Category Archives: Julkaistut juttuni

Työasiaa

Posted on by

Terveisiä työmuurahaiselta! Keikkaa pukkaa, mutta kesän lomailurahat(kin) on tienattava. Eilen illalla viimeistelin juttua kierrätyksestä ja pelkäsin, että kierrättäisin koko yön vanhoja autonrenkaita, jääkaappeja ja muuta sälää. En sentään, mutta herätys koitti jo viideltä taaperon toimesta. Usein muuten työjutut tuppaavat tulemaan uniin asti, jos niitä kovin myöhään askartelee.

SATOn vuokra-asujille tarkoitettu Kotona-lehti uudistui upeaksi ja on myös netissä. Käy lukemassa dokumenttielokuvaohjaaja John Websterin haastattelu sekä parhaat tärpit Vuosaaresta. Vuosaaressahan on tosi hyvä lastentarvikekirppis Piilo ja mainio uusi tuttavuus oli Vuosaaren pyörähuolto. Se oli oikea vanhan ajan pyöräliike, voin suositella.

Kiitos vielä Vuokissa asuville tuttavilleni, jotka antoivat juttuun kommenttejaan.

Ihanan raikas ja keväinen kansi ja kaikki!

Anna-lehteen kirjoitin liikuntajutun, jonka myös voi lukea netissä. Sieltä sitten ammentamaan sitä inspiraatiota liikkumiseen, niih.

Liikuntaa Anna-lehdessä nro 17.

To do -listat ovat kovassa käytössä, mutta asiat etenevät yksi kerrallaan. Kirjoitan pitkästä aikaa paria juttua myös Divaaniin, mikä lämmittää erityisesti. Vanhana Kotivinkkiläisenä kun sisustus on yhä lähellä sydäntäni. Itse asiassa aina välillä jopa kaipaan kotijuttujen tekemistä, se oli hauskaa hommaa. No, ehkä teen comebackin, mutta nyt on liian kiire moiseen, sillä esimerkiksi kuvausjärjestelyt voivat parhaimmillaan viedä aika lailla aikaa.

Kohta ensimmäinen sisäpyöräilytunti sitten Wapun. Ja huomenna bodypumpataan. Jeah.

P.s. Tulkaa sinne Facebookiin! Luvassa perheenäidin parhaita päivityksiä, heh.

 

 

 

Uusi vauva ja kramppeja pohkeissa

Posted on by

Tänään ilmestyi uusi, uudistunut Vauva-lehti. Olikin mukava nähdä lehdessä useampi kirjoittamani juttu, joita olen tehnyt pitkin talvea.

Hahahaha! Yhdet pienet naurut. Ajattelin herätellä teitä lukijoita kysymyksiä herättävällä otsikoinnilla. Sinäkin menit ehkä lankaan, hih.

Vauva-lehti uudistui!

Parisuhde puntarissa -palstalla Niina ja Mika kertovat muun muassa siitä, ettei ikäero vaikuta suhteeseen. Palava halu vanhemmaksi -jutussa kuorma-autoa ajava tehopakkaus Nathalie kertoo, kuinka hankki kaksoset yksin keinohedelmöityksellä. On ollut taas ilo löytää noin huippuja haastateltavia juttuihini.

Erityisen iloinen olen lehdessä olevasta Perheellinen pikakelauksella -jutusta, jossa ensimmäistä yhteistä lastaan odottavat Ulrika ja Fredrik kertovat uusperheensä arjesta.

Kesäkuussa uusperhe kruunaantuu ensimmäisellä yhteisellä lapsella.

Itsekin elän uusperheessä, ja tiedän, ettei se aina ole niin helppoa. Ei kummallekaan, ei sille ennestään lapselliselle (minä) tai lapsettomana perheeseen tulleelle (puolisoni). Lapsellisen on vaikea seurustella tai tapailla, joten arki astuu helposti kuvioihin mukaan samantien. Ja lapseton tosiaan joutuu uusperheessä kuin pikakelauksella vanhemman rooliin. Sen kyllä allekirjoitan, että kuopukseni, joka on siis puolisoni ja minun ensimmäinen ja viimeinen yhteinen lapsemme, on kyllä koko perheen lellikki.

