Category Archives: Työkeikalla

Työasiaa

Posted on by

Terveisiä työmuurahaiselta! Keikkaa pukkaa, mutta kesän lomailurahat(kin) on tienattava. Eilen illalla viimeistelin juttua kierrätyksestä ja pelkäsin, että kierrättäisin koko yön vanhoja autonrenkaita, jääkaappeja ja muuta sälää. En sentään, mutta herätys koitti jo viideltä taaperon toimesta. Usein muuten työjutut tuppaavat tulemaan uniin asti, jos niitä kovin myöhään askartelee.

SATOn vuokra-asujille tarkoitettu Kotona-lehti uudistui upeaksi ja on myös netissä. Käy lukemassa dokumenttielokuvaohjaaja John Websterin haastattelu sekä parhaat tärpit Vuosaaresta. Vuosaaressahan on tosi hyvä lastentarvikekirppis Piilo ja mainio uusi tuttavuus oli Vuosaaren pyörähuolto. Se oli oikea vanhan ajan pyöräliike, voin suositella.

Kiitos vielä Vuokissa asuville tuttavilleni, jotka antoivat juttuun kommenttejaan.

Ihanan raikas ja keväinen kansi ja kaikki!

Anna-lehteen kirjoitin liikuntajutun, jonka myös voi lukea netissä. Sieltä sitten ammentamaan sitä inspiraatiota liikkumiseen, niih.

Liikuntaa Anna-lehdessä nro 17.

To do -listat ovat kovassa käytössä, mutta asiat etenevät yksi kerrallaan. Kirjoitan pitkästä aikaa paria juttua myös Divaaniin, mikä lämmittää erityisesti. Vanhana Kotivinkkiläisenä kun sisustus on yhä lähellä sydäntäni. Itse asiassa aina välillä jopa kaipaan kotijuttujen tekemistä, se oli hauskaa hommaa. No, ehkä teen comebackin, mutta nyt on liian kiire moiseen, sillä esimerkiksi kuvausjärjestelyt voivat parhaimmillaan viedä aika lailla aikaa.

Kohta ensimmäinen sisäpyöräilytunti sitten Wapun. Ja huomenna bodypumpataan. Jeah.

P.s. Tulkaa sinne Facebookiin! Luvassa perheenäidin parhaita päivityksiä, heh.

 

 

 

Uusi Fit Karppaaja -kaupoissa!

Posted on by

On ehkä vaikuttanut hiljaiselolta töiden suhteen, mutta kyllä niitäkin on tullut tehtyä.

Tänään ilmestyi uusi Fit Karppaaja -lehti, johon minulla oli ilo haastatella kahta upeaa naista, Raakelia ja Saria. Kumpainenkin oli tehnyt aivan uskomattoman elämäntaparempan. Lisäksi lehdessä on kirjoittamani minijuttu maajoukkuehiihtäjä Anne Kyllösestä, joka hiihtää huipulla ilman viljatuotteita.

Uudessa Fit Karppaaja -lehdessä on mahtavia onnistumistarinoita. Ja upea Raakel kannessa.

Viime viikolla ilmestyi Cosmopolitan, jossa on muistia ja sen parantamista käsittelevä artikkelini. Ja ylihuomennakin taitaa ilmestyä myös muuan lehti, jossa on pari juttuani.

Ja muistijuttuni alkaa sivulta 97! Kipi kapi lehtikipsalle.

Tänään vietin aamupäivän Fit-lehden jumppakuvauksissa aivan mahtavan upean mallin, myös muun muassa Unisportilla ohjaavan Veronican kanssa. Kevään mittaan on siis tulossa tykkiliikkeitä kaikille kotijumppareille. Kauden treenivaatteet ovat muuten ihan törkeen makeita! Upeita leikkauksia ja kirkkaita värejä: pinkkiä, oranssia, punaista, turkoosia. Tässä joutuu treenivaateostoksille heti, kun kiloja on muutama vähemmän. Ja kyllä vain, minun on aivan pakko panostaa yksiin haaremimallisiin jumppahousuihin.

