. Toimii, funkar!

Silti on pakko vähän ihmetellä, että miksi tämä muistikirjaani kirjoittama lause on välillä niiiiiin vaikeaa toteuttaa:

Hyväksyn ihmiset, tilanteet, olosuhteet ja tapahtumat sellaisina kuin ne nyt ovat.

Entäs sitten tämä:

Näe jokainen tapahtuma mahdollisuutena kasvaa vahvemmaksi ja viisaammaksi.

Koska en tiedä vastausta, jatkan siis harjoittelemista. Valoa alkavaan viikkoon!

Heti kun mutsi saa sen lonkkarin sen 25-vuotislahjaks, niin me laitetaan pillimehut pussiin ja lähetään yhes skedee ja rullaa. Vai hetkinen, täyttiks se sittenkin 45? Aika hienoa, että se tolleen keski-iäs uskaltaa nolata itsensä longboardin päällä, respect! Toivottavasti ei mee kesä kipsis!

 

Logoterapeuttisia terveisiä

Posted on by

Onpas ollut haipakka viikko, huh sentään. Voin sanoa, että olen antanut paljon, jos nyt en aivan kaikkeani. Fiilis on kyllä loistava. Olen myös ehtinyt urheilemaan, ohjauksia tuleekin tällä viikolla seitsemän tuntia.

Eilisen tehokkaan työpäivän jälkeen vietin Illan Helsingin Aikuisopiston kolmituntisella Tutustu logoterapiaan -kurssilla, jonka veti logoterapeutti, kirjailija ja toimittaja Elina Tanskanen. Olin jo aikaisemmin tahtonut tutustua logoterapiaan, ja nyt tarjoutui tilaisuus sopivaan 16 euron hintaan. Elinaa kuunteli kyllä todella mielellään, hän on osaava luennoitsija. Yllätyin kuitenkin hieman siitä, ettei logoterapia varsinaisesti tarjonnut minulle mitään uusia ajatuksia. Olen tainnut lukea kaikki mahdolliset elämäntaitokirjat riittävän huolella, jotka olen käsiini saanut! Toisaalta en oikein itsekään tiedä, mitä tutustumisillalta odotin. Jos olisin mennyt kurssille kolme tai neljä vuotta sitten, tilanne olisi ollut itseni kohdalla täysin toinen, tilaisuus olisi selkeyttänyt minulle hyvin montaa asiaa esimerkiksi tunteista ja anteeksiannosta.

Logoterapian tavoitteita on saada ihminen tiedostamaan elämänsä ainutlaatuinen tarkoitus. Siinä ajatellaan, että onni syntyy tarkoituksellisen elämän sivutuotteena. Yksi sen motoista on, että ihminen voi logoterapian avulla saada onnellisen menneisyyden ja tarkoituksellisen tulevaisuuden. Logoterapiakäsityksen(kin) mukaan ihminen on psyykkinen, sosiaalinen, fyysinen ja henkinen olento.

Logoterapia keskittyy vahvasti tulevaisuuteen. Elina heittikin ilmaan hyvän mietelmän: Kaiva maata siitä, missä seisot. Olen niin samaa mieltä. Vanhoihin kriiseihin ei kannata enää palata, sitten kun ne on käsitellyt. Meillä kaikilla on varmasti elämämme aikana tapahtuneista asioista myös ikäviä muistoja. Kyllä, ne ovat tapahtuneet, mutta on hyvä muistaa, ettei silloinen tilanne ja nykyinen tilanne ole samoja.

Mielestäni myös logoterapian ajatus ihmisessä olevan vahvan, ehjän ja terveen vahvistamisesta sopii omiin ajatuksiini. Eli kiinnitä huomio itsessäsi oleviin hyviin puoliin, niin ne voimistuvat. Samalla kun ne voimistuvat, huonot puolet alkavat hiipua.

