Monthly Archives: August 2011

Divaani, Exclusive, Fit ja Anna

Posted on by

Työrintamalla on ollut nyt hieman rauhallisempaa, ja olen viimeisenä parina viikkona ehtinyt vielä lomailla, laiskotella ja nauttia perheeni laatuseurasta. Freelancerina olon hyviä puolia on myös se, että minulla on upea pomo, joka toistaiseksi sallii joustavat työajat. Tykkään kovasti siitä, että ehdin paitsi ahertaa töissä, myös viettää aikaa tyttärieni kanssa. Piksu kun erityisesti kasvaa aivan silmissä, topakka tyttö oli eilen 8 kk -tarkistuksessa mitoiltaan 9800 grammaa ja 72 senttiä.

Touko-kesäkuu olikin melko haipakkaa, ja tällä viikolla lehtiä on tupsahdellut postiluukusta hyvää tahtia. Stockmannin Exclusive-asiakaslehteen kirjoitin jutun syksyllä autokauppoihin saapuvasta Citroënin DS4-mallista. Pääsin koeajelulle ihastuttavan Anne Kukkohovin kanssa. Kuvasimme muuten jutun Helsingin pitäjän kirkonkylässä, jossa sijaitsee myös viehättävä Kahvitupa Laurentius. Suosittelen!

Idyllinen kahvitupa on syyskaudella auki sunnuntaisin.

Suomalaista ja ranskalaista kauneutta vesisateessa.

Fit-lehdessä oli juttuni ryhmäliikunnanohjaajien parhaista mokista. Suosikkini on yhä edelleen tapaus, jossa mummelit meinasivat saada uudet kiharat hiuksiinsa!

Divaani-lehteen kirjoitin omakohtaisen tarinan lapsuudenkodin myynnin aiheuttamista tunteista. Hihittelin tänään itsekseni juttua lukiessani. Onnistuin kyseisen artikkelin kanssa mielestäni erityisen hyvin ja hyvältä se vaikutti vieläkin. Paljastan jutussa muun muassa olleeni kamala teini ja että nyt 34-vuotiaanakin menen kyläilemään omilla avaimillani ja usein suuntaan ensimmäisenä jääkaapille. Kaamea minä. Jutussani on muuten Maija Louekarin kuvitus, se lämmitti tosi paljon mieltäni, sillä Maijan kädenjälki on aivan mahtavaa.

Minäkö se oon? Kirjoittamani jutun sympaattinen kuvitus on Maija Louekarin käsialaa.

Huomenna ilmestyy Anna-lehti, johon kirjoitin liikuntajutun eri liikkujatyypeistä ja myös syksyn uutuuslajeista.

Kyllä se niin on, että kirjoittamisen ja töiden kautta mahtavien tyyppien tapaamisen lisäksi myös juttujen näkeminen painettuna lehdessä on aivan ihanaa. Kyllä niin tykkään työstäni kovasti, aijettä sentään!

 

 

 

Tsup, kausi korkattu

Posted on by

Korkkasin eilen uuden treenikauden ohjaamalla ensin sisäpyöräilyn ja sitten intervalli-keskivartalotunnin Meilahdessa. Jälkimmäisellä tunnilla olimme liikkeellä 30 minuuttia, ja loppuajan teimme selkä- ja vatsalihasliikkeitä. Olin valvonut Piksun kanssa lähes koko yön ja nukkunut vain puolen tunnin päiväunet, mutta jaksoin todella hyvin. Sisäpyöräilyssä teimme minulle jo tuttua ohjelmaa, ja asiakkaat vaikuttivat tyytyväisiltä.

Olen ohjannut nyt jota kuinkin 11 vuotta, Meikussa kolmisen vuotta. On hauskaa, että moni asiakas uskaltautuu juttelemaan ja joistakin on tullut jopa ystäviä tai ainakin tuttuja. Mielelläni kuulen myös palautetta ja asiallisista, korjaavista kommenteista pyrin kyllä ottamaan opikseni. Eilen eräs kuukauden treenitauon pitänyt henkilö totesi tunnin jälkeen, että luuli kuolevansa lopputunnista! Otin sen positiivisena palautteena, hih! Siitä se taas lähtee sujumaan!! Lihasmuisti palaa pian, kun on ennenkin treenannut.