Ja tästä päästäänkin sujuvasti siihen toiseen asiaan, kärsimättömyyteen, jota olen kokenut viime päivinä. Toivoisin, että tuloksia näkyisi nopeammin, mutta pah. Ainoa mitä esimerkiksi sunnuntain lenkistä jäi käteen olivat aivan tajuttoman kipeät pohkeet ja etureidet. Miten voikaan olla, että vaikka olen koko talven sisäpyöräillyt ja myös bodypumpannut (tällä hetkellä käytän tangossa 12,5 tai 15 kg per pää eli siis 25 tai 30 kg yhteensä) saan jalkani noin tuskaisen tuntuisiksi yhdestä pikku pikku juoksentelusta. Aargh. Olisi pitänyt venytellä, heh. Urheilija ei tervettä päivää nää.

No ehdin varmasti toipua torstaiksi, jolloin minulla on oma 75 minuutin sisäpyöräilyni. Aika hyvä fiilis muuten, tällä hetkellä tunti näyttää olevan buukattu täyteen. Kello 15 aloitusaika kun ei normisti ole ainakaan virka-aikaan työssäkäyvälle paras mahdollinen, mutta pääsiäinen näköjään vaikuttaa suotuisalla tavalla. M a h t a v a a päästä fiilistelemään täydellä salilla Meilahdessa, jei!

– 13

Posted on by

Ei, ei, ei, Espoossa ei ole pakkasta.

Olen aamulla pyöritellyt mielessäni itseeni liittyvää asiaa, johon on nyt tultava muutos. Eli siis asiaan tulee muutos. Mitään ei tosin tapahdu, jos en itse toimi (toisin). Minä teen sen muutoksen. Aikaisemmin en ole jaksanut välittää asiasta, mutta nyt se on alkanut mietityttää. Hyvä asia siinä on, ettei se ole alkanut ahdistaa! Joskus ennen se olisi ahdistanut. Ennen olisin ajatellut, että olisin vielä onnellisempi 13 kiloa hoikempana. Nyt tuollaiset kelat vain naurattavat. Taidan nykyään olla liikapainosta huolimatta melko sinut itseni kanssa.

Pari päivää sitten kävin nimittäin läpi kesävaatteitani. En yhä edelleenkään mahdu yhteenkään vaatteeseeni. What happend?! Enkä nyt voi enää syyttää raskauskiloja, vaan enemmänkin itsekurin puutetta, laiskuutta ja lopulta välinpitämättömyyttä. Minua ei vain ole kiinnostanut se, mitä puntari näyttää.

Minut havahdutti miettimään asiaa se, että olen viime viikkoina haastatellut useampaa aivan uskomattoman ja mielettömän elämäntaparemontin tehnyttä ihmistä. He pudottivat painoa huimia määriä. He tekivät liikunnasta ja terveellisestä ruokavaliosta elämäntavan, vaikka olivat vuosikymmet käyttäytyneet aivan toisin. Kerron, kun jutut ilmestyvät! Jos he ovat pystyneet siihen, miksen minäkin. Minulla on kuitenkin paljon pienempi haaste edessäni. Näiden tyyppien lisäksi motivaatiota antaa puolisoni, josta on tullut urheiluhullu. Eilenkin hän oli juoksulenkillään jo ennen kuin kello oli lyönyt yhdeksän aamulla. Ohhoh!

Minulla on hyllyssäni ollut jo jonkin aikaa mainio pikku kirja, josta myös ihastuttava Onnen lähteet on postannut. Tänään aamulla otin kyseisen Pieni suuri päätösten kirja – 50 toimivinta ratkaisumallia -teoksen (Atena) kätösiini ja sehän osoittautui aivan mainioksi. Päämäärän saavuttamisesta opuksessa sanottiin näin: Lopullinen tavoite ja suoritustavoitteet tulee erottaa toisistaan. Suoritustavoitteet auttavat tavoitteen saavuttamisessa. Kirjassa mainittu tavoite: Tahdon juosta maratonin. Kirjan suoritustavoite: Juoksen joka aamu puolen tunnin lenkin. So simple.

Itseni kohdalla tavoite on painonpudotus. Suoritustavoitteita voisivat itselläni siis olla vaikkapa karkkilakko, vhh-painotteinen ruokavalio, liikunnan lisääminen.

Kirjassa neuvotaan, että kun on muotoillut oman tavoitteensa, tulee tarkistaa, että päämäärä on seuraavanlainen: täsmällinen, mitattavissa, saavutettavissa, realistinen, aikataulultaan mahdollinen, positiivisesti muotoiltu, ymmärrettävä, merkityksellinen, eettisesti korrekti, haastava, laillinen, ympäristöä säästävä, sovittu, muistiin merkitty.

