Kiirettä vai rauhaa? Iloa vai apatiaa? Stressiä vai fiilistä, että kaikki järjestyy? Energisyyttä vai vetämättömyyttä?

Aamulla satuin kävelemään perheen ohi, jossa vanhemmat kiskoivat tarhaikäisiä lapsiaan ulos autosta päiväkodin kupeessa. Isä avasi auton jalkakäytävän puolisen takaoven ja totesi lapselle, että nyt on kiire, meillä on kiire ja äiti avasi samaan aikaan auton oven kadun puolelta toiselle lapselle huikaten, että nyt juostaan. Kun vielä käännyin vilkaisemaan heidän peräänsä, perhe eteni puolijuoksua tarhan pihalle lapsia sylissään kantaen. Että sellainen aamu heillä, ja ah, niin tuttua varmasti meille kaikille.

Jäin sitten miettimään tuota näkemääni. Ajattelin, että eipä ole ihme, että porukka on niin stresseissä koko ajan, kun tuohon rumbaan joutuu usein jo vanhempien avustamana vain vaippaikäisenä. En todellakaan tahdo soimata juuri kyseisiä vanhempia, ja voin hyvinkin sanoa, että olen sortunut samaan erityisesti vanhempien tyttärieni ollessa pieniä. On ruuhkavuosia ja on vähemmän ruuhkaisia vuosia, mutta silti ei voi ajatella, että puuyksiössä sitten ehtii levätä ja ennen kaikkea nauttia, nyt suoritetaan. Tiedän toki, että joskus vain aamujen aikataulut ovat mahdottomat, mutta itse olen havainnut nyttemmin sen, että mitä enemmän kiirehdin, sitä hitaammin (pienet) lapset tekevät aamutoimiaan tai ylipäänsä edes kävelevät! Juuri eilen aamulla, kun pyrin ehtimään kaksvuotiaan kanssa tiettyyn bussiin, hän pysähteli vähän väliä poimimaan esimerkiksi koivun silmuja kadulta ihmetellen suureen ääneen, että oooh, vad är den där. Hänellä ei ollut kiire, vaan hänellä oli kaikki aika ympäristönsä ihailemiseen ja asioiden todelliseen näkemiseen. Onnistuin vastailemaan kaksvuotiaan kysymyksiin kohtuullisen rauhallisena, sillä tiesin, että hoputtaminen ja ääneni kiristyminen saisi lapsen näkymättömät jarrut päälle emmekä sitten etenisi ainakaan mihinkään. Mutta vielä noista aikatauluista, itsehän me ne (liian tiukoiksi) asetamme. Toki paineita tulee vaikkapa työelämästä, mutta silti.

Tässä pätee sama asia kuin niin monessa muussakin asiassa. Stressaaminen, kiirehtiminen ja hoputtaminen eivät vain auta, vaan sellainen saa kaikkien asianosaisten olon hektiseksi ja rauhattomaksi. Ja onhan päivä tosi inhottava aloittaa, jos heti aamusta on jo sisäinen kiireen tuntu päällä. Tunne, että koko ajan on myöhässä eikä millään ehdi tehdä kaikkea. Aikuiselle sen vielä sallin, sehän on omaa mokaa. Mutta että tartuttaa tuo kurja fiilis lapsiinkin, se ei ole reilua. Sitä paitsi: kiireen tunnun kun ei tarvitse olla edes meidän aikuisten luonnollinen olotila, vaan energiahoitaja Katikin muistutti aivan mahtavissa sessareissamme, että ihmisen luonnollisen olotilan tulisi olla selkeys, rentous, rauha, ilo ja elinvoima. Ja kuulkaas, nyt käsi pystyyn, kuinka moni voi sanoa tuntevansa juuri noita edellä mainittuja tunteita juuri tällä hetkellä? Vai onko olo sittenkin enemmänkin ärsyyntynyt, stressaantunut, kiireinen ja kireä? Mutta ajatelkaas, sen ei tarvitsisi olla noita jälkimmäisiä! Pysyvä olotilamme toki pienellä elämän vuoristoratatwistillä maustettuna saa todellakin enimmäkseen olla juuri myönteinen: rento, iloinen ja onnellinen.

