Category Archives: Vauva-asiaa

Minne katosi rohkeus?

Posted on by

Ensi viikolla joudun pääsen työn merkeissä kuumailmapallon kyytiin. Olen stressannut retkestä jo tovin. Minua pelottaa nousta korkeuksiin.

Jos tilaisuus olisi tarjoutunut joitain vuosia sitten, olisin ollut aivan fiilareissani. Juhuu, joko lähdetään! Onpa mahtavaa nähdä maa ilmasta käsin!

Sitä paitsi 15 vuotta sitten olin aikeissa alkaa harrastaa laskuvarjohyppyä. Hullu minä! Vielä kolme vuotta sitten olin ilmoittautunut autokoulun prätkäkorttiopetukseen, mutta se jäi toteuttamatta, kun kiinnostus moottoripyöräilijöihin moottoripyöräilyyn vaihtui seurusteluhommiin.

Tällä hetkellä moottoripyöräkortin suorittaminen ja prätkän hankkiminen tuntuvat todella kaukaiselta ajatukselta. Vaikka omat ajotaidot olisivat kuinka hyvät, ikinä ei voi luottaa niihin muihin liikenteessä ajaviin täysin. Aina voi sattua jotain.

Tein johtopäätöksen: minusta on tullut nynny!

Tämä muutos itsessäni on tapahtunut sen jälkeen, kun tulin kolmannen kerran äidiksi. Taaperon syntymän jälkeen kaikki tasapaksu, normaali ja rutiininomainen on ollut just jees. Huomaan ajattelevani kaikesta vähän hurjapäisemmästä, että ei, eihän sellaista voi tehdä. Kun voi sattua jotain. Huonoina päivinä aiheutan itselleni harmaita hiuksia miettiessäni, mitä kaikkea, missä tahansa ja milloin vain voi sattua. En tiedä, miksi tällainen vaisto on noussut pintaan vasta kolmannen lapsen jälkeen. Taaperon kanssa toimin muutenkin hyvin eri lailla kuin siskojensa aikanaan. Pikku ruustinnamme on ollut 1,5 vuoden aikana vasta kerran yökylässäkin. En vain raaski olla ilman pientä räkänokkaa.

Minua ärsyttää pelätä ja murehtia. Tahdon olla yhtä rohkea kuin aina ennenkin.

Ymmärrän, että pelkääminen on aivan hyödytöntä hommaa ja täysin turhaa, sillä huomisesta ei kukaan meistä voi tietää. Joskus pelkoon liittyy vakava syy, mutta usein pelkäämme asioita, joita ei oikeasti edes tarvitse pelätä. Pelko lamauttaa. Se saattaa estää meitä tekemästä asioita, joita tahdomme tehdä. Se voi estää meitä menemästä paikkoihin, jonne tahdomme mennä. Se saattaa estää meitä sanomasta sitä, mitä haluamme sanoa. Se saa meidät toisinaan myös sanomaan asioita, joita kadumme jälkeenpäin. Joskus pelkäämme, koska menneisyys ohjaa meitä suuntaan, joka ei auta tämän hetken käsittelemisessä.

Pelkäämme usein niin turhan takia.

Jokaisella meistä on omat pelkomme ja totta kai täysi oikeus niihin.

Pelko saa minut jumiin. Ja sitten alkaa ahdistaa.

Joskus siedätyshoito voi olla ratkaisu.

Buddhalaisnunna Pema Chödrön sanoo viisaasti kirjassaan Pelosta vapauteen (Basam Books 2003):

Tunnusta piilevät vikasi.

Tutustu siihen, mitä inhoat.

Auta niitä, joita et luule voivasi auttaa.

Päästä irti kaikesta, mihin olet kiintynyt.

Käy paikoissa, jotka pelottavat sinua.

Hm. Käy paikoissa, jotka pelottavat sinua.

Selvä. Ensi viikolla astun siis kuumailmapallon kyytiin ja nousen taivaalle.

Eihän sitä tiedä, vaikka innostun niin, että alankin toimittajuuden ja jumppaohjaamisen lisäksi vielä kuumailmapallon kapteeniksi! Kyllä kato kolme duunia menee siinä, missä kaksikin. (Kuva: travelplanofcappadocia.com)

 

 

Stressinpoistovinkki ja treenimotivointia

Posted on by

No niin! Nyt on pidettävä pää kylmänä. Olen onnistunut hankkimaan itselleni jonkin verran tekemistä tulevalle keväälle. Ja miten voi ollakaan, että kaikki on mieleistä, olen onnekas! Moni tavoitteeni on edennyt huimasti ja paljon hyvää on tapahtunut. Sitä saa mitä tilaa. On tässä tehty töitäkin, vaikka nyt se tosiduunaaminen vasta alkaakin. En silti valita, olen vain onnellinen.

