Extreme Run 2013

Juoksin kuin tyttö! Terveisiä siis eilisestä Extreme Run -tapahtumasta Vantaan Hakunilasta. Minullahan oli ilo olla mukana australiasta kotoisin olevan Lorna Jane -vaatemerkin tiimissä. Päällämme oli Lorna Janen LJ Thermal -trikoot, jotka muuten tulivat tarpeen jo aukealla ja viimaisella kentällä juoksua odotellessa, ja Sophia Excel -pusero. Niken vannoutuneena käyttäjänä pakko on sanoa, että ensimmäinen oma käyttökokemukseni Lorna Janesta teki kyllä vaikutuksen, tuntui siltä kuin ei olisi ollut mitään päällä. Vaatteet ovat todella napakkaa mutta silti hyvin miellyttävää materiaalia. Vaikka hikoilin metsässä reippaasti, vaatteet eivät tuntuneet kurjilta ja tuntuivat hyvin päästävän kosteutta läpi. Lisäksi olimme muuten hieman stailanneet asukokonaisuuttamme, itse tykästyin erityisesti leopardikuvioisiin uimapöksyihin, jotka vedin trikoiden päälle. Ensiksi mainitut siis olivat todella härskinnäköiset! Myös kreppitukka oli tosi hieno. Päässäni oli muuten Lorna Janen Slimline-hiuspanta, jota aion alkaa käyttää myös oikeasti. Lenkillä usein hiki valuu hiuslakkoineen päästä silmiin ja sitten kirvelee simmuja. Havaitsin tuon pannan mainioksi, yhtään ei ollut tuota ongelmaa, vaikka silmissä oli tuhti meikkikin. Ja vaikka metsässä todella hiki virtasi noissa tamineissa, pitkät hihat ja lahkeet olivat tarpeen, muuten erilaiset esteet olisivat varmasti saaneet polvet naarmuille.

Minulla oli takanani liikuntaa ja myös juoksukilometrejä useampi tunti tällä viikolla, joten päätin vetää vain yhden 8 kilometrin kierroksen. Turhaan mietin etukäteen esteiden ylittämistä! Esteitä nimittäin oli vähemmän kuin olin ajatellut, lähes kaikki suoritin, paitsi jätin muun muassa vantaanjoessa pulahtamisen väliin, tiedän, olen nynny. Kengät kyllä kuraantuivat ja kastuivat muutenkin, kun pääsin kastautumaan kuitenkin nilkkoja myöten paskaveteen samalla pari minisillan alla kyykistellen ja astahdinpa myös nilkkoja myöten pehmeään kuraan hyiiiii! Kiva oli sitten juosta hulluja mäkiä kengissä, jotka olivat läpimärät ja painoivat tosi paljon. Rakennustelineistä kootussa tornissa ylitin itseni, mutta en juuri ylhäältä uskaltanut vilkaista alas. Parasta kaikessa oli silti kovat ja pitkät ylämäet, joita viimeiset kilometrit ennen maalia tarjosivat. Tykkään haastaa itseäni mäissä, koska niissä saa sykkeet todella ylös ja itsestään puristettua kaiken irti. Yhden mäen kävelin, muut hölköttelin ylös. Kaiken kaikkiaan maaliin päästyä oli hyvä fiilis ja maali tuntui tulevan jopa yllättävän aikaisin. Viiden kilometrin kohdalla ajattelin, että ohoh, vielä on kolme jäljellä, mutta se kolme kilometriä hurahtikin kuin itsestään. Maalissa myös mietin, että hyi hemmetti, ei ikinä enää, mutta saattaa olla, että ehkä sittenkin! Mutta jos, niin sitten tulee vetää kyllä täysi rundi eli 2 kertaa tuo kierros. Jää nähtäväksi.

Tatuointeja tapahtumassa näkyi tosi paljon: oli kokohihoja ja yksittäisiä kuvia niin miehillä kuin naisilla. Hauskuutin itseäni miettimällä, että Lorna Janen kojun viereen olisikin tullut laittaa pystyyn Naisen iholla – koju.

Tapahtuma oli ihan hyvin järjestetty. Tosin ensimmäiset pari kilsaa menivät liki kävelyksi, sillä ryysis oli valtava eikä metsässä vain mahtunut juoksemaan. Se tuntui turhauttavalta, mutta sitten alkoi väki hajaantua. Yhdellä esteellä, josta mentiin sekä yläpuolelta että alapuolelta, ihmiset eivät oikein heti ymmärtäneet, mistä kuului mennä. Kaiken kaikkiaan fiilis koko hommasta on positiivinen. Maaliin saapumisen kruunasi pieni alakoululainen tyttö, joka ripusti mitalin kaulaani ja totesi, että hyvin tsempattu. Aikaa minulla meni yhteen rataan 1 h 20 minuuttia ja olin yhdessä tiimissäni juosseen Saaran kanssa sijalla 480 kahdeksan kilometrin hupisarjassa, jossa oli parisen tuhatta osanottajaa. Jos tuon radan pääsisi juoksemaan yksin ilman ryysistä, olisi aika varmasti parempi, mutta hei tämähän ei ollut minun kohdallani mikään kilpailu, vaan uuden kokemuksen saaminen.

Ensi sunnuntaina juoksen Naisten Kympin Adidaksen tiimissä. Aikatavoitteeni on 55 minuuttia, saa nähdä, toteutuuko se, toivottavasti.

Juokseminen alkaa siis sujua ja nämä tapahtumat tuovat treeniin lisämaustetta. Meillä oli eilenkin mahtava porukka ja hyvä tiimihenki koko päivän. Jälleen yksi kokemus elämässäni, josta olen tosi kiitollinen. Jee!

Ja tässä vielä hieman kuvasatoa:

Tässä me tytöt ennen kisaa! (Kuva: http://www.facebook.com/pages/Lorna-Jane-Finland/410797778982816?fref=ts)

Tässä me tytöt ennen kisaa! (Kuva: http://www.facebook.com/pages/Lorna-Jane-Finland/410797778982816?fref=ts)

Kas, tässä mennään autonrenkaiden yli. (Kuva: http://www.facebook.com/pages/Lorna-Jane-Finland/410797778982816)

Kas, tässä mennään autonrenkaiden yli. (Kuva: http://www.facebook.com/pages/Lorna-Jane-Finland/410797778982816)

4/6 osaa juoksutiimistämme. Kaksi sissiä lähtivät vielä toiselle kierrokselle. (Kuva: http://www.facebook.com/pages/Lorna-Jane-Finland/410797778982816?fref=ts)

4/6 osaa juoksutiimistämme. Kaksi sissiä lähtivät vielä toiselle kierrokselle. (Kuva: http://www.facebook.com/pages/Lorna-Jane-Finland/410797778982816?fref=ts)

Tossuparkani!

