Monthly Archives: March 2012

Stressinpoistovinkki ja treenimotivointia

Posted on by

No niin! Nyt on pidettävä pää kylmänä. Olen onnistunut hankkimaan itselleni jonkin verran tekemistä tulevalle keväälle. Ja miten voi ollakaan, että kaikki on mieleistä, olen onnekas! Moni tavoitteeni on edennyt huimasti ja paljon hyvää on tapahtunut. Sitä saa mitä tilaa. On tässä tehty töitäkin, vaikka nyt se tosiduunaaminen vasta alkaakin. En silti valita, olen vain onnellinen.

Okei, pääsykoekirjat ovat joutuneet odottamaan aktiivista lukijaansa, mutta olen sentään aloittanut niidenkin parissa puuhastelun! Huono stressi ei pääse iskemään, sillä on yksi ilmainen ja toimiva keino liikunnan lisäksi, joka ehkäisee stressimomenttien syntymistä ja auttaa siltä istumalta. Ja se on H E N G I T T Ä M I N E N.

Ja hei, sitä paitsi olen aina ennenkin ollut parhaimmillani ja tehokkaimmillani silloin, kun minulla on paljon puuhasteltavaa. Kun tekee asiat yksi kerrallaan, hommat hoituvat. Kas ei tää mikään lepokoti ole.

Tämä toimii aina! Ei iske ressi, ei! (Kuva FB-sivustolta)

Tämä viikko meni harjoitellessa kotona oloa pitkästä aikaa. Kun puoliso on palannut aikuisten ihmisten pariin, nyt on minun vuoroni olla päivät kotona elokuuhun asti. Jatkossa taapero viettää kyllä sukulaisten huomissa pari päivää viikossa, jotta työt eivät joka päivä jäisi iltavuoroon. Kyllä voi muuten tytär, 15 kk ja risat, olla huikean hyvää seuraa. Vaikka toinen ei vielä kovastikaan puhu, silti en voi olla ihmettelemättä, miten viisitoistakuinen voi ymmärtää niin paljon. Yhteistyömme on saumatonta. Ja kun pieni ihminen hokee mamma mamma, antaa haleja ja pussailee, polveni tutisevat pakahduttavasta rakkaudesta.

Tällä viikolla liikunta tulee jäämään kolmeen kertaan, mutta ensi viikolla aion aloittaa bodypump- ja sisäpyöräilyohjausten lisäksi juoksemisen. Tuo reilu kuuden kilometrin lenkki vie aikaa puoli tuntia ja risat, joten sen sopii kipittää myös kiireisempänä päivänä. Jos pari kertaa viikossa saisi itsensä juoksemaan, olisin jo täysin tyytyväinen. Perjantaisessa pumpissa latasin tankoon muuten taas lisää painoja ja ainoa, mitkä tulivat kipeäksi kahden viikon tauon jälkeen olivat rintalihakset. Kunpa pääsisin sinne salille joskus! Vhh-ruokavaliosta huolimatta olen jaksanut hyvin treenata. Ja nytkin on olo, että voisipa vähän urheilla. Tuskin maltan odottaa, että pääsen palkitsemaan itseni uusilla farkuilla ja uusilla jumppavaatteilla. Mutta vielä on matkaa siihen kilomäärään.

Kyllä huomaa, että meillä on saatu nukkua, kun tätä innostusta riittää. Taapero on vihdoinkin alkanut käsittää, mitä yöllä kuuluu tehdä.

Tässä vielä vähän treenimotivaatiota meille jokaiselle.

Kaikki syyt, jotka estävät meitä liikkumasta, ovat tekosyitä. Sanoi Urkkikin jo aikanaan.

Kuvat Pinterest/Running

(Kuva: Pinterest/Running)

(Kuva: Pinterest/Running)

(Kuva: Pinterest/Running)

(Kuva: Pinterest/Running)

(Kuva: Pinterest/Running)

 

Vhh-ruokavalio tuntuu tepsivän

Posted on by

Ooh, onkohan tämä ensimmäinen ruokapostaukseni!

Sama se, mutta pakko hehkuttaa sitä, miten ylpeä olen itsestäni! Itsekurini on ollut jo viikon ajan rautainen kaikenlaisen herkuttelun suhteen. Olen pystynyt kieltäytymään palaveripullasta! En ole myöskään sortunut puputtamaan pastaa tai leipää, enkä parin ekan päivän jälkeen ole niitä edes kaivannutkaan. Eilen jopa löysin jääkaapistamme puolikkaan Kinder-munan, eikä tullut edes mieleeni ahmaista sitä, kuten aikaisemmin olisin tehnyt automaattisesti.