Okei, pääsykoekirjat ovat joutuneet odottamaan aktiivista lukijaansa, mutta olen sentään aloittanut niidenkin parissa puuhastelun! Huono stressi ei pääse iskemään, sillä on yksi ilmainen ja toimiva keino liikunnan lisäksi, joka ehkäisee stressimomenttien syntymistä ja auttaa siltä istumalta. Ja se on H E N G I T T Ä M I N E N.

Ja hei, sitä paitsi olen aina ennenkin ollut parhaimmillani ja tehokkaimmillani silloin, kun minulla on paljon puuhasteltavaa. Kun tekee asiat yksi kerrallaan, hommat hoituvat. Kas ei tää mikään lepokoti ole.

Tämä toimii aina! Ei iske ressi, ei! (Kuva FB-sivustolta)

Tämä viikko meni harjoitellessa kotona oloa pitkästä aikaa. Kun puoliso on palannut aikuisten ihmisten pariin, nyt on minun vuoroni olla päivät kotona elokuuhun asti. Jatkossa taapero viettää kyllä sukulaisten huomissa pari päivää viikossa, jotta työt eivät joka päivä jäisi iltavuoroon. Kyllä voi muuten tytär, 15 kk ja risat, olla huikean hyvää seuraa. Vaikka toinen ei vielä kovastikaan puhu, silti en voi olla ihmettelemättä, miten viisitoistakuinen voi ymmärtää niin paljon. Yhteistyömme on saumatonta. Ja kun pieni ihminen hokee mamma mamma, antaa haleja ja pussailee, polveni tutisevat pakahduttavasta rakkaudesta.

Tällä viikolla liikunta tulee jäämään kolmeen kertaan, mutta ensi viikolla aion aloittaa bodypump- ja sisäpyöräilyohjausten lisäksi juoksemisen. Tuo reilu kuuden kilometrin lenkki vie aikaa puoli tuntia ja risat, joten sen sopii kipittää myös kiireisempänä päivänä. Jos pari kertaa viikossa saisi itsensä juoksemaan, olisin jo täysin tyytyväinen. Perjantaisessa pumpissa latasin tankoon muuten taas lisää painoja ja ainoa, mitkä tulivat kipeäksi kahden viikon tauon jälkeen olivat rintalihakset. Kunpa pääsisin sinne salille joskus! Vhh-ruokavaliosta huolimatta olen jaksanut hyvin treenata. Ja nytkin on olo, että voisipa vähän urheilla. Tuskin maltan odottaa, että pääsen palkitsemaan itseni uusilla farkuilla ja uusilla jumppavaatteilla. Mutta vielä on matkaa siihen kilomäärään.

Kyllä huomaa, että meillä on saatu nukkua, kun tätä innostusta riittää. Taapero on vihdoinkin alkanut käsittää, mitä yöllä kuuluu tehdä.

Tässä vielä vähän treenimotivaatiota meille jokaiselle.

Kaikki syyt, jotka estävät meitä liikkumasta, ovat tekosyitä. Sanoi Urkkikin jo aikanaan.

Kuvat Pinterest/Running

(Kuva: Pinterest/Running)

(Kuva: Pinterest/Running)

(Kuva: Pinterest/Running)

(Kuva: Pinterest/Running)

(Kuva: Pinterest/Running)

 

U niin kuin uni

Posted on by

Flunssainen täällä tervehtii. Kuopus sentään alkaa olla terve. Loppuviikon treenini menivät uusiksi, niitä(kään) ei siis ole. Liikunnattomuus aiheuttaa vieroitusoireita, sillä enhän ole urheillut sitten viime perjantain. Mutta pakko malttaa vielä olla.

Muistelin tässä kauhulla vuosien takaisia aikoja, kun tuli jumppaohjattua kuumeisena ja joskus jopa lähes ilman ääntä. Jos sijaista ei löytynyt, ohjaamaan oli mentävä itse, vaikka sitten pää kainalossa. Nykyään sellainen meno kuulostaa aivan päättömältä. Enää en ikimaailmassa leiki terveydelläni sillä tapaa, vaikka sijaisten hankkiminen aiheuttaa päällikköpuolelle lisävaivaa, mikä totta kai harmittaa minua. Atshii.