Intervallitunnilla onnistuin sitten lietsomaan itseni aivan hurmioon! Olin etukäteen pelännyt, miten saan pitkästä aikaa puoli tuntia kulumaan lähes perusliikkeiden varassa, mutta siitä ei ollut pelkoa. Fiilis oli mitä mahtavin, kun lähes 50 tyyppiä jorasi, hyppi, juoksi ja aerobiccasi täysillä, vau! Itse olin ihan että flow! Tätä lisää. Pulppusin hyvää fiilistä ja energiaa vielä pitkään tunnin jälkeenkin.

Ohjaaminen on kyllä ihan yhtä paljon minun juttuni kuin kirjoittaminenkin. Haluan tehdä kumpaakin, ja olen onnekas, että se on mahdollista. Tuntien taannoinen radikaali vähentäminen toimi hyvin, löysin kadonneen motivaationi ja lähden ilolla ohjaamaan. Se on oikeasti hauskaa ja nautin joka sekunnista. On mahtava tunne saada jengiä liikkeelle, tsempata heitä hyviin suorituksiin ja eteenpäin kohti omia liikuntatavoitteitaan.

Vaikka pyrinkin minimalismiin muussa elämässäni, treenivaatteista en 0le valmis tinkimään. Pari vuotta sitten kirjoitin aiheesta kolumninkin. En ikinä voisi liikkua lököverkkarihousuissa, sisäpelikengissä ja kulahtaneessa t-paidassa. Kunnon treenikamat päällä olla pitää. Itse suosin Niken jumppavaatteita ja tossuja. Topin ja housujen tulee olla samaa merkkiä, mieluiten myös kenkien. Sisäpyöräilyssä tämä ei onnistu, sillä jalassa ovat Shimanot, nuo spinningkenkien Rolls Roycet. Kunnolliset treenivaatteet paitsi istuvat hyvin, ne myös motivoivat! Kannattaa kokeilla.

 

 

 

 

Vanhemmuuden huippuhetkiä

Posted on by

Olipa ihanaa nousta kaatosateiseen aamuun hyvin valvotun yön jälkeen. Pakko olla rehellinen, viime yönä mietin ainakin kahden minuutin ajan, millaista se olisikaan, jos pitäisi huolehtia vain itsestään ja voisi nukkua rauhassa ilman, että kukaan herättää. Olisi mahdollisuus muutenkin mennä ja tulla miten lystää ilman vastuuta ja velvollisuuksia. Voisin matkustella, harrastaa, keskittyä vain ja ainoastaan uran luomiseen ja olla sosiaalinen mielin määrin. Jos joisin alkoholia, skumppapullo sanoisi poks tuon tuostakin. Pikkumusta ja matkalaukku olisivat parhaat ystäväni: Kas, eilen Berliini, ensi viikolla New York ja siinä välissä parit taidenäyttelyn avajaiset ja uutuuskaurapuuron lanseeraamistilaisuus. Voisin asua (taas) keskustassa ja olla hipsteri Red Mountainilta, sillä enhän tarvitsisi itselleni niin paljon neliöitä. Kävisisinhän kotonani vain nukkumassa.

Hihihi. Kuulostaa kamalan ihanalta, mutta samalla taas todella tylsältä, eikä lainkaan minun jutultani.

Se nyt on vain niin, että vanhemmuuteen kuuluvat huonosti nukutut ja hyvin valvotut yöt. Kasvattajana oleminen on vaativaa puuhaa toisinaan. Itse olen ollut niin kauan äiti (pian 15 vuotta), etten enää edes kunnolla muista, millaista oli olla itsekseen ja yksin. Vaikka joskus, kuten viime yönä, tulee hetkiä, että vaihtaisin mielelläni rooleja jonkun kolmekymppisen, lapsettoman, kantakaupungissa asuvan menevän ja trendikkään sinkkuystäväni kanssa (Ei kannata loukkaantua, en tarkoittanut sinua), niin en sittenkään. Vaikka lapset ottavat ja toisinaan ehkä jopa vanhentavat 10 vuoden verran pelkästään yhdessä yössä, ne myös antavat ihan kamalan paljon. Kolme tytärtäni ovat huippuhyvää seuraa. En vaihtaisi päivääkään pois, vaikka se kliseiseltä kuulostaakin. En edes yhtä yötä.