Olen nyt siis syönyt vähähiilihydraattisesti pian viikon, ooh, pieni askel maailmalle, suuri saavutus minulle. Olen yrittänyt laskeskella hiilareita, vaikka ei tämä minun tyylini ehkä kaikkien mielestä täysin oikeaoppista karppausta ole, mutta kuulkaas, so what. Tosi vähän hiilareita on kuitenkin kertynyt.

Olen syönyt joka päivä yhden ruisleivän. Sen lisäksi olen nauttinut normaalia kotiruokaa, mutta ilman pastaa, perunaa tai riisiä. Olen myös syönyt paljon enemmän kasviksia kuin ennen: kukkakaalia, parsakaalia ja vihreitä papuja. Lounaaksi olen syönyt salaattia tai omeletin. Normisokerijogurtin olen vaihtanut bulgarialaiseen versioon. En ole juonut mehuja, runsaasti vettä kylläkin. Jotenkin tuntuu siltä, että koko ajan on jano.

Sen tiedän, ettei karppaus minulla varmaankaan elämäntavaksi muodostu, mutta tähtäänkin siihen, että saan tästä oivallisen startin muuttaa ruokailutottumuksiani.

Ja jotenkin tuntuu, että tämä on toiminut. Ennen saatoin syödä päivän aikana vain vähän, mutta sitten iltaisin viihdyin jääkaapin lähettyvillä vähän liiankin hyvin. Saatoin syödä, koska minun teki mieli, en siksi, että olisin ollut nälkäinen. Nyt syön vain silloin, kun minulla on nälkä. Todella nopeasti sitä näköjään oppii pois huonoista tavoistaan. Lisäksi olen hyvin tyytyväinen siitä, että olen syönyt niin paljon kasviksia. Pari ekaa päivää muuten vatsani tuntui kurnivan nälästä koko ajan. Aamullakaan en olisi tarvinnut herätyskelloa, sillä heräsin kammottavaan kurnintaan. Se meni tosi nopeasti ohi. Samoin kuin orastava päänsärky, joka oli erittäin lievää. Olin pelännyt saavani järkyttävän hedarin, mutta se oli näköjään turha pelko.

Tänään kävin ekaa kertaa sairastelujen ja parin viikon liikuntatauon jälkeen ohjaamassa 75 minuutin sisäpyöräilyn. Ennen tuntia söin banaanin, ja jaksoin polkea todella hyvin. Muuten en ole hedelmiin koskenut. Rahkan kanssa olen tosin syönyt mustikoita. Jotkut sanovat, ettei karpatessa jaksa treenata kovaa, mutta minäpä tiedän, että moni on asiasta eri mieltä.

Aion kyllä jatkaa valitsemallani linjalla. Vasta viikko vhh-ruokavaliota takana ja paino on orjallisen aamupunnituksen mukaan kepeästi laskusuunnassa. Sitähän lähdin hakemaankin. Olo on jotenkin kevyempi ja selkeästi jotain on tapahtunut. Huomasin nimittäin pitkästä aikaa toisessa poskessani hymykuopan, jonka hiilaripöhö oli peittänyt alleen pariksi vuodeksi. Heh.

Ensi kesä taitaakin olla pitkästä aikaa se kesä, kun oikeasti olen kesäkunnossa. Tai sitten voi olla, että löydän itseni viikonloppuna halailemasta suklaalevyä ja sipsipussia.

 

 

 

Innovatiivisuudella ei ole rajoja

Posted on by

Meidän huushollissa mikään ei ole mahdotonta.

Kyllä on tytär, 15 kk, taas tullut äitiinsä, kun joka paikkaan pitää ängetä. Ja jos ei jokin asia meinaa onnistua, ei se mitään, laitetaan se onnistumaan siitä huolimatta. Esteitä ei ole, on vain hidasteita.

No kuule yhtään ei oo ahdasta! Tää on ihan hyvä lukuasento!

Tämä päivä

Posted on by

Tämä päivä oli hyvä päivä. Nautin joka sekunnista, kun saan olla kuopukseni viehättävässä seurassa. Miten joku jaksaakaan olla niin energinen koko ajan ja juosta joka paikkaan! Miten hän osaakaan nauraa niin mukaansatempaavasti. Ja entä se muikea tekohymy sitten! Joku tietää olevansa vähän suloinen.

