Extreme Run 2013

Juoksin kuin tyttö! Terveisiä siis eilisestä Extreme Run -tapahtumasta Vantaan Hakunilasta. Minullahan oli ilo olla mukana australiasta kotoisin olevan Lorna Jane -vaatemerkin tiimissä. Päällämme oli Lorna Janen LJ Thermal -trikoot, jotka muuten tulivat tarpeen jo aukealla ja viimaisella kentällä juoksua odotellessa, ja Sophia Excel -pusero. Niken vannoutuneena käyttäjänä pakko on sanoa, että ensimmäinen oma käyttökokemukseni Lorna Janesta teki kyllä vaikutuksen, tuntui siltä kuin ei olisi ollut mitään päällä. Vaatteet ovat todella napakkaa mutta silti hyvin miellyttävää materiaalia. Vaikka hikoilin metsässä reippaasti, vaatteet eivät tuntuneet kurjilta ja tuntuivat hyvin päästävän kosteutta läpi. Lisäksi olimme muuten hieman stailanneet asukokonaisuuttamme, itse tykästyin erityisesti leopardikuvioisiin uimapöksyihin, jotka vedin trikoiden päälle. Ensiksi mainitut siis olivat todella härskinnäköiset! Myös kreppitukka oli tosi hieno. Päässäni oli muuten Lorna Janen Slimline-hiuspanta, jota aion alkaa käyttää myös oikeasti. Lenkillä usein hiki valuu hiuslakkoineen päästä silmiin ja sitten kirvelee simmuja. Havaitsin tuon pannan mainioksi, yhtään ei ollut tuota ongelmaa, vaikka silmissä oli tuhti meikkikin. Ja vaikka metsässä todella hiki virtasi noissa tamineissa, pitkät hihat ja lahkeet olivat tarpeen, muuten erilaiset esteet olisivat varmasti saaneet polvet naarmuille.

Minulla oli takanani liikuntaa ja myös juoksukilometrejä useampi tunti tällä viikolla, joten päätin vetää vain yhden 8 kilometrin kierroksen. Turhaan mietin etukäteen esteiden ylittämistä! Esteitä nimittäin oli vähemmän kuin olin ajatellut, lähes kaikki suoritin, paitsi jätin muun muassa vantaanjoessa pulahtamisen väliin, tiedän, olen nynny. Kengät kyllä kuraantuivat ja kastuivat muutenkin, kun pääsin kastautumaan kuitenkin nilkkoja myöten paskaveteen samalla pari minisillan alla kyykistellen ja astahdinpa myös nilkkoja myöten pehmeään kuraan hyiiiii! Kiva oli sitten juosta hulluja mäkiä kengissä, jotka olivat läpimärät ja painoivat tosi paljon. Rakennustelineistä kootussa tornissa ylitin itseni, mutta en juuri ylhäältä uskaltanut vilkaista alas. Parasta kaikessa oli silti kovat ja pitkät ylämäet, joita viimeiset kilometrit ennen maalia tarjosivat. Tykkään haastaa itseäni mäissä, koska niissä saa sykkeet todella ylös ja itsestään puristettua kaiken irti. Yhden mäen kävelin, muut hölköttelin ylös. Kaiken kaikkiaan maaliin päästyä oli hyvä fiilis ja maali tuntui tulevan jopa yllättävän aikaisin. Viiden kilometrin kohdalla ajattelin, että ohoh, vielä on kolme jäljellä, mutta se kolme kilometriä hurahtikin kuin itsestään. Maalissa myös mietin, että hyi hemmetti, ei ikinä enää, mutta saattaa olla, että ehkä sittenkin! Mutta jos, niin sitten tulee vetää kyllä täysi rundi eli 2 kertaa tuo kierros. Jää nähtäväksi.

Tatuointeja tapahtumassa näkyi tosi paljon: oli kokohihoja ja yksittäisiä kuvia niin miehillä kuin naisilla. Hauskuutin itseäni miettimällä, että Lorna Janen kojun viereen olisikin tullut laittaa pystyyn Naisen iholla – koju.

Tapahtuma oli ihan hyvin järjestetty. Tosin ensimmäiset pari kilsaa menivät liki kävelyksi, sillä ryysis oli valtava eikä metsässä vain mahtunut juoksemaan. Se tuntui turhauttavalta, mutta sitten alkoi väki hajaantua. Yhdellä esteellä, josta mentiin sekä yläpuolelta että alapuolelta, ihmiset eivät oikein heti ymmärtäneet, mistä kuului mennä. Kaiken kaikkiaan fiilis koko hommasta on positiivinen. Maaliin saapumisen kruunasi pieni alakoululainen tyttö, joka ripusti mitalin kaulaani ja totesi, että hyvin tsempattu. Aikaa minulla meni yhteen rataan 1 h 20 minuuttia ja olin yhdessä tiimissäni juosseen Saaran kanssa sijalla 480 kahdeksan kilometrin hupisarjassa, jossa oli parisen tuhatta osanottajaa. Jos tuon radan pääsisi juoksemaan yksin ilman ryysistä, olisi aika varmasti parempi, mutta hei tämähän ei ollut minun kohdallani mikään kilpailu, vaan uuden kokemuksen saaminen.

Ensi sunnuntaina juoksen Naisten Kympin Adidaksen tiimissä. Aikatavoitteeni on 55 minuuttia, saa nähdä, toteutuuko se, toivottavasti.

Juokseminen alkaa siis sujua ja nämä tapahtumat tuovat treeniin lisämaustetta. Meillä oli eilenkin mahtava porukka ja hyvä tiimihenki koko päivän. Jälleen yksi kokemus elämässäni, josta olen tosi kiitollinen. Jee!

Ja tässä vielä hieman kuvasatoa:

Tässä me tytöt ennen kisaa! (Kuva: http://www.facebook.com/pages/Lorna-Jane-Finland/410797778982816?fref=ts)

Tässä me tytöt ennen kisaa! (Kuva: http://www.facebook.com/pages/Lorna-Jane-Finland/410797778982816?fref=ts)

Kas, tässä mennään autonrenkaiden yli. (Kuva: http://www.facebook.com/pages/Lorna-Jane-Finland/410797778982816)

Kas, tässä mennään autonrenkaiden yli. (Kuva: http://www.facebook.com/pages/Lorna-Jane-Finland/410797778982816)

4/6 osaa juoksutiimistämme. Kaksi sissiä lähtivät vielä toiselle kierrokselle. (Kuva: http://www.facebook.com/pages/Lorna-Jane-Finland/410797778982816?fref=ts)

4/6 osaa juoksutiimistämme. Kaksi sissiä lähtivät vielä toiselle kierrokselle. (Kuva: http://www.facebook.com/pages/Lorna-Jane-Finland/410797778982816?fref=ts)

Tossuparkani!

Tossuparkani!