Sitä paitsi oli suoranainen ilo huomata, että itsensä kehittämisellä ja omien epätoivottujen luonteenpiirteiden häivyttämisen jatkuvalla treenaamisella näyttää olevan ihan konkreettisia tuloksia. Taisin nimittäin lausahtaa v-sanan vain yhden kerran miljoonasta heräämisestä huolimatta. Ehkä minustakin tulee pian aikuinen.

Piksu siis sairastui eilen flunssaan ja heräili valehtelematta vartin välein läpi yön, pikku reppana. Kurjaa katsoa, kun toinen kärsii. Aamuyöstä sain nauttia kahden tunnin yhtäjaksoisista yöunista sentään aina sinne klo 6.15 asti, jolloin oli vuoro herättää koululaiset päivän koitoksiin. Täytyy sanoa, että kun kampesin itseni sängystä ylös, väsytti niin, etten meinannut nähdä eteeni.

No olenhan onnekas moneen muuhun perheelliseen yöheräilijään verrattuna: Minulla on mahdollisuus valita, lähdenkö töihin vai pysynkö kotona.

Tällaisten öiden jälkeen on upeaa olla freelancer.

Yksi hilluja puuttuu kuvasta! Kaikki yhtä rakkaita.

 

 

 

Oho, housut repes!

Posted on by

Uusimmassa Fit-lehdessä (9/2011) on juttuni “Oho, sanoi jumppaohjaaja”, johon kokosin hihityttävimmät mokat, mitä voi sattua ryhmäliikuntatunnilla. Minä olen se, jonka housut jäivät kiinni stereoihin ja repesivät. Muutakin on sattunut: Olen liukastunut ja kaatunut, musiikit ovat unohtuneet kotiin, jumppatrikoot jääneet laukusta. Sotaveteraaneille vesijumppaa ohjatessani koin välillä kauhun hetkiä, kun sain pelätä, saako joku altaassa kohtauksen. Aina vannotin heitä huilaamaan, jos meno alkoi mennä liian reippaaksi. Kerran tanssillista aerobictuntiani vetäessä Hertsikan SATS-keskuksessa tunnille oli eksynyt reilusti keski-iän ohittanut kaljamahainen mies, jolla oli jalassaan farkkusortsit. Yritä siinä sitten keskittyä tuntiin, kun pitää vahtia, ettei miesparka jää naisten jyräämäksi. Samaisessa keskuksessa kävi asiakkaanani myös toinen varmaankin yli viisikymppinen mies, joka oli todella hyvä ja oppi heti aerobictunnin jokaisen kiekuran, ponnistuksen ja käännöksen.

Yli 11 vuoden ohjausurani aikana on kyllä sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Ensimmäisiä tuntejani en onneksi enää oikein muista. Mutta pitkälle on tultu taidollisesti niistä ajoista! Eilen kävin ohjaamassa oman tasasyke-sisäpyöräilyni ja sain hyvää palautetta sekä musiikeistani että tunneistani tytöltä, joka polkee tunneillani usein. Oih. Kiitos. Se tuntuu aina mahtavalta ja vilpittömästi iloitsen jokaisesta sanasta.