Kyl. Kaikkea näitä. Hetken vielä epäröin, kannattaisiko aloittaa ensi maanantaina. Samantien omatuntoani nipisti. Auts. Sittenkin on parempi aloittaa tänään. Juuri nyt.

Mitä ei osaa, sitä pitää harjoitella.

Ah, sinä senkin itsekurini, haastan sinut nyt tältä istumalta.

Suosittelen lukemaan! 50 simppeliä ratkaisuehdotusta erilaisiin probleemiin.

Hyvinvointia kaupunkifestarilta

Posted on by

Olipas huippupäivä! Ja taas tuli todettua se, että kyllä ne asiat hoituvat yksi kerrallaan. Pitää vain luottaa itseensä. Ja tietenkin toimia ja olla tehokas. Olen huomannut itsessäni alkavan tulla esiin vanhoja, tuttuja piirteitä: mitä enemmän hommia on, sitä tehokkaammaksi muutun. Taputapu!

Aamun aloitin lempeästi Helsinki Day Spa:ssa Erottajalla, jonne oli kutsuttu bloggaajia kuulemaan heidän viime syksynä aloittamistaan, kehoa ja mieltä puhdistavista ja voimistavista kaupunkifestareista. Tänä keväänä hyvinvointifestaroimaan pääsee kolmesti. Päivän kertalippu maksaa 35 euroa/henkilö. Ensimmäinen, Puhdistava Body Holiday -nimellä kulkeva tapahtuma on jo ensi viikon sunnuntaina 18.3. Jokaisella festarilla on monenmoista hyvinvointiin liittyvää tekemistä aina NLP-Klinikasta hierontoihin. Sen lisäksi ohjelmassa on aina kunkin teeman mukainen joogatunti, ja tarjolla on myös hyvinvointiaiheinen luento. Joogaa voi ja kannattaakin mennä kokeilemaan, vaikka aiempaa kokemusta lajista ei olisikaan.

Ennen infotilaisuutta pääsimme kokeilemaan Villa Mandalassakin työskentelevän Mia Jokinivan ohjaamaa joogarentoutusta. Kiinnostaa muuten myös tuo Villa Mandalakin, joka on vastikään avattu Loviisaan. Se vaikuttaa aivan ihanalta paikalta, mitä nyt olen käynyt heidän Facebook- ja nettisivujaan kurkkimassa. Käymme kesäisin mökkeilemässä Loviisan ulkosaaristossa, joten täytyy joku kerta piipahtaa myös Mandalassa.

Vaikka en olekaan joogannut taas pitkään aikaan, aamujoogailu tuntui aivan taivaalliselta. Taas mieleeni hiipi pieni ajatus, että pitäisiköhän…Kyllä pitäisi. Olen pohtinutkin tässä viime aikoina, että antaisin itselleni 35-vuotiaslahjaksi joogan viikonloppukurssin, jotta pääsisin taas lajiin kunnolla kiinni. Uskon sen olevan juurikin sopivaa huoltavaa ja hoitavaa liikuntaa minunlaiselleni, joka treenaa pääasiassa (liian) kovaa (eli siis täysillä) ja istuu päivät koneella. Kehoni janoaa selkeästi hellempää liikkumista, mutta tarvitsen siihen ohjaajan ja ryhmän, joka patistaa minut liikkeelle. Muuten en vain saa mitään aikaiseksi!

Tämän aamuinen tuokio muuten lopetettiin rentoutukseen rullattu matto lapojen alla ja jalat salmiakkiasennossa jalkapohjat vastakkain. Eikä mennyt kauaa, kun jalkani alkoivat vispata ja täristä aivan kuin sunnuntaisella TRE-kurssilla. Minua alkoi hihityttää, mikä ei tietenkään ole sopivaa loppurentoutuksen aikaista saati sitten aikuisen ihmisen käytöstä. Ja pakko sanoa, että kyllä minua myös nolotti, kun mietin, että mitähän muut ajattelevat, kun puoli kehoani tärisee kuin mikäkin sähkövatkain. Koita siinä sitten olla rentona! No, sujui se kuitenkin ihan kivasti.

Sain myös valita lipun jollekin noista kolmesta Body Holiday -festarista. Itse valitsin tiketin voimistavaan Body Holidayhin, joka on 22.4. Joogan lisäksi odotan kovasti luentoa omien voimavarojen käyttöönotosta. Jos sieltä tarttuisi mukaan vaikka jotain uutta ja ihmeellistä. Hauskaa myös päästä samanhenkisten ihmisten seuraan voimaan hyvin ja nauttimaan olostaan.

