Monthly Archives: June 2011

Piksu passikuvassa

Posted on by

Haimme tänään Piksulle, 6 kk, passin. Sitä ennen piti käydä passikuvassa. Olen kiitollinen, että ymmärsimme heti mennä liikkeeseen. En edes uskalla ajatella, mitä siitä olisi tullut, jos olisimme yrittäneet ottaa kuvaa automaatissa, hihihi.

Aika monta freimiä kuvaajapoika joutui Piksusta ottamaan. Kuvaaja heilutteli pehmoleluja kädessään, vihelteli ja sihisi kuin kissalle. Piksua kiinnosti huomattavasti enemmän punainen jakkara kuin kamera.

Monta hyvää otosta tuli. Mutta meinasi olla lähes mahdottomuus saada Piksusta kuva, jossa hän ei hymyillyt, nauranut tai vilautellut helmihampaitaan. Hassua, että myös vauvan passissa hampaiden näkyminen on kuulema kielletty.

Hej isi, mikäs ihme paikka tää on? Ai kato kamera, nyt mun pitää varmaan hymyillä leveästi.

Onnistuimmepa kuitenkin, ja nyt on passi haussa.

Pikku Tomppahan se tässä jälleen, morjens.

Mieti, toimi ja toteuta

Posted on by

Vaikka tänä kesänä työrintamalla on ollut mielestäni hiljaisempaa kuin viime vuonna, olen painanut hommia, jotta voisin pitää ansaitun loman. Yrittäjänä jos mielii olla vapaalla, on oltava ahkera.

Erityisesti tällä viikolla on mennyt hommat putkeen. Olen kirjoittanut lapsuudenkodista luopumisesta, yrittäjänaisista, fiftari-ilmiöstä ja ihastumisesta. Viime viikon jumppajutut on väännetty ja sain hetken hengähtää liikunnasta. Lenkillä tosin olen käynyt.

Eilen laskeskelin, että elo-syyskuussa juttujani ilmestyy kahdeksassa eri aikakauslehdessä. Rikastumaan en ole päässyt, ikävä kyllä, mutta lomaa voin pitää. Jeeee. Osa näistä lehdistä on uusia, osa vanhoja tuttavuuksia. Osa sellaisia, joihin olen kirjoittanut koko ajan. Lähiaikoina olen tehnyt ensimmäiset juttuni kolmeen minulle uuteen lehteen, ja ainakin kaksi heistä tahtoo jatkaa yhteistyötä. Ja vieläpä mielellään. Se tuntuu hyvältä ja on lukijoiden viestien ohella parasta palautetta, mitä voin saada. Yhä edelleen liikuttavin palaute oli erään lehden toimitukseen tullut ytimekäs versaalilla kirjoitettu meili: LISÄÄ JENNY HENRIKSSONIA!!

Väistämättä tulee päiviä, jolloin homma ei luista vaikka työtä kuinka diggailisi. Paska palaute ei hivele mieltä vaan aiheuttaa lähinnä syvää ahdistusta ja huonommuuden tunteita. Silloin on niin helppo kyseenalaistaa oma osaaminen ja ammattitaito.

Itse pyrin siihen, että hetken masentelun jälkeen otan myös takapakin opetuksena ja hetkenä, jolloin voin miettiä, olenko tuudittautunut liikaa taitoihini, annoinko sittenkään parastani vai meninkö tällä kertaa sieltä, missä aita oli matalin? Aina ei kykene ja jaksa toimia parhaansa mukaan, vaikka pitäisi.

Jos työ ei enää anna onnistumisen tunteita ja vain turhauttaa sinua, mieti, mitä muuta voisit tehdä.

Itselläni on työmielessä ollut vain kaksi oikeaa haavetta. Esikoiseni syntymän jälkeen tahdoin työskennellä liikunnan parissa ja hieman myöhemmin olla toimittaja. Molempien eteen olen tehnyt hulluna töitä ja kummankin tavoitteeni olen toteuttanut. Ne eivät ole toteutuneet, vaan olen ne itse toteuttanut.

Kun 12 vuotta sitten aloin ohjata ryhmäliikuntaa ja vähän myöhemmin toimia myös Personal trainerina, tein sitä muutaman vuoden ajan kokopäiväisesti. 20-30 tuntia jumppaa viikossa oli lopulta liian raskasta, ja oli keksittävä jotain muuta. Siirryin sitten liikunnan parista toisen intohimoni, kirjoittamisen pariin.

Toimittajuuteni alkutaipaleella kahdeksan vuotta sitten olin reilun vuoden ohjaamatta jumppia. Olin niin täynnä sitä duunia, etten tahtonut mennä lähellekään ainuttakaan kuntokeskusta. Kun hetken aikaa olin sulatellut asiaa ja saanut olla rauhassa, kas vain, löysin itseni taas ohjaamasta. Nyt yhdistän molemmat duunit sujuvasti, ja olen yhtä ylpeä kummastakin ammatistani. Vieläkään en tosin syö mielelläni banaaneja!

