Category Archives: Kirjaprojekti

Murehtiminen…

Posted on by

…oli taas niin turhaa!

No niin! Näinhän ne asiat usein järjestyvät kuin itsekseen. Pari viikkoa sitten tuskailin ja hämmästelin töiden vähyyttä ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Mutta niin se meni, kuten itseäni fiksummat osasivat ennustaa, että jotain muuta tulee tilalle. Ja tulihan sitä. Tiistaina olin Yle 1 -radiokanavalla Kultakuume-ohjelmassa puhumassa tatuoinneista ja Naisen iholla – 32 tarinaa tatuoinneista -kirjasta. Eilen nauhoitimme Livin Jaksa paremmin -hyvinvointiohjelmaa, jossa kerroin omasta elämänmuutoksestani. Huomenna olen Huomenta Suomi -ohjelmassa puhumassa jälleen tatuoinneista ja kirjasta. Showtime on muuten kello 7.05, joten tulee vallan aikainen aamu. Ja ensi viikolla jatketaan taas radiohommia ja mikä minun olisi pitänyt arvata ellei jopa tietää, niitä omiakin töitä on jälleen tippunut tässä pääsiäishiljaisuuden jälkeen päivittäin lisää.

Tässäpä taas sain henkilökohtaisesti nähdä, miten turhaa asioista murehtiminen on. Ei ole mitään järkeä hermostua sellaisista asioista, joihin et voi vaikuttaa, mutta ei ole järkeä huolestua niistäkään, joihin voit vaikuttaa. Sillä jos voit kerran vaikuttaa niihin, ei ole mitään syytä huolestua. 

Vaikka tiedänkin nämä asiat hienosti käytännössä, välillä vain en osaa lakata hätäilemästä. Joskus vastoinkäymisten kierre tuntuu loputtomalta. Se johtunee siitä, että se, mihin kohdistamme huomion, suurenee. Silloin on äärimmäisen helppo ajatella niin, että mitään hyvää ei tapahdu, ikinä. Silloin tosin kannattaa nipistää itseään ja kysyä, että eikö ikinä? Eikö mitään hyvää? Jaahas. Useimmiten huomaa, että oikeasti niitä hyviä asioita on tapahtunut paljon, paljon enemmän kuin huonoja. Huonoihin juttuihin vain on helppo jäädä jumiin ja ne hyvät tulee kuitattua toisinaan jotenkin ohimennen. Oikeasti tämän kannattaisi olla päinvastoin. Negistelyyn ei kannata tuhlata huomiota, aikaa tai energiaa. Surullinen saa toki olla, mutta se on eri juttu.

Aina välillä on ihan hyvä tehdä  inventaariota siitä, mitä hyvää itsellä jo on. Sitä voi aloittaa vaikka ihan perusasioista: omasta olemassaolosta, siitä, että pystyy urheilemaan, on katto pään päällä ja ihmisiä ympärillä. Kun on ollut juuri siinä omassa mittakaavassaan riittävän syvällä suossa, suoraan sanottuna kontallaan (tämän hienon termin kuulin tänään ja se kolahti, siellä on oltu), edellä mainitut asiat alkaa nähdä eri näkökulmasta. Niitä ei pidä itsestäänselvyytenä. Ne ovat oikeasti merkittäviä. Ja kun alkaa arvostaa enemmän sitä mitä itsellä jo on, lisää myönteisiä asioita alkaa tapahtua.

Tänään vilkaisin pitkästä aikaa iltapäivälehteä ja mietin hetken, mitä järkeä tällaisen blogin kirjoittamisessa edes on, kun maailmassa sattuu niin paljon ikäviä ja surullisia asioita. Fiilistä ei helpottanut sekään, että ruuhkabussissa kohti Punavuorta oli pelkoa ympärilleen luonut, sekavalta vaikuttanut henkilö, joka puhui kamalia asioita. Yritin ajatella tilanteesta ja tyypistä rauhallisesti ja myötätuntoisesti, mutta vaikeaa se oli. Minut valtasi ajatus, että miksi edes yrittää, kun maailmassa on niin paljon pahuutta ja surua. Mutta ehkä juuri se on se syy, miksi kannattaa. Ja jos jokainen meistä kantaa kortemme kekoon, on meitä jo aika paljon. Ja valoahan tarvitaan, se on varma, eikä vihaan voi vastata vihalla.

Tosi paljon olisi kirjoitettavaa, olin tänään muun muassa syvärentoutuksessa, joka oli aivan mieletön kokemus. Postaan siitä(kin) pikapuoliin. Myös alkujaan intialaisen elämäntaitoguru Deepak Chopran dokumentti herätti ajatuksia, käykää katsomassa, jos se on vielä näkemättä: http://areena.yle.fi/tv/1839091.

Näin. Toimii! (Kuva: Pinterest)

Näin. Toimii! (Kuva: Pinterest)

 

 

Naisen iholla

Posted on by

Naisen iholla – 32 tarinaa tatuoinneista (Tammi 2013) on ollut nyt kaupoissa kuukauden verran. Jännää, että vasta kuukauden, sillä tämä aika tuntuu oikeasti ikuisuudelta. Ehkä se johtuu siitä, että projekti oli niin kauan omassa päässäni ja myös aktiivisemmassa teossa.

Kirjalla on aktiivinen Facebook-sivu, jonne nostan pätkän kirjan teksteistä päivittäin. Tervetuloa! Myös nettisaitti avautui viime viikolla.

Tässä muutama Fb-sivuillemme tullut, erityisen mieltä lämmittävä palaute kirjasta:

“Pakko oli tilata tämä myös tyttärelle, koska sen lisäksi että tämä kirja kertoo tatuoinneista niin se antaa meille paljon mielenkiintoisemman kuvan naiseudesta kuin monet lehdet ja TV:n “täydellisiä naisia” ulkonäkökeskeisesti ihannoivat ohjelmat. Viestiksi tulee kaikenikäisille, että meitä naisia on kaikenikäisiä, kaikenkokoisia ja voit olla itseesi tyytyväinen juuri sellaisena kuin olet!”

“En sanoisi olevani ennakkoluuloinen ihminen, mutta tämän kirjan luettuani totean että saatoinpa vähän ollakin. Ainakin tässä asiassa. Tarinoiden myötä näen ehkä aivan uudella tavalla, jos näen voimakkaasti tatuoidun naisen.”

Aaah. Ilo kuulla. Tuntuu siltä, että työ todellakin kannatti.

Tässä vielä muutama Laura Ojan ja Raisa Kyllikki Rannan kuvamaistiainen kirjasta.

Tulkaa facebookiin!