Muuten fiilis on hyvä ellei loistava! Ensi viikosta lähtien ryhdynkin sitten enemmän Hausfraun hommiin, kun puoliso palaa työelämään ja minä sitten kirjoitan ilmeisesti iltavuorohkossa. Päiväkotiin taapero, jonka pian ehkä kruunaan myös henkilökohtaiseksi assistentikseni, menee vasta kesälomien jälkeen. Naureskelimme tässä kotosalla muuten taannoin tiukempina aikoina, että kun kerran olen useimmiten tällainen jatkuvasti puuhasteleva, niin minähän voisin ohjata aamut jumppaa, päivät kirjoittaa ja yöt sitten vaikkapa ajaa taksia. Hahaha! Yhdet makeat naurut tähän väliin! No ajatus lähti siitä, kun kerran nukkua ei kuitenkaan saa, niin samako tuo, miten sen yöllisen aikansa sitten käyttää. No juu, ehkä se olisi ollut jo liioittelua. Sitä paitsi hyviä uutisia viime yöltä, pikku ruustinnamme veti unta kaaliin 19.30-7. Valoa tunnelin päässä jälleen senkin asian suhteen. Hyvät energiat lähtevät jylläämään heti vain yhdenkin hyvin nukutun yön jälkeen ja oloni on kuin duracell-pupulla. En tiedä, mitä kaikkea tulen saamaan aikaan, kun saan taas nukkua normit kahdeksan tuntia yössä. Ehkä valloitan maailman.

H niin kuin Hausfrau. U niin kuin uni.

Ainakin luovuudelle uni ja katkeamaton nukkuminen tekevät hyvää: minulla on taas monen monta ideaa päässäni, jotka vain odottavat toteuttamistaan. Sisäpyöräilytunnin rankimmalla hetkellä usein totean, etten tiedä mitään parempaa kuin tämä hetki, ai niin, paitsi nukkuminen tietenkin. Uni tekee terää: uusi ajatus tai idea on hyvin kaukainen erittäin huonosti nukutun yön jälkeen. Silloin pystyy korkeintaan anomaan taaperoalan lehdestä muutaman lisäpäivän jutulleen poskihammashelvetin takia, selviämään itse lyhentämästään työpäivästä joten kuten, voimaan pahoin juotuaan liian monta tynnyrillistä kahvia (ihan kuin se muka virkistäisi) ja kotiin päästyään ainoa mihin kykenee, on ehkä juuri ja juuri lähes elottomana makaaminen olohuoneen matolla voivottelemassa kohtaloaan kyyneleet silmäkulmasta virraten. Sellaiseen nukkumattomuuden aiheuttamaan masennuksen multihuipentumaan eivät kyllä auta Facebook-kavereiden hyväntahtoiset kommentit siitä, että meidän Pirkko se nukkui ehjiä öitä vasta 18-vuotiaana! Tai meidän Matti oppi nukkumaan, kun meni armeijaan! Eikun taisinkin saada niitä silloin, kun kerran erehdyin kehumaan, että meilläkin oli nukuttu. Kerrankin. Että turha kuule luulla vielä yhden yön perusteella, että valvominen olisi ohi, hih. 

Alkuviikon fiilikset tuntuvatkin nyt hyvin nukkuneena, mutta silti väsyneenä, todella kaukaisilta ja sangen utopistisiltakin. Minäkö se olin, todellako.

Joko saa mennä goisaamaan? Toivotan kaikille ihanaa unentäytteistä ensi yötä. Nukkukaamme huolella ja sikeästi. Ja herätkäämme onnellisina ja levänneinä uuteen viikonloppuun.

 

 

 

 

 

Vuoden vanha Lifecoach

Posted on by

Kun ympärillä tapahtuu suuria asioita, sitä huomaa olevansa tyytyväinen ja iloinen niistä omista pienistä jutuista, arkisistakin. Työ, vaikka päivät ovat olleetkin nyt pitkiä, tuottaa tällä hetkellä itselleni suurta mielihyvää. Ja kun on kiire, oppii arvostamaan niitä hetkiä, kun voi vain olla. En kyllä ehkä pärjäisi näin positiivisena ilman liikuntaa. Olen taas koukussa, hikoilemaan on päästävä vähintään joka toinen päivä.

Mietin tänään, että kun on etuoikeutettu ja saa elää arkea lasten kanssa, oppii ihan valtavasti. (Välihuomautus: joskus (harvoin)  tosin tuntuu siltä, että joutuu. Ei se arki aina niin ruusuista ole, nääs). No, joka tapauksessa, erityisesti yksivuotias on kelpo esimerkki ja oiva opettaja monessa asiassa, jotka aikuiselta tahtovat unohtua.

Kun yksivuotias oppii jotain uutta, hän osaa iloita taidostaan ja palkitsee itsensä taputuksilla ja naurulla. Hän ei vähättele itseään vaan todella ottaa ilon irti osaamisestaan. Uutta taitoa ei myöskään korvata heti jollain toisella, vaan sitä harjoitetaan niin kauan, kun huvittaa. Yksivuotiaalla ei siis ole kiire mihinkään, vaan hän malttaa pysähtyä.