Tahdon vain sanoa, että mitä tahansa teetkään työksesi, tärkeintä on uskoa itseensä. Kun tietää, mitä tekee ja on valmis toimimaan koko sydämestään, homma alkaa rullata. Tee itse! Älä jää kotiin odottamaan, että joku tulee hakemaan.

Laita itsesi likoon ja seiso rohkeasti sanojesi takana. Silloin mikään ei voi kaataa sinua. Ei edes se paska palaute.

Pian me reissataan!! TJ 6!

 

 

 

 

 

Hymyile! Se parantaa maailman…

Posted on by

…tai pelastaa ainakin paskan päivän.

Meidän lyxbebisen Piksu on hillunut rytminsä aivan sekaisin. Olenkin siis viimeiset kaksi viikkoa nukkunut ihan liian vähän, ehkä noin 6 tunnin unia ja herännyt siinä välissä jota kuinkin 3-4 kertaa ruokkimaan pientä vaativaa ruustinnaa. Se ei välttämättä ole paljon heräilyä sekään, mutta jos lapsi ei herää yöllä syömään lainkaan tai vain sen yhden kerran, tuntuvat nuokin kerrat jo karsealta. Minulla on myös kokemusta huonosti nukkuvista vauvoista, enkä kaipaa niitä aikoja ollenkaan!

Olen aina ollut kireähkö tyyppi silloin kun olen väsynyt. Nyt olen petrannut hurjasti, en pilaa enää muiden päivää, vaikka itse huonolla tuulella olisinkin. Eilen aamulla kun lähdin töihin, tunsin kuitenkin taas saman kiukkurypyn kohoavan otsalleni. (Sitä ei muuten kannata kovin pitkään otsalla säilöä, se jättää jälkensä ja vanhentaa vähintään 10 vuotta!)

Matkalla pysähdyin Kivenlahden S-Markettiin (siihen samaiseen, jossa mummot maitohyllyllä haukkuivat minua hirveäksi). Hieman happaman ilmeen saattelemana purjehdin kiireisenä sisään kauppaan. Samassa joku suorastaan kiljahti iloisesti hedelmätiskien välistä HYVÄÄ HUOMENTA! Noin viisikymppinen naismyyjä levitti kasvoilleen vielä isoimman hymyn, jota olin nähnyt toviin.

Ja Puff! Kylläpä tuli hyvä mieli! Tulin hetkessä iloiseksi ja yhä edelleen olen supermahtavalla tuulella.

Jos hymyllä nyt ei paranna koko maailmaa, niin ainakin pelastaa tällaisen perheenemännän väsyneenä alkaneen päivän.

Joten hymyillään!! Haastan sinut laittamaan hymyn kiertämään. Se tulee varmasti takaisin ja moninkertaisena tuoden mukanaan hyvää mieltä ja leppoisaa fiilistä.

Piksulta voi tulla ottamaan mallia, sillä häneltä se käy luonnostaan. Piksu hymyilee Hangon keksinä noin 90 prosenttia hereilläoloajastaan. Ja myös nauraa paljon, ihan itsekseenkin. Missä vaiheessa tuo iloisuus meistä aikuisista katoaa?

Tässä mä hymyilen tälleen vienosti.

Sit on tää tällanen melko iso hymy, ja nyt te näätte mun helmihampaatkin.

Tälleen mä hymyilen sillon kun mä hillun ja riehun. Kumma kyllä ettei äiti innostu tästä ollenkaan etenkään yöllä.

 

Bye bye sokerikoukku

Posted on by

No niin, näinhän se menee. Pari hyvää treenipäivää takana ja sitten herään nuhaisena. Piksullakin on nuha. Toivon, että pääsemme kaikki nuhasta mahdollisimman nopeasti, ja että huomenna pääsisi jo liikkumaan.

Rakas tyttäreni, 14, palasi eilen maailmalta. Innoissaan, mutta väsyneenä. Pariisi, Lontoo ja erityisesti Brighton olivat tehneet vaikutuksen. Isäntäperhe oli ollut mukava ja nuoret olivat nähneet ihan valtavasti kaikkea. Ainakaan vielä en ole huomannut hänen sanavarastoonsa lukeutuvan lausetta “One pint, please”, kuten minua peloteltiin. Heh.

Suurin osa kielikurssikavereista asuu Suomessa muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Oli liikuttavaa katsoa kyynelehtiviä teinejä, kun he hyvästelivät uusia ystäviään lentokentällä. Tytär kertoi, että ensimmäinen päivä oli ollut “jäinen”, mutta sitten ystävystyminen oli käynyt nopeasti. Kun kysyin, oliko matkalla kivoja poikia, hän ja ystävänsä olivat hiljaa (juuri sillä lailla sekunnin liian kauan) ja alkoivat puhua kaksikerroksisista busseista! Haha!