Olen muutaman kerran sivunnut tätä uusperheasiaa blogissanikin. Blogiini myös tullaan päivittäin uusperheisiin liittyvillä hakusanoilla, harmillista, että suosituin lause taitaa olla uusperheen ongelmat. Itse henkilökohtaisesti olen hyötynyt todella paljon muutama kuukausi sitten julkaistusta Väestöliiton kirjasta Parisuhde –  Uusperheen ydin. Kirjanen esimerkiksi selventää uusperhearjen kehitysvaiheita, joita en ollut edes ajatellutkaan olevan olemassa.

Kohta muuten sisäpyöräillään niin kuin huomista ei olisi! Meilahdessa kajahtaa! Karppaaminenkin on sujunut tosi hyvin, nyt kahdessa viikossa painoa on pudonnut neljä kiloa. Ongelmani tosin on tainnut olla se, että olen syönyt ehkä jopa liian vähän. Ja kuten asiaan kuuluu, pohkeissa kramppaa ikävästi, pitäisi kai hankkia magnesiumia.

Tänään ajattelin vetää lautasellisen puuroa ennen 75 minuutin tuntiani.

Tuntuu siltä kuin kaipaisin hieman lisää virtaa. Eikä väsymys käy nyt laatuun.

Tänään on pakko jaksaa, sillä illalla minulla on menoa ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen!

P.s. Tässä vielä linkki Vauva-lehden juttuni kainalotekstiin.

Uusi Fit Karppaaja -kaupoissa!

Posted on by

On ehkä vaikuttanut hiljaiselolta töiden suhteen, mutta kyllä niitäkin on tullut tehtyä.

Tänään ilmestyi uusi Fit Karppaaja -lehti, johon minulla oli ilo haastatella kahta upeaa naista, Raakelia ja Saria. Kumpainenkin oli tehnyt aivan uskomattoman elämäntaparempan. Lisäksi lehdessä on kirjoittamani minijuttu maajoukkuehiihtäjä Anne Kyllösestä, joka hiihtää huipulla ilman viljatuotteita.

Uudessa Fit Karppaaja -lehdessä on mahtavia onnistumistarinoita. Ja upea Raakel kannessa.

Viime viikolla ilmestyi Cosmopolitan, jossa on muistia ja sen parantamista käsittelevä artikkelini. Ja ylihuomennakin taitaa ilmestyä myös muuan lehti, jossa on pari juttuani.

Ja muistijuttuni alkaa sivulta 97! Kipi kapi lehtikipsalle.

Tänään vietin aamupäivän Fit-lehden jumppakuvauksissa aivan mahtavan upean mallin, myös muun muassa Unisportilla ohjaavan Veronican kanssa. Kevään mittaan on siis tulossa tykkiliikkeitä kaikille kotijumppareille. Kauden treenivaatteet ovat muuten ihan törkeen makeita! Upeita leikkauksia ja kirkkaita värejä: pinkkiä, oranssia, punaista, turkoosia. Tässä joutuu treenivaateostoksille heti, kun kiloja on muutama vähemmän. Ja kyllä vain, minun on aivan pakko panostaa yksiin haaremimallisiin jumppahousuihin.

Ja tästä päästäänkin sujuvasti siihen toiseen asiaan, kärsimättömyyteen, jota olen kokenut viime päivinä. Toivoisin, että tuloksia näkyisi nopeammin, mutta pah. Ainoa mitä esimerkiksi sunnuntain lenkistä jäi käteen olivat aivan tajuttoman kipeät pohkeet ja etureidet. Miten voikaan olla, että vaikka olen koko talven sisäpyöräillyt ja myös bodypumpannut (tällä hetkellä käytän tangossa 12,5 tai 15 kg per pää eli siis 25 tai 30 kg yhteensä) saan jalkani noin tuskaisen tuntuisiksi yhdestä pikku pikku juoksentelusta. Aargh. Olisi pitänyt venytellä, heh. Urheilija ei tervettä päivää nää.

No ehdin varmasti toipua torstaiksi, jolloin minulla on oma 75 minuutin sisäpyöräilyni. Aika hyvä fiilis muuten, tällä hetkellä tunti näyttää olevan buukattu täyteen. Kello 15 aloitusaika kun ei normisti ole ainakaan virka-aikaan työssäkäyvälle paras mahdollinen, mutta pääsiäinen näköjään vaikuttaa suotuisalla tavalla. M a h t a v a a päästä fiilistelemään täydellä salilla Meilahdessa, jei!

Voihan treenivajarit!