Monesti pidämme normaalina olotilanamme jotain sellaista, johon me olemme vain yksinkertaisesti tottuneet. Ja aina se, mihin olemme tottuneet, ei tee meille hyvää tai saa meitä iloiseksi. Mutta ihminen vain on sellainen, että kaikkeen tottuu, jopa epämukavuuksiin. Ja kun asioista ja tavoista tulee automaatioita, emme välttämättä osaa edes kaivata muuta. Eikö ole jännä! Olemme urautuneet tekemään ja suorittamaan asioita niin kuin olemme ne aina tehneet. Ja kun on vähän väliä kiireinen, stressaantunut tai alakuloinen, ei ehkä edes osaa ajatella, että arki voi todellakin pääasiallisesti olla jotain aivan muuta, aivan päinvastaista ja aivan ihanaa, elämä saa olla pääosin nautintoa elämäntilanteesta riippumatta. Sitä välttämättä ei tule edes mietittyä, että millaista olotilaa haluamme päivittäin kokea. Itsekin olen havahtunut näihin kysymyksiin vasta viimeisen vuoden pari aikana. Nykyään herätessäni useimmiten siksi juuri mietinkin, että mitä ihanaa haluan juuri tänään kokea. Kokeilkaas! Tuon kysymyksen esittäminen itselle heti simmujen avauduttua virittää fiilikset plussan puolelle ja vaikka tuntisi itsensä kuinka väsyneeksi, päivästä muodostuu heti aamusta mukavampi ja väsymyskin unohtuu, kun miettii kaikkea sitä ihanaa, mitä eteen voi tulla.

Elämä on täynnä valintoja. Me voimme vaikuttaa itseemme tekemällä asioita, jotka meissä herättävät hyviä tunteita, kuten iloa. Haluammeko olla energisiä, iloisia ja hyvällä tuulella vai haluammeko olla nuutuneita, ahdistuneita, stressaantuneita ja surumielisiä. Ei luulisi olevan vaikea valinta.

Huonoista tunteista voi todella vapautua pysähtymällä, hengittämällä tai erilaisin hiljaa mielessä tehtävin harjoituksin. Antaa niiden huonojen fiilareidenkin tulla ja toivottaa niille sitten heiheit, niiden ei tarvitse todellakaan olla kanssamme jäädäkseen. Itse olen viime viikkoina pyrkinyt pysyttelemään ennen kaikkea omassa voimassani: kiitos, että saan yhdistyä omaan sielun energiaani. Toimii yllättävän hyvin ja helppoa tehdä hiljaa mielessään vaikka metromatkalla. Kun tuntee olonsa hyväksi, vahvaksi ja turvalliseksi, tietää, että juuri nuo asiat löytyvät omasta itsestä, ne ovat meille tarjolla koko ajan. Ja kun niihin tuntemuksiin vain malttaa keskittyä, arki on paljon helpompaa. Oikeastaan kaikki siinä arjessa.

Tässä vielä pari käytännön vinkkiä hiljattain Kodin Kuvalehteen kirjoittamastani kiirejutusta:

Näe, mitä sinulla on. Poimi viisi kaunista ja sinulle mieleistä asiaa juuri tästä hetkestä ja nauti niistä.

Älä tee mitään. Opettele olemaan läsnä. Varaa joka päivä aikaa vain olemiselle. Vietä vartti niin, että et tee mitään. Aluksi viisitoista minuuttia tuntuu ikuisuudelta, mutta pikku hiljaa se alkaa sujua.

Keskity hengitykseen. Oman hengityksen tiedostaminen auttaa akuuttiin kiireen tunteeseen.

Laita arvot kohdilleen. Listaa viisi sinulle tärkeintä arvoa. Sen jälkeen mieti, miten hyvin ne toteutuvat elämässäsi juuri nyt.