Run like a Girl!!  Tässä minä, iloisena ja kuivassa vaatetuksessa maaliin tulon jälkeen. Päälläni oleva Kinetic Excel -toppi löytyy täältä: http://www.lavli.fi/product/143/kinetic-excel-toppi

Run like a Girl!!
Tässä minä, iloisena ja kuivassa vaatetuksessa maaliin tulon jälkeen. Päälläni oleva Kinetic Excel -toppi löytyy täältä: http://www.lavli.fi/product/143/kinetic-excel-toppi

 

 

Persus ylös tuolista..

..Jos vain mahdollista. Jos pääset kävelemään ja liikkumaan, niin silloin ehdottomasti kannattaa miettiä, onko näin paljossa istumisessa mitään järkeä.

Olen talven mittaan kirjoittanut juttuja hyötyliikunnasta ja istumisesta muutamaan julkaisuun. Asiaa käsittelin esimerkiksi Fit Laihdu -lehdessä 2/2013 ja myös muutamissa yritysten asiakas- tai henkilöstölehdissä. Hieman kauhulla olen lukenut myös muiden kirjoittamia, provosoivasti otsikoituja juttuja tyyliin “istuminen tappaa”, istunhan itsekin päivittäin paljon ja juurikin koneen ääressä. En ole ikinä ollut mikään hyötyliikkuja, mutta kas, jälleen on hyötyä tästä omasta duunistani, kirjoittaessani vähäisen arjen aktiivisuuden haitoista olen innostunut itsekin hyötyliikkumaan hikitreenien lisäksi. Eilenkin kävelyä paikasta toiseen tuli liki puolitoista tuntia, ei lainkaan huono saavutus. Ja kun tämä kävely edes takaisin on ollut jo usemman kuukauden liki päivittäistä, niin pakkohan sillä on olla omat hyötynsä. Olen myös alkanut seistä julkisissa kulkuvälineissä, koska istumista tulee päivittäin oikeasti tosi paljon: olisitko ajatellut, että istumme viikossa jopa sata tuntia ja makaamme yli 50! Järkyttävä määrä. Siinä ei kuulkaas paljon kolmen tunnin jumppa viikottain jeesaa, kun vastapainona on tuollainen määrä liikkumattomuutta ja oleilua vielä ehkäpä todella epäergonomisissakin asennoissa. Minut herätti lopullisesti se, kun eräs haastattelemani fysioterapeutti totesi, että edes kuntoliikunnan säännöllinen harrastaminen ei riitä poistamaan pitkäaikaisen istumisen aikaansaamia terveysongelmia. Myös se, kun kuulin, että jatkuva istuminen ilman taukoja lisää jopa keskivartalolihavuutta, oli aika hyvä herätyskello! Aktiivisella arjella on myös sormensa pelissä eri sairauksien ehkäisyssä. Nyt on juuri oikea hetki alkaa liikkua!

Eli vaikka treenaisi monta kertaa viikossa, se ei vielä riitä, erityisesti jos tekee istumatyötä. Ja onhan se loppujen lopuksi aika hassua, että me useimmat ajamme autolla salille polkemaan pyörää tai nostamaan painotankoja! Itse olen päättänyt alkaa juosta kotiin ohjaamasta, jos olen maksimissaan noin viiden kilometrin päässä kotoa. Saa nähdä, milloin onnistun tuossa ensimmäisen kerran. En vain tykkää juosta reppu selässä, mutta ehkä siihenkin tottuu.

Ja mitä juoksemiseen tulee, se on alkanut sujua. Toissa päivänä vedin jo 10.4 kilometrin lenkin muutamaa kymmentä sekuntia vajaassa tunnissa. Ja maasto ei suinkaan ollut vain tasaista, vaan joukossa oli niin kovia mäkiä, että en ollut mäen alkupäässä varma, jaksanko todella juosten ylös. Jaksoin! Ja vieläpä tuon kympin jälkeen olisin varmasti jaksanut jatkaa eteenpäin, mutta olin niin sopivasti kotiovella ja satoi vettä, että 10,4 km sai riittää. Mutta hei, se oli siis eka kymppi sitten syyskuisen Helsinki Midnight Runin. Ja vaikka juokseminen tyssäsi raskauteen silloin kolme vuotta sitten ja tuntui sen jälkeen pakkopullalta lähes tähän päivään asti, tässäkin asiassa sitkeys kannatti. Nyt alan löytää selkeästi sitä juoksemisen iloa ja lennokasta askelta ja oi niitä endorfiineja juoksulenkin jälkeen. Jo lenkin aikana koen sellaisia pakahduttavia onnen tunteita, ettei ole tosiaankaan välillä itku kaukana! Ah.

Hyvinvoinnin resepti tulee tässä: lisää monipuolista treeniä, mutta ennen kaikkea lisää aktiivisuutta arkeen. Kävelemälläkin pääsee perille. Näillä mennään kohti upeaa kesää, eikö!

IMG_3413

 

Kaikki löytyy itsestä

No niin! Viime viikkojen muuttokaaoksesta tuntuu olevan ikuisuus ja kaikenlaisia ihmeitä, pieniä ja suuria, on tapahtunut. Netti toimii jälleen, lapselle järjestyi hoitopaikka ja olen tässä saanut töitäkin tehtyä huomattavasti sutjakammin. Sunnuntaina tapahtui varsinainen ihme, kun keskimmäinen tytär onnistui jollain tapaa tiputtamaan iPhonensa metroraiteille jäädessämme pois metrosta. Ehdimme jo hätääntyä, mutta intialainen mies ja kaksi skeittaavaa teinipoikaa jäivät avuksemme ja kas, pian lapsella oli jälleen puhelin kätösissään! Uskomatonta, miten avuliaita ihmiset voivat olla, kiitos, kiitos, kiitos.

Kaksi ja puolivuotiaalla on alkanut tajuton uhma, mutta kärsivällisyyteni ja läsnäolotaitoni kasvavat kohisten hänen seurassaan. Lapsi on kuin äitinsä, kovin omapäinen, mutta sangen valloittava. Pian pääsen kuitenkin palaamaan täyspäiväisesti työhuoneen rauhaan kirjoittamaan ja juhannuksesta alamme lomailla. Lisäksi olen innostunut juoksemisesta, lauantaina lenkille tuli matkaa jo 7.6 kilometriä ajassa 42 minuuttia. Sinänsä hyvä, sillä odottaahan minua erinäinen joukko juoksutapahtumia!

Jännittävää tässä arjessa on se, että kaikista näistä pienistä koetuista vastoinkäymisistä huolimatta minut on vallannut sellainen olo, että vau, mitähän jännittävää, hauskaa ja iloista tapahtuu seuraavaksi. Tuntuu siltä kuin hyvien asioiden dominoefekti odottaisi lähtölaukaisuaan eli ensimmäisen palikan kaatumista. Tai ehkä se onkin kaatunut jo! Mitään oikeasti isoa ei ole tapahtunut, minulla on yhä nippu samoja ongelmia kuin aiemminkin, mutta sisälläni kuplii hyvä fiilis, jopa hieman sellainen malttamatonkin ja hyvin innokas.

