Kakkuöverit

Tänään on ollut luksuspäivä pikku elämässäni. Paitsi että sain viettää sen kuopukseni kanssa, hommat menivät nappiin: Löysin pari erinomaista haastateltavaa ja sain vetoapua kollegalta, jota en edes tunne. Kiitos hänelle! Löysin myös kirjastosta loisto-opuksia ja voitin kasvohoidon kahdelle hulppeassa Kämp Spa:ssa. Kaveriksi kasvohoitoon uhrautui tytär, 14. En useimmiten liene parasta seuraa yhtään minnekään, mutta nyt hän vapaaehtoisesti lupautui mukaan. Kas kummaa!

Vielä siitä auttavasta kollegasta. Tiedän, että olen hehkuttanut asiaa blogissani useinkin, mutta törmään nykyään päivittäin auttavaisiin, empaattisiin ja upeisiin tyyppeihin. Itsekin pyrin laittamaan hyvää kiertoon, mutta silti vain en voi lakata ihmettelemästä ja ihailemasta sitä, että jengi viitsii nähdä vaivaa toisten eteen, tuntemattomienkin. Se tekee aina vain yhtä hyvän mielen. Ihan mieletöntä, että uskaltaudutaan pois omalta tontilta etenkin siinä tapauksessa, kun tiedetään, ettei vaivanpalkaksi saa “muuta” kuin kiitoksen. Kun vilpittömästi tahtoo auttaa toisia ja saada heidät hyvälle mielelle, saa sen jossain muodossa takaisin, siitä olen varma. Saahan siitä loistofiiliksen itsellekin, kun voi auttaa jotakuta ja näkee, miten hyvä mieli siitä toiselle tuleekaan. Parasta!

Illalla meillä syötiin kakkua. Siitä piti huolen ruotsalainen, myös meidän perheemme suosima lastenvaatemerkki Polarn O. Pyret, joka täyttää kunnioitettavat 35 vuotta. Perjantaina kannattaa mennä POP:ille shoppailemaan, sillä raitamalliston asuista saa 35 prosentin alennuksen. POP:in myymälöissä kerätään muuten samana päivänä myös ehjiä ja hyväkuntoisia lastenvaatteita hyväntekeväisyysjärjestöille annettaviksi. Eli jos sinulla on kaapissasi ylimääräisiä lastenvaatteita, nyt pääset niistä helposti eroon ja voit samalla vielä auttaa.

Jaahas, huomaan epäkohdan! Mua odottaa puurolautanen, kun muut saa vetää kakkua.

Mä aion ihan just lätkäistä mun käden tohon kakkuun, jos sitä ei ala herua tähän suuntaan.

No ei sit, ehhehhee. Arvaa kumpi joutuu lähtee lenkille, se joka syö kakkua, vai se, joka vetää iltapuurot.

P.s. Kävimme myös Piksun kanssa Bestsellerin showroomilla tutkailemassa muun muassa Vilan, Selectedin, Onlyn ja Vero Modan tulevaa kautta. Piksu istui muina miehinä lattialla syömässä patonkia, toisten vieraiden laukkuja ja omia kenkiään, jotka olivat pysyneet jälleen jaloissa noin kaksi sekuntia. Kyllä olin tyytyväinen, kun pikku sokeripalani näytti parhaat puolensa räpyttelemällä pitkiä ripsiään ja esittämällä parasta tekonauruaan! Äidin tyttö.

Klassikko selkään!

Kyllä se on melkein ollut niin, että tyttärillä on kulunut koulureppu vuodessa. Kukkaroani ovat köyhentäneet vuosien varrella kaiken maailman Hello Kitty -muovihässäkät ja muut scheisset, jotka hyvä kun ovat jaksaneet palvella kouluvuoden loppuun. Siitä huolimatta tuollaisista kertakäyttörepuista on saanut pulittaa lähemmäs viittäkymppiä. Tsaijai.