Posted on by

Liikuntavajareista kärsivä täällä hei! Takana on yhdeksän pitkää päivää ilman urheilua. Huomenna yritän ehkä kipaista jonkun puolituntisen lenkin, mikäli aamu ei ala enää näin kröhäisenä kuin vielä tänään. Odotan innolla tulevan (loppu)viikon pumppi- ja sisäpyöräilyohjauksia. Tsaijai, veikkaanpa, että saattaa tulla lihakset kipeiksi. Se ei haittaa, sillä sillä se lähtee, millä on tullutkin. Ei muuta kuin lisää painoa tankoon ja vähän isompaa vastusta pyörään. Mutta juuri nyt minulla on aivan pakottava tarve päästä hikoilemaan ja endorfiinihumala suorastaan huutaa nimeäni. Ah miten iloitsen siitä, että olen huomannut todella kaipaavani liikuntaa. Heti kun lumet sulavat lopullisesti, ajattelin alkaa taas juosta vaunujenkin kanssa. Kun parikymmentä kiloa painavien menopelien kyydissä on vielä viisitoista kiloa jälkikasvua, on se kumma, jos ei jenkkakahvat ala kuihtua vyötäröltä.

Oletteko muuten huomanneet, että Fit Karppaaja tulee taas ensi kuun alussa! Kirjoitin lehteen kolme juttua, joten odotan sen ilmestymistä itsekin innostuneena. Ja muutenkin aion lukea sen tällä kertaa kannesta kanteen, onhan minulla karppaamista takana jo kunnioitettavat 1,5 päivää! Hahaha! Saa nähdä, kuinka pitkä projekti tästä innostuksesta tulee. Eniten ylpeä olen siitä, että pystyin antamaan Maraboun taivaallisen helnöt-suklaalevynjämäni lapsilleni, ja vaikka keittiön tasolla on koko viikonlopun lojunut avattu Pantteripussi, minun pikku sormeni eivät ole salaa eivätkä edes vaivihkaa kurottaneet sinnepäinkään. Minä pystyn tähän! Tiedän, että tämä kerta on erilainen. Nyt olen nimittäin tosissani. Päätin jo, että kun olen laihtunut viisi kiloa, hankin itselleni uudet motivaatiofarkut.

Tämän viikonlopun ties kuinka mones ilon aihe oli se, että Hidasta elämää -sivuston postaukseni onnellisuudesta ovat kovin tykättyjä. Tässä uusin blogikirjoitukseni, olkaa hyvä. Pyrin kirjoittamaan Onnen äärellä -blogiani kahdesti viikossa.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kaikki on vain niin tosi jees. Olen hyvin hyvin kiitollinen tästä olotilasta ja kaikesta siitä hyvästä, mikä erityisesti viime aikoina on löytänyt luokseni. Kiitos kiitos kiitos.

Vielä pieni ajatus illan ratoksi. Olen poiminut sen Titti Holmerin kirjasta Onnellinen nyt – Käytännön opas tietoiseen läsnäoloon. Kirjaan törmäsin Suvin blogissa.

Tärkein ihmissuhteesi on suhde itseesi, mitä ajattelet itsestäsi, kuinka arvostat itseäsi, miten käytät aikaasi, miten kohtelet kehoasi ja tunteitasi. 

True dat. Ei lisättävää.

Upeaa alkavaa viikkoa!

Voi ei! Taas tolla mutsilla on jalassa noi punaset pillit. Mä leikin kyl nyt, etten mä tunne sitä. Siis daa, kuka toi täti tos mun vieres oikei on??!!Noi on ne samat byysat, joista systeri kysyi siltä, että aikookse siis todella lähtee noi jalas sinne riparivanhempaininfoon. Huhhuh. Pitää ehkä pyytää, et faija polttaa noi. Karmeet.

 

 

Treenihehkutusta ja meditaatiota

Posted on by

Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet melkoista pyöritystä, ja onkin taas mukavaa nähdä valoa tunnelin päässä ja ottaa vähän iisimmin. Silti minussa on riittänyt virtaa kuin pienessä kylässä! Olen varma siitä, että tämä ylitsepursuileva energiamäärä johtuu liikunnasta. On ihan mahtavaa päästä välillä työpöydän ääreltä treenaamaan. Olen liikkunut vähintään kolmesti viikossa ja enintään viikkotunteja on tullut 11. Ja voi pojat, miten olen nauttinut jokaisesta hikipisarasta! Mielettömintä on ollut huomata se, että olen jälleen tahtonut päästä liikkumaan. En ole mennyt urheilemaan väkisin tai pakolla, vaan siksi, että minä itse olen halunnut! Jei!!