Yksivuotias on luultavasti omasta mielestään maailman makein tyyppi. Hän vaikuttaa rakastavansa itseään ihan täysillä, mutta ottaa myös toisilta saamastaan huomiosta kaiken irti. Hän on sosiaalinen ja lähestyy ventovieraitakin vilpittömän uteliaasti. Hän ei epäile tai puhu pahaa. Sen sijaan hän hymyilee, vilkuttaa ja juttelee, vaikka tapaisi vieraan ensimmäistä kertaa tai kohtaisi toisen ihmisen katseen pikaisesti vaikka kadulla. Hän ei ole ennakkoluuloinen, oli ihminen minkä maalainen, minkä ikäinen tai minkälainen tahansa. Yksivuotias ei katso toisen vaatteita, titteliä tai ulkonäköä. Kaikki ihmiset tuntuvat olevan yksivuotiaan ajatusmaailmassa samalla viivalla, yhtä hyviä.

Joo, mä tiedän, että mä oon tosi söpö ja aivan ihana, yksinkertaisesti vain tosi makee tyyppi!

Kun yksivuotias epäonnistuu, hän ei jää vatvomaan murheitaan vaan unohtaa huonon mäihänsä. Hän ei masennu edes mokistaan, vaan yrittää heti uudestaan. Hän on sisukas eikä anna periksi, ennen kuin on onnistunut tekemään tahtomansa.

Yksivuotiaan asenne elämää kohtaan on leikkisä. Hän ei stressaa lattialla lojuvista pullanmuruista tai siivoamattomasta kylpyhuoneesta. Jos joku siivoaa, hän todennäköisesti saapuu paikalle asettelemaan tavarat parempaan järjestykseen. Mitä sekaisempaa, sitä kodikkaampaa, miettii yksivuotias.

Yksivuotias on äärimmäisen luova ja tylsistyy vain harvoin. Hän keksii tekemistä vaikka leluina olisi aikakauslehti tai vessapaperirulla. Myös erilaiset keittiötarvikkeet ja avainniput ovat maailman parhaita vempaimia, joilla voi tehdä lähes mitä tahansa.

Yksivuotias ymmärtää, jos toisella on paha mieli. Silloin hän lähestyy lohdutettavaa kuolaisella pusulla tai taputtamalla päätä tai hartiaa. Yksivuotias onkin äärettömän empaattinen, huolehtiva ja ihmisläheinen.

Yksivuotias tajuaa myös sen, että nauru on rukouksen korkein muoto. Että nauru pidentää ikää ja omalla naurulla voi tehdä toisenkin hyvin iloiseksi. Mikään kun ei ole vastustamattomapaa kuin yksivuotiaan räkättävä soundi.

Nyt mun vain tekee mieli tekonauraa: hahahahahaha!

Yksivuotias elää hetkessä. Menneellä ei ole mitään väliä, eikä hän huoli tulevasta. Tärkein on juuri se hetki ja hengitys, joka tapahtuu nyt.

Yksivuotias ei pingota, vaan hän ottaa rennosti. Jos hänen tekee mieli makoilla, hän tekee sen tuosta vain vaikka kauppakeskuksen lattialla. Yksivuotias ei nolostu mistään, vaan on rohkea ja uskaltaa.

Ai mitennii hassu asento? Mun mielest tätä kirjaa kyl voi lukee ihan hyvin just näin!

Yksivuotias on vain ihan maailman siistein tyyppi.

Olen sitä mieltä, että jokaisessa kodissa tulisi olla tuollainen vuoden vanha Lifecoach opettemassa arjen puuduttamille aikuisille, miten elämästä voi ottaa ilon irti ja nautiskella.

Ihan näin kehittyneitä ei meillä vielä olla... ehkä ensi viikolla? (Kuva: Visual Statements)

Mieti, mitä haluat…

Posted on by

…Älä mieti, mitä et halua!

Minä haluan nukkua ensi yönä makoisat unet. Nimittäin voihan kuopuksen poskihampaat, jotka vielä osittain tekevät tuloaan. Toisella puolella on puhjennut nyt kaksi hammasta, toinen puoli odottelee omiaan melko muhevana. Viime yönä meillä valvottiin, taas. No kyllä meillä nukuttiinkin, mutta noin puolen tunnin pätkissä ja hereillä oltiin tuntikausia kello 4 asti. Olipa kiva herätä kuudelta kirjoittamaan, vetää kaksi ryhmäliikuntatuntia ja sen jälkeen lähteä haastattelukeikalle. Niin ja vielä sisäpyöräilytreeniä ohjaamaan mennessä huomata, että perhana, pomo on tulossa tunnilleni, hehee.