7gnFBHlzlHgYBXgZWZqhLUlvm1eNA7N-MbhBKliBIDI,vuFFKdqT8tUODD9Wo6PK4UtB6C-l0d9zHE2s3g9cvXU

Jw8nU5X2kJp6abXSB-8v8n4N9CBitDP9Hgnkwaw7FrE,7BaivJij0_STCpuytvakeqDQVeOxwB1WdX7Ls1p18Uo

wgkZseFjz5Csj2hopN02rFm71NDfKhOhR0mNyPo_DSA,oPUkGr9vdxBe6lro4xXdcxD77TVmgyCVprGJ0BVgl-E

ln7ykuGg-Sn52S3dIbb7CnI-7OiV_sZsCZsQ6JZiV8g,2wEwR9lzt97eseK175aLdtCVeBGA4Fv4eukaEqH8kT4

wzoX8Cdzz0Cx4qaHD1mVj9HkJ8HgI3isKM_FE8-nikQ,S8rEETW31Qyvy9NAbJXUW3T2N_bwbIxlBK6WRJf24Og

Motivaatiosta ja unelmistakin

Posted on by

Keskiviikkona Facebookkasin oivalluksestani, joka kolahti minuun hyvin vahvasti alkuviikon kurssin aikana. Alitajunnastani kumpusi seuraava lause: ei tarvitse tietää, riittää, että uskoo ja luottaa. 

Olen paljon kirjoittanut unelmista, tavoitteista ja haaveista ja omat unelmanihan ovat olleet sitä luokkaa, että ne ovat vain vahvasti kummunneet esiin jostakin itsestäni. Olen saanut jonkin idean, päättänyt saavuttaa sen ja alkanut järjestelmällisesti urakoida homman eteen. Vaikka olen toki myös kurssittautunut ja opiskellut, niin loppujen lopuksi esimerkiksi niin liikunnanohjauksen kuin kirjoittamisenkin olen lopulta oppinut kyseisiä töitä tekemällä: ohjaamalla ja kirjoittamalla. Ne ovat sama kuin autoa ajaisi, hyväksi kuskiksi oppii vain kokemuksen kautta.

Ajattelen vahvasti niin, että unelmien toteuttamisessa on aivan yhtä tärkeä tehdä paljon töitä kuin myös uskoa unelmaan ja ennen kaikkea itseensä. Esimerkiksi Naisen iholla -kirjan alkumetreiltä lähtien uskoin vahvasti ideaani ja siihen, että kustannussopimus heruu jostakin. Ei ehkä ensimmäisestä kustantamosta johon otan yhteyttä, mutta sitten jostain toisesta. En olisi ikinä ryhtynyt koko kirjaa tekemään, jos en olisi uskonut itseeni ja ideaani.

Olen siinä suhteessa onnekas, että olen aina suurinpiirtein tiennyt, mitä haluan. Toki tilanteet ovat muuttuneet oman kasvamisen ja elämäntilanteiden muuttumisen myötä. Aina se oma intohimo ei ole kuitenkaan ollut kestävää laatua. Esimerkiksi täysi-ikäiseksi tultuani opiskelin ravintolakoulussa ja olin töissä baarissa. Ihan jees, mutta nopeasti tajusin, ettei se ollut minun juttuni ja yötyö oli mahdotonta pienen lapsen kanssa. Ei muuta kuin seuraavan intohimon pariin: urheiluopistoon liikunnanohjaajaksi lukemaan. Ihan jees, mutta ei sekään ollut minun juttuni, en kokenut saavani koulussa riittävästi haasteita. Sitten otinkin aikalisää ohjaamalla jumppaa ja tenttimällä lukion ja kirjoittamalla ylioppilaaksi. Hengähdystauko on hyvä, jos ei tiedä, mitä haluaa. Sitten löysin lapsuuteni kirjoittamisen uudelleen. Sillä tiellä olen yhä edelleen 10 vuoden jälkeen enkä usko luopuvani tästä ikinä.

Monia eri asioita kannattaa kokeilla. Aina ei ole niin selvää, mitä itse haluaa, mutta kun se oma kiinnostuksen kohde löytyy, sen vain tietää. Ei kuitenkaan kannata lannistua, jos oma juttu on vielä hakusessa. Ei se ole jokaiselle mikään itsestäänselvyys. Kuitenkin jos joku asia tuntuu pakolta, se tuskin on se oma juttu. Silloin voi olla, että motivaatio asian tekemiseen on tullut ulkoapäin eikä kanna kovin pitkälle. Motivoituminen ja inspiroituminen ovat meidän jokaisen omalla vastuulla ja se tulee sisältämme. Toki esimerkiksi raha voi motivoida ja itsekin menestyn mielelläni myös rahallisesti, mutta raha ei todellakaan ollut esimerkiksi se juttu, minkä takia vaikkapa Naisen iholla -kirjan pusersin kasaan. Suomessa ei liene kovin montaa kirjailijaa, joka todella elättää itsensä kirjoja kirjoittamalla.

Noita omia motivaation lähteitä on hyvä miettiä aina välillä. Teenkö asioita siksi, että itse haluan tehdä niitä? Teenkö asioita siksi, että minun on pakko? Jos, niin kuka pakottaa? Mitä haluan elämääni juuri nyt? Mitä olen valmis tekemään saavuttaakseni haluamani? Ja mikä tärkeintä, aina kannattaa miettiä, mikä on se minun ensimmäinen askeleeni kohti minun unelmaani. Ensimmäinen askel nimittäin on usein se vaikein ottaa, koska päässämme saattavat soida niin epäilys, pelko kuin häpeä epäonnistumisesta – ja ajatelkaa, jo ennen kuin on pannut tikkua ristiin asian eteen! Emmä kato viitti ku mä kuitenkin mokaan ja kaikki menee pieleen. Ääh ei se onnistu kuitenkaan niin ihan turha ees yrittää. Ne ovat vain vanhoja uskomuksia, jotka on mahdollista karistaa lopullisesti pois harteiltamme.

Jos ihminen ajattelee, että hänellä ei ole motivaatiota, sitten on aika löytää jotain uutta tekemistä tai miettiä, miten se motivaatio voisi löytyä. Otan esimerkiksi kaksi kuukautta sitten aloittamani elämäntaparempan. Vaikka jo aikaisemminkin tiesin, että kun pidän itsestäni parempaa huolta, syön terveellisemmin, liikun enemmän, lisään arkeeni aktiivisuutta, voin varmasti paremmin. No, kuitenkaan en toiminut niin, vaikka tiesin, että se olisi varmasti hyvä juttu.

Vasta kun löysin motivaation itsestäni ja halu elämäntapojen muuttamiseen kumpusi omista toiveistani, ryhdyin hommiin ja nyt parin kuukauden jälkeen työ kantaa tulosta: voin paremmin kokonaisvaltaisesti, olen entistä energisempi ja jopa hoikistunutkin. Itsellä tulee olla se tahtotila, oli kyse sitten mistä tahansa asiasta aina kirjan tekemisestä laihtumiseen tai tupakoinnin lopettamiseen.