Sitten asiaan, joka minua on vaivannut jo pidemmän aikaa, nimittäin ihmisten juoksutekniikkaan. Nyt kun juoksen taas itsekin, niin olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, miten ihmiset juoksevat. Eilen taas silmiini sattui muutama esimerkki, joka huusi kilometrin päähän, että ei näin! En tiedä mistä se johtuu, mutta tuntuu, että miehet kykenevät juostessaan pitämään kropan paremmin kasassa. Moni nainen juoksee huonossa ryhdissä kroppa kaksinkerroin lysyssä. Entäs sitten ne jalat: Eilenkin ajoin autolla tytön ohi, joka veivasi ja vispasi jalkojaan aina askeleen jälkeen sivukautta alkuasentoon. Näytti tosi hurjalta ja varmasti rikkoo paikkoja. Tuskin omakaan juoksutekniikkani on täydellinen, yhä edelleen tahdon astua maahan liikaa jalan ulkosyrjällä, mutta tekniikkaa on korjailtu urheiluopistoaikoinani kun opiskelin liikunnanohjaajaksi. Jos tekniikka on hakusessa, ilmoittaudu juoksukouluun, niitä järjestetään ympäri maata.

 

 

Merellä

Posted on by

Hidasta elämää -sivusto järjesti yhdessä Evita-lehden kanssa kilpailun, jonne sai lähettää valokuvia paikasta, jossa mieli lepää. Nyt sivustolla on julkaistu 22 kuvaa, joista kahdessakymmenessä on meri- tai järviteema.

En ihmettele kuvien “yksitoikkoisuutta”. Ennen olin järvi-ihminen, nykyään meri on vienyt voiton. Oli sitten tyyntä tai myrskyä. Meri on aina meri. Hieman pelottava, massiivinen, ääretön. Purjehtijaksi minusta ei kuitenkaan olisi, liikaa hommaa. Tykkään vain olla ja nautiskella. Moottoriveneellä pääsee kätevästi paikasta a) paikkaan b). Ehkä ensi kesänä opettelen ajamaan sellaista itsekin. Tällä hetkellä harkitsen kurssittautumista. Saaristolaivurikurssi kuulostaa hauskalta!

Lempipuuhaani on istuskella meren rannalla tai laiturilla ja tuijotella ulapalle. Siinä kyllä aika pysähtyy totaalisesti.

Tässä muutama merikuva tältä kesältä:

Juhannuksen viettoa ulkosaaristossa.

Iltahämärä kreetalaisella rannalla.

Joka kesäinen varvaskuva on pakko ottaa!

Kreetan Haniassa olisi päässyt hevosajelulle. Kävely rantaa pitkin vei voiton.

Kreetalainen kalastuspurtilo.

Lomafiilis! Enää 10 kuukautta, niin taas on kesä.

Myrsky tulossa.

 

 

Ei oikotietä muutokseen

Posted on by

Lueskelin eilen illalla omaa blogiani ja ihmettelin itsekin, olenko oikeasti onnistunut kirjoittamaan joskus jotain järkevääkin! Ilahduin siitä suuresti. Samalla huomasin taas sen, miten nämä käsittelemäni asiat ovat niin helppo unohtaa. Siksi kirjoitankin jatkuvasti myös itselleni, jotta tärkeät jutut pysyisivät paremmin muistissa.

“Paremmaksi ihmiseksi” tuleminen ei ole helppoa, eikä varsinkaan oikoteitä ole. Välillä tuntuu siltä, että kun ottaa askeleen eteen, meneekin kaksi taakse. Mutta ajatellaanpa asiaa tältä kantilta: Jos tahtoo vaikkapa ryhtyä maratonariksi, oppia neulomaan tai soittamaan kitaraa, eihän sekään tapahdu päivässä tai parissa. Kaikenlaiset taidot ja asiat vaativat säännöllistä harjoittelua, asiaan panostamista ja ennen kaikkea itseensä uskomista. Moni meistä vain tuppaa olemaan sellainen kaikki tänne heti nyt -tyyppi. Itse olen pyrkinyt pääsemään tuollaisesta tietoisesti eroon ja monesti kärsivällisyyteni määrä yllättää nykyään jopa itseni. Tällaista hienolta tuntuvaa kokemusta seuraa väistämättä aina kuitenkin hetki, jolloin kärsimättömyyteni saa vallan. Olenhan vain ihminen.