Uusi Bodypump kannattaa kaikkien muuten käydä kokeilemassa, huh, mikä setti. Tänään laitoin pitkästä aikaa vähän lisää painoja kyykkyihinkin, kun huomenna saavat koipeni levätä, ellen sitten innostu juoksulenkille. On huippuhyvä fiilis, kun liikunnasta on muodostunut hankalan viime vuoden ja pakkopullatreenin ja äh mua ei vain kiinnosta treenata -vaiheen jälkeen jälleen elämäntapa, mitä se on itselleni aina (viime vuotta lukuun ottamatta) merkinnytkin. Eli nyt kaikki kevätväsähtäneet sielut lenkille, salille, spinnaamaan tai jumppaan, siitä saa virtaa! Vaikka olisin miten väsynyt salille mennessäni, sieltä lähtee henkisesti ainakin 10 vuotta nuorentunut ja pirteä ihminen kotia kohti. Koko perhe kiittää, kun äiti pitää huolta itsestään ja voi hyvin, vaikka sitten keskellä hektistä työsumaa. Ja jotain todella kummallista on tapahtunut, minun on alkanut tehdä mieli lähteä juoksemaan! Saa nähdä, tuleeko siitä säännöllinen rutiini vuosien tauon jälkeen.

Eräs juttu, joka minulta on taas jäänyt aivan tyystin, on meditointi. Kuukausia se oli jokapäiväinen iltapuhteeni, mutta nyt en ole meditoinut ainakaan 1,5 kuukauteen. Uusimmassa Anna-lehdessä 11/2012 on muuten kirjoittamani juttu meditaatiosta. Juttua varten haastattelin filosofi Jaan-Erik Arniaa, joka on itsekin kirjoittanut aiheesta blogissaan.

Luin juttuni lehdestä juuri äsken, ja taidan lukea sen toistamiseen. Jos saisin siitä vaikka itsekin innostusta jatkaa meditoimista!?

Parasta perjantaita!

Uudessa Annassa kirjoittamani juttu meditaatiosta. Kipi kapi lehtikipsalle!

Hulluna virtaa!

Posted on by

Aurinko ja treeni antavat ihan järkyttävät määrät virtaa! Tällä viikolla urheilin vain kolme tuntia, mutta hyvällä fiiliksellä ja täysin treeniin keskittyen. Tosin uuteen Spin75-ohjelmaani en ollut aivan täysin tyytyväinen, muutama biisi koitoksesta menee vaihtoon ensi torstaiksi. Kas, pieni perfektionisti minussa nosti päätään, pitkästä aikaa.

Maanantaiksi pitää opetella myös uusi Bodypump-ohjelma, sen ohjaamistakin odotan innolla. Olen päättänyt ottaa liikunnallisesti joka toisen viikon kevyemmin ja joka toisen viikon reippaammin. Jos sitten alkaisi niitä tuloksiakin syntyä, kun keho saa uusia ärsykkeitä. Olen myös ajatellut alkaa käydä kuntosalilla tekemässä puhdasta voimatreeniä, isoilla painoilla lyhyitä sarjoja. Se auttaisi varmasti myös lisäämään painoja pumppitunneilla. Ensi viikolla onkin taas se reipas viikko, kun kaiken muun ohjelman lisäksi olen lupautunut tuurailemaan.

Katselin juuri seuraavien kahden tulevan viikon kalenterimerkintöjäni, ei käy kateeksi. Taitaa mennä iltatöiksi. Toisaalta minua ei haittaa ollenkaan, sillä kaikki on mieleistä, mielekästä ja kiinnostavaa. Enemmänkin olen tosi innostunut, sellainen vaikea pysyä paikoillaan -olo on pahasti päällä. Ja mikäs siinä, kun pyrkii keskittymään yhteen asiaan kerrallaan, niin hommat kyllä hoituvat. Oikeastihan homma tulee menemään niin, että kirjoitan useampaa juttua päällekkäin, etsin haastateltavia ja buukkaan kuvauksia, mutta joskus on vain hauskaa olla tehokas ja saada paljon aikaan. Selkeästikään en myöskään ole talvi-ihmisiä, vaan alan heräillä heti kun kevät ilmoittelee tulostaan. Tekee mieli alkaa tehdä kesäsuunnitelmia ja kaivaa flip flopit esiin. Tai pomppia, kuten kuvasta näkyy!

