Category Archives: Hyvä elämä

Persus ylös tuolista..

Posted on by
Reply

..Jos vain mahdollista. Jos pääset kävelemään ja liikkumaan, niin silloin ehdottomasti kannattaa miettiä, onko näin paljossa istumisessa mitään järkeä.

Olen talven mittaan kirjoittanut juttuja hyötyliikunnasta ja istumisesta muutamaan julkaisuun. Asiaa käsittelin esimerkiksi Fit Laihdu -lehdessä 2/2013 ja myös muutamissa yritysten asiakas- tai henkilöstölehdissä. Hieman kauhulla olen lukenut myös muiden kirjoittamia, provosoivasti otsikoituja juttuja tyyliin “istuminen tappaa”, istunhan itsekin päivittäin paljon ja juurikin koneen ääressä. En ole ikinä ollut mikään hyötyliikkuja, mutta kas, jälleen on hyötyä tästä omasta duunistani, kirjoittaessani vähäisen arjen aktiivisuuden haitoista olen innostunut itsekin hyötyliikkumaan hikitreenien lisäksi. Eilenkin kävelyä paikasta toiseen tuli liki puolitoista tuntia, ei lainkaan huono saavutus. Ja kun tämä kävely edes takaisin on ollut jo usemman kuukauden liki päivittäistä, niin pakkohan sillä on olla omat hyötynsä. Olen myös alkanut seistä julkisissa kulkuvälineissä, koska istumista tulee päivittäin oikeasti tosi paljon: olisitko ajatellut, että istumme viikossa jopa sata tuntia ja makaamme yli 50! Järkyttävä määrä. Siinä ei kuulkaas paljon kolmen tunnin jumppa viikottain jeesaa, kun vastapainona on tuollainen määrä liikkumattomuutta ja oleilua vielä ehkäpä todella epäergonomisissakin asennoissa. Minut herätti lopullisesti se, kun eräs haastattelemani fysioterapeutti totesi, että edes kuntoliikunnan säännöllinen harrastaminen ei riitä poistamaan pitkäaikaisen istumisen aikaansaamia terveysongelmia. Myös se, kun kuulin, että jatkuva istuminen ilman taukoja lisää jopa keskivartalolihavuutta, oli aika hyvä herätyskello! Aktiivisella arjella on myös sormensa pelissä eri sairauksien ehkäisyssä. Nyt on juuri oikea hetki alkaa liikkua!

Eli vaikka treenaisi monta kertaa viikossa, se ei vielä riitä, erityisesti jos tekee istumatyötä. Ja onhan se loppujen lopuksi aika hassua, että me useimmat ajamme autolla salille polkemaan pyörää tai nostamaan painotankoja! Itse olen päättänyt alkaa juosta kotiin ohjaamasta, jos olen maksimissaan noin viiden kilometrin päässä kotoa. Saa nähdä, milloin onnistun tuossa ensimmäisen kerran. En vain tykkää juosta reppu selässä, mutta ehkä siihenkin tottuu.

Ja mitä juoksemiseen tulee, se on alkanut sujua. Toissa päivänä vedin jo 10.4 kilometrin lenkin muutamaa kymmentä sekuntia vajaassa tunnissa. Ja maasto ei suinkaan ollut vain tasaista, vaan joukossa oli niin kovia mäkiä, että en ollut mäen alkupäässä varma, jaksanko todella juosten ylös. Jaksoin! Ja vieläpä tuon kympin jälkeen olisin varmasti jaksanut jatkaa eteenpäin, mutta olin niin sopivasti kotiovella ja satoi vettä, että 10,4 km sai riittää. Mutta hei, se oli siis eka kymppi sitten syyskuisen Helsinki Midnight Runin. Ja vaikka juokseminen tyssäsi raskauteen silloin kolme vuotta sitten ja tuntui sen jälkeen pakkopullalta lähes tähän päivään asti, tässäkin asiassa sitkeys kannatti. Nyt alan löytää selkeästi sitä juoksemisen iloa ja lennokasta askelta ja oi niitä endorfiineja juoksulenkin jälkeen. Jo lenkin aikana koen sellaisia pakahduttavia onnen tunteita, ettei ole tosiaankaan välillä itku kaukana! Ah.

Hyvinvoinnin resepti tulee tässä: lisää monipuolista treeniä, mutta ennen kaikkea lisää aktiivisuutta arkeen. Kävelemälläkin pääsee perille. Näillä mennään kohti upeaa kesää, eikö!

IMG_3413

 

Kaikki löytyy itsestä

Posted on by

No niin! Viime viikkojen muuttokaaoksesta tuntuu olevan ikuisuus ja kaikenlaisia ihmeitä, pieniä ja suuria, on tapahtunut. Netti toimii jälleen, lapselle järjestyi hoitopaikka ja olen tässä saanut töitäkin tehtyä huomattavasti sutjakammin. Sunnuntaina tapahtui varsinainen ihme, kun keskimmäinen tytär onnistui jollain tapaa tiputtamaan iPhonensa metroraiteille jäädessämme pois metrosta. Ehdimme jo hätääntyä, mutta intialainen mies ja kaksi skeittaavaa teinipoikaa jäivät avuksemme ja kas, pian lapsella oli jälleen puhelin kätösissään! Uskomatonta, miten avuliaita ihmiset voivat olla, kiitos, kiitos, kiitos.

Kaksi ja puolivuotiaalla on alkanut tajuton uhma, mutta kärsivällisyyteni ja läsnäolotaitoni kasvavat kohisten hänen seurassaan. Lapsi on kuin äitinsä, kovin omapäinen, mutta sangen valloittava. Pian pääsen kuitenkin palaamaan täyspäiväisesti työhuoneen rauhaan kirjoittamaan ja juhannuksesta alamme lomailla. Lisäksi olen innostunut juoksemisesta, lauantaina lenkille tuli matkaa jo 7.6 kilometriä ajassa 42 minuuttia. Sinänsä hyvä, sillä odottaahan minua erinäinen joukko juoksutapahtumia!

Jännittävää tässä arjessa on se, että kaikista näistä pienistä koetuista vastoinkäymisistä huolimatta minut on vallannut sellainen olo, että vau, mitähän jännittävää, hauskaa ja iloista tapahtuu seuraavaksi. Tuntuu siltä kuin hyvien asioiden dominoefekti odottaisi lähtölaukaisuaan eli ensimmäisen palikan kaatumista. Tai ehkä se onkin kaatunut jo! Mitään oikeasti isoa ei ole tapahtunut, minulla on yhä nippu samoja ongelmia kuin aiemminkin, mutta sisälläni kuplii hyvä fiilis, jopa hieman sellainen malttamatonkin ja hyvin innokas.

Kaiken sekamelskan keskellä oivalsin nimittäin jotain, jonka olin taas päästänyt unohtumaan. Alunperin oivaltaminen lähti kaverini meilistä, jossa hän kertoi olevansa balanssissa, eheä ja hyvin onnellinen uuden kumppaninsa kanssa. Olen kaverini puolesta tosi iloinen, mutta erityisen iloinen olen siitä, että hän auttoi minua muistamaan sen, että itselläni onnellisuus, eheys ja balanssi löytyvät minusta itsestäni, ei kenestäkään toisesta ihmisestä tai aineellisista asioista. Olin kuin huomaamattani alkanut nojautua muita ihmisiä ja jopa asioita kohti ja samalla odotin, että jotenkin vain ympäristö täyttää odotukseni ja antaa minulle kaikkia niitä kaipaamiani tunnekokemuksia. No kyllä niinkin voi käydä, mutta loputtomiin ei voi kehenkään muuhun turvautua tai rojauttaa tylsiä tunteitaan kenenkään päälle. Kyllä itsestä tulee lähteä se hyvä tunne kuin myös palava halu saavuttaa omat unelmansa, tavoitteensa tai vaikka sitten juuri se tasapaino tai sisäinen rauha. Kukaan tai mikään muu ei voi antaa meille kestävästi sellaisia tunnetiloja, ei unelmien puoliso eikä edes raha. Ne löytyvät itsestämme, meiltä kaikilta.