Kaiken sekamelskan keskellä oivalsin nimittäin jotain, jonka olin taas päästänyt unohtumaan. Alunperin oivaltaminen lähti kaverini meilistä, jossa hän kertoi olevansa balanssissa, eheä ja hyvin onnellinen uuden kumppaninsa kanssa. Olen kaverini puolesta tosi iloinen, mutta erityisen iloinen olen siitä, että hän auttoi minua muistamaan sen, että itselläni onnellisuus, eheys ja balanssi löytyvät minusta itsestäni, ei kenestäkään toisesta ihmisestä tai aineellisista asioista. Olin kuin huomaamattani alkanut nojautua muita ihmisiä ja jopa asioita kohti ja samalla odotin, että jotenkin vain ympäristö täyttää odotukseni ja antaa minulle kaikkia niitä kaipaamiani tunnekokemuksia. No kyllä niinkin voi käydä, mutta loputtomiin ei voi kehenkään muuhun turvautua tai rojauttaa tylsiä tunteitaan kenenkään päälle. Kyllä itsestä tulee lähteä se hyvä tunne kuin myös palava halu saavuttaa omat unelmansa, tavoitteensa tai vaikka sitten juuri se tasapaino tai sisäinen rauha. Kukaan tai mikään muu ei voi antaa meille kestävästi sellaisia tunnetiloja, ei unelmien puoliso eikä edes raha. Ne löytyvät itsestämme, meiltä kaikilta.

Hieman aikaisemmin olin keskustellut mahtavan energiahoitajani Katin kanssa nimittäin juurikin rahasta. Katin kysyessä mitä tunteita raha minussa herättää, huomasin vastaavani hänelle, että noooo iloa, turvaa ja vapautta ja silviisii. Tadaa, tässä taas nähtiin, että myös nuo kolme asiaa ovat sellaisia, jotka ihminen voi löytää itsestään. Kati kehottikin rahan sijaan miettimään asioita, joita haluan tehdä. Asioita, jotka tuovat minulle hyvää mieltä ja myös iloa, turvaa ja vapauden tunnetta. Ja onhan niitä, vaikka kuinka paljon. Toki raha helpottaa arkea ja mahdollistaa asioita, mutta se on ainoastaan hyvä renki ja vain niin kauan, kun sille ei anna valtaa arjessa ja ajatuksissa. Olen ennenkin kirjoittanut tästä teemasta kuinka kaikki on jo meissä ja meillä on kaikki, mutta näköjään itsekin erkaannun siitä aina vain ja joudun hukkaan, ainakin hetkellisesti. Menkää muuten ihmiset energiahoitoon! Nuo energiahoidot ovat olleet yksiä elämäni käännekohtia viime syksystä alkaen.

Joka tapauksessa kun yhtäkkiä tai ehkä taas jälleen lakkasin odottamasta saavuttamattomia asioita muilta ihmisiltä ja asioilta, heittäydyin zeniksi asenteella Nyt on näin ja antamaan elämän tietyiltä osin elämän vain tapahtua vailla pakkomiellettä tietää miksi, on kaikki jotenkin vain vaivattomampaa. Olen saanut kaikista lukuisista esteistä huolimatta hoidettua asioita paljon näpäkämmin ja olen ollut jotenkin vain… no todella iloinen ja aktiivinen. On ollut sellainen fiilis, että mitä seuraavaksi, jos jotain huonoa, niin tänne vain, voitan sinut kuus-nolla! Ja kun pysyy positiivisella mielellä, on paljon helpompi ottaa vastaan niin teinien kuin uhmaikäisenkin joskus niin ärsyttäväkin itseilmaiseminen, vaikka tosin lauantaiaamuna tuli tilanne eteen, että teki mieli hankkia menolippu Berliiniin, yksi kappale. Nämä ristiriitatilanteet ovat nekin kuitenkin normaalia arkea ja minun on aina vain helpompi päästä ylitse tunteista, joita en halua pitkittää tai en ainakaan padota sisälleni. On todella palkitsevaa huomata, miten ärsyyntymisestä palaaminen myönteiseen tunnetilaan on aina vain helpompaa. Aina ei tarvitse olla hyvällä tuulella, mutta kyllä se hyväntuulisuus vain toimii, det funkar! Kun pääasiassa päivän aikana koetut tunteet ovat plussan puolella, ihania asioita todella tapahtuu ja elämä on vain jotenkin niin paljon helpompaa kuin mitä se negistelemällä, toisiin takertumalla tai murehtimalla ikinä olisi. Elämä voi olla todella hyvää, iloista ja tyydyttävää, vaikka huonojakin päiviä on. Niihin ei tarvitse kietoutua vellomaan. Ah. Kyllä se siitä!

Älä ikinä unohda, että tarvitsemasi innostus on sielussasi. Anna sen tulla ulos, anna sen elää, anna sen motivoida sinut.
Sanoo Norman Vincent Peale.

Lähetän ruudun toiselle puolelle paljon energiaa ja iloa. Upeaa viikkoa sinulle! Minun tekisi mieli hankkia ikkunalaudalle punaisia pelargooneja.

Näinikkäästi! (Kuva: Pinterest)

Näinikkäästi! (Kuva: Pinterest)

 

 

 

Kävin lenkillä

Kyllä, pitkästä aikaa, hehee. Ja hyvä niin, sillä Berliinin maraton lähestyy huikaisevaa vauhtia! Aikaa koetukseen on enää 20 viikkoa ja risat ja koska välillä tuntuu, että viikossani on vain maanantai, perjantai ja sunnuntai, tuokin tovi hurahtaa hetkessä. Minulla ei muuten ole vielä(kään) lentolippuja eikä majoitusta, mutta luotan siihen, että kaikki järjestyy. Kaupunki sen sijaan on minulle tuttu, olisiko syksyn reissu sinne sitten jo kahdeksas.

Toukokuu on alkanut melko sporttisissa merkeissä, mutta säännöllisten juoksutreenien aloittaminen hieman takkuaa. Sunnuntaina kävin tyyppäämässä parin viikon tauon jälkeen juoksentelua ja ihan hyvältähän se tuntui. Uudet kulmat tarjoavat kyllä vaihtelua ja haasteita, pitkiä, loputtomalta tuntuvia mäkiä on siellä täällä. Olisin varmasti jaksanut juosta pidempäänkin, mutta paikoin hemmetillinen vastatuuli teki sen, että kuusi kilometriä ja risat sai sillä kertaa riittää. Olen muuten huomannut sen, että vasta viitisen kilometriä juostuani juokseminen alkaa oikeasti vasta rullata ja tuntua hyvältä. Ajattelin nyt lisätä kilometrejä aluksi kilsa per lenkki. Tosin tätä juoksutreenitahtia kymppi menee rikki vasta joskus heinäkuussa, o oouuu! Eli petrattava on.

Muutama ystävänikin on kysellyt minua lenkille ja aikomus onkin testata yhteisjuoksuja heti kun aikataulut sallivat. Minä vain tykkään kaikista eniten juosta omassa rauhassani ja niin, että voin samalla kuunnella musiikkia kovalla. Olenkin tehnyt itselleni erilaisia hyvin mukaansatempaavia juoksubiisilistoja. Musiikista kun on suuri apu silloin, kun voimat alkavat ehtyä! Jonkin hyvän biisin siivittämänä sitä saa innostettua itsensä vaikka tajunnan räjäyttävään loppuspurttiin, vaikka tuntuisi siltä, ettei jaksaisi juosta enää metriäkään. Tykkään muuten myös laulella ääneen juostessani, mikä saattaa olla hieman kyseenalaista kanssakulkijoita ajatellen.