Anteeksiannosta vielä sen verran, että Elina totesi vihan olevan kuin ensimmäisen asteen myrkkyä. Anteeksianto onkin äärimmäisen elvyttävä prosessi, postasin siitä joitain kuukausia sitten. Ja parasta siinä on se, ettei toisen tarvitse edes pyytää anteeksi. Voit silti antaa anteeksi, ja se mitä anteeksiannolla kohennat, on oman elämäsi laatu. Se, mikä eilen tarttui korvaani oli lause toiselle aiheutettu paha on suurempi taakka kuin koettu paha. Aina ei ehkä kykene anteeksiantoon, mutta itse liputan täysin sen puolesta. Kun itse kykenin antamaan anteeksi, aloin oikeasti uudestaan elää. Siihen asti olin pilannut vain omaa elämääni voimalla huonosti ja olemalla katkera.

Logoterapiassa sanotaan, että kärsimys ei jalosta, vaan se pitää poistaa elämästä heti kun mahdollista. Vaikeudet tulisi nähdä lahjoina. Taas bingo! Itse näen nykyään vaikeudet ja vaikeat ihmiset opettajina. Sitä ei vain aina sillä hetkellä hiffaa, vaan usein jonkin asian opettavaisuus näkyy vasta sitten, kun se ei aiheuta enää tunnekuohuja.

Jokainen voi valita oman tunteensa ja suhtautumistapansa asioihin. Kaikki on tarkoituksellista, mennyt ja tuleva. Mutta elämä on tässä ja nyt.

Niin moni ihminen hukkaa elämäänsä voimalla huonosti ja olemalla negatiivinen. Ei elämän kuulukaan olla aina helppoa tai onnellista, mutta elämänlaatua kohentaa se, että edes yrittää löytää arjesta hyvää. Onnellisuus ei ole sitä, että olisi vapaa kielteisistä tunteista, epäonnesta tai hetkittäisestä kurjuudesta.

Muistelen, että Tommy Hellsten on sanonut näin:

Elämässä kuuluu ryvettyä. Siinä kuuluu särkyä, eksyä ja olla ymmällä.

Sellaista se on, elämä.

P.s. Hitsi vie, jos en hakisi nyt opiskelemaan, saattaisin harkita logoterapeutin tai logoterapiaohjaajan koulutusta. Lisätietoja täältä.

Miltä susta tuntuu?

Posted on by

Olen viime aikoina haastatellut useampia pikku lasten vanhempia, ja tuntuu, että monilla erityisesti vauva-aika koettelee: Rahaa on vähän, vanhempien yhteistä aikaa on vähän, jos itse käy töissä, aikaa vauvan kanssa on vähän. Ja jos lapsi on tarhassa, aina tulee jokin asiantuntija, joka syyllistää siitä, ettei hoida lastaan itse kotona. Sitä voi tuntea olevansa jotenkin väärässä paikassa väärään aikaan. Tai sitten kun luppoaikaa on, sitä on niin väsynyt, ettei kykene mihinkään ylimääräiseen, mutta pyykit, tiskit, siivoaminen ja ruoanlaitto eivät hoidu itsestään. Ja on pakko pyykätä, siivota, tiskata, sillä sekaisessa kämpässä oleminen stressaa entisestään. Ymmärrän isien ja äitien huolta, sillä toisinaan pystyn itse samaistumaan tuollaiseen tilanteeseen. En pidä sanasta ruuhkavuodet, mutta sitä nämä taitavat olla.

Erityisesti huonosti nukkuneena tilanne voi tuntua katastrofaalisen kammottavalta. Eräs tässä totesi, että “Sateessa vaunujen lykkiminen valvotun yön jälkeen sai olon tuntumaan siltä kuin arki olisi maanpäällistä harmaata helvettiä.”

Kommentti tuli niin sydämestä, ihmiseltä, jonka tiedän rakastavan lastaan yli kaiken. Ja tyypiltä, joka on positiivinen ja elämäniloinen lähes 24/7. Joskus vain tuntuu tuolta, sitä ei ainakaan kannata hävetä. Omat huolenaiheet, murheet ja ongelmat ovat ihan yhtä tärkeitä kuin nälänhätä tai pankkikriisi. Vaikka yritinkin lohduttaa häntä, hihittelimme sitten yhdessä tuolle lausahdukselle. Vaikutti siltä, että ystäväni koki olonsa helpottuneeksi, kun oli saanut jakaa asiansa kanssani.

Rehellisyys ja välittömyys tekevät sinut haavoittuvaksi. Ole rehellinen siitä huolimatta. 