Hieman aikaisemmin olin keskustellut mahtavan energiahoitajani Katin kanssa nimittäin juurikin rahasta. Katin kysyessä mitä tunteita raha minussa herättää, huomasin vastaavani hänelle, että noooo iloa, turvaa ja vapautta ja silviisii. Tadaa, tässä taas nähtiin, että myös nuo kolme asiaa ovat sellaisia, jotka ihminen voi löytää itsestään. Kati kehottikin rahan sijaan miettimään asioita, joita haluan tehdä. Asioita, jotka tuovat minulle hyvää mieltä ja myös iloa, turvaa ja vapauden tunnetta. Ja onhan niitä, vaikka kuinka paljon. Toki raha helpottaa arkea ja mahdollistaa asioita, mutta se on ainoastaan hyvä renki ja vain niin kauan, kun sille ei anna valtaa arjessa ja ajatuksissa. Olen ennenkin kirjoittanut tästä teemasta kuinka kaikki on jo meissä ja meillä on kaikki, mutta näköjään itsekin erkaannun siitä aina vain ja joudun hukkaan, ainakin hetkellisesti. Menkää muuten ihmiset energiahoitoon! Nuo energiahoidot ovat olleet yksiä elämäni käännekohtia viime syksystä alkaen.

Joka tapauksessa kun yhtäkkiä tai ehkä taas jälleen lakkasin odottamasta saavuttamattomia asioita muilta ihmisiltä ja asioilta, heittäydyin zeniksi asenteella Nyt on näin ja antamaan elämän tietyiltä osin elämän vain tapahtua vailla pakkomiellettä tietää miksi, on kaikki jotenkin vain vaivattomampaa. Olen saanut kaikista lukuisista esteistä huolimatta hoidettua asioita paljon näpäkämmin ja olen ollut jotenkin vain… no todella iloinen ja aktiivinen. On ollut sellainen fiilis, että mitä seuraavaksi, jos jotain huonoa, niin tänne vain, voitan sinut kuus-nolla! Ja kun pysyy positiivisella mielellä, on paljon helpompi ottaa vastaan niin teinien kuin uhmaikäisenkin joskus niin ärsyttäväkin itseilmaiseminen, vaikka tosin lauantaiaamuna tuli tilanne eteen, että teki mieli hankkia menolippu Berliiniin, yksi kappale. Nämä ristiriitatilanteet ovat nekin kuitenkin normaalia arkea ja minun on aina vain helpompi päästä ylitse tunteista, joita en halua pitkittää tai en ainakaan padota sisälleni. On todella palkitsevaa huomata, miten ärsyyntymisestä palaaminen myönteiseen tunnetilaan on aina vain helpompaa. Aina ei tarvitse olla hyvällä tuulella, mutta kyllä se hyväntuulisuus vain toimii, det funkar! Kun pääasiassa päivän aikana koetut tunteet ovat plussan puolella, ihania asioita todella tapahtuu ja elämä on vain jotenkin niin paljon helpompaa kuin mitä se negistelemällä, toisiin takertumalla tai murehtimalla ikinä olisi. Elämä voi olla todella hyvää, iloista ja tyydyttävää, vaikka huonojakin päiviä on. Niihin ei tarvitse kietoutua vellomaan. Ah. Kyllä se siitä!

Älä ikinä unohda, että tarvitsemasi innostus on sielussasi. Anna sen tulla ulos, anna sen elää, anna sen motivoida sinut.
Sanoo Norman Vincent Peale.

Lähetän ruudun toiselle puolelle paljon energiaa ja iloa. Upeaa viikkoa sinulle! Minun tekisi mieli hankkia ikkunalaudalle punaisia pelargooneja.

Näinikkäästi! (Kuva: Pinterest)

Näinikkäästi! (Kuva: Pinterest)

 

 

 

Nyt on näin!

Posted on by

Täällä on taisteltu kaikenlaisten vastoinkäymisten kanssa, jotka ovat hankaloittaneet elämää jo vähän liikaakin. Mutta kuitenkin täytyy muistaa, että kyse on ollut enemmänkin maallisista murheista, esimerkiksi terveys on tallella, kiitos siitä!

Muutamana päivänä oli kuitenkin itsellänikin suuria vaikeuksia ymmärtää sitä, miksi jatkuvasti nousi seinä vastaan ja monessa asiassa. Pienistä asioista kasautuu lopulta iso paketti. Oli kyllä vaikea uskoa, että todella tämä kaikki oli minun parhaakseni. Tänään aamulla sitten välähti: ehkä ei olisi pitänytkään taistella vastaan, vaan ottaa kaikki vastaan sellaisena kuin ne tulivat. Huomasin myös, että olin selkeästi alkanut pitää tiettyjä asioita itsestäänselvyytenä ja loppujen lopuksi tämä kaikki arjen sekamelska oli vain oivallista muistutusta siitä, että kiitollisuutta kannattaa vaalia joka päivä. Pahinta ei tietenkään tarvitse pelätä missään nimessä, mutta on hyvä muistaa, että oikeasti aika moni asia elämässä, johon on itsekkäästikin tottunut, ei todellakaan ole mikään itsestäänselvä juttu. Mutta todellakin, ihmeitä tapahtuu ja asiat voivat muuttua hetkessä. Eilen aamulla meillä ei vielä ollut tietoa esimerkiksi tarhapaikasta lapselle, mutta iltapäivällä asia oli hoidossa, toki oman aktiivisuuteni vuoksi. Ensi viikolla siis vihdoin palaamme ruotuun, minä pääsen täysillä hommiin, lapsi tarhaan ja arki alkaa rullata. Netittömyys hankaloittaa yhä työasioiden tekemistä kotoa käsin, mutta eilenpä selvisi myös, että palveluntarjoajamme oli kyllä kytkenyt netin päälle, mutta unohtanut lähettää meille uuden modeemin. Ahhaha. Minun tuuriani, teki jo mieli peruuttaa koko muutto, kun siitä tuntui seuraavan niin paljon ikävyyksiä. Mutta asioilla on tarkoituksensa ja eteen nouseva seinä ohjaa meitä sitten toisaalle, jossa lienee jotain parempaa, mahtavampaa ja upeampaa tarjolla. Jokin syvempi tarkoitus muuttamisellakin oli, vaikka uusi koti välietappi onkin.

Olen alkanut postata epäsäännöllisen säännöllisesti Fb-sivulleni voimasanoja, jotka tuntuvat aamulla juuri sillä hetkellä silmiä availlessa tärkeiltä tulevaa päivää ajatellen. Lauantain teemana oli saada jokin ajatuksia vaivannut, roikkumaan jäänyt asia hoidetuksi lempeydellä ja rakkaudella. Kas, aamun sisäpyöräilyohjausten jälkeen saimme kuin saimmekin vaihdettua autoon renkaat! Käytän itse paljon noita erilaisia voimalauseita ja affirmointeja. Vaikka ne joidenkin mielestä saattavat vaikuttaa naiveilta, itse saan niistä kyllä paljon apuja ja myös energiabuustauksia elämää ja perusarkea ajatellen. Tosin pari viimeistä päivää olisin kyllä voinut muistaa tuon legendaarisen, alunperin Auta Elina -blogista bongaamani Nyt on näin -lauseen.

Kas, netti ei toimi vieläkään. Nyt on näin.

Kaksvee on yhtäkkiä menettänyt kykynsä keskustella järkeävästi. Dumma mamma kakka mamma tyhmä äiti ovat olleet käytössä aktiivisesti. Nyt on näin.

Oho, lapsella ei ole tarhapaikkaa ja puolisolla on kädet täynnä töitä juhannukseen asti, kirjoitan ilmeisesti sitten…ööö… yöllä? Nyt on näin.

Kas, uusi kotimme on jossain katvealueella ja kallion vieressä. 3 g ja jopa pelkkä puhelinyhteys pätkivät koko ajan. Alueen päiväkotipäällikölle soittaessani puhelinyhteys katkeaa kolmesti. Nyt on näin.