Viime vuonna keskimmäiseni hankki koululaukukseen Marimekon olkalaukun, mutta toisina päivinä se on painanut kuin synti, joten reppu oli pakko hankkia selkääkin säästämään. Aikansa tavaratalojen ja supermarkettien kuvastoja sekä nettiä selattuaan tytär tiesi, mitä tahtoo. Muovikrääsä sai jäädä kauppaan ja repuksi valikoitui kunnon nostalgiapläjäys, nimittäin Fjällrävenin Kånken-reppu. Oi! Kylläpä ilahduin! Valitettavasti Retkiaitan valikoima oli toimitusvaikeuksien vuoksi suppea, mutta sentään yksi tyttömäisen hempeä rucksack oli tarjolla.

Onpas hauskaa, että omat lapset innostuvat nyt jutuista, jotka ovat olleet minullekin mieleisiä lapsuudessa. Aloimme oikein miettiä, mitä muita tällaisia voisi olla Kånkenin lisäksi. Ainakin jaamme innostuksen Jenkkikassiin, Risto-Matti Ratian vuonna 1970 suunnittelemaan Marimekon olkalaukkuun, Jopoon, Uno-peliin, Aku Ankkaan, Tunturi Poni -pyörään ja Kimble-peliin.

Klassikko päihitti kertakäyttöreput. Oppi on mennyt perille.

 

Tukkakriisi ja pahimmat tyylimokat

Keskimmäiseni, 10, kyseli minulta, siskoltaan, 14, ja ystävättäreltäni, 35, pahimmista tyylimokistamme. Kuin filminauhana kävin mielessäni läpi pukeutumistani aina yläasteajoista nykyhetkeen. Olisiko pahin tyylimoka seiskaluokan pottatukka ja mustat hiihtohousut neonvihreillä jalkalenkeillä? Ei sentään. Ystävättäreni muistutti minua ystävällisesti siitä, että kun vanhin tyttäreni syntyi, käytin pilottitakkia ja minulla oli poikatukka. Jessus.

1980- ja -90 luvut olivat niin kamalaa aikaa mitä pukeutumiseen tuli, etten tahdo niitä juuri muistella. Ja luulen, ettei moni muukaan.

Olen vaihdellut tyyliäni aina silloin kun on huvittanut. Taakse ovat jääneet niin mummoleninkivaihe kuin rockabillytyylikin. Pari vuotta sitten rakkaan aviomieheni vaikutuksesta tyylini muuttui rennommaksi ja Adult surfer -henkiseksi. Piksun myötä päälle on tullut revittyä mitä milloinkin, ja 2/3 osa vaatekaappini sisällöstä ei vieläkään mahdu päälleni.

Kyllä tämä staili sentään pilotin ja poikatukan voittaa.

Nyt lienee aika skarpata. Koska tällä hetkellä boikotoin turhaa kulutusta vastaan ja olen ostolakossa mitä tulee lähes kaikkeen, silloin kun jotain hankin, satsaan laatuun. Reissussa tosin villiinnyin hetkeksi Bershkan parin euron alerytkyistä. Keltainen farkkuhame, 5,90 e, värjääntyi ekassa pesussa sinapinväriseksi, joten ei olisi kannattanut. Shame on me!

Vaatekriisi alkaa olla hallinnassa, ilman että massiivisia tyylimokia ilmenee, mutta tukkakriisi vaivaa edelleen. Vaalea väri on alkanut ärsyttää. Ehkä kasvatan oman maantienvärisen kuontaloni esiin? Epäilen vain kärsivällisyyttäni siinä projektissa ja mietin kiivaasti, miten se kannattaisi tehdä. Ehkä kuljen tulevan syksyn pipo päässä.

Muutenkin tahtoisin taas pitkät hiukset. Olen jopa alkanut harkita mustaan tukkaan palaamista. Porkkananpunaisen hiusvärin kautta ehkäpä.

Ehkä palaan tähän... ohoh, enhän se ollutkaan minä, vaan K. Kärkkäinen (kuva netistä).