Huolehdi itsestäsi. Palaa perusasioiden äärelle: liiku riittävästi, lepää runsaasti ja syö terveellisesti.

Keskity haluamaasi. Kiirettä jatkuvasti ajattelemalla tunne kiireestä lisääntyy. Ajattele siis sitä, mitä haluat, älä sitä, mitä et elämääsi kaipaa. 

Iloista päivää sinulle!

Juuri näin! (Kuva: Pinterest)

..irrottautuminen on joskus todella haastavaa. Miksi lie ei vain voi uskoa, että asiat menevät, kuten on tarkoitus. Juuri parhaalla tavalla! Sillä, että olemme juuri tässä ja juuri nyt, silläkin lienee jokin tarkoitus.

Muutto hankaloittaa arkea yhä hieman, mutta enää vain käytännön asioiden vuoksi. Henkisesti muutos tuntuu nyt oikein hyvältä ja epäilykset ja ahdistukset on selätetty täysin. Netti tosin ei toimi vieläkään eikä ikkunoissa ole verhoja, mutta onnistumisen iloa ja kotiutumisen tunnetta toi esimerkiksi eilinen ekskursio pesutupaan. Oooh, mikä valtavan iso pyykkikone meillä nyt onkaan! Kylläpä vain voivat materialistisetkin asiat saada hymyn huulille, heh. Viikonlopun ohjelmassa on paitsi urheilua, myös saada viimeisetkin jätesäkit purettua ja tavarat paikalleen. Ja kunhan vielä saamme lapsen tarhaan, niin arki alkaa rullata. Joka tapauksessa olen täysin hyväksynyt sen, että nyt on näin. Tämä on tilapäistä. Maailma ei kaadu, vaikka netti ei vielä toimi ja onneksi on ihmisiä, jotka ovat auttaneet lastenhoidossa. Asiat järjestyvät. Kiitollisena siitä. Ja jotain hyvääkin: netissä roikkumisen sijaan tarkkailin eilen illalla koirankokoista rusakkoa puuhastelemassa takapihallamme. Luonto tarjoaakin aikamoisen leffateatterin!

Alkuviikon tunnemyrskyn koin kuitenkin tärkeäksi ja opettavaiseksikin etapiksi muutoksen polulla. Vahvasti koen, että minun oli tarkoitus käydä läpi kaikki ne tunteet. Nyt tosin jo hieman huvittaa, kun luuttusin tyhjää ex-kotia samalla itkua tihrustaen. Joskus oma nynny herkkyyteni ärsyttää kuin että pystyisin näkemään sen voimavarana, buu. Toisinaan kun olisi paljon helpompaa olla kelailematta liikoja. Joskus se onnistuukin vaivatta, joskus ei. Toisinaan vain on pakko puntaroida asioita niin järjellä kuin tunteellakin. Joka tapauksessa se on hyvä, että sitä vain oppii koko ajan lisää itsestään, jota kautta myös kehitystä tapahtuu. Ei se, ettenkö olisi tyytyväinen nyt juuri, en vain usko siihen, että ihmisen on hyvä jämähtää paikalleen pitkäksi aikaa. Muuttuuhan esimerkiksi luontokin ympärillämme jatkuvasti. Miksi siis ihmisenkään tulisi olla aina samassa tilassa. Uskon siihen, että vanhasta luopuminen on täysin normaalia ja toivottua ja erityisesti meidän täytyy irrottaa niistä hartaasti vaalimistamme tavoista, käsityksistä ja uskomuksista, jotta uutta voi virrata tilalle. Olenkin paljon pohtinut juurikin omia uskomuksiani ja itsellänikin on yhä rutkasti vanhoja malleja, joista mielellään päästäisin irti. Sillä tiedänhän sen ja vieläpä aivan omasta kokemuksesta, että ne eivät johda toivottuun lopputulokseen ja jopa estävät minua elämästä täysillä. Sillä eihän meidän todellakaan tarvitse sietää tai roikottaa mukanamme asioita, jotka eivät meistä tunnu hyvälle. Vanhasta puhdistautuminen ja uuden vastaanottaminen sen sijaan tuovat arkeen paljon lisää iloa. Ja jos taas ei ole ihan varma siitä, mitä tahtoo ja kokee epävarmuutta jonkin asian tiimoilta, aina kannattaa luottaa siihen, mitä omat tunteet ja intuitio sanovat. Joskus tosin jokin asia on ihan sama, täysin neutraali ja silloin siihen voi palata ehkä joskus myöhemmin. Nyt voi vain antaa olla.