Kas, kahden jumppaohjauksen välissä minulle jää juuri puoli tuntia luppoaikaa, jotta ehdin kipaisemaan salin viereiseen mäkkäriin (heillä on ilmainen nettiyhteys) lähettämään työsähköposteja. Nyt on näin.

Kas, minun pitää haastatella erästä ihmistä juttua varten, jonka dedis on juuri nyt eikä tyyppi vastaa meileihini, joita hänelle olen näpyttänyt kännykällä. Saatuani vihdoin tyypin kiinni keskuksen kautta jonotettuani ensin linjalla vartin, puhelu katkeaa eikä minulla ole vieläkään suoraa numeroa hänelle. Aloitan siis koko soittorumban uudelleen. Samalla saan kuiskutella puhelimeen, sillä pelkään, että yläkerrassa nukkuva lapsi herää päiväuniltaan ja vielä pöpperöisenä unesta päättää laskeutua rappuset (kierien?) yksin alas. Veri professönäl, mutta ammattilainen toimii vaikka sitten ääriolosuhteissa. Nyt on näin. 

En ole murheiltani saanut nukuttua edellisenä yönä sekuntiakaan ja illalla minua odottaa kolme jumppaohjausta. Olen niin väsynyt ja pois tolaltani, että itken salaa metromatkalla, mutta kokoan itseni juuri ennen tarttumista pumppitankoon. Nyt on näin.

Nyt jo naurattaa! Asiat järjestyvät yksi kerrallaan, myös ne, jotka aluksi tuntuvat toivottomilta. Oikeasti kun olisin vain itse muistanut hokea tuota mantraa, moni asia olisi mennyt henkisesti helpommin. Ja vielä, pieniä asioitahan nuo, mutta joskus sitä vain tuntuu siltä, että ne pienetkin ovat liikaa.

Uuteen nousuun ja kohti upeaa, mahdollisuuksien kesää. Ja ennen kaikkea kiitollisena siitä, miten helppoa ja vaivatonta elämä useimmiten on, ihan normioloissa. Ja hei, paineessa ne timantitkin syntyvät!

Niin totta! (Kuva: Pinterest)

Niin totta! (Kuva: Pinterest)

 

 

 

 

Epäuskosta..

Posted on by

..irrottautuminen on joskus todella haastavaa. Miksi lie ei vain voi uskoa, että asiat menevät, kuten on tarkoitus. Juuri parhaalla tavalla! Sillä, että olemme juuri tässä ja juuri nyt, silläkin lienee jokin tarkoitus.

Muutto hankaloittaa arkea yhä hieman, mutta enää vain käytännön asioiden vuoksi. Henkisesti muutos tuntuu nyt oikein hyvältä ja epäilykset ja ahdistukset on selätetty täysin. Netti tosin ei toimi vieläkään eikä ikkunoissa ole verhoja, mutta onnistumisen iloa ja kotiutumisen tunnetta toi esimerkiksi eilinen ekskursio pesutupaan. Oooh, mikä valtavan iso pyykkikone meillä nyt onkaan! Kylläpä vain voivat materialistisetkin asiat saada hymyn huulille, heh. Viikonlopun ohjelmassa on paitsi urheilua, myös saada viimeisetkin jätesäkit purettua ja tavarat paikalleen. Ja kunhan vielä saamme lapsen tarhaan, niin arki alkaa rullata. Joka tapauksessa olen täysin hyväksynyt sen, että nyt on näin. Tämä on tilapäistä. Maailma ei kaadu, vaikka netti ei vielä toimi ja onneksi on ihmisiä, jotka ovat auttaneet lastenhoidossa. Asiat järjestyvät. Kiitollisena siitä. Ja jotain hyvääkin: netissä roikkumisen sijaan tarkkailin eilen illalla koirankokoista rusakkoa puuhastelemassa takapihallamme. Luonto tarjoaakin aikamoisen leffateatterin!

Alkuviikon tunnemyrskyn koin kuitenkin tärkeäksi ja opettavaiseksikin etapiksi muutoksen polulla. Vahvasti koen, että minun oli tarkoitus käydä läpi kaikki ne tunteet. Nyt tosin jo hieman huvittaa, kun luuttusin tyhjää ex-kotia samalla itkua tihrustaen. Joskus oma nynny herkkyyteni ärsyttää kuin että pystyisin näkemään sen voimavarana, buu. Toisinaan kun olisi paljon helpompaa olla kelailematta liikoja. Joskus se onnistuukin vaivatta, joskus ei. Toisinaan vain on pakko puntaroida asioita niin järjellä kuin tunteellakin. Joka tapauksessa se on hyvä, että sitä vain oppii koko ajan lisää itsestään, jota kautta myös kehitystä tapahtuu. Ei se, ettenkö olisi tyytyväinen nyt juuri, en vain usko siihen, että ihmisen on hyvä jämähtää paikalleen pitkäksi aikaa. Muuttuuhan esimerkiksi luontokin ympärillämme jatkuvasti. Miksi siis ihmisenkään tulisi olla aina samassa tilassa. Uskon siihen, että vanhasta luopuminen on täysin normaalia ja toivottua ja erityisesti meidän täytyy irrottaa niistä hartaasti vaalimistamme tavoista, käsityksistä ja uskomuksista, jotta uutta voi virrata tilalle. Olenkin paljon pohtinut juurikin omia uskomuksiani ja itsellänikin on yhä rutkasti vanhoja malleja, joista mielellään päästäisin irti. Sillä tiedänhän sen ja vieläpä aivan omasta kokemuksesta, että ne eivät johda toivottuun lopputulokseen ja jopa estävät minua elämästä täysillä. Sillä eihän meidän todellakaan tarvitse sietää tai roikottaa mukanamme asioita, jotka eivät meistä tunnu hyvälle. Vanhasta puhdistautuminen ja uuden vastaanottaminen sen sijaan tuovat arkeen paljon lisää iloa. Ja jos taas ei ole ihan varma siitä, mitä tahtoo ja kokee epävarmuutta jonkin asian tiimoilta, aina kannattaa luottaa siihen, mitä omat tunteet ja intuitio sanovat. Joskus tosin jokin asia on ihan sama, täysin neutraali ja silloin siihen voi palata ehkä joskus myöhemmin. Nyt voi vain antaa olla.

Tänään sain itse vahvistusta pieneen aineelliseen asiaan, joka on häirinnyt minua jo pidemmän aikaa ja saanut liikaa valtaa ajatuksissani. Oikein jäin taas itselleni kiinni siitä, miten olen asiasta ajatellut negatiivisen kautta. Selvähän se on, että kun murehtii ja huolehtii, ei muutosta parempaan tapahdu, vaikka päällä seisoisi. No, nyt minulle sitten kerrottiin selkeästi, että on parempi lakata yrittämästä järjestellä asiaa pakolla ja tärkeämpää on vain luottaa, että homma soljuu, kuten pitää. Ja että aina mielen epäilysten pyrkiessä pinnalle kannattaa vain vaihtaa parempi ja mukavampi kanava päälle ja lakata uskomasta niihin omiin ajatuksiin, jotka yrittävät vetää mattoa jalkojen alta. Ja kun muuttaa omaa katsantokantaa eikä vastustele vaan antaa asioiden tapahtua, ne kyllä menevät juuri niin kuin parhaaksi on. Minua kehoitettiin myös keskittymään siihen, millaista elämää haluan elää. Olenkin tainnut keskittyä viime aikoina enemmän elämän epäkohtiin kuin siihen, mitä oikeasti haluan ja sitähän monesti saa, mitä tilaa.

Minulla on yhä ja aina vain paljon opettelemista siinä, että uskallan päästää irti ja vain luottaa. Miksi lie se on niin vaikea ymmärtää, että meillä on edessämme iso mahdollisuuksien ikkuna, tämän hetkisestä tilanteestamme huolimatta. Myös se, että asiat ovat olleet jollain tapaa, ei tarkoita sitä, että niin kuuluu olla myös jatkossa. Kaikille riittää! Kyse on kai loppujen lopuksi vain siitä, uskaltaa avata silmät, ottaa mahdollisuudet vastaan ja luottaa siihen, että elämä kyllä kantaa, helposti ja vaivattomasti.