Moni asia ei muutu siksi, että olemme tottuneet siihen, että asia on niin kuin se on. Ihan sama mistä on kyse, vaikka liiasta kahvinjuonnista, herkkujen puputtamisesta tai siitä, että ei saa itseään treenaamaan, vaikka periaatteessa tahtoisi. On paljon helpompi vain valittaa tilanteesta ja olla tyytymätön kuin tehdä töitä muutoksen eteen, sillä työskentelyähän muutos vaatii aina.

Itseäni on monen muun asian ohella mietityttänyt viime aikoina se, miksi minusta, entisestä urheiluhullusta tuli laiskimus. Asia on jo hieman korjaantunut, vaikka liikkumaan lähteminen usein onkin vielä itseni pakottamista. Olen kuitenkin saanut itseni liikkeelle jo paremmin kuin muutama kuukausi sitten, ja olen tyytyväinen siitä.

Olen pohtinut paljon sitä, miksi mieluummin jäin sohvalle kuin lähdin juoksemaan (Syy: laiskuus). Amerikkalaistuneen lääketieteen tohtori Deepak Chopran uusin teos Vapauta energiasi, toteuta itseäsi antaa hyviä vinkkejä siitä, miten huonoista tottumuksista pääsee eroon. Mielestäni “Keksi jokin syy omaksua huonon tottumuksen tilalle hyvä tottumus, tee syystä vakuuttava ja toista sitä itsellesi aina, kun vanha tottumus nousee pintaan” on oiva neuvo (Eli: On parempi urheilla kuin olla urheilematta, sillä liikunnasta tulee tajuttoman hyvä olo!). Kirjassa myös kehoitetaan välttämään sanomista, että tällainen minä vain olen. Sen sijaan on hyvä myöntää itselleen, että on valinnut olla sellainen kuin on. (Olen siis valinnut olla laiskamato urheiluhullun sijasta) Auts. Näinhän se menee.

Chopra kirjoittaa myös mieliteoista: Kun saat mieliteon, älä tee joko/tai-valintaa (Mieliteko: sohva juoksulenkin sijaan). Älä ajattele, että haluat voittaa mielitekosi. Ajattele sen sijaan, että pyyhit vähitellen mieliteon piirtämää jälkeä pois. Pyri ymmärtämään, miksi mieliteon tyydyttäminen ei koskaan onnistu: Et voi koskaan saada tarpeeksi sitä, mitä et alunperinkään ole halunnut. Jokainen pieni voitto mieliteosta piirtää kuulemma aivoihin uutta kuviota. Mielenkiintoista!

Jokaisella meistä on huonoja tapoja, mutta uskon siihen, että jokainen voi muuttua. Minäkin, jos vain oikeasti haluan!

Aijjettä, mieliteko tai ei, nyt maistuisi yksi Frappe-jääkahvi, namskutti sentään.

 

 

 

 

 

 

Pikku linssilude

Posted on by

Olen ottanut nuorimmasta tyttärestäni Piksusta varmaan toista tuhatta kuvaa. Meillä on ollut tosi hauskaa näissä meidän valokuvaussessioissamme. Vain harvoin jaksan nykyään raahata järkkärikameraa kodin ulkopuolelle, usein näppäilen kuvia pelkällä iPhonella.

Tänään Piksun iltapuolen unet menivät ihan pipariksi ja lopputuloksena oli aivan villiintynyt vauva. Miten sellaisen nyt sitten saa nukkumaan!?

Ai niinkö pitää hymyillä, että hampaatki näkyy? Selvä.

Ai äiti tahtois ottaa sellasen hillityn taidekuvan. Ahhahhhaaaa, ehkä huomenna!

No ei, kyl mä osaan sen koiranpentuilmeenkin. Saankohan mä ponin yksvuotislahjaksi?

 

Pois alta!

Posted on by

Eilen se tapahtui! Piksu, ikää 8 kuukautta ja 6 päivää, oppi yhtäkkiä konttaamaan ja ryömimään. Nyt hän tekee siis molempia ja etenee raketin lailla. Tätä ennen Piksu oli jo viikkoja pungertanut itsensä nelinkontin ja etunojapunnerrusasentoon sekä välillä vietti aikaa täydellisessä lankkuasennossa. Äidin tyttö, liikunnallinen jo pienestä pitäen.