Eilen ilmestyi uusin Vauva-lehti, jossa on kolme kirjoittamaani juttua. Ja iloa lisäsi se, että jokainen jutuistani oli päässyt kanteen, jei!

21-vuotias Jenni kertoo, miten hän on synnyttänyt kahdesti tukihenkilö seuranaan ja kolmannen lapsensa yksin. Hänen miehensä ei ollut innokas osallistumaan synnytyksiin, neuvola- tai ultrakäynteihin. Jenni sanoi hienosti, että vaikka synnytys on ainutlaatuinen kokemus, hän ymmärtää miehensä näkökannan, eikä edes yrittänyt pakottaa häntä mukaan. Toinen artikkeli kertoo Elsasta, joka on sairastanut masennusta ja sai tukea vauva-arkeen ensikodista. Ensikodissa Elsan äitiyttä ei ole kyseenalaistettu kertaakaan. Hän toteaa siellä olon olevan vain yksi elämänvaihe, joka auttaa häntä ja vauvaa. Olipas aivan mahtavaa päästä kirjoittamaan juuri Elsan ja Jennin tarinat. Juuri heidänlaisten ihmisten takia tätä työtä on upeaa, mahtavaa ja ihan mielettömän siistiä tehdä. Tulee hyvä fiilis, kun saavuttaa haastateltavan luottamuksen ja hänelle tulee olo, että minulle on helppoa puhua. Lisäksi lehden Näin me asutaan -sarjassa oli vielä juttuni nuoren perheen kodista. Yksiössäkin mahtuu asumaan vauvan ja koiran kanssa, kun karsii tavaran minimiin. Itse pystyn hyvin samaistumaan heihin, vaikka emme yksiössä asukaan. 80 m2 ei nimittäin ole paljon viidelle ihmiselle.

Uusin Vauva-lehti nyt lehtikipsalla!

Eipä tässä muuta kuin että mikä intohimosi sitten ikinä onkaan:

 

Kuusi-nolla

Posted on by

Vähän on olo, etteivät tämän viikon tunnit tahdo riittää, mutta taotaan nyt, kun rauta on kuumaa. Hyvä fiilis siitä tosin tulee, että on haluttu työrintamalla. Ja näinhän tämä friikun elämä kulkee, ensin on seesteisempää ja sitten taas viedään kuusi-nolla. Mutta minä nautin. Joka sekunnista. Mahtavaa, kun intoa riittää taas työhön ja ohjaamiseen. Se johtuu siitä, että yksivee nukkuu taas.

Kyl! (Kuva netistä)

Jumppatuurauksia en ole kyllä uskaltanut ottaa tälle viikolle, kun sunnuntaikin menee kurssilla. Treenaamaan pitäisi päästä, mutta ulkona juokseminen ei houkuttele katastrofaalisen lumitilanteen vuoksi. Ehkä jumppaan huomenna kotona, olenhan tekemässä uusia kotijumppasarjoja Fit-lehteen, ja liikkeitä pitää vielä testailla ja hioa.

Odotan kyllä innolla kevättä ja sitä, että pääsen taas ulos juoksentelemaan. Minulla on tapana kuunnella musiikkia aina, kun juoksen. Uudessa Fit-lehdessä on muuten juttuni treeniin sopivista kuulokkeista, vilkaiskaahan. Itse tykästyin eniten vartavasten henkilökohtaisesti juuri minun pikku korviini (ja tämä on totta, korvakäytäväni olivat kuulemma erityiskapeat, hih, meriitti kai sekin) valmistettuihin Orelon kuulokkeisiin. Oli muuten jännä hetki se, kun istuin vilkkaasti liikennöidyllä Hämeentiellä sijaitsevassa putiikissa silikonivalut korvissani enkä kuullut mitään. Aivan kuin taivaassa olisi ollut, ainakin näin kolmen mekastavan lapsukaisen äidin näkökulmasta. Silikonivalumuotit lähetettiin sitten Saksaan. Paluupostissa tulleet kuulokkeet istuvat korvissani niin tiiviisti ja täydellisesti, että saan olla varovainen, etten jää mopon alle Kauklahdenväylällä. Korvien kannaltakin ne ovat muuten oivalliset, sillä musiikkia ei tarvitse tykittää niin täysillä, kun ulkomaailman äänet eivät pääse läpi.