Uskon kyllä siihen, että kun teen asioita sydämelläni, niin asiat kyllä järjestyvät ja menevät juuri oikein. Minua muistutettiin tänään juuri siitä, että niin kannattaa ajatella jo tekemisen aikana. Tekemiseen keskittyminen on paljon tärkeämpää kuin lopputuloksen odottaminen.

Ja kun epätoivo tai epäusko yrittävät tarttua jalasta ja kiskoa mukanaan uppeluksiin, kannattaa ajatella asioita, jotka tuovat itselle suurta iloa. Toimii, toimii! Itselläni jo pelkästään kesän, auringon, meren, kuuman hiekan, ulkosaariston, vihreän luonnon ja puusaunan löylyjen ajatteleminen saa suupieleni hymyyn ja sydämen hyvällä tapaa sykkyrälle.

Näissä fiiliksissä, murheista vapaana ja ilon kautta kohti upeaa keväistä viikonloppua! Elämä on liian lyhyt murehtimiseen. Mennään hyvän kautta, vaikka se toisinaan on haastavaa.

Upeaa perjantaita sinulle!

IMG_6670

Kohta pääsee pulahtamaan! Viime vuonna heitin talviturkin, tosin järvessä, jo loppiaisena. Nyt ollaan pahasti myöhässä aikatauluista!

 

 

 

Irtipäästöä vanhasta

Posted on by

Ohhoh! Vaikka meillä ei olekaan kovin paljon tavaraa, koska itselle turhat on annettu pois, niin silti ovat pakkaushommat kiristäneet kupolia muutaman päivän ja sanoisinpa, että vieläpä aika huolella. Eräs minua viisaampi ihminen sitten totesi, että kaikki tuo kiukku on luonnollista irtipäästöä vanhasta. Mylläät alitajuntaasi ja koska avaudut uudelle, tuulettaminen voi vähän tuntua. Onneksi se ei ole vaarallista ja helpottaa tietää, että ilmiö on ohimenevä ja noita tunteita voi siunailla. Ah. Tuo oli hyvä kuulla, olin nimittäin aivan ahdistua itseni kanssa. Kiitollinen olen siitä, että minulla on aivan ihania ihmisiä ympärilläni, niin perhe kuin ystävätkin ja kaikki he siltä väliltä. Kun puoliso vielä kaiken avautumiseni jälkeen kysyi ystävällisesti mitä tuoda kaupasta, ehdotin hänelle, että hän hankkisi uuden vaimon, hihih. No kyllä se tästä. Nyt on näin ja sitten taas tulee jotain muuta! Tänään pääsin purkamaan ylimääräisiä energioita ja tunnetiloja Bodypumpia ohjaamalla ja huomenna aloitan aamuni kampaajani hellässä huomassa. Arjen luksusta, aivan todella! Ja tämän illan kaikkiaan neljäs Olonkeveys-valmennus tarjosi taas iloisia huippuhetkiä. Saan olla kiitollinen, että koekaniiniryhmäni on noin huikeaa, oivaltavaa ja tiedostavaa porukkaa, kaksituntinen hurahtaa kuin siivillä.

Mutta vielä tuosta omasta mielestä ja ajatuksistakin. Se on kyllä sellainen kapistus, joka pystyy moneen. Kunpa se vain kallistuisi sinne myönteiseen herkemmin kuin negatiiviseen. Lähtöajatushan ihmisillä on usein esimerkiksi muuttamisesta se, että muuttaminen on stressaavaa, raskasta ja hankalaa, vaikka lopputulos olisikin toivottu ja kaivattu. Tuolta minustakin tuntui hetkellisesti vielä eilen, kaikki oli jotenkin jähmeää ja vähänenergista, tunnuin ärsyyntyvän aivan pienestä. Tänään taas pyrin ajattelemaan asiasta jo aivan päin vastoin ja fiilis oli huomattavasti paljon rattoisampi ja kepeämpi. Ja kyllä vain tavaroiden saaminenkin laatikoihin edesauttoi sitä, että olo on nyt huomattavasti keveämpi ja helpottuneempi kuin vielä kaiken ollessa hujan hajan. Minun on vain vaikea kestää epäjärjestystä ja sitähän muuttaminen luo aina ympärilleen. Toisaalta taas katon vaihtuminen pään päällä on hyvä sauma todellakin tuuletella vanhaa niin henkisesti kuin aineellisestikin. On mahtava tilaisuus aloittaa puhtaalta pöydältä monessakin mielessä ja juuri niin aion tehdä. Elämäni ties kuinka mones uusi alku alkaa, ylihuomenna on loppuelämäni ensimmäinen päivä.

Mutta kuten sanottu, Helsinkiin palaaminen oli yksi tämän vuoden tavoitteitani, ja nyt se on totta. Uskon yhä edelleen, että me saamme pitkälti sitä, mitä todella haluamme ja tilaamme. Asia, johon kiinnitämme huomiomme ja johon todella panostamme, toteutuu kyllä, jos vain on kyse jostain sellaisesta konkreettisesta, joka oikeasti voi tapahtua. Aina ei tarvitse edes ponnistella kovasti haluamansa eteen, riittää näköjään jo, että omilla ajatuksilla (toki myös teoilla) ihminen pyrkii sitä kohti, mitä haluaa saavuttaa. Vaikka näin ei toimisi edes joka hetki tietoisesti, niin silti asiat pyörivät tuolla jossakin alitajunnassa ja esimerkiksi unissaanhan ihminen käsittelee monia arjen asioita. Oli kyseessä sitten tavoite, toive tai unelma, asiat toteutuvat kun aika on kypsä. Ei yhtään aiemmin eikä myöhemmin ja tämä on jotakuinkin empiiristä tutkimustietoa. Toiset jutut vievät enemmän aikaa, toiset taas tulevat yllättäen eteen ja juuri siinä paketissa kuin niitä itselleen on havitellutkin. Joka tapauksessa kannattaa todella miettiä ja tietää, mitä haluaa toivoa tai tahtoa!

Jokaisessa meissä on todella paljon potentiaalia, kunhan vain itselleen ensin selvittää, mitä elämältään tahtoo. Ja kun ihminen on läsnä hetkessä, hän on myös herkempi havaitsemaan asioita ympärillään, jotka häntä oikeaan suuntaan kuljettavat. Ainaisesta kiireestä kärsivä juoksee elämäänsä eteenpäin sellaisella tempolla, että moni omaa arkea helpottava asia voi jäädä huomaamatta. Pysähtyminen lieneekin tämän(kin) jakson sana.

Tänään minun oli todella helppo pysähtyä. Esimerkiksi valmennusryhmäläisiäni kuunnellessani huomasin todella kuuntelevani heitä ja keskittyväni heihin, jotenkin enemmän kuin monesti ihmisiin “oikeassa elämässä”. Sitä niin helposti uppoutuu omiin ajatuksiin ja joko menneeseen tai tulevaan, että vaikka näkee toisen suun käyvän, omat ajatukset täyttävät helposti pääkopan ilman, että todella keskittyy sen toisen läsnäoloon saati omaansa. Tämän viikonlopun teema onkin itselläni todellinen kuunteleminen ja yhteen asiaan kerrallaan keskittyminen. Kun vain muistaisi sen, että maailma kyllä odottaa. Asiat tapahtuvat juuri oikealla hetkellä ja ainoa paikka, jossa voimme olla onnellisia, on tämä hetki. Ihan turha odottaa koko viikko, että tulee perjantai, koko vuosi, että tulee kesä ja koko elämä sitä, että on onnellinen. Meillä on jo se kaikki.

Ihastuttavaa viikonloppua!