Tossuparkani!

Run like a Girl!!  Tässä minä, iloisena ja kuivassa vaatetuksessa maaliin tulon jälkeen. Päälläni oleva Kinetic Excel -toppi löytyy täältä: http://www.lavli.fi/product/143/kinetic-excel-toppi

Run like a Girl!!
Tässä minä, iloisena ja kuivassa vaatetuksessa maaliin tulon jälkeen. Päälläni oleva Kinetic Excel -toppi löytyy täältä: http://www.lavli.fi/product/143/kinetic-excel-toppi

 

 

Persus ylös tuolista..

..Jos vain mahdollista. Jos pääset kävelemään ja liikkumaan, niin silloin ehdottomasti kannattaa miettiä, onko näin paljossa istumisessa mitään järkeä.

Olen talven mittaan kirjoittanut juttuja hyötyliikunnasta ja istumisesta muutamaan julkaisuun. Asiaa käsittelin esimerkiksi Fit Laihdu -lehdessä 2/2013 ja myös muutamissa yritysten asiakas- tai henkilöstölehdissä. Hieman kauhulla olen lukenut myös muiden kirjoittamia, provosoivasti otsikoituja juttuja tyyliin “istuminen tappaa”, istunhan itsekin päivittäin paljon ja juurikin koneen ääressä. En ole ikinä ollut mikään hyötyliikkuja, mutta kas, jälleen on hyötyä tästä omasta duunistani, kirjoittaessani vähäisen arjen aktiivisuuden haitoista olen innostunut itsekin hyötyliikkumaan hikitreenien lisäksi. Eilenkin kävelyä paikasta toiseen tuli liki puolitoista tuntia, ei lainkaan huono saavutus. Ja kun tämä kävely edes takaisin on ollut jo usemman kuukauden liki päivittäistä, niin pakkohan sillä on olla omat hyötynsä. Olen myös alkanut seistä julkisissa kulkuvälineissä, koska istumista tulee päivittäin oikeasti tosi paljon: olisitko ajatellut, että istumme viikossa jopa sata tuntia ja makaamme yli 50! Järkyttävä määrä. Siinä ei kuulkaas paljon kolmen tunnin jumppa viikottain jeesaa, kun vastapainona on tuollainen määrä liikkumattomuutta ja oleilua vielä ehkäpä todella epäergonomisissakin asennoissa. Minut herätti lopullisesti se, kun eräs haastattelemani fysioterapeutti totesi, että edes kuntoliikunnan säännöllinen harrastaminen ei riitä poistamaan pitkäaikaisen istumisen aikaansaamia terveysongelmia. Myös se, kun kuulin, että jatkuva istuminen ilman taukoja lisää jopa keskivartalolihavuutta, oli aika hyvä herätyskello! Aktiivisella arjella on myös sormensa pelissä eri sairauksien ehkäisyssä. Nyt on juuri oikea hetki alkaa liikkua!

Eli vaikka treenaisi monta kertaa viikossa, se ei vielä riitä, erityisesti jos tekee istumatyötä. Ja onhan se loppujen lopuksi aika hassua, että me useimmat ajamme autolla salille polkemaan pyörää tai nostamaan painotankoja! Itse olen päättänyt alkaa juosta kotiin ohjaamasta, jos olen maksimissaan noin viiden kilometrin päässä kotoa. Saa nähdä, milloin onnistun tuossa ensimmäisen kerran. En vain tykkää juosta reppu selässä, mutta ehkä siihenkin tottuu.

Ja mitä juoksemiseen tulee, se on alkanut sujua. Toissa päivänä vedin jo 10.4 kilometrin lenkin muutamaa kymmentä sekuntia vajaassa tunnissa. Ja maasto ei suinkaan ollut vain tasaista, vaan joukossa oli niin kovia mäkiä, että en ollut mäen alkupäässä varma, jaksanko todella juosten ylös. Jaksoin! Ja vieläpä tuon kympin jälkeen olisin varmasti jaksanut jatkaa eteenpäin, mutta olin niin sopivasti kotiovella ja satoi vettä, että 10,4 km sai riittää. Mutta hei, se oli siis eka kymppi sitten syyskuisen Helsinki Midnight Runin. Ja vaikka juokseminen tyssäsi raskauteen silloin kolme vuotta sitten ja tuntui sen jälkeen pakkopullalta lähes tähän päivään asti, tässäkin asiassa sitkeys kannatti. Nyt alan löytää selkeästi sitä juoksemisen iloa ja lennokasta askelta ja oi niitä endorfiineja juoksulenkin jälkeen. Jo lenkin aikana koen sellaisia pakahduttavia onnen tunteita, ettei ole tosiaankaan välillä itku kaukana! Ah.

Hyvinvoinnin resepti tulee tässä: lisää monipuolista treeniä, mutta ennen kaikkea lisää aktiivisuutta arkeen. Kävelemälläkin pääsee perille. Näillä mennään kohti upeaa kesää, eikö!

IMG_3413

 

Kävin lenkillä

Kyllä, pitkästä aikaa, hehee. Ja hyvä niin, sillä Berliinin maraton lähestyy huikaisevaa vauhtia! Aikaa koetukseen on enää 20 viikkoa ja risat ja koska välillä tuntuu, että viikossani on vain maanantai, perjantai ja sunnuntai, tuokin tovi hurahtaa hetkessä. Minulla ei muuten ole vielä(kään) lentolippuja eikä majoitusta, mutta luotan siihen, että kaikki järjestyy. Kaupunki sen sijaan on minulle tuttu, olisiko syksyn reissu sinne sitten jo kahdeksas.

Toukokuu on alkanut melko sporttisissa merkeissä, mutta säännöllisten juoksutreenien aloittaminen hieman takkuaa. Sunnuntaina kävin tyyppäämässä parin viikon tauon jälkeen juoksentelua ja ihan hyvältähän se tuntui. Uudet kulmat tarjoavat kyllä vaihtelua ja haasteita, pitkiä, loputtomalta tuntuvia mäkiä on siellä täällä. Olisin varmasti jaksanut juosta pidempäänkin, mutta paikoin hemmetillinen vastatuuli teki sen, että kuusi kilometriä ja risat sai sillä kertaa riittää. Olen muuten huomannut sen, että vasta viitisen kilometriä juostuani juokseminen alkaa oikeasti vasta rullata ja tuntua hyvältä. Ajattelin nyt lisätä kilometrejä aluksi kilsa per lenkki. Tosin tätä juoksutreenitahtia kymppi menee rikki vasta joskus heinäkuussa, o oouuu! Eli petrattava on.