Mainion pikku ihmisen loistoseuran lisäksi nautin täysillä upeasta auringonpaisteesta. Kun vielä huomasin, että jäät sulavat hurjaa kyytiä ja meri on jo pitkälle auki, tunsin niin syvää kiitollisuutta ihan vain kaikesta, että luulin sydämeni suorastaan pakahtuvan. Oooo. Talletin fiiliksen sydämeeni, sillä:

Kyseistä elämää suurempaa hetkeä sopii muistella sitten, kun etsin puoli tuntia tiettyä vaatekappaletta ja se lopulta löytyy ryttyisenä ja likaisena teini-ikäiseni huoneen lattialta. Tai kun yritän soittaa työpuhelua ja esiteinini vetää samalla nokkahuiluraivarit sillä soitto ei suju. Tai viistoistakuinen makaa sylissäni kaarelle jännittyneenä ja yritän asettaa rautakankea muistuttavaa tyyppiä rattaisiin istumaan, sillä jo 45 minuuttia odottamani bussi suvaitsee vihdoin tulla pysäkillemme.

Juuri tuollaisina hetkinä pitää muistaa tämä päivä.

Meri on jo auki!

Hassuja pikku mökkejä ja niin lähellä keskustaa.

Lauttasaari on niin söpööö!

Oooooh ihana meri.

 

Niin maanantai!!

Posted on by

Ja ah, aivan ihana sellainen! Heräsin virkeänä, olinhan nukkunut kuin tukki kiitettävät 7,5 tuntia. Herättyäni makasin kaksi ja puoli minuuttia sängyssä ja pyörittelin varpaitani. Silloin se tunne välähti: Ooooo, olenpa onnellinen!

Kuopus, 15 kk, nukkuu koko ajan paremmin ja paremmin. Silti hän taitaa jäädä viimeiseksi lapsekseni, en jaksa enää valvoa. Ikinä. Olen liian vanha sellaiseen. Anyways, olen todella kiitollinen jokaisesta yöstä, jolloin en joudu heräilemään.

Minusta maanantai on hyvä päivä. Sehän aloittaa uuden viikon, jolloin voi tapahtua mitä tahansa mukavaa. Tiedän, että moni on kanssani eri mieltä, mutta senkin uhalla!

Maanantai on jees. Elämä on helppoa. Minä vastaanotan elämääni kaikkea hyvää juuri nyt. Mikään ei voisi olla paremmin, kaikki on jo nyt riittävän hyvin.

Upeaa alkanutta viikkoa, let’s enjoy the ride!

Näillä aatoksin pyrin heräämään jokaiseen uuteen päivään. (kuva netistä)

 

Voihan treenivajarit!

Posted on by

Liikuntavajareista kärsivä täällä hei! Takana on yhdeksän pitkää päivää ilman urheilua. Huomenna yritän ehkä kipaista jonkun puolituntisen lenkin, mikäli aamu ei ala enää näin kröhäisenä kuin vielä tänään. Odotan innolla tulevan (loppu)viikon pumppi- ja sisäpyöräilyohjauksia. Tsaijai, veikkaanpa, että saattaa tulla lihakset kipeiksi. Se ei haittaa, sillä sillä se lähtee, millä on tullutkin. Ei muuta kuin lisää painoa tankoon ja vähän isompaa vastusta pyörään. Mutta juuri nyt minulla on aivan pakottava tarve päästä hikoilemaan ja endorfiinihumala suorastaan huutaa nimeäni. Ah miten iloitsen siitä, että olen huomannut todella kaipaavani liikuntaa. Heti kun lumet sulavat lopullisesti, ajattelin alkaa taas juosta vaunujenkin kanssa. Kun parikymmentä kiloa painavien menopelien kyydissä on vielä viisitoista kiloa jälkikasvua, on se kumma, jos ei jenkkakahvat ala kuihtua vyötäröltä.