Ei näin, eihän! Eletään nyt! (Kuva: Pinterest)

Ei näin, eihän! Eletään nyt! (Kuva: Pinterest)

 

 

Kiitos riittää

Posted on by

Olen jälleen miettinyt sitä, mikä siinä on, että kohteliaisuuksia tulee toisinaan otettua vastaan enemmänkin vähättelemällä kuin vain yksinkertaisesti kiittämällä. Huomasin itse jälleen viime viikolla sortuvani tähän, vaikka olen pyrkinyt kiinnittämään asiaan huomiota, muuttamaan tapojani ja olen yksinkertaisesti opetellut vain kiittämään ja iloitsemaan kohteliaisuudesta. Ei minun eikä kenenkään muunkaan tarvitse vähätellä omaa itseä, omia ominaisuuksia tai taitoja. Enhän edes kärsi heikosta itsetunnosta, mutta jotenkin tuo noooooo ei se nyt niin ihmeellinen juttu ollut -vastaus tulee lähes automaationa. Buu!

Jos joku asia menee nappiin ja itse tekee parhaansa, niin kiitos tai myönteinen palaute on kyllä erittäin ansaittua. Kun minulle todettiin viime viikolla, että sinulla on ihana ääni ja sitä on mukava kuunnella, vastasin kommentoijalle jotain tämän tyyppistä, että ai, musta se on erityisesti näin aamuisin tosi matala ja kuulostaa kun mä raakkuisin, mutta hei kiitos. Tulihan se sieltä, mutta aivan turhan alkulitanian jälkeen! Pelkkä kiitos olisi riittänyt.

Itsekin tykkään kehua ihmisiä ja sanoa heille jotain kaunista, ja juurikin vain siksi, että tarkoitan sitä todella, aivan vilpittömästi. Toisinaan lähettelen ystävilleni tekstareita tai facebook-viestejä, joissa vain toivotan heille hyvää päivää. Paitsi että siinä tekee toisen iloiseksi, samasta ilosta ammentaa virtaa itselleenkin. Mikä siinä sitten voi olla, että itsellä positiivisen palautteen vastaanottaminen on joskus vaikeaa. Jokainen tietää, miten onnelliseksi ja iloiseksi toisen mukavat, myönteiset sanat voivat meidät tehdä. Eikä sitä iloa tarvitse lainkaan häpeillä, vaan siitä saa ottaa kaiken ilon irti.

Onneksi maailman paras life coach löytyy täältä meiltä kotoa. Taidan siis jälleen ottaa mallia meidän ihastuttavasta kaksivuotiaasta. Hän osaa sekä toisten kehumisen, että kehujen vastaanottamisen taidon. Mamma du har fin hår, pappa du har en fin tröja kuuluu tämän tästäkin pikkuisen suusta. Sitten kun itse kehun lasta, että olet ihana tyttö, niin hän vastaa sujuvasti tacktack ja jatkaa jo leikkeihinsä.

Karistamme siis turhan vaatimattomuuden pois! Ja hei, muistetaan myös jaella toisille niitä myönteisiä huomioita ja samalla levittää hyvää fiilistä.

Iloisia terveisiä muuttolaatikoiden valloittamasta sairastuvasta. Lukijani, sinä olet ihana!

Tämä on sinulle!

Tämä on sinulle!

 

 

 

 

Maanantai – oiva mahdollisuus…

Posted on by

…muun muassa hyväksymistaitojen vahvistamiseen!

Kesää kohti mennään! Ihan mahtavaa, että työhuoneen kulmillakin meri on jo auki. Mitä enemmän valoa, sitä enemmän on itselläni virtaa. Kohta pääsee kirmaamaan pihalle paljain jaloin ja imemään äiti maasta lisää energiaa. Huippuhomma!

Viikonloppu kului sekä jumppaa ohjaamassa, ulkoillessa että muuttovalmisteluja tehdessä. Hopen vapaaehtoinen haki lastin hyväkuntoisia tyttöjen vaatteita ja muita tavaroita, kuten syöttötuolin ja käyttämättömän pleikkarin. Kun on itsekin ollut tiukassa tilanteessa, mielihyvin sitä auttaa muitakin aina vain kun pystyy. Tuli hyvä mieli itsellekin ja kun nouto vielä onnistui Hopen puolelta, niin olipas aivan täydellistä. Mitä vähemmän tavaraa, sitä helpompi muutto tai oikeastaan koko elämä, sanoisin. 

Tänään aamulla kyllä väsytti, kun kaksvee oli pompottanut minua ylös alas pitkin yötä. Syykin selvisi sitten iltapäivästä. Tuskin tänään enää muistinkaan, miltä perjantainen yhdeksän tunnin yhtä jaksoinen yöuni tuntui. Rakkaan teini-ikäisen kanssa tuli erimielisyys, josta aiheettomasti marmatin paikalla olleelle keskimmäiselle tyttärelle. No siitähän fiilikseni ei suinkaan parantunut, vaan minua ärsytti entistä enemmän ja lähinnä itseni siis. Daa! Olenhan aikuinen, minun ei tulisi antaa väsymyksen tai lasten juttujen saada pulssiani kohoilemaan.

Yksi ilostuttava ja sangen huvittavakin tapahtuma tosin sattui, kun yritin ehtiä ensimmäiseen bussiin. Keskimmäiseni lähti ennen hapannaama-minua ja kaksveetä pysäkille ja matkalla sinne huomasin bussin jo tulevan. Ehdin jo ajatella, että no, sinne meni se bussi, kun kääntyessäni kulman takaa huomasin bussin yhä seisovan pysäkillä. Sentään en miettinyt, että aina minulle käy näin, hihih. En vielä siinäkään vaiheessa lähtenyt juoksemaan, koska ajattelin bussin kuitenkin huristavan nenäni edestä. Yllättäen kuitenkin keskimmäisen tyttäreni pää pilkisti bussin etuovien kohdalta ja hän viittilöi kiivaasti minua laittamaan vipinää kinttuihini. Tytär oli pyytänyt kuljettajaa odottamaan, sillä “kohta tuolta kulman takaa juoksee yks nainen rattaiden kanssa” ja näin ystävällinen kuljettaja myös teki, odotti.

Dagiksella sitten huomasin, että olin jättänyt bussilipun toisen takin taskuun eikä lompakossa ollut lainkaan käteistä. Heh, maanantai, lempipäiväni! Kävellessäni sitten ihan väärään suuntaan automaatille ja sieltä R-kioskille totesin myyjälle, että ostamassani ässäarvassa on varmaankin päävoitto, sillä aamu oli sen verran syvältä ja bussilipun ostamisen sijaan pitikin tulla rikkomaan bussirahaa, että pääsen jatkamaan matkaa kaupunkiin. Lähes kaikella kun on syynsä, eikö.

No, onneksi pystyin pian ottamaan etäisyyttä itseeni ja ärsyyntymisen tunteisiini. Kiukustumiseni todettuani pystyin jo antamaan ikävien tunteiden tulla, olla ja hiipua ja lopulta vain ulkoistin itseni niistä. Viime viikolla muuten kuulin, että myös huonoja tunteita voi ikään kuin siunata. Aivan samalla tapaa kuin huonostakin asiasta tai tilanteesta voi pyrkiä olemaan kiitollinen, sillä jos ei muuta, ne ainakin kasvattavat, sillä hyvin usein niistä oppii jotakin (jonka ehkä huomaa vasta paaaaljon myöhemmin, kun pöly on laskeutunut).

Negatiivisuuden ottaessa valtaa aion jatkossakin vain todeta, että tämä on ihan ok, hyväksyn, että Jempalla nyt on näitä tunteita, mutta minun ei silti tarvitse samastua niihin. Ja näin se vain itsellänikin menee, että kun hyväksyy erilaiset tunteet, erityisesti niistä negatiivisista pääsee paljon nopeammin myös eroon. Että nyt on näin ja sitten on taas jotain muuta. Pätee muuten myös huviin ja hauskuuteen.