Mutta: taas tuli huomattua, että liikunta antaa ihan tajuttomasti energiaa. Väsymys on pysynyt poissa koko päivän,  enkä tunne olevani lainkaan ylikierroksilla. Aamulla olin kyllä itkeä epätoivosta, sillä olin niin väsynyt, että huhheijaa sentään. Lisäksi oli morkkis ärräpäistä, joita viljelin noina aamuyön unettomina tunteina. Pitäisi aina muistaa, myös kuolemanväsyneenä, että vauvoilla on jokin syy käytökseensä.

Muutamat työhön liittyvät stressimomentit sen sijaan ovat ratkenneet kuin itsestään. Hetkellisen pikapaniikin jälkeen uskoinkin asioiden selviävän parhaan mukaan. Ja niin kävikin. Minussa on vain yhä vielä monesti sellaista malttamattomuutta, että tahdon, että jokin kiperä tilanne ratkeaa heti. Ennen saatoin alkaa lähes heti vatvoa epätoivoisena että joo kato ku ei tää nyt lainkaan suju, tää ei kyl joo siis missään nimes tuu onnistuu, joo ihan turha ees yrittää tää menee pieleen saletisti. En tiedä, mistä nykyinen vahva luottamus asioiden järjestymiseen tai ylipäänsä elämään on syntynyt, sillä viime ajat eivät ole olleet niin sanotusti kovin helppoja. No, anyways, vaikka tilanne olisi mikä tahansa, en enää pelkää lainkaan, en edes pahinta. Ja se on mahtava tunne se. Omille peloille kannattaa muuten nauraa. Kas tässä: hahahahahahha! Yhdet makeat naurut. Pyrin keskittämään asiaan, oli se sitten mikä tahansa, positiivista huomiota ja usein homma hoituukin. Niin kauan kun on tietoisempi siitä mitä ei halua jossakin tilanteessa, ei kai voi saada haluamaansa. Jos haluamastaan asiasta ajattelee vain myönteisesti, se ei ehkä menekään puihin. Onkin tärkeää miettiä, mitä miettii ja mitä haluaa, eikö. Jostain muistan muuten myös lukeneeni, että vastoinkäymiset ovat 90 prosenttisesti kuviteltuja esteitä. Melkoista ajanhukkaa, sanon minä! Pyrinkin entistä estevapaammaksi. Ja hei, Buddhakin sanoo, että luomme maailman ajatuksillamme. Miksi ei luoda sitten hyvää sellaista.

(kuva: Facebook/Daily Vitamins for the Soul)

Hulluna virtaa!

Posted on by

Aurinko ja treeni antavat ihan järkyttävät määrät virtaa! Tällä viikolla urheilin vain kolme tuntia, mutta hyvällä fiiliksellä ja täysin treeniin keskittyen. Tosin uuteen Spin75-ohjelmaani en ollut aivan täysin tyytyväinen, muutama biisi koitoksesta menee vaihtoon ensi torstaiksi. Kas, pieni perfektionisti minussa nosti päätään, pitkästä aikaa.

Maanantaiksi pitää opetella myös uusi Bodypump-ohjelma, sen ohjaamistakin odotan innolla. Olen päättänyt ottaa liikunnallisesti joka toisen viikon kevyemmin ja joka toisen viikon reippaammin. Jos sitten alkaisi niitä tuloksiakin syntyä, kun keho saa uusia ärsykkeitä. Olen myös ajatellut alkaa käydä kuntosalilla tekemässä puhdasta voimatreeniä, isoilla painoilla lyhyitä sarjoja. Se auttaisi varmasti myös lisäämään painoja pumppitunneilla. Ensi viikolla onkin taas se reipas viikko, kun kaiken muun ohjelman lisäksi olen lupautunut tuurailemaan.

Katselin juuri seuraavien kahden tulevan viikon kalenterimerkintöjäni, ei käy kateeksi. Taitaa mennä iltatöiksi. Toisaalta minua ei haittaa ollenkaan, sillä kaikki on mieleistä, mielekästä ja kiinnostavaa. Enemmänkin olen tosi innostunut, sellainen vaikea pysyä paikoillaan -olo on pahasti päällä. Ja mikäs siinä, kun pyrkii keskittymään yhteen asiaan kerrallaan, niin hommat kyllä hoituvat. Oikeastihan homma tulee menemään niin, että kirjoitan useampaa juttua päällekkäin, etsin haastateltavia ja buukkaan kuvauksia, mutta joskus on vain hauskaa olla tehokas ja saada paljon aikaan. Selkeästikään en myöskään ole talvi-ihmisiä, vaan alan heräillä heti kun kevät ilmoittelee tulostaan. Tekee mieli alkaa tehdä kesäsuunnitelmia ja kaivaa flip flopit esiin. Tai pomppia, kuten kuvasta näkyy!

