…muutakin kuin leveyttä! Ja huomaatko, luonto se vasta on kasvanut ja muuttunut muutamissa päivissä vehreäksi, vihreäksi kesäkeitaaksi! Kaikki on jatkuvassa muutoksen tilassa. Myös me ihmiset kasvamme, ja hyvä niin. Lähestyvä syntymäpäiväni se siellä herättelee jälleen tutkimaan itseäni ihmisenä.

Tänä keväänä pyörittämäni Olonkeveys-koeryhmä on jo tapaamisissaan loppusuoralla ja meillä on enää kaksi miitinkiä jäljellä. Muutama aluksi innokas keveilijä tipahti porukasta ensimmäisten sessareiden aikana, mutta muuten porukka on on ollut todella motivoitunutta, innokasta ja avointa. Olen itsekin oppinut ja oivaltanut heitä kuunnellessani ja on ollut jännittävää huomata, miten hyvin mielikuvaharjoitukset toimivat muilla kuin itselläni. En ole vielä ihan varma, alanko vetää valmennusryhmiä ja jos, niin missä muodossa, mutta joka tapauksessa olen tyytyväinen siitä, että tämäkin tuli tehtyä ja koettua. Emme siis ole puhuneet kaloreista tai laihduttamisesta, vaan esimerkiksi ruokailurytmeistä, tasapainosta arjessa, anteeksiannosta, motivaatiosta, ajatuksen voimasta. Mielikuvaharjoituksilla vastauksia on saatu nousemaan alitajunnasta. Tuntuu, että jengi on tehnyt oikeasti hienoja oivalluksia ja tunteitakin on noussut pintaan. Uskomuksia on rikottu ja asioita on alettu katsoa uudesta näkökulmasta. Joku ryhmässäkin on saattanut muuttua tai kasvaa. Jee!

Ja muuttunut tai enemmänkin kasvanut olen minäkin, tosin se on hidas prosessi ja loppuelämän pituinen. Olen viime aikoina lueskellut vanhoja kirjoituksiani muistivihkoistani ja välillä minun on vaikea tunnistaa itseäni samaksi tyypiksi, joka ne on kirjoittanut. Voisinpa palata taaksepäin ja lohduttaa itseäni, että valoisammat ajat kyllä koittavat! Näen itseni niin eri silmin nykyään, ihan kaikin puolin. Niin moni asia on muuttunut paitsi konkreettisesti, myös sisäisesti olen jotenkin aika eri tyyppi. On erilaisia arvoja, päämääriä, tavoitteita. Haluan auttaa muita ja tehdä hyvää. Tunnen olevani suvaitsevaisempi ja myötätuntoisempi. En enää jää lillumaan vihaan tai katkeruuteen eikä minulla ole edes tarvetta tietää enää läheskään aina, että miksi. Olen pystynyt irrottautumaan monista uskomuksista erityisesti itseäni kohtaan ja minun on entistä helpompi tarttua uusiin haasteisiin, uteliaasti ja innolla. Ehkä tämä on myös iän ja elämänkokemuksen tuomaa kehitystä. Toki ärsyynnyn, temperamenttini on ja pysyy, olenhan ihminen, mutta tunteet, joihin en halua jäädä jumittamaan tulevat ja menevät. Pystyn niin paljon paremmin ymmärtämään sen, että nyt minua ärsyttää, se on ok, mutta sen ei tarvitse pilata mitään ja se menee ihan juuri ohi. Huonoa tunnetta ei tarvitse paeta, sitä voi tunnustella ja sitten siitä voi päästää irti.