Reilun viikon päästä onkin koetuksena Extreme Run, johon osallistun Lorna Janen tiimissä. Eniten olen kammonnut kisassa olevien esteiden ylittämistä, mutta juuripa luin tuolta järjestäjän nettisivuilta, että esteet ovat vapaaehtoisia ja ne on mahdollista kiertää. Lisäksi minua pyydettiin juoksemaan Naisten Kymppi toisen treenivaatemerkin tiimissä, ja toki suostuin. Naisten Kympin olen juossut kaksi kertaa aiemmin. Ensimmäisellä kerralla yhdeksän kuukauden juoksutauon jälkeen sisäpyöräilyn ja bodypumpin voimin aikaan 51 minuuttia ja risat sekä viimeksi viisi kuukautta synnytyksestä aikaan 58 ja risat. Nyt tähtään taas sinne 50 minuutin alkupään tuntumaan. Kanssajuoksijoista saa aina uskomatonta voimaa!

Kyllä se tästä lähtee! Takana on tässä kuussa kuitenkin jo yhdeksän treeniä, mutta juoksuintoa olisi jostain löydettävä lisää. Kuin myös venyttelyintoa, lukuisat Bodypumpit kiristävät erityisesti takareisiä siihen malliin, että hyvä kun saan kämmeniä lattiaan. Vaa’alla en ole käynyt, mutta valitettavasti myöskään vaatteet eivät tunnu vielä mitenkään erityisen väljiltä, joten painossa ei liene tapahtunut mitään kummoisia muutoksia. Vatsamakkaroista lopullisesti eroon pääsemisessä hyvä motivaattori on myös parivuotias, joka taputtelee ja puristelee mahaani ja samalla kertoo, että mamma har en stor mage. Siis se sama tyyppi, joka juuri eilen bussissa kertoi, että mamma är en tant ja pappa är en pojke. Heh ja minä kun kuvittelen olevani tosi nuorekas. Lapsen suusta se totuus kuuluu vai miten se menikään…

Oulusta käsin bloggaileva urheilullinen ja triathlonista haaveileva Petra muuten haastoi minut jo tovi sitten osallistumaan johonkin kuntotapahtumaan alle puolen vuoden kuluessa. Hahaa, koska minulla näköjään on taipumusta yliampumiseen, osallistun nyt sitten yhden sijaan kolmeen tapahtumaan! Ja tässä vielä toinen blogivinkki: aina kun laiskottaa ja treenimotivaatio on hukassa, voi myös mennä fiilistelemään Jaanan blogia.

Joka tapauksessa olen itseeni ja urheiluihini sangen tyytyväinen tällä hetkellä. Treenien määrä on nousujohteinen ja mukana on muutakin kuin pelkkää Bodypumpia. Kyllä se juokseminenkin siitä lähtee käyntiin, olen ihan varma. Ehkä tämä kesä on se kesä, kun vihdoin mahdun raskautta edeltäviin vaatteisiini. Siinä sitä onkin tavoitetta, hehee. Tosin tämä tavoite on vain ja ainoastaan itsestäni kiinni. Jos persus jää sohvalle, mitään tuskin tapahtuu, ainakaan toivottuun suuntaan. Eräs Facebook-kaverini totesi kerran, että kannattaa suunnitella urheilevansa joka päivä, koska arki heittää esteitä eteen aina niin, että treenejä kuitenkin peruuntuu. Näin olen pyrkinyt tekemään nyt viime kuun lopusta. Tosin eilen en vain jaksanut liikauttaa itseäni, kun edellisillan kaksi Bodypump-ohjausta painoivat etureisiä.

Iloisia juoksutreenejä joka iikalle!

Näin on! (Kuva: Nike Women)

Näin on! (Kuva: Nike Women)

Painavaa asiaa

Kohta toivottavasti jo kevyempää! Elämäntaparemppani jumii sillä tapaa, että on aika ottaa kovat keinot käyttöön eli karkkilakko ja huomattavasti pienemmät ruoka-annokset.

Pari päivää sitten törmäsin Facebookissa mietelauseposteriin, jossa luki (englanniksi) jotenkin näin: Jos aina syöt samalla tapaa kuin mitä olet syönyt tähän asti, tulet aina painamaan saman verran kuin mitä painat nytkin. Ja silloin jokin naksahti päässäni. Toki olen tiennyt tämän, mutta sen näkeminen mustaa valkoisella aiheutti jonkun syvemmänlaisen oivaltamisen. Ja vaikka olenkin nyt tämän vuoden alusta terveellistänyt ruokavaliotani, ruoan määrät ovat yhä pysyneet suurehkoina eikä painossa ole tapahtunut juuri minkäänlaista muutosta, vaikka keho on kyllä kiinteytynyt.

On esimerkiksi hyvä syödä pähkinöitä, mutta ei kokonaista pussillista päivässä, joka tuntuu menevän alas että humps vain. No, sallinkin itseni herkutella vielä pääsiäisen, mutta nyt on sitten edessä karu arki, hih. No ei vainiskaan, kaikkea saa syödä, mutta pieniä määriä. Lisään myös kasvisten määrää entisestään, mutta ennen kaikkea minun on kiinnitettävä huomioni ruoan määrään. Joskus tammikuussa Kodin Kuvalehdessä oli kirjoittamani terveysjuttu, jossa kuusi oman alansa gurua antoi ravitsemukseen liittyviä vinkkejä. Yksi heistä totesi lopettavansa syömisen silloin, kun hänellä on vielä hieman nälkä. Ajattelin nyt ensiksi ottaa käytäntöön tämän neuvon.

Tiedän ihmisiä, jotka yksinkertaisesti syövät vain silloin, kun he ovat nälkäisiä. He usein myös osaavat lopettaa syömisen silloin, kun näläntunne on tyydytetty, vaikka sitten lautasella olisi vielä ruokaa jäljellä. Itselläni syöminen liittyy valitettavasti myös voimakkaasti erilaisiin tunnetiloihin. Jos minua väsyttää, tulee helposti napsittua kaikenlaista. Jos minulla on tylsää, saatan syödä silloinkin. Toisinaan syön myös siksi, että raskaan viikon jälkeen haluan palkita itseäni. Toisaalta taas mitä terveellisemmin elän eli urheilen, hyötyliikun ja keskityn hyväravintoiseen ruokaan, sitä vähemmän haluan pilata siihen astisia saavutuksia esimerkiksi sipsipussillisella.

Oli oma tavoite sitten painonpudotus tai mikä tahansa muu asia, vanhaa toistamalla ei saa uutta lopputulosta. Jos omilla teoilla ja toiminnalla ei pääse toivottuun lopputulokseen, on kokeiltava jotain muuta reittiä. Sen, joka tahtoo kehittyä, kannattaa tulkita omia vanhoja tapojaan. Miksi teen näin? Mitä siitä hyödyn? Voisinko tällä kertaa toimia toisin?