Muutama ystävänikin on kysellyt minua lenkille ja aikomus onkin testata yhteisjuoksuja heti kun aikataulut sallivat. Minä vain tykkään kaikista eniten juosta omassa rauhassani ja niin, että voin samalla kuunnella musiikkia kovalla. Olenkin tehnyt itselleni erilaisia hyvin mukaansatempaavia juoksubiisilistoja. Musiikista kun on suuri apu silloin, kun voimat alkavat ehtyä! Jonkin hyvän biisin siivittämänä sitä saa innostettua itsensä vaikka tajunnan räjäyttävään loppuspurttiin, vaikka tuntuisi siltä, ettei jaksaisi juosta enää metriäkään. Tykkään muuten myös laulella ääneen juostessani, mikä saattaa olla hieman kyseenalaista kanssakulkijoita ajatellen.

Reilun viikon päästä onkin koetuksena Extreme Run, johon osallistun Lorna Janen tiimissä. Eniten olen kammonnut kisassa olevien esteiden ylittämistä, mutta juuripa luin tuolta järjestäjän nettisivuilta, että esteet ovat vapaaehtoisia ja ne on mahdollista kiertää. Lisäksi minua pyydettiin juoksemaan Naisten Kymppi toisen treenivaatemerkin tiimissä, ja toki suostuin. Naisten Kympin olen juossut kaksi kertaa aiemmin. Ensimmäisellä kerralla yhdeksän kuukauden juoksutauon jälkeen sisäpyöräilyn ja bodypumpin voimin aikaan 51 minuuttia ja risat sekä viimeksi viisi kuukautta synnytyksestä aikaan 58 ja risat. Nyt tähtään taas sinne 50 minuutin alkupään tuntumaan. Kanssajuoksijoista saa aina uskomatonta voimaa!

Kyllä se tästä lähtee! Takana on tässä kuussa kuitenkin jo yhdeksän treeniä, mutta juoksuintoa olisi jostain löydettävä lisää. Kuin myös venyttelyintoa, lukuisat Bodypumpit kiristävät erityisesti takareisiä siihen malliin, että hyvä kun saan kämmeniä lattiaan. Vaa’alla en ole käynyt, mutta valitettavasti myöskään vaatteet eivät tunnu vielä mitenkään erityisen väljiltä, joten painossa ei liene tapahtunut mitään kummoisia muutoksia. Vatsamakkaroista lopullisesti eroon pääsemisessä hyvä motivaattori on myös parivuotias, joka taputtelee ja puristelee mahaani ja samalla kertoo, että mamma har en stor mage. Siis se sama tyyppi, joka juuri eilen bussissa kertoi, että mamma är en tant ja pappa är en pojke. Heh ja minä kun kuvittelen olevani tosi nuorekas. Lapsen suusta se totuus kuuluu vai miten se menikään…

Oulusta käsin bloggaileva urheilullinen ja triathlonista haaveileva Petra muuten haastoi minut jo tovi sitten osallistumaan johonkin kuntotapahtumaan alle puolen vuoden kuluessa. Hahaa, koska minulla näköjään on taipumusta yliampumiseen, osallistun nyt sitten yhden sijaan kolmeen tapahtumaan! Ja tässä vielä toinen blogivinkki: aina kun laiskottaa ja treenimotivaatio on hukassa, voi myös mennä fiilistelemään Jaanan blogia.

Joka tapauksessa olen itseeni ja urheiluihini sangen tyytyväinen tällä hetkellä. Treenien määrä on nousujohteinen ja mukana on muutakin kuin pelkkää Bodypumpia. Kyllä se juokseminenkin siitä lähtee käyntiin, olen ihan varma. Ehkä tämä kesä on se kesä, kun vihdoin mahdun raskautta edeltäviin vaatteisiini. Siinä sitä onkin tavoitetta, hehee. Tosin tämä tavoite on vain ja ainoastaan itsestäni kiinni. Jos persus jää sohvalle, mitään tuskin tapahtuu, ainakaan toivottuun suuntaan. Eräs Facebook-kaverini totesi kerran, että kannattaa suunnitella urheilevansa joka päivä, koska arki heittää esteitä eteen aina niin, että treenejä kuitenkin peruuntuu. Näin olen pyrkinyt tekemään nyt viime kuun lopusta. Tosin eilen en vain jaksanut liikauttaa itseäni, kun edellisillan kaksi Bodypump-ohjausta painoivat etureisiä.

Iloisia juoksutreenejä joka iikalle!

Näin on! (Kuva: Nike Women)

Näin on! (Kuva: Nike Women)

Energiaa kahdessa eri muodossa

Ikinä ei ole liian vanha testaamaan itselleen uusia lajeja. Ja kuinkas sitten kävikään, löysin jälleen uuden rakkauden! Rautapallo sai siis kilpailijan. Ja oooh, miten uskomattoman energisoiva treeni olikaan kyseessä. Tykkään.

Viime yönä meillä valvottiin pitkästä aikaa kello kahdesta aamuviiteen, ilman näkyvää syytä. Aamulla kammetessani itseni väkisin ylös silmät väsymyksestä turvonneina ensimmäinen ajatukseni oli kiitollisuus. Luojan kiitos kyseinen kammottava olotila ei ole enää joka-aamuinen, kuten vielä viime syksynä. Enää en kyllä jaksa yhtään valvoa ja heräillä tuolla tapaa, mutta toki kaikkeen tottuu. (Blogiini tullaan muuten lähes päivittäin hakusanoilla 1-vuotias ei nuku. Tässä vaiheessa voin vain lohduttaa, että kyllä se lapsi joskus alkaa nukkua. Meillä hän alkoi nukkua paremmin 1 v 10 kuukauden iässä.)

Päivä sujui kaikesta huolimatta mukavasti ja kävin muun muassa energiahoidossa. Vaikka siellähän olin viettänyt tiiviisti ne vähät tunnitkin, kun nukuin. Liekö muuten viime syksyisten sarjakäyntien puhdistava vaikutus ollut vielä voimissaan, mutta mitään isompaa ei tullut esiin ja vaikutin kuulemma seesteiseltä, mikä oli huippua kuulla, sillä siltä minusta tuntuukin useimmiten. Oli mahtava sessio ja väsymys tuntui kaikkoavan. Tapaamani ystävänkin mielestä olin piristävän reippaalla päällä, ja aloin uskoa siihen itsekin. Ennen kotiin lähtöä päätin vielä mennä treenaamaan, kuten olin itselleni eilen luvannut. En millään olisi jaksanut, mutta onneksi menin! Virtaa treenisessareista on nimittäin jäljellä vieläkin. Ohjelmassa olikin Les Millsin BodyAttack, joka jostain syystä on jäänyt itseltäni aiemmin kokematta. Ihan huipputunti! Sopivasti aivot narikkaan ja annetaan palaa täysillä -meininkiä. Olin aivan fiiliksissä, tajusin vasta tunnin jälkeen, että en taaskaan ollut oikeastaan ajatellut mitään ja niinpä vain kuulkaas alaselkäni kesti pomppimisen, juoksun ja jopa korkeat kerähypyt ilman oireilua. Jossain vaiheessa meinasi tosin puhti loppua ja hengästyminen oli kovaa, mutta kaiken kaikkiaan olin itseeni tyytyväinen ja olo on vieläkin endorfiinien täyttämä. Aloin heti miettiä tuota BodyAttack -kurssin käymistä ja sen ohjaamisen aloittamista, kun vain pääsen näistä ylimääräisistä kiloistani. Unisportilla sitä ei ole, joten joutuisin tekemään Comebackin jonnekin muualle, saa nyt nähdä.

