Daily Archives: 18/09/2011

Arjen muistilappusia

Posted on by

Ystävieni elämissä tapahtuu paljon tällä hetkellä: Ostetaan taloja ja asuntoja, luovutaan vanhoista kodeista, muutetaan maalle tai ulkomaille, erotaan pitkistä parisuhteista, julkaistaan kirjoja, vietetään pitkiä aikoja matkustellen, remontoidaan design-kämppiä, edetään työuralla ja saadaan lapsia. Monella tuntuu olevan jatkuvasti jokin iso uutinen kerrottavanaan. Oma iso uutinen on tätä luokkaa, että kas, sorruin perjantaina berliininmunkkiin!

Muutokset ystävilläni tuntuvat minusta jännittäviltä. On hauskaa osallistua toisen iloon ja olla vilpittömästi onnellinen toisen puolesta. Ennen olisin luultavasti ahdistunut siitä, että muille tapahtuu, itselle ei. Kateus olisi ehkä nipistänyt sisimmästäni. Onkin ollut jännä huomata, miten on oppinut olemaan tyytyväinen siitä, että oma elämä on tasapaksuapainoista. Toki minullakin on edelleen haaveita ja unelmia, joiden eteen tahdon tehdä kovasti töitä. Silti tällä hetkellä kaikista palkitsevimmalta tuntuu se, että huomaa, että tämä tässä riittää mainiosti juuri nyt. Aamukävelyllä Piksun kanssa olin jopa ehkä hieman huvittunut siitä, että siellä minä työntelin vaunuja aamu-usvassa verkkareihin verhoutuneena ja lenkin kohokohta oli se, kun pysähdyin puiston märälle penkille lukemaan kirjaa. Niin siistiä!

Lottovoitto olis kans tosi jees, mut okei, kyl tää berliininmunkkikin kelpaa.

Vaikka olen mielestäni kulkenut jo pitkän matkan, olen vasta puolitiessä. Moni asia on kesken, mutta monta elämää helpottavaa asiaa olen ymmärtänyt. Tässä muutamia itselleni erinäisistä opuksista (lue: jättimäisestä kirjavuoresta) kirjaamia muistilappusia.

1 Ole myötätuntoinen ja hyväntahtoinen. Yritä elää iloisena positiivisessa ja ystävällisessä hengessä. Positiivinen energia on paljon tehokkaampaa kuin esimerkiksi vihan, kateuden, arvostelun tai negatiivisuuden energia. Keskity omaan arkeesi, älä siihen, mitä muilla on. Kun olet ystävällinen muille, hekin ovat sinulle. Aina ei tietenkään pysty, ei kykene. Jos tulee huono päivä, älä jää rypemään siinä tai ainakaan pode morkkista. Sellaista sattuu.

2 Hyväksy omat puutteet ja vikasi ja unohda ne. Älä välitä siitä, mitä sinulta puuttuu, vaan panosta siihen, mitä tahdot elämässäsi saavuttaa. Ethän ajattele pahaa itsestäsi. Jos et voi rakastaa itseäsi, miten voisitkaan rakastaa muita?  Arvosta omia lahjojasi. Jos jatkuvasti ajattelee olevan sitä ja tätä, niin ainakaan se ei oloa kohenna. Yritä löytää asiasta hyvä kääntöpuoli. Odota aina parasta. Älä lakkaa uskomasta. Muuta elämääsi. Älä odota, että sinua tullaan hakemaan kotoa.

3 Älä jumita vanhassa. Mitä väliä on tapahtuneella, joka on ollut ja mennyt, kun ainoa hetki, johon voimme vaikuttaa on juuri nyt? Jos koet toimineesi väärin, niin juuri nyt sinulla on mahdollisuus toimia toisin. Ole armollinen itsellesi kuin myös muille. Jokainen tekee virheitä, mutta toivottavasti oppii niistä. Menneisyytesi vaikuttaa nykyisyyteesi, mutta ethän anna sen määritellä tulevaisuuttasi.