Oletteko muuten huomanneet, että Fit Karppaaja tulee taas ensi kuun alussa! Kirjoitin lehteen kolme juttua, joten odotan sen ilmestymistä itsekin innostuneena. Ja muutenkin aion lukea sen tällä kertaa kannesta kanteen, onhan minulla karppaamista takana jo kunnioitettavat 1,5 päivää! Hahaha! Saa nähdä, kuinka pitkä projekti tästä innostuksesta tulee. Eniten ylpeä olen siitä, että pystyin antamaan Maraboun taivaallisen helnöt-suklaalevynjämäni lapsilleni, ja vaikka keittiön tasolla on koko viikonlopun lojunut avattu Pantteripussi, minun pikku sormeni eivät ole salaa eivätkä edes vaivihkaa kurottaneet sinnepäinkään. Minä pystyn tähän! Tiedän, että tämä kerta on erilainen. Nyt olen nimittäin tosissani. Päätin jo, että kun olen laihtunut viisi kiloa, hankin itselleni uudet motivaatiofarkut.

Tämän viikonlopun ties kuinka mones ilon aihe oli se, että Hidasta elämää -sivuston postaukseni onnellisuudesta ovat kovin tykättyjä. Tässä uusin blogikirjoitukseni, olkaa hyvä. Pyrin kirjoittamaan Onnen äärellä -blogiani kahdesti viikossa.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kaikki on vain niin tosi jees. Olen hyvin hyvin kiitollinen tästä olotilasta ja kaikesta siitä hyvästä, mikä erityisesti viime aikoina on löytänyt luokseni. Kiitos kiitos kiitos.

Vielä pieni ajatus illan ratoksi. Olen poiminut sen Titti Holmerin kirjasta Onnellinen nyt – Käytännön opas tietoiseen läsnäoloon. Kirjaan törmäsin Suvin blogissa.

Tärkein ihmissuhteesi on suhde itseesi, mitä ajattelet itsestäsi, kuinka arvostat itseäsi, miten käytät aikaasi, miten kohtelet kehoasi ja tunteitasi. 

True dat. Ei lisättävää.

Upeaa alkavaa viikkoa!

Voi ei! Taas tolla mutsilla on jalassa noi punaset pillit. Mä leikin kyl nyt, etten mä tunne sitä. Siis daa, kuka toi täti tos mun vieres oikei on??!!Noi on ne samat byysat, joista systeri kysyi siltä, että aikookse siis todella lähtee noi jalas sinne riparivanhempaininfoon. Huhhuh. Pitää ehkä pyytää, et faija polttaa noi. Karmeet.

 

 

Ilo(kin) on asennekysymys

Posted on by

Albert Einstein on sanonut, että Kuvittelukyky on tärkeintä. Se on esimakua elämän tulevista iloista.

Minusta on toisinaan aivan ihanaa vain olla ja kuvitella, luoda mielikuvia tulevasta. Minulla on useakin selkeä visio, jotka näen edessäni voimakkaasti. Yksi liittyy unelmaani, joka on nyttemmin muuttunut tavoitteeksi. Olen paikassa x, pukeutuneena pikkumustaan ja Christian Louboutinin suunnittelemiin punapohjaisiin korkokenkiin, jotka olen hankkinut itselleni palkinnoksi siitä, että jaksoin ahertaa unelmani todeksi. Kädessäni on lasi kuohuvaa ja kohotan juuri maljaa ja pidän kiitospuhetta. Olen valinnut kynsilakkani sävyn niin, että se täsmää täydellisesti asusteisiini. Kaikki minulle tärkeät ihmiset ovat paikalla. Voin hyvinkin kuvitella kehooni sen innostuksesta ja pienestä jännityksestä johtuvan kevyen kihertävän, kuplivan fiiliksen. Ihanata.

Toinen mielikuvani liittyy uuteen asuntoomme. Istun valtavankokoisen ruokapöydän ääressä täysin valkoisessa kodissamme, pöydällä on maljakko täynnä keltaisia ja punaisia tulppaaneja. Luen kirjaa ja juon kahvia. Selkäni takana seisoo korkea torni punaisia muuttolaatikoita. Ne odottavat tyhjentäjäänsä, mutta oloni on silti totaalisen harmoninen.

Kolmas mielikuvani liittyy pieneen Ivana Helsingin kenkälaatikkoon, jossa säilytän laskujani. Laatikko on täysin tyhjä, olen maksanut jokaisen laskun. Varmistan vielä laatikon tyhjentymisen kääntämällä sen ylös alaisin. Vaikka kuinka ravistan sitä, yhtään paperia ei leijaile lattialle jalkoihini. Oloni on helpottunut.

