No niin! Viime viikkojen muuttokaaoksesta tuntuu olevan ikuisuus ja kaikenlaisia ihmeitä, pieniä ja suuria, on tapahtunut. Netti toimii jälleen, lapselle järjestyi hoitopaikka ja olen tässä saanut töitäkin tehtyä huomattavasti sutjakammin. Sunnuntaina tapahtui varsinainen ihme, kun keskimmäinen tytär onnistui jollain tapaa tiputtamaan iPhonensa metroraiteille jäädessämme pois metrosta. Ehdimme jo hätääntyä, mutta intialainen mies ja kaksi skeittaavaa teinipoikaa jäivät avuksemme ja kas, pian lapsella oli jälleen puhelin kätösissään! Uskomatonta, miten avuliaita ihmiset voivat olla, kiitos, kiitos, kiitos.

Kaksi ja puolivuotiaalla on alkanut tajuton uhma, mutta kärsivällisyyteni ja läsnäolotaitoni kasvavat kohisten hänen seurassaan. Lapsi on kuin äitinsä, kovin omapäinen, mutta sangen valloittava. Pian pääsen kuitenkin palaamaan täyspäiväisesti työhuoneen rauhaan kirjoittamaan ja juhannuksesta alamme lomailla. Lisäksi olen innostunut juoksemisesta, lauantaina lenkille tuli matkaa jo 7.6 kilometriä ajassa 42 minuuttia. Sinänsä hyvä, sillä odottaahan minua erinäinen joukko juoksutapahtumia!

Jännittävää tässä arjessa on se, että kaikista näistä pienistä koetuista vastoinkäymisistä huolimatta minut on vallannut sellainen olo, että vau, mitähän jännittävää, hauskaa ja iloista tapahtuu seuraavaksi. Tuntuu siltä kuin hyvien asioiden dominoefekti odottaisi lähtölaukaisuaan eli ensimmäisen palikan kaatumista. Tai ehkä se onkin kaatunut jo! Mitään oikeasti isoa ei ole tapahtunut, minulla on yhä nippu samoja ongelmia kuin aiemminkin, mutta sisälläni kuplii hyvä fiilis, jopa hieman sellainen malttamatonkin ja hyvin innokas.

Kaiken sekamelskan keskellä oivalsin nimittäin jotain, jonka olin taas päästänyt unohtumaan. Alunperin oivaltaminen lähti kaverini meilistä, jossa hän kertoi olevansa balanssissa, eheä ja hyvin onnellinen uuden kumppaninsa kanssa. Olen kaverini puolesta tosi iloinen, mutta erityisen iloinen olen siitä, että hän auttoi minua muistamaan sen, että itselläni onnellisuus, eheys ja balanssi löytyvät minusta itsestäni, ei kenestäkään toisesta ihmisestä tai aineellisista asioista. Olin kuin huomaamattani alkanut nojautua muita ihmisiä ja jopa asioita kohti ja samalla odotin, että jotenkin vain ympäristö täyttää odotukseni ja antaa minulle kaikkia niitä kaipaamiani tunnekokemuksia. No kyllä niinkin voi käydä, mutta loputtomiin ei voi kehenkään muuhun turvautua tai rojauttaa tylsiä tunteitaan kenenkään päälle. Kyllä itsestä tulee lähteä se hyvä tunne kuin myös palava halu saavuttaa omat unelmansa, tavoitteensa tai vaikka sitten juuri se tasapaino tai sisäinen rauha. Kukaan tai mikään muu ei voi antaa meille kestävästi sellaisia tunnetiloja, ei unelmien puoliso eikä edes raha. Ne löytyvät itsestämme, meiltä kaikilta.

Hieman aikaisemmin olin keskustellut mahtavan energiahoitajani Katin kanssa nimittäin juurikin rahasta. Katin kysyessä mitä tunteita raha minussa herättää, huomasin vastaavani hänelle, että noooo iloa, turvaa ja vapautta ja silviisii. Tadaa, tässä taas nähtiin, että myös nuo kolme asiaa ovat sellaisia, jotka ihminen voi löytää itsestään. Kati kehottikin rahan sijaan miettimään asioita, joita haluan tehdä. Asioita, jotka tuovat minulle hyvää mieltä ja myös iloa, turvaa ja vapauden tunnetta. Ja onhan niitä, vaikka kuinka paljon. Toki raha helpottaa arkea ja mahdollistaa asioita, mutta se on ainoastaan hyvä renki ja vain niin kauan, kun sille ei anna valtaa arjessa ja ajatuksissa. Olen ennenkin kirjoittanut tästä teemasta kuinka kaikki on jo meissä ja meillä on kaikki, mutta näköjään itsekin erkaannun siitä aina vain ja joudun hukkaan, ainakin hetkellisesti. Menkää muuten ihmiset energiahoitoon! Nuo energiahoidot ovat olleet yksiä elämäni käännekohtia viime syksystä alkaen.

Joka tapauksessa kun yhtäkkiä tai ehkä taas jälleen lakkasin odottamasta saavuttamattomia asioita muilta ihmisiltä ja asioilta, heittäydyin zeniksi asenteella Nyt on näin ja antamaan elämän tietyiltä osin elämän vain tapahtua vailla pakkomiellettä tietää miksi, on kaikki jotenkin vain vaivattomampaa. Olen saanut kaikista lukuisista esteistä huolimatta hoidettua asioita paljon näpäkämmin ja olen ollut jotenkin vain… no todella iloinen ja aktiivinen. On ollut sellainen fiilis, että mitä seuraavaksi, jos jotain huonoa, niin tänne vain, voitan sinut kuus-nolla! Ja kun pysyy positiivisella mielellä, on paljon helpompi ottaa vastaan niin teinien kuin uhmaikäisenkin joskus niin ärsyttäväkin itseilmaiseminen, vaikka tosin lauantaiaamuna tuli tilanne eteen, että teki mieli hankkia menolippu Berliiniin, yksi kappale. Nämä ristiriitatilanteet ovat nekin kuitenkin normaalia arkea ja minun on aina vain helpompi päästä ylitse tunteista, joita en halua pitkittää tai en ainakaan padota sisälleni. On todella palkitsevaa huomata, miten ärsyyntymisestä palaaminen myönteiseen tunnetilaan on aina vain helpompaa. Aina ei tarvitse olla hyvällä tuulella, mutta kyllä se hyväntuulisuus vain toimii, det funkar! Kun pääasiassa päivän aikana koetut tunteet ovat plussan puolella, ihania asioita todella tapahtuu ja elämä on vain jotenkin niin paljon helpompaa kuin mitä se negistelemällä, toisiin takertumalla tai murehtimalla ikinä olisi. Elämä voi olla todella hyvää, iloista ja tyydyttävää, vaikka huonojakin päiviä on. Niihin ei tarvitse kietoutua vellomaan. Ah. Kyllä se siitä!

Älä ikinä unohda, että tarvitsemasi innostus on sielussasi. Anna sen tulla ulos, anna sen elää, anna sen motivoida sinut.
Sanoo Norman Vincent Peale.

Lähetän ruudun toiselle puolelle paljon energiaa ja iloa. Upeaa viikkoa sinulle! Minun tekisi mieli hankkia ikkunalaudalle punaisia pelargooneja.

Näinikkäästi! (Kuva: Pinterest)