Piksu on aivan haltioissaan uudesta taidostaan. Nyt meillä muilla pitää olla silmät selässäkin, sillä pikkuinen etenee nopeasti ja totta kai kaikki kielletty on mukavaa, kuten keittiön vetolaatikot. Sormet on myös mukava työntää jääkaapin alle ja tuolit liikkuvat meillä kuin itsekseen, kun Piksu tarttuu niiden jalkaan ja työntää ja vetää niitä mukanaan.

Elintasomme nousee pian metrin verran kohti kattoa, mutta onneksi meillä ei ole kovin paljon tavaraa Piksun ulottuvilla.

Ovat muuten aamut aikaistuneet meillä huomattavasti. Piksu kun herää myös viikonloppuisin jo klo 6 tai 7 kieppeillä. Olimme jo päivän ensimmäisellä kävelyllä klo 9.30, melkoista! Vaatii totuttelemista, sillä isommat tyttäreni kun eivät vuosiin ole tulleet herättelemään minua viikonloppuaamuisin. No, menin eilenkin nukkumaan jo klo 22.30… Ai mikä Taiteiden yö? Ei meillä vain, terveisin mummo Espoosta.

Hurjavauhtista konttausta siivittää kiljahtelu ilosta ja nauraminen kovaan ääneen. Hus pois alta!

Jaahas, mitäs kiinnostavaa tuolla on! Äkkiä sinne!

Tee hyvää syömällä!

Posted on by

Eilen kävimme Piksun kanssa lounastamassa kahden upea vaaleaverikön kanssa. Heli vinkkasi meille viihtyisästä lounaspaikasta, jonka olemassa oloa en ollut lainkaan huomannut. No, noilla kulmilla tulee liikuttua vähemmän nykyään, joten ei ihme.

Mikael Agricolan kirkko leikkipuisto Sepän vieressä on keksinyt loistoidean. Se on avannut tiloihinsa Café Agricolan, jossa lounaan ostaessasi lahjoitat samalla rahaa Afrikkaan Kirkon ulkomaanavun kautta. Eli siis syömällä teet hyvää. Mahtava idea, mahtava paikka!

Ruokaa ei valmisteta paikan päällä, vaan se tulee Café Agricolaan ravintola Four Seasons Saladsilta Kapteeninkadulta. Lounas on tarjolla tiistaista perjantaihin klo 11-14. Maanantaisin kahvila on suljettu. Itse söin eilen lasagnea, 10 e, joka oli todella herkullista. Joimme myös Pian synttärien kunniaksi kakkukahvit: Suosittelen, kakut tulevat kahvilaan Kakkugalleriasta. Namskutti.

Ja paitsi että ruoka oli hyvää, palvelu oli erittäin ystävällistä. Kahvila oli trendikäs pöytäryhmineen, sohvineen ja raheineen. Vauvoille oli syöttötuoleja ja Piksu innostui paikan lelutarjonnasta. Lisäksi paikassa on Wlan-yhteys, jotta kaikki punavuorelaiset hipsterit ja espoolaiset perheenäidit voivat päivittää Facebook-statuksiaan näppärästi.

Aion mennä toistekin, ehdottomasti!

 

Yy, kaa, koo, keskity!

Posted on by

Facebookissa leviää seinältä toiselle Jussi Lystimäen mainio postaus keskittymiskyvystä ja sen puuttumisen vaikutuksista yrityselämässä. Kirjoituksen viimeinen lause tiivistää olennaisen: Menestyt vain jos olet huoneessa, kun olet huoneessa. Vaikka postaus koskeekin työelämää, niin monen fiksun asian siitä voi siirtää suoraan muuhunkin arkeen.

Aivan sama mitä tekee, niin varmaa on, että homma ei suju ainakaan niin hyvin kuin voisi sujua, jos asiaan ei keskity.