Minusta on tärkeää liittää mielikuvaan jokin tunne tai tuntemus. Että miltä asian tapahtuminen tuntuu kehossa ja/tai mielessä. En tiedä, kuuluuko niin tehdä, minusta se vain sattuu tuntumaan luonnolliselta ja vahvistaa mielikuvaa entisestään.

Voisin tietenkin kuvitella kaiken myös päinvastoin.  Se on itsestä kiinni, mitä tulevaisuudestaan ajattelee. Eikä mielikuvien luominen todellakaan tarkoita sitä, että eläisi jossain kaukana. Elämän parasta aikaa on juuri nyt! Silti kelailen niin, että on tärkeää oikeasti uskoa tavoitteisiinsa, haaveisiinsa ja unelmiinsa. Jos me itse emme edes usko niihin, kuka sitten? En jaksaisi enkä edes suostuisi viettää enää päivääkään marttyyriasenteella (elämä on paskaa, minulle ei tapahdu ikinä mitään kivaa, kaikki menee päin persettä) tai olemaan sellainen tyyppi, joka odottaa epäonnistuvansa jo ennen kuin on laittanut tikkuakaan ristiin asioiden eteen. Jos lähtökohta on noin negatiivinen, eivät fiilikset tulisi muuttumaan edes silloin, jos saisi koko maailman ihailun ja hanasta valuisi kultaa veden sijaan.

Elämässä moni asia on asennekysymys. Se on jännä, miten monen on silti helpompi tarrautua negatiivisiin mielikuviin, asenteeseen, odotuksiin, vaikka sellainen tekee olon huonoksi. Vaihtoehtona kun voisi ajatella, että elämä on helppoa (mitä se ei tietenkään aina ole) tai että elämä on ihanaa! Itselleni ainakin tulee hyvistä ajatuksista hyvä, iloinen ja innostunut olo. Tämä vaatii vähän harjoittelua niinä vastoinkäymisten hetkinä, jolloin tuntuu, että maailma litistää sinua juuri parhaillaan jalkojensa alle. Takapakkia tulee, mutta itselläni masistelut kestävät aina vain lyhemmän aikaa. Yhtäkkiä huomaa, ettei asiaa tarvitse edes ajatella, sitä vain on positiivinen, iloinen ja innostunut.

Oikeasti useimmasta elämän tapahtumasta tai tilanteesta voi tehdä hyvän hetken. Ei ehkä täydellistä, mutta hyvän. Riippuu pitkälti jokaisesta itsestä.

Tämänhetkinen todellisuus on tulosta ajatuksista ja teoista, jotka ovat jo tapahtuneet. Tämänhetkinen todellisuus voi muuttua täysin, kun alat muuttaa ajatuksiasi ja tekojasi.

W. Clement Stone sanoi, että Minkä mieli kykenee kuvittelemaan, sen se kykenee myös saavuttamaan. 

Nämä asiat eivät ole loppujen lopuksi mitään rakettitiedettä. Ne ovat melkeinpä niin loogisia, ettei niitä ymmärrä ajatella.

Joo, ulkona satoi äsken räntää, mutta ihan just on silti kesä ja pääsee saaristoon! Se on parasta!

– 13

Posted on by

Ei, ei, ei, Espoossa ei ole pakkasta.

Olen aamulla pyöritellyt mielessäni itseeni liittyvää asiaa, johon on nyt tultava muutos. Eli siis asiaan tulee muutos. Mitään ei tosin tapahdu, jos en itse toimi (toisin). Minä teen sen muutoksen. Aikaisemmin en ole jaksanut välittää asiasta, mutta nyt se on alkanut mietityttää. Hyvä asia siinä on, ettei se ole alkanut ahdistaa! Joskus ennen se olisi ahdistanut. Ennen olisin ajatellut, että olisin vielä onnellisempi 13 kiloa hoikempana. Nyt tuollaiset kelat vain naurattavat. Taidan nykyään olla liikapainosta huolimatta melko sinut itseni kanssa.

Pari päivää sitten kävin nimittäin läpi kesävaatteitani. En yhä edelleenkään mahdu yhteenkään vaatteeseeni. What happend?! Enkä nyt voi enää syyttää raskauskiloja, vaan enemmänkin itsekurin puutetta, laiskuutta ja lopulta välinpitämättömyyttä. Minua ei vain ole kiinnostanut se, mitä puntari näyttää.