4 Älä yritä muuttaa ketään. Anna jokaisen olla sellainen kuin on. Jos ihminen on sinusta sietämätön, onhan aina mahdollisuus valita, tahdotko olla osa hänen elämäänsä vai et. Voit myös yrittää löytää keinoja, joilla käsittelet sinusta epämiellyttäviltä tuntuvia asioita. Pyri olemaan syyttelemättä: “Sinä se teet aina näin” tai “Arvasin, että olet taas tuollainen”. Pyri olemaan luokittelematta ihmisiä joksikin, sillä oikeasti ainoa mistä sellainen kertoo, on sinusta itsestäsi. Älä pidä ketään itsestäänselvyytenä. Älä takerru omaan tai läheistesi menneisyyteen: Ehdoton rakkaus tapahtuu nykyhetkessä. David Richon Viisi asiaa joita et voi muuttaa -kirjassa kerrotaan hyvä esimerkki Marilyn Monroen bussipysäkki-leffasta: “Pidän sinusta tuollaisena kuin olet. Mitä se minulle kuuluu, kuinka sinusta tuli tuollainen.”

5 Lakkaa marisemasta. Jos työsi aiheuttaa vain ahdistusta, irtisanoudu. Tee asioita, joista nautit. Älä tee asioita, joista et pidä. Erityisesti jos elät vain loma-aikaan tai viikonloppuisin, jokin asia arjessasi on luultavasti pielessä. Elämän tarkoitus lienee olla nautittavaa, iloineen ja suruineen tietenkin. Jos jokin ihmissuhde aiheuttaa vain surua ja pahaa mieltä, irrottaudu siitä. Pahinta lienee se, jos vain tyytyy osaansa, mutta ei silti lakkaa valittamasta. Tee joka päivästä paras päivä.

Ole optimistinen. Älä pelkää pahinta. Usko hyvään. Suunta on ylöspäin!

Elä jokainen päivä niin kuin se olisi ensimmäinen ja viimeinen.

Siinä onkin tavoitetta!

 

 

 

 

 

Friends forever…

Posted on by

… Tai sitten ei.

Minua on pari päivää vaivannut Writer’s Block, mutta nyt inspiroidun YouTube-videosta, johon törmäsin My sunday feeling -blogissa. No oikeasti en ole vain ehtinyt kirjoittaa, sillä olen ollut irrottelemassa jumppa- ja sisäpyöräilysaleilla. Tällä viikolla treeniä on takana 9 tuntia, ihan hyvältä on tuntunut, vaikka köhä vielä vaivaa. Ensi viikolla revitelläänkin sitten enemmän kuin pitkään aikaan. Laskeskelin, että omia vakisessioita sekä sijaistuksia on yhteensä 14 tunnin edestä.

Mutta videosta vielä, kannattaa tsekata! Se on  ylisöpö kolmen minuutin mietelausepätkä ystävyydestä. Se muistuttaa ihmisistä, jotka ovat tulleet elämääsi jostain syystä. Ihmisistä, jotka pysyvät kanssasi lopun elämääsi tai kulkevat seurassasi vain vähän aikaa. Tyypeistä, jotka astuvat kuvioihin juuri oikealla hetkellä ja tuntuvat silloin taivaan lahjoilta.

Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka valittelevat, ettei aikuisiällä löydy enää hengenheimolaisia, joiden kanssa ystävystyä. Itse olen solminut uusia rakkaita ja minulle tärkeitä ihmissuhteita nimenomaan aikuisena. Toki minulla on vielä tarha- ja kouluaikaisiakin ihmisiä elämässäni, joiden kanssa pidän yhteyttä. Mutta että aikuisena ei voisi ystävystyä, se on puppua. Toki usealla meistä arki on niin hektistä töiden ja perheen parissa, ettei siihen ehkä saa millään enää ängettyä uusia ihmissuhteita kun vanhojenkin ystävyyksien ylläpito ja huolto vievät aikaa, mutta silti kannattaa olla avoin ja pitää silmät avoinna.