 

Kampaajalla

Liikunnan lisäksi kampaajakäynnillä on kyllä ehdottomasti mielialaa kohentava vaikutus. Koska kaipasin jotain uutta lyhykäiseen kuontalooni, päätin antaa Nooran leikata minulle pottamalliset hiukset. Ehkä hiusteni mukana karisi myös muutaman päivän minua vaivannut huonotuulisuus. Sopii toivoa. Sellainen olotila ei nimittäin sovi minulle lainkaan.

Uuden muodon lisäksi hiusteni värikin on nyt asteen harmaampaan suuntaan kuin aikaisemmin. Oikeasti hiuksia ei edes saksittu juurikaan, hieman ohennettiin ja sitten leikattiin otsatukka.

Tästä on hyvä lähteä kasvattamaan.

Jee! Uusi tukka! Tuplajee!

 

Hieno päivä

Tänään oli yksinkertaisesti aivan mahtava päivä! Lähdin kotoa kymmeneltä ja olin takaisin espoolaisen metsän helmassa seitsemältä illalla. Siihen väliin mahtui monta hienoa kohtaamista, juttutuokiota, makunautintoa ja minulle nykyään poikkeuksellista rahantuhlaushetkeä. Mitään turhaa emme tosin hankkineet.

Ja kuvitelkaa: Söin kolmea erilaista kakkua, se kyllä kävi työstä. Shame on me again, mutta herkullista oli.

Tänään jatkuivat siis pressipäivät. Tapasin ensin Kampissa ystävättäreni ja suuntasimme yhdessä Pr-toimisto Marsaanaan. Siellä erityisesti tanskalaisen Noa Noa -merkin lastenvaatteet ja Adidaksen syksyn juoksukengät olivat mieleeni. Näin myös läjäpäin tuttuja, ystäviä ja kavereita. Söin grillattuja katkarapuja ja halloumi-juustoa. Namskutti.

Sieltä kipaisin vielä Bestselleriin katsastamaan syksyn uudet tuulet. Paitsi että paikalla olivat kaksi showroomia pyörittävää sähäkkää neitosta, myös upeat nahkalaukut ja erityisesti Name It -merkin lastenvaatteet veivät huomioni. Olisi mahtavaa päästä taas tekemään vauvojen muotijuttua.

Name It -merkillä on myymälä Kampissa. Paljon upeaa vaatetta on taas tulossa syksyksi.

Sitten hoidin hieman perheenemännän velvollisuuksia. Keskimmäisellä tyttärelläni on pian syntymäpäivä, ja vietimme tovin Tiimarissa hankkimassa kutsukorttitarvikkeita. Tarkkaa hommaa sellainen. Myös Piksu oli liittynyt tässä vaiheessa seuraamme ja availi ääntään niin kovaa, että koko Ympyrätalo kaikui. Otimme metron kohti Itäkeskusta Piksun yhä leikkiessä pientä baritonia. Eksyimme Lindexille, tartuimme “Osta 3, maksa 2″ -tarjoukseen ja shoppasimme Piksulle päällepantavaa. Lindexillä on myynnissä todella raikkaanvärisiä bodeja vauvoille: Oli kalakuosia, raitaa, pöllöä, vaikka mitä. Suosittelen.

Minulla oli haastattelu Aurinkolahdessa puoli kuudelta, mutta sitä ennen ehdimme vielä vierailemaan Piilo-lastenvaatekirpputorilla. Se toden totta muistutti enemmän lastenvaateputiikkia kuin kirpparia. Mukaan tarttui kaksi Polarn O. Pyretin tunikaa ja yksi ihastuttava IdaT.dk-merkkinen ruskea apinakuosinen body. Piilon omistajatar oli todella puhelias ja ystävällinen ihminen, vaatteet siististi järjestyksessä ja helposti hipelöitävissä. Täytyy tehdä pian uusintavisiitti paikkaan.

Piilo myi myös ihastuttavia käsin valmistettuja PaaPii-merkkisiä pehmoleluja. Niitä suunnittelee alaveteliläinen Anniina Isokangas. Piksu ihastui omaan pehmoonsa niin kovin, että aloin harkita toisenkin maatuskakaverin hankkimista. Huomasin, että merkillä on myös nettikauppa.