Maailmalle lähti flegmaattinen ja näsäviisas teini-ikäinen, ja saimme takaisin monta kertaa reippaamman version. Mahtava juttu. Tytär aikoo ensi kesänä kielimatkalle jälleen, mutta aikoo työskennellä reissunsa eteen. Olen iloinen.

Saimme tuliaisiksi muun muassa kasan suklaata. Ai jai. Yöllä napostelin sitä väsymykseeni, mutta nyt riittää. Bye bye sokerikoukku.

Minä laihdun nykyään vain sillä, että olen joko lähes syömättä tai sitten niin, että urheilen hulluna. Ensimmäinen on huono (ja kriisitilanteessa koettu) vaihtoehto, joka saa minut näyttämään riutuneelta, hiukset tippumaan päästäni ja kynnet katkeilemaan sekä olon kokonaisvaltaisesti aivan hirveäksi. Eli siis big nou nou.

Vaihtoehdokseni jää runsas liikunta. Paitsi että nyt kun treenaan monipuolisesti, vähennän huonoja hiilareita ja kaikkien herkkujen ahtamista itseeni. Mutta makeanhimo voi olla järkyttävä koukku. Virpi kirjoitti aiheesta osuvasti. Samaistun häneen täysin.

Itselläni herkut jäävät lähes automaattisesti kuitenkin pois, kun pystyn olemaan viikon pari ilman turhaa sokeria. Himo vain katoaa, eikä suklaa ole enää se ainoa päässä pyörivä asia. Pystyinhän talvella lopettamaan joka päiväisen kokiksen juonnin, pystyn tähänkin. Mutta auta armias, sitten jos repsahtaa, se voi olla menoa. Sokeriaddiktio on mielestäni täysin verrattavissa mihin tahansa muuhun riippuvuuteen.

Tänään on siis ensimmäinen nollapäivä yöllisen suklaan ahtamisen jälkeen.

Mitä enemmän liikun, sitä vähemmän tekee mieli syödä roskaa. Suklaapatukka tai vaalea pullamössöleipä tuntuu siltä kuin se pilaisi hyvän treenin. Tervetuloa hoikempi minä! Täällä odotan ja olen valmiina haasteisiin, kovaan taistoon, itsehillinnän koetteluun ja antamaan kaikkeni urheilussa.

Saakutin suklaat! Olen valmis taistoon. En todellakaan aio syödä teitä. Ansaitsen jotain niin paljon parempaa, kuten ööööö avokadon?

 

Lomalla lomalla

Posted on by

Vaikka rakastan työtäni ja fiilikset ovat olleet kokonaisvaltaisesti viime päivinä erittäin noususuhdanteiset, en voi kieltää tosiasiaa, etteikö loma olisi jo mielessäni. Tällä hetkellä TJ on 9. Olen jo niin lähellä, mutta vielä niin kaukana.

Vuosi sitten toukokuussahan vaihdoin vakkarityöstä freelanceriksi, sopivasti juuri ennen kesää. Se tarkoitti sitä, että minulla ei ollut lomaa lainkaan. Äitiys”lomalle” jäin viime tipassa ja Piksun kanssa “lomaillessani” tein hommia enemmän ja vähemmän satunnaisesti. Oikea loma on ollut itselleni hieman vieras käsite sitten vuoden 2009. Mielestäni olen tämän kesäisen lomani täysin ansainnut.

Sattumoisin kuulin radiosta tutkimuksesta, jonka mukaan 70 prosenttia suomalaisista tekee töitä myös lomallaan, hoitaa asioita ja tarkistelee meilejään. No Alepan kassa tai raksagubbe ei varmaankaan, mutta ikävä kyllä tämä lienee arkea monissa muissa ammateissa. Itsekin ajattelin vielä ennen työhuoneelle muuttamista olevani töissä 24/7. Nyt tuntuu kummalliselta, että silloin nautin tuosta ajatuksesta ja tunne oli täysin vapaaehtoinen. Eihän kukaan, se maailman tehokkainkaan ihminen jaksa, jos ei saa joskus huilata. Ja mitä tulee sähköpostin lukemiseen lomalla, tällä kertaa en aio tehdä sitä. Aion ottaa ihan oikeat kolme vapaaviikkoa töistäni.

Työhuonepaikan hankkiminen muutti muutenkin monta asiaa. Se selkeytti työ- ja vapaa-ajan erottelemista. Toki teen toisinaan iltaisin töitä kotoa käsin ja saatan tarkistaa meiliäkin, mutta en enää niin pakkomielteisesti kuin ennen. Se on ihanan vapauttavaa!

Vaikka työ on minulle yhä järkyttävän tärkeää, se ei ole  juuri tällä hetkellä kaikista tärkeintä. Elämässä on paljon muutakin, mihin tahdon käyttää aikaa. Monimutkaista tästä tekee tosin se, että työni liittyy niin moneen asiaan, joita tekisin tai joista innostuisin vapaallakin. Siitä koen toisaalta suurta kiitollisuutta.