Eilen ilmestyi uusin Vauva-lehti, jossa on kolme kirjoittamaani juttua. Ja iloa lisäsi se, että jokainen jutuistani oli päässyt kanteen, jei!

21-vuotias Jenni kertoo, miten hän on synnyttänyt kahdesti tukihenkilö seuranaan ja kolmannen lapsensa yksin. Hänen miehensä ei ollut innokas osallistumaan synnytyksiin, neuvola- tai ultrakäynteihin. Jenni sanoi hienosti, että vaikka synnytys on ainutlaatuinen kokemus, hän ymmärtää miehensä näkökannan, eikä edes yrittänyt pakottaa häntä mukaan. Toinen artikkeli kertoo Elsasta, joka on sairastanut masennusta ja sai tukea vauva-arkeen ensikodista. Ensikodissa Elsan äitiyttä ei ole kyseenalaistettu kertaakaan. Hän toteaa siellä olon olevan vain yksi elämänvaihe, joka auttaa häntä ja vauvaa. Olipas aivan mahtavaa päästä kirjoittamaan juuri Elsan ja Jennin tarinat. Juuri heidänlaisten ihmisten takia tätä työtä on upeaa, mahtavaa ja ihan mielettömän siistiä tehdä. Tulee hyvä fiilis, kun saavuttaa haastateltavan luottamuksen ja hänelle tulee olo, että minulle on helppoa puhua. Lisäksi lehden Näin me asutaan -sarjassa oli vielä juttuni nuoren perheen kodista. Yksiössäkin mahtuu asumaan vauvan ja koiran kanssa, kun karsii tavaran minimiin. Itse pystyn hyvin samaistumaan heihin, vaikka emme yksiössä asukaan. 80 m2 ei nimittäin ole paljon viidelle ihmiselle.

Uusin Vauva-lehti nyt lehtikipsalla!

Eipä tässä muuta kuin että mikä intohimosi sitten ikinä onkaan:

 

Varpaat naamalla

Posted on by

Pirteät ystävänpäiväterveiset! Että voikin olla virkeä olo. Pariviikkoisen sairastupailun kruunasi ehdottomasti viime yö, jolloin sai hypätä jatkuvasti pinnasängyllä pientä kirkujaa vaientamassa. Loppuaamun “nukuinkin” sitten kyljelläni aivan minimalistisen pienessä tilassa pikku ruustinnan pötkötellessä poikittain vieressäni pulleat varpaat kasvoillani. Kärsivällisyys oli todellakin koetuksella, mutta aamulla helpotti, kun painajaismaiselle yölle löytyi selitys: Poskihammas oli pukannut läpi ikenen. Minun on paljon helpompi kestää mitä tahansa poikkeustilannetta silloin, kun sille löytyy jokin syy. Olisipa ihanaa sanoa, että pikkuvauva-aika on pelkkää ruusunpunaa, jota voin suositella ihan jokaiselle. Yöllä kun tuntui jälleen siltä, että maksaisin mitä vain päästäkseni pitkälle retkelle sinne pippurimaahan. Onneksi se pahinkin yö on aamulla muisto vain, kun aamukahvin keittoon änkeää 8 hampaan, yhdeksän hampaan vitivalkoinen helmihymy, järkyttävän söpö tuplaleuka, vänkyrät makkarasääret ja pullea pikku massu. Minun tyttöni.

Alkuviikko on kulunut kirjoittaessa ja haastateltavia etsiessä. Monta on löytynyt, mutta vielä uupuu kakkostyypin diabetesta vähähiilarisella ruokavaliolla hoitanut karppaaja, vauvallinen uusperhe ja noin puolivuotiaan vauvan (tällä kertaa mielellään pk-seudulla asustavat) vanhemmat. Vink vink! Sanaa saa levittää.

Eilen kävin myös ohjaamassa bodypumpin, ja huomasin, etten vielä ole aivan terve itsekään. Täytyy toivoa, ettei flunssa nyt villiinny lisää eilisestä hikoilusta. Olisi niin kiva päästä treenaamaan kunnolla. Jos mielii kesäkuntoon, se on aloitettava nyt, mielellään jo viime viikolla! Tai ehkä vain mussutan lisää suklaata ja pukeudun kesällä jätesäkkiin.