No entä sitten, jos ei tiedä lainkaan, mitä haluaa tehdä ja mikä itseä motivoi? Silloin olen ajatellut, että kannattaa etsiä omasta arjesta niitä asioita, mistä nauttii. Minkä asian tekeminen tuntuu itsestä hyvälle? Mikä on se juttu, josta itse saan iloa? Tunnen lukemattomia ihmisiä, jotka ovat olleet esimerkiksi työssään tyytymättömiä, mutta ovat luoneet rakkaasta harrastuksesta lopulta uuden työn. Itsekin taidan olla sellainen.

Itselleni sisäinen motivaatio merkitsee seuraavia asioita: Teen asioita, koska itse tahdon tehdä juuri niitä. Olen löytänyt oman polkuni, koen, että elämäni on vahvasti merkityksellistä kaikin puolin, niin työssä kuin vapaalla. Itse asiassa en edes haluaisi erotella noita kahta, siis työtä ja vapaata, sillä ne ovat niin lähellä toisiaan. Ja sitä paitsi saman pääkopan kanssa olen täällä työhuoneella kuin kotonakin. Ja toki annan mielelläni kaiken hyvän, kuten rahan ja menestyksen virrata elämääni, mutta ne eivät ole ne asiat, jotka minua motivoivat tekemään itselle tärkeitä juttuja. Niitä paljon paljon tärkeämpää on se, että tiedän, mitä haluan tehdä ja tiedän, miksi olen täällä tällaisena ihmisenä kuin juuri nyt olen. Teen asioita sydämestäni ja ilolla, en siksi, että minun olisi pakko. En myöskään tee asioita muita miellyttääkseni tai asettaudu kenenkään kynnysmatoksi.

Itseäni on auttanut motivaation kartoittamisessa ja niiden omien mieltymysten kohteiden löytämisessä ehkä eniten juuri se, että olen miettinyt, miltä jonkin asian tekeminen tuntuu. Jos oma duuni tuntuu jähmeältä, matalaenergiseltä ja siltä, että en usko siihen tai ole valmis ottamaan vastuuta, olen väärässä paikassa. Jäädäkö kitumaan vai lähteäkö? Jokaisen oma valinta.

Jos oma työ tai vaikka sitten koko arki taas tuntuu useimmiten iloiselta, kepeältä, energiseltä, ja oman konkreettisen panostuksen lisäksi uskon, otan vastuuta, toivon ja luotan, tiedän, että olen siellä missä pitääkin. Kun otan haasteetkin vastaan ajatuksella, että ne ovat vain hidasteita, eivät esteitä, teen sitä omaa juttuani, mistä nautin.

Kun uskallan heittäytyä ja oivallan, että kaikki järjestyy ja elämä kantaa, se on makea fiilis. Ja jos sinusta ei juuri nyt tunnu siltä, ei hätää, se löytyy vielä!

Iloista ja energistä perjantaita!

P.s. Radio Helsingin Kyselytunti-ohjelman, jossa olen mukana, voit kuunnella täältä.

Tänään! Heti voi aloittaa! (Kuva: Pinterest)

Tänään! Heti voi aloittaa! (Kuva: Pinterest)

 

 

 

Ai mikä pelko?

Posted on by

No näin jälkeenpäin ajatellen kuinkahan monta tuntia elämästäni olen tuhlannut turhaan jännittämiseen tai pelkäämiseen? Aika hemmetin monta. Onneksi ikinä ei ole liian myöhäistä muuttua, oli kyse sitten oikeastaan mistä tahansa.

No niin, täällä siis taas! Alkuviikon vietin jälleen Valmentamossa Olonkeveys-valmentajan kurssilla ja pakko sanoa, että kyseinen kohti elämänmuutosta johdatteleva Olonkeveys-konsepti on huikea. Toki olen tehnyt itse noita kurssilla runsaasti tehtäviä mielikuvaharjoituksia jo jonkin verran, joten vastaukset eri teemoihin löytyvät sieltä omasta alitajunnasta aina vain vauhdikkaammin. On muuten kiinnostavaa kuunnella mielikuvaharjoituksia tehdessä oman pään sisällä jylläävää keskustelua: välillä tuntuu kuin kaksi eri tyyppiä väittelisi asioista, heh. Onneksi se hyvis on aina jäänyt voitolle. Ja huomenna on se päivä, kun alan vihdoin järkätä koeryhmääni. Olkaa kuulolla, meiliä tulossa kiinnostuksensa ilmaisseille.

Olin tänään erään aikakauslehden haastateltavana ja myös Radio Helsingissä suorassa lähetyksessä Kyselytunti-ohjelmassa. En olisi itsekään uskonut, mutta tunnin lähetys kului kuin siivillä! Helposti olisi mennyt kaksikin tuntia, heh. No, lehtihaastattelussa sain sitten pohtia myös sitä, miten olen muuttunut näistä henkisistä hyvinvointiasioista innostuttuani ja huomasin monta asiaa. Yksi merkittävimpiä asioita oli se, että olen päässyt esiintymisjännityksestä eroon. Vaikka olen asettanut itseni ihmisten eteen alttiiksi jo vuosia sekä toimittajan että liikunnanohjaajan työssäni, huomaan, että siedätyshoito ja itsetutkiskelu ovat tuottaneet entistä parempaa tulosta. Perjantaina Naisen iholla -kirjan julkaisujuhlissa (huomatkaa hienot, uudet nettisivut!) jossakin vaiheessa tajusin sen, että minähän olen se tyyppi, joka saa kunnian puhua siellä julkisestikin. Ennen olisin varmasti jännittänyt kuollakseni, mutta perjantaina tuo esiintyminen, kuten myös tänään, tuntui täysin luonnolliselta. Ja mikä ihmeellisintä, olen todella alkanut nauttia ihmisille puhumisesta. Uskonkin, että nuo valmentajan ja luennoitsijan hommat ovat täysin minun juttuni ja tervetullut lisä tähän muuhun rumbaan. Kirjoitin esiintymispelosta myös syksyllä, jolloin astelin tuttujen rutiinien ulkopuolisia ja oikeastaan ensimmäisiä askelia epämukavuusalueellani. Nyt on saattanut tosin käydä niin, että se kammoamani epämukavuusalue on muuttunut todelliseksi nautintoalueeksi. Niin, ja pääsinpä tänään tutustumaan treenimallin roolissa myös itselleni uuteen lajiin, fustraan. Aivan huikea laji! Ehdottomasti kokeilen fustraa uudelleen, jotta saan kroppani jälleen tasapainoon ja selän kondikseen.