 

Saumatonta yhteispeliä

Posted on by

Viime aikoina olen osallistunut monenmoisille kursseille ja kokeillut muun muassa NLP:tä, ryhmämeditaatiota ja meditaation yksityisopetusta. Tulevana torstaina menen muuten tutustumaan logoterapiaan. Olen saanut hyvin paljon noilta edellä mainituilta, mutta tänään tuli vastaan taas jotain minulle täysin uutta, joka sytytti. Vietin nimittäin aivan mahtavan päivän TRE-kurssilla. Opimme kurssilla menetelmän, mikä poistaa kehon lihasjännityksiä ja vaikuttaa myös mieleen. Aika hulvaton olo muuten tuli, kun kroppa tärisi ja tuntui elävän aivan omaa elämäänsä.

Olen kirjoittamassa aiheesta juttua, joten en tässä sen kummemmin avaa päivän kulkua. Sen tahdon sanoa, että tulipa taas huomattua, miten saumatonta kehon, mielen ja sielun yhteispeli on. Kun kurssi päättyi ja odotin bussia Kampin hälinässä, minulla oli sellainen olo, että olisin tähän asti ollut kuplassa, joka nyt vain räjähti. Että ennen en ole tajunnut mitään ja nyt näen kaiken tosi selvästi, hih. Fiilis oli huikean hyvä! Olen toki ihmistyyppiä, joka innostuu asioista kamalan helposti, mutta ei kai se haittaa. Ehkä viimeistään nyt ymmärrän oikeasti sen, miten tärkeä on pitää huolta koko paketista tasapuolisesti. Se kun ei vain riitä, että nostaa rautaa salilla. Olenhan sen tiennytkin, mutta tämä päivä oli jälleen hyvä muistutus ja nyt minulla on taas yksi keino lisää tehdä töitä itseni kanssa, jotta saavuttaisin entistä parempaa oloa. Jei!

Samaan syssyyn aloin miettiä sitäkin, että miksihän toiset ihmiset pitävät itsestään huonosti huolta tai tekevät jatkuvasti asioita, jotka ovat haitallisia joko henkisesti tai fyysisesti. Jokainen kai toimii kussakin tilanteessa niin kuin parhaakseen näkee. Eikä ketään voi tietenkään pakottaa mihinkään, joten se on vain ja ainoastaan jokaisen omassa kädessä herätä huomaamaan, mikä itselle on parasta. Kai se sellainen tulee osittain myös itsetuntemuksen lisääntymisen myötä. Itse olen niin tyytyväinen siitä, että aikanaan uskalsin tai ehkä paremminkin ymmärsin alkaa etsiä keinoja, joiden avulla voisin kokonaisvaltaisemmin paremmin, tuntisin itseäni enemmän ja olisin onnellisempi, tasapainoisempi, tyytyväisempi ja minulla olisi rauhallinen olo.

Se on alkanut vähän harmittaa, että kun vuosituhannen alussa työskentelin kokopäiväisesti liikunta-alalla, keskityin oikeastaan vain kehoon ja ravintoon. Pääkoppaa tärkeämpi oli saavuttaa näkyviä tuloksia. Kunpa minulla olisi ollut tämä kaikki henkisen puolen tieto (jossa olen kuitenkin nytkin aivan alkutekijöissäni) silloin, kun vielä tein Personal trainerin hommia. No, parempi kai havahtua myöhään kuin ei milloinkaan.

Nyt illalla meillä muuten juhlitaan 15-vuotiasta esikoistani! Huh, olen ollut äiti jo melko pitkään. Välillä kun mietin, niin ihmettelen itsekin, miten jouhevasti kaikki on sujunut. Kyllä 19-vuotias tuntuu nyt näin 34-vuotiaan näkökulmasta nimittäin aika pennulta, mutta kaikesta on selvitty!

Ja jos joku ihmettelee, miten viitsin kurssittautua näin tärkeänä päivänä, niin tytärkin vietti koko päivän riparilla. Tylsää oli kuulema, heh. Eli No harm done.

Ihanaa alkavaa viikkoa itse kullekin!

P.s. Huomenna vedetään Otaniemessä uutta Bodypump-ohjelmaa, joka vaikuttaa tosi tehokkaalta. Tuskin maltan odottaa.