Vaikka ystäväni tosin juuri totesi minun pohtiessa omaa muutostani, että silloinkin, kun olin umpikujassa enkä itse kokenut näkeväni valoa missään, toin silti mukanani hyvää energiaa ja olin silloinkin hauskaa seuraa. Kauniisti sanottu! Jälkeenpäin ajatellen näen itse tuon pari vuotta sumuisena epätoivon putkena, jolloin purin huonoa oloani lähinnä liikuntaan ja työhön. Sisäinen rauha puuttui kokonaan, enkä ainakaan osannut keskittyä tähän hetkeen. En edes osannut ajatella moisia asioita! Jälkeenpäin myös huomaan aiheuttaneeni itse itselleni suurimman osan siitä kärsimyksestä kapinoimalla vastaan ja takertumalla. En silloin ymmärtänyt negatiivisten ajatusten voimaa. Olin jumissa uskomusteni kanssa ja ajattelin olevani sitä ja tätä. Mutta niin se menee, itse on jokainen kivi käännettävä, ennen kuin ymmärtää, miten asioiden tulee olla, mikä on parasta juuri minulle. Jokaisella meistä on omat draamamme ja oppiläksymme, jotka meidän vain jostain syystä on koettava. Monen meistä pitää olla kontallaan, ennen kuin silmät aukeavat. On se jännä!

Paitsi itsessäni, olen nähnyt muutosta myös muissa ihmisissä, joiden kanssa olen ollut tekemisissä. Oli ihmisen elämäntilanne mikä tahansa, aina voi valita toisin. Kaikesta voi vapautua keskittymällä rakkauteen ja todelliseen itseen, sanoi eräs toinen viisas ystäväni. Mutta itse se on tehtävä ja itse on haluttava. Kun tietää, kuka on, epävarmuus poistuu ja lempeys tulee tilalle.

Joskus leikittelen ajatuksella, millainen olisin ja missä olisin nyt, jos elämäntilanteeni ei olisi niin radikaalisti muuttunut viisi vuotta sitten. Luultavasti porskuttaisin yhä samaan malliin suhteellisen tyytyväisenä enemmän itseäni kuin muita ajatellen enkä uhraisi aikaa ainakaan näistä asioista puhumiselle. Koska kristallipalloa ei ole, ei voi tietää ja hyvä niin.

Kun ainakin suurimman osan ajasta uskoo elämään ja pyrkii ajattelemaan myönteisesti, kaikki sujuu niin paljon vaivattomammin. Kuten Caroline Mysskin sanoo:

Todennäköisesti teemme elämästämme monimutkaisempaa kuin sen tarvitsisi olla. Terveyden, onnellisuuden ja energiatasapainon saavuttaminen on pelkistetysti päätös keskittyä enemmän positiiviseen kuin negatiiviseen. 

Jee, lauantai! Tää lähtee nyt Bodypumpin jatkokoulutukseen muuttamaan läskiä lihakseksi.

Tämä kertoo kaiken! (Kuva: Pinterest)

Jatkan vielä hieman tätä eilen aloittamaani luonnollinen olotila- ja tämä hetki -hehkutusta. Sinullakin on käsissäsi juuri nyt yksi suurimmista lahjoista, jonka voit saada.