Parasta tässä oli se, että aivan hillitön jälkihiki iski minuun, kun istuin täydessä bussissa kauppa-, läppäri-, ja treenilaukkuni kanssa ja yritin kuljettajan raskaasta kaasujalasta huolimatta pysyä penkilläni. Ripsarit olivat kivasti pitkin silmäkulmia, naama helotti aivan tulipunaisena ja olin tunnilla hikoillut niin paljon, että kulmameikki oli jäljellä enää toispuoleisesti. Siellä sitten istuin typerä onnellinen hymy kasvoillani ja kuuntelin musaa kuulokkeilla ja katsoin auringonlaskua. Ah.

Kyllä vain liikunnan voima on ihan uskomaton. Joka ikinen kerta kun minusta on tuntunut siltä, etten millään jaksaisi lähteä treenaamaan, urheileminen on kuitenkin kannattanut. Aina. En muista, että olisin ikinä katunut liikkumaan lähtemistä. Ainoa, mitä osasin nytkin ajatella oli, että onneksi menin, kun tuli niin järkyttävän hyvä olo koko kehoon ja myös pääkoppaan.

Tästä fiiliksestä jaksoin ammentaa voimia vielä apurahan hakemuksen täyttämiseen nyt illalla, viime tipassa tosin mentiin jälleen. Tuli apurahaa tai ei, olen vakaasti päättänyt, että laatukirjallisuutta pukkaa ulos myös vuonna 2014, tosin erityyppistä kuin tänä vuonna. Hyvinvointiasiat kiinnostavat vahvasti, ei ehkä yllätys.

Antoisia liikuntahetkiä!

Kröhöm, sanoisinko, että snadisti on motivoiva kuva. Tämä minun kai olisi järkevää liimata jääkaapin oveen. (Kuva: Nike)

Kröhöm, sanoisinko, että snadisti kuulkaas tässä on meikäläistä motivoiva treenikuva. Tämä minun kai olisi järkevää liimata jääkaapin oveen. (Kuva: Nike)

 

 

Uutta ei voi estää tulemasta…

…Kun on uuden aika. Näin se menee. Vanha pois, uusi tilalle. Jeah.

Nonni! Ja sitten ensi alkuun snadisti sitä liikunnan iloa taas pitkästä aikaa! Minua alkoi äsken hihityttää, kun kävin tsekkaamassa Berliinin 40-vuotisjuhlamaratonin osallistujalistaa, ja siellähän se oma nimenikin koreili. Aijettä. Siitä tulee ihan huippuhauskaa! Ihan kreisiä päästä voittamaan itseni rakastamassani kaupungissa. Olenhan viettänyt vaihto-oppilasvuoden Etelä-Saksassa, joten maa on siksikin minulle tärkeä. Mutta maratonia en ole ikinä juossut, missään. Pisin tähän asti juoksemani matka lienee 15 kilometriä. Uusien asioiden kannattaa antaa tulla elämäänsä, vaikka sitten juoksemisen muodossa.

Juoksutreeneistä vielä sen verran, että en aio juosta yhtään lenkkiä ennen kuin jalkojen alla on lumeton maa. Laskeskelin kuitenkin, että jos huhtikuun alussa pääsen juoksemaan, niin minulla on vielä melkein kuusi kuukautta aikaa saada itseni juoksukondikseen. Eli ei hätää, hyvin ehtii. Juoksuharrastajat, käykää muuten tsekkaamassa Arctic Sport Addictsin saitti, siellä on kaikkea juoksuun liittyvää, mitä voi edes kuvitella.

Ja perhosia vatsaan tuo myös rautapallo. Olen löytänyt uuden rakkauden, nimittäin ohjatun kahvakuulatreenin! Olen käynyt tunnilla vasta muutaman kerran, mutta olen täysin rakastunut tuohon kokonaisvaltaiseen treeniin, jossa koko kropan saa käyttöön tehokkaasti. Uskaltauduin jo vaihtamaan myös 6 kilon kuulasta 8 kilon kuulaan ja se kannatti, seuraavana päivänä tuntui keskikehossa ja yläselässä, että todellakin treenattu oli. Nuo kilomäärät tuntuvat sinänsä pieniltä, kun esimerkiksi Bodypumpissa kyykkään pitkää sarjaa monesti 30 kiloa tangossa. Uskon, että pääsen nopeastikin kasvattamaan kuulakokoa, kun vain sitkeästi käyn tunneilla. Kahvakuulatunnin liikeyhdistelmät todella nostavat sykkeet ylös ja lähes läpi tunnin olen hyvin hengästynyt ja peruskuntoni on kuitenkin hyvä. Tykkään kovasti Motivuksen ohjaaja Anna Gröndahlin tyylistä ohjata.

Vieläkin viikonlopun pöpöt vaivaavat, mutta eilen kävin ohjaamassa kevyillä painoilla Bodypumpin. Tunti sujui ihan hyvin, mutta aina parempi, kun ehtii parantua kunnolla ennen urheilua.

Elämäntaparemppaa on takana pian kaksi kuukautta. Paino jumittaa aika lailla samassa, mutta vaatteista alkaa todella nähdä eron, että jotain on tapahtunut ja jotain tapahtuu koko ajan. Kyllä ne lihakset sieltä kuoriutuvat paremmin esiin ja keskivartalon pullataikina katoaa hikenä ilmaan, hitaasti mutta varmasti. Fiilis on yhä hyvä ellei jopa loistava. Tällä kertaa tavoite itseni kanssa on selvä eikä minulla ole epäilystäkään, ettenkö onnistuisi. Eikä ole edes kiirettä, sillä se joka tietää, mitä haluaa, sillä on aikaa odottaa.