Sieltä täältä kuuluu kummallisia ja yllättäviäkin uutisia. Tämä talvi tuntuu tässä vaiheessa loputtoman pitkältä.

Tapahtuisipa pian jotain todella, todella mukavaakin. Haloo maailmankaikkeus, näetkö, kuinka minä vilkutan.

Elämä ei ole ongelma, joka pitää ratkaista, vaan todellisuus, joka on koettava, sanoo buddha Siddhartha Gautama.

Niin se taitaa olla. Let’s enjoy the ride.

Pyörällä duuniin?

 

 

 

 

Oi mikset sä nuku

Posted on by

Siis apua, nyt kaikki vanhemmat linjoille ja vinkkejä jakamaan, miten pienen yksivuotiaan saa nukkumaan kunnolla.

Viime yönä meillä valvottiin taas neljästä aamukuuteen asti. Alkaa loppua toivo tämän pienen heräilijän kanssa. Nyt uusin juttu on siis se, ettei heräämisen jälkeen aletakaan nukkua heti, vaan valvotaan. Viimeisen 13,5 kuukauden aikana nukutut kokonaiset yöt, siis esimerkiksi sellaiset, että yhtäjaksoista unta on saatu seitsemän tuntia, ovat laskettavissa yhden ihmisen käsillä ja varpailla. Ei kovin lohduttavaa, kannustavaa tai ainakaan kovin iloinen juttu. Ei 34-vuotiaana jaksa valvoa! 34-vuotiaana tahtoo nukkua!

Viime yönä kyllä mietin ankarasti sitä, miksi lähdin uudestaan tähän rumbaan. Olivathan asiat itselläni jo vallan hyvin mitä tulee jälkikasvuun. Mutta sitten päätinkin laittaa elämäni kokonaan uusiksi jonka seurauksena perheeseemme saapui pikkutyranni ihana pieni vauveli, joka pärjää ilmeisen vähillä unilla.

Mutta, kun samainen pikkutyyppi vihdoin aamulla nukahti (viereeni varpaat välillä naamallani ja muutenkin päälläni kierien) ja aamulla heräsi hyväntuulisena ja (lattialla nukkunut) puolisokin toi kahvia sänkyyn, tuntui taas siltä, että elämä alkaa voittaa.

Mutta kyllä se vain se jatkuva herääminen ja vielä pahemmalta tuntuva tuntien yövalvominen voivat viedä ihmisestä sen terävimmän vedon pois. Ihmettelen, miten sitä vain jaksaa porskuttaa puoliteholla ja huonoilla unilla. Kun saan vihdoin nukkua ja olen täysissä voimissani, teen varmaan jotain suurta ja ihmeellistä.

Mutta eihän tällaiselle voi olla äkäinen:

Nyt toi mutsi alkaa näyttää niin väsyneeltä et ens yönä mä voisin yllättää sen nukkumalla kunnolla.

Jaa mitähän tuolla ulkona tapahtuu? Yöllä ku me katottiin ikkunasta ni oli tosi pimeää.

Joo joo uni vanhin voitehista kyllä mä tiijän! On vain niin tylsää nukkua yöllä kun olis niin paljon tekemistä!

Santiago de Compostela haaveissain

Posted on by

Kävipä tuuri! Perjantainen pulahdukseni järvessä tuli tehtyä viime hetkillä, vain 20 tuntia myöhemmin järvi oli jäätynyt. Avannon tekeminen ei lukeudu osaamiseeni, joten voi olla, että järven sijasta olisi pitänyt tyytyä hangessa kieriskelyyn, heh.

Talvi tuli! 20 tuntia myöhemmin ei kuulema enää näyttänyt tältä.

Saa nähdä, josko sitä alkavalla viikolla uskaltautuisi vaikkapa Vantaan Kuusijärvelle. Siellä on sentään saunakin. Espoossakin on 8 avantouintipaikkaa, mutta vain Oittaalla pääsee löylyihin.

Kuopus on todella kovassa flunssassa, toivottavasti pöpö ei tartu meihin muihin. Edellisen kerran hän oli kipeä viikon ikäisenä, joten olemme olleet todella onnekkaita. Toivottavasti uimareissuni suojaisi minut pöpöltä, sillä huomenna alkaa Unisportilla uusi aikataulu! Omia tunteja ei ole kuin 3 eli kaksi bodypumpia ja yksi sisäpyöräily 75 minuuttia. Jei!

FST5-kanavalta tuli muutamia viikkoja sitten kiinnostava norjalaisdokumentti Kohti Santiago de Compostelaa. Kolmiosainen ohjelma tulee nyt alkuvuonna uusintana YLE Teemalta. Huomasin sattumalta, että huomenna klo 17 alkaa FST5-kanavalla tanskalaistoimittajan 24 osainen vaellus kohti kyseistä mestaa.

