.. on monen tilanteen pelastus ja muutoksen alku.
Jaahas! Olin tänään matkalla tuuraamaan Bodypumpia ja paikan päällä selvisikin, että meitä olikin tuplaohjaajabuukkaus tunnille. Itse olin mennyt paikalle, koska olin ottanut kyseistä tuntia tuurattavaksi aina silloin tällöin ja eilen satuin tarkistamaan, että nimeni luki netissä, enkä siis edes epäillyt, että tieto olisi voinut olla virheellinen. Selviteltiin sitten asiaa toisen ohjaajan ja asiakaspalvelun kanssa ja lupasin tuntia pitämään tulleelle toiselle ohjaajalle, että hän voi kyllä pitää tunnin, itse tulen sinne sitten asiakkaan roolissa. Ja parempi kaksi ohjaajaa paikalla kuin ei yhtään! Asiakaspalvelussa työskennellyt tyttö sitten totesi helpottuneena minulle, että kiitos, sä otit tän kyllä tosi hyvin ja kiitteli minua hermoistani ja hyvästä suhtautumisestani. No mutta, olipas aivan mahtavaa saada tällaista palautetta! Eipä kyllä tullut edes mieleenikään alkaa rähjätä, vaikka pakkoa sanoa, että joskus aiemmin olisin saattanut polttaa moisessa tilanteessa käämit. Mutta oikeastihan mitään isoa vahinkoa ei tapahtunut, okei, minä jäin ilman palkkaa ja olin tavallaan turhaan hommannut lastenvahdin, mutta sain kunnon treenin ja tutustuin samalla uuteen kollegaan. Itse asiassa minua ei edes harmittanut, sillä ymmärsin heti, että kyse oli inhimillisestä erehdyksestä. Ja niitähän sattuu! Elämää se vain.
Tunnin jälkeen jäin sitten leikittelemään ajatuksella, että mitä jos olisinkin vetänyt herneet nenään tapahtuneesta. No, silloin olisi satavarmasti tullut huono fiilis paitsi itselleni, varmasti myös kaikille asianosaisille. Kuitenkaan itse asiahan ei olisi kiukuttelulla muuksi muuttunut. Ja huolimatta asian laadusta, aika harvoin mikään muuttuu sillä, että aukoo päätään jolle kulle tai pistää pystyyn dramaattisen kohtauksen. Olisinhan minäkin voinut väittää, että minun tulee saada ohjata tunti, koska nimeni luki netissä. Minäminäminä!! Mutta tuskinpa sellaisella käytöksellä olisi ollut hyvä fiilis olla ihmisten edessä reippaana ja iloisena ohjailemassa tuntia. Ei todellakaan. Se olisi ollut egon taistoa ja ihan turha reissu.
Mutta jännittävintä tässä oli se, että nyt pieneen mieleeni ei edes mahtunut ajatus siitä, että olisin voinut asiasta hermostua. Jatkuvasti huomaan näitä pieniä asioita arjessa, kuinka tämä henkinen työ kantaa hedelmää. Kun itse voi hyvin, suhtautuminen eri asioihin on paljon pitkähermoisempaa. Huonosti voivalla ihmisellä taas proppu saattaa kärähtää pienimmästäkin vastoinkäymisestä ja oikeasti pienetkin asiat voivat saada valtavat mittasuhteet.
Ja vaikka tällä kertaa kyse oli juurikin pienen pienestä asiasta, uskon suuressa määrin tähän mantraan: Hyväksyn asiat, ihmiset, tilanteet ja olosuhteet sellaisina kuin ne nyt ovat. Aina se ei onnistu, mutta voin kertoa, että nykyään yhä useammin.
Mitä vähemmän pistämme hanttiin ja vastustamme, sitä vähemmän ajaudumme tunteiden vietäväksi. Niin uskon.
Arvatkaas mitä! Olonkeveys-koeryhmäni kokoontuu huomenna jo toista kertaa. Itselleni jäi ekasta sessiosta todella hyvä fiilis, mutta vasta tänään rohkenin kysellä ryhmäläisten kommentteja siitä, miltä ekat sessarit heistä tuntuivat. Jokaiselle vastanneelle oli jäänyt positiivinen, hyvä fiilis ja joitain oivalluksiakin ja konkreettisia muutoksia omassa arjessa oli kuluneen viikon aikana tehty.
Aivan mahtava kuulla, mannaa korvilleni. Olen tästä uudesta haasteestani todella innoissani.
Näihin tunnelmiin, kauniita unia!
Isoissa asioissa ei todellakaan helppoa, mutta monissa asioissa sen arvoista. (Kuva: Pinterest)