Kuusi-nolla

Posted on by

Vähän on olo, etteivät tämän viikon tunnit tahdo riittää, mutta taotaan nyt, kun rauta on kuumaa. Hyvä fiilis siitä tosin tulee, että on haluttu työrintamalla. Ja näinhän tämä friikun elämä kulkee, ensin on seesteisempää ja sitten taas viedään kuusi-nolla. Mutta minä nautin. Joka sekunnista. Mahtavaa, kun intoa riittää taas työhön ja ohjaamiseen. Se johtuu siitä, että yksivee nukkuu taas.

Kyl! (Kuva netistä)

Jumppatuurauksia en ole kyllä uskaltanut ottaa tälle viikolle, kun sunnuntaikin menee kurssilla. Treenaamaan pitäisi päästä, mutta ulkona juokseminen ei houkuttele katastrofaalisen lumitilanteen vuoksi. Ehkä jumppaan huomenna kotona, olenhan tekemässä uusia kotijumppasarjoja Fit-lehteen, ja liikkeitä pitää vielä testailla ja hioa.

Odotan kyllä innolla kevättä ja sitä, että pääsen taas ulos juoksentelemaan. Minulla on tapana kuunnella musiikkia aina, kun juoksen. Uudessa Fit-lehdessä on muuten juttuni treeniin sopivista kuulokkeista, vilkaiskaahan. Itse tykästyin eniten vartavasten henkilökohtaisesti juuri minun pikku korviini (ja tämä on totta, korvakäytäväni olivat kuulemma erityiskapeat, hih, meriitti kai sekin) valmistettuihin Orelon kuulokkeisiin. Oli muuten jännä hetki se, kun istuin vilkkaasti liikennöidyllä Hämeentiellä sijaitsevassa putiikissa silikonivalut korvissani enkä kuullut mitään. Aivan kuin taivaassa olisi ollut, ainakin näin kolmen mekastavan lapsukaisen äidin näkökulmasta. Silikonivalumuotit lähetettiin sitten Saksaan. Paluupostissa tulleet kuulokkeet istuvat korvissani niin tiiviisti ja täydellisesti, että saan olla varovainen, etten jää mopon alle Kauklahdenväylällä. Korvien kannaltakin ne ovat muuten oivalliset, sillä musiikkia ei tarvitse tykittää niin täysillä, kun ulkomaailman äänet eivät pääse läpi.

Itse asiassa pääsenkin jo aikaisemmin juoksemaan kuin keväällä, kun osallistun tässä kuussa Adidaksen tilaisuuteen olympiastadikalla. Oletteko muuten huomanneet, että Facebookiin on perustettu sivu Stadikan pelastamiseksi, sehän on päässyt rapistumaan huonoon kondikseen. Kannattaa käydä tykkäämässä Stadikkatalkoista. Minulla ja stadikalla on pitkä ja kiihkeä suhde, kävin siellä treenaamassa jo ihan junnuna, jolloin harrastin muun muassa karatea ja ju-jutsua. Stadika on yksi stadin maamerkeistä ja myös viehätyn sen ajan muotoilusta ja arkkitehtuurista.

Harkitsen tänä keväänä puolimaratonin ottamista tavoitteeksi. Olisi mahtavaa saada juoksuseuraa, anyone? En usko puolimaran tuottavan ongelmaa, kulkihan Naisten kymppikin viime vuonna lähes kylmiltään ja kepeästi alle tunnin. Tuolloin olin vaalea, tuhdimmassa kunnossa kuin nyt ja juoksupäivän aamun kruunasi se, etten mahtunut sponsoritrikoihini! Hahahahaha! Voitteko kuvitella! Minua naurattaa vieläkin. Sehän on hyvä taito, että osaa nauraa itselleen, eikö? Nauroin makeasti myös silloin kerran, kun jumppahousuni tarrautuivat kesken ohjaamisen stereoräkkiin ja repesivät.

Piti vielä tehdä töitä, mutta silmät tuntuvat väsähtäneiltä. Tämä tyttö taitaa käpertyä sohvalle, katsoa roskaa telkkarista ja sitten painella koisimaan.

Hyvää yötä!

Elämän hienosäätöä

Posted on by

Olen kirjoittanut ennenkin valinnoista, mutta mielestäni on hyvä pitää asia mielessä. Teemme joka päivä, joka tunti ja joka hetki valintoja. Tietoisia ja tiedostamattomia. Joskus valinnat ovat hyviä, joskus huonoja.