En tosin tiedä, miten tervehenkistä se on, että aion tehdä itselleni lomalistan. En vielä tiedä, kuinka monta kohtaa siihen tulee, mutta kirjaan listaan asioita, jotka teen (en vain aio tehdä) lomani aikana! Suorittaja taitaa olla aina suorittaja, lomallakin.

Innostuin eilen lukemaan Hidasta elämää -verkkoportaalista jutun yrityksestä, jossa tehdään nelipäiväistä työviikkoa. Käyn juuri palaveria itseni kanssa, ryhtyisinkö itsekin vastaavaan heti lomani jälkeen syksyllä. Ajatus houkuttelee, ja pomonikin näyttää vahvasti vihreää valoa.

Tässä 10 keinoa, joiden parissa itse rentoudun lomalla:

1. Nukkuminen. Olosuhteista riippuen aion nukkua pitkiä aamu-unia, päiväunia, kauneusunia ja ottaa pikaisia torkkuja. Menen illalla nukkumaan vaikka seitsemältä, jos minua huvittaa. Nukun ulkona, sisällä, auringossa, varjossa.

2. Rantapäivät. Mikään ei voita rantapäiviä. On mahtavaa maata aurinkotuolilla, kuunnella puheensorinaa, lasten kiljahduksia, välillä ummistaa silmänsä ja sitten taas herätä. Välillä antaa itsensä grillautua auringossa, sitten taas vetäytyä varjoon. Kaiken kruunaa vielä jääkylmä huurteinen, jonka tietenkin joku muu kiikuttaa minulle.

3. Lukeminen. Olen ollut niin kiireinen, että lukemista odottaa iso pino aikakauslehtiä kotonani. Kirjoista puhumattakaan. Lomalla aion lukea, lukea, lukea. Mitä enemmän luen, sitä enemmän saan myös ideoita omiin juttuihini.

4. Urheilu. Aion urheilla ihan rutosti!! Juoksen, spinnaan, nostelen puntteja. Jos kuntosalia ei ole mailla halmeilla, keksin jotakin muuta. Intervallitreeni on hyvä tapa ajaa itsensä piippuun nopeasti. Minuutti täysillä juoksua, minuutti kävelyä. Lähiseutujen kukkulat odottavat valloittajaansa. Mäkitreenissä saa sykkeen nopeasti taivaisiin. Aina voi pitää kuntopiirin vaikka parvekkeella: punnerruksia, kyykkyjä, potkuja, hyppyjä, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, lankkuja…. mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Ja lomalle pakkaan mukaan ne Etolan kahden markan kuminauhat. Longboardilla rullaan siellä, missä on asvalttia. Jee!

Tytär, 10, näyttää mallia, miten saaristossa voi extreme-urheilla.

5. Ruoka ja juoma. Vaikka jälleen olen alkanut välttää liikoja hiilareita ja olen kieltänyt itseltäni makeat herkut, pastan ja leivän, mahdollisuuksia ruoasta nauttimiseen on monia. Ja tuskin drinkki tai pari silloin tällöin tekee pahaa. One GT, please!

6. Perhe ja ystävät. Ihmisten seura, joiden kanssa vastavuoroisuus pelaa, on parasta elämässä. Olen kiitollinen upeista, jännittävistä, kiinnostavista ja energisistä ihmisistä ympärilläni. Toivon, että voin edes hieman antaa heille takaisin sitä iloa, jota he tuottavat minulle.

7. Reissaaminen. Vanhat paikat odottavat palaajaa, uudet uutta seikkailijaansa. Lähikunnissakin on lukemattomia mestoja, missä voi käydä haistelemassa kesää ilman, että täytyy maksaa itsensä kipeäksi. Viemme Piksun myös hieman kotirantoja kauemmaksi.

8. Meri. Merimatkailen ainakin Espoossa, mutta vetäydymme myös ulkosaariston rauhaan. Voisin tuijottaa nukkuvaa lasta ikuisuuden, niin myös merta. On upeaa istua rantakallioilla ja katsoa kauas. Kuvitella, minne voisi merta pitkin purjehtia. Oli sitten tyyni tai myrsky, meri on hieman pelottava, voimakas mutta samalla rentouttava.

Ulkosaaristo on yksi parhaimmista mestoista maailmassa!

9. Hengaaminen. Vaikka minulla onkin pedantti kesälista asioista jotka aion tehdä, aion myös vain olla ja tehdä impulsiivisia suunnitelmia. Soitan ehkä sinulle ja pyydän mukaani torille, rannalle, piknikille.

10. Omat projektit. Aion myös kirjoittaa, mutta silloin kun tekemäänsä rakastaa täydestä sydämestä ( ja jos kirjoitushommia tekee rantatuolista käsin tai uima-altaalla lekotellen), se ei voi tuntua työltä.