Piksu PaaPii-maatuskansa kanssa.

Piksu loves PaaPii.

Haastattelu meni erinomaisesti. Sain nauttia tovin merinäköalasta aurinkolahtelaisella parvekkeella. Ja kun aivan järkyttävän väsyneenä kävelin takaisin autolle, meinasin tikahtua nauruun. Minua odotti hassu näky: huoltojoukkoni olivat käyneet hakemassa pirtelöt.

Tätä sanoisin todelliseksi elämästä nauttimiseksi.

Ja kun vihdoin vielä väsyneempänä pääsimme kotiin, odotti toinen iloinen yllätys. Sain blogini ansiosta ihailijapostia. Ilahduin kamalasti siitä, että olen onnistunut ilahduttamaan jotakuta. Se jos jokin tuntuu mukavalta.

 

 

 

Töitä ja hupia

Olipas päivä. Tänään oli ohjelmassa kahden toimiston pressipäivillä käynti. Poimin ensin kasan tyttöjä kyytiini Perämiehenkadulta, ja suuntasimme yhdessä kohti Pr-toimisto Promodea. Siellä tunnelma oli tiivis, ja porukkaa oli paljon. Erityisesti mieleen jäivät kesämalliston leopardikuosiset Crocsit sekä D&G:n aurinkolasit, joiden sankojen painokuvio toi mieleen 1950-luvun punaruutuisen pöytäliinan. Reebokin Freestyler-klassikkotossuista oli tullut myös Easy Tone -versio. Hauskaa.

Promodesta suuntasimme sitten ToveriHki:in, joka on yksi tyylikkäimpiä pr-toimistoja kaupungissa. Vansilla, Fred Perryllä ja Paul Frankilla oli aivan valloittavan ihania vauvan- ja lastenvaatteita. Ruotsalaisen Jumperfabrikenin syysmallisto oli jälleen mieleeni, mutta ihastelen myös heidän kesäkauden mekkojaan, joita voi tilata nettikaupasta. Onneksi en tarvitse mitään, mutta joudun ehkä hankkimaan tämän.

Olin ajatellut olla lähes puhumatta siitepölyallergian ja käheän ääneni vuoksi, mutta hiljaisuudesta ei tullut mitään, voitteko kuvitella. Näin läjäpäin tuttuja ja puhua pulputin itseni näännyksiin, mutta hauskaa oli. Välillä työpäivät ovat tällaisia, käyvät huvista.

Pikkutyttöjen Vans-tossuja herkkuväreissä.

Kylttifriikkinä innostun myös vaatteista, joissa on sanoma.

Tänään sain myös avaimet Kaapelitehtaalle. Enää tarvitaan työpöydän raijaus työhuoneelle ja olen valmis aloittamaan.

Sain vanhemmiltani isäni käytössä olleen vanhan Billnäsin työpöydän, jonka äitini on saanut edesmenneeltä ystävättäreltään. Siinä kelpaa tehdä töitä! On upeaa, että työpöydälläni on tuollainen historia.

Kaapelitehdas on yksi lempipaikoistani kaupungissa. Ainakin vielä, hehe.

Jos tulee asiaa Kaapelitehtaalle, minut voi löytää C-rapusta. Ring ring, niin otetaan kupit kaffetta.

Nostalginen jenkkikassi

Satuin netissä surffaillessani törmäämään jenkkikassiin. Ooh! Siis vanhaan kunnon sellaiseen. Monia iloisia muistikuvia ja hauskoja tarhamuistoja pulpahti päähäni samantien.

Jenkkikassi aiheuttaa minussa samanlaisia fiiliksiä kuin hajukumitkin, joista kirjoitin täällä.

Ovatkohan jenkkikassit olleet koko ajan markkinoilla, vai liekö kyseessä comeback.

Unohda Guccit, Louis Vuittonit ja Longchampit.

Lasten Metsola myy kotimaista tuotantoa olevaa jenkkikassia. Pakko olisi saada tuollainen. Sininen, keltainen, punainen… Piksulle, totta kai.

Kuva www.lastenmetsola.fi