Onneksi lapset antavat myös hyvin paljon. Ja arki tai siis elämä ylipäänsä on joskus harmaata maanpäällistä helvettiä, oli sitten lapsia tai ei. Välillä voi oikeasti tuntua siltä, että elämä on vastoinkäymisestä toiseen ajelehtimista. Silti ei auta, pakko on jaksaa. On mielestäni aivan normaalia, että silloin kun on rämpinyt läpi suuresta määrästä vastoinkäymisiä, voi alkaa usko loppua, että helpottaako tämä ikinä.

Kyllä helpottaa. Empiiristä tutkimustietoa.

Vaikka annat maailmalle parhaasi, se voi lyödä sinua kasvoihin. Anna parhaasi siitä huolimatta. 

Se ei tee kenestäkään huonoa vanhempaa eikä ihmistä, jos jonain päivänä tuntuu siltä, että nyt ei suju. Se ei satuta ketään, jos ajattelee, että ei tämä ole sitä, mitä mä tilasin. Ei tällaista arkea minulle, tässäkö tää oli, elämä.

Paitsi puhua, melkeinpä tärkeämpää on mielestäni myös istua alas miettimään, miksi minusta tuntuu tältä ja miltä minusta nyt edes juuri nyt tuntuu. Itsekin aina vain harjoittelen noita omien fiilisten tuntemisia: Usein kun sorrun siihen, että epämukavassa tilanteessa säntään ensimmäisenä soittamaan jollekin ystävälleni ja vuodattamaan hänelle kaiken, ennen kuin olen edes ehtinyt hengähtää ja tunnustella fiiliksiäni. Hätäisenä tulee myös tehtyä vääriä johtopäätöksiä, jolloin koko tilanne voi saada isommat mittasuhteet kuin silloin, kun olisi hetkeksi tarttunut tunteeseen ja hengitellyt.

Tärkeää on myös antaa anteeksi. Antaa anteeksi itselle, ja antaa anteeksi toiselle.

Ja kaikesta huolimatta sanoa kiitos kaikelle menneelle. Ja sanoa kyllä kaikelle tulevalle.

Kunnollinen aamukahvi saa maailman näyttämään paremmalta paikalta valvotun yön jälkeen.

 

Joka pilvessä on hopeareunus?

Posted on by

Piksulla pukkasi viiden hammas esiin ikenestä eilisen 8 kk -päivän kunniaksi. Iltaa kohti ilon kiljahtelut muuttuivat tuskaiseksi kirkunaksi ja unta oli vaikea saada. Hammas oli tullut esiin ilmeisesti illan aikana, sillä yö sujui kuitenkin hyvin. Tällä kertaa ymmärsin heti, että hänen armonsa huonotuulisuus johtui hampaiden teosta. Pienen vauvan kiukkua on paljon helpompi kestää, kun tietää syyn, miksi.

Epätietoisuus tekee ihmisestä avuttoman, hermostuneen ja ärtyneenkin. Ihan missä asiassa tahansa.

Äsken kirjoitin, että en usko sattumiin ja uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Aikaisemmin olen sanonut myös, että yritän nähdä hyvää tapahtuneissa asioissa. Jos sattuu jotain ihan hirvittävää, se voi olla vaikeaa. Kuitenkin kauhea, murheellinen ja surullinen asia voi johtaa ehkä sittenkin myös johonkin hyvään. Ihmisten arvot voivat muuttua. He saattavat alkaa pitää parempaa huolta itsestään ja toisistaan. He alkavat ehkä välittää lähellä olevista ihmisistä, niin tutuista kuin tuntemattomistakin. He rohkenevat tarjota apuaan kun näkevät hätää. He ehkä ymmärtävät alkaa elää tässä ja nyt.

Kun itselläni oli vaikea vaihe elämässäni vuosia sitten, en pystynyt näkemään siinä mitään positiivista. Mieluummin ryvin huonoissa fiilareissa ja otin niistä kaiken irti. Nyt jälkeenpäin näen aivan kirkkaasti, että toimin täysin väärin. Minun olisi pitänyt osata hyväksyä ja kohdata tilanne, ja sitten siirtyä eteenpäin. Silloin minulla vain ei valitettavasti ollut työkaluja sellaiseen. Jälkeenpäin tuntuu, että itse suorastaan ylläpidin onnetonta tilaani ottamalla siitä kaiken irti mässäilemällä asialla. Vaikka tilanne tuntui silloin kauhealta, se on johtanut moneen hyvään asiaan. Ja eniten olen kiitollinen siitä, että se sysäsi minut muutokseen, jonka tiellä olen yhä edelleen.