Eikä asiaa kannata lykätä ensi maanantaille tai huomiseen. Useimmiten asiaan voi tarttua jollain tapaa tässä ja nyt.

Esitinkin itselleni kysymyksen: mieti, mikä on ensimmäinen askel, jonka voin toteuttaa juuri nyt. Voinko tehdä jotakin?

Kyllä voin! Lähden tästä juoksulenkille, heippa!

Alan taas kirjata treenejäni tuohon blogin sivupalkkiin. Katsotaan, millainen tuntimäärä on kertynyt kuun loppuun mennessä.

Motivaatiokuva! (Kuva: Pinterest)

Motivaatiokuva! (Kuva: Pinterest)

 

 

 

 

 

 

Hyväksyminen..

.. on monen tilanteen pelastus ja muutoksen alku.
Jaahas! Olin tänään matkalla tuuraamaan Bodypumpia ja paikan päällä selvisikin, että meitä olikin tuplaohjaajabuukkaus tunnille. Itse olin mennyt paikalle, koska olin ottanut kyseistä tuntia tuurattavaksi aina silloin tällöin ja eilen satuin tarkistamaan, että nimeni luki netissä, enkä siis edes epäillyt, että tieto olisi voinut olla virheellinen. Selviteltiin sitten asiaa toisen ohjaajan ja asiakaspalvelun kanssa ja lupasin tuntia pitämään tulleelle toiselle ohjaajalle, että hän voi kyllä pitää tunnin, itse tulen sinne sitten asiakkaan roolissa. Ja parempi kaksi ohjaajaa paikalla kuin ei yhtään! Asiakaspalvelussa työskennellyt tyttö sitten totesi helpottuneena minulle, että kiitos, sä otit tän kyllä tosi hyvin ja kiitteli minua hermoistani ja hyvästä suhtautumisestani. No mutta, olipas aivan mahtavaa saada tällaista palautetta! Eipä kyllä tullut edes mieleenikään alkaa rähjätä, vaikka pakkoa sanoa, että joskus aiemmin olisin saattanut polttaa moisessa tilanteessa käämit. Mutta oikeastihan mitään isoa vahinkoa ei tapahtunut, okei, minä jäin ilman palkkaa ja olin tavallaan turhaan hommannut lastenvahdin, mutta sain kunnon treenin ja tutustuin samalla uuteen kollegaan. Itse asiassa minua ei edes harmittanut, sillä ymmärsin heti, että kyse oli inhimillisestä erehdyksestä. Ja niitähän sattuu! Elämää se vain.
Tunnin jälkeen jäin sitten leikittelemään ajatuksella, että mitä jos olisinkin vetänyt herneet nenään tapahtuneesta. No, silloin olisi satavarmasti tullut huono fiilis paitsi itselleni, varmasti myös kaikille asianosaisille. Kuitenkaan itse asiahan ei olisi kiukuttelulla muuksi muuttunut. Ja huolimatta asian laadusta, aika harvoin mikään muuttuu sillä, että aukoo päätään jolle kulle tai pistää pystyyn dramaattisen kohtauksen. Olisinhan minäkin voinut väittää, että minun tulee saada ohjata tunti, koska nimeni luki netissä. Minäminäminä!! Mutta tuskinpa sellaisella käytöksellä olisi ollut hyvä fiilis olla ihmisten edessä reippaana ja iloisena ohjailemassa tuntia. Ei todellakaan. Se olisi ollut egon taistoa ja ihan turha reissu.
Mutta jännittävintä tässä oli se, että nyt pieneen mieleeni ei edes mahtunut ajatus siitä, että olisin voinut asiasta hermostua. Jatkuvasti huomaan näitä pieniä asioita arjessa, kuinka tämä henkinen työ kantaa hedelmää. Kun itse voi hyvin, suhtautuminen eri asioihin on paljon pitkähermoisempaa. Huonosti voivalla ihmisellä taas proppu saattaa kärähtää pienimmästäkin vastoinkäymisestä ja oikeasti pienetkin asiat voivat saada valtavat mittasuhteet.
Ja vaikka tällä kertaa kyse oli juurikin pienen pienestä asiasta, uskon suuressa määrin tähän mantraan: Hyväksyn asiat, ihmiset, tilanteet ja olosuhteet sellaisina kuin ne nyt ovat. Aina se ei onnistu, mutta voin kertoa, että nykyään yhä useammin.
Mitä vähemmän pistämme hanttiin ja vastustamme, sitä vähemmän ajaudumme tunteiden vietäväksi. Niin uskon.
Arvatkaas mitä! Olonkeveys-koeryhmäni kokoontuu huomenna jo toista kertaa. Itselleni jäi ekasta sessiosta todella hyvä fiilis, mutta vasta tänään rohkenin kysellä ryhmäläisten kommentteja siitä, miltä ekat sessarit heistä tuntuivat. Jokaiselle vastanneelle oli jäänyt positiivinen, hyvä fiilis ja joitain oivalluksiakin ja konkreettisia muutoksia omassa arjessa oli kuluneen viikon aikana tehty.
Aivan mahtava kuulla, mannaa korvilleni. Olen tästä uudesta haasteestani todella innoissani.
Näihin tunnelmiin, kauniita unia!
Isoissa asioissa ei todellakaan helppoa, mutta monissa asioissa sen arvoista. (Kuva: Pinterest)

Isoissa asioissa ei todellakaan helppoa, mutta monissa asioissa sen arvoista. (Kuva: Pinterest)

Energiaa kahdessa eri muodossa

Ikinä ei ole liian vanha testaamaan itselleen uusia lajeja. Ja kuinkas sitten kävikään, löysin jälleen uuden rakkauden! Rautapallo sai siis kilpailijan. Ja oooh, miten uskomattoman energisoiva treeni olikaan kyseessä. Tykkään.

Viime yönä meillä valvottiin pitkästä aikaa kello kahdesta aamuviiteen, ilman näkyvää syytä. Aamulla kammetessani itseni väkisin ylös silmät väsymyksestä turvonneina ensimmäinen ajatukseni oli kiitollisuus. Luojan kiitos kyseinen kammottava olotila ei ole enää joka-aamuinen, kuten vielä viime syksynä. Enää en kyllä jaksa yhtään valvoa ja heräillä tuolla tapaa, mutta toki kaikkeen tottuu. (Blogiini tullaan muuten lähes päivittäin hakusanoilla 1-vuotias ei nuku. Tässä vaiheessa voin vain lohduttaa, että kyllä se lapsi joskus alkaa nukkua. Meillä hän alkoi nukkua paremmin 1 v 10 kuukauden iässä.)

