Positiivista energiaa…

…lähetän minä juuri sinulle!

Huolimatta siitä, että viikko alkoi turvonneella ja jäykällä ranteella. Ilmeisesti selvisin kuitenkin ilman murtumaa, sillä kättä ei särje (kuin tietyssä asennossa). Tämä hankaloittaa kyllä tulevan viikon ohjauksia, maanantaista perjantaihin ohjelmassa on Bodypumpiakin joka päivä. No, tekiessä sattuu ja tapahtuu. Harmittaa hulluna, mutta se ei asiaa muuksi muuta. Eikä muuten jäänyt mitään kammoa lautaa kohtaan, ja heti nousin sille uudestaan. Ja voi, tulen varmasti kaatumaan vielä kymmeniä kertoja. Mutta että pitikin!

Odotan malttamattomana, että pääsisin lueskelemaan.Tämä viikko on vain ahdettu täyteen monenlaista, joka päivä on haastatteluja ja kuvauksiakin. Kirjapinoni kasvoi jälleen, sillä lauantaina maalta palatessamme pysähdyimme legendaariselle Pukaron paroni -huoltamolle, jossa on myös Kirjapörssi. Ja kuinka ollakaan, elämäntaito-osaston kirjat olivat mojovissa alennuksissa. Osan noista olen lukenutkin, mutta en vain voinut olla hankkimatta niitä. Elämäntaitoasiaa tulossa siis!

Aaah, kun olisi aikaa lukea!

Erityisesti tuo Judith Orloffin Myönteinen energia -kirja kiinnostaa, sillä olen lukenut myös muita hänen teoksiaan.

Kirjassa kehotetaan aluksi kuvittelemaan energian välittävän kahta ominaisuutta, myönteistä ja kielteistä. Kirjan avulla voi oppia, miten valjastaa oma myönteinen energia voimakkaasti käyttöön. Tuskin siis maltan odottaa muuttuvani säkenöiväksi positiivisen energian lähettilääksi, hih.

Mutta tottahan se on, että arjessakin jotkut tilanteet tai ihmiset tuntuvat antavan myönteistä, hyvää energiaa. Joidenkin kanssa tunne taas on päinvastainen. Kaiken ja kaikkien kanssa on oltava, mutta kyllä sitä enemmänkin hakeutuu niiden ihmisten pariin, joilta saa hyvää fiilistä.

Olen muuten jo pitkään miettinyt meneväni kokeilemaan jotain energiahoitoa. Onko joku testannut? Kokemuksia?

Upeaa alkavaa viikkoa kaikille, laitetaan myönteinen energia liikkumaan eteenpäin. Yksi pieni hymy, halaus, kaunis sana tai vilpitön kehu kohtaamallesi ihmiselle tekee jo paljon.

Ja hei, tämäkin päivä on ainutlaatuinen. Eikö muuten ole aika makeeta, että jokainen aamu voi ajatella juuri kyseisen päivän olevan paras ikinä. Itse olen nyt jonkin aikaa tehnyt niin ja elämä tuntuu aika kliffalta. Myös kotona hyväntuulisuuteni on noteerattu. Vau.

Muutama sata sivua kahlattavana, aijettä sentään, ihanata!

 

 

Kaikki toiveeni…

…toteutukoot yksi toisensa jälkeen.

Yksi ainakin on jo totta. Toivoin löytäväni jonkun oman harrastuksen ja nyt se oma juttuni on löytynyt. Tosin tänään sain opetuksen, liika itsevarmuus kostautui muhevalla kaatumisella. Vedin lipat ja tuli halittua asvalttia. Mustelmat ja asvaltti-ihottuma eivät minua haittaa, mutta vasen ranne on hieman kipeä. Tilaankin kätöselleni yöksi hyvää energiaa, sillä voi olla hankalaa vetää Bodypumpia huomenna yhdellä kädellä! Mutta, siis niin siistiä! Tykkään! Ja kaatuminen oli hyvä muistutus: pitää olla nöyrä. Ei saa luulla liikoja itsestään.

Ja miten käy, kun saa yhden (myöhästyneen) synttärilahjan? No, longboard-lautani sai seuraa seuraavana päivänä. Ihana siskoni nimittäin tekstiviestitti, että oli siivonnut kaappejaan ja löytänyt paketin, joka kuului minulle.

Niin söpööööö! Toteutukoot kaikki toiveeni!

Lahjakassista paljastui mahtava kapistus, Karin Widnäsin suunnittelema keraaminen toiverasia. Rasiaa käytetään niin, että toive kirjoitetaan paperille, paperi poltetaan rasiassa ja tuhka jätetään sinne. Kun toive on toteutunut, tuhkan voi poistaa ja tehdä koko homman uusiksi.

Ja rasiahan alkoi toimia heti! Kirjoitin nimittäin paperiin asunto Helsingissä ja jo seuraavana päivänä kävimme katsastamassa yhtä, joka olisi ollut meille täydellinen. Harmi vain, että se oli mahdollista vuokrata ulkomaankomennuksen takia vain kalustettuna, joten jouduimme pitkin hampain luopumaan ajatuksesta. No, luotan siihen, että vielä se oikea asunto tulee, sillä en vain ole espoolainen enkä sellaiseksi ole tässä pian parissa vuodessa muuttunut, vaikka yritetty on. Kaipaan Helsinkiä valtavasti.

Mahtava idea! Tämä voisi toimia myös huolirasiana.

Mutta, ihan mahtavaa löytää tässä iässä laji, joka vie aivan mennessään.

Ja saada näin upeita, ajatuksella valittuja lahjoja.

Elämä tuntuu nyt hellivän minua urakalla. Grazie!