Olen varma, ettei ihminen tule pääsemään pienistä eikä isoistakaan vastoinkäymisistä milloinkaan täysin irti. Aina on joku ihminen, asia tai elämäntilanne, joka (voisi) aiheuttaa stressiä, surua tai huolta huolimatta ulkoisista, täydelliseltä näyttävistä puitteista. Mutta asia, jonka tässä mielestäni voi muuttaa, on oma suhtautuminen.

Ensin kannattaa lopettaa sen ajattelu, että sitten kun pääsen tästä tai saan sen asian, elämä on ihanaa ja kaikki on täydellistä. On tosi jännä, miten helposti mieli tahtoo elää tulevaisuudessa ja pitää sitä jotenkin arvokkaampana kun juuri tätä hetkeä, juuri tätä askelta. Miksihän? Toiseksi anteeksiannolla on iso rooli myös. Ja se, että asian pyrkii hyväksymään. Ja vaikka asian hyväksyykin, se ei tarkoita sitä, että ajattelisi sen olevan okei.

Toisinaan vastoinkäymisiä on enemmän. Toisinaan taas kaikki sujuu ihanasti ja helposti! Kun tuntuu siltä, että paskaa tulee joka tuutista eikä loppua näy, alkaa helposti myös kyseenalaistaa oman olemassa olonsa tarkoitusta ja ahdistuu siitä, mitä on tehnyt “väärin”. Kun vain sillä hetkellä muistaisi että helpommalla pääsee, kun antaisi kaiken mennä, osaisi antaa anteeksi, uskaltaisi luoda tilaa uudelle ja lähtisi iloisin mielin muutoksen mukaan. Takertumalla tapahtuneeseen tekee itselleen vain enemmän haittaa.

Itse menen nykyään mieluummin virran mukana, sen hyvän elämän virran. Vastustus ja negatiivisuus on sooooo last season.

Onneksi elämässä tapahtuu myös paljon ihania, upeita, jännittäviä ja positiivisia asioita. Kun asiat menevät putkeen, oi sitä iloa!

Nyt hiljenen hetkeksi ja lähden roikottamaan haaremifarkkujani Tukholmaan. Va härligt!!!

P.s. 14-vuotias tyttäreni oli sitä mieltä, että käytän liian lyhyitä hameita. Ostin siis haaremifarkut. Epäilen tosin, etteivät nekään kelpaa, heh.

Anteeksiannon voimasta

Posted on by

Ystävä- ja tuttavapiirissäni on tapahtunut kurjia sattumuksia viime aikoina. Sellaisia asioita, joista on vaikea päästä yli, ja asioita joista on todella vaikea päästä yli. Halauksia kaikille.

Itsekin olen ollut joskus aikaisemmin muutaman kerran tilanteessa, jolloin kuvittelin, etten voisi antaa anteeksi. Ikinä.

Olin väärässä. Aikaa se vie, mutta ainakin minun oli pakko tehdä niin. Siis vain itseni takia.

Viha ja katkeruuskin kuuluvat elämään, mutta loppujen lopuksi et niistä hyödy, siis pitemmän päälle. Mitä nopeammin pääset irti negatiivisista fiilareista, sitä paremmin alat voida. Vihainen voi olla ihmiselle tai asialle. Anteeksi voi antaa kummallekin.

Kirjoitin talvella anteeksiannosta Fit-lehteen. Tässä kiteytettynä juttuni pääpointit:

1 Anteeksiannolla on nykyään iso rooli eheytymisessä. Jos ajattelet, että et voi antaa toiselle anteeksi, aivosi ovat sisäistäneet kyseisen kaavan. Ryvet huonossa olossa, ja kostat tällä tavoin loukkaajan sijaan itsellesi.

2 Vaikka loukkaaja ei osoittaisi katumuksen merkkejä, anna hänelle silti anteeksi. Vain siten voit antaa hänen olla ja edetä itse elämässäsi.