Päivä sujui kaikesta huolimatta mukavasti ja kävin muun muassa energiahoidossa. Vaikka siellähän olin viettänyt tiiviisti ne vähät tunnitkin, kun nukuin. Liekö muuten viime syksyisten sarjakäyntien puhdistava vaikutus ollut vielä voimissaan, mutta mitään isompaa ei tullut esiin ja vaikutin kuulemma seesteiseltä, mikä oli huippua kuulla, sillä siltä minusta tuntuukin useimmiten. Oli mahtava sessio ja väsymys tuntui kaikkoavan. Tapaamani ystävänkin mielestä olin piristävän reippaalla päällä, ja aloin uskoa siihen itsekin. Ennen kotiin lähtöä päätin vielä mennä treenaamaan, kuten olin itselleni eilen luvannut. En millään olisi jaksanut, mutta onneksi menin! Virtaa treenisessareista on nimittäin jäljellä vieläkin. Ohjelmassa olikin Les Millsin BodyAttack, joka jostain syystä on jäänyt itseltäni aiemmin kokematta. Ihan huipputunti! Sopivasti aivot narikkaan ja annetaan palaa täysillä -meininkiä. Olin aivan fiiliksissä, tajusin vasta tunnin jälkeen, että en taaskaan ollut oikeastaan ajatellut mitään ja niinpä vain kuulkaas alaselkäni kesti pomppimisen, juoksun ja jopa korkeat kerähypyt ilman oireilua. Jossain vaiheessa meinasi tosin puhti loppua ja hengästyminen oli kovaa, mutta kaiken kaikkiaan olin itseeni tyytyväinen ja olo on vieläkin endorfiinien täyttämä. Aloin heti miettiä tuota BodyAttack -kurssin käymistä ja sen ohjaamisen aloittamista, kun vain pääsen näistä ylimääräisistä kiloistani. Unisportilla sitä ei ole, joten joutuisin tekemään Comebackin jonnekin muualle, saa nyt nähdä.

Parasta tässä oli se, että aivan hillitön jälkihiki iski minuun, kun istuin täydessä bussissa kauppa-, läppäri-, ja treenilaukkuni kanssa ja yritin kuljettajan raskaasta kaasujalasta huolimatta pysyä penkilläni. Ripsarit olivat kivasti pitkin silmäkulmia, naama helotti aivan tulipunaisena ja olin tunnilla hikoillut niin paljon, että kulmameikki oli jäljellä enää toispuoleisesti. Siellä sitten istuin typerä onnellinen hymy kasvoillani ja kuuntelin musaa kuulokkeilla ja katsoin auringonlaskua. Ah.

Kyllä vain liikunnan voima on ihan uskomaton. Joka ikinen kerta kun minusta on tuntunut siltä, etten millään jaksaisi lähteä treenaamaan, urheileminen on kuitenkin kannattanut. Aina. En muista, että olisin ikinä katunut liikkumaan lähtemistä. Ainoa, mitä osasin nytkin ajatella oli, että onneksi menin, kun tuli niin järkyttävän hyvä olo koko kehoon ja myös pääkoppaan.

Tästä fiiliksestä jaksoin ammentaa voimia vielä apurahan hakemuksen täyttämiseen nyt illalla, viime tipassa tosin mentiin jälleen. Tuli apurahaa tai ei, olen vakaasti päättänyt, että laatukirjallisuutta pukkaa ulos myös vuonna 2014, tosin erityyppistä kuin tänä vuonna. Hyvinvointiasiat kiinnostavat vahvasti, ei ehkä yllätys.

Antoisia liikuntahetkiä!

Kröhöm, sanoisinko, että snadisti on motivoiva kuva. Tämä minun kai olisi järkevää liimata jääkaapin oveen. (Kuva: Nike)

Kröhöm, sanoisinko, että snadisti kuulkaas tässä on meikäläistä motivoiva treenikuva. Tämä minun kai olisi järkevää liimata jääkaapin oveen. (Kuva: Nike)

 

 

Treenifiilistelyä

Tai ehkä enemmänkin treeni-ikävöintiä.

Kolmeen päivään en ole päässyt treenaamaan, mutta olenkin ottanut hyötyliikunnasta kaiken irti ja kävellyt reippaasti ainakin parisen tuntia. Pysäkinvälejä huvin vuoksi, työhuoneelta keskustaan, keskustasta työhuoneelle, työhuoneelta Punavuoreen, Punavuoresta työhuoneelle. Huomenna aion salille ryhmäliikkumaan, ihan sama, mikä tunti on tarjolla, yksi sellainen, kiitos. Minulla on ikävä hikoilua!

Eilen kuvattiin Mika Pollarin kanssa Fitin sisaren Fit Laihdu -lehden jumppakuvia ja mallina minulla oli tällä kertaa ihastuttava personal trainer Milla. Millaan tutustuin viime syksynä Stadiumin juoksutiimissä, kun juoksimme kaatosateisen Helsinki Midnight Runin ja kukistimme tanskalaisen tiimin voittaen kaksi tonnia massia hyväntekeväisyyteen. Milla oli ihan pro jumppakuvissa ja kyllä vain minua suuresti motivoi olla ihmisten seurassa, jotka ovat hyvässä kondiksessa ja pitävät itsestään hyvää huolta. Tulee heti sellainen olo, että rautaa nostamaan tarttis päästä itsekin. Millan asu on muuten Lorna Janea, jonka olen aiemminkin maininnut. Aivan ihastuttavat kukkabyysat tuntuivat jakavan Facebookissa kovasti mielipiteitä. Minusta nuo eivät ole ollenkaan mummokalsarit, vaan ihana, energinen piristysruiske!

Elämäntaparemppani jatkuu, mutta paino ei vain putoa. Kohta joudun vähentämään kaloreita tiukemmalla kädellä. Ongelmani taitaa olla viikonloppujen syöpöttely, tyttäreni väitti minun napostelevan, mutta ooh, se napostelija taitaa olla joku sivupersoonani. Tilasin myös pitkästä aikaa Fitlineltä tuotteita ja tällä kertaa turvaudun Powercocktail optimaalisettiin. Jännityksellä odotan, mitä minussa alkaa tapahtua, sillä kuukauden paketilla on hintaa kuitenkin reilun satasen verran. Uskon terveelliseen ruokavalioon, mutta haluan kokeilla, tuoko tällainen lisäravinne jotain muutosta esimerkiksi jaksamiseen.

Alaselkä vaivaa yhä silloin tällöin ja tuntuu välillä kuin muljahtavan paikaltaan. Toivon kovasti, että saan sen kuntoon ennen juoksukelejä, jotka ovat ihan juuri. Ai miten helpoksi liikkuminen tuleekaan, kun voi vain vetää lenkkarit jalkaan ja painella ovesta ulos. Aaaaaah!! Sitä odottaessa. Berliinin maratoniin on juuri tällä hetkellä aikaa 30 viikkoa, 4 päivää ja 11 tuntia! Vitsi, siitä tulee luultavasti yksi tähän astisen elämäni merkittävimmistä reissuista.

Olen niin kiitollinen siitä, että olen selkää lukuunottamatta taas terve ja voin urheilla, hikoilla ja hengästyä.

Tässä teille vielä hieman fiiliskuvaa eiliseltä. Hieno juttu tulossa!

Hyvältä näyttää!

Hyvältä näyttää!