Itse asiassa pääsenkin jo aikaisemmin juoksemaan kuin keväällä, kun osallistun tässä kuussa Adidaksen tilaisuuteen olympiastadikalla. Oletteko muuten huomanneet, että Facebookiin on perustettu sivu Stadikan pelastamiseksi, sehän on päässyt rapistumaan huonoon kondikseen. Kannattaa käydä tykkäämässä Stadikkatalkoista. Minulla ja stadikalla on pitkä ja kiihkeä suhde, kävin siellä treenaamassa jo ihan junnuna, jolloin harrastin muun muassa karatea ja ju-jutsua. Stadika on yksi stadin maamerkeistä ja myös viehätyn sen ajan muotoilusta ja arkkitehtuurista.

Harkitsen tänä keväänä puolimaratonin ottamista tavoitteeksi. Olisi mahtavaa saada juoksuseuraa, anyone? En usko puolimaran tuottavan ongelmaa, kulkihan Naisten kymppikin viime vuonna lähes kylmiltään ja kepeästi alle tunnin. Tuolloin olin vaalea, tuhdimmassa kunnossa kuin nyt ja juoksupäivän aamun kruunasi se, etten mahtunut sponsoritrikoihini! Hahahahaha! Voitteko kuvitella! Minua naurattaa vieläkin. Sehän on hyvä taito, että osaa nauraa itselleen, eikö? Nauroin makeasti myös silloin kerran, kun jumppahousuni tarrautuivat kesken ohjaamisen stereoräkkiin ja repesivät.

Piti vielä tehdä töitä, mutta silmät tuntuvat väsähtäneiltä. Tämä tyttö taitaa käpertyä sohvalle, katsoa roskaa telkkarista ja sitten painella koisimaan.

Hyvää yötä!

Hei vähäks sä oot hyvä!

Posted on by

…Vai sittenkin ihan syvältä?

Sain kivaa palautetta Oliviassa olleesta teiniäitijutusta. Lämmitti mieltäni, sillä jutun aihe oli erityisen lähellä sydäntäni.

Uusimman numeron juttu teininä lapsen saaneista oli hyvä, sitä olisi lukenut enemmänkin. 

Olipa kiva juttu teiniäideistä! Sisareni on saanut lapsensa
nuorena ja nyt tuntuu hassulta kertoa, että pikkusiskoni on mummu!

Luin viikolla uutta Kotivinkkiä, jossa monitoiminainen Lola Wallinkoski totesi saavansa voimaa negatiivisesta palautteesta. Hieno asenne ja mikä rautainen itsetunto! Itselläni on vielä matkaa moiseen, vaikka harjoitukset ovat käynnissä.

Samana iltana luin Facebookista, kuinka eräs ihastuttava ja ammattitaitoinen ohjaajakollegani kertoi saaneensa ohjaamastaan ryhmäliikuntatunnista sekä positiivisen että negatiivisen palautteen. Ja se negatiivinen palaute oli jäänyt päähän pyörimään ikään kuin lytäten positiivisen palautteen tuoman mielihyvän.

Tunnistan samaa itsessäni. Negatiiviseen palautteeseen jää helposti vellomaan. Positiivisen palautteen ohittaa jotenkin nopeasti, vaikka se mahtavalta tuntuukin. Onko se niin, että jos liikaa hehkuttaa saamiaan kehuja ja oikein antaumuksella kieriskelee niissä, tulee olo, että on jotenkin itserakas. Sehän ei ole sopivaa se. Mutta sopivaa on toki ilostua siitä, että joku on tykännyt siitä, mitä olet tehnyt.

Mikähän siinä onkaan, että vaikka itsetunto on kohdillaan ja sitä on rypenyt liemessä jos toisessakin, silti negatiivista palautetta voi olla vaikeampi ottaa vastaan, vaikka se tulisi aiheestakin. Että sellaisen jälkeen on niin helppo tuntea itsensä maan matoseksi. No just joo mä oon ihan paska, taitaa olla parempi lopettaa koko homma.

 Hei daa!