Keväästä on tulossa jännittävä! Niin paljon uusia asioita tapahtuu, että ei tosikaan. Olen avoin kaikelle, uudet ihmiset ja uudet asiat saavat tulla, olen valmis ottamaan kaikkea jännittävää vastaan. Saa myös nähdä, miten paljon kirja tuo mukanaan uusia haasteita ja tilanteita. Niitä on kuitenkin tulossa myös muuten ihan ilman kirjaakin, sillä pian saan kasattua sen Olonkeveys-harjoitusryhmäni. Kiitos muuten teille kaikille innokkaille kiinnostuneille, laitan pian meiliä ajankohdasta ja paikasta. Lisäksi olen puhumassa huhtikuussa NLP-opiston messuilla kiitollisuudesta ja kaikesta, mikä siihen sitten liittyykään. Henkisen hyvinvoinnin Eevi Minkkisen kanssa olemme lyöneet hynttyymme yhteen. Pidämme 13.4. Onnellisuus ja unelmat -tiiviskurssin. Siitä tulee kyllä niin makea päivä, että ei tosikaan. Paljon asiaa, omia kokemuksia ja rutkasti silmiä avaavia harjoituksia tiedossa! Osallistukaa ihmeessä, jos aikataulut passaavat.

Toivon sinulle ihanaa tiistaita. Annetaan ihmeiden tapahtua.

P.s. Oi Mutsi Mutsi ja On the road to the lighthouse ovat bloganneet kirjasta. KIITOS! Ilokseni myös huomasin, että se on Adlibriksen Top 100 -listalla sijalla 64. Ei huono!!

Ihan varmasti sanon kyllä kaikelle tulevalle. Olen täällä innoissani tulevasti, vaikka tämäkin hetki on hyvä. (Kuva: Pinterest)

Ihan varmasti sanon kyllä kaikelle tulevalle. Olen täällä innoissani tulevasta, vaikka tämäkin hetki on hyvä. (Kuva: Pinterest)

 

 

 

Remonttikuulumisia

Elämäntaparemonttini etenee vaivatta! Viime viikolla sain viestiä eräältä lukijaltani, että hän oli yöllä nähnyt unta, että olin postannut laihtuneeni 2,5 kiloa! On todellinen kunnia päästä uniinne, hihih. Painoni tosin vielä jumittaa aika lailla entisissä lukemissa, mutta joulusta suunta on oikea. Hyvänä aamuna vaaka näyttää neljä kiloa vähemmän kuin jouluna, mutta itselleni on hyvin tavallista parinkin kilon vaihtelu riippuen syömisistä ja juomisista.

Viime viikolla urheilin seitsemän tuntia, joista itse ohjasin kolme: Bodypumpin, intervalli-keskivartalon sekä perusspinningin. Jotta saisin tarpeeksi liikuntaa, olen ostanut työpaikkani läheiseen kuntokeskukseen kahden kuukauden kortin, ja olen alkanut käydä siellä lounastunneilla treenaamassa, mikäli minulla ei ole omaa ohjausta samana päivänä. Olen niin onnellinen tästä loistavasta ideastani! Ehdin yhä tehdä kaikki työni päivän aikana, treenisessioon suihkuineen ja siirtymisineen meneen noin 1,5 tuntia. Aamupäivätreenin jälkeen olen täynnä virtaa ja työt sujuvat jopa tehokkaammin kuin olisi istunut koko ajan koneella. Plussana tässä on myös se, että lapsillani on iloinen ja energinen äiti käytössään myös iltaisin. En ole maininnut tästä lounasliikunnastani edes kotona, sillä haluan yllättää ja myös itse yllättyä, että milloin supervartaloni ja superenergisyyteni noteerataan, ehhehe. Ja tiedän, ettei tällainen lounastreeni ole kaikille mahdollista, mutta jos on, suosittelen lämpimästi. Itsekin teen usein töitä iltamyöhällä, joten sen vastapainoksi voikin sitten ottaa aikaa itselleen sieltä, mistä se on mahdollista ottaa. Freelanceriuden etuja.

Viime viikolla kävin peruslihaskuntotunnilla, reisi-vatsa-pakaratreenissä, kahvakuulassa ja venyttelyssä. Olin ensimmäistä kertaa ohjatulla kahvakuulatunnilla, joka oli ihan superhyvä! Tuli kunnolla hiki ja hengästyminen, vaikka aloittelijana otin vain 6 kilon kuulan. Teimme erinomaisia kokonaisvaltaisia koko kehoa kuormittavia ja myös tasapainoa, kehonhallintaa ja -liikkuvuutta parantavia liikesarjoja ja 50 minuutin jälkeen todella tunsin tehneeni töitä. Hurahdin! Liikuntapuoli siis sujuu hienosti ja repertuaari ei ole enää pelkkää spinua ja pumppia, siitä olen tyytyväinen.

Ohjatessani en ikinä katso itseäni peilistä, joten nyt muiden tunneilla käydessä on ollut oivallinen tilaisuus tarkkailla ei sitä onks tukka hyvin, vaan omaa tekniikkaa ja liikelaajuuksia. Myös vatsamakkarat ovat pistäneet silmään peilistä, raskauden jälkeinen vatsa on yhä edelleen kuin pullataikinaa. Päätin, että en anna huonolle liikaa huomiota, joten tein myös havaintoja siitä, mikä on hyvin. Jalkani ovat kohtuullisen lihaksikkaat ja myös hartiaseutuun olen tyytyväinen. Hauis on myös kasvanut huomattavasti pelkällä Bodypumpilla. Yksi päivä pumppituntini jälkeen kuuntelin pukuhuoneessa kahden naisen keskustelua. Toinen kertoi varmaa tietoa siitä, että kaverinsa oli käynyt pumpissa vain pari kertaa ja saanut himmeet habat. Ikävä lannistaa, mutta ei ne himmeet habat nyt ihan parista kerrasta tule, hih.

Ruokavaliooni olen todella tyytyväinen. Olen opetellut ja myös oppinut syömään aamupalan! Koska perheemme rytmit ovat nyt muuttuneet toisen aikuisen uusien työaikojen myötä, minäkin menen nukkumaan kello 22 ja tänäänkin heräsin virkeänä jo klo 5.30. Sitten vietänkin hetken yksin, katson meilejä, juon lasillisen vettä, johon olen puristanut sitruunan, laitan itseni lähtökuntoon ja teen aamupalan, jonka nautin töissä vietyäni lapsen tarhaan. Kaksi viipaletta tummaa Real-leipää terveellisillä päällisillä ja kananmuna ovat joka aamuinen evääni, lisäksi pullo vettä ja omena tai viinirypäleitä. Avot, kyllä jaksaa 11 kieppeillä treenaamaan. Aamupalan myötä koko ruokailuni on muuttunut täysin. Minun ei tarvitse illalla ahtaa rekkamiehen annoksia, kun olen päivän mittaan syönyt vähän, mutta säännöllisesti. Ja kaikki tämä tieto on ollut minussa jo vuosikausia, mutta nyt vasta aloin itse toteuttaa sitä ja jestas sentään, mikä vaikutus aamupalalla on. En myöskään syö enää vaaleaa leipää ja näkyvä sokeri on minimissä. Pidän nykyään viikossa yhden herkuttelupäivän, mutta silloinkin herkuttelu on noin 1/3 osa siitä, mitä se oli ennen. Yhtäkkiä vain olen tajunnut sen, ettei ole mitään järkeä ahtaa itseensä mitään, mitä ei oikeasti tarvitse voidakseen hyvin! Oivallus sentään! Myös kahvinjuonti on jäänyt lähes kokonaan. Ennen join ainakin 2 kuppia aamuisin ja 1 iltapäivällä. Nyt juon vain yhden kupin kahvia aamulla ja se on siinä.