Jestas, kylläpä väsytti aamulla. Treenejä on takana tässä kuussa kappalemäärältään jo 18 ja aamulla kroppaa kolotti joka puolelta. Silmät tuntuivat muurautuneen yhteen, vaikka takana olikin kaksi hyvin nukuttua yötä. Olo oli voimaton. Katsoin ikkunasta ulos ja satoi vettä. Katsoin ympärille huoneessa ja vastaan puski arki. Ryttyinen pyykkivuori odotti Ikean kassissa pääsemistään vaatekaappeihin. Minulla oli vaikea löytää samaa paria olevia sukkia. Treeni- ja duunikassien pakkaaminen tuntui jotenkin elämää suuremmalta haasteelta. Kaikki vain tuntui jotenkin…. noooooo nihkeältä ja väsähtäneeltä. No, ei muuta kuin keräämään palettia kasaan. Ajattelin hyviä asioita ja tankkasin itseeni hyvää energiaa vallan mielikuvittelemalla saavani lisää virtaa. Sitten mieleeni tupsahti logoterapiasta tuttu ajatus siitä, että kaikki on tarkoituksellista, kaikki jo kokemani ja kaikki se tuleva, jota en mitenkään voi ennustaa tällä hetkellä. Minä olen tässä ja nyt ja tämä on elämäni tärkein kohta. Että vaikka kuinka väsyttää tai elämässä painii väsymystä sata kertaa isompien haasteiden parissa, niin tämä hetki juuri tällä hetkellä on elämän tärkein kohta. Huolimatta siitä, mitä tapahtuu. Samalla ymmärsin myös sen, että minun kuuluu juurikin tuntea nämä tuntemukset, juuri nyt, mutta aina voin valita, jäänkö vellomaan väsymykseen vai otanko tästä päivästä kaiken mahdollisen irti. Samalla hetkellä kaksvee otti minut lujaan halaukseensa, kuten meillä aamuisin on päivä tapana aloittaa, katsoi minua samalla leveimmän tekohymynsä esittäen ja totesi: tuli hyvää voimaa. No kyllä! Eipä muuten omena puusta kauas putoa.

Eiliseenkin kirjoitukseeni viitaten, luonnollinen olotilamme saa olla ilo ja onnellisuus. Toki juuri yllä mainittuja väsähtäneitä päiviä tulee, mutta jotenkin tuo ajatus elämäni tärkeimmästä kohdasta vain loksautti jotain jälleen päässäni. Vaikka tuntuisi miltä, juuri nyt on meidän tärkein hetkemme. Eikä kukaan varmaan halua tuhlata hetkeä mielellään asioihin, joista ei tule hyvää mieltä itselle tai toisille. Ei voi jatkuvasti odottaa, että se hyvä tulee sitten joskus. Pitää uskaltaa ottaa se hyvä vastaan juuri nyt! Kun lakkaa ajattelemasta, että nauttii sitten joskus, tekee hyviä tekoja sitten joskus, on iloinen sitten joskus ja alkaa tehdä hyvää fiilistä nostattavia juttuja tältä istumalta, tämä hetki muuttuu entistä merkityksellisemmäksi.

Menneellä on toki merkitystä, mutta ei valtaa nykyisyydessä. Kauniita muistoja saa ja tuleekin vaalia, sehän on ihanaa. Ja sitten ovat tietenkin ne meistä negatiiviselta tuntuvat asiat, joita ei voi muuttaa. Niihinkin voi pyrkiä ajan kanssa suhtautumaan niin, ettei anna niiden pilata enää nykyisyyttä. Nykyhetkeä ei aina kannata käsitellä menneisyyden kokemusten pohjalta. Myös monet ikävät asiat ja tapahtumat antavat meille tietoa ja kokemuksia, jotka muuttavat meitä ihmisinä. Erilaiset tilanteet ja kohtaamiset antavat meille mahdollisuuksia kasvaa sellaisiksi kuin meidän on tarkoitus tulla.

Tulevaisuus on jossakin, mutta vaikka voimme aavistella siitä jotakin ja omilla unelmilla ja tavoitteilla ajaa itseämme päättäväisestikin tiettyjä asioita kohti, emme voi kuitenkaan olla aivan satavarmoja siitä, mitä tulee tapahtumaan. Ihminen on kuin höyhen myrskytuulessa. Elämä yllättää ja myös asioilla, joita ei ikinä toivoisi kohtaavansa.

Tämä hetki alkoi yhtäkkiä sieltä väsymyksen ja turvonneiden silmien keskeltä tuntua suurimmalta lahjalta, jonka vain olen voinut saada. Jokaisella meillä on omat haasteemme elämässämme, osalla suuremmat ja osalla pienemmät. Ne ovat meille henkilökohtaisia ja nostattavat meissä erilaisia tunteita. Ja niin se vain menee, vaikka kuinka pistäisi hanttiin. Erilaisia tunteita on, kuten erilaisia päiviäkin.

