No näin jälkeenpäin ajatellen kuinkahan monta tuntia elämästäni olen tuhlannut turhaan jännittämiseen tai pelkäämiseen? Aika hemmetin monta. Onneksi ikinä ei ole liian myöhäistä muuttua, oli kyse sitten oikeastaan mistä tahansa.

No niin, täällä siis taas! Alkuviikon vietin jälleen Valmentamossa Olonkeveys-valmentajan kurssilla ja pakko sanoa, että kyseinen kohti elämänmuutosta johdatteleva Olonkeveys-konsepti on huikea. Toki olen tehnyt itse noita kurssilla runsaasti tehtäviä mielikuvaharjoituksia jo jonkin verran, joten vastaukset eri teemoihin löytyvät sieltä omasta alitajunnasta aina vain vauhdikkaammin. On muuten kiinnostavaa kuunnella mielikuvaharjoituksia tehdessä oman pään sisällä jylläävää keskustelua: välillä tuntuu kuin kaksi eri tyyppiä väittelisi asioista, heh. Onneksi se hyvis on aina jäänyt voitolle. Ja huomenna on se päivä, kun alan vihdoin järkätä koeryhmääni. Olkaa kuulolla, meiliä tulossa kiinnostuksensa ilmaisseille.

Olin tänään erään aikakauslehden haastateltavana ja myös Radio Helsingissä suorassa lähetyksessä Kyselytunti-ohjelmassa. En olisi itsekään uskonut, mutta tunnin lähetys kului kuin siivillä! Helposti olisi mennyt kaksikin tuntia, heh. No, lehtihaastattelussa sain sitten pohtia myös sitä, miten olen muuttunut näistä henkisistä hyvinvointiasioista innostuttuani ja huomasin monta asiaa. Yksi merkittävimpiä asioita oli se, että olen päässyt esiintymisjännityksestä eroon. Vaikka olen asettanut itseni ihmisten eteen alttiiksi jo vuosia sekä toimittajan että liikunnanohjaajan työssäni, huomaan, että siedätyshoito ja itsetutkiskelu ovat tuottaneet entistä parempaa tulosta. Perjantaina Naisen iholla -kirjan julkaisujuhlissa (huomatkaa hienot, uudet nettisivut!) jossakin vaiheessa tajusin sen, että minähän olen se tyyppi, joka saa kunnian puhua siellä julkisestikin. Ennen olisin varmasti jännittänyt kuollakseni, mutta perjantaina tuo esiintyminen, kuten myös tänään, tuntui täysin luonnolliselta. Ja mikä ihmeellisintä, olen todella alkanut nauttia ihmisille puhumisesta. Uskonkin, että nuo valmentajan ja luennoitsijan hommat ovat täysin minun juttuni ja tervetullut lisä tähän muuhun rumbaan. Kirjoitin esiintymispelosta myös syksyllä, jolloin astelin tuttujen rutiinien ulkopuolisia ja oikeastaan ensimmäisiä askelia epämukavuusalueellani. Nyt on saattanut tosin käydä niin, että se kammoamani epämukavuusalue on muuttunut todelliseksi nautintoalueeksi. Niin, ja pääsinpä tänään tutustumaan treenimallin roolissa myös itselleni uuteen lajiin, fustraan. Aivan huikea laji! Ehdottomasti kokeilen fustraa uudelleen, jotta saan kroppani jälleen tasapainoon ja selän kondikseen.

Yhä edelleen uskon siihen, että omien rajojen rikkominen ja omien itse synnyttämien rajoittavien uskomusten rysäyttäminen hajalle kannattaa. Kun voittaa jonkun pelkonsa, sitä tulee sellainen olo, että selviytyy mistä tahansa. Jos aina vain lilluu siellä tutussa ja turvallisessa, jää moni mahtava tilaisuus kokematta. Jos elämässä ei tee jotain toisin, mikään ei mene toisin. Jos aina tekee samalla tapaa, on aika turha odottaa erilaista lopputulosta. Muutos ja kasvaminen ihmisenä ovat hyvästä ja arjessa kannattaa ottaa rohkeasti vastaa uudet haasteet. Eikä kaikkea tarvitse tehdä missään maailmaa mullistavassa mittakaavassa, vaan edetä voi pieninkin askelin. Ja jos emme itse järjestä noita kasvumahdollisuuksia, elämä kyllä järjestää.

Buddhalaisnunna Pema Chödrön sanoo viisaasti kirjassaan Pelosta vapauteen (Basam Books 2003):

Tunnusta piilevät vikasi.

Tutustu siihen, mitä inhoat.

Auta niitä, joita et luule voivasi auttaa.

Päästä irti kaikesta, mihin olet kiintynyt.

Käy paikoissa, jotka pelottavat sinua.

Näillä mennään! Antoisaa viikon puoliväliä sinulle.

Amen. (Kuva: Pinterest)