Minut havahdutti miettimään asiaa se, että olen viime viikkoina haastatellut useampaa aivan uskomattoman ja mielettömän elämäntaparemontin tehnyttä ihmistä. He pudottivat painoa huimia määriä. He tekivät liikunnasta ja terveellisestä ruokavaliosta elämäntavan, vaikka olivat vuosikymmet käyttäytyneet aivan toisin. Kerron, kun jutut ilmestyvät! Jos he ovat pystyneet siihen, miksen minäkin. Minulla on kuitenkin paljon pienempi haaste edessäni. Näiden tyyppien lisäksi motivaatiota antaa puolisoni, josta on tullut urheiluhullu. Eilenkin hän oli juoksulenkillään jo ennen kuin kello oli lyönyt yhdeksän aamulla. Ohhoh!

Minulla on hyllyssäni ollut jo jonkin aikaa mainio pikku kirja, josta myös ihastuttava Onnen lähteet on postannut. Tänään aamulla otin kyseisen Pieni suuri päätösten kirja – 50 toimivinta ratkaisumallia -teoksen (Atena) kätösiini ja sehän osoittautui aivan mainioksi. Päämäärän saavuttamisesta opuksessa sanottiin näin: Lopullinen tavoite ja suoritustavoitteet tulee erottaa toisistaan. Suoritustavoitteet auttavat tavoitteen saavuttamisessa. Kirjassa mainittu tavoite: Tahdon juosta maratonin. Kirjan suoritustavoite: Juoksen joka aamu puolen tunnin lenkin. So simple.

Itseni kohdalla tavoite on painonpudotus. Suoritustavoitteita voisivat itselläni siis olla vaikkapa karkkilakko, vhh-painotteinen ruokavalio, liikunnan lisääminen.

Kirjassa neuvotaan, että kun on muotoillut oman tavoitteensa, tulee tarkistaa, että päämäärä on seuraavanlainen: täsmällinen, mitattavissa, saavutettavissa, realistinen, aikataulultaan mahdollinen, positiivisesti muotoiltu, ymmärrettävä, merkityksellinen, eettisesti korrekti, haastava, laillinen, ympäristöä säästävä, sovittu, muistiin merkitty.

Kyl. Kaikkea näitä. Hetken vielä epäröin, kannattaisiko aloittaa ensi maanantaina. Samantien omatuntoani nipisti. Auts. Sittenkin on parempi aloittaa tänään. Juuri nyt.

Mitä ei osaa, sitä pitää harjoitella.

Ah, sinä senkin itsekurini, haastan sinut nyt tältä istumalta.

Suosittelen lukemaan! 50 simppeliä ratkaisuehdotusta erilaisiin probleemiin.

U niin kuin uni

Posted on by

Flunssainen täällä tervehtii. Kuopus sentään alkaa olla terve. Loppuviikon treenini menivät uusiksi, niitä(kään) ei siis ole. Liikunnattomuus aiheuttaa vieroitusoireita, sillä enhän ole urheillut sitten viime perjantain. Mutta pakko malttaa vielä olla.

Muistelin tässä kauhulla vuosien takaisia aikoja, kun tuli jumppaohjattua kuumeisena ja joskus jopa lähes ilman ääntä. Jos sijaista ei löytynyt, ohjaamaan oli mentävä itse, vaikka sitten pää kainalossa. Nykyään sellainen meno kuulostaa aivan päättömältä. Enää en ikimaailmassa leiki terveydelläni sillä tapaa, vaikka sijaisten hankkiminen aiheuttaa päällikköpuolelle lisävaivaa, mikä totta kai harmittaa minua. Atshii.

Muuten fiilis on hyvä ellei loistava! Ensi viikosta lähtien ryhdynkin sitten enemmän Hausfraun hommiin, kun puoliso palaa työelämään ja minä sitten kirjoitan ilmeisesti iltavuorohkossa. Päiväkotiin taapero, jonka pian ehkä kruunaan myös henkilökohtaiseksi assistentikseni, menee vasta kesälomien jälkeen. Naureskelimme tässä kotosalla muuten taannoin tiukempina aikoina, että kun kerran olen useimmiten tällainen jatkuvasti puuhasteleva, niin minähän voisin ohjata aamut jumppaa, päivät kirjoittaa ja yöt sitten vaikkapa ajaa taksia. Hahaha! Yhdet makeat naurut tähän väliin! No ajatus lähti siitä, kun kerran nukkua ei kuitenkaan saa, niin samako tuo, miten sen yöllisen aikansa sitten käyttää. No juu, ehkä se olisi ollut jo liioittelua. Sitä paitsi hyviä uutisia viime yöltä, pikku ruustinnamme veti unta kaaliin 19.30-7. Valoa tunnelin päässä jälleen senkin asian suhteen. Hyvät energiat lähtevät jylläämään heti vain yhdenkin hyvin nukutun yön jälkeen ja oloni on kuin duracell-pupulla. En tiedä, mitä kaikkea tulen saamaan aikaan, kun saan taas nukkua normit kahdeksan tuntia yössä. Ehkä valloitan maailman.