Huomenna on enää TJ 8. Sitten se alkaa, elämäni loma!

 

 

 

 

 

 

Satamiljoonaa syytä urheilla

Posted on by

On tämä kumma, miten väsymys voi viedä sijaa liikunnalta. Töissä kyllä jaksaa, mutta illalla kun pitäisi vääntäytyä urheilemaan, tahtoo sohva viedä voiton. Piksu on kesäjuhlinut rytminsä aivan sekaisin, viime yönäkin heräsimme syömään kolme kertaa.

Juhannuksen jäljiltä olo tuntui aamulla myös jotenkin älyttömän turvonneelta, tunkkaiselta ja tuhdilta, vaikka en nauttinutkaan juomaa tai ruokaa mitenkään erityisesti yli äyräiden.

Huomasin kaipaavani entistä itseäni ihan järkyttävästi, päivä päivältä enemmän. Siis sitä tyyppiä, joka jaksoi vaikka 14 tunnin työpäivän jälkeen lähteä heittämään pikaisen juoksulenkin. Sitä, joka tykkäsi kokeilla eri lajeja ja liikkui aina monipuolisesti. Häntä, joka haastoi itsensä bodypumpissa aina vain isommilla painoilla tai ohjasi tuosta noin kahden tunnin maraton-sisäpyöräilyn. Täysillä.

Viime aikoina olen joutunut uhkailemaan itseäni, jotta saisin itseni liikkeelle. Miten niin vaatekaapin siivoaminen tai pyykin peseminen voisikaan olla parempaa ajanvietettä kuin liikunta… Ei ikinä ennen elämässäni.

Minähän olen liikkunut siksi, että siitä tulee niin sairaan hyvä fiilis. Jo urheillessa, mutta erityisesti sen jälkeen. Henkinen hyvä olo johtuu siitä, että jaksaa treenata täysillä, ehkä usein jopa ylittää itsensä ja fyysinen hyvinvointi taas liikunnan synnyttämistä endorfiineista. Usein muuten ensimmäiset 20 minuuttia tuntuvat tuskallisilta, oli kyse sitten lihaskuntotreenistä, juoksemisesta tai sisäpyöräilystä. Sen jälkeen kroppa alkaa selkeästi tottua liikuntaan ja puurtaminen muuttuu nautinnoksi.

Liikunta myös poistaa väsymyksen tunnetta selkeästi. Ja jos olen ylikierroksilla tai minua stressaa joku asia, lenkkipolku tai törkeän isot painot saavat minut keskittymään muuhun ja mieltäni vaivaavat asiat katoavat päästäni. Liikunta auttaa myös toisinaan masentuvaiseen mieleeni ja parantaa paskankin päivän. Liikkuminen saa minut nukkumaan paremmin ja tekee minusta pirteän, iloisen ja energisen. Kun urheilen, oloni on kevyt, taipuisa, vahva ja voimakas.

Säännöllisen lihaskuntotreenin ansiosta ryhtini on nykyistä parempi. Nyt kun olen liikkunut vain vähän, selkävaivat tekevät toisinaan olostani hyvin tukalan. Ärsyttää, kun vaatteet istuvat huonosti ja kiristävät joka paikasta. Liikakiloja on raskasta raahata mukana. Minä olen onnellisempi hoikempana, niin hassulta kuin se kuulostaakin. On mukavampaa katsoa peiliin, kun peilikuvassa näkyy sporttinen ja terveennäköinen rouvahenkilö.

Nyt kun luen tuon, mitä ylle kirjoitin, minusta tuntuu suunnattoman typerältä olla liikkumatta! Siinähän tuli ainakin kymmenen hyvää syytä urheilla. Varoituksen sana: Jos liikunta on muodostunut rutiiniksi, älä anna minkään asian mennä sen edelle. Uusi startti voi olla ihan hemmetin vaikea.

Tänään käyn juoksemassa. Huomenna aloitan aamuni sisäpyöräilyllä, keskiviikkona bodypumpilla. Torstaina juostaan taas. Alan panostaa myös venyttelyyn. En tahdo olla mikään tietokoneen käppyröittämä huonoryhtinen lössähtänyt laiha läski.

Hyvän olon, kondiksen ja mukavan ulkomuodon eteen on tehtävä töitä. Ilmaisia lounaita ei ole, ei myöskään liikunnassa.

Mä nyt täs vähän tälleen venyttelen hieman ja sit mä aloitan sen liikkumisen taas heti huomenna... tai ens maanantaina.

 

 

 

 

 

Piksu goes ulkosaaristo

Posted on by

Nyt on juhannus lusittu! En ole oikein ikinä ollut intona näistä niin kutsutuista pakollisista juhlapäivistä, mutta tänä vuonna oli oikein mukavaa. Erityismukavuus saattoi johtua siitä, että paikalla oli useampi lapsi. Piksun ja keskimmäiseni lisäksi saimme nauttia nimittäin neljän tukholmalaisserkun läsnäolosta. Menoa, meininkiä ja vilskettä siis riitti. Kyllä se vain niin on, että ainakin minun mielestäni lapset tekevät juhlan.