Yhä edelleen uskon siihen, että omien rajojen rikkominen ja omien itse synnyttämien rajoittavien uskomusten rysäyttäminen hajalle kannattaa. Kun voittaa jonkun pelkonsa, sitä tulee sellainen olo, että selviytyy mistä tahansa. Jos aina vain lilluu siellä tutussa ja turvallisessa, jää moni mahtava tilaisuus kokematta. Jos elämässä ei tee jotain toisin, mikään ei mene toisin. Jos aina tekee samalla tapaa, on aika turha odottaa erilaista lopputulosta. Muutos ja kasvaminen ihmisenä ovat hyvästä ja arjessa kannattaa ottaa rohkeasti vastaa uudet haasteet. Eikä kaikkea tarvitse tehdä missään maailmaa mullistavassa mittakaavassa, vaan edetä voi pieninkin askelin. Ja jos emme itse järjestä noita kasvumahdollisuuksia, elämä kyllä järjestää.

Buddhalaisnunna Pema Chödrön sanoo viisaasti kirjassaan Pelosta vapauteen (Basam Books 2003):

Tunnusta piilevät vikasi.

Tutustu siihen, mitä inhoat.

Auta niitä, joita et luule voivasi auttaa.

Päästä irti kaikesta, mihin olet kiintynyt.

Käy paikoissa, jotka pelottavat sinua.

Näillä mennään! Antoisaa viikon puoliväliä sinulle.

Amen. (Kuva: Pinterest)

Amen. (Kuva: Pinterest)

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastuu omasta hyvinvoinnista…

Posted on by

… on todellakin jokaisella itsellämme! Aijettä, mikä juhlajännityksen jälkeinen väsymys täällä painaa energioita alas. Olo on kuitenkin helpottunut ja iloinen.

Perjantaina nimittäin juhlistettiin Naisen iholla – kirjan julkaisua, joten nyt voin henkisestikin siirtyä uusiin projekteihin. Arkeen on ihana palata. Huomenna jatkuu Olonkeveys-koulutus, jonka jälkeen kasaan harjoitusryhmän kokoon kahdeksan viikon ajaksi. Te, jotka olitte kiinnostuneita ryhmään tulosta, meiliä on tulossa viimeistään keskiviikkona!

Perjantaiset juhlat menivät hienosti, porukkaa oli kivasti paikalla ja kirjoja sain signeerata kynä sauhuten, joten en ehtinyt ottamaan lainkaan valokuvia. Vaikka yritin revetä joka suuntaan, en ehtinyt jutella läheskään kaikkien kanssa niin paljon kuin olisin halunnut. Kirjassakin esiintyvän Bettie Blackheartin burleskiesitys oli viehättävä ja myöskin Sunday in Siberia -tiimin steppishow oli upea. Eilen sitten heräsinkin jo ennen kellonsoittoa ja lähdin samalla lookilla vielä töihin viettämään viimeistä lauantaita Fit-lehden Fit250-muuttujien kanssa.

Viikolla osallistuin myös todella kiinnostavaan infoon, ja pääsin tutustumaan yrityksille hyvinvointipalveluja järjestävän Common Love -yrityksen toimintaan. Kiinnostava aamu alkoi Pertti Ratilaisen ohjaamalla syvärentoutuksella. Makasimme joogamatoilla Joogakoulu Shantissa ja rentouduimme gongien ja äänimaljojen ytimiin asti menevien soundien vaikutuksesta. Vaikka parikymmentäminuuttisen rentoutuksen alussa mieli pälpätti ja ajatukset singahtelivat asiasta toiseen, loppuvaiheessa aloin todella rentoutua ja kylmät väristykset kulkivat välillä päänahassa asti. Tuolla tapaa voisi aloittaa jokaisen työpäivän! Ratilainen on rentouttanut äänimaljoillaan monenlaisia ihmisiä taviksista jääkiekkoilijoihin, ja totesi, että läheskään kaikki meistä eivät osaa edes rentoutua, vaikka niin luulemme. Stressipohjainen tila on monelle tässä hektisessä arjessa niin automaatio, että vaikka luulee olevansa rento, ei sitä ehkä olekaan. Täytyy ehdottomasti tutustua myös tuohon äänimaljahierontaan, jossa maljaa soitetaan ihmisen kehoa vasten, jolloin maljan värähtely menee solutasolle asti. Hyvin kiinnostavaa!

Infossa käytiin läpi minulle tuttuja asioita ja muun muassa puhuttiin oivalluksista ja yleensäkin hyvinvoinnista. Olen Common Love -yrityksen tyyppien kanssa täysin samaa mieltä siitä, että monella ei ole työkaluja hoitaa omaa hyvinvointiaan ja usein hyvinvoinnilla käsitetään vain fyysinen harjoittelu ja ehkä myös painonhallinta, mutta silloinkin ravitsemuksellisesta näkökulmasta. Toki nekin ovat tärkeitä asioita, mutta silloin kun keho, mieli, sielu ja ajatukset ovat synkassa, voimme oikeasti elää sitä unelmiemme elämää, toteuttaa itseämme ja myös voimme kokonaisvaltaisesti hyvin. Kukaan muu ei voi ottaa vastuuta toisen hyvinvoinnista, vaan olemme jokainen itse oman elämämme arkkitehti. Vaikka ulkopuolelta saammekin opastusta ja ohjausta, oivalluksia ei kukaan voi tehdä puolestamme. Eikä muutos tule ulkoapäin, vaan se on jotain, mikä syntyy sisällämme. Vanhoista ajatusmalleista irtipäästämisestä, henkisestä kasvusta ja omasta muutoksestani puhun muuten pian myös telkkarissa! Minut nimittäin pyydettiin vieraaksi hyvinvointiohjelmaan. Kerron sitten lisää, kun homma on purkissa. Epämukavuusalueella on hyvä vierailla säännöllisesti, se kasvattaa lisää.

Infossa puhuttiin myös syvän hengittämisen tärkeydestä ja siitä, miten palleahengitys palauttaa meidät omaan keskukseemme. Niin totta! Monesti vain se kunnollinen hengitystekniikka pääsee itseltäkin unohtumaan ja hengitys jää turhan pinnalliseksi. Kuitenkin tuo syvä hengitys on taito, joka meillä kaikilla on hallussamme ja voimme aloittaa sen vaikka heti, jo 10 minuutin hengittelytuokiolla on tutkittu olevan vaikutuksia fiiliksiin. Mahtavaa onkin se, että itse voi vaikuttaa omaan arkeensa pienillä asioilla, juuri tältä istumalta. Ei tarvitse siirtää vuoria, jotta voisi paremmin. Kun kiinnitämme pitkin päivää huomiota siihen, mitä tapahtuu, olemme enemmän läsnä.

Iloista ja energistä aurinkopäivää! Täällä pyritään pääsemään uuteen nousuun kaiken tuon perjantaisen riekkumisen jäljiltä. Ei sitä enää tässä iässä oikeasti jaksa valvoa, vaan mahtava on huomata se, että kaikista ihaninta on chillata kotona.