 

Uutta ei voi estää tulemasta…

…Kun on uuden aika. Näin se menee. Vanha pois, uusi tilalle. Jeah.

Nonni! Ja sitten ensi alkuun snadisti sitä liikunnan iloa taas pitkästä aikaa! Minua alkoi äsken hihityttää, kun kävin tsekkaamassa Berliinin 40-vuotisjuhlamaratonin osallistujalistaa, ja siellähän se oma nimenikin koreili. Aijettä. Siitä tulee ihan huippuhauskaa! Ihan kreisiä päästä voittamaan itseni rakastamassani kaupungissa. Olenhan viettänyt vaihto-oppilasvuoden Etelä-Saksassa, joten maa on siksikin minulle tärkeä. Mutta maratonia en ole ikinä juossut, missään. Pisin tähän asti juoksemani matka lienee 15 kilometriä. Uusien asioiden kannattaa antaa tulla elämäänsä, vaikka sitten juoksemisen muodossa.

Juoksutreeneistä vielä sen verran, että en aio juosta yhtään lenkkiä ennen kuin jalkojen alla on lumeton maa. Laskeskelin kuitenkin, että jos huhtikuun alussa pääsen juoksemaan, niin minulla on vielä melkein kuusi kuukautta aikaa saada itseni juoksukondikseen. Eli ei hätää, hyvin ehtii. Juoksuharrastajat, käykää muuten tsekkaamassa Arctic Sport Addictsin saitti, siellä on kaikkea juoksuun liittyvää, mitä voi edes kuvitella.

Ja perhosia vatsaan tuo myös rautapallo. Olen löytänyt uuden rakkauden, nimittäin ohjatun kahvakuulatreenin! Olen käynyt tunnilla vasta muutaman kerran, mutta olen täysin rakastunut tuohon kokonaisvaltaiseen treeniin, jossa koko kropan saa käyttöön tehokkaasti. Uskaltauduin jo vaihtamaan myös 6 kilon kuulasta 8 kilon kuulaan ja se kannatti, seuraavana päivänä tuntui keskikehossa ja yläselässä, että todellakin treenattu oli. Nuo kilomäärät tuntuvat sinänsä pieniltä, kun esimerkiksi Bodypumpissa kyykkään pitkää sarjaa monesti 30 kiloa tangossa. Uskon, että pääsen nopeastikin kasvattamaan kuulakokoa, kun vain sitkeästi käyn tunneilla. Kahvakuulatunnin liikeyhdistelmät todella nostavat sykkeet ylös ja lähes läpi tunnin olen hyvin hengästynyt ja peruskuntoni on kuitenkin hyvä. Tykkään kovasti Motivuksen ohjaaja Anna Gröndahlin tyylistä ohjata.

Vieläkin viikonlopun pöpöt vaivaavat, mutta eilen kävin ohjaamassa kevyillä painoilla Bodypumpin. Tunti sujui ihan hyvin, mutta aina parempi, kun ehtii parantua kunnolla ennen urheilua.

Elämäntaparemppaa on takana pian kaksi kuukautta. Paino jumittaa aika lailla samassa, mutta vaatteista alkaa todella nähdä eron, että jotain on tapahtunut ja jotain tapahtuu koko ajan. Kyllä ne lihakset sieltä kuoriutuvat paremmin esiin ja keskivartalon pullataikina katoaa hikenä ilmaan, hitaasti mutta varmasti. Fiilis on yhä hyvä ellei jopa loistava. Tällä kertaa tavoite itseni kanssa on selvä eikä minulla ole epäilystäkään, ettenkö onnistuisi. Eikä ole edes kiirettä, sillä se joka tietää, mitä haluaa, sillä on aikaa odottaa.

Keväästä on tulossa jännittävä! Niin paljon uusia asioita tapahtuu, että ei tosikaan. Olen avoin kaikelle, uudet ihmiset ja uudet asiat saavat tulla, olen valmis ottamaan kaikkea jännittävää vastaan. Saa myös nähdä, miten paljon kirja tuo mukanaan uusia haasteita ja tilanteita. Niitä on kuitenkin tulossa myös muuten ihan ilman kirjaakin, sillä pian saan kasattua sen Olonkeveys-harjoitusryhmäni. Kiitos muuten teille kaikille innokkaille kiinnostuneille, laitan pian meiliä ajankohdasta ja paikasta. Lisäksi olen puhumassa huhtikuussa NLP-opiston messuilla kiitollisuudesta ja kaikesta, mikä siihen sitten liittyykään. Henkisen hyvinvoinnin Eevi Minkkisen kanssa olemme lyöneet hynttyymme yhteen. Pidämme 13.4. Onnellisuus ja unelmat -tiiviskurssin. Siitä tulee kyllä niin makea päivä, että ei tosikaan. Paljon asiaa, omia kokemuksia ja rutkasti silmiä avaavia harjoituksia tiedossa! Osallistukaa ihmeessä, jos aikataulut passaavat.

Toivon sinulle ihanaa tiistaita. Annetaan ihmeiden tapahtua.

P.s. Oi Mutsi Mutsi ja On the road to the lighthouse ovat bloganneet kirjasta. KIITOS! Ilokseni myös huomasin, että se on Adlibriksen Top 100 -listalla sijalla 64. Ei huono!!

Ihan varmasti sanon kyllä kaikelle tulevalle. Olen täällä innoissani tulevasti, vaikka tämäkin hetki on hyvä. (Kuva: Pinterest)

Ihan varmasti sanon kyllä kaikelle tulevalle. Olen täällä innoissani tulevasta, vaikka tämäkin hetki on hyvä. (Kuva: Pinterest)

 

 

 

Remonttikuulumisia

Elämäntaparemonttini etenee vaivatta! Viime viikolla sain viestiä eräältä lukijaltani, että hän oli yöllä nähnyt unta, että olin postannut laihtuneeni 2,5 kiloa! On todellinen kunnia päästä uniinne, hihih. Painoni tosin vielä jumittaa aika lailla entisissä lukemissa, mutta joulusta suunta on oikea. Hyvänä aamuna vaaka näyttää neljä kiloa vähemmän kuin jouluna, mutta itselleni on hyvin tavallista parinkin kilon vaihtelu riippuen syömisistä ja juomisista.

Viime viikolla urheilin seitsemän tuntia, joista itse ohjasin kolme: Bodypumpin, intervalli-keskivartalon sekä perusspinningin. Jotta saisin tarpeeksi liikuntaa, olen ostanut työpaikkani läheiseen kuntokeskukseen kahden kuukauden kortin, ja olen alkanut käydä siellä lounastunneilla treenaamassa, mikäli minulla ei ole omaa ohjausta samana päivänä. Olen niin onnellinen tästä loistavasta ideastani! Ehdin yhä tehdä kaikki työni päivän aikana, treenisessioon suihkuineen ja siirtymisineen meneen noin 1,5 tuntia. Aamupäivätreenin jälkeen olen täynnä virtaa ja työt sujuvat jopa tehokkaammin kuin olisi istunut koko ajan koneella. Plussana tässä on myös se, että lapsillani on iloinen ja energinen äiti käytössään myös iltaisin. En ole maininnut tästä lounasliikunnastani edes kotona, sillä haluan yllättää ja myös itse yllättyä, että milloin supervartaloni ja superenergisyyteni noteerataan, ehhehe. Ja tiedän, ettei tällainen lounastreeni ole kaikille mahdollista, mutta jos on, suosittelen lämpimästi. Itsekin teen usein töitä iltamyöhällä, joten sen vastapainoksi voikin sitten ottaa aikaa itselleen sieltä, mistä se on mahdollista ottaa. Freelanceriuden etuja.