H niin kuin Hausfrau. U niin kuin uni.

Ainakin luovuudelle uni ja katkeamaton nukkuminen tekevät hyvää: minulla on taas monen monta ideaa päässäni, jotka vain odottavat toteuttamistaan. Sisäpyöräilytunnin rankimmalla hetkellä usein totean, etten tiedä mitään parempaa kuin tämä hetki, ai niin, paitsi nukkuminen tietenkin. Uni tekee terää: uusi ajatus tai idea on hyvin kaukainen erittäin huonosti nukutun yön jälkeen. Silloin pystyy korkeintaan anomaan taaperoalan lehdestä muutaman lisäpäivän jutulleen poskihammashelvetin takia, selviämään itse lyhentämästään työpäivästä joten kuten, voimaan pahoin juotuaan liian monta tynnyrillistä kahvia (ihan kuin se muka virkistäisi) ja kotiin päästyään ainoa mihin kykenee, on ehkä juuri ja juuri lähes elottomana makaaminen olohuoneen matolla voivottelemassa kohtaloaan kyyneleet silmäkulmasta virraten. Sellaiseen nukkumattomuuden aiheuttamaan masennuksen multihuipentumaan eivät kyllä auta Facebook-kavereiden hyväntahtoiset kommentit siitä, että meidän Pirkko se nukkui ehjiä öitä vasta 18-vuotiaana! Tai meidän Matti oppi nukkumaan, kun meni armeijaan! Eikun taisinkin saada niitä silloin, kun kerran erehdyin kehumaan, että meilläkin oli nukuttu. Kerrankin. Että turha kuule luulla vielä yhden yön perusteella, että valvominen olisi ohi, hih. 

Alkuviikon fiilikset tuntuvatkin nyt hyvin nukkuneena, mutta silti väsyneenä, todella kaukaisilta ja sangen utopistisiltakin. Minäkö se olin, todellako.

Joko saa mennä goisaamaan? Toivotan kaikille ihanaa unentäytteistä ensi yötä. Nukkukaamme huolella ja sikeästi. Ja herätkäämme onnellisina ja levänneinä uuteen viikonloppuun.

 

 

 

 

 

Tv-tähti täällä hei

Posted on by

…Eikä nyt ole kyse Viidakon tähtösistä, vaikka joku varmasti, siis aivan salettiin, saattoi niin luullakin.

Tulipas tänään debytoitua tv-tähtenä. Tällä viikolla kyseisessä pätkässä nähdään lätkävalmentaja Sakke Pietilä, minun aikani koittaa myöhemmin. Täytyy sanoa, että oli kyllä hauska ja iloinen kokemus, vaikka flunssa painoi ääntä linjalle viskibasso ja niiskuttaakin jouduin hieman. Onneksi ei ollut sentään suora lähetys, koska pahin pelkoni oli se, että minua alkaa hihityttää.

Valitettavasti olin työsumasta, kuopuksen poskihampaista ja sairasteluista johtuen valmistautunut tehtävääni äärettömän huonosti, mutta lopputulos lienee ihan kelpo. Ja hei, sadan vuoden päästä sitä ei muista kukaan, jos se nyt ei niin kelpo olisikaan. Johtui varmaan kaksihenkisen filmiryhmän hyvistä energioista sekä tutusta ja turvallisesta kuvauspaikasta, mutta minua ei jännittänyt lainkaan.

Jos en tekisi jo kahta työtä ja valmistautuisi pääsykoekirjoja tankkaamalla kolmannen ammatin opiskeluun, voisin missimäisesti ilmoittaa, että haaveenani ovat tv-työt, hehee.

Hauskaa muuten, että teemana oli rakkaus. Kärlek! Sainhan juuri haasteen aiheesta pirteältä Hyvää tänään -blogin Henricalta. Siihen palaan myöhemmin tällä viikolla.