Tässä vielä ennen juhlahuumaa! Nyt on juhlat juhlittu ja aika siirtyä uusiin haasteisiin.

Tässä vielä ennen juhlahuumaa! Nyt on juhlat juhlittu ja aika siirtyä uusiin haasteisiin. Juhlakuosiin minut laittoi ihana Riia. 

 

 

 

 

 

 

Unelmista ja arvostelusta

Posted on by

Kirjan tiimoilta on ollut kaikenlaista äksöniä ja perjantaina nostamme maljan teoksen kunniaksi. Joskus ennen olisin ollut todella malttamaton kaikkea tätä tulevaa ja jo tapahtunuttakin kohtaan, minkä ajatteleminen nyt hihityttää minua suuresti. Vihdoin osaan ottaa, ainakin useimmiten, vastaan rennosti sen, mitä tulee, ilman odotuksia. Silloin, kun ei odota mitään, voi sitä paitsi yllättyä todella positiivisesti!

Toki haaveita, unelmia ja tavoitteita saa ja tulee olla, mutta se on eri asia kuin tulevaisuudessa eläminen ja omien uskomusten villiinnyttäminen. Toki kun löytää sen asian, mistä itse aidosti ja rehellisesti voi sanoa innostuvansa, siihen kannattaa ehdottomasti keskittää kaikki energia ja into. Mutta se, että tekee asioita unelmiensa eteen, ei ole turhaa odottamista. Omia taitoja ja haaveita kannattaa todella arvostaa, sillä ne ovat asioita, jotka nousevat meistä itsestämme ja tekevät elämästämme merkityksellistä. Ne ovat niitä asioita, joita me itse haluamme tehdä. Ja jos omalla tekemisellä voi vielä vaikuttaa toisiin ihmisiin positiivisesti, niin aina parempi. Uskon siihen, että kaikki mitä teemme tässä maailmassa, vaikuttaa jollain tapaa johonkin toiseen ihmiseen. Se on hyvä aika ajoin nostaa mieleen.

Viime aikoina olen miettinyt myös sitä, että miksi toisten tekemiset joskus niin kovasti muita ärsyttävät. Erityisesti se ihmetyttää, että jos joku tekee jotain, mitä itse ei edes halua tehdä tai jota ei koe itselle merkitykselliseksi, miksi lie siihen on silloin puututtava. Useinpa vielä negatiiviseen tai arvostelevaan sävyyn, säälitellään ja jopa nimitellään ihmisiä. Esimerkkinä tästä voivat olla tatuoinnit, mutta asia voi olla jotain aivan muutakin vaikkapa voimalauseiden kannustavaan merkitykseen uskomisesta aina oravanpyörästä hyppäämiseen. Miksi ei vain anneta muiden olla sellaisia kuin he ovat, jos siitä ei koidu haittaa kenellekään. Eikö olisi enemmänkin hienoa olla että vau, kun joku toinen uskaltaa kulkea omaa polkuaan ja olla sellainen kuin hän haluaa olla. Sehän ei ole uhka tai keneltäkään muulta pois.

Uskon, että meillä jokaisella on mahdollisuuksia elää juuri oman näköistään elämää ja jopa menestyäkin. Jos jollakulla on paljon virtaa, intoa tai vaikkapa motivaatiota toteuttaa itseään, niin sehän on vain luonteenpiirre, jonka soisi kannustavan kaikkia kohti unelmiaan. Toisia määrittelemällä ihminen määrittelee ennen kaikkea itsensä ja oikein tuo omat pelkonsa muiden eteen hopeatarjottimella.

Toisten ihmisten dissaamiseen löytyy varmasti monia syitä. Se on kuitenkin fakta, että sen kaltaisella toiminnalla ei kyllä omaa oloa paranneta, vaan päinvastoin. Välillä tuntuu, että negatiiviset ajatukset ja ennenkaikkea niiden ilmaiseminen on niin yleistä, ettei moni edes tajua, mitä suustaan päästelee.

Turhaa on myös syyttää toisen parempaa lähtötilannetta elämässä. Okei, osa meistä syntyy kultalusikka poikittain takapuolessaan, onnea heille. Mutta ihmisille sattuu ja tapahtuu jatkuvasti kaikenlaista. Jokaisella on omat ongelmat ja murheet, jos ei juuri nyt tällä hetkellä, niin varmasti mutkia on ollut matkassa jossakin elämänvaiheessa. Se, ettei jää niihin jumiin vaan asennoituu vastoinkäymisistä huolimatta itseensä ja elämään myönteisesti, on ihailtavaa, eikö! Ja joskus se pohjalla käyminen todella vain aktivoi omia voimavaroja, kunhan kriisistä on selvitty.

Valittaminen, toisten arvostelu, stressaaminen, kiukuttelu, selän takana bausan jauhaminen – ne kaikki lähtevät meidän omista peloistamme. Ei kannata.
Mieluummin ilon ja rakkauden kautta, eikö. Olemme erilaisia ja hyvä niin!

Ihanaa tiistaipäivää!

Juurikin näin! (Kuva: Pinterest)

Juurikin näin! (Kuva: Pinterest)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Opassanoja arkeen ja tatuointikirja-asiaa

Posted on by

Eilen illalla selailin läpi toistamiseen Kaija Juurikkalan kirjan Varjojen taika (Like 2011), josta melko tarkalleen pari vuotta sitten postasin täällä. Onneksi muuten menin eilen nukkumaan jo ennen kello kymmentä, sillä yskivä kaksivuotias vallan heräsi kello 04. Huh! Nukkumani kuutisen tuntia vietin muuten Juurikkalan ja kirjassakin useaan otteeseen mainitun Niina-Matildan seurassa. On se vain erikoista, miten ennen nukkumaanmenoa lukemani, kirjoittamani tai kokemani asiat jäävät niin usein uniini pyörimään.

Juurikkala kirjoittaa kirjassaan tehneensä itselleen vuoden mittaisen henkilökohtaisen opaskalenterin ja arvata saattaa, että itse olen ollut tänään samoissa tunnelmissa. Juurikkala kirjoittaa listanneensa 3-5 asiaa kalenteriinsa kunkin kuukauden kohdalle intuitiivisesti. No toki oli pakko tämä mainio idea toteuttaa, tosin olen päässyt vasta heinäkuulle enkä aina onnistunut kirjaamaan vain viittä asiaa per kuukausi, vaan istuessani perintötuolissa yskivän lapsen pätkänukkuessa vihdoin päiväuniaan suljin kevyesti silmäni ja kirjasin ylös ajatuksiini ensimmäisenä kutakin kuukautta koskevia pöllähtäneitä sanoja. Nyt maaliskuussa mennään näillä: ilon lisääntyminen, brändäys, balanssi, uudet haasteet. Huhtikuussa pinnalle nousevat aina vain innostavat haasteet, ihmissuhde, uusvanha rakkauteni jooga, juoksu – sitkeys – rutiini. Toukokuun sanoja olivat Berliini, käsikirjoitus, 20 kilometriä, työrutistus, mielikuvista todeksi. Kesäkuun jutuiksi nousivat 65, elämän kepeys ja keveys, riemu, Ahvenanmaa. Heinäkuussa lienee vietämme aikaa ulkosaaristossa, joten muiden asioiden lomassa meri oli the big thing. Mieleeni nousi myös heinäkuulle lause: Menestys tulee oivallusten kautta, ei pakottamalla. Melkoista salakieltä.