Viime viikolla kävin peruslihaskuntotunnilla, reisi-vatsa-pakaratreenissä, kahvakuulassa ja venyttelyssä. Olin ensimmäistä kertaa ohjatulla kahvakuulatunnilla, joka oli ihan superhyvä! Tuli kunnolla hiki ja hengästyminen, vaikka aloittelijana otin vain 6 kilon kuulan. Teimme erinomaisia kokonaisvaltaisia koko kehoa kuormittavia ja myös tasapainoa, kehonhallintaa ja -liikkuvuutta parantavia liikesarjoja ja 50 minuutin jälkeen todella tunsin tehneeni töitä. Hurahdin! Liikuntapuoli siis sujuu hienosti ja repertuaari ei ole enää pelkkää spinua ja pumppia, siitä olen tyytyväinen.

Ohjatessani en ikinä katso itseäni peilistä, joten nyt muiden tunneilla käydessä on ollut oivallinen tilaisuus tarkkailla ei sitä onks tukka hyvin, vaan omaa tekniikkaa ja liikelaajuuksia. Myös vatsamakkarat ovat pistäneet silmään peilistä, raskauden jälkeinen vatsa on yhä edelleen kuin pullataikinaa. Päätin, että en anna huonolle liikaa huomiota, joten tein myös havaintoja siitä, mikä on hyvin. Jalkani ovat kohtuullisen lihaksikkaat ja myös hartiaseutuun olen tyytyväinen. Hauis on myös kasvanut huomattavasti pelkällä Bodypumpilla. Yksi päivä pumppituntini jälkeen kuuntelin pukuhuoneessa kahden naisen keskustelua. Toinen kertoi varmaa tietoa siitä, että kaverinsa oli käynyt pumpissa vain pari kertaa ja saanut himmeet habat. Ikävä lannistaa, mutta ei ne himmeet habat nyt ihan parista kerrasta tule, hih.

Ruokavaliooni olen todella tyytyväinen. Olen opetellut ja myös oppinut syömään aamupalan! Koska perheemme rytmit ovat nyt muuttuneet toisen aikuisen uusien työaikojen myötä, minäkin menen nukkumaan kello 22 ja tänäänkin heräsin virkeänä jo klo 5.30. Sitten vietänkin hetken yksin, katson meilejä, juon lasillisen vettä, johon olen puristanut sitruunan, laitan itseni lähtökuntoon ja teen aamupalan, jonka nautin töissä vietyäni lapsen tarhaan. Kaksi viipaletta tummaa Real-leipää terveellisillä päällisillä ja kananmuna ovat joka aamuinen evääni, lisäksi pullo vettä ja omena tai viinirypäleitä. Avot, kyllä jaksaa 11 kieppeillä treenaamaan. Aamupalan myötä koko ruokailuni on muuttunut täysin. Minun ei tarvitse illalla ahtaa rekkamiehen annoksia, kun olen päivän mittaan syönyt vähän, mutta säännöllisesti. Ja kaikki tämä tieto on ollut minussa jo vuosikausia, mutta nyt vasta aloin itse toteuttaa sitä ja jestas sentään, mikä vaikutus aamupalalla on. En myöskään syö enää vaaleaa leipää ja näkyvä sokeri on minimissä. Pidän nykyään viikossa yhden herkuttelupäivän, mutta silloinkin herkuttelu on noin 1/3 osa siitä, mitä se oli ennen. Yhtäkkiä vain olen tajunnut sen, ettei ole mitään järkeä ahtaa itseensä mitään, mitä ei oikeasti tarvitse voidakseen hyvin! Oivallus sentään! Myös kahvinjuonti on jäänyt lähes kokonaan. Ennen join ainakin 2 kuppia aamuisin ja 1 iltapäivällä. Nyt juon vain yhden kupin kahvia aamulla ja se on siinä.

Tahdon siis vain kertoa, että jos minä pääsen ihan itse näin hyvään alkuun kahden vuoden taistelemisen jälkeen, niin kyllä sinäkin. Mutta kuten aikaisemminkin sanoin, tällä kertaa heti alussa erona oli se tunne, että minä tulen onnistumaan. Että kiirettä ei ole, koska tämä on pysyvä elämänmuutos, jolle voin pyhittää loppuelämäni. Vasta nyt olin valmis tähän, ja tunsin valmiuteni myös sisälläni. Ja kun ei yritä pakolla, onnistumisia syntyy. Jos yrittää väkisin, syntyy vain tekosyitä eivätkä itselle asetetut tavoitteet tule saavutetuksi. Sitten voikin syytellä itseään ja ahdistua, että tähänkään en sitten pystynyt ja silloinhan on entistä helpompaa luisua samalle vanhalle tielle ja ajatella, että mitä väliä. Kummallisinta tässä on se, että ihminenhän valehtelee itselleen. Esimerkiksi terveyteen negatiivisesti vaikuttava runsas ylipaino, huonot elämäntavat tai olematon peruskunto, nehän ovat itseltä pois. Niillä tekee hallaa vain itselleen, ei muille.

Ei siis niin! Mutta tässäkin asiassa tarvitsee sen sisäisen paljon, ei voi laihtua tai tulla parempaan kuntoon, jos ei oikeasti usko itse siihen, että se on mahdollista.

Ai niin, tästä keväästä on tulossa ihan superjännittävä! Olen niin innoissani, että tuskin maltan pysyä housuissani! Olen kehittelemässä yhteistyötä Henkinen hyvinvointi -yrityksen kanssa. Lisäksi osallistun Olonkeveys-valmentajan koulutukseen. Näillä näkymin olen osallistumassa myös NLP-peruskurssille, joka tulee olemaan tiukka seitsemän päivän setti. Ja kaiken tämän hyvän ja innostavan lisäksi olen myös koekaniinina Life coachiksi opiskelevalle kaverille. Mutta näistä kaikista sitten postauksia tulossa, kun aika koittaa.

Ihan mahtavaa saada oppia lisää ja sitten jakaa tietoa, oivalluksia ja omia kokemuksia taas juuri sinulle, rakas lukijani. Teitä on muuten pian Facebookissakin jo 700. Taitaakin olla tällä viikolla taas arvonnan paikka.

Mahtavaa ja innostunutta alkanutta viikkoa!

Näin! Kun saavuttaa tunteen, ei tarvitse tekosyitä. (Kuva: Nike Women)

Näin! Kun saavuttaa sen tunteen, ei edes tarvitse tekosyitä. (Kuva: Nike Women)