Hyväksyminen on muutenkin kaiken kaikkiaan ollut yksi elämäni isoimpia oivalluksia. Niin kauan kun olen taistellut vastaan, ripustautunut tai yrittänyt jotain pakolla, en ole ikinä päässyt toivomaani lopputulokseen. Sen sijaan kun olen hyväksynyt erilaiset elämäntilanteet, vastoinkäymiset ja sattumukset, sen, etteivät ihmiset aina toimi, kuten minä toivon, on kaikki vain niin paljon helpompaa. Ihan turhaa on myös jumittaa kiinni jossain vanhoissa epäoikeudenmukaisuuksissa, joille itsekin olen suonut aivan liikaa ajatuksia aikanaan. Sellaisille kun ei voi enää mitään, joten miksi roikkua vanhassa kiinni ja lietsoa itselleen pahaa mieltä. Emme odellakaan voi aina valita olosuhteita elämässämme, mutta voimme toki valita sen, miten kussakin elämäntilanteessa toimimme. Aina se kylläkään ei ole kirkasta juuri sillä hetkellä, vaan moni asia selkeytyy kun niihin ottaa tai saa hieman etäisyyttä.

Matkalla kaupunkiin kuuntelin eilen netistä löytämääni meditaatiota, keskityin hengittelemään ja olin jo aivan zen. Mutta niin se vain menee, että väsymys vie välillä pohjaa positiivisuudelta, kuten eräs haastateltavani totesi taannoin. Onneksi en joudu enää kovasti valvomaan, vaan nämä rikkonaiset yöt ovat kuitenkin aika satunnaisia. Mieluummin kun vaikutan ympäristööni myönteisesti, sillä se on ainoa keino voida itsekin hyvin. Muutos maailmassa alkaa meistä jokaisesta itsestämme.

Mahtavaa alkanutta viikkoa! Saa nähdä, nukutaanko meillä ensi yönäkään, sillä viime viikon silmätulehduspotilas onkin nyt kovassa kuumeessa. Tietää huomenna kotitoimistopäivää ja sairaan hoivaamista.

P.s. Pakko vielä lisätä, että kävin tässä iltasella lukemassa kaverini Marikan blogia. Kylläpä vain pisti Marikan kirjoitukset taas ajattelemaan, suosittelen lukemaan. Mikä lienee siinä, että sitä toisinaan niistä pikkuasioistakin antaa itsensä ärsyyntyä… Kun oikeasti tulisi olla kiitollinen siitä, että asiat ovat kuitenkin mallillaan. Elämänmittainen harjoitukseni jatkukoon siis… Ilon kautta!

Vielä ei ole näkynyt näitä! Kuva viime keväältä, nääs.

Vielä ei ole näkynyt näitä! Kuva viime keväältä, nääs.

 

 

 

 

 

Ilon kautta…

Posted on by

…on menty tänään perjantaina. Olen iloinnut paitsi itseni takia vielä enemmän parin muun tyypin puolesta. Ja nyt sekin on virallista: puhuminen ihmisten edessä (asia, mitä tutkitusti esimerkiksi suurin osa ruotsalaisista pelkää enemmän kuin kuolemaa) ei tarkoita minulle enää epämukavuusaluetta vaan iloa, riemua, uutta lempeää kokemusta ja jopa nautintoa. Minulla oli iso kunnia tänään aamulla olla puhumassa NLP-Opiston messupäivässä ja aiheekseni olin valinnut kiitollisuuden, joka itselläni liittyy myös vahvasti onnellisuuteen ja ylipäänsä tyytyväisyyteen elämässä. Koska taapero oli viikolla saanut muun muassa silmätulehduksen ja eilisiltana hengasimme Jorvin lastenpäivystyksessä (propsit heille: karu mesta, mutta loistava henkilökunta, joka tekee duuniaan isolla sydämellä!) ja takana oli pari vähäunista yötä, ensin tuntui siltä, ettei ajatus juossut sitten lainkaan. En varmasti muistanut tunnin aikana sanoa sitä kaikkea, mitä olisin halunnut sanoa, mutta olen silti kiitollinen tästä puhujan polkuni toisesta isommasta askeleesta ja tiedän, että olen oikealla reitillä. Saimme lopuksi myös kiinnostavaa keskustelua aikaiseksi ja oloni oli kaikin puolin huippu, kun lähdin takaisin kotiin katsomaan, miten pieni rähmäsilmäni ja ruttunaamani jakselee.

Jota kuinkin hommassa oli kyse tästä alla olevasta. Kopsaan tänne härskisti viime kesäisen kirjoitukseni Hidasta elämää -sivuston Onnen äärellä -blogistani.

Joskus arki haastaa ja silloin minun on vaikea muistaa olla kiitollinen yhtään mistään. Vaikka myös huonona päivänä syitä kiitollisuuteen olisi varmasti kymmeniä ellei satoja.

Eilen meidän huushollissamme oli sellainen päivä. Kun yrittää saada puolitoistavuotiasta syömään ja hän heittää täyden ruokalautasen lattialle kiukuteltuaan ensin puoli päivää joka asiasta, tarvitaan hyviä hermoja. Oloa ei toki helpota se, että taapero nukkumisen sijaan on bailannut taas muutaman yön ja itse tuntee olonsa niin väsyneeksi, että pökerryttää.

Toinen hetki epäkiitollisuudestani muistuu mieleeni muutaman kuukauden takaa: kun istuu rengasrikkoisessa autossa voileipäkakku takapenkillä omalla parkkipaikalla valmiina starttaamaan juhliin jo valmiiksi myöhässä, eikä voi ajaa metriäkään, on juhlatamineissa, liian vähissä vaatteissa ja ulkona sataa kaatamalla, on pakko myöntää, että vaikka kyse on pienestä asiasta, ensimmäinen ajatukseni ei ollut kiitollisuus eikä edes se, että mitä voin tästä oppia. Taisin tirauttaa pienen itkun. Inhimillistä. Aina ei voi olla joustava kuin kaisla myrskytuulessa.

Nämä ovat pieniä vastoinkäymisiä, mutta joskus sellaiset saavat omissa ajatuksissa valtavat mittasuhteet. 35-vuotisen elämäni aikana olen myös kohdannut toivottomaltakin tuntuvia haasteita, mutta ajan kanssa niistäkin on selvitty. Sellaisina hetkinä ei tosin tee mieli kiittää ketään eikä mitään, sitä tahtoo vain käpertyä itseensä ja ahdistua lisää.

Joskus on kuitenkin pakotettava itsensä uskomaan hyvään ja olemaan kiitollinen. Silloin on hyvä tehdä inventaariota siitä, mitä itsellä on. Hyvin voi aloittaa vaikka perusasioista: on terve, voi urheilla, on katto pään päällä ja ystäviä ympärillä. Kun on ollut omassa mittakaavassaan riittävän syvällä suossa, edellä mainitut asiat alkaa nähdä aivan eri näkökulmasta. Niitä ei pidä itsestäänselvyytenä. Ne ovat oikeasti merkittäviä. Ja kun alkaa arvostaa enemmän sitä mitä itsellä jo on, lisää myönteisiä asioita alkaa tapahtua.

Joskus kiitollisuutta ei tarvitse houkutella esiin, se tuntuu säteilevän sisältä omasta itsestä tuoden mielenrauhaa. Kiitollisuuden hetkellä kokee, että juuri näin on hyvä. Viikko sitten istuin juomassa aamukahvia parvekkeellamme ja kuuntelin lintujen laulua. Tunsin, että paremmin ei voisi olla. Olin onnellisimmillani. Juuri siinä hetkessä oli helppo tunnistaa kaikki se ympärillä oleva kauneus ja asioiden ihmeellisyys. Olin kiitollinen siitä, mitä itselläni on ja mitä ylipäänsä on. Olin kiitollinen aurinkoisesta ilmasta, läheisistä ympärillä, edellispäivän onnistuneesta työtehtävästä, lapsen naurusta, maukkaasta aamukahvista. Koin kiitollisuutta siitä, että saan olla olemassa osana tätä mahtavaa maailmankaikkeutta. Sellaisella hetkellä ei ole tarvetta mennä ja porskuttaa täysillä. Sitä hidastaa, tiedostaa ja todella näkee ja kokee kaiken ympärillä olevan.