Huonon valinnan jälkeen usein analysoin hieman. Miksi tein niin? Mitä oikein mietin? Sitten pyrin korjaamaan tilanteen tai ainakin paikkaamaan sitä. Nykyään en enää kovin kauaa pode morkkista tai itsesääliä. Sekin on valinta.

Hyvän valinnan jälkeen nautin hyvästä fiiliksestä. Jei, tää oli hyvä juttu!

Tosin usein valinnat ovat niin automaattisia, ettei niitä tule juuri kelailtua. Ehkä pitäisi.

Minusta on ihan mahtavan kiehtovaa ajatella, että periaatteessa koko ajan voisi toimia myös toisin. Kuljettaisiko elämä silloin täysin eri suuntaan? En usko. Uskon siihen, että lähtökohtaisesti suuri osa arjen valinnoista ei ole kovin isoja. Ne ovat enemmänkin pientä elämän hienosäätöä.

Pääsin eilen jututtamaan erästä filosofia Anna-lehteen kirjoittamani jutun takia. Käymämme keskustelu oli kiinnostava. Olisin voinut tuntea itseni totaalisen nollaksi niin fiksun tyypin seurassa, mutta itse asiassa minulle kävi päinvastoin. Keskustelumme ohessa huomasin oman edistykseni. Sen, miten olen muuttunut. Sen, miten oma ajatusmaailmani on muuttunut. Voin kertoa, että sen huomaaminen oli nastaa. On silti hyvää pitää mielessä, että henkinen matka on elämänmittainen treeni. Minä olen vasta alussa.

Sen olen huomannut, että kun jatkuvasti hienosäätää valintojaan aina sinne suuntaan, mikä tuntuu itsestä hyvältä, on jatkuvasti lähempänä tyytyväistä, rauhallista ja onnellistakin tilaa. Samalla tapaa on hyvä hivuttautua varovasti irti niistä asioista, jotka eivät tee oloa hyväksi.

Jokaisella meistä on oma hyvä olonsa omalla vastuulla. Muut eivät pysty valitsemaan puolestasi. Mitä sinä valitset?

 

 

Uusperhe – Uhka vai mahdollisuus?

Posted on by

Olin tänään aiheeltaan kiinnostavassa infotilaisuudessa Väestöliitossa. Siellä julkaistiin Vuokko Malisen ja Pekka Larkelan kirja Parisuhde – Uusperheen ydin. Olen kirjoittamassa aiheesta juttua jos toistakin, joten kirjasen julkistus osui siksikin sopivaan saumaan. Informatiivinen opus vaikuttaa siltä, että jokaisen uusperheellisen aikuisen olisi siihen hyödyllistä tutustua yhdessä tai erikseen. Arvatkaapa, mitä meillä luetaan tänään illalla.

Ja faktaa: Uusperheeksi luokitellaan perhe, jossa jommalla kummalla aikuisella on alle 18-vuotiaita lapsia. Yhteisiä lapsia ei siis tarvitse olla. Kun lapset täyttävät 18, perheestä tulee jälleen tilastojen mukaan ydinperhe! Erikoista. Uusperheitä maassamme oli vuonna 2010 yli 53 000. Tilastot ovat alakantissa, sillä esimerkiksi vuoroviikkoasumista ei tilastoida oikein, sillä lapsi ei voi olla kirjoilla kahdessa paikassa samaan aikaan. Yksinhuoltajaperheitä on kaikista perheistä noin 19 prosenttia, uusperheitä kaikki sen eri muodot lukien noin 15 prosenttia. Ydinperhe on yhä edelleen suurin perhemuoto .

Olen elänyt aikuisena sekä ydinperheessä että nykyään uusperheessä ja ongelmia voi yhtä lailla olla kummassakin. Uusperheliitot tosin päätyvät eroon ydinperheliittoja useammin. Uusperhe voi kuitenkin tarjota uuden mahdollisuuden perhe-elämään, vaikka helppoa se ei ole.