Kirjoitin jokin aika sitten juuri siitä, miten pyrin nykyään keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan ja erityisesti olen Lystimäenkin mainitseman hetkessä läsnäolon puolesta puhuja. Multitaskaus on mielestäni tosi out. Luulinhan minäkin joskus ennen, että mitä tehokkaampi ja useampaa asiaa kerralla tekevä duunari, sitä parempi ihminen. Kyllä sitä on ollut nuori, naivi ja tyhmä, heh.

Onneksi olen nyt vanha ja viisas, ja huomannut ihan oman toiminnan kautta, että mitä paremmin keskittyy yhteen asiaan kerrallaan, sitä huolellisemmin se tulee hoidettua ja ihan oikeasti, sitä nopeammin se on tehty.

Miten sitten keskittyä, kun ärsykkeitä tulee joka tuutista?

1 Käytän listoja ja muistilappusia. Tykkään listata asioita paperille, ja hoidettu asia kerrallaan vedän aina ruksin yli. Se takaa paitsi sen, ettei minun tarvitse stressata että unohtaisin jotain, se tuntuu myös palkitsevalta. 2 Tukahdutan tietovirran. Pyrin tekemään töitä niin, että en jatkuvasti vilkuile meiliä tai facebookia. Kun kirjoitan, pidän puhelimeni lähes aina äänettömällä. 3 Palaan hetkeen. Ennen kuin alan kirjoittaa juttua, palautan mieleeni haastattelutilanteen. Hetken muisteltuani sen hetken fiilistä ja haastateltavaa pääsen paremmin kiinni siihen, mitä olen tekemässä. Silloin metelikään ei häiritse. 4  Syön itseni tyytyväiseksi. Nälkäisenä tulen kiukkuiseksi ja ajatus alkaa harhailla. 5 Pidän breikin. Käyn postilaatikolla tsekkaamassa postit tai hakemassa vettä. Työhuoneella tykkään mennä hetkeksi studion ikkunan ääreen tuijottamaan merta. Parin minuutin tauon jälkeen on taas kuin uusi ihminen ja täynnä uutta virtaa. Kaikista parasta olisi, jos jaksaisi raahautua ulos happihyppelylle.  6 Mietin, mitä teen. Pyrin kasaamaan ajatukset tekemääni asiaan enkä silloin mieti muuta, kuten esimerkiksi kauppalistaa. 7 Näen tilanteen silmissäni. Jos kyse on jostain erityisestä asiasta, tilanteen visualisointi mielessä etukäteen on myös hyvä keino. Esimerkiksi ryhmäliikunnassa uusia ohjelmia ekaa kertaa ohjatessani käyn tunnin kulun läpi päässäni ennen ihmisten eteen menemistä. Se auttaa ja tekee olosta paljon itsevarmemman, jolloin myös keskittymiseni on parempaa ja mokat jäävät tekemättä tai ainakin huomaamattomiksi. 8 Puhaltelen pussiin (No en varmana!). Keskittymistä moni kuulemma harjoittelee erilaisilla hengitysharjoituksilla, mutta rehellisyyden nimissä, ne ovat minusta melko tylsiä. Itselläni rentoutuminen toimii paremmin. 9 Väsytän itseni liikunnalla. Olen aina ihmetellyt sitä, että jotkut ihmiset sanovat nollaavansa paskan päivän alkoholilla. Se ei ole ikinä toiminut itselläni. Liikunta on paras nollauskeino ever, oli sitten hyvä tai huono päivä takana. Kun on juossut kovaa, sisäpyöräillyt itsensä heikkoon happeen tai jorannut täysillä dance-aerobictunnilla, ei vain jaksa miettiä turhia ja yhteen juttuun keskittyminen sujuu vaivattomammin.

Mister Eckhart Tollea olen hehkuttanut pian varmaan liiankin kanssa, mutta hänen toteamuksensa heti kun huomaat, että et ole läsnä, olet jälleen läsnä, on aika osuva.

Kaipaisin lisää vinkkejä, miten keskittyä. Anyone?