Tänään sain itse vahvistusta pieneen aineelliseen asiaan, joka on häirinnyt minua jo pidemmän aikaa ja saanut liikaa valtaa ajatuksissani. Oikein jäin taas itselleni kiinni siitä, miten olen asiasta ajatellut negatiivisen kautta. Selvähän se on, että kun murehtii ja huolehtii, ei muutosta parempaan tapahdu, vaikka päällä seisoisi. No, nyt minulle sitten kerrottiin selkeästi, että on parempi lakata yrittämästä järjestellä asiaa pakolla ja tärkeämpää on vain luottaa, että homma soljuu, kuten pitää. Ja että aina mielen epäilysten pyrkiessä pinnalle kannattaa vain vaihtaa parempi ja mukavampi kanava päälle ja lakata uskomasta niihin omiin ajatuksiin, jotka yrittävät vetää mattoa jalkojen alta. Ja kun muuttaa omaa katsantokantaa eikä vastustele vaan antaa asioiden tapahtua, ne kyllä menevät juuri niin kuin parhaaksi on. Minua kehoitettiin myös keskittymään siihen, millaista elämää haluan elää. Olenkin tainnut keskittyä viime aikoina enemmän elämän epäkohtiin kuin siihen, mitä oikeasti haluan ja sitähän monesti saa, mitä tilaa.

Minulla on yhä ja aina vain paljon opettelemista siinä, että uskallan päästää irti ja vain luottaa. Miksi lie se on niin vaikea ymmärtää, että meillä on edessämme iso mahdollisuuksien ikkuna, tämän hetkisestä tilanteestamme huolimatta. Myös se, että asiat ovat olleet jollain tapaa, ei tarkoita sitä, että niin kuuluu olla myös jatkossa. Kaikille riittää! Kyse on kai loppujen lopuksi vain siitä, uskaltaa avata silmät, ottaa mahdollisuudet vastaan ja luottaa siihen, että elämä kyllä kantaa, helposti ja vaivattomasti.

Uskon kyllä siihen, että kun teen asioita sydämelläni, niin asiat kyllä järjestyvät ja menevät juuri oikein. Minua muistutettiin tänään juuri siitä, että niin kannattaa ajatella jo tekemisen aikana. Tekemiseen keskittyminen on paljon tärkeämpää kuin lopputuloksen odottaminen.

Ja kun epätoivo tai epäusko yrittävät tarttua jalasta ja kiskoa mukanaan uppeluksiin, kannattaa ajatella asioita, jotka tuovat itselle suurta iloa. Toimii, toimii! Itselläni jo pelkästään kesän, auringon, meren, kuuman hiekan, ulkosaariston, vihreän luonnon ja puusaunan löylyjen ajatteleminen saa suupieleni hymyyn ja sydämen hyvällä tapaa sykkyrälle.

Näissä fiiliksissä, murheista vapaana ja ilon kautta kohti upeaa keväistä viikonloppua! Elämä on liian lyhyt murehtimiseen. Mennään hyvän kautta, vaikka se toisinaan on haastavaa.

Upeaa perjantaita sinulle!

Kohta pääsee pulahtamaan! Viime vuonna heitin talviturkin, tosin järvessä, jo loppiaisena. Nyt ollaan pahasti myöhässä aikatauluista!