3 Joskus loukattu ymmärtää loukkaajaa siksi, että hänellä on traumaattinen tausta. Loukattu ei kuitenkaan ole vastuussa häntä satuttaneen ihmisen henkisestä hyvinvoinnista. Anteeksiannon ei myöskään pidä tapahtua siksi, että koet sen velvollisuutena tai pakkona. Se saa tapahtua omista itsekkäistä syistäsi. Säännöstele sitä: Jos toinen aina rikkoo, pyytää ja myös saa anteeksi, tilanne tuskin tulee muuttumaan.

4  Älä siedä kaikkea. Rankemmissa loukkauksissa sanat eivät ratkaise, vaan muutos käytöksessä. Usein rikkoja ymmärtää virheensä kerrasta. Asia on voinut loukata kuitenkin niin paljon, että tekijän pyyteettömyyteen on vaikea uskoa. Jos toinen on vilpitön, anna anteeksi mahdollisimman pian. Muuten voit pitää toista henkisessä hirttosilmukassa, jota on helppo tahtomattaankin kiristää aina tilaisuuden tullen. Silloin kumpikaan osapuoli ei voi hyvin, ja molemmat katkeroituivat.

5 Vaikka anteeksianto helpottaisi syyllisen henkistä pahoinvointia, eniten hyödyt siitä itse. Olisi surullista huomata eläkeiässä, että vuosikymmenet kuluivat katkeruuden vallassa.

6 Joskus joku voi satuttaa todella syvästi. Päätät itse, annatko anteeksi. Jos anteeksianto tuntuu sillä hetkellä pakolta, odota hetki ja kypsyttele asiaa. Pakolla tehty ratkaisu ei johda hyvään.

7 Parhaimmillaan anteeksianto antaa uuden mahdollisuuden molemmille osapuolille ja lujittaa ihmissuhdetta. Loukattu vapauttaa rikkojan sijaan itsensä. Harmin aiheuttajalle se antaa mahdollisuuden pohtia käytöstänsä, korjata toimintaansa ja hakea ulkopuolista apua.

Ja miten se sitten tapahtuu:

1 Itselle: Hoe ruokakaupan kassajonossa tai bussipysäkillä lausetta ”annan itselleni anteeksi sen, että karjuin lapsilleni”. Psyykkeesi vastaanottaa viestin, ja saavutat rauhan. Se on mahdollista, kun tiedostat, miten ja mitä tahdot antaa anteeksi itsellesi.

2 Usein vaikeus antaa itselleen anteeksi liittyy perfektionismiin, suorittamiseen, häpeään tai syyllisyyteen. Miksi vaadit itseltäsi niin paljon? Voisitko hellittää jossain asiassa?

3 Oli vääryyksistä kulunut viikkoja tai vuosia, oman sisäisen anteeksianto-ohjelmansa voi käynnistää milloin vain. Kun alat todeta mielessäsi, että ”voinkin antaa anteeksi Pentille”, aivot lopulta omaksuvat uuden tiedon vanhan tilalle. Hoe lausetta esimerkiksi sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Joku huomaa muutoksen muutamassa viikossa, toisella se vie kuukausia, mutta lopulta suhde loukkaajaan alkaa muuttua. Vääryyksiä ei tarvitse unohtaa eikä hyväksyä, mutta ilman persiistä olevaa oloa (näin ei lukenut lehdessä, heh) voi elää.

4 Laita loukkaajan kuva jääkaapin oveen tai kalenterisi väliin. Vilkaise kuvaa päivittäin. Jonkin ajan kuluttua huomaat, että katsot kuvaa huvittuneena. Huomaat miettiväsi, että miten te edes satuitte tekemisiin keskenänne. Sitten revi kuva ja jatka elämääsi. Kun asia tai ihminen ei enää aiheuta tunnekuohua, olet selvinnyt.

Elämä ei aina suju kuin laulu, leikki tai tanssi. Älä anna periksi, nekin ajat vielä koittavat!

(Juttua varten haastattelin kirjailija, terapeutti ja kouluttaja Salme Blomsteria sekä kirjailija, perheterapeutti sekä kouluttaja Pekka Hämäläistä.)