Ja olihan jännittävää seurata vauvamme ensivisiittiä ulkosaaristoon. Turhaan jännitin, sillä Piksusta kehittyi ensikäynnillä oikea Skäriflicka, pieni Pampula.

Venematka meni joutuisasti, tosin Piksu ei pitänyt pelastusliivistään ja nukuttamaankin meinasi alkaa.

Halvatun pelastusliivi meinasi saada herneen Piksun nenukkaan.

Tässä ollaan vasta menossa ja kaikki hauska edessäpäin!

Villa on ollut pystyssä yli sata vuotta. Hauskaa ajatella, että Piksu tulee viettämään siellä kesää omien lastensa kanssa.

Piksu nautti lämpimästä säästä omassa sitterissään chillaten.

Onneksi olimme ottaneet mukaan Piksun sitterin. Siinä hän istuskeli myös ulkona ja potkutteli jaloillaan vauhtia. Ilman sitä olisimme olleet pulassa, sillä Piksu ei jaksa jatkuvasti istua jonkun sylissä puristeltavana.

Aattona pistimme juhannuskokon pystyyn läheiselle minisaarelle.

Minisaarella oivaksi kapistukseksi osoittautui rintareppu, onneksi sekin oli tullut mukaan. Piksu kulki siinä kätevästi ja otti pienet nokosetkin, sillä aikaa kun me muut ihailimme kokkoa ja käristimme makkaraa.

Vaikka uni tuli jo ennen puolta yötä, ehdimme nauttia upeasta juhannusillasta.

Juhannuspäivän vietimme naapurissa sukulaisissa.

Piksu pappas flicka chillailee jälleen sitterissään.

Vettä satoi, tosin vain vähän, mutta emmehän ole sokerista tehtyjä.

Melkein oli sääli lähteä, mutta työt kutsuivat.

Vaatteita mukana oli juuri riittävästi, sillä sotkua tuli totta kai. Muutama ekstrabody tai sitten ruokalappu olisivat olleet tarpeen. Ja mistä lie johtuu, että silloin, kun olosuhteet ovat alkeellisemmat, vaipassa on jatkuvasti jättiläiskeot sitä itseään? No, niistäkin selvittiin, ja hajusaaste kulki mukanamme mantereelle.

Seuraavalle kerralle harkitsen tuttipullon lämmittimen lainaamista, jolla saisi ruokapurkit kätevämmin kuumaksi kuin vesihauteessa. Ei varmaankaan ole kivaa syödä kylmää lihasosetta, yöh, kun muut herkuttelevat lohella, grillatulla lampaalla, halloumi-juustolla ja erilaisilla salaateilla.

Piksu ei myöskään viihtynyt hänelle varatussa pinnasängyssä, vaan tahtoi maailman parhaaseen paikkaan, äidin kainaloon nukkumaan. Hyvä tyttö.

Juhannuksestamme ei puuttunut ruokaa, juomaa, laulua eikä yhdessä oloa. Yhtä asiaa jäin kaipaamaan, nimittäin liikuntaa. Ensi kerralla saaristoon matkaavat lenkkitossut ja/tai kahvakuulakin. Siinä riittää muillekin ohjelmaa, kun seuraavat touhujani!

Ja huomenna alkaa Boot Camp täällä kotiolosuhteissa. Aika ryhdistäytyä, nääs.

 

 

 

 

 

Fiilistelyä

Posted on by

Työhuoneella on hipi hiljaista, taitaa porukka olla jo juhannuksen vietossa. Olen ollut tänään todella tehokas ja kohta annan itselleni muutaman lomapäivän. Läppärin joudun ottamaan mukaan juhannuksen viettoon alkuviikon deadlinejen vuoksi, mutta nettiin en ulkosaaristosta pääse. Joten kaikki turha surffailu jää pois olosuhteiden pakosta. Hyvä homma. Otan mukaan myös kynän ja muistikirjan, sillä sain eilen niin mahtavan idean, joka minun on aivan pakko toteuttaa. Kerron siitä heti, kun olen saanut asiaa edistettyä. Se liittyy kuitenkin vahvasti osaamiseeni liikunta-alalla.

Pian olen täällä!

Meillä kotona on fiilistelty longboard-videoita. Minuun on tehnyt vaikutuksen erityisesti espanjalainen Juan Rayos, jolla on nettisaitillaan ja blogissaan muun muassa hienoja kuvia ja videoita lonkkarilla laskettelevista tytöistä. Rayoksen blogin löydät täältä. Viva Espana!

