Viime viikolla oli viimeinen kerta uniryhmää, jossa olen käynyt kevään mittaan. Oli minun vuoroni kertoa unestani, jota sitten yhdessä analysoitiin. Uneni koostui monesta eri vaiheesta ja tuntui välillä päättömältä. Hassua oli se, että unessa esiintyi eräs ystäväni, joka on ollut minulle hyvin läheinen vuosien ajan. Kaikenlaisista sattumista johtuen kuitenkin menetimme yhteyden toisiimme, hän muutti ulkomaille ja lopulta minulla ei ollut hänen yhteystietojansakaan. Muutaman kerran viimeisen kahden vuoden aikana vaihdoimme viestejä hänen Suomi-numeronsa kautta, jota hän harvakseltaan käytti. Yritin tavoitella häntä toista reittiä kuitenkaan saamatta yhteyttä, ja sitten asia taas jäi ja unohtui.
Viime viikolla hän sitten ilmaantui uneeni. Kysyin häneltä, että miksi emme enää pidä yhteyttä. Avasin tilannetta myös uniryhmässä ja taas mieltäni alkoi vaivata välillemme syntynyt välimatka.
Eilen istuskellessani työhuoneellani kännykkäni piippasi ja sain viestin saksalaisesta numerosta. Viestin lähettäjä oli juuri kyseinen ystäväni. Viestissään hän kertoi, että oli nähnyt minusta unta edellisyönä. Olimme olleet unessa vanhoja mummoja ja ajelleet kovaa vauhtia polkuautolla. Uskomaton sattuma, että kumpikin näki unta toisistaan. Nyt meillä on taas toistemme yhteystiedot ja odotan innolla, milloin näemme. Vaikka tässä parin vuoden kuluessa on tapahtunut kummallekin vaikka mitä, en usko hetkeäkään, että ystävyytemme olisi kärsinyt välimatkasta tai tauosta. Sen verran toimiva tiimi olimme. Tosin emme todellakaan ensi kohtaamisesta lähtien.. Kumpikin suhtautui toiseen hyvin varauksella silloin 1990-luvun loppupuolella. Sitä olemmekin nauraneet sitten jälkeenpäin monet kerrat.
Tutkimattomia ovat unien tiet. Olen onnellinen, että nukkuminen ja unien näkeminen saattoi meidät taas yhteen.
Piksun kanssa vedellään sikeitä. Kuvassa Piksu on noin kuukauden ikäinen.