Kokeilkaapa! Eli hetken rauhoittuminen ja sitten tunnustelemaan, mitkä sanat tai lauseet nousevat alitajunnasta kunkin kuukauden teemoiksi. Onpas muuten todella jännittävää palata näihin sanoihin sitten myöhemmin, kun aika koittaa.

Naisen iholla -kirja on muuten saanut innostuneen vastaanoton, mikä ilahduttaa minua. Erityisen runsaasti on lämmittänyt palaute heiltä, joilla itsellään ei ole tatuointeja eivätkä he sellaista myös aio hankkia. Kirjan kohderyhmähän ei missään vaiheessa ollut vain tatuoidut ihmiset, vaikka kirja heitä toki varmasti kiinnostaakin. Olin ajatellut kirjaa nimenomaan siinä mielessä, että ennakkoluulot ja ennakkoasenteet saisivat kyytiä ja tähän mennessä saamani palaute kertoo juuri siinä asiassa onnistumisesta. Jeah!

Media- ja bloginäkyvyyttäkin olemme saaneet. Viimeisimpänä Saaristohuvila ja Monna treenaa ovat bloganneet kirjasta. Torstaina ilmestyneessä Me Naiset (9/2013) -lehdessä on kirjassa esiintyvän Annin haastattelu s. 15. Itsekin olen Naisen iholla -kirjan tiimoilta menossa radioon suhauttelemaan ässääni ja myös muutamaan lehtihaastatteluun olen lupautunut lähtemään messiin. Erityisesti tuo radio tuntuu hauskalta, sillä se onkin itseltäni vielä korkkaamatta.

Sillälailla. Tämä päivä on mennyt taaperon sairastelujen takia sisätiloissa, mutta eilen haimme postipaketin maisemista, jotka mahdollisesti voivat olla uudet kotikontumme, asap. Ja jos oikein kovasti sydämestään jotain haluaa, sehän voi vallan toteutuakin. Tästä minulla on rutkasti kokemusta!

xx

Keväinen valo oli upea, pakkasta toki piisasi.

xx

Virkistävän väristä arkkitehtuuria!

xx

Rosoinen telakkaympäristö vain on niin romanttinen! Sinne lie sopisin tatuointieni kanssakin, eikös.

xx

Ihastuttava työläismiljöö. Tuossa maisemassa kelpaisi naputella lisää tarinoita.

xxx

Helsinki on kaunis. Palaan pian.

 

Energiaa kahdessa eri muodossa

Posted on by

Ikinä ei ole liian vanha testaamaan itselleen uusia lajeja. Ja kuinkas sitten kävikään, löysin jälleen uuden rakkauden! Rautapallo sai siis kilpailijan. Ja oooh, miten uskomattoman energisoiva treeni olikaan kyseessä. Tykkään.

Viime yönä meillä valvottiin pitkästä aikaa kello kahdesta aamuviiteen, ilman näkyvää syytä. Aamulla kammetessani itseni väkisin ylös silmät väsymyksestä turvonneina ensimmäinen ajatukseni oli kiitollisuus. Luojan kiitos kyseinen kammottava olotila ei ole enää joka-aamuinen, kuten vielä viime syksynä. Enää en kyllä jaksa yhtään valvoa ja heräillä tuolla tapaa, mutta toki kaikkeen tottuu. (Blogiini tullaan muuten lähes päivittäin hakusanoilla 1-vuotias ei nuku. Tässä vaiheessa voin vain lohduttaa, että kyllä se lapsi joskus alkaa nukkua. Meillä hän alkoi nukkua paremmin 1 v 10 kuukauden iässä.)

Päivä sujui kaikesta huolimatta mukavasti ja kävin muun muassa energiahoidossa. Vaikka siellähän olin viettänyt tiiviisti ne vähät tunnitkin, kun nukuin. Liekö muuten viime syksyisten sarjakäyntien puhdistava vaikutus ollut vielä voimissaan, mutta mitään isompaa ei tullut esiin ja vaikutin kuulemma seesteiseltä, mikä oli huippua kuulla, sillä siltä minusta tuntuukin useimmiten. Oli mahtava sessio ja väsymys tuntui kaikkoavan. Tapaamani ystävänkin mielestä olin piristävän reippaalla päällä, ja aloin uskoa siihen itsekin. Ennen kotiin lähtöä päätin vielä mennä treenaamaan, kuten olin itselleni eilen luvannut. En millään olisi jaksanut, mutta onneksi menin! Virtaa treenisessareista on nimittäin jäljellä vieläkin. Ohjelmassa olikin Les Millsin BodyAttack, joka jostain syystä on jäänyt itseltäni aiemmin kokematta. Ihan huipputunti! Sopivasti aivot narikkaan ja annetaan palaa täysillä -meininkiä. Olin aivan fiiliksissä, tajusin vasta tunnin jälkeen, että en taaskaan ollut oikeastaan ajatellut mitään ja niinpä vain kuulkaas alaselkäni kesti pomppimisen, juoksun ja jopa korkeat kerähypyt ilman oireilua. Jossain vaiheessa meinasi tosin puhti loppua ja hengästyminen oli kovaa, mutta kaiken kaikkiaan olin itseeni tyytyväinen ja olo on vieläkin endorfiinien täyttämä. Aloin heti miettiä tuota BodyAttack -kurssin käymistä ja sen ohjaamisen aloittamista, kun vain pääsen näistä ylimääräisistä kiloistani. Unisportilla sitä ei ole, joten joutuisin tekemään Comebackin jonnekin muualle, saa nyt nähdä.

Parasta tässä oli se, että aivan hillitön jälkihiki iski minuun, kun istuin täydessä bussissa kauppa-, läppäri-, ja treenilaukkuni kanssa ja yritin kuljettajan raskaasta kaasujalasta huolimatta pysyä penkilläni. Ripsarit olivat kivasti pitkin silmäkulmia, naama helotti aivan tulipunaisena ja olin tunnilla hikoillut niin paljon, että kulmameikki oli jäljellä enää toispuoleisesti. Siellä sitten istuin typerä onnellinen hymy kasvoillani ja kuuntelin musaa kuulokkeilla ja katsoin auringonlaskua. Ah.