Lonkkarikuume nousee! Kyllä vanhakin oppii, kun vain alkaa treenata. Tavoitteeni on tietenkin kehittyä tosi hyväksi laudan kanssa, vähempi ei riitä. Rullailukavereita on haussa, vaikka luulen, että tästä tulee minun ja puolisoni ensimmäinen yhteinen harrastus, joka ei tyssää heti alkuunsa. Mahtavuutta! Olen ihan fiilareissa.

Ja vielä: Piksu täytti tiistaina kuusi kuukautta. Sen kunniaksi julkaisen ennen ja nyt -kuvat.

Piksu vastasyntyneenä.

Piksu nyt. Kuvan on ottanut sisko, 10.

Me ollaan kaikki ihania

Posted on by

Urheilun palauttaminen rutiiniksi etenee, hitaasti mutta varmasti. Vuokon blogista poimin hauskan termin tälle liikkumattomuudelle: Minua on vaivannut selkeästi Sporter’s Block.

Illalla kävin Meilahdessa polkemassa Katrin ohjaaman, 75 minuutin tunnin. Olen hieman nirso sisäpyöräilytuntien suhteen, mutta tänään pääsin hyvään fiilikseen ja myös annoin kaikkeni. Tunnin jälkeen oli loistava ja tyytyväinen olo. Kyllä liikunta on yksi parhaimmista asioista elämässä.

Mutta: Tein ikävän huomion itsestäni. Ohjatessani en onneksi näe itseäni peilistä, mutta asiakkaana näen, ikävä kyllä. Vaikka olenkin kuulema hoikistunut ja sitä sanoo vaakakin, vielä on ikävät vatsamakkarat jäljellä ja + 10 kiloa. Minä en ikävä kyllä kuulu heihin, jotka viikko pari synnytyksestä ovat omissa mitoissaan. Olin jo ahdistua peilikuvastani, mutta sitten päätin tällä kertaa tsempata ja poljin vain kahta kauheammin. Täysillä.

Jokin aika sitten mainitsin, että kirjoitin Fit-lehti 6/2011-numeroon jutun naisellisuudesta ja oman kropan hyväksymisestä. Siinä kolmen haastateltavan tarinan lisäksi vinkkejä itsensä hyväksymiseen antoi kehoterapeutti Hannele Tampio.

Omasta itsestä, niin fyysisestä kuin henkisestäkin on ikävä kyllä helpompi keksiä huonoa kuin hyvää sanottavaa. Tässä olisikin ensimmäinen asennemuutoksen paikka, ainakin itselläni.

Kun mainoksen kaunottarella on pystyt rinnat, paksut hiukset, liidunvalkea hymy ja timmi kroppa, omat epätäydellisyydet alkavat tuntua valtavilta. Ja miten julkkisäiti pudottaa raskauskilonsa kuukaudessa, kun itsellä ei puolessa vuodessakaan ole tapahtunut toivottua lopputulosta? Tämä on asia, jota en oikeasti ole ymmärtänyt ikinä.

Mitä enemmän itseään mollaa, sitä alemmas itse painaa omaa itsetuntoaan. Tässä pätee vetovoiman laki. Jos ajattelet, että olet paksu, pyöreä pullukka, niin sellainen ajatus ei ainakaan hoikista.

Oikeasti järkevintä olisi, että itsestään ajattelisi vain hyviä kauniita asioita. Mutta kun se on joskus niii-iin vaikeaa.

Itseä pitäisi kehua ja miettiä niitä hyviä puolia. Puhu itsellesi samoin kuin ystävillesi. Nimeä päivittäin vähintään kolme kohtaa, joista itsessäsi pidät. Kun keskityt kehosi hyviin puoliin, alat pian huomata myönteisiä asioita enemmänkin. Luotsaa itseäsi tietoisesti kohti hyvää oloa ja itsesi hyväksymistä. Selvä juttu. Alan heti luotsata.

Pysähdy rauhassa kuuntelemaan, minkälaisia asioita sydämelläsi liikkuu. Hoivaa ja huomioi itseäsi. Negatiivisetkin tunteet ja ajatukset ovat sallittuja, mutta niihin ei kannata jäädä vellomaan. Turhan valittamisen sijaan kannattaisi alkaa toimia. Heh, paraskin puhumaan.

Terveellinen ruokavalio, säännöllinen liikunta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtiminen auttavat sinua hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet. Kun tiedät, että olet tehnyt parhaasi itsesi ja oman hyvinvointisi eteen, pienet epäkohdat eivät enää harmita niin paljon. Teknisesti kyllä, mutta miten käytännössä?

Henkinen ja fyysinen hyvinvointi tuovat lisää itsevarmuutta. Myös iän ja elämänkokemuksen karttuminen auttavat näkemään hyviä puolia itsessä. Itsensä hyväksyvä ihminen on kaunis. Se on varmasti totta.

Vielä viisi vinkkiä!

Ole ystävä itsellesi. Ole itsellesi kohtelias, huomaavainen ja empaattinen.