Olen jo aikaisemminkin miettinyt, että olisipa siistiä päästä vaeltamaan ainakin osa tuosta Camino de Santiagosta. Olisi muuten kiinnostava kuulla ihmisten kokemuksia, millaista siellä on. Reittejähän on monia ja kilometritkin vaihtelevat. Pariksi viikoksi lähtisin sinne lähivuosina mielelläni, pidempi aika lienee hieman hankala irrottaa näin perheellisenä. Minä lähtisin mielelläni sinne yksin. Olisikin aika mahtavaa saada olla pari viikkoa itsekseen vain omien ajatustensa kanssa. Tosin onhan matkalla samaan aikaan tuhansia vaeltajia.

Ulkona on upea talvipäivä, pakkasta yli 10 astetta!!

Äiti hunningolla

Posted on by

Ei sentään pieni nainen hunningolla, kuten tytär, 10, lauleskelee.

Edellisessä postauksessani mainitsin kirjoittaneeni paperille kymmenen minulle tärkeää asiaa, joihin aion keskittyä tulevana vuonna. Näin siis tein, ja yllättävän moni niistä käsitteli itseäni ja omaa hyvinvointiani. Huomasin, että vaikka olen onnistunut yhdistämään työn ja kotielämän (kiitos kuuluu myös puolisolleni), olen paitsi ollut laiska sosiaalisesti kuin myös laiminlyönyt itseäni. Muistan vielä kuinka viime toukokuussa iloitsin työhuoneesta ja siitä, että pian saan meikata ja laittautua, kun pääsen kotiofficesta töihin ihmisten ilmoille. Kuinkas sitten kävikään? Useimmiten olen marssinut paikalle Adult Surfer -lookissani hattu päässä, farkut lököttäen ja tennarit jalassa, parhaassa tapauksessa lapsen aamupuurot rinnuksilla. Viimeiset kaksi kuukautta olen yrittänyt saada kynteni lakattua. Milloin viimeksi lekottelin kasvohoidossa tai hieronnassa? Enkä edes muista, milloin olisin ollut yksin. Toki töissä tai matkalla töihin, mutta oikeasti yksin.

Olen aina ajatellut niin, että itsestään kannattaa pitää oikein hyvää huolta. Käytännössä taas asia on ollut viime aikoina vähän rempallaan. Eikä kyse ole nyt mistään isoista jutuista. Kuitenkin kaikista niistä pikku asioista muodostuu kokonaisuus, minä itse. Ja oikeasti kai vasta sitten voi olla täysillä läsnä muita varten, kun itse on tyytyväinen oloonsa henkisesti kuin fyysisestikin. Ja onhan hyvällä fiiliksellä iso vaikutus ihan tahansa missä vain arjen asioissa: Lasten kanssa touhutessa, työasioissa ja parisuhteessakin sujuu kaikki paremmin silloin kun arvostaa itseään ja on tyytyväinen elämäänsä.

Vielä niistä ylös kirjaamistani asioista. Okei, jos ei harkittua shoppailua (tarvitsen oikeasti uuden talvitakin!) ja matkustelua (ennen matkustin paljon työni puolesta, nyt en ole edennyt juuri Tukholmaa kauemmaksi) oteta huomioon, aion keskittyä myös vain olemiseen. Otin tavoitteekseni olla joka päivä 20 minuuttia yksin, siis niin, että en tee mitään, en keskustele kenenkään kanssa ja olen ilman jatkuvaa äitiäitiäitiäiti-mantraa. Lupasin itselleni liikkua muutenkin kuin vain ohjata ryhmäliikuntaa. Ja voi, miten kaipaankaan lukemista.

Yllä oleva voi kuulostaa itsekkäältä, mutta se ei ollut tarkoitukseni. Joskus vain tuntuu siltä, että perhe-työsymbioosissa on helppo hukata itsensä. Toki se on varmasti omaakin syytäni: Tahdoin palata töihin aikaisin enkä ole osannut laittaa yksivuotiastamme vielä juurikaan hoitoon saati yökylään. Kai se pitää vain ymmärtää, että tietyssä elämän ruuhkavaiheessa on silti helppo kokea riittämättömyyttä, vaikka ei olisi enää aikaan tavoitellut täydellisyyttä. Kun oikeasti pitäisi vain hyväksyä, että nyt tilanne on tämä ja sen teen, minkä ehdin ja jaksan. Ehkä saan kynteni lakattua ensi vuoden puolella!

Mä tiedän, mä meen kaiken edelle! Mä oon vaan niin ihana ja toi mutsi on niin nynny.