Ja faktahan on, että kaikkia ei voi miellyttää, eikä edes tarvitse haluta miellyttää. Sekin kannattaa muistaa, että oli palaute sitten millaista tahansa, se on vain kyseisen palautteen antajan mielipide, ei koko maailman.

Ja loppujen lopuksi, tuskin kukaan meistä pitää kaikista elämänsä matkan varrella kohtaamistaan ihmisistä. Ei voi siis olettaa, että kaikki pitäisivät itsestä.

Kun työskentelen ryhmäliikunnanohjaajana, teen työni niin hyvin kuin mahdollista. Jos joku ei pidä persoonastani, äänestäni, ulkonäöstäni tai tunneilla soittamistani musiikeista, siihen en voi vaikuttaa. Ja se on ihan ok, sillä enhän itsekään pidä jokaisesta jumppaohjaajasta, jonka tunnilla olen ollut. En voi myöskään olettaa, että jokainen kirjoittamani juttu olisi helmi jokaisen lukijan mielestä. Enhän itsekään pidä jokaisesta lukemastani lehtijutusta.

Onpas tämä ihmisenä olo vaikeaa, heh.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että palautteen antaminen on hyvä asia. Aiheellisesta negatiivisesta palautteesta voi sen saaja oppia jotakin. Hyvästä palautteesta taas tulee hyvä mieli, se innostaa ja motivoi.

Antakaa palautetta! Mistä haluatte lukea täällä enemmän?

Ja vielä. Huolimatta mahdollisesta palautteesta, anna palaa, minkä parissa sitten ikinä puuhasteletkaan. Kaikki on mahdollista.

Juurikin näin! (Kuva netistä)

 

Fit Karppaaja ilmestyi

Posted on by

Uusi lehti, Fit Karppaaja ilmestyi eilen. Minulla oli ilo kirjoittaa lehteen juttu vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavasta naisesta, joka karppasi itsensä terveeksi erilaisista oireista. Niistä irtipääsemisen lisäksi hän pudotti painoaan puolessa vuodessa 44 kiloa. Ajatelkaapa, 88 puolen kilon voipaketin verran, uskomaton saavutus. Ja parasta tässä oli se, että laihtuminen ei siis ollut syy karppauksen aloittamiseen. Painonpudotus tapahtui kuin automaattisesti ruokavalion muuttuessa.

Alkuviikosta taistelin erään työhomman kanssa, joka tuntui haastavalta, vaikka oma ideani olikin. Siitä tuli yön yli kypsyttelyn jälkeen niin paljon parempi! Nyt loppuviikosta olen kirjoittanut muutamaa muuta juttua, joiden deadline kolkuttelee jo alkuviikosta. En meinaa millään muistaa, että on loppiainen. Jos olisin muilla töissä, sen merkitys olisi varmasti suurempi.

P.s. Arkea on hieman koetellut kuopuksen sairastuminen kovaan kuumeeseen 1-vuotisneuvolan rokotusten jälkeen. Viime yönä pinnasängyllä sai käydä hyssyttelemässä vartin välein aina ah niin tummaan aamunkoittoon saakka. Antakaa mun nukkua!

Ylpeänä äitinä julkistan tyttäreni strategiset mitat: 79 cm pituutta ja 12 kiloa painoa. Lapsi on tullut äitiinsä, selvästikin.

 

 

 

Sisustusbloggaajia SATOn Kotona-lehdessä

Posted on by

Terveiset työhuoneelta! Uusimmassa SATOn Kotona-lehdessä on kirjoittamani juttu kahdesta sisustusbloggaajasta. Käykäähän vilkaisemassa. Minulla oli ilo haastatella kahta hyvin erilaisissa kodeissa asuvaa reipasta naista. Minna K. asuu kerrostalokodissa poikaystävänsä kanssa, kun taas Kotipalapelin kirjoittajalla on puolisonsa kanssa iso talo ja tupa täynnä tenavia. Käykäähän vilkaisemassa!

Nyt eivät työasiat juurikaan etene, mutta kirjoittelenkin tässä jo sovittuja juttuja ja jo tehtyjä haastatteluja valmiiksi. Pyysin joulupukilta kalenteria, joten siihen asti saavatkin uudet hommat odottaa, että pääsen kirjaamaan mustaa valkoiselle.

Minulla on sellainen olo, että ensi vuodesta tulee ihan mahtava. Jee!

Kahvitauolla voi lukea vaikka itse kirjoittamaansa juttua läppäriltä!