Meillä on usein niin monta rautaa tulessa, että pysähtyminen ja kiitollisuuden harjoittaminen unohtuu. Se unohtuu silloinkin toisinaan, vaikka sitä on päättänyt treenata. Itse kirjaan silloin tällöin kiitollisuuden aiheita muistivihkoon. Pyrin myös illalla nukkumaan mennessäni käymään läpi päivän saldoa: mistä erityisesti olen kiitollinen ja mikä olisi voinut mennä toisin. Vaikka takana olisi epäonnen päivä, illalla rauhoittuessa huomaa ne pienet valonpilkahdukset, jotka päivän aikana jäivät huomiotta. Vaikka negatiiviseen on helpompi ja ehkä turvallisempikin tarttua, positiivisia asioita tapahtuu usein kuitenkin enemmän. Toki elämässä on todella stressaavia ajanjaksoja, mutta silloinkin kannattaa kirjata positiivisia asioita muistivihkoon. Erityisesti sellaisena haastavana hetkenä, oli kyse sitten läheisen kuolemasta, avioerosta, työpaikan menettämisestä, lemmikin sairastumisesta tai jostain kevyemmästä teemasta, kiitollisuuden harjoittamisella on hyötynsä. Se että on osannut aikaisemmin iloita pienistä asioista elämässä, antaa edes pienen toivon kipinän hetkeen, kun tilanne tuntuu mahdottomalta.

Ensi kerralla, kun ystäväsi kysyy sinulta, mitä sinulle kuuluu, ethän aloita keskustelua kertomalla asioista, jotka viime aikoina ovat menneet vikaan arjessasi. Yllätä hänet kertomalla asioista, joista olet kiitollinen ja jotka sujuvat. Ala tietoisesti huomioida päivän aikana tapahtuvia hyviä asioita. Sellaisia, jotka tekevät sinut iloiseksi, kiitolliseksi, huolettomaksi ja saavat olosi turvalliseksi.

Kiitollisuus on tunnetila, ehkä jopa elämäntapa, eli paljon enemmän kuin sinänsä hyvin tärkeän kiitos-sanan ääneen lausuminen. Kun avaan silmäni ja oikeasti tunnustelen, mitä minulla on, huomaan, että elämässäni on paljon hyvää ja minulle sopivia asioita.

Löysin linkin takaa paljastuvan youtube-pätkän jo taannoin. Minulla on tapana palata australialaisen Nick Vujicin mahtavan positiivisuuden pariin aina silloin, kun oma arki tuntuu itsestä raskaalta. Jokaisella meistä on omat murheemme, jotka koskettavat juuri meitä ja niin sen kuuluu mennäkin. Silti on hyvä muistaa, että elämä on nyt. Eikä elämä ehkä olekaan niin vaikeaa, miltä se joskus voi tuntua. Itse pyrin muistamaan sen, ettei tämä hetki ole mikään kenraaliharjoitus. Tätä hetkeä en saa takaisin, en enää ikinä.

On olemassa vain yksi paikka, missä voimme olla onnellisia. Se on tässä ja nyt.

Siitä kiitollisena, iloista viikonloppua toivottaen!

P.s. Paitsi että tämä aamu alkoi loistavasti, sain kuulla mahtavia uutisia: kaverini syöpä ei ole levinnyt enempää ja sytostaattihoidot voivat alkaa! Ja toisen kaverini puoliso sai kokonaan puhtaat paperit, hänen kasvaimensa oli hyvänlaatuinen. Jihuuuu!

Kiitollisuuden aihe juuri nyt: tuleva kesä!! kuva viime kesältä Korpijärven säteilevästä maisemasta.

Kiitollisuuden aihe juuri nyt: tuleva kesä!! Kuva on viime kesältä säteilevältä Korpijärveltä. 

Valoa ja energiaa?

Posted on by

Vai pelkkää harmaata paskaa. Jokaisen oma valinta!

Aamulla bussissa mietin jälleen sitä, miten suuri merkitys meillä ihmisillä on toisiimme niin hyvässä kuin pahassa. Jouduin nimittäin tahtomattani kuuntelemaan lähelläni istuneen henkilön puhelimessa tapahtunutta äkäistä sananvaihtoa kumppaninsa kanssa. Tyyppi jankkasi ja jankkasi samoja asioita eikä asiassa tunnuttu pääsevän yhteisymmärrykseen. Koko bussi oli hiirenhiljaa ja kaksivuotiaskin tuntui aistivan puhelimeen lauottujen sanojen huonon latauksen. Tuli typerä olo niin kyseisen ihmisen kuin kaikkien muidenkin puolesta, aamun tunnelma ei todellakaan kohonnut mitenkään kattoon tuon episodin takia. Toisaalta tämä taisi olla jonkin sortin oppiläksy: tunnistin tyypissä myös omaa itseäni. Olen myös ollut vastaavassa tilanteessa jankkaamassa jollekulle jostain typerästä ja varmasti yhtä turhasta asiasta. Ulkopuolisena asia jotenkin konkretisoitui ja tuli vain yksi ajatus mieleen: buu, tosi urpoa!

Kunpa vain me ihmiset eläisimme enemmän sovussa. Vaikka joskus käämi palaa, silti voi aina miettiä, mitä antaa ulos itsestään. Ainakaan oma oloni ei ole ikinä helpottunut riitelemällä, enemmänkin päin vastoin.

Jotakuinkin agressiivinen tunnelma jatkui vielä kävellessäni työhuoneelle. Roska-auto oli ajaa pienen henkilöauton kylkeen tungettuaan ensin kolmion takaa isolle kadulle. Roska-auton kuljettaja olisi voinut tietenkin osoittaa eleillään olleensa pahoillaan, mutta tyyppi alkoikin painaa tööttiä kuin viimeistä päivää ja näytteli koottuja käsimerkkejä. Siinä sitten kävellessäni mietin, että mikä meitä oikein vaivaa. Miksi miksi miksi tahallaan aiheuttaa pahaa mieltä, kun on niin paljon mukavampaa olla iloinen ja ystävällinen toisille. Ugh. Olen puhunut.

Alkaako ihmisille riittää tämä talvi vai mistä lie on kyse, kun on niin voimakkaita purkauksia tuolla pitkin poikin julkisilla paikoilla. Mutta vaikka ulkona on harmaata ja sateista, elämä sen sijaan on just niin valoisaa ja energistä kuin sen itse antaa olla. Tunnen minäkin itseni nuutuneeksi ja toden totta olen hellittelevän aurinkokylvyn tarpeessa, mutta ei ne huonot fiilarit sillä poistu, että kulkee pitkin poikin aukomassa päätään kohtaamilleen ihmisille.
Moni ehkä purkaa juurikin jotain huonoa oloaan toisiin ihmisiin. Silti elämäntilanteesta tai elämän tämän hetkisistä haasteista riippumatta meidän jokaisen omalla päätöksellä on suuri valta ja merkitys. Aina voi käyttäytyä hyvin. On myös hyvä tiedostaa se, että elämä kulkee sykleissä: on myrskyisää ja tyyntä, pimeää ja valoisaa, on paljon energiaa ja on vähemmän energiaa. Mikään olotila, tilanne tai fiilis ei jatku loputtomiin. Ei hyvä eikä se huonokaan.

Ja sen kerran (hahahaha) kun arjessa rullaa tosi mahtavasti, suosittelen heittäytymään hyvään tunnelmaan! Silloin ei ainakaan kannata miettiä kaikkea sitä, mikä aiemmin on mennyt pieleen tai mikä voisi mennä. Uskon sitä paitsi, että usein kärsimyksemme ainakin elämän pienemmissä vastoinkäymisissä johtuu siitä, että pyristelemme niin hanakasti niitä vastaan. Takertuminen johonkin ei kyllä helpota omaa oloa. Pakolla ei synny hyvää lopputulosta. Jostain muistan muuten lukeneeni, että suuri osa mielipahasta liittyy siihen, että emme osaa käsitellä asioita, joihin elämässämme törmäämme. Tätä juuri mietin tänään, kun tarjosin vaikka mitä juttuideoita vaikka minne, mutta tuntui, että suurin osa tuli bumerangina takaisin tai sitten porukka ei ehdi edes vastamaan. Toki voisin ahdistua tilanteesta, mutta jostain syystä olen ollut aivan zen. Tiedän, että asiat tapahtuvat juuri oikealla ajallaan ja jotain muuta, luullakseni parempaa on tulossa. Ja veikkaan, että ennen lomallepääsyä tulen olemaan vielä aika täystyöllistetty. Sitten on loma ansaittu, kuten meilläpäin ansaita kuuluu, heh.