Kyllä vain liikunnan voima on ihan uskomaton. Joka ikinen kerta kun minusta on tuntunut siltä, etten millään jaksaisi lähteä treenaamaan, urheileminen on kuitenkin kannattanut. Aina. En muista, että olisin ikinä katunut liikkumaan lähtemistä. Ainoa, mitä osasin nytkin ajatella oli, että onneksi menin, kun tuli niin järkyttävän hyvä olo koko kehoon ja myös pääkoppaan.

Tästä fiiliksestä jaksoin ammentaa voimia vielä apurahan hakemuksen täyttämiseen nyt illalla, viime tipassa tosin mentiin jälleen. Tuli apurahaa tai ei, olen vakaasti päättänyt, että laatukirjallisuutta pukkaa ulos myös vuonna 2014, tosin erityyppistä kuin tänä vuonna. Hyvinvointiasiat kiinnostavat vahvasti, ei ehkä yllätys.

Antoisia liikuntahetkiä!

Kröhöm, sanoisinko, että snadisti on motivoiva kuva. Tämä minun kai olisi järkevää liimata jääkaapin oveen. (Kuva: Nike)

Kröhöm, sanoisinko, että snadisti kuulkaas tässä on meikäläistä motivoiva treenikuva. Tämä minun kai olisi järkevää liimata jääkaapin oveen. (Kuva: Nike)

 

 

Mitä minä haluan?

Posted on by

Kas, sitäpä olen pohtinut koko viime viikon.

Mutta ensin, terveisiä työhuoneelta! Vaikka tämä maanantai on pitänyt sisällään niin kuvausvaatteiden hakemista, jumppakuvaukset, haastattelun ja vielä on yksi työtapaaminen edessä, yhtään ei ahdista. Sykettäni ei edes nostattanut se, että kaksivuotias oli aamulla erityisen yhteistyöhaluton kumppani. Lopulta kun pääsimme ulos, tarhaan ja minä uudestaan bussiin, palkitsin itseni hyvistä hermoistani jättikokoisella latte-kahvilla ja yhden pitkän pysäkinvälin kävelemisellä ja upeaa aurinkoa fiilistelemällä. Ja toki mieltäni lämmitti jo aamulla saamani tieto, että Naisen iholla -kirja keikkuu Adlibriksen Mitä Suomi lukee top100 -listalla sijalla 13 juuri nyt. Huikeaa!! Myös viikonlopun kundaliinijoogasessarit ovat yhä mielessäni. En yhtään ihmettele, että kundaliinijoogaa kutsutaan myös onnellisuusjoogaksi, kuten Loomis tuossa aiemmassa postauksessa kommentoi.

Ja siihen haluamiseen.

Homman pohtiminen sai alkunsa siitä, kun kaveri-kollega välitti minulle työpaikkailmoituksen kiinnostavasta duunista ja kehotti hakemaan sitä. Ihan oikeasti puntaroin, että olisin hakenut tuota määräaikaista työtä, mutta sitten huomasin, että en sittenkään halua sitä riittävästi ja jätin asian sikseen. Minulle on jotenkin hyvin selkeää juuri nyt, onko jokin asia oma juttuni vai ei. En tiedä, onko tämä (tämän loputtoman) itsetutkiskelun tulosta, mutta nykyään vain heti aistin, olenko oikealla raiteella. Käytännössä jos jokin asia yhtään epäilyttää ja joudun pohtimaan sitä pidempään, hyvin usein se myös osoittautuu itselleni vääräksi asiaksi.

Ja miten edes voisinkaan mennä nyt jonnekin päivätöihin, kun niin siistejä juttuja tapahtuu koko ajan. Saan nytkin kirjoittaa, pian valmentaa ja luennoida ja lisäksi jumpata ja ohjata. Pyrinkin arjessani keskittymään asioihin, jotka tuntuvat itsestäni hyvältä. Teen asioita, joita haluan tehdä. Pyrin välttämään asioiden tekemistä pakolla. Ja jos joku asia tuntuu huonolta, se tuskin on itselleni hyväksi. Välillä tunnun etenevän tässä kyllä kantapään kautta, mutta sekin on mahtavaa, että koko ajan oppii lisää. Enkä nyt puhu mistään siivoamisesta tai muista asioista, jotka nyt vain on elämässä “pakko” tehdä. Kun oikeasti pysähtyy tunnustelemaan, miltä jokin asia tuntuu, aika hyvin sitä ajan kanssa alkaa osata irrottautua sellaisista asioista, tilanteista ja ihmissuhteistakin, jotka eivät enää ole toimivia. Sitä löytää kaikesta tarjonnasta ne itselle sopivimmat vaihtoehdot. Toki monet asiat vaativat, että ihminen sietää hieman epämukavuutta ennen palkintoa, mutta jos koko elämä tuntuu yhdeltä epämukavuudelta, silloin on aika tehdä jotain toisin. Oma tunne onkin hyvä mittari kertomaan, mikä sopii itselle ja mikä ei.

Kaikki tekeminen tai kokeminen ei tietenkään aina ole yhtä ruusuilla tanssimista vaan joskus hieman tasapaksuakin ja vaikeuksia tulee vastaan, se on selvä. Mutta kun uskoo mahdollisuuksiin ja vaihtoehtoihin, rohkenee luottaa, niin huomaa, että kaikelle löytyy oma, täydellinen ratkaisunsa. Sitä paitsi vanhan, itselle tarpeettoman tai epäsopivan haihtuminen tai siitä irti päästäminen tarkoittaa uuden syntymistä. Aina kun itse olen luopunut jostakin, joskus jopa vasten tahtoani ja pitkän taistelun jälkeen, asiasta irrottautuminen on lopulta tuonut jotain uutta, freesiä ja entistä parempaa elämääni. Siihen on vain ensin tarvittu tilanteen hyväksymistä.

Sitä vain niin helposti tottuu monenlaisiin asioihin, sellaisiinkin, joita emme oikeasti halua arkeemme. Joskus mukana saattaa olla myös yksinkertaisesti sitä, että ei osaa tai uskalla sanoa ei. Joskus tuntuu siltä, että jotkut mieluummin miellyttävät enemmän muita kuin itseään. Ja toisaalta, miksi tyytyä ihan ok:hon, kun voi saavuttaa vielä enemmän ja oikeasti elää sitä unelmiensa elämää. Toki unelmaelämässäkin on haasteita ja vastoinkäymisiä, mutta oikeasti jos suurin osa päivän tekemisistä on sitä, mitä oikeasti sydämessään tahtoo tehdä, ja suurimman osan ajasta on iloinen ja nauttii arjesta, on todellakin oikealla tiellä. Se ei tarkoita sitä, etteikö enää ikinä tarvitsisi tiskata tai etteikö ongelmia ja surua tulisi, mutta ne satuttavatkin tilanteet osaa käsitellä toisella tapaa kuin ennen, kun on vahva ja varma siitä, että on siellä, missä kuuluukin olla, juuri nyt.