Katso peiliin. Huomioi ainoastaan positiiviset asiat. Onko sinulla kaunis hymy, kaareva lantio vai täydelliset reidet? Iloitse kehosi hyvistä puolista.

Kokeile voimalauseita. Voimalauseiden toistamisella on tarkoitus muokata omia ajatuksia. ”Olen kaunis” tai ”Hyväksyn itseni sellaisena kuin olen” -lausahdukset alkavat toimia, jos oikeasti uskot niin.

Korjaa elämäntapojasi. Liiku riittävästi, syö terveellisesti, nuku tarpeeksi, älä stressaa.

Sukella mieleesi. Rentoudu, keskity itseesi ja tee sinulle mieluisia asioita. Siirrä ajatukset olennaisiin ja sinulle tärkeisiin asioihin. Hyvä itsetuntemus on avain itsensä hyväksymiseen.

Itselläni toimii tässä itsensä hyväksymisasiassa kaikista parhaiten liikunta.

Mitä säännöllisemmin liikun, sitä paremmin voin kokonaisvaltaisesti. Pian alkaa loma, silloin aion treenata. Ja pian minut voi bongata uuden harrastukseni parissa. Ja se valittaminen ja voivottelu: Siitä ei ole mitään hyötyä. Epic Fail, sanoisin. Mieluummin toimintaa.

Tämä ECCO BIOM -tossujen mainoskuva toimii motivaatiokuvanani. Kuvan nainen on sporttinen ja terveennäköinen, kuten minä kesäkunnossa 2012.

 

 

 

Juhannuslukemista!

Posted on by

Viime aikoina minusta on tuntunut lähinnä vain siltä, että olen kirjoittanut, mutta mitään ei ole ollut lehdissä toviin. Tänään asia korjaantui, kun uusin Fit-lehti kolahti postiluukusta. Lehdessä oli kirjoittamani artikkeli BED-syömishäiriöstä, johon minulla oli ilo haastatella turkulaista Emmiä. BED oli minulle itselleni vieras ennen jutun kirjoittamista. Haastateltavaa etsiessäni sain lukuisia kommentteja, että “Onpa hyvä, että BEDistäkin puhutaan, eikä aina vain klassisista syömishäiriöistä kuten anoreksiasta tai bulimiasta.”

Lisäksi lehdessä on juttuni onnellisista sinkuista. Vaikka en sinkku olekaan, juttua oli hauska kirjoittaa, sillä tahdoin nimen omaan tuoda esiin yksin asumisen ja itsekseen olemisen positiivisia puolia. Minua ärsyttää se, että hyvin usein sinkkuuden nähdään olevan vaihtoehto vain siksi, ettei olla tavattu ketään sopivaa, ja että moni olisi mukamas sinkkuna vastoin omaa tahtoaan. Ja ihan kuin sinkkujen mielessä ei olisi mitään muuta kuin parisuhteen löytäminen… hohhoijaa. Toki varmasti joillain on näinkin, mutta minusta oli ilo kirjoittaa ihmisistä, jotka näkevät sinkkuudessa rutkasti hyvää ja ovat löytäneet yksin olon kautta enemmän itseään kuin ikinä parisuhteessa ollessaan. Edesmennyt mumminikin eli vuosikymmeniä (5) sinkkuna miehensä kuoltua sodassa. Itsekin olisin miljoona kertaa mieluummin sinkku kuin huonossa parisuhteessa, aivan kuten eräs haastateltavistani totesi.

Viime ja tällä viikolla olen kirjoittanut näppis sauhuten uusia kotijumppaohjeita. Uudessa lehdessä ihastuttava ryhmäliikunnanohjaaja Katri näyttää, kuinka venyttelet itsesi ryhdikkääksi. Tässä tapauksessa ainakaan suutarin lapsella ei ole kenkiä, sillä olen itse maailman laiskin venyttelijä. Ehkä nyt innostun siitä taas itsekin… Joskus ammoisina aikoina venyttelin joka ilta 20 minuutin ajan, ja olin notkea kuin bambi konsanaan.

Ja onhan näitä muitakin juttuja tullut ulos: digitaalisessa Kulttuurilehti Illuusiossa on juttuni Liian tavallista taiteeksi?, jossa ensimmäisen kuvataidenäyttelynsä pitänyt vaatesuunnittelija Hanna Perälä ja omaa Muru-merkkiä luotsaava tekstiilitaiteiden maisteri Anna Etula kertovat mielipiteensä siitä, miltä tuntuu, kun tekstiilitaiteita tai vaatesuunnittelua ei arvosteta kovin korkealle taiteen yhtenä muotona, vaikka ne ilmiselvästi sitä ovat.

Last but not least: SATOn Kotona-lehdestä poimit viime hetken vinkit parvekkeelle!!

Ennen kun itse sain Fit-lehden käsiini, Piksu oli ahminut ahmimishäiriöstä kertovaa juttuani ihan kirjaimellisesti. Taisi olla lehden maukkain tarina.