Tahdon siis vain kertoa, että jos minä pääsen ihan itse näin hyvään alkuun kahden vuoden taistelemisen jälkeen, niin kyllä sinäkin. Mutta kuten aikaisemminkin sanoin, tällä kertaa heti alussa erona oli se tunne, että minä tulen onnistumaan. Että kiirettä ei ole, koska tämä on pysyvä elämänmuutos, jolle voin pyhittää loppuelämäni. Vasta nyt olin valmis tähän, ja tunsin valmiuteni myös sisälläni. Ja kun ei yritä pakolla, onnistumisia syntyy. Jos yrittää väkisin, syntyy vain tekosyitä eivätkä itselle asetetut tavoitteet tule saavutetuksi. Sitten voikin syytellä itseään ja ahdistua, että tähänkään en sitten pystynyt ja silloinhan on entistä helpompaa luisua samalle vanhalle tielle ja ajatella, että mitä väliä. Kummallisinta tässä on se, että ihminenhän valehtelee itselleen. Esimerkiksi terveyteen negatiivisesti vaikuttava runsas ylipaino, huonot elämäntavat tai olematon peruskunto, nehän ovat itseltä pois. Niillä tekee hallaa vain itselleen, ei muille.

Ei siis niin! Mutta tässäkin asiassa tarvitsee sen sisäisen paljon, ei voi laihtua tai tulla parempaan kuntoon, jos ei oikeasti usko itse siihen, että se on mahdollista.

Ai niin, tästä keväästä on tulossa ihan superjännittävä! Olen niin innoissani, että tuskin maltan pysyä housuissani! Olen kehittelemässä yhteistyötä Henkinen hyvinvointi -yrityksen kanssa. Lisäksi osallistun Olonkeveys-valmentajan koulutukseen. Näillä näkymin olen osallistumassa myös NLP-peruskurssille, joka tulee olemaan tiukka seitsemän päivän setti. Ja kaiken tämän hyvän ja innostavan lisäksi olen myös koekaniinina Life coachiksi opiskelevalle kaverille. Mutta näistä kaikista sitten postauksia tulossa, kun aika koittaa.

Ihan mahtavaa saada oppia lisää ja sitten jakaa tietoa, oivalluksia ja omia kokemuksia taas juuri sinulle, rakas lukijani. Teitä on muuten pian Facebookissakin jo 700. Taitaakin olla tällä viikolla taas arvonnan paikka.

Mahtavaa ja innostunutta alkanutta viikkoa!

Näin! Kun saavuttaa tunteen, ei tarvitse tekosyitä. (Kuva: Nike Women)

Näin! Kun saavuttaa sen tunteen, ei edes tarvitse tekosyitä. (Kuva: Nike Women)

 

 

 

 

 

 

Uusi elämä hallussa

Taisin aloittaa elämäntaparempan juuri oikeaan aikaan, kun tämä sujuu niin nätisti ilman tuskaa tai makeanhimoa.

Minulla on tätä uutta elämää takana jo toista viikkoa (ooooh!) ja vahvasti sujuvat niin treenit kuin terveellinen syöminenkin. Viime viikon liikuntasaldo oli kuusi tuntia eli ihan ok.

Torstaina piipahdin Muistiliiton Liiku muistisi hyväksi -infossa. Aika harva meistä liikkuu siksi, että ehkäisisi muistisairauksia. Itsekin urheilen jaksaakseni yleisesti paremmin ja siksi, että olen liikkunut lähes aina läpi elämäni paria taukoa lukuunottamatta. Liikkumalla nollaan stressiä ja pysyn energisempänä ja kehoni suorastaan vaatii saada hikoilla ja hengästyä.  Painonhallinta ja treenissä muokkaantuva keho ovat sitten pelkkää plussaa. Tärkeimmät syyt liikkumiseen ovat itselleni pitkälle henkisiä, vaikka toki tahdon pysyä niin terveenä kuin mahdollista. Aina oppii uutta: en esimerkiksi tiennyt, että keski-iässä aloitettu säännöllinen liikunta vähentää dementiariskiä jopa 50 prosenttia. Nämä muistiasiat eivät ehkä tunnu tässä kolmevitosena ajankohtaisilta, mutta silti niitä kannattaa välillä miettiä. Ja ihan totta, jos on terve ja pystyy seisomaan ja kävelemään, niin kehomme eivät ole luotuja istumiseen tai makaamiseen, vaan liikkumiseen! Uusi tieto minulle oli myös se, että pitkään jatkuvaa istumista kannattaa katkoa minitauoilla, jotka ehkäisevät muun muassa keskivartalolihavuutta. Eli persus ylös penkistä!

Tuolla infossa tuli puheeksi sekin, miten vaikkapa jumppatunti kolme kertaa viikossa on tosi hyvä, mutta kyllä se vain on aika vähän, kun miettii kuinka paljon istumme tai makaamme. Senpä takia arjen aktiivisuutta tulisikin monen lisätä. Valitettavasti olen itse tosi huono hyötyliikkumaan, sillä minua ei vain huvita. Täytyypä yrittää petrata tuon arjen aktiivisuuden kanssa. Ehkä se sujuu helpommin sitten, kun on kevät… ehkä.

Nyt kun minulla on vain yksi oma ohjaus viikossa, olen ollut sijaistamassa harva se päivä. Hahaha! Eli elämästä nauttiminen toisten ohjaajien tunneilla on toistaiseksi vielä alkutekijöissään. Mutta ei hätää, olen tulossa kyllä ja eturiviin! Olen täysin sydämin nauttinut ohjaamisesta, ehkä siksi, kun se ei ole pakko, vaan voin ottaa tunteja because I can!

Ruokavaliota on ollut helppo muuttaa ja kun en syö makeaa tai suolaisia herkkuja, niin muutamassa päivässä himo niitä kohtaan onkin lakannut. Vaalea pullamössöleipä on alkanut ällöttää ja olen löytänyt uusvanhan rakkauden, Real-ruisleivän! Sen päälle kaksi juustoviipaletta, salaattia ja kananmunaa, niin avot! Omnomnom.