Ai mistä sitten olen noita ystäviä oikein löytänyt? Jumppasalilta. Tunneilla käyneistä asiakkaista on tullut vuosien varrella ystäviä. Myös ohjaajakollegojen joukossa on tuttujen ja kavereiden ohella niitä todella tärkeitä ihmisiä. Töiden parista. Kollegoja, joiden kanssa olen saattanut olla samalla lehdistömatkalla. Vanhoja työkavereita. Yhteistyökumppaneita, joiden kanssa on löytynyt yhteinen sävel ensi näkemältä. Ihmisiä, joita olen haastatellut ja joista on sittemmin tullut läheisiä. Valokuvaajia, joiden kanssa on jaettu ilot ja surut autoillessa juttukeikoille läpi Suomen. Ystävien ystävistä. Koska frendini ovat niin hyviä tyyppejä, heillä on vain mahtavia ystäviä. Minusta on hauskaa, kun tapaan jonkun ystäväni ystävän josta olen kuullut, ja hän saa kasvot.

Niin, ja olenhan myös ystävystynyt lasteni “tarhatädin” kanssa.

Siitä olen iloinnut paljon, että kaksi ystävääni löysivät toisensa polttareissani, ja ovat olleet siitä lähtien ihan BFF. On aina mahtavaa, kun samanhenkiset ihmiset löytävät toisensa!

Viime kuukausina olen ehtinyt pitää vain vähän yhteyttä ihmisiin, jotka haluan säilyttää elämässäni. Onneksi suurin osa heistä kuitenkin ymmärtää sen, että pienen vauvan, perheen ja töiden yhdistäminen on aikaa vievää puuhaa. Ei olisi oikein, että niin hauskasta asiasta kuin ihmisten näkemisestä syntyisi stressiä, kun tapaamisten tarkoitushan on päinvastainen. Mutta ei se mitään, toisinaan pieni välimatka tekee hyvää.

Ja toisaalta, kaikkien kanssa ei olekaan tarkoitus kulkea koko elämän mittaista matkaa. Joidenkin tyyppien kanssa ystävyys on vain hiipunut ilman, että hommaan olisi liittynyt mitään suurta draamaa. Sitä on niin sanotusti kasvettu erilleen, eikä mitään yhteistä ole enää ollutkaan, eikä kumpikaan ole jäänyt kaipaamaan yhteydenpitoa. Muutama on jäänyt taakse siksi, että yhteydenotot ovat tapahtuneet aina siitä syystä, että he ovat kaivanneet jonkinlaista palvelusta. Toki autan mielelläni ystäviäni ja muitakin, mutta pelkkä palvelusten teko toiselle on melko yksipuolista ystävyyttä.

Kaikista tyypeistä olen kiitollinen, sillä jokainen ihminen on opettaja elämässä ja tarkoitettu ilmestymään jostain syystä.

Tänään on hyvä päivä ottaa yhteyttä ystävään. Älä ajattele, että pitäisi soittaa, ottaa yhteyttä ystävään tai edes tekstata hänelle. OTA! SOITA! TEKSTAA!

Asiasta viidenteen, Elinakin muistutteli Auta Elina -blogissaan siitä, miten pitäisi-sanan käyttöä olisi hyvä välttää. Itsekin taidan aloittaa pitäisi-lakon. Ei ole enää asioita, joita minun pitäisi tehdä, vaan on asioita joita palavasti haluan tehdä. Niinhän Herra E. Tollekin sanoo, että elämää ei kannata kuluttaa siihen, että pitäisi tehdä jotakin. Joko sitä hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä tai sitten unohtaa koko jutun hyvällä omatunnolla. Kannattaa kokeilla!