Elämä ei ole ongelma, joka pitää ratkaista, vaan todellisuus joka on koettava, sanoo Kierkegaard. Ja oikeasti, elämä saa olla todella ihanaa, myös niinä hetkinä, kun tuntuu, että litsaria tulee poskeen molemmilta suunnilta. Yhä enemmän vain vakuutun siitä, että omalla asenteella on todella, todella suuri merkitys. Hyvä uutinen on se, että omaa asennetta voi muuttaa, vaikka se ei olekaan mikään yhden kahden päivän juttu, vaan loppuelämän tie.

Olen joskus jostain poiminut muistikirjaani seuraavat lauseet: olemme pysähtyneet hetkeksi kohtaamaan toinen toisemme, tavataksemme, rakastaaksemme ja jakaaksemme asioita. Hetki on arvokas, mutta ohikiitävä. Se on kuin vain pieni sivuhuomautus ikuisuudessa. Mikäli elämme hyvällä mielellä, rakastaen ja huolenpitoa osoittaen, luomme rikkautta ja iloa toisillemme. Tällöin tämä hetki on arvokas. 

Hyvää tätä hetkeä juuri sinulle!

Näin! (Kuva: hullaannuhurmaannu.blogspot.fi)

Ohhoh! Vaikka meillä ei olekaan kovin paljon tavaraa, koska itselle turhat on annettu pois, niin silti ovat pakkaushommat kiristäneet kupolia muutaman päivän ja sanoisinpa, että vieläpä aika huolella. Eräs minua viisaampi ihminen sitten totesi, että kaikki tuo kiukku on luonnollista irtipäästöä vanhasta. Mylläät alitajuntaasi ja koska avaudut uudelle, tuulettaminen voi vähän tuntua. Onneksi se ei ole vaarallista ja helpottaa tietää, että ilmiö on ohimenevä ja noita tunteita voi siunailla. Ah. Tuo oli hyvä kuulla, olin nimittäin aivan ahdistua itseni kanssa. Kiitollinen olen siitä, että minulla on aivan ihania ihmisiä ympärilläni, niin perhe kuin ystävätkin ja kaikki he siltä väliltä. Kun puoliso vielä kaiken avautumiseni jälkeen kysyi ystävällisesti mitä tuoda kaupasta, ehdotin hänelle, että hän hankkisi uuden vaimon, hihih. No kyllä se tästä. Nyt on näin ja sitten taas tulee jotain muuta! Tänään pääsin purkamaan ylimääräisiä energioita ja tunnetiloja Bodypumpia ohjaamalla ja huomenna aloitan aamuni kampaajani hellässä huomassa. Arjen luksusta, aivan todella! Ja tämän illan kaikkiaan neljäs Olonkeveys-valmennus tarjosi taas iloisia huippuhetkiä. Saan olla kiitollinen, että koekaniiniryhmäni on noin huikeaa, oivaltavaa ja tiedostavaa porukkaa, kaksituntinen hurahtaa kuin siivillä.

Mutta vielä tuosta omasta mielestä ja ajatuksistakin. Se on kyllä sellainen kapistus, joka pystyy moneen. Kunpa se vain kallistuisi sinne myönteiseen herkemmin kuin negatiiviseen. Lähtöajatushan ihmisillä on usein esimerkiksi muuttamisesta se, että muuttaminen on stressaavaa, raskasta ja hankalaa, vaikka lopputulos olisikin toivottu ja kaivattu. Tuolta minustakin tuntui hetkellisesti vielä eilen, kaikki oli jotenkin jähmeää ja vähänenergista, tunnuin ärsyyntyvän aivan pienestä. Tänään taas pyrin ajattelemaan asiasta jo aivan päin vastoin ja fiilis oli huomattavasti paljon rattoisampi ja kepeämpi. Ja kyllä vain tavaroiden saaminenkin laatikoihin edesauttoi sitä, että olo on nyt huomattavasti keveämpi ja helpottuneempi kuin vielä kaiken ollessa hujan hajan. Minun on vain vaikea kestää epäjärjestystä ja sitähän muuttaminen luo aina ympärilleen. Toisaalta taas katon vaihtuminen pään päällä on hyvä sauma todellakin tuuletella vanhaa niin henkisesti kuin aineellisestikin. On mahtava tilaisuus aloittaa puhtaalta pöydältä monessakin mielessä ja juuri niin aion tehdä. Elämäni ties kuinka mones uusi alku alkaa, ylihuomenna on loppuelämäni ensimmäinen päivä.