Ja hei, ihan liikaa mietimme esteitä! Sen sijaan kannattaa mieluummin miettiä sitä, miten me saavutamme haluamamme. Juuri nyt voi alkaa toimia, aika on oikea. Me kaikki voimme päästä tavoitteisiimme. Ei ilo elämässä, arjesta nauttiminen ja unelmien toteutuminen ole mikään harvojen ja valittujen juttu, vaan asia, joka kuuluu meille kaikille.

Joskus on hyvä vaientaa se tuttu ja turvallinen ja toivottaa vieras tervetulleeksi. Tällä kertaa tosin ei ollut minun aikani toivottaa vierasta tervetulleeksi ainakaan tuon työnhaun suhteen, joten istun yhä turvallisesti samalla pallilla jatkossakin.

Mahtavaa maantantaita!

Tiedän, tiedän! Tämä on ollut ennenkin, mutta tämä vain on niin mahdottoman osuva! (Kuva: Pinterest)

Tiedän, tiedän! Tämä on ollut ennenkin, mutta tämä vain on niin mahdottoman osuva! (Kuva: Pinterest)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Uutta ei voi estää tulemasta…

Posted on by

…Kun on uuden aika. Näin se menee. Vanha pois, uusi tilalle. Jeah.

Nonni! Ja sitten ensi alkuun snadisti sitä liikunnan iloa taas pitkästä aikaa! Minua alkoi äsken hihityttää, kun kävin tsekkaamassa Berliinin 40-vuotisjuhlamaratonin osallistujalistaa, ja siellähän se oma nimenikin koreili. Aijettä. Siitä tulee ihan huippuhauskaa! Ihan kreisiä päästä voittamaan itseni rakastamassani kaupungissa. Olenhan viettänyt vaihto-oppilasvuoden Etelä-Saksassa, joten maa on siksikin minulle tärkeä. Mutta maratonia en ole ikinä juossut, missään. Pisin tähän asti juoksemani matka lienee 15 kilometriä. Uusien asioiden kannattaa antaa tulla elämäänsä, vaikka sitten juoksemisen muodossa.

Juoksutreeneistä vielä sen verran, että en aio juosta yhtään lenkkiä ennen kuin jalkojen alla on lumeton maa. Laskeskelin kuitenkin, että jos huhtikuun alussa pääsen juoksemaan, niin minulla on vielä melkein kuusi kuukautta aikaa saada itseni juoksukondikseen. Eli ei hätää, hyvin ehtii. Juoksuharrastajat, käykää muuten tsekkaamassa Arctic Sport Addictsin saitti, siellä on kaikkea juoksuun liittyvää, mitä voi edes kuvitella.

Ja perhosia vatsaan tuo myös rautapallo. Olen löytänyt uuden rakkauden, nimittäin ohjatun kahvakuulatreenin! Olen käynyt tunnilla vasta muutaman kerran, mutta olen täysin rakastunut tuohon kokonaisvaltaiseen treeniin, jossa koko kropan saa käyttöön tehokkaasti. Uskaltauduin jo vaihtamaan myös 6 kilon kuulasta 8 kilon kuulaan ja se kannatti, seuraavana päivänä tuntui keskikehossa ja yläselässä, että todellakin treenattu oli. Nuo kilomäärät tuntuvat sinänsä pieniltä, kun esimerkiksi Bodypumpissa kyykkään pitkää sarjaa monesti 30 kiloa tangossa. Uskon, että pääsen nopeastikin kasvattamaan kuulakokoa, kun vain sitkeästi käyn tunneilla. Kahvakuulatunnin liikeyhdistelmät todella nostavat sykkeet ylös ja lähes läpi tunnin olen hyvin hengästynyt ja peruskuntoni on kuitenkin hyvä. Tykkään kovasti Motivuksen ohjaaja Anna Gröndahlin tyylistä ohjata.

Vieläkin viikonlopun pöpöt vaivaavat, mutta eilen kävin ohjaamassa kevyillä painoilla Bodypumpin. Tunti sujui ihan hyvin, mutta aina parempi, kun ehtii parantua kunnolla ennen urheilua.

Elämäntaparemppaa on takana pian kaksi kuukautta. Paino jumittaa aika lailla samassa, mutta vaatteista alkaa todella nähdä eron, että jotain on tapahtunut ja jotain tapahtuu koko ajan. Kyllä ne lihakset sieltä kuoriutuvat paremmin esiin ja keskivartalon pullataikina katoaa hikenä ilmaan, hitaasti mutta varmasti. Fiilis on yhä hyvä ellei jopa loistava. Tällä kertaa tavoite itseni kanssa on selvä eikä minulla ole epäilystäkään, ettenkö onnistuisi. Eikä ole edes kiirettä, sillä se joka tietää, mitä haluaa, sillä on aikaa odottaa.

Keväästä on tulossa jännittävä! Niin paljon uusia asioita tapahtuu, että ei tosikaan. Olen avoin kaikelle, uudet ihmiset ja uudet asiat saavat tulla, olen valmis ottamaan kaikkea jännittävää vastaan. Saa myös nähdä, miten paljon kirja tuo mukanaan uusia haasteita ja tilanteita. Niitä on kuitenkin tulossa myös muuten ihan ilman kirjaakin, sillä pian saan kasattua sen Olonkeveys-harjoitusryhmäni. Kiitos muuten teille kaikille innokkaille kiinnostuneille, laitan pian meiliä ajankohdasta ja paikasta. Lisäksi olen puhumassa huhtikuussa NLP-opiston messuilla kiitollisuudesta ja kaikesta, mikä siihen sitten liittyykään. Henkisen hyvinvoinnin Eevi Minkkisen kanssa olemme lyöneet hynttyymme yhteen. Pidämme 13.4. Onnellisuus ja unelmat -tiiviskurssin. Siitä tulee kyllä niin makea päivä, että ei tosikaan. Paljon asiaa, omia kokemuksia ja rutkasti silmiä avaavia harjoituksia tiedossa! Osallistukaa ihmeessä, jos aikataulut passaavat.

Toivon sinulle ihanaa tiistaita. Annetaan ihmeiden tapahtua.

P.s. Oi Mutsi Mutsi ja On the road to the lighthouse ovat bloganneet kirjasta. KIITOS! Ilokseni myös huomasin, että se on Adlibriksen Top 100 -listalla sijalla 64. Ei huono!!

Ihan varmasti sanon kyllä kaikelle tulevalle. Olen täällä innoissani tulevasti, vaikka tämäkin hetki on hyvä. (Kuva: Pinterest)

Ihan varmasti sanon kyllä kaikelle tulevalle. Olen täällä innoissani tulevasta, vaikka tämäkin hetki on hyvä. (Kuva: Pinterest)