Mutta palatakseni noihin aamun kiukkuajiin. Itse uskon vahvasti siihen, että meillä on suuri vaikutus toisiimme. Timanttihiomon Katin vetämällä kurssilla puhuimmekin taannoin ihmisten energiakentistä ja siitä, miten toisten ihmisten energiat vaikuttavat meihin jokaiseen. Ja sitten, kun joku iloluontoinen kykenee siitä kollektiivisesta energiamössöstä nousemaan askeleen ylemmäs, hänen ajatuksensa ja tekonsa vastaavat useamman ihmisen ajatuksia ja tekoja. Kas, siinä oiva tavoite!

Viime aikaisia parhaita oivalluksiani on ollutkin se, että sen sijaan, että miettisin kuitenkaan loputtomiin muita ihmisiä ja heidän energioitaan, keskityn yksinkertaisesti omaan energiaani ja pidän spirittiä yllä, vaikka sitten oman itseni kanssa. Kun minulla on rauhallinen, iloinen, luottavainen ja tyytyväinen olo, on paljon iisimpää myös olla ottamatta vaikutteita niistä äkäisemmistä tyypeistä. Toisen kiukku törmää kuin tefloniin eikä pääse minun kanssani perille asti. Kun on luottavainen fiilis, silloin myöskään ei jatkuvasti ja taukoamatta tarvitse tietää, miksi joku asia meni jollain tapaa. Kati totesikin jotenkin näin, että sielu ei kaipaa selityksiä, sitä kiinnostaa vain tämä hetki. Eli ollaan tässä, juuri nyt.

Menikö vähän diipiksi! Lähdenpä tästä palaamaan takaisin maan pinnalle Bodypumpin ohjaamisen muodossa. Saa nähdä, paljon rautaa muovia nousee, kun eilinen pumppi vielä painaa jaloissa. Onneksi kesäkuun alusta pääsen taas sisäpyöräilemäänkin enemmän, tuskin maltan odottaa!

Miellyttävää keskiviikkoa sinulle!

Täl viisii! (Kuva: Pinterest)

Täl viisii! (Kuva: Pinterest)

 

 

 

Lähempänä sitä, mitä haluaa olla

Posted on by

Tiistai-illan terveiset tulevat tässä! Jopas aamulla väsytti, vaikka menen nykyään aikalailla taaperoiden aikaan koisimaan. Perjantaina kukuin pystyssä yli puolen yön, mikä oli suuri virhe, hih. Vielä kun näyttää riittävän näitä lähes kahden vuoden heräilyn ja valvomisen aikaisia univelkoja. Iso kiitos siitä, että nykyään meillä nukutaan useimmiten jo läpi yöt – lapsen sängystä kuuluu korkeintaan vain kerran yössä tiukka vaatimus: mamma paipai.

Viime viikon kurssilla kuulin oivallisen lauseen, että myönteisiä tunteita vaalimalla pysyy lähempänä sitä, mitä haluaa olla. Tänään sitten lausetta makustellessani jotenkin hieman vetämättömän ja harmaan aamun jälkeen voin todella sanoa, että näin on. Kun pysyttelee ajatuksissaan plussan puolella, on paljon parempi fiilis. Silloin on myös vaivatonta olla ystävällinen ja huomioida kanssaihmisiä, olivat he sitten tuttuja tai vieraita. Lähettää ihmisille rakkautta ja hyvää energiaa.

Jos sen sijaan lähtee mukaan valittamaan vaikka sitten niinkin pienestä asiasta kuin kylmästä ja koleasta säästä, sitä enemmän sitä vieraantuu omasta voimastaan ja maailma näyttää pahemmalta paikalta kuin se onkaan. Itse tosin ahdistuin aamulla lukiessani Bostonin maratonin huonoista uutisista. Mutta siltikään juuri tällaisina hetkinä ei saa luovuttaa ja ajatella, että koko maailma on ihan perseestä. Kun tuollaista tapahtuu, maailma tarvitsee vielä enemmän valoa ja ihmisiä, jotka hyvää tunnelmaa ympärilleen pirskottelevat. Tarvitaan positiivista energiaa ja rutkasti tarvitaankin. Onneksi se on jokaisen meidän käsissämme ja voimme jokainen vaikuttaa paitsi itsemme myös muiden hyvinvointiin.

Enkä nyt lainkaan sano sitä, etteikö negatiivisia tunnetiloja saisi olla ja kokea, itse vain en niissä halua enää löllymällä löllyä, etenkään siksi, kun lopulta mitään erityistä syytä sellaiseen ei ole. Kaikki on hyvin jo nyt! Oma intuitio tuntuu vain toisinaan hukkuvan kaiken melun ja huonojen uutisten alle, vaikka se on se taito tai enemmänkin ehkä se tunne, joka meitä vie oikeisiin paikkoihin tekemään juuri itsellemme oikeita päätöksiä.

No, kuitenkin kun mieleeni tupsahti tuo viime viikolla kuulemani lause, tiesin heti, mitä tehdä. Aloin luetella hiljaa mielessäni asioita, joista olen juuri nyt kiitollinen. Ja voin kertoa, että heti tuli parempi mieli. Kiitollisuuden vaaliminen saa itseni negistelijästä samantien positiivisen puolelle. Siinäpäs on kyllä toimiva herättelijä, jos vähänkään on surullinen olo tai vaikka sitten kupolia kiristää. Ja aina löytyy syitä olla kiitollinen. Ja mitä kiitollisempi on, sitä paremmin asiat rullaavat, sen olen myös huomannut. Nykyään pyrin muuten ajattelemaan myös heistä, joiden kanssa energiat eivät ehkä täysin synkkaa, hyviä asioita ja kiitoksen aiheita. Niitäkin löytyy, kannattaa kokeilla. Ja kas, äkkiä se minun mielestäni ärsyttävä tyyppi ei olekaan enää yhtään ärsyttävä.

Mutta mikä sitten sai aamun fyysisen raihnaisuuden ja vähäenergisyyden katoamaan? No ei ole vaikea arvata, Bodypump, herramunjee. Aina vain, joka ikinen kerta ohjaamasta palattuani muistan, miksi sitä hommaa teen jo neljättätoista vuotta. Vaikka toisissa paikoissa asiakkaat ovat joskus ujonoloisia ja hyvä kun hei uskaltavat sanoa, on yhdessä tekemisen ja yhdessä liikkumisen voimalla valtava merkitys myös itselleni, vaikka tunnin ohjaaja olenkin. Ja hei tyypit Otaniemessä, en todellakaan syö teitä! Sitä paitsi kehoni vain janoaa liikkumista, hikoilua, hengästymistä ja erityisesti liikunnan jälkeistä huippuenergistä oloa. Vaikka kuinka väsyttäisi ennen tuntia, väsymys kaikkoaa pois urheillessa, joka kerta. Se on se lääke, jota suurimman osan meistä tulisi vaalia. Näin ei kuitenkaan taida olla, sillä juuri tänään työhuoneella luin jonkun tutkimuksen, jossa kerrottiin, että suomalaiset ja yleensäkin länsimaalaiset liikkuvat aina vain vähemmän ja riittämättömästi fyysisen kunnon ylläpidonkaan kannalta. Buu! Kirjoitin vastikään jutun arjen aktiivisuudesta, jossa asiantuntijana toiminut fyssari totesi, ettei edes viisi kuntoliikuntatuntia viikossa riitä kompensoimaan istumatyön aiheuttamia haittoja! Aikamoista.

Aktiivista viikon jatkoa ja hyvää mieltä itse kullekin. Pidetään fiilis korkealla!

Tälviisii. (Kuva:Pinterest)

Tälviisii. (Kuva:Pinterest)