Hyvä tästä tulee. Ehkä jo tulevana kesänä mahdun farkkuihin, joita en saa tällä hetkellä kiskottua polvia ylemmäs. Viikonloppuna tosin lapset olivat mummolassa ja tuli syötyä vähän huithapelimmin, mutta näin se keho alkaa karsastaa kaikkia epämääräisiä safkoja. Sipsipussin pohja ei todellakaan ollut näkyvissä ja brie-juustolla täytetty croisantti meni kyllä alas, mutta silti kaipasin höttöpullan tilalle kiinteämpää ja rakeisempaa leipää.

Berliinin syyskuinen maraton lähestyy, mutta talvijuoksijaksi en sen takia ryhdy. Myöskään juoksumatto ei ole ylin ystäväni, mieluummin pidän peruskuntoa yllä jumpissa ja sisäpyöräilemällä. Heti kun lumet sulavat, alan juosta. En sitä paitsi yhtään tykkää hikoilla ulkona pakkasella ja pukeutuminen talviurheiluun on jotenkin liian haastavaa minun hermoilleni. Siksipä mieluummin treenailen sisätiloissa.

Iloisia liikuntahetkiä sinulle!

No näinpä! (Kuva: Pinterest)

No näinpä! (Kuva: Pinterest)

Tarvitaan: innostusta

Ja sitä minulta nykyään taas löytyy.

Eilen tuli tehtyä pitkää päivää. Olin kotona vasta keskiyöllä ja aamulla taas toki tikkana pystyssä. Eilisen iltapäivän Bodypump-ohjaus sujui ookoo, paitsi että olkapääbiisissä aloin soveltaa ja kas, päin persettä meni. Mutta ei se haittaa. Lupasin asiakkaille, että annan itselleni raippaa siitä hyvästä.

Pelkäsin, että kolmen viikon pumppitauko olisi tehnyt tehtävänsä, mutta ainoa, mitä nyt kiristää, on rinta. Uuteen nousuun siis. Huomenna menen salille. Sunnuntaina tuuraan pitkästä aikaa sisäpyöräilyä ja intervallitreeniä. Tästä se lähtee, minulla on erinomainen tunne.

Ja se tunne onnistumisesta onkin se, mikä erottaa tämän kerran niistä muista kerroista. Aikaisemmin olen kokenut vahvasti, että minun on pakko laihtua. Pakkopakkopakko! Silloin olen puristellut vatsamakkaroitani ja tökkinyt selluliitteja peilin edessä samalla itseäni solvaten ja tilannettani kauhistellen. Olen voivotellut sitä, miksi, miten ja missä ajassa olen päästänyt itseni tähän kuntoon. En ole miettinyt sitä, miten palautuisin ennallani. Olen muistellut esikoiseni jälkeen puolessa vuodessa saavuttamaani sixpackia. Oikeasti olin kai unohtanut faktan, että silloinkin tein töitä raskaudesta palautumisen eteen. Kävelin vaunujen kanssa päivittäin pitkiä lenkkejä, nostin rautaa ja ryhmäliikuntatunnit olivat lempiajanvietettäni. Kas, Facebook kun ei laihduta.

Aikaisemmin minulta on puuttunut myös palava innostus, jonka olen saavuttanut nyt kuin itsestään. Ehkä se johtuu siitä, että suhtaudun itseeni lempeämmin. Myöskään ensisijainen kiinnostuksen kohteeni tässä muutoksessa ei ole laihtuminen, vaan se, että tahdon voida paremmin. Laihtuminen tulee sitten siinä siivellä. Ja koska innostuminen tarkoittaa minulle samaa kuin bensa autolle, tiedän, että tässä ollaan hyvällä tiellä. Ilman innostumista toimiminen täysillä ei itselläni onnistu. Silloin juuri tekeminen, oli se mitä tahansa, on vain suorittamista ja pakkopullaa. Tekemisestä puuttuu silloin paitsi inspiraatio, myös sydän.

Olen päättänyt suhtautua itseeni myös kärsivällisesti, sillä ihmisiähän tässä vain ollaan. Jos kieltäisin itseltäni aivan kaikki elämän nautinnot, kuten pasta bolognesen (juu kyllä voi näinkin erikoisia intohimon kohteita ihmisellä olla), olen varma, että pasta bolognese pyörisi ajatuksissani harva se hetki.

Ja itsensä lahjonta on aina hyvästä. Etappi etapilta aion palkita itseäni uusilla vaatteilla ja myös treenikuteilla. Ensimmäisenä aion hankkia Lorna Janen -merkin inspiraatiotreenitopin.

Iloa perjantaipäivään!

No näinpä! (Kuva: Nike Women)

No näinpä, hiki olkoon paras asusteemme. Kuka on messissä? (Kuva: Nike Women)

 

 

 

 

 

Uusi liikunnallinen elämä!

Olen vihdoin valmis elämänmuutokseen! Tänään se alkaa, uusi liikunnallinen elämä. Kyyyllä. Jälleen kerran. Koska neljäs vauvani (kuten puolisoni kirjaa nimittää) lähtee ensi viikolla painoon, lienee aika hankkiutua oikeasti eroon myös näistä raskauskiloista. No juu, näiden oikea aiheuttaja täytti juuri kaksi. Tosin melko kummaa, tein sellaisen huomion astahtaessani eilen pikaisesti vaa’alle, että kas, nämä kilot ovat vain lisääntyneet (seitsemällä), vaikka lapsi ikääntyy. Hm, jotain kummallista tässä on, sillä aikaisempien raskauksieni jälkeen tilanne on ollut päinvastainen. Silloin nuorena äitinä lapsen kasvaessa itse kutistuin.

Joka tapauksessa nyt on aika ryhtyä tosi toimiin (kyllä, ihan tosissaan)! Koska minulla on vain yksi oma ohjaus (Bodypump) kevätkaudella, minulla on aikaa harrastaa omatoimisesti. Ja se on hyvä, sillä syksy oli yhtä pumppia ja sisäpyöräilyä ja esimerkiksi keskivartalon lihakseni saivat olemattoman vähän treeniä, koska en vain jaksanut tai ehtinyt enää mitään ylimääräistä. Ja keskivartalostahan lähtee kaikki, kuten hyvä ryhti, josta on muuten kirjoittamani juttu uusimmassa Kodin Kuvalehdessä 2/2013. Samassa lehdessä on myös kirjoittamani juttu piikittelystä, lukekaa ihmeessä.

Olen jo alkanut hillitä syömisiäni ja eilenkin katselin ruisleipien ja tonnikalan kanssa, kun työhuonekollegani söi hampurilaisateriaa. Eikä tehnyt edes tiukkaa, sillä jotenkin tällä kertaa tuntuu erilaiselta. Taidan siis olla tosissani, tätä tunnetta onkin odotettu.