Helpottavaa oli kuitenkin kuulla, että uusperheissäkin homma etenee tietyllä kaavalla. On se ihana, ruusuinen alkujakso, jolloin uskotaan täysin uuden perheen onnistumiseen. Sitä seuraakin sitten “täysrähinä” suoraan kirjaa lainatakseni. Unelmat kariutuvat, kielteiset tunteet nousevat pintaan ja pettymyksiä esiintyy puolin ja toisin. Tulee olo, että ei tästä tuu mitään! Lapset ja aikuiset kiukuttelevat ja etsivät omia paikkojaan perheessä. Jos soppaa hämmentävät vielä eksät ja heidän sukulaisensa, voi keitos olla melkoinen. Kun siitä on selvitty, alkaa myöhäisvaihe, jossa parisuhde vahvistuu ja uusperheen roolit selkeytyvät. Jos “rähinävaiheesta” ei selvitä, pari eroaa.

Itse olen siinä onnellisessa asemassa, että puolisoni on aina tullut toimeen lasteni kanssa. Ja itsehän en ole joutunut toimimaan äitipuolena kenellekään, sillä perheessäni on vain minun ja meidän lapsia. Silti havaitsin tehneeni suurimman osan virheistä, jotka vain voi tehdä uusperhehankkeeseen ryhtyessään, heh. Mutta onneksi asioita voi korjata ja muuttaa, kun vain on tahtoa, toivoa ja uskoa.

Se ottaa rankasti kupoliin, että uusperheellisiä usein arvostellaan siitä, että asiat etenevät niin nopeasti. Että onko teidän pakko heti muuttaa yhteen, mennä naimisiin ja tehdä lapsia? Onko, häh? Tähän voin todeta, että walk a mile in my shoes. Koitapa siinä kuule seurustella ja käydä treffeillä, jos olet käytännössä täysin yksin lapsen/lasten kanssa. Mielestäni täysin normaalia on silloin se, että uusi kumppani otetaan arkeen heti mukaan, jos ollaan vähänkin tosissaan.

Ja vielä etsintäkuulutus: Etsin haastateltavaksi uusperheellistä naista, jonka miehellä on biologisia lapsia ja nyt pari odottaa ensimmäistä yhteistä lasta. Kuin myös etsin miestä, joka asuu uusperheessä, mutta joka on vasta saamassa ensimmäistä, biologista lastaan. Jos sovit kuvailuun, otapa yhteyttä!

Pallero ja sen sisko. No oikeasti puoli, mutta en useimmiten edes muista koko asiaa.

Suojelusenkelini

Posted on by

Piipahdin eilen kahdella työkeikalla. Päivälle kertyi kilometrejä yli 900 ja tunteja ratin takana 11. Voin kertoa, että hieman väsytti kotiin päästyäni. Väsymys ei onneksi iskenyt ajaessa, sillä aamulla innostus piti virkeänä, päivällä auringon paisteessa ihailin hienoja maisemia ja talvista säätä. Illan alkaessa hämärtää kaikki energia kuluikin skarppaamiseen, etenkin kun alkoi pyryttää lunta ja seuranani pilkkopimeydessä ajeli lähes pelkästään hurjaa vauhtia eteenpäin jyrääviä rekkoja. Tulikin koettua kaikki mahdolliset sääilmiöt reissun aikana: Jäinen ja luminen tie, kova pyry, vihmova räntäsade. Kun Heinolaan päästessäni taivaalta alkoi tulla rehellistä vettä, se oli riemastuttava hetki. Päivä oli oikein mukava ja hauska. Tykkään Keski-Suomesta ja lumi toi vielä oikean joulufiiliksen.

Sääolosuhteet olivat ajoittain niin kammottavat, että olen varma, että minulla oli matkassa tämä alla oleva ja pari muuta hänen kaveriaan. Ja ihan omasta pyynnöstäni. Muistelen kuulleeni, että enkelit eivät osaa tulla pyytämättä paikalle.

Kuvan on tehnyt Jussi Kokkarinen punavuorelaisesta Legacy Tattoosta. Pian Piksun syntymän jälkeen minulle tuli pakottava tarve ottaa enkelikuva, ja lopulta siitä muodostui tuollainen. Näin se kulkee mukanani jatkuvasti ja pitää huolta perheestäni ja lähimmistäni.

Viime viikon keskiviikkona muuten Iskelmäradiossa haastateltiin vuosien takaista tangokuningatar Kirsi Rantoa. Satuin jumiutumaan ruuhkaan, mikä antoi oivan tilaisuuden kuunnella korvat höröllä hänen kiinnostavia enkelipuheitaan, joilta olin onnistunut välttymään tähän asti. Kirsi kertoi aloittaneensa kommunikaation ja yhteistyön enkeleiden kanssa esimerkiksi tilaamalla heiltä parkkipaikan aina keikkapaikan eteen. Ja hyvin toimii!