Mutta kuten sanottu, Helsinkiin palaaminen oli yksi tämän vuoden tavoitteitani, ja nyt se on totta. Uskon yhä edelleen, että me saamme pitkälti sitä, mitä todella haluamme ja tilaamme. Asia, johon kiinnitämme huomiomme ja johon todella panostamme, toteutuu kyllä, jos vain on kyse jostain sellaisesta konkreettisesta, joka oikeasti voi tapahtua. Aina ei tarvitse edes ponnistella kovasti haluamansa eteen, riittää näköjään jo, että omilla ajatuksilla (toki myös teoilla) ihminen pyrkii sitä kohti, mitä haluaa saavuttaa. Vaikka näin ei toimisi edes joka hetki tietoisesti, niin silti asiat pyörivät tuolla jossakin alitajunnassa ja esimerkiksi unissaanhan ihminen käsittelee monia arjen asioita. Oli kyseessä sitten tavoite, toive tai unelma, asiat toteutuvat kun aika on kypsä. Ei yhtään aiemmin eikä myöhemmin ja tämä on jotakuinkin empiiristä tutkimustietoa. Toiset jutut vievät enemmän aikaa, toiset taas tulevat yllättäen eteen ja juuri siinä paketissa kuin niitä itselleen on havitellutkin. Joka tapauksessa kannattaa todella miettiä ja tietää, mitä haluaa toivoa tai tahtoa!

Jokaisessa meissä on todella paljon potentiaalia, kunhan vain itselleen ensin selvittää, mitä elämältään tahtoo. Ja kun ihminen on läsnä hetkessä, hän on myös herkempi havaitsemaan asioita ympärillään, jotka häntä oikeaan suuntaan kuljettavat. Ainaisesta kiireestä kärsivä juoksee elämäänsä eteenpäin sellaisella tempolla, että moni omaa arkea helpottava asia voi jäädä huomaamatta. Pysähtyminen lieneekin tämän(kin) jakson sana.

Tänään minun oli todella helppo pysähtyä. Esimerkiksi valmennusryhmäläisiäni kuunnellessani huomasin todella kuuntelevani heitä ja keskittyväni heihin, jotenkin enemmän kuin monesti ihmisiin “oikeassa elämässä”. Sitä niin helposti uppoutuu omiin ajatuksiin ja joko menneeseen tai tulevaan, että vaikka näkee toisen suun käyvän, omat ajatukset täyttävät helposti pääkopan ilman, että todella keskittyy sen toisen läsnäoloon saati omaansa. Tämän viikonlopun teema onkin itselläni todellinen kuunteleminen ja yhteen asiaan kerrallaan keskittyminen. Kun vain muistaisi sen, että maailma kyllä odottaa. Asiat tapahtuvat juuri oikealla hetkellä ja ainoa paikka, jossa voimme olla onnellisia, on tämä hetki. Ihan turha odottaa koko viikko, että tulee perjantai, koko vuosi, että tulee kesä ja koko elämä sitä, että on onnellinen. Meillä on jo se kaikki.

Ihastuttavaa viikonloppua!

Ei näin, eihän! Eletään nyt! (Kuva: Pinterest)