Ja koska tiedän sen, että itseään inhoamalla ei voi ikinä päästä tässäkään asiassa myönteiseen lopputulokseen, niinpä ruoskin itseäni lempeästi rakkaudella. Ja olen ottanut kaikki hyväksi havaitsemani keinot käyttöön, eli valjastan mukaan treenikaverin ja olenpa myös kirjoittanut ensi viikon liikunnat näin etukäteen kalenteriin. Ihanan säntillistä! Ensi viikolla ohjelmassa on kaikkea aina kahvakuulatunnista venyttelyyn, kuulostaa mahtavalta suunnitelmalta! Ja mikä hauskinta, aloitan ysiluokkalaisen tyttäreni kanssa yhteisen äiti-lapsi-harrastuksen: joogan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kun vauvauinnit jäivät aikanaan välistä.

Milläs mallilla sinun liikunnallinen ja terveellinen elämäsi on? Mikä on tavoitteenasi?

Itse toivon löytäväni jälleen sen energisemmän minun, joka toisinaan on hautautunut näiden vyötärösilavoiden alle. Tiedän myös, että erityisesti keskivartalolle jämähtäneet makkarat ovat vaarallisia ja tahdonhan elää mahdollisimman terveenä ja hyvinvoivana. Ja koska kilot ovat tulleet salaa ja pikku hiljaa, en edes kuvittele niiden lähtevän päivässä, en viikossa vaan kuukausissa. En jotenkin aikaisemmin oikein noteerannut tätä paksuuntumisasiaani, mutta haastatellessani joskus taannoin lihavuustutkijaa hän totesi, että aivoilla kestää jopa reilun vuoden ajan tottua kehon uuteen olomuotoon. Se pätee siis niin laihtumiseen kuin lihomiseenkin. Aika jännä.

Tuhat ampperii -blogin Mari kirjoitti, että parhaista parhaimpia motivaatiokuvia elämänmuutoksessa ovat omat kuvat. Joten arvoisa Suomen kansa, tässä ne tulevat. Jään odottamaan tuloksia(ni) innokkaana!

Kuva kesältä. Vyötärölläni on noin 20 voipakettia ylimääräistä.

Kuva kesältä, tilanne nyt jopa hieman kuvaa levähtäneempi. Tavoitteena on pudottaa noin 24 voipakettia ja samalla muuttaa osa niistä lihaksiksi. Vaatekoko 40.

Kuva kolmen vuoden takaa. Ihan noin hoikaksi en edes tahdo, pää näyttää isolta. Kuvien välillä on eroa 34 voipakettia!! Miettikää, mikä määrä!!

Kuva kolmen vuoden takaa. Ihan noin hoikaksi en edes tahdo, pää näyttää isolta. Kuvien välillä on eroa 34 voipakettia!! Miettikää, mikä määrä!! Vaatekoko 34 eli XS.

 

 

 

Jaksaa, jaksaa!

Treenipäivitys, yleisön pyynnöstä.

Tänään säädimme uutta sisäpyöräilylevyä ystäväni Teemun kanssa. Diggailen tällä hetkellä tosi paljon The Scriptin Hall of Famea ja sillä lähteekin koko 45 minuutin treeni käyntiin. Huomenna pääsen polkemaan uutta tuntia ekaa kertaa asiakkaiden eteen, jeah.

Treenit sujuvat ja motivaatio on kohdillaan. Yöt ovat meillä vieläkin jonkin verran katkonaisia, mutta kohtuullisen hyvin olen saanut nukkua. Ohjauksia on nimittäin ollut sen verran, että nukkuminen on erittäin tervetullutta palautumisenkin kannalta.

Tässä kuussa olen 11 päivän aikana vetänyt jo 15 treeniä, mutta silti minulla on ollut kolme täysin liikuntavapaata päivää. Omat sisäpyöräilytuntini ovat perustunteja, joten olinkin tosi innoissani tiistaina, kun sijaistin kovatehoista ja hyvin hengästyttävää intervallituntia. Intervallissa tulee riehaannuttua ihan vahingossa, perustunnin luonne vain on erilainen ja myös ohjaajana olen niitä vetäessäni rauhallisempi.

Bodypump sujuu, eikä niitä vielä toistaiseksi ole ollut liikaa niin kehon kuin mielenkään kannalta. Maanantain body-tunnin jälkeen muuten huomasin, ettei alaselkäni enää kipeydy, ilon päivä! Ilmeisesti keskivartalonlihakseni vahvistuvat kuitenkin koko ajan näiden sitkeästi pysyvien jenkkakahvojen tai pullataikinamassun alla. Tosin nämä ylimääräiset ulokkeetkin kuulemma ovat pienentyneet (ja tämä oli lapselta, 11, pyytämättä saatu mielipide!).

Bodypumpissa tekisi mieli laittaa jo lisää painojakin. Tällä hetkellä teen seuraavilla:

Alkulämmittely 5-6 kg per tangon pää

Kyykyt 12,5-15 kg per tangon pää

Rinta 7-7,5 kg per tangon pää

Selkä 7-7,5 kg per tangon pää

Ojentaja 5 kg per tangon pää + 5 kg:n kiekko

Hauis 4,5 kg per tangon pää

Kyykyt 7,5-10 kg per tangon pää

Olkapää 3 kg käsipainot/tangossa 5 kg per puoli

Valitettavasti lapset ovat vuorollaan olleet flunssassa ja tänään heräsin itsekin uuteen mahtavaan päivään nuhaisena, jo on pirhana sentään! Kun meidän porukkamme pääsee eroon flunssistaan ja itsekin tunnen olevani täysin teräkunnossa, tavoitteena on lisätä painoja ensisijaisesti ojentajaan, hauikseen, olkapäihin ja selkään. Ajatelkaa, jos laittaa ne pikku ykköset per tangon pää lisää, se ei ole kuin kahden maitotölkin verran lisää painoa! Kannattaa edes yrittää.

Tämä meininki on siis ollut ihan riittävää, mutta mieli tekisi salille pumppaamaan rautaa, venyttelytunneille, juoksemaan, hotjoogaan ja Bodysteppiin! Olenkin päättänyt jättää ohjaamisen tauolle ensi kevään ajaksi, joten sitten ehkä ehdin tehdä muutakin kuin vain treenata spinua ja pumppia.

Päätös tauolle jäämisestä tosin aiheuttaa ristiriitaisia tuntemuksia, välillä se tuntuu elämäni parhaalta päätökseltä ja välillä tekisi mieli itkeä tirauttaa kyynel, että onko se sittenkään oikein ja juuri sitä, mitä haluan. No, vielä ehtii tovin miettiä.

Iloista treeniviikkoa!

Niin totta! Myös pumppi, spinu ja mikä tahansa muu liikunta auttaa, jos kupolia kiristää.