Enkeleihin uskovat on helppo leimata höperöiksi, mutta mielestäni on upeaa, että moni meistä uskaltaa uskoa juuri niihin omiin juttuihinsa. Mitä tahansa ne sitten ovatkaan.

 

 

 

Jäänmurtajalla kylässä

Posted on by

Joitain viikkoja sitten yksi lapsuuden unelmistani toteutui. Pääsin käymään jäänmurtajalla, kun julkistettiin Ari Turusen ja Petja Partasen teos Raakaa voimaa – suomalaisen jäänmurtamisen tarina (Atena Kustannus 2011). Oli jo aikakin, että suomalaiselle jäänmurtajaosaamiselle osoitetaan kunniaa.

Astun laivaan. Meri on kiehtonut minua aina.

Tuttu näky Katajanokalla.

Kirjan osuva nimi kuvaa juuri sitä, mistä on kyse. Minuakin on aina viehättänyt jäänmurtajissa niiden massiivisuus ja voima. Ja onhan se jotenkin tunteita herättävää, että nuo kaikkien tietämät, kansallisromanttisilla nimillä varustetut laivat lähtevät apuun silloin, kun hätä on suuri ja koko Itämeri saattaa olla jäässä. Kun ulkomaalainen kysyy, mikä on tyypillistä Suomessa, mieleen tulee helposti sauna, sisu ja jäänmurtajat.

Urhon vieressä talvea odotteleva Sisu oli ensimmäisellä reissullaan talvella 1976.

Kun ajetaan täysillä jäätä päin, ei voi olla kyse mistään nitisevästä pikkupurkista. Urho-laivan, jolla vierailin, kastoi presidentti Urho Kekkonen. Se aloitti liikenteessä 1970-luvun puolivälissä. Laivaa on vuosien varrella huollettu ja korjailtu, mutta Kekkosesta muistuttaa yhä kuva kabinetin eteisaulassa. Urhoa ja sen sisaralusta Sisua pidetään yhä maan parhaina jäänmurtajina laivojen korkeasta iästä huolimatta.

Urhon yliperämies oli huumorimiehiä ja naureskeli, että aina hänen ammattinsa selvitessä ihmisille he esittävät kaksi kysymystä: Milloin menette lakkoon ja mitä teette kesällä. Lakkoa ei kuulema ole edes harkittu ja kesällä laivoja muun muassa huolletaan. Talvella ajossa tärinä on niin kova, ettei silloin pystytä tekemään mitään ylimääräisiä toimenpiteitä. Jäänmurtajalla ollaan töissä 20 päivää kerrallaan, jonka jälkeen on 10 päivän vapaa. Myös naisia kuuluu ammattikuntaan, jopa päällystöön. Olisipa kiinnostavaa tietää, onko joukossa perheellisiä naisia ja jos, niin miten he arjen handlaavat.

Teoksessa minua ilahdutti suuresti sen kuvapainotteisuus. Erityisesti tarinointi arjesta jäänmurtajalla kovana talvena oli kirjan parasta antia. Nyt tiedän esimerkiksi sen, että mitä arktisempi nimi autettavalla aluksella on, sitä kehnommin se kulkee jäissä. Miten paradoksaalista! Ja että laivat eivät vain hinaa, ne myös työntävät pulaan joutuneita. Myös jäänmurtajien historia Suomessa on tuotu teoksessa kiinnostavasti esiin. En myöskään ollut ajatellut, että laivoille tehdään rasituskokeita. Täysillä jäätä päin ja kuinkas sitten kävikään. Silloin tärinä laivalla voi muuten olla niin kova, että kahvikupit lentelevät paikaltaan.

Teksti on sujuvaa luettavaa, paikoin tosin hieman kuivahkoa. Vaikka teoksen kuvat ovat haalittu sieltä täältä, eivätkä näin ollen ole aivan tasalaatuisia, se ei häiritse lainkaan. Enemmänkin kuvissa ilahduttaa se, että osa niistä on otettu tositoimien lomassa ja ovat siis täyttä totta ja toimintaa. Kokonaisuudessaan kirja on tuhti tietopaketti, jota lukee ja selailee mielellään.

Sinulle on postia!